Suru-uutisia

Kuinka paljon surua nyt onkaan. Monta pientä lasta menehtyi viime yönä bussionnettomuudessa Sveitsissä. Heidän muistolleen lähetän tämän Lassi Nummen runon:

Kuiskaus

Kun maailma on ohi, otan pienen, luisen pääsi,
ja hiekan lävitse ohimoni tuntevat hyväilysi.
Niin nukumme, ja mäntyjen ääni valvoo
ja hiekka valvoo ja nukkuu ja hyväilee valkein käsivarsin.
Me nukumme hiekan ja hiekan ja veden ja hiekan
lävitse maailman pohjaan, nukumme pohjaan.
Me nukumme kaiken hiekan ja kaiken itkun ja kaiken meren.
Me nukumme männyt, pienen majan ja kynttilän sammuksiin.

Maailma yhä (1988)

Lassi Nummi 9.10.1928 - 13.3.2012

Kuinka pururata siirretään paikasta toiseen ja muita tärkeitä kysymyksiä

Tällaista oli eilen, vuoden toiseksi viimeisenä päivänä. Sumuista ja aurinkoista samalla kertaa. Kuvassa on Hofstaden vanha maauimala, jota aina silloin tällöin täytyy käydä kuvaamassa.

Harvoin on niin vähän ihmisiä liikkeellä kuin eilen. Muutama muukin koiranulkoiluttaja alueella liikkui. Leikkipuistossa näytti yksi perhe heittelevän toisiaan kovilla lumikokkareilla. Riemullista tämä Belgian talvi.

Aurinko värjäsi puun oranssillaan.

Kevät on kuitenkin tulossa jo kovaa vauhtia, katsokaa vaikka. Jotain tuolta lehtien joukosta jo ihan pikku-pikkuriikkisen pilkistää. Taitavat olla narsisseja.

Tuonne ei koirien kanssa ole asiaa. Mutkitteleva polku on suomalainen pururata, jonne karvakuonoilta on pääsy kielletty. En tiedä, onko kielto tuotu Suomesta radan mukana tänne Belgiaan. Millähän tavoin pururata on tänne kuljetettu? Laivan ruumassa Antwerpeniin ja sieltä rekalla Hofstadeen? Lentokoneen rahtina Zaventemiin ja autoilla loppumatka? Vai onkohan Euroopan teillä ajellut kilometrin pituinen rekkajono, joissa jokaisessa on pätkä pururataa valoineen ja voimistelupisteineen?

Belgialaiseen tapaan pururadankin käyttö on ohjeistettu. Tuo ruskea, kimurantti viiva on se rata. Voimistelu- ja venyttelyalueet on merkitty pisteillä.

Mikä on se suomalainen yritys, joka valaistuja pururatoja markkinoi ulkomaille? Kuinkahan suuri liikevaihto ko. yrityksellä on? Käykö kauppa hyvinkin?

Voi, miten paljon kysymyksiä yksi pururata saakaan aikaan. Ei tällaisia viitsisi vuoden lopussa miettiä. On niitä tärkeämpiäkin asioita mietittäväksi, niin kuin vaikka, miksi lihakset tulevat kipeiksi vesijumpasta? Tai miksi saunan kiukaalle ei saa heittää vettä?

Ihan näin meidän kesken voin tunnustaa, että eilen aamulla vesijumpan jälkeen yksinäni kuntosalin saunassa loikoillessani lorottelin koko juomapullollisen kiuaskiville sihisemään. Ja kun kerran olen tunnustuslinjalle lähtenyt, niin tunnustan senkin, että olin saunassa alasti! Vuoden viimeiset päivät olen siis pyhittänyt kansalaistottelemattomuuden harrastamiseen. Pitäisiköhän vielä tänään mennä Hofstadeen takaisin ja ottaa koira mukaan kiertämään suomalainen pururata? Oli se kyllä niin liukkaan näköinen, että taidan jättää tekemättä. Ainakin tänään.

Hauskaa ja reipasta uutta vuotta kaikille!

Kesäkukkia ja mansikoita

Olipas ranteen murtumisesta jotain hyötyä. Juuri kipsikäsiaikana minun piti ostaa kesäkukat ja istuttaa ruukut täyteen. Jäi ostamatta ja istuttamatta. Yksikätisenä on vaikea mullan, kanankakan ja erilaisten taimien kanssa otella. Keskiviikkona sain kipsin pois ja eilen kävin ostamassa kukat. Yllätys, yllätys, kaikki kesäkukat myytiin pois puoleen hintaan! Ensin tietysti innostuin ja aioin ostaa vaikka mitä, mutta lopulta valitsin ihan vain tavallisia punaisia ja valkoisia pelargonioita ja sinisiä lobelioita. Pitäisi varmaan joskus repäistä ja ostaa vaikka keltaisia kukkia.

Nyt olen viikonlopun istuttanut ja sotkenut ja kantanut ruukkuja pitkin pihaa. Välillä piti mennä sisälle sadetta pitelemään. Onneksi on kuitenkin ollut lämmin.

