Tärkeitä tiedonjyviä

Kyllä vanhat naistenlehdet ovat hyvää vessalukemista! WC-kirjastoni parhaimpiin kuuluu ilman muuta noin vuoden ikäinen Olivia. Mistä lienee sekin taloon kulkeutunut. Lehteä olen plärännyt jo parisen viikkoa ja aina vaan siitä löytyy uutta lukemista.

Olivian toimittajat olivat kyselleet asiantuntevilta piireiltä (tai internetistä) vastauksia 25 erittäin tärkeään ja ihmisiä vuosikausia piinanneeseen kysymykseen.

Otetaan nyt vaikka epätieto pitkien housujen lyhentämisestä ilman ompelukonetta. Blogiini tullaan usein hakusanoilla 'mustien housujen lyhentäminen', joten tässä lopultakin täydellinen vastaus etsijöille. Toki ohje sopii myös punaisille, sinisille, kirjaville, kukertaville yms. pitkille housuille. Yleispätevänä vastauksena Olivia antaa pikapaltteen eli silitettävän liimanauhan. Piilopistoin ompelemalla saa käänteestä kuitenkin kestävimmän. Täytyy vain muistaa tehdä lahkeeseen kaksinkertainen käänne, ettei kangas purkaudu. Oli lehdessä oikein päärmeenneulomisen opetuslinkkikin.

Entäs mitä kannattaa sanoa, kun ystävä esittelee surkeasti istuvaa vaatettaan?
Tietysti näin: "Rakas, näytät ihan hirveältä tuossa vaatteessa!" Rakas-sana kertoo, että lausetta ei sanota pahalla vaan ihan vain rakkaudella tyrmätään toisen asu. Näin ehdottaa kuulemma stailaaja Outi Broux. (Muistuttakaa, että kirjoitan joskus ajatuksiani tuon rakas-sanan käytöstä.)

Kysymys ympäristöystävällisimmästä kalasta oli ihan oikeasti kiinnostava. Harmi, että Belgiassa ei myydä suomalaista ahventa, eikä silakkaakaan sen puoleen. Se tuli tässä kisassa toiseksi. Seitiä sen sijaan saa kaupasta kuin kaupasta täälläkin. Se oli ulkomaisista vaihtoehdoista kannattavin meriasiantuntija Sampsa Vilhusen mukaan.

Olivian toimituskunta oli löytänyt vastauksen myös monia vaivanneeseen kysymykseen elämän tarkoituksesta. Eppu Normaalia virheellisesti lainaten lehti väittää, että elämän tarkoitus on ikävän karkoitus. Tuo oli kyllä liian helppoa, sanon minä. Toimittajille oli tainnut tulla kysymysväsymys, kun enempää eivät olleet viitsineet paneutua tärkeän asian pohtimiseen. Ainakin lainauksen olisivat voineet oikein kirjata:

Mä nousin ylös, astuin sekaan peikkojen
mä muistan kuinka viime yönä kanssa veikkojen
päättelimme, että elämämme tarkoitus
lienee murheen karkoitus.

Kuunnelkaa vaikka täältä:

Näkymättömänäkö?

Olen muuttunut, tai ainakin muuttumassa, näkymättömäksi. Tänä aamuna sain siitä taas muutaman todisteen. Ensimmäinen tapahtui metrossa, jossa istuin kaikessa rauhassa ja lueskelin pokkariani. Yhtäkkiä syliini istuttiin. No, ei vieras rouva ihan ehtinyt syliin saakka, kun jo älähdin. Taisi hänkin huomata, että paikka oli jo varattu ja kovasti pyyteli anteeksi. En sen kummemmin asiaa miettinyt, sattuuhan sitä, että aamuisin on silmät vielä kiinni.

Pääsin omalle pysäkilleni ja poistuin metroasemalta samoja portaita kuin aina. Juuri portaiden yläpäässä oikealta pyyhälti ohi isokokoinen mieshenkilö, joka ei katsonut oikealle ei vasemmalle. Mennessään hän melkein tönäisi minut takaisin portaisiin. Pelästyin ja huusin miehelle jotain, mutta ei se ryökäle edes vilkaissut päinkään. Sen kuin meni menojaan ja minä jäin ihmeissäni katsomaan perään.

Hetken kuluttua ylitin katua ja ystävällinen autoilija pysähtyi antamaan minulle tietä eli näki aivan hyvin, että ihminenhän se siinä. Samasta suunnasta tuli polkupyöräilijä kirkaan raidallinen pipo hauskasti heiluen ja silmät ja ajatukset ilmeisesti ihan jossain muualla kuin ajotiellä. Kiireinen nainen ei selvästikään nähnyt edes punaista kaulahuiviani. Siitä vain suhahti ohi niin, että takinliepeeni olivat jäädä pinnojen väliin. Taas pelästyin.

