Lakritsirouskutusta

Hyvä teko, vaikkakin tosi pieni

2012-02-10T12:56:00.000+01:00

Kannoin tänään töihin kolme suurta muovikassillista talvivaatteita, joita ei enää käytetä. Työpaikalla kerätään huopia ja vanhoja, lämpimiä vaatteita asunnottomille, joilla varmasti on tällä hetkellä aika kylmä tuolla pakkasessa. Pakkastalvea on kestänyt jo yli kaksi viikkoa, mikä on täällä erittäin harvinaista.

Brysselissä yritetään nyt saada asunnottomat yömajoihin, mutta kaikki eivät kuitenkaan halua rekisteröityä yöpyjiksi suureen halliin vaan etsivät mieluummin yösijan kadunvarrelta, metroasemilta, puistoista... Monilla kaduilla yöpyjilla on myös koira seuranaan, eikä yömajoihin eläimiä päästetä.
Toivottavasti vaatteistani on iloa joillekin heistä.

Neljä senttiä lunta ja 1285 km ruuhkaa

2012-02-05T10:47:00.005+01:00

Otsikko on vapaasti käännetty eilisestä aviisista. Täällä satoi perjantaina vähän lunta ja liikennehän sellaisesta meni ihan kaaoksiin. Onneksi itse sain olla ruuhkassa vain 5 kilometrin matkan metroasemalta kotiin. 45 minuuttia siihen kului.

Liikenne lipui hitaasti ja kovin harva hermostui jonottamiseen. Sivuteiltä tuleville annettiin kohteliaasti tietä täkäläisellä vetoketju-menetelmällä. Olihan joukossa tietysti muutama kamikaze-kuskikin, joka hurjasteli ohi vastaantulevien kaistaa ja kurvasi jonoon vasta kun oli pakko. Sellainen vähän ärsyttää. Siinä jonottaessani kuuntelin uutisia eikä ollut ollenkaan yllätys, että nyt oli Belgiassa tehty ruuhkaennätys. Näin pienessä maassa yhteensä yli 1200 kilometrin ruuhka tarkoittaa sitä, että kaikki moottoritiet ovat tukossa. Onnettomuuksiltakaan ei vältytty, mutta niin pitkään ketjukolariin ei sentään päästy kuin Suomessa. Illemmalla näin tv-uutisista, että Lahdenväylän kolari oli ylittänyt uutiskynnyksen täkäläisessäkin mediassa.

Sen tajuan, että täällä ollaan paniikissa, kun vähän sataa lunta, mutta että Suomessakaan ei enää osata talviautoilua! Muistini mukaan siellä on ainakin toistaiseksi satanut lunta joka talvi. Joku onnettomuuspaikalle osunut ammattiautoilija ihmetteli, mikseivät kolarikasaan ajaneet kuskit edes jarruttaneet vaan yrittivät kurvata lumipenkkaan. Eikö autokouluissa enää opeteta talvijarruttamista? Vai eikö sellaista taitoa enää tarvita, kun autoissa on kaikenmaailman ajoapusysteemit? Ehkä nuoret autoilijat luulevat, että auto jarruttaa itsestään, kun tunnistaa esteen ajoväylällä.

Kuvia ja videoita Lahdenväylän onnettomuudesta katsoessani pohdin, miksei Suomessa ole moottoriteillä varoitussysteemiä, jossa ilmoitettaisiin mahdollisista tiellä tapahtuneista onnettomuuksista, tien liukkaudesta, huonosta ajokelistä, jne. Täällä on kaikkien moottoriteiden yläpuolella sähköisiä ilmoitustauluja, joissa tiedotteet vaihtuvat tarpeen mukaan. Niissä myös kerrotaan nopeusrajoitusten muutoksista.

Yksi erikoinen liikenteenohjaussysteemi täällä on sellainen, että poliisiautot ajavat rinnakkain tasaista nopeutta moottoritietä pitkin, eikä kukaan tietysti pääse ohi. Kaikkien on pakko hiljentää vauhtiaan. Itse en ole moista vielä nähnyt, mutta kuulemma varsinkin huonolla säällä poliisit lähtevät joukolla moottoriteitä valloittamaan. On se varmaan helpompaa ja ehkä halvempaakin kuin kuljettaa törmäyksissä loukkaantuneita sairaaloihin ja siivota onnettomuusjälkiä päiväkausia.

Se liikenteestä ja talviajosta. Seuraavalla kerralla yritän kirjoittaa jostain hauskemmasta aiheesta. Nyt kaikki Suomessa asuvat: Pukeutukaa lämpimästi ja menkää joukolla äänestämään, jollette vielä ole sitä tehneet! Minä kävin viime lauantaina Brysselin pappilassa piirtämässä sen tärkeän numeron (ilman sydämiä). Illalla jännitetään!

Kaaos repesi liikenteessä

2012-02-01T10:16:00.007+01:00

Eihän tämä ole mistään kotoisin, kun en enää mitään saa kirjoitetuksi. Tammikuukin meni tuossa ihan hujauksessa. Töissä on ollut kiireistä aikaa ja kotona olen vain löhönyt ja lihonut.

Automessuilla kyllä piipahdin. Ei minulla mitään autokuumetta ole, mutta kun messukeskus on tuossa ihan vieressä niin kävin katsomassa kiiltäviä ajopelejä. Tosin matka oli tällä kertaa yhtä tyhjän kanssa. Samanlaisilta ne kaikki näyttivät ja myyntivalttikin oli kaikilla kauppiailla sama. Tuntuu, että uudet autot kulkevat pelkästään ilmalla, niin vähän ne kuluttavat. Lisäksi autojen päästöt ovat niin pienen pieniä, ettei pakoputkesta enää mitään saasteita tai muita epämiellyttävyyksiä ulos tule. Tuskin niissä pakoputkea enää olikaan.

Osastolta toiselle rampatessani alkoi jo luontoystävällisyyden ja ekologisuuden hehkutus ärsyttää. Ehkäpä joku ostaja saa hyvän mielen, kun oma hiilijalanjälki (muka) pienenee.

Näin kamala irvistys on Rolls-Roycella. Toivottavasti kaupanpäällisinä tulee koppalakkinen kuljettaja, ettei itse tarvitse rattia väännellä työmatkaruuhkassa. Tai ei kai tällaisen ostaja töitä tee, laskee vain osakesalkkujensa sisältöä takapenkillä ja maistelee mallasviskiään, kun James kuljettaa kokouksesta toiseen.

Tällä punaisella kiitäjällä matka sujuisi nopeasti. Tuskin tämä on kuitenkaan yhtä hyvin varusteltu kuin se saman merkkinen, jolla James Bond kurvaili.

Aikamatkalla piipahdin iloisella 30-luvulla ja ajelin Packardillani pitkin rantabulevardia tukka hulmuten.

Ja taikaisin nykyaikaan. Tässä on avaruusalus, joka odotti lähtölaukaisuaan työpaikan aulassa. Kaipa se lähti maata kiertämään, kun seuraavana päivänä ei aulassa näkynyt muuta kuin nokinen vana lattialla. Kumma kun ikkunat eivät olleet sirpaleina.

Työpaikasta tuli mieleen tämän viikon maanantai, kun Belgiassa oli yleislakko. Täällä sellaisia järjestetään silloin tällöin, kun ammattiyhdistykset vastustavat hallituksen säästöpäätöksiä. Ei tämä kyllä yleislakolta vaikuttanut, kun lähes kaikki toimistot ja kaupatkin olivat auki. Julkinen liikenne tosin oli seisahduksissa ja minunkin piti ajella autolla töihin.

Otsikon lainasin mukaellen täältä. Aika lailla nauratti tuo kaaoksen repeäminen. Liikennettä ei lakkopäivänä ollut Brysselin seudulla juuri lainkaan.

Ei täällä pyhiä vietetä

2012-01-06T10:04:00.000+01:00

Minä makoilen kotona vaikka töissä pitäisi olla. Täällä ei loppiaista vietetä ja kaupat ja kaikki muutkin arkiset kohteet ovat ihan auki. Niin, ja tästä makoilemisesta: Olen sairaana, potenut tavallista talviflunssaa jo muutaman päivän. Toivottavasti pöpö löytää uuden emännän tämän viikonlopun aikana ja jaksan maanantaina töihin mennä.

Nyt on ollut aikaa lukea uutisia ja katsoa telkkaria. Äsken juuri seurasin nuorten jääkiekon mm-kisojen loppuottelun uusintaa, onnitteluni ruotsalaisille voitosta! Harvinaista herkkua täällä meillä tuo jääkiekko. Nyt on sentään vähän helpompi katsella kiekkoilijoita, kun vajaa vuosi sitten hommasin huusholliin digi-tv-systeemit ja on enemmän noita kanavia. Koska Belgiassa kaikki on toisin, voi televisiotakin katsoa joko kaapelin tai digi-boxin kautta, tai vaikka kummankin. Antenneja täällä ei enää näy, paitsi satelliittiantenneja, joita onkin runsain mitoin varsinkin isojen kerrostalojen parvekkeet täynnä.

Television katsomisen lisäksi olen myös lueskellut netistä Suomen uutisia ja seurannut presidenttipeliä. Kovin kiivaalta ei pelaaminen näytä, mutta eiköhän senkin kisan joku voita. Minä saan päättää voittajan valinnasta ensi viikon keskiviikosta alkaen ja tottakai sen teen. Tiedän jo, kuka osallistujista on minun mieleeni, mutta en taida sitä täällä paljastaa. Sen verran voin kertoa, ettei lempipelaajani ole mainostoimiston stailaama "nuorekas" herrasmies eikä se, joka puhuisi naisten kanssa vain sosiaaliasioista.

Kun nyt aloin avautua, niin ihmettelenpä Suomen uutta tupakkalakia. Olen ymmärtänyt, että savukkeita tai muita tupakkatuotteita ei saa enää myydä näkyvästi. Kirjoituksista päätellen tupakan osto on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Minä en ole enää vuosikymmeniin sauhutellut, enkä ole ollenkaan tupakoinnin puolesta puhuja, mutta en silti ymmmärrä tuota lista-, numerointi- ja piilotuspolitiikkaa. Jonkin verran eri maissa matkustelleena en ole missään nähnyt mokomaa (en tosin Suomessakaan, vielä).

Tuossa naapurikylän kaupassa kyllä tupakat ovat piilossa harmaan muovipömpelin sisällä, mutta askin saa sieltä ulos maksettuaan ns. tupakkakortin kassalla. Viivakoodikortin voi ottaa vihanneshyllyjen vieressä olevasta ritilästä ja kassahenkilö aktivoi kortin maksuvaiheessa. Sitten vain kortti koneeseen ja kone sylkäisee askin ulos. Aika yksinkertaista. Muuten tupakkatuotteet ovat myymälöissä selvästi esillä, jopa sairaaloiden lehti- ja kukkakaupoissa sekä kanttiineissa.

Eipä tämä maa kyllä pääsisi muutenkaan terveyspoliisien listalla ykköseksi. Onhan täällä viinit ja oluetkin ihan vapaasti kaupan hyllyiltä valittavissa. Maistiaisiakin ko. tuotteista on vähän väliä, ja ihan keskellä päivää! Tosin viinit ja oluet ovat täällä elintarvikkeita, eivät alkoholijuomia. Sellaisiksi katsotaan vain vahvemmat aineet, mutta aika usein nekin ovat avoimissa hyllyissä kaikkien ostettavissa. No, ei aivan kaikkien, ei täälläkään alle 18-vuotiaille niitä myydä.

Nämä veneet kilpailevat siitä, mikä pääsee nousuveden aikana ensimmäisenä aalloille. Kuva on naapurimaasta, Schelden (eng. Scheldt, ransk. Escaut) rannalta.

Mennyttä ja tulevaa

2011-12-31T23:37:00.002+01:00

Hauskaa ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Huomasin juuri, etten ole kertaakaan kertonut joulukuustani vaikka kaikenlaista onkin tapahtunut.

Olen mm. käynyt katsomassa Moscow City Balletin Joutsenlampi-esitystä, joutunut välttelemään työpaikan lähellä tapahtuneita mellakoita, surrut Liegen ampumavälikohtauksen uhreja ja ihmetellyt poliisin toimintaa.
Naapurissa kävin ihailemassa lopultakin kotiin päässyttä pikkuvauvaa. Dramaattisen elämän alun jälkeen sekä suloinen pikku neiti että äiti ovat nyt kunnossa ja kaikki on hyvin. Vauvan kehitystä kuitenkin seurataan synnytyksessä tapahtuneiden asioiden takia kovin tarkkaan.

Työpaikalla vietimme jokavuotisia joulujuhlia rennoissa tunnelmissa ennen kuin koko väki lähti tahoilleen joulua viettämään. Minä olin viikon verran Suomessa ja sain nauttia joulutunnelmasta lasteni seurassa. Ei haitannut vesisade eikä myrskyt, kun oli niin mukavaa.

Täällä Belgiassa on sää lähes samanlainen kuin Suomessa, ei talvesta tietoakaan. Ihan pian vaihtuu vuosi eikä kevätkään enää ole kaukana. Nostetaan malja ja soitetaan fanfaari tulevalle vuodelle. Tervetuloa 2012!

Sadetta ja sumua

2011-11-28T18:27:00.001+01:00

Kävin viikko sitten ystäväni Evan kanssa Antwerpenissa kuuntelemassa ja katsomassa vuosien takaista suosikkilaulajaani Sadea. Olipa hieno elämys! Sanonta vuosien vaikutuksesta viiniin ja naisiin pitää ainakin tässä tapauksessa kyllä paikkansa, eivät ole vuodet Saden ääntä huonontaneet. Ja mikä show! Niin tyylikästä ja visuaalisesti näyttävää konserttia en muista ennen seuranneeni. Minulla ei kameraa ollut mukana, mutta sain Evalta luvan käyttää hänen ottamiaan kuvia.

Anteeksi vaan kaikki te keski-ikäiset miesmuusikot, jotka musiikillanne ilahdutatte meitä tavallisia ihmisiä, mutta ei keskellä lavaa kitaran kanssa seisominen ole mitään verrattuna Saden ja hänen yhtyeensä esiintymiseen.

Kotiin lähtiessämme oli koko maailma sankan sumun peitossa. Sain oikein tosissani pitää huolta, että ajoin tiellä enkä pientareella. Onneksi oli sen verran liikennettä, että edellä ajavan takavalot näyttivät vähän reittiä. Taisi olla samoja ongelmia muillakin. Ihan kotini lähellä tuli auto vastaan vasenta kaistaa. Kuski ehti minut kuitenkin nähdä, kun tajusi kääntää ratista oikealle ja vältimme törmäyksen.

Tässä teille vielä hetki Sadea (Sadetta?)

Voihan se kannattaakin

2011-11-25T19:41:00.004+01:00

Taas olen viettänyt kirjoittamattomuusaikaa (ihana sana!) sangen pitkään. Monesti on kyllä tullut jutun aiheita mieleen, mutta juuri silloin en ole ollut koneen äärellä tai jostain syystä olen tullut toisiin aatoksiin. Mitä sitä nyt kaikesta kirjoittamaan, ei nämä juttuni kuitenkaan ketään kiinnosta, olen ajatellut. Pari tapahtumaa haluan kuitenkin kanssanne jakaa.

Ensimmäinen tapahtui jokin aika sitten ajellessani Antwerpenista Brysseliin päin. Liikennevalot vaihtuivat punaisiksi ja edessäni olleen auton kuski hyppäsi ulos. Ajattelin, että autossa oli joku vika ja siirryin viereiselle kaistalle. Ihmeissäni seurasin, kun äsken edessäni olleen auton kuski otti mustan salkun autonsa tavaratilasta ja antoi sen nyt edessäni olevan auton kuskille. Siinä autossa oli muuten väärennetty rekisterikilpi. Ja mistäs minä sen tiesin? No siitä tietysti, että kilvestä puuttui belgialainen veromerkki, mikä kaikissa oikeissa kilvissä on selvästi näkyvissä. Salkkumiehen autossa oli ranskalaiset kilvet. Jotain epäilyttävää vaihtokauppaa siinä käytiin, mutta seuraamaan en jäänyt.

Toinen aika outo juttu tapahtui, kun olin taas autolla liikkeellä ja pysähdyin moottoritien varteen levähdyspaikalle koiria pissittämään. Paikalle ajoi harmaahiuksinen herrasmies mustalla autollaan, pysähtyi, nosti suuren, valkoisen ruukkukrysanteemin autosta ja työnsi sen roskikseen. Sitten mies jatkoi muina miehinä matkaa. Jos levähdyspaikalla ei olisi ollut niin paljon väkeä, olisin mennyt katsomaan, olisiko kukasta ollut vielä johonkin.

Sitten vielä tämä: Nyt on pitkästä aikaa suomalaisilla assistenteilla mahdollisuus hakea EU-hommiin. Tietoa hakukilpailusta löytyy Virallisesta lehdestä täältä. Voihan tuo hakumenettely vaikuttaa aika monimutkaiselta, mutta jos asia vähänkin kiinnostaa, niin siitä vaan yrittämään.

Portaissa nurin ja vettä niskaan

2011-11-08T19:56:00.004+01:00

Siinähän se tämä päivä otsikossa kaikessa lyhykäisyydessään on. Taisi olla taas aamulla ajatukset jossain muualla, kun töihin mennessäni kompastuin portaissa. Kaatua rojahdin polvilleni ja iskin käteni kipeästi betoniin. Onneksi en tällä kertaa laskeutunut naamalleni. Nousin hissuksiin ylös ja polviin sattui niin vietävästi.

Ohi kulkenut nuori mies kysyi, josko olin kunnossa ja tottakai olin. Mitäs pienistä. Vähän oli vaikea kahta jalkaa linkaten kuitenkin perille päästä. Onneksi nyt ei polviin enää satu. Mahdollisia mustelmia en ole vielä tarkistanut.

Jonkin aikaa ehdin aamulla työpöytäni ääressä istua ja yrittää selvittää paria kiireistä juttua, kun tietokone sanoi PAM! Samaan aikaan aloin kuulla veden lotinaa ja huutoja käytävältä.

Voihan Niagaran putous! Toisella puolen käytävää olevan toimistohuoneen katosta tuli vettä huoneeseen kaatamalla. Vuoto, tai oikeammin tulva, sai alkunsa, kun huoltomies oli tullut ihmettelemään huoneessa kuuluvaa omituista ääntä. Jotenkin mies löysi heikon kohdan ja pato murtui. Onneksi työkaveri oli ottanut henkilökohtaiset tavaransa mukaansa, kun huoltomies portaiden kanssa valtasi huoneen.

Siellä hän yritti epätoivoisesti tukkia vuotoa, kun huoneen ulkopuolelle kerääntyi väkeä asiaa ihmettelemään. Ei tainnut olla huoltomiehen paras päivä. Joku sanoi jopa kiroilua huoneesta kuulleensa. Kännykkäkin sieltä lensi päin ihmettelijöitä. Vähitellen vettä alkoi valua naapurihuoneisiinkin ja lattia tulvi monen neliömetrin alueelta. Isopäällikkö tuli korkokengissään ihmettelemään ja päätti siltä seisomalta, että nyt pidetään vähän pidempi lounastunti ja katsotaan iltapäivällä, kuinka asia on hoitunut.

Ei ollut roskiksista veden kerääjiksi

Iltapäivällä oli kaikki sähköt katkaistu eikä työnteosta mitään tullut. Jossain vaiheessa käytävälle ilmestyi viiden miehen ryhmä tilannetta ihmettelemään. Suurin huoli heillä tuntui olevan, kuinka käytävän matto saadaan pestyksi. Ehdotimme, että tutkisivat ensin, kuinka paljon vettä sisäkatolla vielä on ennen kuin alkavat mattoa pesettää.

Pakkohan minunkin oli paikalta poistua, kun mitään ei voinut tehdä. Sähköt saadaan takaisin kuulemma aikaisintaan aamulla. Oli tuosta pakollisesta iltapäivästä jotain hyötyä. Kotimatkalla piipahdin paikallisen Stokkan hulluilla päivillä ja löysin itselleni talvitakin.

Syksyksi analysoitu

2011-11-06T13:01:00.011+01:00

Monta vuotta sitten kävin värianalyysissa, vaikka pidinkin sitä turhana. Tiesin, että musta, punainen ja muutkin selkeät värit olivat minua varten. Kun analyytikko alkoi heitellä eri värisiä liinoja hartioilleni ja kertoa, mikä teki ihoni kuultavaksi, mikä harmaaksi ja elottomaksi, aloin pelätä pahinta. Niinhän siinä kävi, että minut analysoitiin syksyksi.

Minkäs sille sitten voi, syksy mikä syksy. Olisi se itsekin pitänyt arvata, kevätaurinko kylvi aina naamani täyteen pisamia ja tukkakin oli luonnostaan vähän punertava, jos oikein tarkkaan katsoi. Analyysi ei kuitenkaan minua suuntaan tai toiseen muuttanut vaan jatkoin musta-punainen-linjalla. Nyttemmin kirkkaan punaista ei enää kaapistani pahemmin löydy, mutta mustaa ja harmaata senkin edestä. Vaikka toisaalta, kyllähän noissa syksyn väreissä paljon kaunista on. Ainakin luonnossa.

Tein huvikseni muutaman kuva-analyysin syksyn väreistä, juuri niistä, joilla minua silloin aikoinaan uhkailtiin. Valokuvat onnistuin ottamaan vapaapäivän koiralenkillä. Ihme sinänsä, sillä joka ainoa kerta, kun kuvaa otin, jompikumpi kiskaisi oikealle tai vasemmalle ja kuvista tuli mitä sattui. Lenkillä kävimme suuren hedelmätarhan alueella Leuvenin pohjoispuolella.

Tässä keltaisia puita ja puskia. Vasemmalla alhaalla on parsaa. Jos oikein tarkkaan katsoo, voi varsissa nähdä pieniä, punaisia marjoja. Muut keltaiset ovat omena- ja päärynäpuita.

Tässä samoja puita, mutta lehdet enemmän oranssit kuin keltaiset. Taitaa tuossa joku oikein metsän puukin olla.

No nyt ollaan jo lähellä värejä, joissa viihdyn. Varsinkin tuosta vasemman yläkulman tummanpunaisesta tykkään, taitaa olla karhunvatun lehti. Sen vieressä on joku vaahtera ja sen alla taas koristepensas, joka yleensä on aika valkoinen, mutta tuo yksilö oli muuttunut vaaleanpunaiseksi. Vasemmalla alhaalla jotain pikkuriikkisiä omenoita ja marjat oikealla löytyivät naapurin piikkipuskasta.

Tässä taas lisää minun värejäni, mustia marjoja ja ruskeaa risuaitaa. Tuo aita olikin ihan uusi löytö puutarha-alueella. Aika kiva. Vasemmalla ylhäällä on polku, jota pitkin palasimme autolle ja oikealla alhaalla maissipellon jämät.

Lehtivihreää on tänä syksynä riittänyt kasveissa pitkään. Omenatarhan puista osa oli vielä ihan kesäisessä puvussa. Oikealla alhaalla omppuja omassa puussa. Vähän niissä on pilkkuja, mutta maistuvat tosi hyville ja mehukkaille, kunhan malttaa kuoria.

Sinistäkin löysin syksystä, vaikkei se taidakaan tämän ajan pääväri olla. Vasemmalla oman puutarhan purjon varsia, jotka minusta ovat kovinkin sinisiä varsinkin, jos niitä vertaa vihreään. Purjon vieressä viinirypäleitä, jotka jostain syystä oli jätetty kuivumaan rusinoiksi. Oikealla alhaalla naapurin koristepensaan marjoja. Missään muualla en ole tuon värisiä nähnyt.

Tässä vielä tunnelmia lenkiltämme. Taustalla sama mäki kuin ensimmäisessä kuvassa.

Marraskuu on synkän harmaa

2011-11-04T11:25:00.013+01:00

Vai synkän harmaa! Oletuksen luin Wikipediasta, mutta kyllä nyt on joku väärässä.
Katsokaa, miltä taivas näytti tänä iltana kotiparvekkeelta länttä eli Lontoota kohti kuvattuna. Ei harmaasta tietoakaan. Tai no, vähän sinistä kyllä, muttei tietoakaan siitä synkästä harmaasta, mihin tähän aikaan vuodesta koko maa yleensä kietoutuu.

Muutenkin on tämä marraskuun alku ollut outo. Päivittäin on ollut lähes 20 astetta lämmintä ja aurinko on paistanut joka päivä.

Tuoreita vattuja olen puskista poiminut vielä tänäänkin.

Keltainen ruusupuskani kukkii ja kypsyttää marjojaan samaan aikaan.

Punainen köynnösruusukaan ei malttanut olla marraskuuta kurkkaamatta.

Hyvä, hyvä ruusukaunokaiseni! Niin sitä pitää marraskuussa kukkia.

Sama ruusu, sama kuvausaika, kamerassa eri asetukset.

Mitäs tästä sanotte? Vieläköhän ehtivät mansikat kypsyä tänä vuonna?

Uudesta bloginäkymästä suurkiitos Elegialle! Kaipasinkin valkoisia ovia.

Vanha vitsi

2011-11-01T09:52:00.004+01:00

Meillä on tänään pyhä! Kivaa, kun on lomaa keskellä viikkoa.

Eikä tässä sitten muuta kuin hymyillään lehtien kielikukkasille (juu, tiedän, osa on vanhoja). Jos vanhat ja tyhmät vitsit ällöttävät, ei kannata jatkaa lukemista. Ja fonkin kokokin meni pieleen, mutta koittakaa kestää.

- Nainen kestää heikosti peräänajoa.
(Otsikko Aamulehdessä 29.1.)

- Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta. (Turkulainen 28.8.)

- Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
(Vantaan Sanomat 22.9.)

- Mies löi liikuntarajoitteista miestä pankkiautomaatilla.
(Otsikko Koti-Kajaanissa 15.1.)

- Rattijuoppo kaahasi sataa poliisia karkuun.
(Otsikko Warkauden Lehdessä 31.3.)

- Olutrekka ojaan Iissä. Alkoholilla ei ollut osuutta turmassa.
(Helsingin Sanomat 4.5.)

- Linja-autossa oli yli 50 ihmistä. Mukana oli myös kolme opettajaa.
(Helsingin Sanomat 14.4.)

- Eliel Saarisen tien tunneli on kaikkiaan yli puoli kilometriä pitkä. Umpitunnelissa kuljetaan 350 metrin matka.
(Helsingin Sanomat 12.10.)

- Oravan löytyminen ei vielä tarkoita sitä, että niitä pesisi lähistöllä. Se tarkoittaa vain, että kuollut yksilö on liikuskellut alueella.
(Savon Sanomat 2.7.)

- Hakijaryntäys Espoon hautausmaille.
(Otsikko Espoon seurakuntasanomat Essessä 11.3.)

- Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa, selviävät tablettilääkityksellä.
(Savon Sanomat 7.1.)

- Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.
(Ilmoitus Helsingin Sanomissa 24.12.)

- Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.
(Otsikko Sydän-Satakunnassa 8.12)

- Etelä-Karjalan ensimmäinen krematorio tuotantokäyttöön.
(Otsikko Etelä-Saimaassa 15.5.)

- Mika Lahti kaatoi keilat naisia paremmin.
(Otsikko Helsingin Sanomissa 10.1.)

- Työkaverinsa rintoja kähminyt sai jättikorvauksen.
(Otsikko Ilta-Sanomien lööpissä 5.2.)

- Kauppiaan sydän on lihatiskillä.
(Otsikko Kauppalehdessä 23.2.)

- Huonokuuloisten maailmankongressissa huippupuhujia.
(Kuulonhuoltoliiton tiedotteen otsikko 13.5.)

- Eurot näytettiin etukäteen vain sokeille.
(Otsikko Aamulehdessä 31.12.)

- Eläkeläiset tekevät puista lentokonetta mielisairaalan vintillä (Otsikko
Helsingin Sanomissa 18.6.)