Seuraavaksi kauppa- ja puutarhakatsaus:

Kyläkaupassammekin näkyy pian alkavat jalkapallon MM-kisat. Perjantaina maisteltavana oli etelä-afrikkalaista viiniä. Maistoin kahta, rose-viinistä en pitänyt, mutta punaviini maistui oikein hyvältä. En kuitenkaan tällä kertaa viiniä ostanut, mutta etelä-afrikkalaisia makkaroita kyllä. Belgiassahan ne oli valmistettu eivätkä mitenkään erikoisilta maistuneet.

Etupihamme on aikamoinen viidakko. Arvatkaapa, mikä eläin nautiskelee elämästään oikealla lehtiään heiluttelevan bambupusikon juurella?

No kissapa tietysti! Se tulee naapurista tänne varmaan mietiskelemään ja seuraamaan koiriemme elämää. Morse-russelimme käy puolestaan naapurissa välillä vastavierailulla ja on riemuissaan päästessään kunnon painiotteluun kissojen kanssa.

Etupihan viidakossa ovat ahomansikat jo lähes kypsiä. Istutin pihalle muutama vuosi sitten pari tainta ja nyt ne ovat levinneet peittämään lähes koko pihan.

Kyllä oikealla mansikkamaallakin jo punertaa.

Loppuviikosta alkoi pihan perällä rehottava vanha ruusupensas kukkia. Harmi, kun se on niin kaukana, ihana ruusuntuoksu ei kanna sisälle asti.

Haistakaa kukkanen!

Keväällä istuttamani köynnösruusukin kukkii, vaikka pituutta ei kasvilla vielä ole metriäkään.

Tämä ruusu ei tuoksu oikein millekään.

Tuo lilan sinisenä kukkiva kasvi on salvia. Aikomukseni oli keväällä poistaa siitä nuput, mutta en sitten raaskinutkaan. Pensaassa käy aikamoinen vilinä, kun mehiläiset tekevät kukissa työtään, mitä valitettavasti ei kuvasta näy eikä kuule. Kun kukat ovat kukkineet, leikkaan koko yrtin maata myöden poikki. Se on päässyt kasvamaan ihan liian suureksi, peittää lähes koko yrttimaani. Ruohosipulikin pitäisi varmaan leikata, mutta taidan tehdä senkin vasta, kun kukat ovat kuihtuneet. Annetaan mehiläisten touhuta niin kauan kuin kukkia riittää.

Yksikätisenä

Ei ihminen ymmärrä, kuinka hyvin asiat ovat ennen kuin joku osa on poissa käytöstä. Olen nyt lauantaista saakka yrittänyt sopeutua elämään pelkästään oikeakätisenä saamatta apuja vasemmalta. Jo koneen näppäily on vaikeaa, kun täytyy katsoa, mihin neljä sormeaan iskee. Näin kirjoittamalla peukalo näköjään haluaa levätä.

Mutta kirjoittaminen on harmeista pienimpiä. Suihkussa käyntiin ja koko kropan pesemiseen jouduin kehittämään täysin uuden tyylin. Yksityiskohtiin menemättä kerron vain, että aamu-/iltapesuun kuuluu nyt suihkun ja saippuan lisäksi muovikassi, pesukinnas ja tiskiharja. Hiuksia en vielä ole yrittänytkään pestä. Kävin tänään suosiolla hakemassa apua armenialaiselta kampaajaltani. Toivottavasti hän käytti tarpeeksi tuhteja tököttejä, että pärjään taas monta päivää.

Puutarhatyöt ja taimien istuttamisen voin myös unohtaa. Ostin lauantaina torilta aika läjän kukkien ja yrttien taimia, mutta nyt tyydyn vain kastelemaan niitä ja odottamaan. Ruohon leikkauskaan ei onnistu vaikka niin luulin, sitä kokeilin tänään.

Entäs kokkaaminen tai ruokailu? Helppoa. Valmisruoka mikroon ja se on siinä. Tosin rasian avaaminen on toinen juttu, ja leivän leikkaaminen.

Mutta pikku juttujahan nämä. Kipsikäsi vaivaa vain muutaman viikon ja sitten olen taas kaksikätinen. Toista on niillä, joilla ei koskaan ole kahta kättä - tai jalkaa.

Kadonneen tunnin metsästäjä

Muistakaapa kääntää kellonne kohti kesää viimeistään sunnuntaina. Minä en tiedä, missä päin kesä on, joten enpä käännä niitä etelään enkä pohjoiseen. Voisinhan tietysti kiepauttaa kellot ihan ylösalaisin, vaikka eipä noita käännettäviä huushollissa paljon enää olekaan.

Vanhan videolaitteen voisin tietysti siirtää seinää katsomaan, mutta uunin suuntaa en ryhdy muuttamaan. Liian vaikeaa ja vaivalloista, leipääkään en voisi enää paistaa enkä näkisi aamuisin, koska töihin pitää lähteä. Yöpöydällä on yksi isonumeroinen kello, ehkäpä käännän sen. Muut ajannäytön sisältävät laitteet taitavat muuttaa itsensä kesäaikaan ihan itsekseen.

Koko kesäaika on kyllä ihan älytön. Aamuherääminen on muutenkin vaikeaa ja yhden tunnin poistaminen tekee siitä tuskallista pitkäksi aikaa. Tutkija Timo Partonen on sitä mieltä, että kesäaikaan siirtyminen ei ole vain vaikeaa vaan saattaa olla jopa vaarallista. Sen tilalle hän ehdottaa pidempää työaikaa kesäisin ja talvella taas voisimme olla töissä vain vähän aikaa.