Töihin päästyäni piti heti kysyä työkavereilta, josko he näkivät minut tai eivät. Sanoivat näkevänsä. Olivat kyllä jo ehtineet ihmetellä, kun työhuoneessani oli valot ja tietokone päällä vaikka minusta ei mitään kuulunutkaan. Samaa aloin ihmetellä minäkin. Siivoojat jättävät joskus valot huoneeseen, mutta että tietokonekin. Olen ihan satavarma, että sammutin virran eilen illalla, kun lähdin kotiin.

Taitaa olla kevät tulossa

Terveisiä sunnuntailenkiltä. Käytiin koirien kanssa Lakenin puistossa katsomassa, miltä siellä näyttää nyt, kun lumi on sulanut.

Mitähän pahaa puistonpenkki ja roskis ovat tehneet, kun niitä on pitänyt noin hurjasti rankaista?

Penkin valurautajalkoja ei ihan hentoinen ihminen ole tähän kuntoon saanut.


Uskottava se on, kevät tekee tuloaan.

Vielä muutama lämmin päivä ja narsissit ovat täydessä kukassa.

Pupuilla on puistossa ihan omat väylänsä (ja kuvaajalla horisontti vinossa)

Tänään ei penkillä vielä tarjennut istuskella.

Karppi on kala

Taas on tullut itseinhon aika. Olen alkanut katsella tätä kroppaani sillä silmällä ja hetihän sen näki, että jostain oudosta syystä kiloja on tullut lisää. Jostain kohdin pitäisi saada läskejä pois. On ihan pakko!

Dieettien ja laihdutusruokien maailmassa olen jo aikaisemminkin törmännyt matalahiilihydraattiseen ruokavalioon eli tuttavallisesti karppaamiseen (sana tulee englanninkielisestä low carbohydrate -dieetistä). Edellisellä kerralla luin asiasta aika lailla, mutta kun törmäsin teksteissä ja keskustelufoorumeilla ihan älyttömiin termeihin, en jaksanut jatkaa pidemmälle. Partaäijä, metukka, ketoosi, raxujude, transut - ei, ei ja vielä kerran ei. Sanat kuulostavat ja jopa maistuvat suussani pahalta.

Nyt yritän uudelleen. Tällä kertaa en lue muuta kuin selkeitä ruokaohjeita ja jos törmään sanaan, josta en pidä, lopetan siihen. Osaan minä itsekin jotain tehdä. Tarkoitukseni on jättää ruokavaliostani pois peruna, riisi ja pasta. Ne korvaan parsa- tai kukkakaalilla ja muilla maistuvilla vihanneksilla tai ehkä joskus kvinoalla. Leivän pois jättämistä pohdin myös, mutta ainakaan vielä en ole osannut luopua aamupalavoileivistäni. Yleensä syön kaksi palaa moniviljaleipää aamukahvikupillisten seurana, mutta muuten pystyn kyllä olemaan ilman.

Katsotaan nyt, mitä tästä tulee. Lähteekö kilot vai onko tämä vain mukava vaihtoehto tavalliselle herkuttelulle? Raportoin, jos on aihetta.

Autolla ei saa ajaa pyörätaskuun

Luin aamulla nettihesarista, että Suomessa on pohdittu pyöräilyasioita. Liikenne- ja viestintäministeriö haluaisi muuttaa liikennelakia siten, että pyöräilijät saisivat ajaa yksisuuntaisella tiellä kumpaankin suuntaan. Lisäksi on suunnitteilla liikennevaloihin ns. pyörätasku

Lupa fillaroida

Belgiassa pyöräilijöillä on lupa ajaa kumpaankin suuntaan yksisuuntaisella kadulla ja löytyy täältä pyörätaskutkin lähes jokaisesta valoristeyksestä. Vuosia sitten, kun vielä en tuota yksisuuntaisen tien erikoisuutta tiennyt, jouduin pari kertaa vaaralliseen tilanteeseen fillaroijan kanssa. Opin kyllä äkkiä katsomaan sekä oikealle että vasemmalle, kun ylitin tietä. Muutenkin täällä täytyy pitää silmät auki sekä jalkamiehenä että autoilijana. Pyöräilijät ajavat aikamoisella vauhdilla ruuhkissa keskellä kaupunkiakin. He tietävät, että ovat oikeassa

Sekin oli asia, jonka opin aika nopeasti tänne tultuani. Pyöräilijät, jalankulkijat ja raitiovaunut ovat aina etuoikeutettuja liikenteessä. Piste. Ei minulla mitään ole sitä vastaan, että autoillessani annan pyöräilijöille tietä. Sellainen ei matkaani hidasta yhtään. Ja jos hidastaa, niin mitä sitten. Hattua nostan heille, jotka uskaltavat tuonne autojen vilinään polkupyörillä.