- Oppilaiden tasapuolinen kohtelu epäkohta peruskoulussa ja lukiossa.
(Otsikko Itäväylässä 24.6)

- Äkillinen tulva vaikeutti autojen kulkua Vammalan Kävelykadulla.
(Tyrvään Sanomat 5.8.)

- Kokenut metsästäjä ei huomannut vaimoaan ampuessaan tiheässä taimikossa riekkoa.
(Ilta-Sanomat 24.9.)

- Lahdessa kuollut ampui poliiseja.
(Otsikko Pohjalaisessa 4.8.)

- Liian pienissä liiveissä rinnat pursuavat kupin reunan yli ja liukuvat ylöspäin selässä.
(Iltalehti Online 18.9.)

- Myydään 2 langatonta lankapuhelinta.
(Ilmoitus Helsingin Sanomissa )

- Hän on joutunut mielisairaalaan, koska tappoi 12-vuotiaan äitinsä ja tämän rakastajan.
(Kansan Uutiset 27.3.)

- Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
(Otsikko Pohjois-Satakunnassa 16.6.)

- Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri muodoissaan.
(Pohjolan Sanomat 19.11.)

- Kymmenen hevosen emäntä myös ravaa itse, ja onpa voittanut Suomen mestaruudenkin.
(Itä-Häme 8.3.)

- Alkosta halutaan piristystä Pöytyän liike-elämään.
(Otsikko Auranmaan Viikkolehdessä 3.9.)

- Miehet ovat tavallisen näköisiä nuoria miehiä. Havainnoista voi ilmoittaa lähimmälle poliisille.

Ja vielä vähän mainoslauseita, joiden sanoma on/oli ehkä hieman outo:

- Pane Mummia kainaloon (deodoranttimainos)

- Nothing sucks like Electrolux (imuri)

- Mitäs tykkäät, jos tulisin suuhun? (Leijona-pastilli)

- Päätä päiväsi Costa Ricalla (kahvi)

- Älä tapa vaimoasi pyykinpesulla, anna meidän koneemme tehdä se
(pesukonemainos)

- Taitaa tyttö tietää, että seinän takana olis patukkaa tarjolla (Tupla)

- Topi täällä, hei! Sain aamulla nuorta lammasta (K-kauppiaan paikallisradiomainos)

- Kahvia poikkeaville (mainos maantien varressa)

- Älä masennu yksin - tule ryhmään! (kansanopisto)

- Yllätä vaimosi, tee se Wuorion matolla (sisustusmainos)

- Herkkupala haarukassa (sillimainos)

- Meillä ei kiskota munista (kauppiaan katumainos)

- Tällä kuukautissuojalla voit mennä vaikka laskuvarjohyppyä harrastamaan
(terveyssidemainos)

- Todennäköisesti viimeiset sulat, jotka sinun tarvitsee ostaa...
(tuulilasinpyyhkijämainos)

- Nahkatakki, 125 €, hirveä.

Älkää pelätkö, näitä höpsötyksiä en enää jatka (ainakaan vähään aikaan). Seuraavalla kerralla kirjoitan taas oikeista asioista.

Viimeinen kesäaikapäivä täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita

2011-10-30T10:26:00.000+01:00

Päätin eilen iltapäivällä lähteä sittenkin katsastamaan sen vauvalistakaupan. Liike ei ihan tässä nurkilla sijaitse, joten autolla siis. Brysselin ringillä tein ilmeisesti ranskalaisen bemarikuskin mielestä jotain tosi typerää, kun kuski kurvasi autonsa eteeni, jarrutteli ja mutkitteli kolmikaistaisella moottoritiellä niin kuin olisimme olleet siellä yksin.

Hetken ihmettelin, sitten aloin pelätä. Yritin auton ohi ensin sääntöjen mukaan vasemmalta, mutta mies kurvasi eteeni lähes poikittain kahden kaistan yli. Siirryin takaisin oikealle ja vaivihkaa yritin siirtyä rekkojen joukkoon ihan reunaan. Kuski esti senkin siirtymällä taas poikittain eteeni. Tosi hyvää tuuria oli, ettei mitään hermostumista pahempaa sattunut. Lopulta pitkän sillan jälkeen kurvasin ihan viime tingassa moottoritieltä ulos. Tunnustettava on, että siinä vaiheessa näytin ranskalaiselle "herrasmiehelle" kansainvälistä käsimerkkiä. Hetken vielä näin, kuinka auton jarruvalot paloivat, mutten halunnut jäädä asiaa enempää ihmettelemään, jatkakoon riitelyään toisten kanssa. Huh, huh, minkälaisia otuksia tien päällä onkin!

Vieläkään en tiedä, mikä miehen käytökseen oli syynä. Ehkä ajoin vääränlaista autoa tai liian hitaasti tai nopeasti tai muuten vain ärsytin. Onneksi selvisin ilman onnettomuutta ja pääsin ihmettelemään vauvakaupan toimintaa. Tein ihan vastoin päätöstäni ja ostin vauvelille listalta kivat potkuhousut. Olen naapureiden kanssa aika paljon tekemisissä ja ajattelin, että olkoon. Jos kerran ovat itse tavarat valinneet, niin ainakin tiedän, että lahja on mieluinen.

Myöhemmin lähdin koirien kanssa lenkille naapurikylän pelloille. Saimme aika kauan kävellä rauhassa ja nuuskutella multaa ja kuivia maissin varsia ennen kuin näin pellolla muitakin kulkijoita. Muutaman sadan metrin päässä oli nainen neljän koiransa kanssa. Seurasin tarkkaan, mihin menevät, sillä Morse-russelini ei mistään innostu enempää kuin kunnon tappelumahdollisuudesta. Onneksi porukka lähti toiseen suuntaan ja huokaisin helpotuksesta.

Yllättäen nainen kuitenkin kääntyi takaisin ja hänen kaksi irrallaan olevaa englannin bulldoggiaan näkivät meidät. Minullakin oli neitikoirani irrallaan niin kuin yleensä. Se käy joskus moikkaamassa toiset koirat ja tulee heti takaisin, kun kutsun. Koskaan se ei ole lähtenyt omille teilleen eikä aiheuttanut mitään ongelmia. Jos joku lukijoista ihmettelee irrallaan juoksevia koiria, niin se on täällä ihan luvallista, säännöt eivät ole ollenkaan samanlaiset kuin joissakin muissa maissa. Ei toki joka paikassa voi koirien antaa vapaana juosta, mutta avoin pelto on oikein oiva paikka sellaiseen.

Titi-neiti lähti juoksujalkaa koiria moikkaamaan, muttei yhtään tykännyt, kun bulldogit lähtivätkin sitä seuraamaan meitä kohti. Nappasin russelin syliini ja ajattelin, että kyllä koirien omistaja kutsuu omansa pois. Sitä nainen yrittikin, mutta koirat eivät totelleet. Huusin hänelle, että ottaa pian koiransa kiinni tai jotain ikävää voi tapahtua.

Minulta unohtui siinä hässäkässä kaikki täkäläiset kielet, mutta onneksi ranskankielinen nainen ymmärsi englantia. Käskin vielä hänen ottaa heti koiransa kiinni, mutta nainen sanoi, että hänen koiransa eivät tappele vaan haluavat vain leikkiä. Minä vastasin, että omani eivät halua leikkiä ja varsinkin toinen haluaa vain tapella, joten kohta veri lentää, jos hän ei kutsu koiriansa pois. Sen sijaan, että olisi käskenyt niitä, hän tuli kahden hihnassa olevan kanssa lähemmäksi. Minulta paloi hihat ihan täysin kun suurin bulldoggi alkoi hyppiä minua vasten ja yritti käydä russeliini kiinni. Ei se Morsesta otetta saanut, mutta sai iskettyä hampaansa käsivarteeni. Morse tietysti räyhäsi sylissäni ja halusi näyttää bulldogille, kuka täällä oikein määrää.

Yhtäkkiä olin selälläni maissipellossa ja kaikki koirat rähisivät päälläni ja ympärilläni. Kauhea tilanne! Nainen taisi saada lopultakin koiransa ruotuun ja minäkin pääsin taas jaloilleni. En muista, koska olisin ollut niin vihainen! Otin koirani remmeihin ja poistuin vähän kauemmaksi. Näytin naiselle verta vuotavaa kättäni ja sanoin, että yksi hänen koiristaan puri minua. "Ei purrut", nainen vastasi, "minun koirani eivät pure. Satutit varmaan kaatuessasi kätesi." Vähältä piti, etten mennyt ja näyttänyt, miltä hampaanjäljet hänen käsivarressaan näyttäisivät, niin vihainen olin. Vastasin, että kaikki koirat purevat, kun tulee tosi tilanne, ja kädessäni oleva haava ei tullut maissin tähkästä! "Minä en valehtele. Koirani eivät pure", hän intti. "Eikö edes tuo valkoinen halua leikkiä?" kehtasi vielä kysyä. "Ei halua, se haluaa tappaa", vastasin ja käännyin koirineni kotia kohti.

Vähän hävettää, kun käytin aika rumaa kieltä naiselle puhuessani, mutta olisi hänkin vähän voinut käyttäytyä toisin. Oli kyllä kiva kävellä parin kilometrin matka kotiin vaatteet kuraisina ja käsi veressä. Matkalla ajattelin, että taitaa tulla sairaalareissu, mutta haava olikin loppujen lopuksi pienempi, miltä se näytti eikä koira ollut edes saanut takkini hihaa rikki, joten hampaat eivät oikeasti olleet käteeni uponneet vaikka jättivätkin jäljet. Tetanus-rokotuskin on voimassa, joten putsasin vain haavan ja länttäsin laastarin päälle.

Siinä taisin tehdä väärin, että otin Morsen syliini, mutta pelkäsin, että se käy suin päin suuremman koiran kimppuun eikä sellaisesta tappelusta koskaan hyvää seuraa. Titillä ei mitään hätää ollut. Se välttää tappelua viimeiseen asti ja tosi vikkelänä pääsee aina karkuun. Nyt näin, että hädän tullen se tulee luokseni ja yrittää saada minusta apua tilanteeseen. Tällä kertaa en pystynyt auttamaan ja jossain vaiheessa se lähtikin juoksemaan kotia kohti. Onneksi tuli takaisin, kun härdelli oli ohi.

Tässä hurjimukset muutama viikko sitten meren rannalla ilman vierasta koiraseuraa

Naapurissa on hiljaista, vielä

2011-10-29T11:06:00.004+02:00

Eilen oli postilaatikkoon ilmestynyt iloisista vauvauutisista kertova elefanttikortti. Naapurin nuorelle parille on viime sunnuntaina syntynyt pikkuinen tyttö. Onnea heille oikein paljon!

Juttelin viime viikon torstaina silloin vielä tulevan äidin kanssa, kun hän oli töihin lähdössä. Sanoi käyvänsä töissä niin pitkään kuin mahdollista ennen laskettua aikaa, joka olisi ollut joskus marraskuun alussa. Taisipa jäädä jokunen työhomma tekemättä.

Belgian äitiysloma on tosi lyhyt. Viikko ennen laskettua aikaa on jäätävä töistä pois ja synnytyksen jälkeen lomaa on 14 viikkoa. Jos vauva syntyy ennen ensimmäistä äitiyslomaviikkoa, niin kuin naapurissa kävi, viikko menee harakoilla. Sitä ei voi käyttää 14 viikon lisäksi. Erittäin epäreilua, sanoisin. Ja sanonkin. Kuinka voikin olla Euroopan keskellä maa, jossa vanhemmat joutuvat viemään lapsensa jo 3 - 4 kuukauden ikäisenä hoitoon? Vai onkohan tämä vain suomalaiseen käytäntöön tottuneen ihmisen turhaa ihmettelyä? Ihan hyvin täällä lapset näyttävät voivan vaikka aikaisin joutuvatkin sopeutumaan työssä käyvien vanhempiensa aikatauluihin.

Jotain muutakin ihmettelemisen aihetta sain, kun tavailin värikästä vauvailmoituskorttia. Olen aikaisemminkin saanut vastaavanlaisia kortteja ja aina niissä on suurella präntättynä vauvan nimi. Täällä lapsi saa heti synnytyssalissa nimen, ja minulta onkin joskus ihmetelty, kuinka vanhemmat lapsiaan Suomessa kutsuvat, jos niillä ei ole nimeä ennen kuin parin kuukauden iässä. Eivät oikein ole ymmärtäneet, kun olen sanonut, että pientä nyyttiä voi kutsua alussa ihan millä nimellä haluaa.

Kortissa oli tietenkin myös vauvan syntymäpaino, vanhempien nimet, siskojen nimet (isällä on kaksi tytärtä edellisestä liitosta), isovanhempien nimet äidin puolelta sekä sairaalan tiedot vierailuaikoineen. Lisäksi siitä löytyi vanhempien kännyköiden numerot ja tiedot siitä, mistä pitäisi lahja ostaa ja, jos tavaraa ei halua ostaa, pankkitilinumero pikkuisen hoitotilille.

Tuo lahjalista ja tilinumero minua eniten kummastuttaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin tilinumeron tuollaisessa yhteydessä. Lahjalistoihin olen kyllä aikaisemminkin törmännyt. Vanhemmat valitsevat kaupan hyllyiltä tarvikkeita ja vaatteita vauvalleen ja lahjalistasta ilmoitetaan sukulaisille, ystäville, tutuille ja näköjään myös naapureille. Kirjekuoressa oli kaupan kortti, josta löytyi lahjalistakoodi ja tarkat osto-ohjeet. Ei tarvitse edes mennä ko. kauppaan vaan ostoksen voi tehdä myös netin kautta ja maksaa luottokortilla.

Uteliaisuuttani kävin eilen tutkimassa, mitä pariskunta oli vauvelilleen valinnut. Kyllä olikin pitkä lista! Siellä oli eri hintaista tavaraa rattaista ja turvaistuimista ruokalappuihin ja keittokirjoihin. Yritin listalta etsiä kuvia valituista vaatteista, mutta kaupan nettisivut olivat sen verran monimutkaiset, etten jaksanut hyppiä sivulta toiselle ja yrittää samalla muistaa, minkä nimisistä potkuhousuista oli kysymys. Oli listassa lahjakorttivaihtoehtokin, mikä minusta on aika järkevää.

Näitä yhden kaupan lahjalistoja olen useammin nähnyt hääkutsuissa kuin vauvailmoituksissa, mutta ei tämä tokikaan ollut ensimmäinen kerta. Toisaalta ymmärrän vanhempia, jotka innoissaan valitsevat tulevalle pienokaiselleen tarvikkeita ja vaatteita, mutta toisaalta... en ymmärrä. Ehkä olen vain vanhanaikainen, mutta minusta olisi hauskaa saada lahjoja, joita en itse ole määrännyt ostettavaksi. Saattaahan olla, että joku, vaikkapa vierasmaalainen naapuri, sattuisikin löytämään hauskan ja erilaisen yllättävän lahjan jostain pikku kaupasta, jossa vanhemmat eivät koskaan ole edes käyneet.

Tuli tässä mieleeni naapurikylän kauppa, jossa myydään suomalaisiakin tuotteita. Sieltä voisi löytyä jotain eksoottista pikku tyttöselle ja hänen siskoilleen. Täytyypä heti tarkistaa, kuinka kauppa on auki näin lauantaisin, että olisi lahja valmiina, kun pikkuinen tulee kotiin. Aika kauan ovatkin sairaalassa olleet, viikon verran jo.

(Kuvan löysin jostakin)

Kirjoja kirjoista

2011-10-27T12:09:00.003+02:00

Työmatkalukemisesta on minulle tullut pakko. Tuntuu orvolta, jos minun täytyy katsella muita lukevia matkustajia metrossa enkä saa itse uppoutua kirjaan. Joskus käy niin, että kirja on loppunut aamulla eikä illaksi ole mitään lukemista. Onneksi työpaikan lähellä on kirjakauppa, josta löytyy aina jotakin. Mitään raskasta tai filosofista lukemiseni ei saa olla. Dekkarit ovat parhaita, mutta kyllä minä muistakin tarinoista pidän.

Jokin aika sitten hankin kaksi opusta, joiden kummankin tarina yllätyksekseni alkoi kirjasta. Toinen oli työkaverin suosittelema, espanjalaisen Carloz Luis Zafonin The Shadow of the Wind (Tuulen varjo) ja toinen ihan itse valitsemani, irlantilaisen Cecelia Ahernin taattua satuhömppää The Book of Tomorrow (Mitä huominen tuo tullessaan).

Zafonin tarina alkaa vuodesta 1945, kun kirjakauppias vie 10-vuotiaan Daniel-poikansa Barcelonan kätköissä olevalle kirjojen hautausmaalle. Daniel saa valita hyllyiltä yhden kirjan ja hänen kätensä osuvat Julian Caraxin kirjaan 'La Sombra de Viento' (Tuulen varjo). Poika lukee kirjan ja kiinnostuu sen kirjoittajasta ja tämän elämästä lähes pakkomielteisesti. Tarina kuljettaa lukijaansa Espanjan sisällissodasta lähes nykyaikaan ja on täynnä yllättäviä käänteitä ja mielenkiintoisia henkilöitä.
Eräänä iltana Danielia lähestyy mies, joka muistuttaa häntä kirjan paholaismaisesta henkilöstä. Mies haluaa kirjan Danielilta. Myöhemmin kirjaa yritetään saada pojalta pois millä keinolla hyvänsä ja hän joutuukin piilottamaan takaisin kirjojen hautausmaalle, ettei sitäkin poltettaisi niin kuin oli käynyt lähes kaikille Caraxin kirjoille.

Alussa luulin, että olin valinnut aivan turhan kirjan luettavakseni, kun tarina ei mennyt yhtään eteenpäin, mutta jossain vaiheessa upposin syvälle kirjaan. Niin syvälle, että useammin kuin kerran unohdin lähteä metrosta omalla asemallani.

Kun olin saanut ravistetuksi Caraxin ja Danielin elämät ja niiden yhteenkietoutumisen harteiltani, otin käsiini Cecelia Ahernin tuotoksen. Aikaisemmin olen muutaman Ahernin kirjan lukenut ja samanlainen tämäkin oli kuin ne aikaisemmat.

Kirjan päähenkilö on rikkaan perheen Tamara-tytär, jonka elämä muuttuu yhdessä rysäyksessä, kun hänen isänsä tekee itsemurhan. Tyttö muuttaa äitinsä kanssa sukulaisten luokse irlantilaisen pikkukylän laidalle, eikä Tamara pysty hyväksymään muutosta. Kaikki muuttuu, kun hän löytää kirjastoautosta nahkakantisen, lukitun kirjan. Kirjan sivut alkavat täyttyä itsestään huomisen päiväkirjamerkinnöillä. Vähitellen Tamara tajuaa, ettei mikään ole sitä miltä näyttää.

Viikon verran käytin työmatka-aikaani seuraamalla ihmisten elämää ja valehtelua linnan raunioiden varjossa. Luulenpa kuitenkin, että tästä lähtien jätän Ahernit toisten luettaviksi. Vaikka en raskasta kirjaa jaksakaan työmatkoillani raahata, ei tällainen ns. aikuisten satuhömpäkään taida olla minua varten. Sitäpaitsi Ahernin kirjojen kannetkin ovat niin kovin tyttömäisiä väritykseltään, että työmatkauskottavuushan niitä lukiessa kärsii.

Nyt on työmatkakaverinani saanut vuoron Minette Walters The Devil's Weather -kirjallaan. Saa nähdä, mitä sen kansien sisältä löytyy.

Muuten, kaikki nämä kolme kirjaa ja monta kymmentä muuta lähtee ensi viikolla hyllystäni työpaikan kirjanvaihtopäiville. En minä vielä jokunen vuosi sitten olisi kirjoistani luopunut, mutta niin se on ihmisen muuttuvainen. Voinpahan löytää jotain mukavaa pois antamieni tilalle.

Sekalaisia tarinoita epämääräisessä järjestyksessä

2011-10-11T20:29:00.006+02:00

Täällä ollaan taas, toivottavasti ette ole kaivanneet.

Aloin jo eilen kirjoittaa, mutta sitten huomasin, kuinka taas kerran yritän olla siistimpi sanoissani kuin haluaisin. Kokeillaanpa uudestaan. Huomautan myös heti näin alkajaisiksi, että luvassa on sekä huonoja kännykkäkuvia että vähemmän huonoja kamerakuvia, tai päinvastoin. Päättäkää itse. Niin, ja koko juttu on yhtä sillisalaattia alusta loppuun.

Kesä meni ja syksy tuli. Täällä on nyt harmaata ja märkää, onneksi ei kuitenkaan vielä kylmää.
Kun Belgiassa satoi heinäkuussa viikkokausia vettä, sain nauttia helteistä Suomen kesästä. Kivaa oli!

Kesällä tapasin Suomessa paljon tuttuja ja sukulaisia. Kuvassa ei kuitenkaan ole kumpiakaan vaan Porin Jazzin yleisöä. Saattaahan tuolla tosin joku tuttukin olla joukossa.

Aika lähelle pääsin Sir Eltonia.

Auringonlaskua ihailin Puulavedellä.

Hienoja kiviveistoksia on luontoäiti jaksanut muovata. Tätä kutsutaan Saarnastuoliksi.

Aurinko siirsi värejään merenpintaan jossain Turun saaristossa.

Tässä ollaan Brysselissä parisen viikkoa sitten. Eihän kuvasta kummempaa tule, jos kuvataan kännykällä ikkunan läpi lähes vasta-aurinkoon. No, joka tapauksessa olin yhden toimistorakennuksen 23. kerroksessa ja ihailin häikäisevän sinistä aamutaivasta ja hienoa kaupunkimaisemaa. (Käyttäkää mielikuvitustanne, jos ette saa kuvasta mitään selvää, niin minäkin teen.)

Yhtenä iltana juutuin metroasemalla tanssiryhmän taakse. Harmi, kun en tajunnut ottaa vauhdikkaasta esityksestä videokuvaa. Mutta sellaista se aina on, asiat tapahtuvat niin äkkiä, ettei aina oikein ehdi mukaan. Onneksi sentään ehdin metrojunaan.

Kuuletteko, kuinka autojen torvet soivat? Kukaan ei päässyt eteen ei taakse ja muutama kuski taisi oikein hermostuakin. Tien tukoksen syy on jonon ensimmäisenä. Kuorma-auto oli jostain syystä juuttunut kadunkulmaan.

Kun pääsin lähemmäksi, näin mistä oli kysymys. Nuoret miehet yrittivät nostaa kadun viereen pysäköityä autoa sivuun. Taitavasti parkkeerattu auto tukki kuorma-auton tien. Ohikulkijoiden ja muiden uteliaiden avustuksella ison auton kuski sai ajoneuvonsa lopulta eteenpäin ja pikku auton sivupeilikin pysyi ehjänä. Ei sen ja kuorma-auton väliin olisi mahtunut edes sitä kuuluisaa sunnuntai-Hesaria, tuskin maanantaistakaan.

Metroaseman nurkassa oleva peti on ollut ilman nukkujaa jo muutaman päivän, mihin lienee kulkuri mennyt tai viety.

Edellisen kerran, kun tänne kirjoitin, kerroin kuinka suunnittelimme työpaikan poissaolopäivää ja sen ohjelmaa. Aamupäivän vietimme Antwerpenissä hyväntekeväisyysjärjestön tiloissa. Hienoa työtä siellä tehdään! Moeders voor moeders (äidit äideille) auttaa satoja perheitä viikoittain. Äidit saavat sieltä ruokapaketteja, vaatteita itselleen sekä lapsilleen, leluja, koulutarvikkeita, jne. Palvelujakin oli lastenlääkäristä kampaajaan.

Kuvassa äitiyspaketti pikkuista poikavauvaa varten

Me valmistimme vauvanpeittoja, koulutarvikepaketteja, maalasimme seiniä, kunnostimme puutarhahuonekaluja yms. Vierailumme jälkeen järjestimme vielä työpaikalla keräyksen ja saimme kokoon valtavan määrän lastenvaatteita ja leluja, jotka toimitimme järjestölle.

Moeders voor moeders autaa äitejä kaikella tavalla. Järjestöllä on jopa lapsilaatikko rakennuksen seinässä. Äidillä on mahdollisuus jättää ei-toivotun raskauden jälkeen syntynyt ei-toivottu lapsi siihen. Järjestö huolehtii nimettömän lapsen toimittamisesta adoptoitavaksi.

Kovasti ihmettelin ja oudoksuin asiaa, mutta selitysten jälkeen jotenkin ymmärsin. Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa aviottoman lapsen synnyttäminen on suuri häpeä ja synti, eikä aborttiakaan hyväksytä. Äidille on varmaan monta kertaa helpompaa jättää lapsi paikkaan, josta hänestä varmasti huolehditaan kuin vain johonkin polun varteen. Ei laatikkoa usein käytetä. Kahdeksan vuoden aikana siihen on kerran lapsi jätetty.

Vastaavanlaisia paikkoja on kuulemma jossain muuallakin Euroopassa. Italiassa ainakin. Sieltä kotoisin oleva työkaverini tiesi, että heillä on roskalavojen vieressä nykyisin kylttejä kertomassa yksinäisille äideille, mihin he voivat vauvansa viedä sen sijaan, että unohtaisivat ne roskalaatikkoihin.

En ole varma, olisinko halunnut tietää kaikkea tätä, mutta ei kai tieto pahastakaan ole. Joskus on hyvä nähdä, kuinka epätoivoista elämä voi olla.

Ilman aasinsiltaa voimmekin nyt jatkaa poissaolopäivän kertausta.

Iltapäivän kulutimme suuren kartanon puistossa lip dub -videoita tehden. Arvoin itseni Japani-ryhmään ja eipä aikaakaan, kun aloimme työstää musiikkivideota 80-luvun biisistä "Big in Japan". Kovasti yritimme ja hyvä niin, voitimme palkinnon parhaasta videosta. Olisin sen tänne linkittänyt, mutta kuvausryhmä oli tallentanut kaikki neljä videota yhdeksi, liian suureksi tiedostoksi.

Kukaan ei edes yrittänyt pudota altaaseen.

Itämaiset taustatanssijat kerrankin hetken paikallaan

Illemmalla pistivät Kesäyön unelman keijut ja menninkäiset jalalla koreasti.

Pian sammuvat valot ja musiikki loppuu.

Kuusikin kukkii

2011-06-19T21:56:00.006+02:00

Pihalla tapahtuu outoja. Tänään rankkasateen jälkeen pihakuusi alkoi kukkia. Ovatkohan juhannustaiat ottaneet varaslähdön?

Hui, hai! Ei suinkaan! Minä vain vähän askartelin ja pitihän siitä kuva ottaa. Meillä on taas töissä taas osaston yhteinen poissaolopäivä (*. Tällä kertaa lähdemme Antwerpenin suuntaan ja aamupäivän vietämme hyväntekeväisyysjärjestön tiloissa auttamassa. Onneksi työtehtävistä oli varaa valita. Minä en keittele hilloa tai suklaata saatikka sekoittele saippuaa. Valitsin lastenpeittojen ompeluryhmän, osallistun seinien maalaamiseen ja yritänpä ehtiä rakentamaan liitutaulujakin.

Tuo kukka-perhos-seppele on iltaa ja Shakespearen Kesäyön Unelma -teemaa varten. Vielä pitäisi löytää joku vaatekappalekin seppeleelle seuraksi. Olisiko kenelläkään mitään vinkkejä? Pitkän, kesäisen hameen omistan, mutta joku pusero-/paitasysteemi vielä tarvittaisiin.

Ennen iltaa saamme vielä tutustua, kuinka sujuu virkamiehiltä lip dub. Jaa, ettette tiedä, mitä se on. En minäkään tiennyt ennen kuin otin selvää (enkä vieläkään tiedä, mitä se on suomeksi). Lip dub on vähän kuin karaokea, mutta kukaan ei laula. Teemme musiikkivideoita niin, että musiikki ja laulu kuuluu taustalla, meidän tarvitsee vain väännellä suuta. Kerron myöhemmin, miten meni ja oliko hauskaa ja ennen kaikkea, saimmeko mitään aikaiseksi.