Kaipa tuollainenkin joillekin sopisi, mutta minä olen mieluummin vapaalla pitkinä, valoisina kesäiltoina kuin istun sisällä toimistossa. Muutenkin työpäivät ovat pitkiä. Mitä työnteostakin tulisi, jos ilta-aurinko paistaisi silmiin ja muistuttaisi, kuinka mukavaa olisi mönkiä puutarhassa, liikkua luonnossa tai mennä vaikka rannalle. E-hei, ei pitkiä kesätyöpäiviä minulle.

On kesäajassa jotain hyvääkin. Se nimittäin loppuu lokakuussa ja silloin saamme takaisin nyt menetetyn tunnin. Sitä odotellessa nauttikaamme keväästä!

Elämää konditionaalissa ja futuurissa

Tehän tunnettekin jo työkaverini Sophien. Olin taas päivänä muutamana hänen kanssaan kahvilla ja keskustelumme sujui suunnilleen näin (S = Sophie, m = minä):

Olisin saanut supermarketin oviaukonkin kuvaan, jos olisin sihdannut paremmin.

S: Olen lopultakin saanut varatuksi itselleni ajan terapeutilta.

m: Jaa, sepäs hyvä, kun kerran ellaista tunnet tarvitsevasi. Saitko lääkäriltä lähetteen?

S: Sain, mutten halunnut, että hän kirjoittaisi, että tarvitsisin useita terapiaistuntoja. Pyyntöni jälkeen hän kirjoitti, että tämänhetkisessä tilanteessa tarvitsen ulkopuolisen apua ja neuvoja.

Jos olisin poistunut kaupasta toisen kadun puolelta, näkymä ei olisi ollut tämä.

m: Miksi?

S: Jos aikoisin vaikka pyytää sairauskassaltamme korvausta psykologin maksuista, en haluaisi, että työnantaja tietäisi, että olen joutunut käymään terapiassa.

m: Miksi?

S: Tietysti jos vaikka joskus ostaisin esimerkiksi talon (huom: Sophiella on tyhjillään oleva talo) tai asunto-osakkeen ja jos minun pitäisi ottaa sitä varten vakuutus ja siihen vakuutukseen pitäisi rehellisesti kirjata kaikki taudit ja muut sellaiset. Terapian kuitenkin jättäisin siitä pois, ettei se vaikeuttaisi vakuutuksen saantia. Vakuutusyhtiö saattaisi kuitenkin ottaa yhteyttä terveysasemalle ja saisi sitä kautta tietää, että olen käynyt terapiassa.

m: Miksi vakuutusyhtiö ottaisi terveysasemallemme yhteyttä? Eihän työnantajalla ole lupa antaa mitään tietoja.

S: Ei olekaan, mutta koskaan ei tiedä, kuinka joku sairauskassan työntekijä saattaisi käyttäytyä.

Jos erkkeritalon julkisivusta olisi pidetty huolta, maali tuskin hilseilisi.

m: Eikös tuo nyt ole aika teoreettista. Sitä paitsi sairauskassa ja terveysasema eivät ole samaa laitosta.

S: Ehkä ei, mutta ihan varmasti ne vaihtavat tietoja keskenään ja joku voisi osata yhdistää asiat ja henkilöt keskenään.

Kauniit parvekkeet saattaisivat pudota, jos remonttimiehet eivät olisi tukeneet talon seiniä.

m: Jos kerran pelkäät, että joskus tulevaisuudessa mahdollisesti vakuutusyhtiö saisi tietää, että olet käynyt terapiassa, älä tee maksukorvausanomusta. En kyllä ymmärrä, miksi vakuutusyhtiö, jonka kanssa et vielä edes ole tekemisissä, kun et viime aikoina ole ostanut taloa tai osaketta, olisi kiinnostunut terapiastasi. Sitä paitsi ei sellainen vakuutukseen vaikuta, eikös melkein kaikki käy nykyisin terapiassa.

S: Niin, ei sen pitäisi vaikuttaa, mutta koskaan ei voi tietää. Näitä asioita täytyy kunnolla ajatella etukäteen. Jos yhtään ei suunnittelisi ja miettisi, mitä voisi käydä, jos toimisin niin tai näin, elämästä tulisi kauhean vaikeaa.

m: No, niin varmaan tulisi! Oho, kyllä mun nyt täytyy mennä, on aika paljon töitänkin. Onnea terapiaan!

Jos olisi ollut lämmintä, tuolit eivät olisi olleet pinossa.

S: Kiitos. Kerron joskus, kuinka se meni. En kyllä vielä huomenna, haluan ensin itse miettiä, mistä oikein oli kysymys.

m: (Apua! )

Jos ruokatunnilla olisi satanut, taivas ei olisi ollut noin sininen.

Työhuoneeni seinällä voisi olla jonkun muunkin kuva (ja onkin)

Kuvat otettu yhden ruokatunnit aikana työpaikan lähistöltä.

Haaveellista työtä

Olin aamutuimaan kokouksessa, jossa käsiteltiin papereiden sekä niiden sähköisten versioiden käsittelyä.