Jalankulkijana olen kuitenkin joskus ihmetellyt, miksi autoilijat pysähtyvät suojatien eteen tietä antaakseen, mutta pyöräilijä voi suhahtaa pysähtyneen auton ohi. Tosiasiassa pyöräilijöiden täälläkin täytyy noudattaa samoja sääntöjä kuin autoilijoiden, mutta jotenkin tuntuu siltä, että kaikista säännöistä ei tarvitse välittää.

Maaseututiet ovat usein viikonloppuisin täynnä polkupyöriä. Kirkkaisiin pyöräilykerhon asuihin pukeutuneet harrastajat ajavat suurissa ryhmissä ja täyttävät koko tien. Autoilijat seuraavat hiljaksiin perässä tai pysähtyvät antamaan vastaantulevalle porukalle tietä. Toistaiseksi en ole nähnyt kenenkään hermostuvan asiasta. Pyöräily on yksi tämän maan kansallisurheiluista ja maantiet on tehty myös sitä varten.

Pyörätiet on usein maalattu punaisiksi ja ne ovat joko jalkakäytävän tienpuoleisella osuudella tai autotien puolella. Tosin aika monen tien varrella ei ole ollenkaan jalkakäytävää vaikka siltä näyttää vaan jalkakäytävän näköinen sivukaista onkin pelkkä pyörätie. Kyllähän sitä pitkin kävellä voi, mutta pyörän lähestyessä on pakko hypätä sivuun. Pyöräilijä ei välttämättä väistä.

Muutama vuosi sitten Brysselissä kavennettiin leveä, monikaistainen katu yhden kaistan verran ja kadulle rakennettiin pyörätiet kummallekin puolelle. Punaiset pyöräkaistat ovat nykyisin erittäin vilkkaasti liikennöityjä eivätkä kaikki jalankulkijat ole asiaa vielä tajunneet. Joudun joskus kulkemaan katua pitkin ja lähes aina olen saanut todistaa läheltä piti -tapauksia pyöräilijän ja jalankulkijan välillä. En tiedä, kuinka paljon kadulla tapahtuu todellisia onnettomuuksia, pyöräilijät ajavat valtavalla vauhdilla (nopeammin ne menevät kuin autot) ja jalankulkijaryhmät poukkoilevat sinne tänne. Minä yritän visusti pysytellä poissa punaiselta reitiltä, etten joutuisi yliajetuksi.

...ja kitara soi

Yksi nuoruuden suosikkini on tänään siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Enää ei Mick Green anna kitaransa laulaa suurilla lavoilla ja pienissä studioissa. Lepää rauhassa.

Matkalla jossakin läntisessä Euroopassa

Käytiin lomani viimeisinä päivinä Ranskan rannikolla, Calaisin nurkilla maisemia ihailemassa. Menomatkalla istuin ratin takana ja vanhasta tottumuksesta lähdin ajamaan Lillen kautta. Jotenkin olin muistavinani, ettei reitti ehkä ollut paras mahdollinen, mutten millään saanut päähäni, miksi. Ranskan rajan ylitettyämme muistin heti.

Sikäläisillä on outo tapa roikkua ihan peräkoukussa kiinni, mikä ainakin minusta tuntuu tosi ikävältä. Lillen kiertotielle päästyäni muistin lisää. Monikaistaisella kehätiellä on useita liittymiä ja aika tarkkana saa olla, että osaa valita oikeat kaistat ja liittymät. Paikalliset rallikuskit ylittävät tien lähes poikittain ihan nokan edestä sekä vasemmalta oikealle että päinvastoin. Tuntui taas kerran, että omien silmien piti olla ei pelkästään edessä ja takana, mutta myös sivuilla. Kotiin tullaan kyllä toista kautta, päätin silloin.

Siellä se Englanti on, vain 40 kilometrin päässä.

Kalastajakylän raitilla

Wimereuxissa lähes jokaisen talon ikkunaluukut ja ovet oli sinisiksi maalatut.

Kalastajakylän raitilla 2.

Osta oma kalastuspaatti!

Wissantin ravintolat olivat kiinni, mutta eipä meitä turistejakaan pahemmin kylällä näkynyt.

Hanhi sai rauhassa nauttia sunnuntaikylvystään ihan myllymuseon kupeessa.

Arvaa, missä suunnassa rannikko on?

Kotiin tultiin ja lenkille mentiin. Tällaista oli tuossa ihan lähellä noin viikko sitten. Nyt lunta on jo enemmän.

Aurinko laskee.

Aurinko nousee. (Kyllä vaan, toki kuvaa on käsitelty, mutta ihan vain pikkuisen...)