*) Ensimmäisestä poissaolopäivästä voi lukea täältä.

Ei ole koiraa karvoihin katsomista - Makroviikko 11

2011-06-11T21:51:00.006+02:00

Titi-Uu seuraa liikennettä ikkunalla ja auringon säteet lämmittävät selkää.

Tässä taas sama aurinko loistaa Mr Morsen korvaan.

Siinä kaksi pehmolelua kokonaisina. Ikkuna on täynnä nenien jälkiä, mutta kyllä auringon säteet niistäkin läpi pääsee.

Tämän viikon makrokuvissa on paljon valoa. Katsokaa vaikka täältä.

Salkoruusukin kukkii - makroviikko 10

2011-06-05T19:21:00.006+02:00

Tällä kertaa makroviikoilla kuvataan kukkia tai niiden osia. Tällaisia kukkia alkoi viime viikolla ilmestyä salkoruusun varteen.

Kauniita kukkia löytyy lisää täältä.

Kesäkuu alkoi andalusialaisella juhlalla ja lempeällä musiikilla

2011-06-05T12:26:00.001+02:00

Onpa ollut kiireinen ja kuuma kesäkuun alku! Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta ja eilen oli puutarhassa lämpöasteita 48.

Kiire alkoi keskiviikkona, kun seisoskelin tuhansien muiden autoilijoiden kanssa Brysselin kehätiellä ja mietin, ehdinkö ollenkaan lentokentälle siskoani vastaan. Olin ajatellut käydä ensin koirien kanssa vähän ulkona ja ehtiä kauppaankin ennen koneen laskeutumista, mutta työmatkan venyessä yli kaksituntiseksi ehdin muuttaa suunnitelmiani useaan kertaan.

Onneksi kone Suomesta oli vähän myöhässä, joten loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Illalla myöhään herkuttelimme omasta maasta nostamillani uusilla perunoilla ja aloimme nauttia muutamasta lomapäivästä.

Torstaina kävimme ihailemassa Euroferia Andaluza -juhlaa Atomiumin juurella. Osuimme paikalle juuri oikeaan aikaan, kun hevoset ratsastajineen esiintyivät yleisölle.

Tämän pätkän nappasin tietysti mistäs muualta kuin Youtubesta.

Andalusialaisen juhlan jälkeen ilonpito jatkui perinteisempään suomalaiseen malliin, keitimme nimittäin taas uusia perunoita. Hassua, kuinka ne maistuvatkin niin kovin hyviltä näin alkukesästä. Mutta ei hauskuus siihen jäänyt. Hyppäsimme autoon ja suuntasimme kohti konserttisali Forest Nationalia. Yusufin esiintyminen oli ihan pakko nähdä ja kuulla ja olinkin hankkinut liput jo hyvissä ajoin. Cat Stevens oli meidän kummankin suosikki silloin joskus, jolloin ei tullut mieleenkään, että miehen voisi joskus nähdä livenä. Nimi on vaihtunut ja mies vanhentunut, mutta ääni oli sama.

Tuttua musiikkia kuunnellessani seurasin yleisöä ympärilläni. Vieressäni istui mies, joka kaikesta päätellen oli tullut konserttiin vaimonsa käskystä. Kertaakaan hän ei taputtanut saatikka olisi muuten näyttänyt, että musiikki olisi kiinnostanut. Tekstiviestien lukeminen ja näpyttely näytti olevan tärkeämpää. Toisella puolen käytävää istuva nuori mies sen sijaan eläytyi musiikkiin joka solullaan. Hän ei varmaan ollut vielä syntynytkään, kun Cat Stevens aloitteli uraansa, mutta kaikkien kappaleiden sanat hän näytti osaavan ulkoa. Kun Yusuf aloitti tutun Morning has broken -laulun, nuori mies pyyhki avoimesti kyyneleitään.

Tämä sieltä samasta tuubista löytämäni video on miehen uudempaa tuotantoa. Yritin etsiä jotain ihan näistä viimeisimmistä konserteista kuvattua, mutta en löytänyt. Vanhat Cat Stevensin piisithän te jo tunnettekin, kuunnelkaa miltä mies nykyisin kuulostaa.

Perjantaina paistoi aurinko taas täydeltä terältä ja suunnitelmiemme mukaan lähdimme katsomaan, miltä Coloman ruusutarha näytti.On se sitten uskomattoman ihana paikka!

En edes ryhdy muistelemaan, mitä nämä ruusut olivat nimeltään. Tässä on vain pienen pieni osa tarhan kukkaloistosta.

Eilisen, paahtavan kuuman päivän vietin puutarhassa makoilemalla. Varjossa oli 30 astetta lämmintä, enkä jaksanut tehdä mitään. Väärin, jotain tein sentään, väsäsin tehosekoittimessa mansikoista, nektariineista ja rahkasta raikasta juomaa. Niin, ja taisin minä muutaman uuden perunankin illemmalla keittää.

Älä hätäile, kyllä me sut ulos saadaan!

2011-05-31T19:44:00.009+02:00

Työkaveri jäi tänään vessan vangiksi. Pomo sattui käväisemään viereisessä loosissa ja kuuli, kuinka Amanda hätäili lukkoon jääneen oven takana. Asiasta tultiin ilmoittamaan minulle, olenhan osaston virallinen lukkiutuneiden vessanovien avaaja ja kahvinkeittimen suodattimien vaihtaja.

Kävin ensin rauhoittelemassa pöntöllä istujaa ja sen jälkeen soitin kaikista virallisimpaan apunumeroon, jossa soittoni rekisteröitiin. Sain sähköpostia ilmoituksestani, minkä mukaan miesten vessassa on nainen jumissa. En minä niin muistanut sanoneeni. Nappasin laatikostani pienen työkalupakkini ja menin takaisin hätäpaikalle odottelemaan luvattua oven avaajaa. Vessan oven edessä oli aikamoinen sirkus meneillään. Neljä raavasta urosta antoi toisilleen neuvoja ja yritti väkivalloin repiä ovea auki.

- Ulos täältä! karjaisin ja miesten poistuttua ryhdyin leikkimään mcgyveriä. Huonoja olivat työkaluni siihen hommaan, olisi tarvittu kunnon siirtopihtiä (En kyllä sillä hetkellä muistanut työkalun virallista nimeä, mieleeni tuli vain epävirallinen, joka naisen ja kenties miehenkin käyttämä nimitys.)

Käytävälle ja vessan ovelle kerääntyi lisää väkeä näyttämään mcgyver-taitojaan. Ovea yritettiin avata veitsellä, autonavaimella ja eri kokoisilla kolikoilla. Jonkun mielestä elokuvissa ovet aina aukeavat luottokortilla, mutta sitä ei näyttänyt kukaan kokeilevan. Välillä piti taas käydä puhelimessa kysymässä, missä tilaamani oikea oven avaaja viipyi. Taas tuli ilmoitus sähköpostiini. Sen mukaan toisen kerroksen naistenvessassa oli vesivahinko! Olisikohan seuraavaksi pitänyt tilata puhelinpalvelijalle aika korvalääkäriin?

Aikaa kului ja lisää väkeä ilmestyi ihmettelemään hätätilannetta. Yksi reipas mieshenkilö sai sentään ruuvimeisselilläni oven lukon irti, mutta ei se vielä ovea avannut. Seuraavaksi juoksi nopeajalkaisin alakertaan ja kyseli vartijoilta, josko he tietäisivät, missä oikea oven avaajahenkilö piileskelee. Nyt tuli asioihin vähän vauhtia. Hetken päästä vessaa kohti kävelikin haalaripukuinen nuori mies kädessään ruuvimeisseli. Meitä mcgyvereita nauratti.

Mies oli ihan varma, että kyllä hän oven auki saa, mutta ähäkutti, eipäs saanutkaan! Yritin sanoa, että hakisi ne v-pihdit, mutta kun en tiennyt oikeaa termiä suomeksi, englanniksi saatikka sitten ranskaksi, niin itse sen piti asia tajuta. Mies häipyi paikalta ja palasi jonkin ajan kuluttua kädessään juuri oikeanlainen työkalu. Kunnon ote lukosta törröttävästä metallisokasta, reipas vääntö alas oikealle ja sesam, ovi aukeni!

Siinä ne, taikapihdit!

Tunnin pöntöllä istuskelu ei vielä ollut saanut Amandaa riutumaan henkihieveriin. Iloisena hän hypähteli vessan lattialla ja halasi kaikki auttajansa.

Hei, täällä on kesä!

2011-05-29T20:08:00.012+02:00

Tuntuu ihan hullulta, että toukokuun loppupuolella osa kukista on jo lakastunut. Se ihana ruusupensaanikin pihan perällä on lopettanut kukintansa. Enää on jäljellä vain ruttuisia, ruskeita kukanjämiä.

Onneksi uusia ihanuuksia tulee joka päivä. Tuossa alla on kuva yllätysruusustani. Muistan kyllä sen istuttaneeni, mutta koskaan se ei ole yhtä hienosti kukkinut kuin tänä vuonna. Toistaiseksi vasta yksi kukka on auennut, mutta nuppuja on paljon.

Olisipa koko puutarha näitä täynnä!

Tänään koulutin lähemmäs sata punaisen sikurin tainta. Toivottavasti oppivat olemaan syvässä mullassa. Jos nyt edes kymmenen niistä jaksaa jatkaa kasvuaan, niin hyvä on. Sata olisi totisesti liikaa. Tuo sikuri-nimi ei minusta hauskan kirpeälle salaatille sovi. Sen sijaan kutsuisin sitä mieluummin italialaisittain radicchioksi, tuntuu jotenkin tutummalta. Siinä on sitten maukas lisä vihersalaatin joukkoon.

Radicchioita myytävänä 2 euron hintaan. Liekö sitten kappale- vai kilohinta? Kuvan nappasin netistä.

Muistatteko, kun viime vuonna väsäsimme kaariporttia köynnösruusuille? Nyt näyttää ruusu tältä. Kovasti se on vuodessa jaksanut kasvaa.

Tämänkin ruusun istutin viime vuonna. Se kiipeilee pitkin vanhan, kuivettuneen syreenin vartta. Vielä ei pituutta köynnöksellä paljon ole, mutta kukkia senkin edestä.

Kaikki piharuukkuni ovat nyt täynnä. Tässä yhden ruukun värisekoitus.

Älkää luulkokaan, että näin aikaisin pitkälle edennyt kesä olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Pujon mokomat ovat alkaneet jo kukkia, eli tiedossa on jatkuvaa aivastelua, silmien kutinaa ja nenän vuotamista. Nyt on pidettävä antihistamiinit visusti mukana.

Ei niitä liikaa voi olla

2011-05-21T11:28:00.001+02:00

Viime sunnuntaina kävin kukkaostoksilla kahdessakin. Olisi pitänyt käydä vain siinä toisessa, siellä oli paljon enemmän valinnan varaa ja kukat kauniimpia.

Höperöksihän sillä reissulla taas kerran tulin. Piti ostaa kaikenlaista, vaikka en kai noin paljon kesäkukkia olisi tarvinnutkaan. Onneksi on vielä ruukkuja vapaina. Samettikukat aion istuttaa kasvimaan reunaan etanoita torjumaan. En tiedä, onko niistä mitään hyötyä, mutta antavathan ainakin väriä.

Sunnuntain saalis

Nyt on osa kukista istutettuina ja tänään yritän saada loput multiin. Harmillisesti vain ilkeä kevätflunssa iski minut melkein petipotilaaksi. Onneksi on sentään kaunis ja lämmin päivä. Kaipa istuttelu onnistuu, kun välillä istutan itsenikin puutarhan reunalle auringonpaisteeseen.

Ainohan se siinä!

2011-05-16T21:29:00.004+02:00

Kuinkahan kauan nämä tossut vielä kestävät? Kyllä ainakin jouluun saakka pitäisi jaksaa menossa mukana. Täytyypä vihjaista lapsille, että kohta tarvittaisiin taas uudet.

Tällä viikolla makroviikon aiheena on "jokin kotoa löytyvä suosikkitavara tai -asia". Lisää kuvia täällä: makroviikko7.

Viisuja ja ruusuja

2011-05-12T20:31:00.000+02:00

Nyt alan katsoa Euroviisujen toista semifinaalia. Tänään täällä Belgiassa saisi äänestääkin, mutta en taida viitsiä, kun Suomi on jo loppukisassa. Lauantaina onkin toinen juttu, silloin annan monta ääntä Suomelle, vaikken kappaleesta oikein tykkääkään. Euroviisujen aikaan harrastan nimittäin aina periaateäänestystä.

Periaate oli sekin, että tänä vuonna päätin olla kuvaamatta puutarhani ruusuja. Eihän se lupaus pitänyt, kun äsken kävin puutarhan perällä. Ihana vaaleanpunainen puskani kukkii upeampana kuin koskaan ennen. Ei tuo kuva anna sille mitään oikeutta.

Ruusupensaani on yli kolme metriä korkea.

Ei, en aio sytyttää kukkaa tuleen. Kukan koon näette, mutta tuoksua ette valitettavasti pysty tuntemaan.

On minulla keltainenkin kaunotar tuossa ihan oven edessä. Suuria ovat senkin kukat ja tuoksu huumaava, mutta ihan erilainen kuin vaaleanpunaisen ruusun.

No niin, se ruusuista. Nyt jatkan musiikin kuuntelemista ja esiintyjien ihmettelyä. Kohta onkin jo Belgian vuoro. Saa nähdä, kuinka käy.

Kuusi, viini ja saniainen

2011-05-05T20:04:00.005+02:00

Tällä viikolla on makrohaasteen aiheena vihreä. Sopii minulle, nyt ei ole vaikeaa löytää kuvattavaa puutarhasta. Eihän siellä mitään muuta olekaan.

Tämä on kuusi.

Pikku nuput muuttuvat kohta kukiksi ja myöhemmin suureksi viinirypäletertuksi.

Toissaöinen halla kiharsi saniaisen. Kaipa se vielä suoristuu.

Lisää vihreitä kuvia löytyy täältä.

Puita ja muita

2011-05-02T19:44:00.007+02:00

Tänään minulla on blogipohjan vaihtopäivä. Kiitos Keisarin uusien vaatteiden, taas löysin kaapista jotain uutta ja kukallista.

Kukkia olen muutenkin katsellut. Eilen käytiin Kalmthoutin Arboretumissa. Siellä melkein törmäsin hauskaan puuhun.

Oksat roikkuivat uusien kerkkien painosta ja aurinko paistoi. Takana kurkkii rhodorendron syklaaminpunaisena.

Ruusutarhan kaunottaret eivät vielä ole päässeet oikeuksiinsa, mutta joku aikainen yrittäjä esitteli jo loistoaan.

Myöhemmin makailin nummella pienen lammen rannalla ja katsoin tammen takaa kurkkivaa taivasta.

Pääsiäisenä keittiössä - Makroviikko 4

2011-04-25T20:01:00.011+02:00

Nyt piti makroviikkojen haastetta varten löytää jotain pääsiäiseen viittaavaa sisätiloista. Minä en ole oikein pääsiäisihmisiä, mutta ruoasta tykkään, joten otin muutaman lähikuvan eilisitä kokkailuistani.

Taas kerran valmistin perinteisesti lammasta eli täytin lampaanviulun - poistin toki luun ensin - fetajuuston, rosmariinin, timjamin, valkosipulin yms. yms. sekoituksella. Annoin sen marinoitua parisen päivää ja eilen paistoin 125 asteen lämmössä kunnes liha oli 70 asteista. Yllä osa paistista juuri maustettuna ja napakasti sidottuna.

Mainitsinko jo rosmariinin, yhden mieliyrteistäni? Tuo oli vielä eilen sisällä, nyt se nauttii auringosta ja muiden yrttien seurasta ulkona.

Salaattiakin toki tein. Siihenkin sotkin feta-juustoa, joka myös on yksi suosikkini. Harmi, kun kuvan terävin kohta tuli vähän kuvan alalaitaan. Ei ole valokuvaaminen helppoa, ei.

Palanpainikkeeksi ostin edullista, portugalilaista punaviiniä. Kokkauksissani oli sen verran paljon valkosipulia, ettei oikein ollut väliä, oliko viini halpaa vai kallista. Pääasia, että oli tuhtin makuista.

Tässä teille bonukseksi valkosuklainen pääsiäispupu. Vielä en ole söpöliiniä syönyt.

Näitä pääsiäismakrokuvia tuli nyt vähän enemmän kuin yksi, mutta katsokaa vain ne, mitkä kiinnostavat. Täältä löytyy lisää tämän viikon makrokuvia.

Kukkivia tienvarsia

2011-04-24T21:05:00.013+02:00

Tänään oli taas kaunis ja aurinkoinen kesäpäivä eikä sellaista sisällä voinut viettää. Kukat kukkivat ja kärpäset surisivat. Aurinko porotti siniseltä taivaalta.

Vasemmalla ylhäällä on varmaan joku tuomi, koska tuoksu oli ihan sama. Alhaalla vasemmalla on villivalkosipulia, joka myös tuoksui voimakkaasti.

Pellolle oli piirretty hauskan kimurantteja kuvioita. Taitaa olla sokerijuurikasta maassa muhimassa.

Moottoritiellä oli vilskettä niin kuin aina.

Wisteriat (keskellä) ja syreenitkin (oik. alhaalla) jo kukkivat.

Hevosiakin näin ja kerittyjä lampaita.

Mutta eikös tämä näytä siltä, että kesä on jo kohta ohi? En taida voikukkia kyllä uskoa, eihän kesä vielä ole alkanutkaan.

Pitkän perjantain lyhennystoimenpiteitä

2011-04-22T17:50:00.011+02:00

Meidän kadulla tehtiin tänään jo toista päivää siivoustöitä. Kaupungin miehet siirsivät nosturilla varustettua kuorma-autoa muutaman metrin kerrallaan ja katkoivat suurista kadunvarsipuista turhat ja vanhat oksat pois.

Perässä tuli oksasilppuri miehistöineen, tai puusilppuriksi tuota voisi jo kutsua. Sillä lyhennettiin katkotut oksat mitättömän pieniksi silppupätkiksi.

Lyhennettiin tänään muutakin kuin kadunvarsipuita. Tukastani leikattiin taas muutama sentti pois ja väri uudistettiin. Alla oleva kuva kyllä näyttää ihan samalta kuin edellisen kerran kampaajakäynnin jälkeen ottamani. Mihin on kadonnut seikkailumieli ja uudistushalu?

Ehkä jo huomasittekin, että pitkäperjantai ei täällä Belgiassa ole pyhäpäivä, mikä tuntuu vähän oudolta. Toisena pääsiäispäivänä ei täälläkään töitä tehdä.

Koska oli työpäivä, tänään oli hyvä mennä taas kerran ihailemaan sinisenä kukkivaa metsää, Hallerbosia. Kyllä se on joka kevät yhtä ihana! Satojen hehtaarien alue sinisenään tuoksuvia villihyasintteja! Kerrassaan uskomaton näky.

Hevoset laukkasivat niin, että maa pölisi.

Nyt on kuuma kesäpäivä viilentynyt ja tullut melkein pimeää. (Kyllä, täällä on ollut noin 27 astetta lämmintä!) Äsken alkoi kesän ensimmäinen ukkonen. Jyrisee niin, että talo tärisee ja vettä tulee kaatamalla. Hetki sitten puutarhassa hikoillessani ajattelin, että pitää varmaan kukat kastella illemmalla. Nyt ei tarvitsekaan, luonto hoitaa senkin homman.

Ja laukkuvarasta naurattaa...

2011-04-20T19:20:00.003+02:00

Ensin luulin, että nuori mies oli kerjäläinen. Samanlainen, joka hetki sitten kävi autoni ikkunaan koputtelemassa, kun seisoin punaisissa valoissa. Vähän oudolta kyllä näytti, kun mies juoksi lujaa ja nauraa räkätti mennessään.

Voi rähmä, eihän se ollutkaan kerjäläinen vaan ihan oikea varas! Kovin tuttua niillä nurkilla. Viereisellä kaistalla seisseen Porschen sivuikkuna oli isketty rikki ja laukkuvaras juoksi kalliin näköinen nahkalaukku käsissään ja nauroi räkäisesti. Auton nuori naiskuski soitti hädissään ensin torvea pitkän tovin ja sitten näkyi puhuvan puhelimeensa. Onneksi kännykkä ei kadonnut laukun mukana. Minäkin muuten soitin torvea, kun tajusin mitä oli tapahtunut. Mitään muutakaan en voinut ja tiesin tarkkaan, kuinka avuttomaksi ja pelästyneeksi nainen olonsa tunsi. Vähän vertaistukea sentään.

Nainen ja varas jatkoivat pian matkaansa kumpikin omaan suuntaansa. Toivottavasti jotenkin asiat hoituvat eikä nuori ikkunan rikkoja ja laukun varastaja pysty naisen omaisuutta kokonaan hävittämään. Tunsin suurta sympatiaa mustan urheiluauton kuskia kohtaan.

Muistui taas mieleeni samanlainen tapaus parin vuoden takaa, kun omaan autooni murtauduttiin ihan samalla tavalla ja vielä lähes samassa paikassa. Onneksi silloin - eikä muutoin muulloinkaan - käsilaukkuni ollut etupenkillä. Nuori rikollinen ei saanut muuta aikaiseksi kuin rikkoutuneen ikkunan ja minulle kipeän leuan, kun turhautuneena iski nyrkillä ennen kuin juoksi karkuun.

Siitä lähtien autossani on aina jotain kättä pidempää tai ainakin hiuslakkapullo yllättävien ikkunanrikkojien varalta. Eipä niistä varmaan paljon apua ole, mutta ehkä pieni yllätys rikollismieliselle mieshenkilölle kuitenkin.

Tämänpäiväinen tilanne oli taas oivallinen muistutus siitä, että auton ovet on aina kaupunkiajossa pidettävä lukossa, penkeillä ei saa olla mitään kiinnostavan näköistä ja koko ajan täytyy olla valmiina yllätyshyökkäyksen varalta. Enköhän muista taas jonkin aikaa.

Ottaa kyllä päähän se, että poliisi ei noille liikennevaloryöstelijöille mitään mahda. Eivät kuulemma edes ota vastaan ilmoituksia mokomista pikku varkauksista. On kuulemma muutakin tekemistä kuin jahdata alaikäisiä, joita ei voida edes rankaista.

Erittäin halpa tai ainakin lähes ilmainen - 3. makroviikko

2011-04-17T12:24:00.007+02:00

Olen miettinyt ja miettinyt, mitä tämän viikon makrohaastetta varten kuvaisin. Nyt pitäisi löytää kahteen kuvaan jollain tavoin toisiinsa liittyvät asiat sisältä ja ulkoa.

Ensin kokeilin sisällä olevan tanssijapatsaan kasvoja puutarhassa seisoskelevan poikapatsaan kasvojen kanssa. Ei hyvä. Kumpikin näytti ihan ruumiilta. Jatkoin tähtäilyäni ilman minkäänlaista ideaa kunnes päädyin näihin.

Tämä on yksityiskohta kaapin päällä olevasta kirppislöydöstä. Parilla eurolla nappasin värikkään savimaljakon mukaani pari vuotta sitten. Kun sen täyttää auringonkukilla, ei muuta valoa tarvitakaan.

Tämä taas on talon entisiltä asukkailta jääneen piharuukun särkynyt reuna. Ruukku kesti monta vuotta, mutta valitettavasti talvi on sen nyt murentanut lähes tyystin ja hauska ruukku joutuu roskikseen.

Piti vielä tuo savimaljakko kuvata muutamalta suunnalta, että näkisitte tekin, miksi ihastuin sen väreihin.
Toisenlaisia makrokuvia voi katsella täällä.

Oi, ihana huhtikuu

2011-04-11T12:08:00.001+02:00

Muistatteko TV-sarjan Oi ihana toukokuu? Sunnuntaina Wijngaardbergissä kävellessäni minusta tuntui ihan siltä.
Omenapuut kukkivat ja tuoksuivat huumaavasti, linnut lauloivat, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Oli juuri sellainen kesäpäivä kuin Larkinien perheen paratiisissa. Ei tuntunut todelta ollenkaan.

Lämmintä oli 23 astetta, mutta kuumemmalta hedelmäpuutarhassa tuntui. Tai ehkä se oli vain tottumuksen puutetta. Luultavasti poltin naamani vaikka aurinkovoidetta levittelinkin ennen lähtöä.

Kukkivia omena- ja päärynäpuita silmänkantamattomiin

Työnnä nenä ihan kiinni, niin tunnet tuoksun.

Persikkapuiden kukinta alkoi jo olla lopuillaan, mutta muutamia kaunottaria vielä löysin.

Keväällä kerran - 2. makroviikko

2011-04-10T19:29:00.007+02:00

Ehdinpäs vielä mukaan makroviikoille! Tällä viikolla kuvan pitää olla ulkona otettu, ja olenkin ulkoiluttanut kameraani aika kiitettävästi.

Eilen käytiin isolla porukalla Hollannissa merituulta haistelemassa. Mitäs muutakaan siellä hiekalla lojui kuin kasapäin simpukan kuoria.

Pohjanmeren huuhdeltavana.

Tänään, tosi aurinkoisena ja kuumana päivänä halusin lähteä katsomaan, miltä Wijngaardbergin hedelmätarha näytti. Jos osaat kuvitella monen hehtaarin alueen täynnä kukkivia omena- ja päärynäpuita, siellä täällä joukossa vaaleanpunaisena hehkuvia persikkapuita ja siniseltä taivaalta paistavan auringon, sellaiselta se näytti.

Kevät on kiireistä aikaa.

Hevosurheilua

2011-04-08T20:26:00.003+02:00

Nyt peukut pystyyn! Löin tänään ihan ensimmäistä kertaa elämässäni vetoa hevoslaukkahyppyjuoksukilpailun voittajasta. Huomenna on jokavuotisen Grand Nationalin aika ja meillä töissäkin britit kiertelivät vedonlyöntilista mukanaan.

Pistin peräti 2 euroa likoon, ja jos valitsemani hevonen voittaa, saatan olla pian 50 euroa rikkaampi. Eli ei me suurista summista pelata, ihan leikkimielellä vain hullutellaan. Minun voittajahevoseni on 9-vuotias irlantilainen ja nimeltään Cant Buy Time. Katsoin juuri äsken hummani voittajakertoimen, joka on 100/1 eli ei taida heppa olla porukan paras juoksija. Mutta ohjastajalla (onko se hevosen selässä istuva henkilö ohjastaja?) on hauska vihreä-valkoinen raitapaita päällään, joten ainakin väri-iloa riittää.

En tiedä, ehdinkö koko juoksua huomenna seuraamaan, mutta eiköhän tulokset netistäkin myöhemmin löydy. Huomenna jännitetään!

Viikonloppuelämää toreilla ja turuilla

2011-04-03T18:18:00.000+02:00

Täällä on kevät! Eilen tosin luulin, että oli jo kesä, kun lämpötila kohosi 25 asteeseen, mutta onneksi tänään palattiin 16 asteen normaaliuteen. Kyllä huhtikuun alku on ihan liian aikasta kesän tulla, vai mitä?

Lauantaitorilla oli myytävänä jo kaikenlaisia taimia ja sipuleita.

Kevätesikot kukkivat kauniin värisinä. (Torikuvat otin kännykällä, eivätkä ole oikein mistään kotoisin.)

Raparperit ovat ihan salaa päässeet pihalla kasvamaan noin suuriksi.

Kannoin eilen vintillä talvehtineet pelargoniat pihalle. Kevätaamupalaksi ne saivat lehmänlantarakeita ja runsaasti uutta multaa.

Omenapuu oli myös päässyt ihan salaa touhuamaan. Saa nähdä, kuinka kauan kestää kunnes nupuista tulee kukkia.

Viimeiset narsissitkin piti pihalla kuvata. Ensi viikolla nämäkin ovat varmaan jo ihan nuupallaan.