Minusta on aina hauska nähdä, kun ihmiset ovat jostain asiasta kerta kaikkiaan innoissaan ja puhuvat suu vaahdossa, kuinka ihana tämä systeemi on ja kuinka tieto on avointa kaikille (Tähän tuli tosin heti täsmennys, ettei kaikki tieto eikä ihan kaikille.), kuinka kaikki sujuu kuin leikki, kun vain jokainen ensin hoitaa oman osuutensa. Tuossa oman osuuden vaiheessa minua yleensä alkaa hymyilyttää. Ihan mikä asia vaan sujuisi kuin leikki, jos jokainen osaisi, tekisi, viitsisi, jaksaisi jne. tehdä niin kuin pitäisi. Mutta ei se niin mene.

Yhä vieläkin me ihmiset olemme erilaisia ja ymmärrämme tai haluamme ymmärtää asiat eri tavoin. Luetun ja kuullun ymmärtämiseen vaikuttaa myös äidinkieli ja kulttuuri eikä kaikki mene ollenkaan kaikille perille samalla tavoin.

Kokouksen vetäjä jatkoi innoissaan puhettaan. Kuuntelin ja välillä huvitin itseäni ajatuksella, että tilanne oli melkein kuin jostain hurmostilaisuudesta. Onneksi kaikki osallistujat istuivat tukevasti tuoleillaan, muuten olisi joku voinut jo kaatuakin.

Kun puhuja lopuksi päästi suustaan, että haaveena oli, että jonkin ajan kuluttua työpöytämme ja arkistokaappimme olisivat tyhjiä asiakirjoista ja papereista ja hoitaisimme kaiken työnteon pelkästään tietokoneen avulla, röhähdin nauruun. En voinut olla hiljaa vaan sanoin, että samasta haaveesta kuulin ensi kerran ainakin jo neljännesvuosisata sitten. Sen jälkeen paperipinot työpöydillä ovat kasvamistaan kasvaneet.

Säästyisihän siinä paljon metsiä, jos paperia ei enää käytettäisi, mutta suuresti epäilen, että kokouksen vetäjäkin joutuu jossain vaiheessa haaveestaan luopumaan.

"Näinä aikoina on haaveista vaiettava" (Aki Luostarinen, Runoja 1976)

Loogista, tietenkin!

Sain heti ruokatunnin jälkeen puhelun työpaikan vastaanotosta. "Rouva Lakritsirouskulle olisi täällä vieras, voisitteko ystävällisesti tulla hakemaan?" Ei minulla pitänyt olla palaveria kenenkään kanssa ja vähän ihmettelin. Menin kuitenkin katsomaan, kuka oli tulossa kylään.

Vastaanottotiskin edessä kyykisteli minulle tuntematon henkilö kaivaen salkkuaan. Esittelin itseni ja hän sanoi: "Oikeastaan minun olisi pitänyt ottaa yhteyttä Neiti Lakritsirauskuun, mutta kun kokous on tässä rakennuksessa ja neiti tuolla toisessa, niin pyysin virkailijaa soittamaan jollekin toiselle. Teidän nimenne oli puhelinluettelossa seuraavana, joten ajattelin, että ehkä tietäisitte kokouksesta jotain."

Häh? No mutta tietysti, selvähän se! Jos kerran olen aakkosissa heti kokousjärjestelijän jälkeen, tiedän ihan varmasti kokouksesta kaiken. En jäänyt väittelemään vaan kysyin, missä kokoushuoneessa herran olisi pitänyt olla, vein hänen sinne ja toivotin antoisaa palaveri-iltapäivää. Kovasti hän näytti olevan mielissään, kun pääsi tuttujen pariin.

Tärkeitä tiedonjyviä

Kyllä vanhat naistenlehdet ovat hyvää vessalukemista! WC-kirjastoni parhaimpiin kuuluu ilman muuta noin vuoden ikäinen Olivia. Mistä lienee sekin taloon kulkeutunut. Lehteä olen plärännyt jo parisen viikkoa ja aina vaan siitä löytyy uutta lukemista.

Olivian toimittajat olivat kyselleet asiantuntevilta piireiltä (tai internetistä) vastauksia 25 erittäin tärkeään ja ihmisiä vuosikausia piinanneeseen kysymykseen.

Otetaan nyt vaikka epätieto pitkien housujen lyhentämisestä ilman ompelukonetta. Blogiini tullaan usein hakusanoilla 'mustien housujen lyhentäminen', joten tässä lopultakin täydellinen vastaus etsijöille. Toki ohje sopii myös punaisille, sinisille, kirjaville, kukertaville yms. pitkille housuille. Yleispätevänä vastauksena Olivia antaa pikapaltteen eli silitettävän liimanauhan. Piilopistoin ompelemalla saa käänteestä kuitenkin kestävimmän. Täytyy vain muistaa tehdä lahkeeseen kaksinkertainen käänne, ettei kangas purkaudu. Oli lehdessä oikein päärmeenneulomisen opetuslinkkikin.

Entäs mitä kannattaa sanoa, kun ystävä esittelee surkeasti istuvaa vaatettaan?
Tietysti näin: "Rakas, näytät ihan hirveältä tuossa vaatteessa!" Rakas-sana kertoo, että lausetta ei sanota pahalla vaan ihan vain rakkaudella tyrmätään toisen asu. Näin ehdottaa kuulemma stailaaja Outi Broux. (Muistuttakaa, että kirjoitan joskus ajatuksiani tuon rakas-sanan käytöstä.)