Aurinkoisen päivän jälkeen kuuntelimme koiran kanssa yöllä ukkosta ja rankkasadetta. Ei meitä pelottanut, mutta jyrinä piti hereillä. Kyllä kasvien nyt kelpaa taas jatkaa kasvuaan, kun saivat ämpärikaupalla vettä niskaan.

Tänään matkasimme Kalmthoutse Heidelle ja teimme siellä kolmen tunnin lenkin. Toivoin, että kanervat olisivat olleet kukassa, mutta eivät olleet. Niiden kukinta-aika on tainnut olla jo aikoja sitten, enää oli jäljellä vain ruskeat varvut ja kuivuneet kukat.

Jotain väriä nummella sentään oli! Kannot kukkivat täynnänsä vihreitä kääpiä.

Siinä on nenä ja suklaamuna

2011-04-02T21:08:00.006+02:00

Ostin tänään suklaamunia ihan vain makroviikkojen takia. Se on taas sellainen valokuvaushaaste, mikä sai tällaisen yllytyshullun liikkeelle. Pitäisi viikoittan kuvata jotain kovin läheltä ja kuvauskohteen pitäisi olla tällä viikolla sisällä. Minun mielikuvituksellani mitään kuvattavaa ei kotoa löytynyt, joten kauppaan piti lähteä. Taisi kevään laihdutuskuurikin tyssätä tähän, niin että kiitoksia vaan kovin paljon!

Koirat kiinnostuivat suklaan tuoksusta ja muutaman kuvan onnistuin nappaamaan myös lähestyvistä kirsuista. Tämä taitaa olla Mr Morse.

En tiedä, voiko näitä ihan makrokuviksi sanoa, mutta lähikuvia nyt kumminkin. Lisää blogeja makrokuvineen löytyy täältä.

Lapsellisia lentäväisiä

2011-03-30T20:34:00.006+02:00

Loma loppui ja lensin kotiin. Olin tilannut eestaasmatkan saksalaiselta lentoyhtiöltä, mutta Suomeen päin minua kuljettivat belgialaiset ja suomalaiset siivet. Halvimmalla nimittäin matkan saa, jos suoralla lennolla ei tarvitse kulkea. Minä tykkään lentokentistä, joten vaihdot eivät haittaa. Nytkin menomatkalla tutustuin Berliinin Tegeliin.

Sitä kenttää yritän kuitenkin tulevaisuudessa välttää, jos vain mahdollista. Outo juttu, että niinkin mukavassa kaupungissa kuin Berliini on niin sekava, epäsiisti ja tunkkainen iso kenttä - tai oikeammin kenttärakennus. Nettisivut ovat paljon siistimmät kuin itse terminaali. (Jaahas, luin juuri Wikipediasta, että ensi vuonna kaupunkiin avataan uusi ja hieno Berlin-Brandenburg-kenttä. Nyt ymmärrän, miksi kenttä on mitä on.)

Kotimatkalla kävin vaihtamassa lentokonetta Frankfurtissa. Kummallakin lennolla sain nauttia saksalaisesta palvelusta. Yhtiön kaikista halvimmassakin karvalakkiluokassa tarjotaan vielä virvokkeita ja pikku purtavaa, mikä on aika erikoista nykyisin.

Suomesta lähtiessäni minulle sattui hassu juttu. En saanut Helsingin check-in-masiinaa tottelemaan, joten jouduin ihan ihmisen kanssa kentällä matkaani hoitamaan. Lähtöselvitystiskillä kuulin, että koneeseen oli varattu matkustajia enemmän kuin oli istumapaikkoja ja minulle tarjottiin suoraa lentoa myöhemmin samana päivänä sekä parin sadan euron korvausta. Tottakai olisin tarjouksen ottanut vastaan, ei minulla ollut mikään kiire. Ensin minun kyllä piti mennä varaamalleni lennolle ja odotella portilla, josko pääsen mukaan tai en.

Turvatarkastuksessa käsilaukkuni sisältö aiheutti ihmetystä ja mukava tullimies tyhjensi laukun ja skannasi kaikki noin 38 huulipunaani uudelleen. Niistä meillä riittikin juttua joksikin aikaa.

Lähtöportille päästyäni pääsin mukaan kuumiin tunnelmiin. Business-miehet ja -naiset halusivat väen väkisin pois Suomen talvesta Saksan lämpöön ja kinastelivat, kuka pääsee mukaan ja kuka ei. Yksi saksalainen herrasmies kävi niin kuumana, että kenttähenkilön piti oikein ääntään nostaa ja käskeä herraa odottamaan, kunnes pääsee koneessa ehkä istuinpaikkaansa vaihtamaan. Silloin mies päättikin heittää lippunsa tiskin yli ja ilmoittaa ylimielisesti, että ei ainakaan kyseisellä lennolla ole mukana. Vieressä olevan tyttöystävän suuriääninen mainostus lentoyhtiön asiakaspalvelusta ei jäänyt keneltäkään kuulematta.

Seurasin tilannetta vähän kauempaa ja ihailin tiskin takana olevan asiakaspalvelijan käytöstä. Hän oli erittäin selkeä sanoissaan, mutta ei suuttunut eikä ollut edes epäystävällinen vaikka vakavasta ilmeestä ja punoituksesta päätellen oli erittäin vihainen lapsellisille aikuisille. Taisi temppuileva mieskin tajuta asian, kun lopulta kuitenkin koneeseen meni.

Vähän - tai oikeastaan paljon - minua ihmetyttää, miksi lentomatkustamisesta täytyy tehdä niin suuri asia. Mitä se haittaa, jos täpötäyteen varatussa koneessa ei jostain syystä pääsekään juuri sille paikalle, johon haluaisi? On niitä suurempiakin asioita, joista voisi meteliä nostaa.

Minäkin pääsin lennolle ja vaihtamaan konetta Frankfurtissa. Ei siellä sen siistimpää ollut kuin Berliinissäkään. Pitäisi varmaan matkustaa enemmän, ettei odottaisi liikoja.

Kuvassa sunnuntaina tapaamani vesitasolentäjä työn touhussa

On täällä leveät tiet

2011-03-23T18:16:00.002+01:00

Kyllä täällä on paljon lunta! En Belgian narsissi-istutusten vieressä ymmärtänytkään, kuinka kevät on Suomessa vasta aluillaan. Viime perjantaina katselin lentokoneen ikkunasta valkoista näkymää ja pohdin, mikä läntti on peltoa, mikä vettä. En usko, että arvasin oikein.

Nyt olen viettänyt aikaa vanhan äitini luona ja välillä piipahtanut siskollani sekä käynyt lapsiani ja ystäviäni tapaamassa. Liian harvoin näen tärkeitä ihmisiäni, joten Suomessa ollessani teen kaikkeni, että ainakin rakkaimpiani pääsen halaamaan.

Sain siskoltani auton lainaksi ja olenkin jo ajellut tuhannen kilometrin verran. Pimeillä teillä kurvailu on tosi puuduttavaa, mutta onneksi kaistat ovat leveitä. Köröttely tuntuu turvalliselta, kun tien reunoihin on pitkä matka. Vaikka väärinhän tuo oli sanottu, en minä mitään köröttele. Vauhdilla menen, kun kerran täytyy paikasta toiseen päästä ja välimatkat ovat kovin pitkiä. Auton ottaessani naureskelin, että takalasiin pitäisi laittaa kyltti: Varokaa, kuski Belgiasta!

Kommelluksiakin on täällä lumen keskellä sattunut. Tampereella jäin autoni kanssa ylämäkeen jumiin. Tai ei se mikään jumi ollut, kun auto alkoi iloisesti luistaa takaperin. Onneksi ei ollut muita autoja näkyvissä ja valittavissa oli toinenkin tie. Nyt mäki on jo ihan sula, eikä aiheuta ongelmia minulle tai muille. Samassa kaupungissa ajoin myös huomaamattani päin punaisia, kun en tajunnut, että niin vikkelään valot vaihtuvat. En tiedä, näkikö kukaan, mutta kyllä minua harmitti.

Eilen luistelin lumisohjossa pienen kylätien reunasta toiseen niin, että traktorikuskikin katsoi parhaakseen väistää kiemurtelijaa. Onneksi päätiet olivat paremmassa kunnossa.

Tänään olen istunut pitkän tovin äitini kerrostalosaunassa ja löylytellyt oikein kunnolla. Hieno, kun saa kiukaallekin heittää vettä ihan luvallisesti!

Niin, ja onnea Porin Ässille tämän illan otteluun! Kääntäkää nyt ihmeessä pelin suunta sinne, minne se kuuluu!!! Terveisin nimimerkki: Joskus Pata-fani, aina Pata-fani

Öinen keikka ja keskustelua karvoista

2011-03-15T10:58:00.008+01:00

Näinpäs viime yönä hauskan unen! Alla olevan kuvan herrasmies otti minut yhtäkkiä lavalle esiintymään. Emme me missään stadionilla riehuneet vaan kovin sivistyneesti klubikeikalla missä lie.Olen tämän kuuluisuuden nähnyt lavalla monta kertaa, mutta aina niin kovin kaukaa. Tällä kertaa minut napattiin lavan takaa lauteille. Siinä me valojen välkkeessä käsi kädessä heiluimme ja lauloimme yleisölle. Yhtään ei vasemmassa kädessäni roikkuva vihreä muovikassi tahtia haitannut.

Keikan jälkeen keskustelin tämän komistuksen kanssa depilaatiosta. Erityisesti meitä huvitti erot eurooppalaisten ja amerikkalaisten välillä. Ihmetellen naureskelimme, miksi amerikkalaiset haluavat olla ihan karvattomia, kun taas eurooppalaiset eivät pahemmin ihoa peittävästä karvakerroksesta piittaa.

Minkähän takia minäkin olin tuota mieltä? Lapsesta saakka olen harmitellut karvaisia raajojani ja käyttänyt ahkerasti kaikki mahdollisuudet päästäkseni apina-lookistani eroon.

Yritin you tubesta etsiä viime öistä esiintymistäni, mutta ei se sinne vielä ollut ehtinyt. Tässä teille kuitenkin vähän mallia:

Kuvat löysin jostakin.

Lakko- eli ruuhkaperjantai

2011-03-04T15:04:00.002+01:00

Kun kerran en pääse työasioissa yhtään eteenpäin, niin kerronpa teille, että Belgiassa on tänään yleislakko. Lakko ei töitäni jarruta vaan temppuileva projektiohjelma, mutta levätköön nyt vähän aikaa. Ehkä se kohta taas suostuu yhteistyöhön.

Nyt pitäisi koko maan pitäisi olla pysähdyksissä. Alkuviikosta kuulin, että julkinen liikenne ei toimi, kaupat, postit ja pankit ovat kiinni ja muutenkin on ihan kamalaa. Eilen oli uutisissa, että Wallonian puolella junat tuskin liikkuvat mihinkään, kun taas Flanderissa on rautateillä lähes normaali tilanne. (Mikä nyt sitten tässä maassa on normaalia?)

Tilannetiedotteita tuli kaiken päivää sähköpostilaatikkoon ja työkaverit yksi toisensa jälkeen ilmoittivat pitävänsä lomapäivän, kun eivät viitsi jonottaa liikennekaaoksessa töihin päästäkseen. Minä ajattelin ottaa härkää sarvista ja körötellä töihin omalla autolla. Lastasin auton CD-levyillä ja kaiken varalta olin tehnyt pari eväsleipääkin mukaani. Lähdin kotiportilta varttia yli seitsemän ja puolen tunnin kuluttua olin jo työpöytäni ääressä. Ei paha ollenkaan, eväitäkään en ehtinyt syödä!

Muutaman ratikan näin matkallani ja taisi yksi bussikin liikenteessä olla. Ruuhkaa ei ollut missään, ei edes Brysselin kehätiellä. Tuskin samanlainen onni kuitenkaan potkii kotiin mennessäni. Luultavasti kaikki lähtevät töistään samoihin aikoihin ja odotettavissa on hidastakin hitaampaa kotimatkamatelua. Harmittaa, kun söin voileivät jokin aika sitten. Musiikkia vielä onneksi piisaa. En päässyt aamulla kuin alkuun Norah Jonesin CD:tä. Ei ollut oikein minun makuistani musiikkia, mutta pari kappaletta maistui hyvältä.

Tämä kuulosti aamuajelulla mukavalta.

P.S. Älkää luulkokaan, että olen tänään vain blogiani päivittänyt. Paljon muutakin olen ehtinyt tehdä, mm. saada sen tökkivän projektiohjelman taas käyntiin.

Arkistointiahdistusta

2011-02-24T13:39:00.003+01:00

Myönnetään, en ole maailman paras papereiden järjestäjä enkä arkistoija, ainakaan kotona. Kerään papereita pöydille pinoihin ja silloin tällöin siirrän ne hyllylle pinoon tai kerään tyhjään laatikkoon tai muuhun sopivaan lokeroon.

Nyt sairaslomalla sain päähäni alkaa järjestellä eri paikoissa sijaitsevia paperipinoja. Onpas urakka! Yritän poistaa tarpeettomat, vanhat laskut ja järjestää muut vuosiluvun mukaan. Sen tarkempaan arkistointiin en tällä kertaa ryhdy. Jo pelkkä laskujen miettiminen vie aikaa, pitääkö säilyttää vai saako heittää pois. Lisäksi lajittelen pois heitettävät suoraan paperinkeräykseen meneviin ja paperisilppurin läpi ajettaviin. Vielä kun keksisin, mihin loppusijoitan säilytettävät paperit. Taidan tehdä samoin kuin muutama vuosi sitten. Ostan sopivan kokoisia pahvilaatikoita, kirjoitan kylkeen vuosiluvun ja ladon paperit laatikkoon. Eiköhän sellainen arkistointi riitä.

Vanhat luottokorttilaskut ovat muuten aika hyviä päiväkirjoja. Moni asia ja tapahtuma on viime päivinä muistunut mieleen, kun olen maksutapahtumia lueskellut.

Sainpas sen minäkin!

2011-02-21T20:08:00.005+01:00

Mikä mahtaa vaivata, kun kurkku on kipeä, nenä vuotaa ja on tukossa kuten korvatkin, jotka eivät tosin vuoda? Lisätään tähän vielä ilman syytä itkevät silmät ja käheäksi muuttunut ääni, niin siinähän se on, kauan odotettu flunssa!

Syksystä saakka olen iloinnut, kun olen pysynyt terveenä vaikka työkaverit ympärillä yksi toisensa jälkeen ovat poteneet ja joutuneet jäämään kotiin sairastamaan. Mutta nyt olen ilmeisesti iloinnut tarpeeksi, sillä perjantaina se alkoi. Sunnuntaina keitin chilillä, korianterilla ja valkosipulilla maustettua kanakeittoa ja olin ihan varma, että olisin sillä saanut pelotetuksi taudin hiiteen. Eihän siinä niin käynyt.

Tänä aamuna kyllä lähdin töihin, mutta kesken päivän oli kotiin palattava. Henki ei kulje - no, kulkee se, mutta huonosti - ja nenä on niistämisestä lähes irti. Kaipa nyt on minun vuoroni tautia potea. Aamulla menen kysymään omalääkäriltä reseptiä ihmeitä aikaan saavaan flunssalääkkeeseen. Luultavasti lääkäri kuitenkin käskee minun vain levätä muutaman päivän ja nauttia kuumia juomia. Tuskin apteekin hyllyltä flunssaviruksen voittanutta droppia vielä löytyy.

Tältä se vähän näyttää, yksi niistä miljoonista flunssaviruksista, joita tällä hetkellä majoitan (ja levitän).

Halutaan remontoida ikivanha maatila

2011-02-17T12:33:00.001+01:00

Mikähän siinä on, että usein osun Belgiassa kyliin, joissa on linna? Vaikka mitäs tuota kyselemään, kun kerran hyvin tiedän vastauksen. Yksi: seuraan aina valppaasti tienvarsia, josko jostain pilkahtaisi tienviitta satoja vuosia vanhalle linnalle; kaksi: mutu tuntumalla sanoisin, että monet Belgian kylät on rakennettu linnojen ympärille; kolme: en voi vastustaa vanhoja linnoja.

Viime sunnuntaina kävi taas niin kuin monesti ennenkin. Äkkäsin ruskean tienviitan vähän Liègen (Lüttich, Luik) eteläpuolella, jarrutus, tiukka käännös vasemmalle ja pikku tietä eteenpäin. Hetken kuluttua löysimme itsemme Anthisnes-nimisestä pikku kylästä, jossa päätien varrella pönötti museoksi muutettu, sinisestä kivestä rakennettu linna. Mutta ei siinä vielä kaikki!

Luulin, että linnan rakennukset jatkuivat tien toisella puolella, mutta siellä olikin vanha maatila. Materiaali oli samaa sinistä kiveä ja rakennus oli ilmiselvästi asuttu. Uteliaisuuttani menin portista sisäpihalle ja totta tosiaan! Ikivanha maatila on peruja 900-luvulta, jolloin paikalla oli linnoitus. Limburgin kreivi toimi alueella asianajajana ja sai tilan palkkiona seurakunnalta. Sittemmin linnoitus-maatila on muutaman vuosikymmenen välein vaihtanut omistajaa ja nyt se on remontoitu valtion varoin.

Siinä se, vanha linnoitus ja maatila. Rakennusmateriaali on juuri tälle Belgian alueelle tyypillistä sinistä kiveä, josta aikoinaan kaikki kylien talot rakennettiin. Enää ei taitaisi olla kenelläkään siihen varaa, on kuulemma kovin kallista erikoiskiveä.

Sisäpiha. Kuva valehtelee tällä kertaa oikein kunnolla. Pienet sinertävät ovet johtavat kaksikerroksisiin asuntoihin, joita rakennuksessa näytti olevan useita. Oikeasti tämä on paljon viehättävämpi kuin miltä näyttää.

Ei tässäkään vielä kaikki!
Vaikuttavan näköisen asuinkompleksin vieressä oli toinen rakennus, jonka remontti oli kenties alkanut aikoja sitten, mutta ei vielä läheskään valmis. Sinnehän minä sukelsin kieltotauluista huolimatta.

Ensimmäiseksi törmäsin sisäpihalle, jota ympäröi..., no en oikein tiedä miksi sitä rakennusta kutsutaan, kun minulla ei ole maatiloista pahemmin kokemusta. Tunnistin kuitenkin navetat (Voi miten hienot kaarikatot niissä oli!) ja heinävarastot (Mikähän on oikea termi?). Yhdellä sivulla oli kaksikerroksinen osa, joka ihan selvästi oli ollut jonkinlainen majoitustila. Myöhemmin luin, että koko valtava maatila oli aikoinaan kuulunut luostarille. Sinne ne munkit varmaan olivat makuukammioihinsa kavunneet helmat kuraisina rankan työpäivän jälkeen. Mieli olisi tehnyt mennä sisään rakennukseen, mutten uskaltanut. Kaikki näytti liian huteralta ja hajonneelta. Luostarin maatilan sisäpihan yksi nurkka. Isoista porteista pääsi pellolle ja pienet ovet johtivat navettoihin ja erilaisiin säilytystiloihin.

Päärakennukseen uskalsin sisälle mennä ja näytti moni muukin uskaltaneen. Seinille oli kovasti raapusteltu jotakin eikä se varmasti mitään munkkilatinaa ollut.

Tuolla kävin sisällä. Laitimmaiset portaat oikealla johtivat vain romahtaneeseen osaan, mutta toisia pitkin pääsin pimeään päärakennukseen.

Nämä portaat löysin keittiön viereisestä huoneesta. Mieli olisi tehnyt ylös kiivetä, mutta enpäs kiivennyt. Oikeassa yläkulmassa näkyy paikallisen nuorison kädenjälki.

Mitähän tuollainen vanha maatila tai peräti linna maksaisi? Jo pelkkä ajattelukin syyhyttää, mitä kaikkea sellaisesta voisi saadakaan aikaan. Nähtäväksi jää, kuinka Belgian valtio tämän uudistaa. Toivottavasti jonakin päivänä tila on taas ahkerasti asuttu.

Portaat vievät pihamaalta puutarhaan, tai olisiko tässä ollut reitti vanhaan luostariin. Harmi, kun en tohkeissani älynnyt kiivetä katsomaan, mitä pusikossa on.

Tietoa rakennuksista hain näiltä sivuilta. Voi olla, etten ole kaikkea ihan oikein ymmärtänyt, mutta siitä olen varma, että vanhoja nuo rakennukset ovat.

Anthisnesissa järjestetään joka toinen vuosi huhtikuussa kelttimusiikin ja -kulttuurin festivaali. Seuraavan kerran tilaisuus on vuonna 2012, joten vuoden kuluttua kannattaa lähteä Belgian Walloniaan festareille. Samalla voi käydä kurkistamassa, mitä maatilalle kuuluu.

Kevät helmikuussa

2011-02-12T16:00:00.006+01:00

Aurinkoinen aamupäivä on nyt vaihtunut sateiseksi iltapäiväksi. Onneksi ehdittiin koirien kanssa puistoon ennen sadetta ja saatiin ihailla kukkivia narsisseja.

Meille on tullut kevät ihan yllättäen.

Tästä pörrösilmusta taitaa kuoriutua magnolian kukka, kunhan jaksetaan vähän aikaa odottaa.

Ja nyt ruoanlaittoon! Paistan tänään ensimmäistä kertaa elämässäni merianturoita. Peukut pystyyn, että ruoka onnistuu.

Still Got The Blues

2011-02-06T20:15:00.001+01:00

Gary Moore - yksi suurista on poissa.

Tekemistä ja puuhastelua

2011-02-06T11:25:00.006+01:00

Mitähän tänään vielä tekisin? Pyykkikonetta olen eilisestä lähtien täyttänyt tasaisin väliajoin ja nyt taitaa olla menossa jo viides koneellinen.

Joululiinankin varmaan saa jo vaihtaa johonkin keväisempään ja sohvien päälle taidan levittää jokin aika sitten ostamani päiväpeitot. Olisi kyllä oikeastaan pitänyt ostaa uudet sohvat, mutten raaskinut. Taitaakin tulla vielä silityspäivä, tuskin pöytäliinoja on kukaan silittänyt pesun jälkeen.

Silittäminen on outoa touhua, en millään viitsisi sitä aloittaa, mutta kun pääsen alkuun, en haluaisi lopettaa. Vaatteita en silitä kuin pakon edessä, mutta tyyny-, pyyhe- ja pöytäliinoja kyllä ihan mielelläni. Lakanoita en silitä enkä mankeloi. No, en voisikaan, kun en omista mankelia. Rullaan ne tiukasti heti, kun ovat kuivuneet ja ihan hyvin ovat sänkyihin kelvanneet. Kertaakaan en ole valittanut.

Ai niin, ruokaakin varmaan täytyy tehdä. Tänään en kikkaile kokkaamisen kanssa vaan teen lihamureketta. Helppoa ja hyvää!

Alla olevat kuvat eivät millään tavalla kuulu tähän päivään. Otin ne viime sunnuntaina, kun piipahdimme Hollannin puolella Zierikzeessä. Se vasta oli hauska pieni kaupunki, ja vanha.

Tässä yksi kaupungin porteista. Autolla siitä ei päässyt kuin yhteen suuntaan eli pois vanhasta kaupungista.

Ei ihme, että talot olivat vähän vinksin vonksin, kun ovat monet kerrat joutuneet tulvien runtelemiksi.

Onko värillä väliä?

2011-01-30T09:08:00.006+01:00

Tuossa alla on peilikuvaa kampaamosta, jossa eilen istuin tunnin pari. Ensin pää kuorrutettiin värisekoituksella ja sitten hiukset vielä leikattiin muotoonsa.

Alla näette tuloksen. Pyysin väriksi niin tummaa ruskeata kuin mahdollista, melkein mustaa. Ja ehdottomasti ilman punaisen hitustakaan. Onko tämä muka tummanruskea ilman punaista, onko?
Kuinka kumman vaikeaa on kampaajan ymmärtää, mitä asiakas haluaa, jos asiakas ihan oikeasti ilmoittaa tietävänsä, mitä haluaa. Ymmärrän ymmärtämättömyyden, jos olisin epämääräisesti vain jotain mumissut. Tummanruskean lisäksi olisin pitkästä aikaa halunnut tukkani taas lyhyeksi, mutta kun väri meni pieleen, alkoi niin harmittaa, että pyysin vain siistimään ei-minkään-pituiset hiukseni.

Onneksi myöhemmin iltapäivällä tapasin eläinruokakaupassa papukaijan, joka ei väristä välittänyt. Sille näytti maistuvan kaikenväriset avaimenperät. Tässä on menossa oranssin maistelu, häkissä oli jo testattuina ainakin sininen, punainen ja vihreä.

Huono ostos

2011-01-27T13:10:00.002+01:00

Pistin tänään uuden, alennusmyynnistä ostamani hameen päälleni. Kuljen harvoin hameessa, joten yksi työkaverini oikein hihkaisi riemusta vaatteen nähdessään.

Työkaveri: Lakritsirouskulla hame! Jeeeeee!!!!
Minä: Joo, täytyy joskus olla vähän vaihtelua.
T: Mistä ostit, kävitkö alennusmyynneissä?
M: Kalliissa Tavaratalossa oli paljon vaatteita 70%:n alennuksella. Sieltä tämän löysin.
T: Mitä merkkiä se on? (tulee hiplaamaan vaatekappalettani)
M: En muista, taitaa olla A....
T: Ai, ne on niitä halpoja. Tää materiaali on varmaan aika huonoa. (venyttelee hameen helmaa ja katsoo, näkyykö kankaasta läpi)
M: Tämä kelpaa mulle ihan hyvin, vaikkei paljon maksanutkaan.
T: Joo, on se ihan kiva ja nätti. (hymyilee ja lähtee pois)

Että sellaista. Olisi varmaan pitänyt löytää hame kalliimpien merkkien telineiltä, niin työkaverikin olisi ollut onnellinen.

Löyhkää ja lemua ja muutakin musiikkia

2011-01-21T12:14:00.000+01:00

Kello on puoli yhdeksän ja odottelen metroasemalla junaa. Kaiuttimista kaikaava musiikki sattuu korviin. Miksi sen pitää olla niin äänekästä? Sitten minua alkaa naurattaa, kun tajuan minkälaista musiikkia aamun iloksi matkustavaisille tarjotaan. Se on juuri sitä, mitä soitetaan ravintoloissa ja diskoissa yön myöhäisinä tunteina. Silloin, kun tanssitaan viimeisiä hitaita. Tai hitaiksi niitä ainakin ennen sanottiin, nyt en tiedä, kun en ole vuosikausiin missään tanssipaikassa käynyt.

Olen viime aikoina kokenut muutenkin erikoisia metroelämyksiä. Yhtenä aamuna, kun näin, että metrojuna tulisi vasta 9 minuutin kuluttua (tosi pitkä odotusaika!), hyppäsin väärään suuntaan menevään junaan ja köröttelin pari aseman väliä kunnes oma junani tuli asemalle ja vaihdoin siihen. Istumapaikkakin löytyi, kun ensin huomautin parille teini-ikäiselle tyttölapselle, että jalkojen paikka ei ole vastakkaisella istuimella vaan lattialla. Vähän ne nyrpistelivät, mutta tottelivat kuitenkin. Jatkoin kirjani lukemista ja kaikki meni hyvin, kunnes nenääni leijui pistävä haju.

Tytön viereen oli ängennyt isokokoinen, haiseva mies. Tälle luomakunnan kruunulle ei ilmeisesti kukaan ollut kertonut, että hiusten, kainaloiden ja muiden taipeiden peseminen kannattaa aina. Ja että vaatteetkin voi joskus pyöräyttää pesukoneessa puhtaiksi. Haju oli ihan kamala! Toinen tytöistä piteli nenäänsä ja toinen yritti avata ikkunaa. Onneksi pääsin pian vaihtamaan toiselle metrolinjalle.