Kysymys ympäristöystävällisimmästä kalasta oli ihan oikeasti kiinnostava. Harmi, että Belgiassa ei myydä suomalaista ahventa, eikä silakkaakaan sen puoleen. Se tuli tässä kisassa toiseksi. Seitiä sen sijaan saa kaupasta kuin kaupasta täälläkin. Se oli ulkomaisista vaihtoehdoista kannattavin meriasiantuntija Sampsa Vilhusen mukaan.

Olivian toimituskunta oli löytänyt vastauksen myös monia vaivanneeseen kysymykseen elämän tarkoituksesta. Eppu Normaalia virheellisesti lainaten lehti väittää, että elämän tarkoitus on ikävän karkoitus. Tuo oli kyllä liian helppoa, sanon minä. Toimittajille oli tainnut tulla kysymysväsymys, kun enempää eivät olleet viitsineet paneutua tärkeän asian pohtimiseen. Ainakin lainauksen olisivat voineet oikein kirjata:

Mä nousin ylös, astuin sekaan peikkojen
mä muistan kuinka viime yönä kanssa veikkojen
päättelimme, että elämämme tarkoitus
lienee murheen karkoitus.

Kuunnelkaa vaikka täältä:

...ja kitara soi

Yksi nuoruuden suosikkini on tänään siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Enää ei Mick Green anna kitaransa laulaa suurilla lavoilla ja pienissä studioissa. Lepää rauhassa.

SING

Olen jo usean kuukauden ajan seurannut Facebookissa Annie Lennoxin perustamaa SING-kampanjaa. Tänään, kansainvälisenä aids-päivänä, on kampanjan vuosipäivä, SING täyttää kaksi vuotta.

Ihailemani muusikko ja laulaja, Annie Lennox oli useita vuosia sitten kuulemassa, kuinka Nelson Mandela ilmoitti kansainväliselle lehdistölle, että hänen mielestään hiv/aids on naisiin ja lapsiin kohdistuva kansanmurha. Siitä lähtien muusikko on tehnyt töitä saadakseen ihmiset tiedostamaan valtavan ongelman. Tiesitkö, että päivittäin Etelä-Afrikassa kuolee yli 1000 ihmistä aidsiin tai siihen liittyviin tauteihin? Tai että maan raskaana olevista äideistä noin 30 % on HI-viruksen kantaja?

En tiedä, kuinka paljon yksi ihminen pystyy tekemään maailman hyväksi, mutta siitä olen varma, että Annie Lennox on lisännyt aids-tietoisuutta ja saanut ihmisiä liikkeelle hyvän asian puolesta. Minusta on suurenmoista, että musiikillaan ja levyillään miljoonia tienanneelle henkilölle ei riitä pelkkä julkisuus, vaan hän tekee konkreettisesti jotain naisten, lasten ja koko maailman hyväksi.



Minulla oli tänään punainen nauha takin kauluksessa, oliko sinulla?

Talo talon perään

Jätin ruoan tänään uuniin hautumaan ja lähdin koirien kanssa lenkille. Kameraa en kahden riekkujan kanssa viitsi kantaa vaan näppäilin kuvia vain kännykällä. Miksihän muuten jotkut kännykkäkuvat onnistuvat ja joistakin tulee ihan kamalia? Koittakaa kuitenkin kestää.

Käveltiin aika pitkä matka ja samalla tutkailin kylän taloja. Silloin tällöin haaveilen oman belgialaisen talon ostamisesta, mutta ainakin toistaiseksi asia on jäänyt. Nykyinen kotimme on ihan hyvä meille, on tilaa riittävästi, iso puutarha ja vuokrakin ihan siedettävä.

Tällainen myyntikyltti on ihan kotimme lähellä. Taitaisi 800 neliön siivoaminen olla vähän liikaa eli jääköön ostamatta. Sitä paitsi talon hankkimiseen tarvitsisi ainakin yhden lottovoiton verran rahaa.

Kurkkasin aidan taakse ja tämä se on. Arvatkaapa mitä maksaa? Ihan oikein, 1.750.000 euroa! (Kuva täältä)

Jatkettiin matkaa ja nähtiin talo tyhjillään, postilaatikosta pursuavat mainokset ja pihalla Porsche. Jäin pohtimaan, mitä talossa on tapahtunut.

Tämä kaunis, iso asuintalo oli vielä muutama vuosi sitten lähes romahtamaisillaan oleva navetta ja hevostalli.

Yksinäinen ja tyhjä. Tässä talossa ei ole koskaan asuttu sinä aikana kuin minä olen näillä seuduilla kuljeskellut. Joskus olen käynyt ikkunoista kurkkimassa sisään ja miettinyt, mistä saisin selville, kuka tämän omistaa.

Harjakattotaloja kylän reunamilla.

Ennen polku kulki suoraan, mutta nyt pitää kiertää tämä rakennelma. Omakotitalo siitä varmaan on tulossa. Saa nähdä, koska valmistuu vai valmistuuko koskaan.

Lopulta päästiin kotiin ja syötiin. Jälkiruoaksi tein sitruunamarenki-piirakan. En tiedä maistuisko sullekin, mutta mulle kyllä maistuu, liiankin hyvin.

Päivä melkein VIP:nä

Vietin eilisen päivän työnantajan järjestämässä terveystarkastuksessa. Tähän asti olen käynyt vuosittain työterveysasemalla verikokeissa ja saanut lähetteen parille erikoislääkärille. Nyt valitsin laajemman tutkimuksen, koska sellaista minulle ehdotettiin. Oikeastaan sitä ehdotettiin jo kaksi vuotta sitten, mutta silloin olin niin murtuneen nilkkani lumoissa, etten totellut.

Syömättömänä ja juomattomana menin lähisairaalaan aamulla kahdeksalta. Ensin oli laboratorion vuoro ja sen jälkeen seurasi aikamoinen määrä kokeita ja lääkärikäyntejä. Koko päivän ajan minulla oli seuranani sairaalan sihteeri, joka kulki kanssani pitkin sairaalan käytäviä ja opasti aina uuteen paikkaan. Odotushuoneissa en joutunut pitkään istumaan, kun minut kutsuttiin sisään muitten potilaitten ohi. Tuntui kyllä aika erikoiselta ja vähän nolottikin.

Viimeisen tutkimuksen aikana jouduin jostain syystä odottelemaan lääkäriä muutaman minuutin ja hoitaja pyysi monta kertaa anteeksi, kun ei voinut kutsua minua sisään aikaisemmin. Ei haitannut yhtään, mikäs kiire minulla.

Päivän lopussa minut saateltiin ulko-ovelle ja varmistettiin seuraava aika. Marraskuussa menen kuulemaan tuloksia ja käyn läpi vielä pari tutkimusta. Täytyy sanoa, että sairaala piti minusta kyllä hyvää huolta. Tunsin itseni ihan VIP:ksi. Toisaalta sairaala saa varmaan näistä terveystarkastuksista aika hyvän korvauksen, joten kyllä kai kannattaakin pitää mahdollisista tulevista potilaista hyvä huoli.

Monesta ikävästä tutkimuksesta huolimatta päivästä jäi hyvä olo. Taidanpa mennä taas kolmen vuoden kuluttua leikkimään Erittäin Tärkeää Henkilöä.

...ja maailma pelastuu

Nythän löytyi helppo tapa pelastaa koko maailma tai ainakin tämän pallomme vesivarat! Unohdetaan vessassa käynti ja aletaan pissata suihkussa.

Ylen uutisen mukaan brasilialainen ympäristöjärjestö SOS Mata Atlântica on laskenut, että vettä säästyy tuhansia litroja vuodessa, jos ihmiset eivät käyttäisi vettä vessojen huuhteluun. Suihkussa kuluu vettä muutenkin, joten samallahan se pissi huuhtoutuu siinä missä shampoo ja hoitoainekin. Hajuhaittojakaan uutisen mukaan ei tule, jos vain muistaa pissiä heti suihkun alussa.

Minä olen jo ihan pikkuisena oppinut, että saunassa - ja myöhemmin suihkussa - ei pissata. Se on yksi niitä tärkeitä, äidiltä opittuja asioita. Tiedän toki, että varsinkin monet miehet (Pyydän anteeksi teiltä, jotka ette sitä koskaan tee.) lorottavat ihan vain ilokseen samalla kun suihkuttelevat. Toivottavasti myös siivoavat kunnolla jälkensä ja kuuraavat suihkualtaan. Epäilen, että urean haju kyllä tarttuu aikaa myöten niin altaaseen kuin suihkuseiniinkin. Hyi!

Minä taidan olla huono maailmanpelastaja, sillä en missään tapauksessa aio ottaa uutisesta opikseni. Toisaalta suomalaisena ja paljon aikaani maalla viettäneenä en vierasta puuceetä ja nurmipissikin on ihan tuttu juttu. Kyllä vettä säästyy niilläkin tavoilla.

Varmasti epävarma

Muistatteko Sophien, työkaverini, joka ei osannut päättää, soittaisiko tapaamalleen miehelle vai ei? No, loppujen lopuksi hän päätti olla soittamatta. Kävin tänään taas hänen kanssaan lounaalla. Nyt haettiin kanttiinista voileivät ja vähän juomista, hypättiin autoon ja ajettiin hänen talolleen.

Sophie osti talon jo pari vuotta sitten, mutta ei ole asunut siellä vielä päivääkään. Aluksi hänellä oli suuria suunnitelmia talon huonejärjestyksen muuttamiseksi. Hän oli päättänyt tehdä ison remontin. Yhä vieläkin Sophie pähkäilee, josko muuttaisi yhden huoneen musiikkihuoneeksi, suurentaisi keittiötä ja rakentaisi lisäkerroksen.

Matkalla hän taas kertoi suurena salaisuutena uudesta ihastuksestaan. Tällä kertaa on kysymyksessä työkaveri, jonka kanssa hän on vaihtanut muutaman sanan. Miehestä ei saa missään nimessä puhua kahvilassa, ettei kukaan vaan kuule. Sophie kertoi nähneensä ihastuksestaan unta ja kun näki miehen edessään seuraavana päivänä, lehahti kuulemma punaiseksi. Tajusikohan se, miksi punastuin. Ihan varmaan se tiesi. Voi apua! Että voikin aikuinen nainen olla noin lapsellinen.