Eilen töihin mennessäni kävelin pitkin metroaseman käytävää ja edessäni kulki äänekäs, epävarmasti liikkuva, reppuselkäinen mies. Hän huusi ja metelöi, heilui ja huojui. Yhtäkkiä, juuri kun olin miestä ohittamassa, hän teki jyrkän käännöksen ja lähti karjuen suoraan minua kohti. Arvatkaa, pelästyinkö? Luulin, että nyt käy kalpaten ja ehdin jo pohtia, josko valvontakamerat kuvaisivat kaiken. Mies ryntäsi villisti ohitseni, pysähtyi mainoksen eteen ja alkoi hiljaa silitellä kuvan kiiltäviä huulia. Minä yritin juosta pois asemalta väistellen samalla koirankakkaa, joka oli levinnyt ihmisten jaloissa pitkin käytävää.

Erilaisia eritteiden suhteen kannattaa metrojunissa ja -asemilla olla muutenkin tarkkana. Jos täpötäydessä vaunussa on penkkirivi tyhjänä, ei sinne pidä heti innoissaan rynnätä istumaan vaan ensin on paras kurkata, miksi kukaan ei siellä istu. Yleensä syynä on oksennus, joskus myös muuten vain epämääräinen läjä jotain, hmmmm... epämääräistä. Minun on silloin parasta vaihtaa vaunua mahdollisimman nopeasti, yrittää unohtaa näkemäni ja estellä omaa yökkäysrefleksiäni.

Rullaportaiden kaiteesta kiinnipitäminen ei myöskään ole suotavaa. Voi käydä niin kuin työkaverilleni, jonka otti likomärästä kaiteesta vahingossa kiinni. Ensin hän toivoi, että neste olisi ollut vain vettä, mutta kun sanomalehti värjäytyi keltaiseksi, pettymys oli suuri. Lehti lensi roskikseen, mutta kättä täytyi kuljettaa mukana töihin asti.

Uskokaa nyt, on se maksettu!

2011-01-13T11:14:00.006+01:00

Olihan yö! Harvoin on mahassani käynyt sellainen filharmonisen orkesterin kakofoninen musisointi kuin viime yönä. Yksityiskohtiin sen enempää menemättä totean vain, että suurin osa yöstä meni vessassa istuskellessa ja aamuun mennessä olin jo imeskellyt päivän annoksen imodiumia. Saisikohan niitä poikkeuksellisesti syödä enemmän kuin kuusi pilleriä?

Tänään vietän sairauspäivää kotona, kun en uskaltanut lähteä metrolla töihin ajelemaan. Metroissa ei nimittäin ole vessoja.

Kun nyt taisi mennä paskanpuhumiseksi koko juttu, niin kerronpa vielä, että on toinenkin tylsä juttu tänään edessä. Poliisilaitokselle on ihan pakko mennä, vaikka kuinka vatsa panisi vastaan. En muista, olenko kertonut syyskuisesta ylinopeussakostani, jotka heti oitis kiltisti maksoin Suomen pankkitililtäni. Ennen joulua sain kolmannen muistutuksen ja uhkauksen oikeustoimista, ellen heti maksa kympillä korotettua sakkoani. Pari kertaa olen jo yrittänyt ilmoittaa, että maksettu, mutta kukaan ei ole kiinnostunut.

Tänään iltapäivällä aion käydä vakuuttamassa jollekin poliisi-ihmiselle, että euroalueella laskuja voi maksaa minkä pankin tililtä tahansa. Outoa, ettei naapurikylän poliisilaitoksen virkailijat ole ihmetelleen ylimääräistä viisikymppistä tilitiedoissaan. Katsotaan, selkiääkö asia tänään. Vielä kun löytäisin alkuperäisen sakkolapun. Olen varmaan laittanut sen johonkin tosi varmaan paikkaan, josta sitten tarvitessani voin paperin ottaa mukaani. Onneksi sentään maksukuitti ja muistutuslasku ovat tallessa.

Loppukevennykseksi kuva parin viikon takaa. Osataan täälläkin puita kuorruttaa.

Hiihdin melkein 15 km, enkä kaatunut kuin kerran!

Kevättä etsimässä

2011-01-03T15:43:00.014+01:00

Kun aurinko paistaa ja lumi sulaa, on kevät. Tai niin ainakin luulisi, mutta eilen oli toisin. Aurinko kyllä paistoi matkaan lähtiessämme ja lumikin näytti katoavan ihan silmissä, mutta perillä Coossa (kyllä vaan, kylän nimi on Coo) lunta tuprutti ja oli suoraan sanoen hemmetin kylmä. Pieni kierros kylällä, hetki putousten ihailua ja äkkiä takaisin autoon.

Poni piti lumisateessa lounastaukoa.

Kahden putouksen väliin oli hauskasti muodostunut jääputous.

Seuraavaksi suuntana oli La Roche-en-Ardenne. Ei sinne ollut matkaa kuin nelisenkymmentä kilometriä, mutta huonosti aurattuja pikku teitä pitkin matka tuntui kestävän ja kestävän. Pimeähän meidät yllätti, mutta onneksi kaupunki on tähän aikaan vuodesta hyvin valaistu joulukaupunki.

La Rochen paljon kokenut linna näkyy mäeltä hyvin.

Torilla kasvoi joulukuusi.

Katsokaa taloa tuolla torin takana, mäen päällä. Sieltä olisi kiva seurata kaupungin elämää.

Kiitos Keisarin uusille vaatteille uudesta blogipohjastani. Siinä on juuri oikea tunnelma ja värit alkuvuoden kevään odotukseen.

Kuinka pururata siirretään paikasta toiseen ja muita tärkeitä kysymyksiä

2010-12-31T09:51:00.010+01:00

Tällaista oli eilen, vuoden toiseksi viimeisenä päivänä. Sumuista ja aurinkoista samalla kertaa. Kuvassa on Hofstaden vanha maauimala, jota aina silloin tällöin täytyy käydä kuvaamassa.

Harvoin on niin vähän ihmisiä liikkeellä kuin eilen. Muutama muukin koiranulkoiluttaja alueella liikkui. Leikkipuistossa näytti yksi perhe heittelevän toisiaan kovilla lumikokkareilla. Riemullista tämä Belgian talvi.

Aurinko värjäsi puun oranssillaan.

Kevät on kuitenkin tulossa jo kovaa vauhtia, katsokaa vaikka. Jotain tuolta lehtien joukosta jo ihan pikku-pikkuriikkisen pilkistää. Taitavat olla narsisseja.

Tuonne ei koirien kanssa ole asiaa. Mutkitteleva polku on suomalainen pururata, jonne karvakuonoilta on pääsy kielletty. En tiedä, onko kielto tuotu Suomesta radan mukana tänne Belgiaan. Millähän tavoin pururata on tänne kuljetettu? Laivan ruumassa Antwerpeniin ja sieltä rekalla Hofstadeen? Lentokoneen rahtina Zaventemiin ja autoilla loppumatka? Vai onkohan Euroopan teillä ajellut kilometrin pituinen rekkajono, joissa jokaisessa on pätkä pururataa valoineen ja voimistelupisteineen?

Belgialaiseen tapaan pururadankin käyttö on ohjeistettu. Tuo ruskea, kimurantti viiva on se rata. Voimistelu- ja venyttelyalueet on merkitty pisteillä.

Mikä on se suomalainen yritys, joka valaistuja pururatoja markkinoi ulkomaille? Kuinkahan suuri liikevaihto ko. yrityksellä on? Käykö kauppa hyvinkin?

Voi, miten paljon kysymyksiä yksi pururata saakaan aikaan. Ei tällaisia viitsisi vuoden lopussa miettiä. On niitä tärkeämpiäkin asioita mietittäväksi, niin kuin vaikka, miksi lihakset tulevat kipeiksi vesijumpasta? Tai miksi saunan kiukaalle ei saa heittää vettä?

Ihan näin meidän kesken voin tunnustaa, että eilen aamulla vesijumpan jälkeen yksinäni kuntosalin saunassa loikoillessani lorottelin koko juomapullollisen kiuaskiville sihisemään. Ja kun kerran olen tunnustuslinjalle lähtenyt, niin tunnustan senkin, että olin saunassa alasti! Vuoden viimeiset päivät olen siis pyhittänyt kansalaistottelemattomuuden harrastamiseen. Pitäisiköhän vielä tänään mennä Hofstadeen takaisin ja ottaa koira mukaan kiertämään suomalainen pururata? Oli se kyllä niin liukkaan näköinen, että taidan jättää tekemättä. Ainakin tänään.

Hauskaa ja reipasta uutta vuotta kaikille!

Pitkin, poikin kaupunkien katuja

2010-12-29T10:03:00.014+01:00

Sain tänne mieluisan jouluvieraan, kun poikani tuli muutamaksi päiväksi käymään. Yksi päivä meni kotona istuessa ja jutellessa, mutta maanantain koittaessa lähdimme kiertelemään Brysseliä ilman päämäärää.

Kirpputorin myyjät olivat jo keräilemässä tuotteitaan pois. Päähineitä näytti kuitenkin vielä olevan läjäpäin tarjolla.

Antiikkia kolmessa kerroksessa

Antiikkikaupassa kävimme lämmittelemässä ja ihmettelemässä, mitä kaikkea ihmiset ovat tarvinneet ja vielä tarvitsevat.

Uskokaa tai älkää, mutta tämän pystin olisin ostanut takanreunukselle, jos hinta olisi ollut kohdallaan. Jaa, että huono maku vai?

Onneksi maalattuja ilmapalloja ja tuoleja myyvä kauppa oli kiinni. Joku näistä värikkäistä ihanuuksista olisi saattanut lähteä mukaani, jos olisin päässyt myymälään sisälle.

Pienet, lasten kokoa olevat tuolit odottivat kadulla ostajiaan.

Muistin, että antiikkikauppakadulla oli valtava sisustusliike, josta oli vaikea lähteä ulos tyhjin käsin. Etsin ja etsin kauppaa, mutten löytänyt. Kun siirryimme toiselle kadulle, löysin vihdoin etsimäni, mutta jotain tosi outoa oli liikkeelle tapahtunut Sadat neliöt olivat vaihtuneet muutamaksi kymmeneksi ja myynnissä oli lähes pelkästään joulukoristeita ja kaiken värisiä lamppuja Mikä pettymys!

Näitä kukkahattutätien pöytälamppuja en sisustusmaustani huolimatta kotiini huolisi.

Tiistaina jatkoimme kävelyämme Antwerpenin räntäsateessa.

Joulutori oli vielä voimissaan ja omituiset otukset lahjoittivat lapsille tonttulakkeja.

Kyllä karusellissa matkustajiakin oli, eivät vain osuneet kuvaan.

Joulutorin kojuilta siirryimme toisenlaisiin tunnelmiin. Kävimme häikäistymässä maailman timanttikeskuksessa ja ihailimme jalokivien loistetta rautatieaseman kupeessa. Kuvat jäivät ottamatta, mutta takuuvarmasti tulimme itse ikuistetuiksi monellekin filmille. Missään muualla en ole nähnyt niin paljon turvakameroita, kuin Antwerpenin timanttikauppakaduilla.

Jouluna sataa lunta

2010-12-24T19:34:00.005+01:00

Tänne meillekin saatiin valkoinen joulu, pihalla on lunta melkein puoli metriä. Puutarhan talipallobaari on ollut viime aikoina erittäin suosittu punarintojen, talitinttien ja erilaisten rastaiden kohtauspaikka. Lintulautaravintoloiden auringonkukkasiemenistä koostuvat, maukkaat gourmet-ateriatkin ovat huvenneet pika pikaa. Taitaa olla hinta-laatu-suhde kohdallaan.
On meillä puutarhassa lumiukkokin. Se ilmestyi pihalle yhtenä päivänä, kun vielä olin töissä. Tänään ukko sai joululahjaksi hartioilleen valkoisen shaalin. Paketissa oli nenänlämmitinkin. Kovin olivat lahjat mieluisia.

Kalapainotteinen jouluateria on nyt nautittu ja on aika pohtia, miksi taas valmistin ruokaa kymmenille, kun syöjiä oli vain kaksi. En taida koskaan oppia.

Oikein hauskaa ja rauhallista joulua kaikille. Kohta on taas kesän ja perhosten aika.

Ringeblumma ja muita syksyn kukkia

2010-11-21T10:49:00.010+01:00

Muistan, kun aikoinani Skotlannissa au pairina ollessani perheen äiti muisti aina muistuttaa, että jos ulkona on hieno ilma, on siitä nautittava. Sisätöitä voi tehdä sateellakin. Siitä lähtien olen yrittänyt pitää asian mielessäni. Tosin sisätöiden teko saattaa nykyisin unohtua jopa sateella.

Luontoihminen on tainnut tuoda sisätyöt ulos ja unohtanut kiireessään tuolinsa polun varteen.

Pitäisikö sanoa, että "voikukkakin kukkii vielä marraskuussa" vai "taitaa olla kevät tulossa, kun voikukkakin kukkii"?

Eilen oli niin hieno ilma, että ulos oli lähdettävä. Ensin koirien kanssa pitkälle lenkille pitkin lähikylien peltoja ja sen jälkeen siirryin siivoamaan puutarhasta lakastuneita kukkia pois. Puutarhan siivoamisen olisin voinut tehdä jo muutama viikko sitten, mutta on ollut niin kovin sateista viime aikoina, ettei puutarhaan ole edes kumisaappaat jalassa viitsinyt mennä.

Vielä riittää siivottavaa. Ruukut on tyhjennettävä ja kannettava kellariin. Rikki ne pihalla menvät vaikkei pakkasta olisikaan. Kurkkuyrtti ja kehäkukka jaksavat kukkia marraskuussakin.

Mitähän tekisin kasvimaan yli puolimetrisistä mangoldeista? Välillä käytän muutaman lehden vihannespataan, mutta mitään kunnon ruokaa en kasvista osaa tehdä. Pelargoniat ovat toinen murheenkryyni. En viitsisi heittää kasveja pois, kun vieläkin kukkivat. Taidan kantaa ne vintille odottamaan kevättä niin kuin viime syksynäkin. Pitäisikö ne leikata nyt vai vasta keväällä?

Lähes viimeiset kehäkukat pääsivät sisälle maljakkoon. Ne jaksavat kukkia samoilla paikoilla vuodesta toiseen.

On tainnut maajussiltakin jäädä pellon syyssiivous kesken.

Aina niin ahkera naakkaparvi huolehtii tästä pellosta.

P.S. Tuo otsikon ringeblumma on pappani peruja. Hän oli ruotsia äidinkielenään puhuva puutarhuri, jolta olen kukkien nimiä oppinut. Ringeblumma on minulle oikeasti ringeblumma eikä mikään kehäkukka ja viola on viola (lausutaan: viula) eikä orvokki.

Fysiikan lakeja uhmaten

2010-11-19T13:06:00.000+01:00

Eilen tuli taas toteen näytetyksi se, että ihan vain pikkuriikkisen ylimääräistä rasvaa ihonsa alla säilövä ihminen pysyy veden pinnalla vaikka ei haluaisikaan. Tai ei ainakaan pysty pitämään jalkojaan altaan pohjalla ja samalla juoksemaan. Uiden kyllä pärjäsin, mutten vesijuosten.

Menin eilen vesijumppatunnille ja yritin pysyä mukana tahdissa, muttei siitä mitään tullut. Jalkani eivät kertakaikkiaan pysyneet pohjassa, vaikka muuten kyllä oli mukavaa. Vesi oli +30-asteista ja alussa riuhtoessani tuli jopa kuuma, mutta tunnin loppuessa aloin melkein palella. Tehokasta liikuntaa se kyllä oli ja pystyin jopa seuraamaan ohjaajaa ja tekemään liikkeitä perässä (paljon hitaammassa tempossa tosin kuin hän) niin kauan kuin hän seisoi altaan reunalla. Veteen pulahdettuaan en enää tiennyt, kuinka vaahtomuovisia vesikäsipainoja olisi pitänyt heilutella. Vesi loiskui, musiikki soi ja ohjaajan ääni ei kantanut mihinkään, joten improvisoin vedenalaisliikkeet itse.

Seuraavaksi vesijumppakerraksi yritän hankkia nilkkapainot. Betoniset tai lyijyiset, ei sillä niin väliä ole, kunhan jalat pysyvät altaan pohjassa.

Vesijumpan jälkeen siirryin hetkeksi lämmittelemään suomalaiseen saunaan. Niin ainakin ovessa luki. Seinällä oli taulu, jossa ohjeistettiin saunomista: Saunassa täytyy pitää päällä joko uimapukua tai olla pyyheliinaan kietoutuneena. Saunaa ei saa kuumentaa heittämällä kiukaalle vettä. Ennen ja jälkeen saunomisen täytyy käydä suihkussa.

Viimeinen ohje oli jopa minulle selvä, mutta nuo kaksi edellistä pistivät hymyilyttämään. Menin kuitenkin kiltisti saunaan pyyhe ympärilläni, mutta lauteilla annoin itselleni vapauden. Harmitti, kun en huomannut tuoda vettä juomapullossa mukanani, että olisin voinut löylyäkin heittää. Tuskin saunatonttu olisi siitä pahastunut. Onneksi sauna oli sentään kunnolla kuuma eikä mikään 60 asteen lämpökaappi.

Tämä oli toinen kerta, kun käytin kuntokeskuksen palveluita. Kävin yhtenä iltana tällä viikolla osallistumassa BodyBalance-tunnille. Se oli vähän liian rauhallista liikuntaa, ainakin minulle. Hitaita venytyksiä ja tasapainoilua yhdellä jalalla. Lopuksi piti vartin verran maata lattialla meditoimassa. Kylmä siinä tuli. Kokeilisinkohan seuraavaksi vaikka Zumbaa?

Terveisiä ostoskeskuksesta, tositarkoituksella

2010-11-14T13:45:00.007+01:00

Arvatkaapaas, mitä olen tehnyt? Se on jotain, josta olen haaveillut jo kauan aikaa, mutta aina vain asia jäänyt ja jäänyt. Olen liittynyt kuntoiluklubiin! Viime viikolla töitten jälkeen ajoin lähikylän klubille tutustumaan liikuntamahdollisuuksiin ja muihinkin talon tarjoamiin mukavuuksiin. Kun kerran sinne asti olin päässyt, ilmoittauduin saman tien jäseneksi. Olisin heti saanut aloittaa kunnon kohottamisen, mutta kun mukana ei ollut asiaan kuuluvia vaatteita, en oikein tohtinut. Työvaatteissa on aika epämiellyttävää hikoilla muualla kuin työpöydän takana.

Eilen lähdin etsimään liikuntaan sopivia vaatteita, sillä eihän hienolle klubille vanhoissa verkkareissa voi mennä. Tai ehkä voisi, mutten sovi niiden sisälle. Kaikki entiset liikuntavaatteeni ovat jostain syystä kutistuneet kaapissa. Lempiurheilukaupastani löysinkin hauskat 3/4-pituiset housut kuntosalille ja jumppatunneille, kunnollisen uimapuvun vesijumppaa varten ja pujahtipas ostoskoriini oikein ulkoilupukukin. Kaikkein tärkeintä asustetta, jumpparintsikoita, piti lähteä muualta hakemaan. Jostain syystä urheilukaupassa sellaisia ei myyty.

Seuraavaksi oli suunta kohti valtavaa ostaria, jonne muutama muukin oli päättänyt lähteä viettämään lauantaista rankkasadepäivää. Kauppakeskuksen parkkipaikalle oli melkein kahden kilometrin jono ja autolle ei tahtonut millään löytyä omaa ruutua tuhansien joukosta. Onneksi ostari on niin valtava, ettei kymmenien tuhansien ihmisten määrä tuntunut ahdistavalta. Oikea alusvaatekauppa löytyi nopeasti ja sopivat rintsikatkin ammattimyyjän avustuksella helposti. Nyt ei ole enää mitään syytä, miksen lähtisi tuota pikaa rakentamaan kuntoani kohdalleen.

Siinä se, läjä uusia vaatteita. Vasemmalla ulkoilupuku, keskellä harmaat liikuntahousut ja oikealla uimapuku. Rintsikatkin sieltä uikkarin alta pilkistävät ja ostinpa pari paria sukkiakin. Minulla tuo värikoodi tuntuu olevan sisäsyntyinen. Harvoin osaan muuta kuin mustaa ostaa, en edes näe muita värejä. Harmaat housut olivat yllätys itsellenikin.

Tänään olen jatkanut rättisulkeisia kotona. Monet t-paitani pääsevät nyt viettämään aikaansa liikuntavaatteiden kanssa samalle hyllylle. Siirsin myös lopultakin kesävaatteet pois kaapeista talvisäilöön ja muutenkin karsin garderobiani oikein rankalla kädellä. Kaikki vaatteet, joita en ole pariin vuoteen käyttänyt, pääsevät etsimään uutta kotia. Kylläpä tuli kaappiin tilaa ja monta pulleaa muovikassia on odottamassa vaatekeräyslaatikkoon vientiä. Kaiken lisäksi tienasin yli 30 henkariakin!

Nyt ovat kaikki mustat vaatteeni siististi lajiteltuina komerossa ja kaapin hyllyillä. Komeron vasemmassa reunassa kurkistelee jotain tummanpunaista, mutta tuskinpa vedän niin värikästä päälleni pitkään aikaan. Se on nimittäin ainoa juhlaleninkini, joka myös on henkarilla roikkuessaan kutistunut. Komeroon se jäi vain minua härnätäkseen. Onpahan lisää paineita saada muodot kohdalleen. No niin, nyt pois tietokoneelta ja kuntosalille siitä!

Pylvään palvojat

2010-11-11T19:40:00.000+01:00

Tänään sain ajella töihin melkein yksikseni ja aika haipakkaa meninkin, kun tiet olivat auki. Lähes kaikki muut viettivät vapaapäivää 1. maailmansodan päättymisen muistoksi. Töihin pääsin alle 20 minuutissa, kun normaalina päivänä matkan tekoon omalla autolla saattaa kulua yli tunti joskus jopa kaksi.

Oli meitä muitakin kuninkaan linnan vieressä pylväitä kumartelemassa ja jarruttelemassa. Siinä on hassu paikka, ensin on iso merkki nopeusvalvonnasta ja hetken päästä tummanvihreä pylväs samanvärisine kameroineen puitten sekaan naamioituna kummallakin puolen tietä. Joka ikisen auton jarruvalot syttyvät ennen kameraa ja vähän sen jälkeen painetaan kaasu pohjaan. En pysynyt millään edelläni ajavan autoilijan perässä, niin vauhdikkaasti hän jatkoi matkaansa. Tavallisena aamuna sellaista ei voisi tehdä, kolmikaistainen tie on nimittäin tupaten täynnä ja liikenne soljuu lupsakasti kymmenen kilometrin tuntivauhtia.

Aika hauskasti ovat kamerat täällä muutenkin piilossa. Sain jokunen aika sitten sakot, kun olin ajanut viidenkympin alueella kuuttakymppiä. Ainakin saamani kirjeen mukaan. Viime viikonloppuna ajelin samoilla nurkilla ja ihan uteliaisuuttani yritin löytää matkaani kuvanneen kameran. Ensimmäistä kertaa ohittaessani paikan en sitä nähnyt, vasta takaisin tullessa tajusin, että se oli lähes kiinni taajamamerkissä, jonka jälkeen on heti liikennevalot.

Aika kehveleitä sen kunnan poliisit. Niin kauan kuin muistan on nopeusrajoitus sillä tiellä ollut 70 km/h, mutta nyt asia on muutettu ja lisätty taajamamerkki eli eipäs saakaan enää valoihin seitsemääkymppiä päästellä. Toisaalta hyvä, mitä varten pitäisi asutulla alueella ajaa kuin höyrypäinen.

Saisivat muuttaa nopeuden myös kotikadullani 70:stä ainakin 50:een. Talon ohi ajetaan välillä vallan hirveää vauhtia. Siinä on pitkä suora, jonka päässä loistavat liikennevalot. Kaipa niihin valoihin on pakko ehtiä ja mieluusti vielä ohi ennen kuin vaihtuvat punaisiksi. Kyllä siinä joskus rytiseekin, kun kaikki eivät tunnu ymmärtävän liikennevalojen merkitystä. Eilen viimeeksi oli kaksi autoa jalkakäytävällä hätävalojaan vilkutellen. Aika hyvin olivat rypistyneet.

Aamurusko siellä mainostaa myrskyn saapumista.
Jos ei olisi pyhä, tiellä olisi piiiitkä autojono.

Tänään muuten sain ensimmäisen kerran kokea, miltä tuntuu jarruttaa oikein kunnolla märkien lehtien peittämällä nupukivikadulla. Oli aika liukasta. Juuri nyt lentävät loputkin lehdet kaduille. Myrsky myllertää ja vettä sataa vaakasuoraan. Toinen koiristakaan ei suostu nenäänsä ulos pistämään. Toivottavasti jaksaa pidättää kunnes myrsky laantuu.

Minähän en sateella ulos lähde!

Kurttukaalikääryleitä

2010-11-07T18:05:00.006+01:00

Kaikkea sitä joutuukin tekemään, kun oven ulkopuolelle ilmestyy laatikollinen vihanneksia. En ollenkaan tiennyt, mitä kurttukaalista voisin valmistaa, mutta vähän aikaa vaihtoehtoja selattuani päätin ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä kaalikääryleitä. Oikeasti en edes pidä kaalista eikä kääryleet mitään lempiruokaani ole, mutta kun Kotilieden sivuilta löytyi helpohko ohje, ryhdyin keittelemään ja rullaamaan.

Raakoja kurttukaalikääryleitä uuniin menossa.

Kypsiä kurttukaalikääryleitä (raa'at olivat kyllä kauniimpia)

Torstailaatikossa oli myös pari purjoa, jotka käytin belgialaiseen stoempiin. Tämä perinneruoka on oikeasti perunamuussia, johon on lisätty juureksia tai vihanneksia tai sekä että. Tähän päivään saakka olen stoempin aina tehnyt ihan omasta päästä, mutta tänään otin ohjeesta opikseni ja keittelin oikein pitkän kaavan mukaan.

Perunoita, porkkanoita ja purjoa kerman ja voin kera suloisena sekamelskana.

Makutuomariksi kutsuin ystäväni Evan, joka mielellään lähti Brysselistä tänne maalle lounastamaan. Hyvin näytti ruoka maistuvan, kääryleitäkin meni peräti kolme. En minäkään huonoksi keitoksiani moittisi, mutta stoempin teen kyllä seuraavalla kerralla taas omalla ohjeellani. Virallinen versio on ihan liian rasvaista.

Torstaisesta vihanneslaatikosta sen verran, että olen tilannut luomuvihannesten ja -hedelmien toimituksen kotiin joka toinen torstai. Laatikossa on ollut hauskojakin vihannesyllätyksiä. Butternut squash aiheutti viime keväänä jonkin verran päänvaivaa, enkä ihan heti osannut paksoistakaan mitään ruokaa ajatella. Uusien makujen ja ruokien "löytäminen" tässä laatikkoleikissä hauskinta onkin.

Viikonloppu alkaa pastaperjantaista

2010-11-06T08:04:00.005+01:00

Piti jo eilen eli perjantaina tästä asiasta kirjoittaa, mutta väsytti liikaa, joten netissä roikkumisen sijaan matkustin unten maille heti kymmeneltä illalla.

Niin, pastaa perjantaina - siitä on tullut minulle jo traditio ainakin, jos olen yksin kotona. Kuten nyt olen. Keitän spagettia ja bolognese-kastiketta, teen pasta carbonaraa tai valmistan kastikkeen vaikka savulohesta pastaperhosten seuraksi.

Eilen muistin, että jääkaapissa oli jauhelihapadan jämät, joten kauppaan ei ollut asiaa. Lisäsin pataan purkin tomaattimurskaa ja se riitti tekemään ruuasta kastikkeen. Sille seuraksi keitin pennejä, siis penne-pastaa, en niitä "pennejä taivaasta" -pennejä. Annoksen päälle lisäsin ison kourallisen parmesan-raastetta ja hyvältä maistu. Koirakin tykkäsi. Yllätin sen nimittäin syömästä lautaseltani, kun nousin hetkeksi pöydästä jotain hakemaan. Mokoma ahmatti ja ruokarosvo!