On Sophiella toinenkin ihastuksen kohde. Tämä mies on töissä toisessa toimistossa ja joskus osunut ruokalassa melkein vastapäätä istumaan. Mitähän se tarkoittaa? Onkohan se huomannut, että katson sitä pitkään? Sanoin kyllä suoraan, että ei kukaan tietä, mitä ajattelet, ellet mene sitä kertomaan. Mutta mitäs, jos petyn? Tai jos se pettyy? Haloo! Ei tästä elämästä selviä ilman pettymyksiä, niitä tulee kaikille.

Talo oli minusta suuri, makuuhuoneitakin kolme kappaletta. Olohuone oli valtava, mutta keittiö aika pikkuinen. Taloa ympäröi ihan mukavan kokoinen ja helppohoitoinen puutarha. Sitä Sophie käy silloin tällöin hoitamassa, mutta muuta siellä ei sitten teekään. Kauan tyhjillään ollut talo haisi omituiselle, mutta se taisi vain johtua asumattomuudesta. Taas kerran pohdittiin ja mietittiin, mitä tehdäisiin keittiölle, olohuoneelle ja kummallisen käytävän päässä olevalle vessalle. Jos talo olisi ollut minun, olisin jo aikoja sitten remontoinut sen mieleisekseni ja muuttanut sinne asumaan. Ihan lähellä on rautatieasema, josta pääsee töihin 20 minuutissa. Tosi helppoa ja käytännöllistä.

Asemakin hermostutti Sophieta. Kun ihmiset ohittavat hänen talonsa asemalle mennessään, he saattavat kuulla, mitä aidan takana pihalla jutellaan ja ymmärtää, että hän saattaa olla lähdössä lomalle ja sitten voi joku tulla ja murtautua taloon ja tyhjentää sen ja se olisi ihan kamalaa. Katsoin varmaan vähän tyhmänä, kun hän totesi ehkä olevansa vainoharhainen. Joo, ehkä ihan vaan pikkuisen.

Kun ajoimme takaisin töihin, hän hätkähti yhtäkkiä. Näitkö, valo välähti? Ajoinkohan paljon ylinopeutta? Mitähän nyt pitäisi tehdä? Kysyin, että kuinka monet ylinopeussakot hän on viime aikoina saanut. Ei kuulemmä yksiäkään. Kerran nuorempana sai yhdet, kun ajoi koulun kohdalla liian kovaa. Ei siitä olisi poliisin pitänyt välittää, kun kerran oli tunti meneillään eikä lapsia ollut lähelläkään. Taisin taas vilkaista hölmistyneenä kuskiani.

Ruokatunti venyi aika pitkäksi, kun vielä poukkoilimme Brysselin liikenteessä kaistalta toisella. Yritin sanoa, että lyhin ja helpoin reitti toimistollemme menisi toista kautta, mutta Sophie sanoi aina ajaneensä samaa reittiä pääväyliä käyttäen.

Minulla en uskoakseni kovin helposti opasta ihmisiä elämisen vaikeassa taidossa, mutta nyt kyllä tekisi mieli vähän naista ravistella. Kyllä jotain asioita pitää pystyä päättämään ja ne miesasiatkin hän voisi jättää vähän pienemmälle pohdinnalle. Ei sitä elämänkumppania pelkästään ajattelemalla löydä. Ellei hän sitten omaa jotain erityistaitoja ja pysty ajatuksillaan kääntämään miehen pään. Vähän kuitenkin epäilen.

Vanhat vaivat, uudet konstit

Tällä viikolla olen ravannut lääkärissä. Ensin maanantaina piti käydä nilkkaa näyttämässä ortopedilla ja eilen istuin pitkän tovin omalääkärin juttusilla välilevytyrän takia.

Omalääkärini uutiset eivät kovin positiivisia olleet. Minulla on kuulemma niitä pahuksen tyriä kaksi, yksi pieni ja yksi iso. Se iso on päättänyt puristaa vasemman puolen hermoja lyttyyn ja siksi vasen jalkani on lievästi sanoen outo. Polven alapuoli on koko ajan kuin tulessa ja välillä koko jalka antaa periksi ja menee ihan veteläksi. Tuohon tulisuuteen alan jo tottua vaikka se ei mukavalta tunnukaan, mutta vetelä jalka on minulle liikaa.

Lääkärini ehdotti, että varaisin ajan Aalstin sairaalasta neurokirurgian erikoislääkäriltä. Samalla pitäisi mainita, että asialla on kiire, ettei tarvitse sentään kuukautta odottaa. Varasin tänään ajan ja parin viikon päästä pääsen tohtoria tapaamaan.