Minkähän takia muuten makaronia on alettu kutsua pastaksi myös suomen kielellä? Onhan se tietysti helppo sanoa eikä tarvitse muistaa, tuleeko sanaan yksi vai kaksi oota. Olisiko yhdentyvällä Euroopalla asian kanssa tekemistä vai Italian ihannoinnilla? Onko makaroni vanhanaikaista? Tekeekö kukaan enää makaronilaatikkoa? Entä mitä ovat makaroni-leivokset?
Kuvien mukaan ne ovat muodoltaan pyöreitä, täytettyjä, keksinnäköisiä nappuloita. Onko niillä mitään tekemistä makaronin/pastan kanssa?

Nyt menen aamukahville ja lopetan tyhmien kyselemisen.

Arvonta: Mitä naapuri rakentaa ja/tai kuka saa ajaa tai ei

2010-11-02T09:31:00.009+01:00

Mikä tästä tulee?

Naapuri rakentaa pihalleen. En tiedä vielä mitä, mutta korkea se on, ylimmät laudat taitavat olla n. kuuden metrin korkeudessa. Tähän mennessä kehikkoa on kasattu vain sunnuntaisin usean miehen ja naisen voimalla.
Se lukijoista, joka ensimmäisenä arvaa, mikä tarkoitus rakennuksella loppujen lopuksi on, saa rakennustietäjän kunniamaininnan blogissani ja taatusti lähetän arvokkaan palkinnonkin. Arvauksia otan vastaan kommenteissa.

Muitakin arvattavia/tiedettäviä asioita täältä löytyisi. Katsokaa vaikka tuota kuvaa alla. Mitä se tarkoittaa? Tai siis kuka saa ajaa ja mihin suuntaan? Voitin ekaluokkalaisena koulun liikennekilpailun, mutta ovat tainneet tiedot vanheta, kun en muista tällaisen merkkirykelmän tarkoitusta.

Oikein arvannut tai asian peräti tiennyt saa laulaa lurauttaa ensimmäisen säkeen vanhasta, Georg Malmstenin säveltämästä lastenlaulusta:

Muista aina: Liikenteessä
monta vaaraa ompi eessä.
Siksi valpas aina mieli se on
turva verraton.

Ja nyt päivän pääasia ja ehdottomasti tärkein vaihtoehtokysymys. Mitä yhteistä on Ruotsin kruununprinsessa Victorialla ja rouva Lakritsirouskulla?

A. Kummallakin on ruotsalainen pomo.
B. Kumpikin on tutustunut pannuhuoneen toimintaan.

Jos ette vielä arvanneet tai peräti tienneet, niin voin paljastaa, että kumpikin vaihtoehto on oikein ja varsinkin B (* kovinkin tärkeä. Onhan tärkeää, että prinsessakin tietää, kuinka pannuhuone toimii. Joskus voi käydä niin, ettei prinssi olekaan paikalla, kun linnan lämmitys reistailee. *) Viite: Iltasanomien nettiuutiset 1.11.

Kuvaa en käynyt itse Lahdessa ottamassa vaan nappasin sen lehden sivulta.

Suurin ero minun ja prinsessan pannuhuonevierailussa on asu. Vaatekaapissani ei ole valkoista leninkiä pannuhuonevierailuja varten.

Tällä kuvalla ei ole mitään tekemistä naapurin, liikenteen tai kuninkaallisten kanssa. Olipahan vain hauska näkymä eilisellä vapaapäiväretkellä.

Omituinen höpöttäjä vai ekstrovertti suomalainen

2010-10-30T12:13:00.005+02:00

Eilen työpaikan kahvihuoneen ohi kävellessäni kuulin sattumalta suomalaisen, paljon vokaaleja sisätävän sanan. Piti ihan pysähtyä ja ääneen sanoa: hääyöaie. Kahvihuoneessa italialainen kollegani alkoi nauraa. Sanoin kuulemma sanan ihan toisella tavalla kuin Pitkänen, joka myös oli ahtautunut kahvihuoneeseen parin italialaisen, yhden itävaltalaisen ja yhden espanjalaisen kanssa.

Alessandra jatkoi, ettei hän tunne muita ekstroverttejä suomalaisia kuin minut. Suomalaiset ovat kuulemma hiljaisia, puhuvat harvakseen ja hitaasti eivätkä näytä tunteitaan. Rouva lisäsi vielä, että olen joskus italialaisempi kuin italialaiset itse. Taisin näyttää hämmästyneeltä, kun kaikki rähähtivät nauramaan. En minä itseäni kovin erilaisena suomalaisena pidä, lapsena varsinkin olin kovin ujo. Nykyisin joko piilotan ujouteni tai en sitä enää ole, en oikein tiedä itsekään. Myönnettävä on, etten ole toimistomme hiljaisimpia. Avaan suuni silloin, kun tarvitaan ja joskus muulloinkin. En istu tanakasti toimistotuolillani ja lähettele kysymyksiä sähköpostitse työkavereilleni vaan käyn mieluummin juttelemassa nokitusten.

Asiaa en kuitenkaan kauaa miettinyt. Työt kutsuivat. Iltapäivällä istuin työterveysasemalla odottelemassa vuosittaisen flunssapiikin iskua olkavarteen. Aloin jutella odotushuoneessa parin ihmisen kanssa, jotka selailivat suomalaisia lehtiä. Oletuksestani huolimatta he eivät olleet suomalaisia, huoneessa ei vain ollut muita lehtiä ja rouvat sanoivat katselevansa kuvia. Juttelimme aika pitkään kaiken maailman asioista ja toivotimme lopuksi mukavaa viikonloppua toisillemme. Olipas mukavaa löytää taas uusia tuttavuuksia.

Tuo ekstrovertti-juttu jäi eiliseltä vähän vaivaamaan ja hetki sitten tein pari luonnetestiä netissä. Tuskinpa nuo lyhyet testit ihan luotettavia ovat. Ei muutamassa minuutissa voi millään saada kaikkea selville. Vastasin kysymyksiin kuitenkin mahdollisimman rehellisesti ja tulokset ovat tuossa alla.

Eysenckin persoonallisuuskysely antoi aika korkean ulospäinsuuntautuneisuus-luvun. Tuota neuroottisuuden prosenttimäärää vähän ihmettelen, mutta johtuisiko siitä, että vastasin pitäväni eläinten kiduttamista julmana. Onneksi valheasteikko sentään jäi alhaiseksi.

84% (16/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.

35% (7/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.

57% (13/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.

8% (2/24) - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva

Toinen tekemäni testi löytyi Kuntoplussan nettisivuilta. Tulos oli selkeä:

Olet ekstrovertti

Olet enemmän ulospäinsuuntautunut kuin syrjäänvetäytyvä. Pidät ihmisten parissa ja huomion keskipisteenä olemisesta.

Saat energiaa ympäristöstäsi. Olet avoin, tunnet paljon ihmisiä ja sinun on helppo ryhtyä puheisiin vieraiden kanssa. Ekstroverttinä puhuminen auttaa ajattelua ja asioiden ja ideoiden hahmottamista.

Ekstrovertin aivot
Ekstrovertillä on hyvä dopamiini-välittäjäaineen sietokyky. Siksi kaipaat fyysisiä tai henkisiä haasteita, esimerkiksi julkisuutta, huomiota, seuraa, uusia elämyksiä ja uusia asioita. Aivosi palkitsevat sinua mielihyvällä avoimmuudesta ja energisyydestä.

En oikein tiedä, mitä ajattelisin. Tarkoittavatko nuo tulokset, että olen hyvä vai huono? Sen tiedän, että usein avaan suuni tilanteissa, joissa voisi olla hiljaakin. Lisäksi päästän suustani joskus sellaisia sammakoita, että kanssaeläjiä hävettää. Minuakin ehkä hetken, mutta unohdan nopeasti, mitä juuri äsken sanoin, kun on niin paljon muutakin asiaa ja sanottavaa.

Jännitystä, nostalgiaa ja tulisia makuja

2010-10-19T14:02:00.002+02:00

Taas oli se aika lokakuusta, kun Brysselin messukeskuksessa pidettiin kirjamarkkinat. Muistaakseni kerroin viime vuonnakin penkoneeni tuhansien kirjojen peittämiä pöytiä.

Nyt yritin välttää kirjojen houkuttelevaa kutsua, muttei siitä mitään tullut vaan sunnuntaina oli heitettävä reppu selkään ja lähdettävä tutkimusmatkalle. Lähtiessäni päätin, että tänä vuonna en osta kirjoja, joita vain luulen haluavani tai lukevani. Melkein pysyin päätöksessäni.

Siinä ne ovat, uudet kirjani, joita uskon tulevina viikkoina lukevani tai muuten käyttäväni hyödyksi.

Uuteen kotiin lähtivät nämä (suluissa hinta):

Philip Norman: John Lennon - The life (8,95). Tänä vuonna olisi John Lennon täyttänyt 70 vuotta, jos olisi saanut elää. Tämä on ihan pakko lukea ja pian. Nostalgia-osastolle, tai onhan tuo elämänkertakin.

Elisabeth George: Careless in Red (4,95). Pidän kovasti rikoksia tutkivasta etsivästä Thomas Lynleystä ja varsinkin hänen apunaan kulkevasta Barbara Haversista. Pätevä pari on Georgen kertomuksissa kokenut kovia sekä yhdessä että kumpikin tahoillaan. Odotettavissa jännitystä lempimaisemissani. Jännitys-/rikos-hyllyn täytettä.

Owen Sheers: Resistance (2,25). Mitä jos liittoutuneet eivät olisikaan onnistuneet maihinnousussaan toisen maailmansodan aikana? Mitä jos Saksa olisi valloittanut Englannin? Voi olla mielenkiintoinen lukuelämys edessä. Epä-historiaako? Hömppääkö?

Justin Wintle: Perfect hostage - Aung San Suu Kuy, Burma and the Generals (3,95). Kertomus tunnetun burmalaisen vapaustaistelijan ja Nobelin rauhanpalkinnon saajasta. Henkilökuvia - elämänkertoja.

Guide to Wine - A practical journey through the exciting world of wine (1,95). Tässä pikakurssi viinien maailmaan. Ruokaa pöytään ja juomaa lasiin -hyllylle.

Vatcharin Bhumichitr: The big book of Thai Curries (6,50). Kyllä markkinoilta ainakin yksi keittokirja täytyy ostaa! Nyt alan toden teolla opetella curry-ruokien valmistamista, makunystyrät vaviskaa! Ruokaa pöytään ja juomaa lasiin -hylly alkaa uhkaavasti pursuilla.

Cecelia Ahern: The Gift (2,95). Taattua romanttista hömppää kevyeen lukunälkään. Hömppää tai ei, irlantilainen Ahern kirjoittaa yllättävän raikkaita kertomuksia ihmisistä ja paikoista, joita ei ole. Hömppä-osastolle. (Muutama muukin häpeä-myöntää-mutta-luen-näitäkin-kirjoja hyllyllä jo on.)

Trinny & Susannah: The body shape bible. Forget yur size. Discover your shape. Transform yourself. (3,95). Sehän tiedetään, että on omenan ja päärynän mallisia ihmisiä, mutta brittipukijoiden mielestä meistä löytyy kello, tikkari, tötterö, pylväs ja paljon muita. Kun tietää, miltä oma kroppa näyttää, osaa sen pukeakin oikein, väittävät Trinny & Susannah. Tämän kirjan selasin jo kerran läpi. Ehkäpä kurkkaan sivuille toistekin. Tämä pääsee pienen kirjastoni Vaatteita ja muita turhuuksia -osastolle.

Mukaan lähti vielä vajaan euron hintainen Sudoku-kirja ja sama hollanniksi alle kolmella eurolla. Ei ole väliä, millä kielellä numeroita ruutuihin sijoittaa. Nämä ovat oivaa unilääkettä.

Kuten huomaatte, kirjakokoelmani kasvoi muutamalla oikealla kirjalla ja muutamalla tyhjänpäiväisyydellä. Saatan kuin saatankin kaikki lukea, joskus.

P.S. Tajusin juuri, että kuvasta puuttuu yksi tärkeä opus. Taisin sen jo sujauttaa paikalleen kirjahyllyyn puutarhakirjojen joukkoon. Ruusukirjan Passion for Roses pudotin muistaakseni ihan ensimmäisenä kärryyni. Tätä on hauska lukea kevättä odotellessa.

Lauantaina oli Ceen syntymäpäivä

2010-10-18T17:27:00.000+02:00

Paljon onnea tänään kahden päivän ikäiselle pikku neiti Ceelle! Belgian Ardenneilla syntynyt vauveli on nuoren työkaverini ensimmäinen lapsi. Äiti-Ee jäi äitiyslomalle runsas viikko sitten ja vauvan piti syntyä vasta huomenna. Neitosella oli kuitenkin kiire syntyä viikonloppuna, ettei isä-Geen tarvinnut lähteä synnytyssairaalaan kesken työpäivän. Fiksu tyttö!

Täällä jäädään äitiyslomalle viikko pari ennen lapsen laskettua aikaa, ettei äitiyslomaa tarvitse ilman lasta viettää turhan pitkään. Vauvan kanssa kotona saadaan olla puolisen vuotta. Äiti-Ee sanoi tulevansa töihin takaisin joskus maaliskuussa ja toivoi asuvansa Suomessa, että saisi olla kotona pidemmän aikaa. Onneksi isä-Gee on opettaja ja töissä samassa kaupungissa, jossa perhe asuu. Hän kuulemma ottaa vauvavastuun, kun äiti taas aloittaa työt.

Juttelin äiti-Een kanssa vauva-asioista ennen kuin hän jäi kotiin. Napakasti hän ilmoitti päättäneensä olla imettämättä vauvaa. Ihmettelin aika paljon asiaa, ja syyksi hän sanoi, että kun siskokaan ei imettänyt ja että sitten voisi isäkin syöttää pikkuista. Minä yritin kertoa imettämisen hyvistä puolista, mutta äiti oli päätöksensä tehnyt.

Myöhemmin kuulin, että imettämättömyys on täällä aika yleistä. Yksi syy on kuulemma se, että pullosta eväänsä saavan vauvan kanssa on helpompi liikkua yleisillä paikoilla, kun ei tarvitse etsiä imetyspaikkaa. Taisin näyttää sillä hetkellä ihan hoo-moilaselta ja kerroin, ettei imetys ole ollenkaan vaikeaa yleisilläkään paikoilla. Kyllä senkin homman voi huomaamattomasti hoitaa. Silloin katselivat muut minua ihmeissään, eihän rintoja saa julkisella paikalla näytellä!

Kyllä näissä kulttuurien välisissä eroissa on paljon oppimista.

Hidas risotto

2010-10-15T12:06:00.000+02:00

Olen kuulkaa vasta muutama vuosi sitten tajunnut, että se risotto, jota aikoinaan kotona lapsille keittelin ja josta kaikki tykkäsivät, ei ollutkaan risottoa! Pitkästä riisistä ja mitä-milloinkin-höysteistä tehtyä ruokaa kutsuisin nyt ehkä riisipadaksi, -ilotteluksi, -humpuukiksi tms. Risotosta se oli kaukana.

Eilen tein pitkästä aikaa ihan oikeaa risottoa pitkän kaavan mukaan. Siihen tuli purjoakin. Keittelin kauan ja sekoittelin hitaasti, välillä lisäsin kauhallisen kanalientä ja taas sekoittelin. Lopputulos oli jälleen kerran parempi kuin koskaan! Valokuvia en ehtinyt ottaa, kun ruoka jo katosi nälkäisiin suihin.

Jos jotain kiinnostaa, niin näistä aineista ja näillä neuvoilla sain herkun aikaan:

Tarvitaan:

2 keskikokoista purjoa
Muutama oksa tuoretta rakuunaa (lehdet vain käytetään)
Aimo kimpale voita
Parisen desiä risottoriisiä (minulla oli Carnarolia kaapissa)
Lasillinen kuivaa valkoviiniä
Litran verran hyvää kanalientä
Vasta jauhettua mustapippuria
Parmesan-juustoa lastuina

Näin tehdään:

Voi sulatetaan pannussa tai kattilassa, lisätään paloitellut purjot ja n. puolet rakuunan lehdistä. Pyöritellään hissuksiin 10 - 15 minuuttia, kunnes purjo on pehmeää. Lisätään riisi. Sekoitetaan hyvin purjon joukkoon. Seuraavaksi lorautetaan valkoviini kattilaan ja jatketaan hämmentämistä kunnes lähes kaikki neste on imeytynyt riisiin. Lisätään kuumaa kanalientä soppakauhallinen kerrallaan. Sekoitellaan koko ajan. Uusi kauhallinen lisätään aina kun risotto tuntuu vähän tönköltä. Näin jatketaan, kunnes riisi on sellaista haukattavan kypsää. Touhussa menee ainakin puoli tuntia. Jossain vaiheessa sekoittelua ja liemen lisäystä voi loput rakuunan lehdet heittää joukkoon.

Kun risotto tuntuu omaan makuun sopivan kypsältä (saa olla aika kostean mehevää mössöä), maustetaan sekoitus mustapippurilla. Lopuksi vielä sekoitetaan joukkoon parmesan-juusto. Voi sitä juustoa vielä lautasellekin lisäillä. Tai paistaa juustosipseiksi, jos huvittaa. Siinähän ne sekoittelun ohessa paistuvat.

Jotta risoton hämmentäminen ja hellan vieressä seisominen ei tuntuisi tylsältä, voi viereen ottaa viihdykkeeksi lasillisen risottoonkin lorautettua valkoviiniä. Sen ajoittainen hörppiminen auttaa ja lisää myös ruokahalua.

Koska eilen oli torstai, jolloin kanakauppias vierailee meidän kylällä, syötiin risoton seurana grillibroileria.

Mies ja penkki

2010-10-13T09:54:00.005+02:00

Kävelen joka aamu pienen puistontapaisen halki töihin tullessani. Aina ohittaessani penkin katson, nukkuuko mies siinä taas. Harvoin on penkki ollut tyhjillään.

Tänäkin aamuna mies oli siinä. Musta nahkatakki pään yli vedettynä ja räsymatto patjana. Matto taitaa olla uusi. Tähän mennessä mies on nukkunut paljaalla penkillä. Jalassa miehellä on farkut ja tänään kengätkin. Joskus olen nähnyt hänet sukkasillaan. Penkin alla muovikassissa on miehen tärkeimmät tavarat. Ainakin niin luulen.

Yöt alkavat olla kylmiä täälläkin. Loppuviikosta lähestytään jo pakkasrajaa. Kuinkahan puistonpenkillä tarkenee?

Ihan siin vieressä, puun alla oli tusinan verran puluja syömässä. Joku lähitalojen asukas oli varmaan kantanut kuivat leivänkannikkansa niille aamiaiseksi. Linnut sirkuttivat iloisesti, niillä taisi olla oikein juhla.

Luostarin puutarhassa, linnan puistossa ja vähän meren rannallakin

2010-10-11T13:51:00.000+02:00

Eilen oli kesäistä, aurinko porotti siniseltä taivaalta ja lämpöä riitti. Päätimme lähteä katsomaan, kuinka Belgian 70 km pitkä rannikko oli kansoitettu kauniina syyspäivänä. Emme ihan työpäivän mittaista matkaa suunnitelleet, mutta yli kahdeksan tuntia saimme reissussa kulumaan.

Näköala minun mieleeni

Renkaita ja varjoja hiekalla

Rannalla lennätettiin mm. helikopteria, lokkeja ja leijoja. Viimeeksi mainittuja en tähän kuvaan saanut mahtumaan.

Koksijden rantakaupungissa halutaan entisöidä ja elävöittää vanhan luostarin raunioita. Jotenkin tuon entisöinnin vielä tajuan vaikken ymmärräkään, miksi raunioita täytyy uudistaa. Mutta elävöittäminen muovisien patsaiden avulla menee jo yli ymmärrykseni. Tai sitten olen huumorintajuton tai liian vanha tai kuka ties kumpaakin.

Kotimatkalla katsastimme Beauvoordin noin 500 vuotta vanhan linnan. (Jäätyneellä vallihaudalla on menneinä aikoina pelattu jääkiekkoa puun oksista tehdyillä mailoilla.)

Linnan puutarhasta löytyi kaunis, ruosteinen pergola.

Punaisten koirien trio vartio kylän hautausmaata. Taas kerran sai huumorintajuton ihmetellä.

Hämähäkin töitä en ihmetellyt, ihailin vain. Olisikohan asialla ollut peräti ristilukki?

Hellä ja huomaavainen mies, mutta huono

2010-10-07T13:26:00.005+02:00

Pari viikkoa sitten alkoi vasemman yläleuan viimeistä hammasta vihloa aivan älyttömästi. Siitä oli paikka pudonnut jo viikkoja sitten, mutten vain saanut aikaiseksi tilata aikaa hammaslääkäriltä. Taisi itse hammaskin - tai mitä siitä nyt jäljellä oli - olla lohjennut.

Kipu oli niin kamala, että lopulta oli pakko soittaa hammaslääkärille. En soittanut sille, jonka paikkaama hammas oli, vaan lääkärikeskukseen, jota monet työkaverinikin käyttävät. Ajan sain seuraavaksi aamuksi.

Pääsin oikein ystävällisen hammaslääkärin tuoliin ja koko legokalustoni tutkittiin huolellisesti. Röntgenkuviakin otettiin. Lopulta englantilaislääkäri totesi, että pois se kipuhammas on otettava. Ei siitä enää ole ruoan jauhajaksi. Ei kuin tuumasta toimeen ja puudutuspiikkejä ikeniin. Hammas piti jakaa kolmeen osaan ennen kuin se suostui irtoamaan, mutta kaikki sujui kuitenkin kivuttomasti.

Istuskelin vielä tuolissa tuppo suussa, kun lääkäri kertoi, mitä muuta suuhuni kuului. Ei kuulemma hyvää. Edellinen hammaslääkärini on kyllä tehnyt ihan kiitettävästi töitä, mutta työn laatu on täysin ala-arvoista. Paikkoja on irronnut muualtakin kuin kivuliaasta hampaasta, muutama juurihoito on jätetty kesken, minkä seurauksena parin hampaan juurella näkyi kuvissakin selvä tulehdus. Outoa, kun ei vielä satu.

Nyt täytyy koko hammaskalustoni tutkia oikein perin pohjin ja korjata se mikä on vielä korjattavissa. En kyllä muistele edellistä hammaslääkäriäni hyvällä. Hän on kyllä oikein mukava mies, lempeä otteissaan, huomaavainen ja iloinenkin eikä mikään rahankiskuri, mutta parempaa työtä olisi mies saanut tehdä. Onneksi en hänelle soittanut. Harmittaa, kun aikoinani suosittelin huonoa hammaslääkäriä jo muillekin.

Runsaan viikon kuluttua menen taas uudelle hammaslääkärilleni ja odotan jo innoissani, mikä hammas seuraavaksi otetaan käsittelyyn.

Uhkakuvia siellä sun täällä

2010-10-05T13:49:00.005+02:00

Paljon on vettä virrannut Kokemäenjoessa ja Zennessä tämän runsaan kuukauden aikana, jonka olen pitänyt blogihiljaisuutta. En vieläkään lupaa säännöllisesti raportoida, mutta joskus jotain kuitenkin. Jos tuntuu, että on asiaa.

Euroopassa on kuulemma nostettu turvavalmiustilaa terrorismin uhan takia. Täällä meillä sitä ei pahemmin näy, mitä nyt metroasemilla maleksii enemmän poliiseja kuin yleensä ja roskikset on teipattu kiinni. Että poliiseilla olisi muutakin tekemistä, kuin kuljeksia pyssy vyöllä, voisivat ne kulkeissaan pistää metroasemien nurkkiin kuseskelijat siivoamaan jätöksensä. Vaikka se ei taida olla terrorismin estämistä. Ei sen puoleen, kusenhaju em. julkisilla paikoilla on sen verran katkeran kitkerä, että pelkästään sitä voi pitää vakavana iskuna ihmiskuntaa kohtaan.

Roskiksien teippauksellakin on varmaan tarkoituksensa, mutta lievästi minua huvitti, kuin luin teipissä olevaa tekstiä. Monella kielellä toivotaan kaikkien huolehtivan yhteisestä siisteydestä. Milläs huolehdit, jos roskat pitää maahan/lattialle heittää?

Töissäkin tuli kaikille tänään turvaviesti. Toimistorakennuksemme eri osia yhdistävien kävelysiltojen käyttö on ehdottomasti kielletty tänään iltapäivällä. Ajattelin ensin, että siltainsinööri on yhtäkkiä huomannut vakavan virheen lujuuslaskelmissaan, mutta ei asia ollutkaan niin vakava. Meille tuleekin kylään ihan komissaari! Kävelysilloilta ei vierailun aikana saa syljeskellä tai heitellä purkalla alhaalla olevaa yleisöä saatikka huudella epäsopivia kommentteja. Saattaapa kiellon taustalla olla pikkuriikkisen lujuuslaskenta-ajatustakin, who knows.

Kurkkasin juuri sisäpihalle ja siellä puunataan lattiaa oikein lakaisukoneiden kanssa ja rakennetaan pääesiintyjälle lavaa. Toivottavasti kukaan ei liukastu tai putoa lauteilta. Minä aion pysyä toimistossani ja katsella komissaaria ikkunan läpi. Voi kuitenkin olla, etten kuule puheesta mitään, ikkunaa en näet saa auki kuin väkivalloin.

Tunnustan - I confess

2010-08-29T09:34:00.007+02:00

Värikäs blogiystäväni vilukissi ojensi minulle hienon tunnustuksen. Thanks a million for the Beautiful Blogger award!

Tunnustuksen mukana tuli seitsemän asian haaste eli saan avautua ja kertoa teille, rakkaat lukijani, juuri sen verran asioita itsestäni. (Kerrataanpa samalla hollannin lukusanoja.)

Yksi-Een: Olen aamu-uninen. Nuorena en ollut aamu- enkä iltauninen vaan minulle riitti muutaman tunnin horros, mutta nyt voin nukkua vaikka kuinka pitkään. Tosin öisin saatan valvoa ja harmitella, kun hyvä unifilmi katkesi kesken kaiken.

Kaksi-Twee: En voi sietää hierojalla käyntiä. Tiedän, olen omituinen. Kuulemani mukaan jokainen nauttii, kun kroppaa käsitellään ja lihaksia veivataan. En minä. Kampaajaakin kiellän hieromasta päänahkaani. Muutaman kerran olen joutunut onnettomuuden tai muun vaivan takia käymään hierottavana ja ne hoitokerrat olen kestänyt kuin nainen, mutta ihan vain omaksi ilokseni en hierottavaksi mene. Toistaiseksi olen tavannut vasta yhden kaltaiseni, joka on myös hieman häveten tunnustanut hierojainhonsa.

Kolme-Drie: Nautin väenpaljouksista. En tarkoita, että viihtyisin lauantai-iltapäivisin Brysselin keskustan kävelykadulla, jonne kaikki muut ja turistit myös ovat ahtautuneet tekemään vaateostoksia, mutta tykkään katsella ihmismerta. Jos olisi mahdollisuus, istuskelisin tuntikausia katukahvilassa vilkkaan kadun laidalla ja seuraisin ohikulkijoita ja rakentaisin heille kuvitteellisen elämän.

Neljä-Vier: Rakastan merta. Tämä on nyt aika voimakkaasti sanottu, mutta totta se on. Minusta meri, oli se sitten myrskyinen, peilityyni tai jotain siltä väliltä, on hienointa, mitä tällä maapallolla on. Niin kuin vanhassa laulussakin sanotaan, meri tuo viestin jostain kauempaa. Harmi vain, että kovin tuulisilla laineilla tunnen itseni pahoinvoivaksi. Ei minusta merimiestä tulisi.

Viisi-Vijf: Olen hyvä kokki. Tykkään ja osaan tehdä maukasta ruokaa. Luen keittokirjoja ja lehtien ruokapalstoja, seuraan telkkarista kokkaamisohjelmia ja käytän nettiä ruokaohjeiden hakuun. Harvoin niitä kuitenkin seuraan tarkasti, ovat vain osviittana. Keittiössä käytän paljon oman puutarhan yrttejä ja vihanneksia ja paistamiseen voita ja/tai oliiviöljyä. Ns. kevyttuotteet jätän muille (ja sen kyllä huomaa!). Teen yleensä ruoat alusta alkaen itse, koska allergioitteni takia minun täytyy tietää, mitä suuhuni pistän.
Bonustunnustuksena tähän kohtaan myönnän, että joskus kokeileva luovuuteni menee täysin pieleen ja ruoka pääsee joko a) uudelleen tuunattavaksi, b) koirien ruokakippoihin tai c) suoraan kompostiin. Viimeistä vaihtoehtoa vältän kuitenkin kuin ruttoa.

Kuusi-Zes: Innostun helposti ja nopeasti uusista asioista, mutta en aina jaksa seurata niitä loppuun saakka. Minulta puuttuu kärsivällisyys ja haluaisin kaikki valmiiksi heti, oitis, mieluiten eilen. Jos asiat pitkistyvät tai mutkistuvat, saatan jättää koko homman sikseen. Töissä on pakko tehdä hommat loppuun saakka, mutta delegoimalla olen päässyt monesta tylsästä rutiinihommasta eroon.

Seitsemän-Zeven: Jos minulla olisi mahdollisuus, eläisin tien päällä (olisiko pitänyt alkaa rekkakuskiksi?). Matkustaisin paikasta, maasta, maanosasta toiseen, viipyisin muutaman päivän ja jatkaisin taas kulkuani. Kulunut sanonta "Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka", pitää paikkansa tämän ihmisen korvien välissä. Toisaalta, osaan kyllä olla paikoillanikin. Nytkin olen asunut samassa kylässä jo lähes 10 vuotta!

Siinäkö se oli, tuliko seitsemän jo täyteen? Eikö saa enää yhtään tunnustaa lisää? Yhden asian vielä haluaisin kertoa, saanko, saanko, saanhan?

(Kahdeksan-Acht: Kommunikoin ruotsalaisen pomoni kanssa huutamalla. Emme me vihaisesti toisillemme ärjy, mutta kun viereisissä toimistohuoneissa olemme, on keskustelu helppoa vähän ääntä korottamalla. Työkaverit ovat vuosien mittaan siihen tottuneet. Pitävät vähän hassunakin, kun kaksi "hiljaista" pohjoismaalaista elämöi.)

Tämän tunnustuksen ehtoihin kuuluu, että se pitäisi lähettää edelleen seitsemälle bloggaajalle, jotka tahoillaan tunnustaisivat omat juttunsa. Koska kaikki seuraamani hienot, hauskat ja kauniit blogit ovat tunnustuksen arvoisia, luovutin onnettaren roolin Titi-Uulle, ettei puolueellisuudesta syytettäisi ainakaan minua.

Onnetar tässä ilmoittaa, että valmista tuli!

Tiitu kävi reippaasti toimeen ja nappasi tunnustuksen saajiksi seuraavat kirjoittajat: Wappu ja Opri Wapun valtakunnasta, Pirjo Pirjon blogista, Anne Helvetiasta, Famu falsetissa , Anna Täkistä ja torkkupeitosta, Eeva Siperiasta ja Norjalaisen päiväkirjan Heli.
Olkaapas hyvät, kelpo blogiystäväni!

Kieku ja kaiku eli kesähuomioita Suomesta

2010-08-26T10:33:00.001+02:00

Mitä kummaa on tapahtunut suomen kielelle? Siis puhutulle kielelle? Olen nyt pari päivää seurannut suomalaisia alueuutisia ja ihmetellyt toimittajien ja haastateltavien puhetapaa. Iästä ja sukupuolesta riippumatta lähes jokainen kiekaisee sanojen viimeiset tavut yläilmoihin. Kuulostaa oudolta, huvittavalta ja jopa rumalta. Tähän saakka olen luullut vain teini-ikäisten korostavan puhettaan painottamalla lauseen viimeistä sanaa tai sanan viimeistä tavua. Joko teini-ikäiset ovat ikääntyneet tai aikuiset ovat omaksuneet nuorten puhetavan. Tänä aamuna kuulin jopa opetusministerimme käyttävät kiekuvaa puhetapaa.

Ruotsalaisia Ruotsissa

Joskus menneisyydessä muistan oppineeni, että suomen kielessä painotus on aina ensimmäisellä tavulla. Ovatko kaikki äidinkielen opettajani olleet täysin väärässä? Entä opetanko ulkomaalaisia tuttujani suomen kielen saloihin ihan päin metsää?

Myös Brittein saarilla teini-ikäiset puhuvat painottaen lauseen viimeistä sanaa, mutta BBC:n uutistoimittajat ovat vielä pitäytyneet perinteisessä englannin kielessä. Sen kielen painotus on kuitenkin ihan erilaista kuin suomen.

Toinen kummastuksen aihe täällä isieni maassa (miksi se on muuten monikossa?) on liikennekäyttäytyminen. Suojatietä ylittäessäni lähes joka kerta olen ollut jäädä auton, traktorin, mopon tms. alle. Yksikään kuski ei hiljennä vaan päin vastoin kiihdyttää ajopeliään, että ehtisi ennen jalankulkijaa. En ole sellaiseen tottunut. Enkä ole tottunut autoilijoiden itsekkyyteen muutenkaan. Moottoritielle tullessani en taatusti saa tilaa niin kuin muualla Euroopassa, ohittaessani hitaampaa ajoneuvoa ohitettava kiihdyttää vierellä, etten pääsisi liian helpolla, hiljaisella päätiellä ajellessani eteeni tupsahtaa yhtäkkiä kolmion takaa sivutieltä perävaunullinen traktori tai eläinkuljetusrekka. Eilen tasaista nopeutta satasen alueella ajaessamme edessämme oli - yllätys, yllätys - pari mopoilijaa, jotka ajelivat omaa vauhtiaan vieretysten lähes käsi kädessä. Pelottava tilanne, mutta onneksi jarrut pelasivat.

Happamia, sanoi...

Ettei arvosteluni olisi pelkästään negatiivista, niin täytyy sanoa (vaikka kukaan ei pakotakaan), että hiljaiset päätiet ovat hyvässä kunnossa ja ajokaistat täällä yllättävän leveitä. Lisäksi ainakin suurimpien huoltoasemien vessoissa saa kädet pestä oikein kuumalla vedellä ja saippuaakin on. Käsipyyhkeitä tosin ei aina tahdo löytyä. Ja se kahvi, hmmm... siitä en sanokaan mitään, vielä.

Turistina omalla maalla

2010-08-15T14:28:00.007+02:00

Leikittiin eilen turistia ja lähdettiin tuhansien muiden kanssa ihailemaan Brysselin Grand Placelle rakennettua suurta kukkaismattoa.

Ajeltiin ratikalla kaupunkiin, vaihdettiin jonkin ajan kuluttua metroon ja loppumatka patikoitiin jalan. Väkeä oli liikkeellä lievästi sanoen runsaasti. Grand Placea lähestyessämme alkoi toisen turistin hermot kiristyä. Kumma, kun kaikki eivät tunne oloaan kotoisaksi ihmispaljoudessa. Väkisin työnsimme itsemme kuitenkin kukkaismaton reunalle kameroinemme. Sitten äkkiä pois ennen kuin ahdistus sai vallan.

Tällaista jälkeä tulee, kun osaamaton käyttää kameraa. Taustalla olevat talot ovat oikeasti ihan suorassa.

Nälkähän siinä väentungoksessa tuli ja kuin tilauksesta vieressämme oli intialainen ravintola. Turistilounaaksi nautimme pehmeän tulisen kana-aterian (minä) ja tulistakin tulisemman lammasannoksen (toinen turisti). Palanpainikkeeksi hörppäsimme intialaista Kingfisher-olutta.

Metroasemalle kävellessämme ohitimme turistirysänä toimivan antiikkikirpparin. En ostanut uutta silitysrautaa, entinen on vielä ihan hyvä.

Siitä uusi silitysrauta edullisesti!

Ei meistä oikein turisteiksi ollut, ei jaksettu kulkea tuntikausia ja ihailla nähtävyyksiä. Suklaakin jäi ostamatta.

Punainen sohva etsii hyvää kotia

2010-08-12T23:44:00.005+02:00

Tulin äsken kotiin hyvän ystäväni luota. Käytiin hakemassa pois joitakin hänelle lainaamiamme tavaroita. Ystäväni on tyhjentänyt kotiaan nyt jo muutaman kuukauden ajan ja vielä hänellä on kaksi viikkoa aikaa. Koti on nyt huonekaluista jo lähes tyhjä. Enää on jäljellä sohva, pari hyllyä ja keittiön jakkaraa ja vähän jotain muuta. Olohuoneeseen on kerättynä iso läjä tavaroita, jotka muuttavat hänen mukanaan kauas pitkälle.

Uuteen, valmiiksi kalustettuun kotiinsa hän voi kuljettaa vain pienen kontillisen tavaraa. Karsiminen ei ole ollut helppoa ja viimeiset esineet, joita ei voi mukaan ottaa, etsivät hyvää kotia. Meidän huushollimme uudelleen sijoittaa lakanoita, pyyheliinoja, pesuaineita, oliiviöljyä, työkalupakin, kukkaruukkuja, jatkojohtoja yms. Erityiskiitos Catille ihanasta tuoksusta! Armani mania tuo tästä lähin aina mieleeni erityisen hyvän ystävän.

Toivottavasti muutto ja matka uuteen kotikaupunkiin sujuu hyvin. Minua - ja uskoakseni monia muitakin - pelottaa Catin puolesta. Onneksi hän itse ei pelkää, eikä edes jännitä Kabuliin muuttoa. Suomalaiset naiset ovat siitä erikoisia, etteivät pienistä hötky ja pitävät jalat maassa, Afganistanissakin.

Pakastunut pakastin

2010-08-12T18:31:00.004+02:00

Minulla alkoi lopultakin kauan odotettu loma ja löysin itselleni heti pientä lomapuuhastelua. Eilen huomasin, että pakastimemme, sellainen jääkaapin alaosassa oleva kaappi, oli jäänyt rakoselleen useammaksi päiväksi ja alkanut rakentaa meille ihan omaa napajäätikköä. Kaapin arktisista kokkareista ei ihan heti osannut sanoa, oliko kysymyksessä ruisleipäpaketti vai ranskanperunat vai kenties kylmäkalle.

Muutama raivosana taisi suustani päästä ennen kuin aloin heitellä jäisiä tavaroita ämpäriin. Ruisleivät kelpasivat vielä syötäviksi, mutta lähes kaikki muu joutui kompostiin tai roskikseen. Vielä en kaappia ole sulattanut, koska se on sangen primitiivistä mallia ja toimii samalla virralla kuin yläpuolellaan oleva jääkaappi. Jos sulatan pakastimen, lämpenee jääkaappi, mitä en nyt juuri halua. Toistaiseksi annan pakastimen nauttia jääkaudestaan tiukasti suljetun oven takana (ja se ovi pysyy kiinni!!). Sulatan sitten kun jääkaappi on syöty tyhjäksi.

Kyllä jäätymisestä jotain hyötyäkin oli. Pääsin eroon monista viimeisen käyttöpäivän jo vuosia sitten ohittaneesta paketista ja pakastin saa nyt lomailla tyhjänä muutaman viikon.

Tavallinen torireissu

2010-08-09T19:39:00.009+02:00

Lauantaina käytiin lähikylän torilla ja ostettiin talvipurjon ja persiljan taimia. Kolmella eurolla 50 purjoa ja eurolla tusina persiljoita. Saa nähdä, lähtevätkö kasvamaan.

Kyllä torilla oli taas paljon tavaraa! Taimien lisäksi tutkailtiin kalakauppiaiden tarjontaa. Oudot kalalajit ovat usein tuottaneet pettymyksen ja lopulta päädyin tuttuun ja turvalliseen forelliin. Tai kirjolohiahan ne taisivat olla, ihan liian suuria forelleiksi. No, olivat mitä olivat, hyviltä maistuivat.

Yrttejä oli jos jonkinlaisia. Mitähän muuta tuossa on kuin basilikaa ja timjamia?

Onkos tämä suomeksi jalopeno vai chili vai ihan joku muu? Myyjä ei ole osannut päättää, kuinka alkuperämaa kirjoitetaan, joten siitä vain päällekkäin sekä cee että koo. Pikant tarkoittaa täällä päin tulista.

Siitä mekot tyttöbändille! Jotenkin hauskan näköisiä, vaikka yleensä en sinisiä vaatteita kaupoissa edes näe. Ei ole minun värini.

Lasten muovikengät näyttivät syötävän herkullisilta.

Ei syksy vielä saa tulla, enhän ole vielä lomaanikaan pitänyt! Olen aina yhdistänyt hortensian viileisiin syyspäiviin.

Tämä ressukka ei sentään torilla myytävänä ollut, ihan omassa puutarhassa se surullisena nuokkui.

Kierrätystä ja mutkaisia umpikujia

2010-08-04T20:45:00.006+02:00

Ei pitäisi ihmisen yrittää löytää oikopolkuja töistä kotiin, jos tuntee yhden hyvän reitin. Ei vaikka se tuttu reitti olisi muitakin kulkijoita täynnä. Olen muutaman päivän käynyt autolla töissä, kun vasemmassa nilkassa on joku outo tulehdus enkä oikein pääse kävelemään. Lääkäri käski lepuuttaa kinttua ja syödä tulehduskipulääkkeitä. Olisi hän sairauslomaakin antanut, mutten halunnut, kun lähes kaikki muut ovat kesälomilla ja työtkin täytyy jonkun tehdä.

Tänään päätin lähteä kotiin eri tietä kuin yleensä, kun piti käydä naapurikylän kaupassa. Alku meni ihan sujuvasti, mutta Brysselin kehätielle yrittäessäni edessä oli usean kilometrin jono. Käännyin äkkinäisesti moottoritieltä pois ja ajattelin, että kyllä minä muualtakin perille osaan. Osasinhan minä, mutten muistanut tai ottanut huomioon, että lähes jokainen tie pääkaupungin ympärillä on remontissa. Jouduin ajamaan useita kilometrejä eestaas ennen kuin pääsin oikeaan suuntaan. Vähän suututti aivojen pienuus. Juuri runsas viikko sitten ajettiin samoja teitä ja todettiin tietöiden runsaus. Miksi kummassa en sitä enää tänään muistanut? No, tulipas taas lisää liikennekokemusta.

Kaupan pihalle oli joku kierrättänyt vanhoja huonekalujaan. Tamminen kaapisto, pari nojatuolin raatoa, pöytälampun jalka ja jonkin verran muuta tarpeellista tavaraa oli saanut viimeisen lepopaikkansa parkkipaikan vaatekeräyskontin vierestä. Taas kerran ihmettelin, miksi tavarat oli siihen pitänyt jättää, miksei luopuja ollut vienyt niitä kierrätyskeskukseen tai käytettyjen tavaroiden kauppaan. Samanlaisia läjiä näkee täällä usein. Halvempaahan tietysti tuollainen jättö on ja kuka tahansa tarvitsija voi tavarat viedä mukanaan. Vasta kotona tajusin, että olisin minäkin voinut sen lampunjalan ottaa. Eiköhän siitä kelvollisen olisi pienellä tuunauksella saanut .

Vanhat huonekalut hiiteen. Kaapin päällä oleva lampunjalka olisi kelvannut minullekin.

Lamppuja voi oikeastaan tehdä mistä vain, vaikka vanhoista ämpäreistä. Aikaisemmin tänä kesänä piipahdin yhden työkaverini kanssa vaateliikkeessä, joka oli aika erikoisesti sisustettu. Varsinkin kattolamput näyttivät tosi hauskoilta.

Entiset paloaseman ämpärit eivät päätyneetkään kaatopaikalle.

Koska en ratin takana voinut kuvata tämänpäiväistä liikennehässäkkää, saatte autojen sijaan ihailla Mr Morsen suorittamaa tehokasta liikennelaskentaa.

Kukkia ja öttiäisiä

2010-08-02T12:42:00.000+02:00

Eilen sunnuntaina puutarhassa tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Levitin viltin ruohikolle, kuuntelin hyönteisten surinaa ja seurasin pilviä taivaalla. Maanrajasta katsoen puutarha näytti rehevältä ja viidakkomaiselta.

Toki minä vähän jotain teinkin. Otin muunmuassa valokuvia. Ja leikkasin nurmikolla koirien kynnet, harjasin ja nypin niiden turkit ja putsasin korvat. Tuoksuvat juustonpalat olivat oiva apu. Kynsi poikki, naps, ja juustonpala suuhun. Kynsi poikki, naps, ja juustonpala suuhun. Näin jatkettiin kunnes kaikki kynnet olivat lyhentyneet. Toinen odotti innoissaan vuoroaan, kun nipsauttelin toisen kynsiä poikki. Hassuja koiria.

Tässä viidakossa viihtyvät niin hyönteiset, koirat kuin ihmisetkin.

Mehiläinen tärisi riemuissaan salkoruusun kimpussa. Mahtaa olla herkkujen herkkua.

Kehäkukatkin saivat paljon vierailijoita päivän aikana.

Jos sanon, että tässä on salvian kukka, voin olla väärässäkin. Mutta öttiäinen siinä ainakin on, tai oikeastaan kaksi. Katsokaa tarkasti, leppäkerttukin on päässyt kuvaan.

Pöristele, pöristele, kyllä sinä kukkaan pääset! Kurkkuyrtti vetää nuoria pörriäispoikia puoleensa.

Auringonkukka ja laiska mehiläinen, iskemätön yhdistelmä.

Nämä pulleat otukset eivät tässä puutarhassa elele vaan ovat kotoisin vähän kauempaa tienvarresta.

Salvian lennonjohtotornista oli juuri annettu laskeutumislupa.

Sunnuntairuokaa nopeasti ja kevyesti

2010-08-01T14:17:00.006+02:00

Nyt on simpukka-aika. Minäkin noudatin kaupan kutsua ja ostin eilen kaksi kiloa sinisimpukoita. Oli hyvä tarjous, kilohinta alle 2,50 euroa.

Muistin jääkaapissa olevat herkut tänään heti aamulla herättyäni, mutten sentään aamupalaksi niitä alkanut valmistaa vaikka mieli olisi tehnyt. Muutaman tunnin pystyin itseäni pidättelemään, mutta vähitellen annoin vallan mieliteolle. Poimin ensin puutarhasta yrttejä: timjamia, lipstikkaa, oreganoa, laakerinlehtiä ja tuoksuruutaa. (Luin äsken Yrttitarhan sivuilta, että yrtti on myrkyllinen, jos sitä käyttää paljon, mutta ei kai pari pikku oksaa vielä vahinkoa aiheuta.)
Pilkoin pari, kolme sipulia ja useita valkosipulinkynsiä. Avasin valkoviinipullon.

Yleensä olen keittänyt simpukat pikku kattiloissa, jolloin jokainen ruokailija on saanut omansa. Tällä kertaa heitettiin kuitenkin kaikki merenelävät kerralla pataan ja koko kokkaus hoidettiin pihalla kaasukeittimen päällä. Eipä tullut sisälle käryä.

Ensin pyöriteltiin sipuleita ja valkosipuleita hetki oliiviöljyssä, sitten lisättiin puoli pulloa valkoviiniä, yrtit,suolaa, mustapippureita, vähän hapankermaa ja lopuksi pestyt simpukat. Viitisen minuuttia raivoisaa keittämistä ja ajoittaista padan ravistelua ja siinä se oli! Syömään!

No, tein toki salaattiakin oman maan antimista ja paistoin uunissa perunoita. Uusista perunoista tulee tosi hyviä, kun laittaa eiliset, keitetyt perunat uunipannulle, maustaa ne mustapippurilla ja suolalla, heittää pannulle muutaman rosmariinin oksan ja lorauttaa päälle aimo annoksen oliiviöljyä. Perunoiden annetaan muhia uunissa grillivastuksen alla parikymmentä minuuttia tai kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja rapeita.

Hyvin onnistui ja simpukoiden valmistukseen kului kaikkinensa aikaa peräti noin 15 minuuttia. Viini olisi tosin saanut olla jotain paljon kuivempaa kuin nyt ostamani moselilainen. Seuraavalla kerralla täytyy vähän ajatella ennen kuin vain nappaan pari halpaa viinipulloa kaupan hyllyltä.

Puhutaan ulkomaata

2010-07-30T13:54:00.001+02:00

Kuinka ajattelette suomalaisten toimivan seuraavanlaisessa tilanteessa?

Istun suomalaisen työkaverini kanssa työpaikan kanttiinissa kahvilla ja juttelemme niitä näitä omalla äidinkielellämme. Kohta joukkoon liittyy pari toisenmaalaista työkaveria ja jutustelu jatkuu keskeytymättä, mutta mikä mahtaa olla keskustelukieli? Suomi? Englanti? Monien kielten sekoitus?

Vastaus on englanti, ainakin meidän työpaikallamme ja ainakin omien työkavereitteni kesken. Kukaan suomalaisista työkavereistani ei pidä yhtään ihmeellisenä tai edes vaikeana kielen vaihtamista sellaiseksi, jota kaikki ymmärtävät. Jotenkin tuntuu niin kovin luonnolliselta ottaa kaikki pöydän ympärillä istuvat huomioon eikä ihmetellä tai pohdita, miksi niin tehdään.

Entäs sitten samanlainen tilanne, mutta erikielisenä:

Belgialainen työkaverini kysyy, josko minulle sopisi lähteä hänen kanssaan lounasta nauttimaan työmaaruokalaan. Sanon sen sopivan. Taiteilemme täydessä kuppilassa tarjottimiemme kanssa ja etsimme vapaita paikkoja. Työkaverini näkee muutaman entisen kolleegansa ja suunnistaa heidän pöytäänsä. Pikaisen esittelyn* jälkeen kaikki alkavat/jatkavat päivän annoksen nauttimista ja samalla keskustelevat sivistyneesti. Niin sivistyneesti, että minä suomalainen en voi ottaa jutusteluun osaa. Ranskan kielen taitoni on sen verran huono, etten ehdi sanoa mitään, kun puheenaihe jo vaihtuu. Työkaverini hymyilee minulle välillä ystävällisesti ja kysyy, ymmärsinkö kaiken. Vastausta hän ei odota.

Siinä syödessäni mietin, miksi ihmeessä taas lähdin mukaan. Ja miksi me suomalaiset vaihdamme kieltä, mutta toisenmaalaiset eivät? Onko se sitä kuuluisaa kiltteyttä vai haluammeko miellyttää muita? Vai olemmeko vain yksinkertaisesti kohteliaita? Tiedän, että kaikki ruokapöydässä istuvat osaavat englantia, mutta ehkäpä yksi vähän-huonoa-ranskaa puhuva ei ole tarpeeksi. Tarvittaisiin varmaan useampi huonokielinen, ennen kuin paikalliset vaihtaisivat äidinkielensä vieraaseen.

Ehkä minun ei pitäisi tällaisia pohtia ollenkaan, ei minua tänne kukaan ole pakottanut tulemaan. Lisäksi olisin voinut opetella ranskankin kunnolla, niin ei nyt tarvitsisi valittaa. Oma syy.

******

*(Esittelykeskustelu käytiin englanniksi)
Työkaverini: Oletteko ennen tavanneet? T on Suomesta kotoisin, ollaan tunnettu monta vuotta.
Pöydässä Istujat: Hauska tutustua. Ollaan me varmaan joskus nähty jollain kursseilla tai käytävillä.
Minä: Hei kaikki, kyllähän me on taidettu jossain tavata.
PI: Koska aiot viettää lomaa ja minne menet?
M: Pari viikkoa vielä ja sitten on loma. Enköhän minä Suomeen mene.
PI: Eikös siellä ole kauhean kylmä!?
M (naurahtaen): Joo, talvella kyllä, mutta ei tähän aikaan vuodesta.
PI: ???????
M: Yli 30 astetta on viime aikoina näyttänyt Suomessa olevan.
PI: Tuo ei voi olla totta!
M: Totta se on. Suomessa on ollut jo pitkään tosi lämmintä, peräti kuumaa.
PI: (Keskustelu jatkui erittäin nopealla ranskankielellä ja sain osakseni epäileviä katseita.)

******
Selvennykseksi: Läheskään kaikki tuntemani belgialaiset eivät tokikaan käyttäydy kuten yllä kuvasin, varsinkin jos porukassa on monenmaalaisia ihmisiä. Niissä tilanteissa puhutaan yleensä jotain kaikkien osaamaa kieltä. Minulla taisi olla huono hetki, koska asia ärsytti.

Juuri täällä, juuri nyt

2010-07-17T21:30:00.010+02:00

Olen työmatkalla Wienissä. Tänään puolelta päivin aukeaa 18. AIDS-konferenssin näyttelyalue ja työpaikkani on siellä näyttävästi esillä. Taskussani on VIP-lippu illan avajaisiin ja pääsen jo tänään näkemään suuren idolini Annie Lennoxin. Huh, jaksan tuskin odottaa.

Tulin kaupunkiin eilen aamulla ja minulla oli vähän aikaa kierrellä kaupungilla. En ole täällä ennen vieraillutkaan ja täytyy sanoa, että kyllä on kaunista. Historian siivet havisevat mukulakivikaduilla taiteillessa ja ohi kopottelevia hevosia katsellessa ja kuunnellessa. Mozartin asuintalokin löytyi ihan sattumalta, kun illalla kuljeksin hiljaisilla kaduilla.

Kaupungin hiljaisuus tuntui oudolta. Lauantai-ilta eikä meteliä missään. Olin ehkä liian aikaisin liikkeellä. Iltakahdeksan jälkeen näkyi liikkeellä olevan vain turisteja ja iltapuvuissaan juhlimaan meneviä porukoita. Ihmettelin niitä iltapukuja hetken, mutta sitten muistin, että eilen oli AIDS-konferenssin valtava Life Ball -juhla kaupungintalon aukiolla. Olisi tehnyt mieli lähteä katsomaan, mutta unohdin iltapukuni kotiin. Harmi. Ei vaan, jalkani olivat jo turvoksissa ja kipeinä koko päivän kävelystä ja konferenssikeskuksessa juoksemisesta, joten lisäkävely sai jäädä. Kävin vain hotellini vieressä olevassa intialaisessa ravintolassa syömässä ja menin katsomaan juhlaa postimerkin kokoisesta televisiosta.

Täällä en ollut eilen. Kuva on julkeasti lainattu nettiuutisista.

Kuumana kesäpäivänä

2010-07-10T19:56:00.001+02:00

Meillä on tänään ollut kuuma, puutarhan perällä peräti 40 astetta! Olo on kuin huonosti lämmitetyssä saunassa eikä mitään jaksa tehdä. Pääsin oikeastaan vasta iltapäivällä liikkeelle ja käväisin kaupassa.

Silläkin reissulla kuumuus teki tepposensa (tai sitä ainakin syytän). Jouduin nimittäin palaamaan kauppaan takaisin hakemaan osan ostoksistani. Otin hyllyltä kärryyni pari pulloa espanjalaista punaviiniä. Tarjouslappusen mukaan pullot maksoivat 3,59 euroa kappale. Kassakuittia tarkistaessani huomasin, että minulta olikin veloitettu normaalihinta. Eikun takaisin valitustiskille. Asia hoidettiin ja sain euroni takaisin - mutta unohdin ne pullot! Vasta kotona huomasin asian ja jouduin palaamaan takaisin kauppaan. Siellähän ostokseni odottivat, oikein nimilapulla varustettuina. Tapahtuma oli pelkästään kuumuuden syytä, mistään muusta ei voi olla kysymyskään.

Koska kuuman kuumana päivänä ei paljon voi tehdä, kokosin tähän hieman toimintoja, joihin ehkä mahdollisesti energia riittäisi.

Voi vaikka ihmetellä, mitä Titi-Uu tekee kitkemättömässä kasvimaassa. Etsii matoja? Syö salaattia?

Hyvä on myös käydä tarkistamassa, kuinka Mr. Morse voi sananjalkamajassaan (on se siellä, ihan varmasti!). Sama maja kasvaa joka kesä Morsen kesäkodiksi.

Kuumana kesäpäivänä voi myös seurata raukeana perhosten lentoa. Se on helppoa, mutta kuvaaminen ei niinkään. Kumma, että sain edes tällaisen otoksen aikaiseksi, ovat ne niin vikkeliä.

Salkoruusun kukkien ihailu ei vaadi yhtään energiaa. Sitä voi tehdä vaikka kuinka kauan yhteen soittoon.

Ruiskaunokki-istutuskin on silmien ilona, eikä yhtään tarvitse sen puolesta hikoilla. Mehiläinen rehkii puolestani. Hassu otus, sekin liikkui vähän liian nopeasti.

Nyt juuri alkoi sataa ja jyristä. Morse kulkee rauhattomana ympäriinsä tai vapisee kyljessä kiinni, mutta Titi-Uu ei ole moksiskaan. Se ei ukkosta pelkää. En kyllä pelkää minäkään. Muistan, kuinka isän kanssa istuttiin kotikuistilla ja ihailtiin salamointia ja laskettiin, kuinka kaukana ukkonen oli.

Jalkapalloa ja huulipunia

2010-07-07T21:08:00.004+02:00

Piti vain kesken jalkapallomatsin tulla kertomaan, että ostin tänään uuden huulipunan. Viimeeksi olen tainnut huulipunia ostaa joulun aikoihin Suomessa. Ennen olin oikea huulipunafriikki ja aina tilaisuuden tullen käsilaukkuuni pujahti uusi, ihana hylsy. Kun kotona vertasin uutta ostostani muutamaan kymmeneen entiseen, usein huomasin, että samaa väriä minulla oli jo ainakin neljä.

Tämänpäiväinen on ihan vain vähän punainen. Ostin juuri tämän punan siksi, että sen piti olla rasvainen ja kosteuttava. Pettymys oli suuri, kun lopulta sain kaikki sellofaanit ja teipit hylsyn ympäriltä pois ja sutaisin väriä huuliini. Puna oli tosi kuivan tuntuista ja jähmeää, ei ollenkaan sellaista, mistä pidän. No, onpahan ainakin tuore.

Nyt jatkan jännittävän pelin seuraamista. Toivon, että Saksa voittaa ja saamme tosi jännittävän Saksa-Hollanti-finaalin. Tai jännittävä siitä tulee joka tapauksessa, voitti sitten Saksa tai Espanja.

Outo ihminen avaa suunsa

2010-07-03T07:44:00.002+02:00

Taidan olla outo. Sain tällä viikolla siitä taas muistutuksen, kun ylitin katua ja huomasin muutaman suomalaisen motoristin ajopeleineen. Pysähdyin kysymään, mistä kaukaa sitä on tultu ja kuinka kauan Brysselissä oltu. Ihmiset tuijottivat minua suu auki ja lopulta yksi sai suustaan ulos, että Keski-Suomesta olivat lähtöisin.

Yritin jutella niitä näitä, mutta matkalaiset eivät oikein olleet juttumiehiä/-naisia. Sen verran kuulin, että Roomassa oli käyty ja nyt ollaan takaisin Suomeen menossa. Toivotin hyvää matkan jatkoa ja jatkoin matkaani. No, ehkäpä oli yllätys, että pari minuutti Brysseliin saapumisen jälkeen joku tulee juttelemaan.

Ennenkin on käynyt samalla tavalla. Olen jostain syystä avannut suuni suomalaisia nähdessäni ja saanut kalsean vastauksen tai joskus on peräti käännytty pois päin. Eihän nyt hyvänen aika sentään ulkomailla voi suomea puhua tai tunnustaa olevansa suomalainen! Koko matka menee pilalle, jos ei hengaile vain kunkin maan alkuasukkaiden kanssa!

Tiedoksi niille lukijoille, jotka joskus Brysselissä vierailevat: Täällä asuu paljon suomenkielisiä ihmisiä, itse asiassa monta tuhatta. Jos matkaseuralaisen kanssa puhuu suomea, on ihan sata varma, että ainakin yksi Belgian suomalainen tulee jossain vaiheessa juttelemaan.

Muutama vuosi sitten ison EU-kokouksen aikana katuja oli suljettuina. Kuljin kiertotietä vähän matkaa parin nuoren miehen edellä. Miehet isoon ääneen harmittelivat matkan pituutta ja pelkäsivät, etteivät ehdi määränpäähänsä ajoissa. Tietä heille antaessani sanoin, että olisivat hyvät ja ohittaisivat ennenkuin alkaisivat moittia hitaasti kävelevän naisihmisen hidastavan heidän kulkuaan. Poikia nauratti. Toisin oli karttaa lukevien naisten kanssa kuninkaan linnan takana. Naiset ihmettelivät, missähän se palatsi kartalla oikein oli. Pysähdyin ja kysyin, voisinko auttaa. Harvoin olen saanut niin ylimielisen vastauksen kuin silloin. "Ei me apua tarvita", sanoivat rouvat ja käänsivät minulle selkänsä.

En minä Suomessa ala kaikille suomalaisille jutella, mutta täällä alan. Lähes aina. Minusta olisi väärin, jos en ilmoittaisi ymmärtäväni puhuttua kieltä, kun ihan vieressä seison ja kuuntelen yksityiskeskustelua. Olen muuten oudon käytökseni avulla löytänyt ystäviäkin. Samalla aamumetrolla kanssani kulki työmatkaansa nuorehko rouva, jonka näin kerran lukevan Me Naiset -lehteä. Heti kysyin, joko hän oli suomalainen vai muuten vain osasi kieltä. Espoostahan rouva on alun perin kotoisin. Siitä se alkoi.

On täällä muitakin samanlaisia kuin minä. Kotimetroasemalla tuli pitkähkö naisihminen englanniksi kyselemään, mitä juuri sillä hetkellä luin. Hän oli huomannut, että kuljemme samoihin aikoihin töihin ja että minulla on aina kirja mukanani. Koska hänkin lukee paljon, aloimme keskustella ensin kirjoista ja kirjastoista ja myöhemmin monesta muusta asiasta työmatkojen aikana. Hassu sattuma on, että asumme samassa kylässä, joten silloin tällöin näemme muutenkin. Kirjojen lisäksi meitä yhdistää myös ulkomaalaisuus. Skotlantilaisesta nimestään huolimatta Ailsa on englantilainen. Belgiassa hän on asunut 5-vuotiaasta lähtien eli vähän kauemmin kuin minä.

Tuosta kotimetroasemasta tuli mieleeni vielä yksi suomalaistapaus. Kuljin pitkän aikaa samalla metrolla miehen kanssa, joka ihan selvästi oli suomalainen (älkää kysykö, mistä sen tietää, sen vain tietää). Jostain syystä jätin tämän juron herran rauhaan. Kerran osuimme miehen kanssa samaan penkkiin toisen suomalaisen kanssa. Juttelin tuttavani kanssa vilkkaasti kaikenmaailman asioista. Herra ei millään tavalla osoittanut ymmärtävänsä puhettamme, vaikka Hesaria hän kyllä osasi lukea. Oli varmaan ujo. Aina tapauksen muistaessani ajattelen, että kyllä minun olisi pitänyt miehelle jotain sanoa. Nyt se on myöhäistä, miehen työsopimus on varmaan päättynyt, kun häntä ei ole enää pitkään aikaan täällä näkynyt.

Työmatkan ihanuuksia ja nopeita pyöräilijöitä

2010-06-29T20:54:00.004+02:00

Lähdettiin aamusella metroasemaa kohti ajelemaan. Yhtäkkiä oli edessä este ja tie olikin poikki! Vähän matkan päässä, mutkassa näkyi kuorma-autoja ja asfalttikoneita. Onneksi oli risteys vieressä ja päästiin kiertotietä perille. Missään ei ollut etukäteen merkkiä, että tiellä tehtäisiin korjaustöitä.

Kotimatkalla hyppäsin bussiin ja ilmoitin meneväni kotikylään. Kuski sanoi, ettei aio ollenkaan kylän läpi ajaa (ne tietyöt nimittäin). Sanoin istuvani bussissa mahdollisimman lähelle kotia ja käveleväni lopun matkaa. Outoja teitä kuljeskeltiin ja muutaman sadan metrin päässä omasta pysäkistäni hyppäsin linja-autosta pois. Kuinkas ollakaan, ohitseni ajoi brasilialainen naapurini ja poimi kyytiin. Kävipä tuuri!

Bussifirman nettisivuja tutkiessani tajusin äkillisen tietyön tarpeen. Sunnuntaina ohitsemme ajaa suuri joukko pyöräilijöitä ja heitä vartenhan tie pitää kunnostaa. Tämän vuoden Ranskan ympäriajo alkaa Rotterdamista ja ensimmäinen etappi päättyy Brysseliin, minne polkiessaan kilpailijat kiertävät tästä meidän ohi. Varmaan täytyy mennä tien varteen katsomaan suurta urheilujuhlaa.

Mutta siitä työmatkasta vähän lisää. Sen lisäksi, että lähes kaikki tiet ja kadut ovat poikki, kulkevat Brysselin metrot kesäajassa eli harvemmin kuin yleensä. Vaikka metrojunat lomailevat, ihmiset eivät. Arvatkaapa, kuinka rattoisaa on ahtautua täpötäyteen metrojunaan, kun ulkona on yli 30 astetta lämmintä ja junassa huomattavasti enemmän? Ihmiset ovat hikisiä, haisevat pahalle ja jotkut jopa hermostuvat tungoksessa.

Yhdellä matkalla osuin nuoren, äkäisen naisihmisen viereen seisomaan. Hänen lähellään seisoi myös mies, joka sai naisen kyynärpäästä leukaperiinsä, kun oli ilmeisesti koskettanut paljasta olkapäätä. Katselimme ihmeissämme toisiamme. Hetken päästä nainen päästi sanaisen arkkunsa auki ja ilmoitti moneen kertaan, että liian liki ei saa tulla. Lähellä olevat matkustajat yrittivät parhaansa, mutta minkäs teet, kun on seisottava kuin sillit suolassa.

Linja-auton odottaminen auringon paahteessa tuntui tosi raikkaalta metromatkan jälkeen. Ja bussikin ajoi tänään taas oikeaa reittiä. Oli muuten tasaista menoa uudella asfaltilla. Kyllä kelpaa Lance Armstronginkin ajella viimeistä Touriaan meidän kulmilla.

Kesäkatsaus

2010-06-26T21:08:00.011+02:00

Hauskaa kesää!

Meillä on täällä aivan upea ilma. Lämmintä lähes 30 astetta ja aurinko on paistanut täydeltä terältä jo monta päivää. Ihana kesä! Lomani ei ole vielä lähelläkään, mutta tällaisessa säässä viikonloppukin tuntuu lomalta. Viime aikoina on ollut niin paljon säpinää ja touhua, että pari vapaapäivää tuli tosiaan tarpeeseen.

Nuoria interrailaajia on pyrähtänyt kotonamme sekä meno- että paluumatkallaan, työpaikalla vietimme koko osaston yhteistä kesäpäivää afro-brasilialaiseen tyyliin, olen päntännyt hollanninkokeeseen (oli muuten vaikea) ja suuren konferenssin järjestelyt ovat pitäneet kiireisenä.

Tässä vähän kuvia viime aikojen tunnelmista.

Ei ole juhannuskoivua eikä -ruusua, mutta onpas juhannusroskis! Tämän näin perjantaina ruokatunnilla.

Veimme railaajat Namuriin, josta he aloittivat parin päivän pituisen kotimatkansa.

Tämä on aidon afrikkalaisen pukuni helmaliehuke. Sain kaksiosaisen puvun ja turbaanikankaan parilla kympillä työpaikan viereisestä afrikkalaiskaupasta.

Siirtykäämme seuraavaksi omalle pihalle:

Lipstikka on kasvanut jo yli kaksimetriseksi. Kohta joudun leikkaamaan sen poikki, mutta ei hätää, se ehtii vielä kohota korkeuksiin ennen syksyä.

Omista valkosipuleista on tehty jo rosmariini- ja chilimarinadia ja muutama pullollinen valkosipuliöljyäkin on valmistumassa. Loput herkut sidoin tänään leteille.

Kamera on kiva kaveri. Tänäänkin se yllättäen löysi kypsiä vadelmia.

Arvatkaapa, mitä näistä pikkuisista pitäisi tulla? .... No, viinirypäleitähän niistä. Hedelmät ovat vielä nuppineulan pään kokoisia. Saa nähdä, ehtivätkö kypsymään tänä kesänä.

Siivouksen sijaistoimintoja

2010-06-13T18:18:00.008+02:00

Vuosikausia sitten olin au-pairina Skotlannissa. Silloin sain perheen suomalaiselta äidiltä neuvon, että kauniilla ilmalla on siivoaminen unohdettava ja lähdettävä ulos. Olen totellut neuvoa siitä lähtien ja unohtanut siivoamisen. Tuo ulos lähteminen ei aina onnistu, mutta siivouksen sijaistoimintoja on aina muutenkin löytynyt.

Tänäkin viikonloppuna olen ansiokkaasti vältellyt imuriin ja pölyrättiin tarttumista vaikka huusholli huutaa siivousta. En ole kuunnellut vaan tehnyt jotain ihan muuta. Lauantaina kävin nuoremman koiran kanssa eläinlääkärissä, kun raukalla on silmätulehdus ja tarvittiin tippoja. Torillakin piipahdimme samalla reissulla. Kaupassa piti tietysti käydä ja pyykkiäkin pestä ja ripustaa kuivumaan. Keittiössäkin sain aikaa oikein mukavasti kulumaan, vaikka olisi ruoka kai vähemmälläkin touhuamisella valmistunut.

Tänään lähdin oikein tarkoituksella kameran kanssa etsimään hevosten lapsia. Varsoja nähtiin viikko sitten lähes joka pellolla, mutta kamera oli tietysti kotona. Isoista hevosista en oikein välitä, mutta varsat ovat kauniita. Olisin halunnut muutaman kuvan huojuvajalkaisista eläimistä, mutta nyt ei onnistanut. Yhden näin, mutta sekin oli kovin kaukana monen aidan takana, joten annoin asian olla. Sen sijaan kuvailin muuta näkemääni.

Tienvarret ovat täynnä unikoita.

Maissi mutkittelee jo mukavasti pelloilla. Se kasvaa huimaa vauhtia, ensi viikolla taimet ovat puolimetrisiä.

Kapteeni Konkin on seilannut Panamasta saakka Brysselin laitamille. Kyllä kanavaverkosto on hyödyllinen. Pääkaupunki ei ole lähelläkään merta, mutta niin vain isotkin laivat tänne pääsevät.

Pihakuusi ei oikein ole ymmärtänyt, kuinka pitäisi kasvaa. Näyttää rakentelevan pulleaa latvaruusuketta.

Lopuksi nämä ihanaiseni. Ruusut kukkivat kuin viimeistä päivää ja tuoksu on huumaava. Siitä kiitoksena annoin niille tänään kunnon lanta-annoksen.

Siivota siis olisi pitänyt, mutta enää en viitsi aloittaa. Jääköön ensi viikonloppuun.

Ai niin, piti vielä kertoa, että olemme tällä viikolla syöneet ensimmäiset uudet perunat omasta puutarhasta. Tosi maukkaita.

Kesäkukkia ja mansikoita

2010-06-06T21:14:00.005+02:00

Olipas ranteen murtumisesta jotain hyötyä. Juuri kipsikäsiaikana minun piti ostaa kesäkukat ja istuttaa ruukut täyteen. Jäi ostamatta ja istuttamatta. Yksikätisenä on vaikea mullan, kanankakan ja erilaisten taimien kanssa otella. Keskiviikkona sain kipsin pois ja eilen kävin ostamassa kukat. Yllätys, yllätys, kaikki kesäkukat myytiin pois puoleen hintaan! Ensin tietysti innostuin ja aioin ostaa vaikka mitä, mutta lopulta valitsin ihan vain tavallisia punaisia ja valkoisia pelargonioita ja sinisiä lobelioita. Pitäisi varmaan joskus repäistä ja ostaa vaikka keltaisia kukkia.

Nyt olen viikonlopun istuttanut ja sotkenut ja kantanut ruukkuja pitkin pihaa. Välillä piti mennä sisälle sadetta pitelemään. Onneksi on kuitenkin ollut lämmin.

Seuraavaksi kauppa- ja puutarhakatsaus:

Kyläkaupassammekin näkyy pian alkavat jalkapallon MM-kisat. Perjantaina maisteltavana oli etelä-afrikkalaista viiniä. Maistoin kahta, rose-viinistä en pitänyt, mutta punaviini maistui oikein hyvältä. En kuitenkaan tällä kertaa viiniä ostanut, mutta etelä-afrikkalaisia makkaroita kyllä. Belgiassahan ne oli valmistettu eivätkä mitenkään erikoisilta maistuneet.

Etupihamme on aikamoinen viidakko. Arvatkaapa, mikä eläin nautiskelee elämästään oikealla lehtiään heiluttelevan bambupusikon juurella?

No kissapa tietysti! Se tulee naapurista tänne varmaan mietiskelemään ja seuraamaan koiriemme elämää. Morse-russelimme käy puolestaan naapurissa välillä vastavierailulla ja on riemuissaan päästessään kunnon painiotteluun kissojen kanssa.

Etupihan viidakossa ovat ahomansikat jo lähes kypsiä. Istutin pihalle muutama vuosi sitten pari tainta ja nyt ne ovat levinneet peittämään lähes koko pihan.

Kyllä oikealla mansikkamaallakin jo punertaa.

Loppuviikosta alkoi pihan perällä rehottava vanha ruusupensas kukkia. Harmi, kun se on niin kaukana, ihana ruusuntuoksu ei kanna sisälle asti.

Haistakaa kukkanen!

Keväällä istuttamani köynnösruusukin kukkii, vaikka pituutta ei kasvilla vielä ole metriäkään.

Tämä ruusu ei tuoksu oikein millekään.

Tuo lilan sinisenä kukkiva kasvi on salvia. Aikomukseni oli keväällä poistaa siitä nuput, mutta en sitten raaskinutkaan. Pensaassa käy aikamoinen vilinä, kun mehiläiset tekevät kukissa työtään, mitä valitettavasti ei kuvasta näy eikä kuule. Kun kukat ovat kukkineet, leikkaan koko yrtin maata myöden poikki. Se on päässyt kasvamaan ihan liian suureksi, peittää lähes koko yrttimaani. Ruohosipulikin pitäisi varmaan leikata, mutta taidan tehdä senkin vasta, kun kukat ovat kuihtuneet. Annetaan mehiläisten touhuta niin kauan kuin kukkia riittää.

Aurinkoisia päiviä

2010-05-29T19:57:00.018+02:00

Olipas kiireinen viikko! Sen lisäksi, että töitä on piisannut ihan kiireeksi asti, istuin kaksi päivää kuuntelemassa, mitä tunneälyllä tarkoitetaan. Mielenkiintoinen koulutustilaisuus totta tosiaan, tajuaisivatpa pomotkin osallistua. Mutta ei siinä vielä kaikki! Torstaina pääsin esittelemään hienoa powerpoint-esitelmääni isolle porukalle. Ihan kiltisti kaikki seurasivat ja muutama oikein kiittikin mielenkiintoisesta esityksestä.

Viikon kohokohta oli kuitenkin ihan alku viikosta tai oikeastaan jo aikaisemminkin, kun siskoni kävi kylässä!

Kävimme tietysti Brysselissä tarkastamassa, että EU-valtioiden liput olivat suorassa ja ison lasitalon ikkunat puhtaat.

Antwerpenissa vietimme sunnuntai-iltapäivän ja ihailimme mm. kaunista Grote Marktia ennen kuin ajelimme ratikalla Sportpaleisiin...

...katsomaan ja ennen kaikkea kuuntelemaan näitä kahta. Kyllä kannatti!

Maanantaina kuljeskelimme tuntikausia puutarhamessuilla tässä ihan naapurissa.

Mehitähdet kasvoivat kivissä

Nämä kaunottaret taas proosallisesti ruukuissa

Oli väsähtäneitä pihatonttuja...

...ja karkuun hyppääviä sekä lentoon lähteviä.

Linnan sisäpihalla virkistimme itseämme lasillisilla lähikylän panimon olutta.

Ihailimme linnaa myös ulkopuolelta.

Pioneissa kävi aika vilske.

Sisko leikki tulitikkulaatikkoa mammuttipuun juurella.

Vielä ehdimme nähdä rhododendroneidenkin kukintaa. Nyt ovat kukat jo lakastuneet.

Juhannusruusu levitti tuoksuaan ulosmenoportin vieressä.

Kotimatkalla kävelimme näiden ohi.

Kyllä taitaa sisko tulla toistekin. Paljon jäi vielä näkemättä.

Jännitystä elämään

2010-05-20T20:40:00.007+02:00

Hassua, siskoni tulee tänne muutaman päivän vierailulle ja minua vähän jännittää. Eikös matkustajn pitäisi kärsiä matkakuumeesta eikä yösijan antajan? Olen varmaan liikaa pohtinut, kuinka hän viihtyy täällä ja mitä pitää näkemästään.

Viime vierailun aikaan emme ehtineet oikein käymään muualla kuin Brysselissä, mutta nyt on aikomuksena kuljettaa siskoa pidemmälläkin. Ja sunnuntaina menemme Eric Claptonin ja Steve Winwoodin konserttiin Antwerpeniin. Siitä tulee hauskaa!

Taitaa minua myös jännittää ensi viikon työasiat. Torstaina joudun/pääsen esittelemään yhtä työjuttua isolle yleisölle. Esittelin minä sitä jo tänäänkin, mutta kuulijat olivat saman sarjan tekijöitä, jotka ovat tottuneet höpinöihini. Torstaina on edessäni iso salillinen esimiehiä ja muita virkamiehiä. Tarjoituksena olisi "myydä" työtapamme ja -välineemme muille osastoille.

Tuskinpa kuitenkaan itseäni täysin nolaan. Asia on kaikin puolin tuttu, olenhan itse ollut sitä suunnittelemassa ja kehittämässä. Toivottavasti tämä etukäteispohdinta helpottaa ainakin esityksen laadinnassa.

Mutta nyt unohdetaan työasiat ja aletaan valmistautua vierasta varten! Huomenna minulla on lomapäivä ja maanantaina Belgia on helluntain takia kiinni eli odotettavissa on kunnollisen pituinen viikonloppu.

Mitäs, jos käytäisiin torilla ostamassa artisokkia ja mansikoita...

...ja/tai juustoja

Entä, jos sisko tarvitsisi uudet uikkarit? Ei hätää, kyllä torilta löytyy.

Lauantaina Leuvenissa

2010-05-18T21:11:00.000+02:00

Olipas mukava muutaman päivän loma! Kiireinen tyttäreni pääsi pitkästä aikaa käymään luonani ja vietimme päivät tiiviisti yhdessä. Lauantaina suuntasimme kohti parin kymmenen kilometrin päässä olevaa Leuvenia, josta tytär oli kuullut pelkkää hyvää belgialaiselta työkaveriltaan.

Leuven ei ole suuri kaupunki, mutta vanha se on, ja vilkas. Ensimmäiset maininnat kaupungista ovat runsaan tuhannen vuoden takaa ja kaupungin yliopistokin on jo yli 500 vuotta vanha. Opiskelijat kaupungin vilkkaudesta huolen taitavat pitääkin.

Oude Marktia (vanha tori) sanotaan Belgian pisimmäksi baariksi. Viime lauantaina taisi olla vielä liian viileää, kun terassit eivät olleet täpö täynnä.

Leuvenin kaupungintalon (kuvassa vasemmalla) olen nähnyt sisältä ja ulkoa useita kertoja, mutta aina se näyttää yhtä vaikuttavalta.

Yksityiskohta kaupungintalon seinästä.

On vanhassa kaupungissa uusiakin rakennuksia.

Levähdyspaikka kaupan nurkalla.

Belgian vanhimmassa kasvitieteellisessä puutarhassa ei kaupungin hälyä kuule.

Sinisateen varjossa

Tulppaanitkin kukkivat vielä

Musiikkia korville

2010-05-11T19:10:00.000+02:00

Huomenna on taas aika ortopedian poliklinikalle tämän typerän ranteen kanssa. Toivottavasti ei tarvitse kolmea tuntia odottaa kuten viime kerralla. Toivon niin kovasti, että saan tämän inho kipsin pois tai että se ainakin vaihdetaan johonkin kevyempään versioon.

Viime viikolla kävin kuvauttamassa murtumaa oikein magneettisessa kentässä. Luulen, että sairaala haluaa investoinneilleen katetta ja lähettää kaikki mahdolliset tapaukset MRI-kuvaukseen. Muuten en tutkimuksen tarvetta ymmärä.

Ilmoittautumistiskillä sain täytettäväkseni kyselylomakkeen, mutten ehtinyt edes vilkaista kysymyksiä, kun kuivakka mieshoitaja nappasi listan ja aloitti utelun. Onko tahdistinta? Onko insuliinipumppua? Onko tauteja suvussa, työkavereilla, naapurissa? Onko ortopedisiä ruuveja tms.? Vihdoinkin sain vastata myöntävästi. Ei ollut ruuvi kuulemma vaarallinen, kun nilkka on kaukana ranteesta. Ainakin kuvaustilanteessa. Kysymykset jatkuivat. Olinko raskaana? Nyt alkoi naurattaa. Olinko ollut sodassa? Naurahdin ääneen, jolloin hoitaja melkein äkäisenä sanoi, että monet tutkimukseen tulevat ovat olleet. Niin, tottakai, onhan täällä paljon muualta tulleita ja varmaan sotiakin kokeneita. Olin nolo.

Lopulta makasin alustalla käsi tuettuna ja sain kuulokkeet korvilleni. Kuvauslaite oli kuulemma erittäin kovaääninen ja kuulokkeista tulisi rauhoittavaa musiikkia. 20 minuuttia piti siinä liikkumatta lepäillä. Meteli alkoi. Välillä tuntui, että olisin kuunnellut rytmikästä musiikkia, mutta suurimman osan ajasta olin kuin sotatantereella konetuliaseiden metelöidessä korvan juuressa. En minä aseista mitään tiedä, mitä nyt uutisista ja elokuvista kuullut, kuinka ne paukkuvat. Enää en ihmetellyt, että asiaa kysyttiin. Tilanne voisi olla kamala sodan kokeneelle.

Kuulokkeista kuului klassista musiikkia, mutta ei se pauketta ja jytinää poistanut. Luulenpa, että sukulaispoikien musiikki olisi sopinut minulle paremmin. Ei sekään olisi rauhoittavaa ollut, mutta olisi ainakin ajoittain peittänyt koneen jylyn.

Huomenna toivottavasti kuulen, kuinka ranne on murtunut vai onko ollenkaan.

Kuvien sekamelskaa

2010-05-10T22:11:00.005+02:00

Rakensin pitkästä aikaa kollaasin, tuollaisen vihreä-oranssin niin kuin värikollaasihaasteessa tällä viikolla pitääkin. Sainkin oikein etsiä kuvia, joissa oranssi vilahtaisi. Vihreitä kyllä täältä löytyy vaikka muillekin antaa.

Löytyihän niitä lopulta ja muutama jäi vielä käyttämättäkin.

Siinä se on, kaikki vuodenajat sisältävä kuvasekoitus. Kevät, kesä ja syksy varmaan löytyvät heti, mutta missä mahtaa olla talvi?

Lisää viheroransseja löytyy täältä.