Sairaalan neurokirurgian osasto on erikoistunut välilevytyrien hoitoon (leikkauksiin?) ja lääkärit ovat kuulemma maan huippua. Muistin, että hollanninkielen opettajamme arvosteli juuri tuota samaista sairaalaa aika kipakasti. Hänen mukaansa sairaalassa ei käytetä perinteisiä hoitomuotoja vaan etsitään uusia tapoja hoitaa vanhoja vaivoja, mikä opettajan mukaan on puoskarointia. Lääkärini myönsi uudet keinot, mutta oli ehdottomasti sitä mieltä, että puoskarointia se ei ole. Juttelimme juurta jaksain asiasta ja hän kertoi sairaalan tekevän paljon tutkimustyötä ja saaneen mainetta uusista menetelmistään.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että erilaisiin vaivoihin löydetään uusia hoitokeinoja. Eivät mitkään nykyisetkään olisi ilman tutkimusta käytössä. Sitäpaitsi kaikki tutkimus tehdään nykyisin tarkan valvonnan alaisena. Jokainen vähänkin erikoinen koe tai toimenpide käsitellään ensin maan eettisessä toimikunnassa ennen kuin sen tekemiseen annetaan lupaa. Toimenpiteitä ei myöskään tehdä, jos potilas ei niihin lupaa ole antanut. Erikoisesti sairaalan sydäntauteihin erikoistuneet lääkärit ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja työstään ja uusista hoitomuodoista. Kuulin töissä, että Belgian kuningaskin on samaisessa sairaalassa leikattu.

Lääkärilläni ei tuntunut olevan mihinkään kiire ja juttelimmekin yli tunnin kaikenlaista. Lääketieteelliset tutkimusprojektit ovat työn puolesta minulle tuttuja ja asiasta on helppo puhua. Ei minulla mitään sen alan koulutusta ole, mutta töissä olen paljon oppinut ja saanut tutustua eri alojen asiantuntijoihin. Minun ei ole ollenkaan vaikea suhtautua myönteisesti hyvin perusteltuun toimenpiteeseen tai hoitomuotoon, kunhan ei ihan kamalan paljon satu ja eiköhän siihenkin apu löydy. Taidan ollakin oivallinen koekaniini.

Töissä olen saanut vaivaani jos jonkinlaista neuvoa ja ohjetta. Joku on sitä mieltä, että pitää jumpata, toinen sanoo, että pitää mennä osteopaatille, joku ehdottaa kiropraktikkoa. Lisäksi asiaa hyvin tuntevat lähteet sanovat, että ainakin kolmella lääkärillä pitää käydä ennen kuin on mahdollista päättää, mikä on paras hoitotapa.

Ja katin kontit, sanon minä! Minun selkääni ei kukaan paatti tai praktikko ala väännellä ja vaivata. Jos kävisin usealla erikoislääkärillä ja kaikki olisivat eri mieltä, kuinka minä tavallinen ihminen pystyisin päättämään, mikä olisi oikein? Minä menen nyt Aalstiin ja annan selkäni sellaisen asiantuntijan hoitoon, joka tietää ja näkee, mitä nikamien välissä on. Jos ilman leikkausta asiaa ei voi hoitaa, sitten leikataan.

(Otin muuten vähän tuttavan kautta selvää noista Aalstin hernia-spesialisteista. Sain kuulla, että ovat parasta A-luokkaa.)

Onnistunut olo

Tapasin tänään ensimmäistä kertaa uuden osastopäällikkömme. Hän aloitti työnsä jo pari viikkoa sitten, mutta enpä ole onnistunut vielä nuorehkoa naispäällikköä tätä ennen näkemään.
Hän järjestää näin työskentelynsä alussa tutustumistilaisuuksia eri yksiköiden kanssa ja tänään oli meidän vuoromme.

Meidän yksikössämme on käytössä vähän erilainen systeemi projektien valvonnassa kuin muissa ja lupasin pomolle, että kerron, kuinka me asiaa hoidamme. Eilen jo vähän mietin sanojani, mutta pitkälle en päässyt. Tänään kirjoitin muutaman yksityiskohdan paperille ja luotin improvisointitaitoihini. Onneksi minun ei ihan ensimmäisten joukossa tarvinnut suutani avata vaan sain rauhassa kuunnella ja katsella. Seurasin, kuinka päällikkö reagoi ja kommentoi esityksiä ja mikä oli hänestä tärkeätä. Siinä samalla kirjasin paperille omia ajatuksiani ja päätin painottaa erityisesti tehokkuutta. Se tuntuu nyt olevan tärkeääkin tärkeämpää.

Vuoroni tuli tilaisuuden loppupuolella. Aikaa minulla oli kolmisen minuuttia ja hyvin sain asiani kerrotuksi. Siinä ajassa ehdin yleisöä jopa naurattamaankin. Tilaisuuden jälkeen tuli moni kiittelemään ja sanomaan, että olin hyvin onnistunut asian esittämään.

Päällikkö pyysi, että selostaisin systeemiämme yksityiskohtaisemmin joskus kuukauden kuluttua toisille osastopäälliköille. Oma pomoni oli innoissaan ja minäkin vähän, olenhan ollut yhtenä asiaa kehittämässä ja tällä hetkellä toimin homman vastuuhenkilönä. Toivottavasti en selän takia joudu sairauslomalle vaan saan itse kertoa systeemistä. Minusta on kiva puhua ihmisille asioista, jotka osaan ja tunnen tärkeiksi.

Jääkiekon sijasta

Seurailen juuri BBC:ltä Walesin ja Irlannin välistä rugby-ottelua. Lajihan on tosi mielenkiintoista ja hauskaa katseltavaa! Tilanteet vaihtuvat vikkelään ja tulos muuttuu sen mukaisesti.

Jääkiekkoa seuraisin mielelläni, mutta täällä sitä ei ainakaan meidän kaapelikanavilta näy. (Taas tuli Irlannille pisteitä. 7:stä 12:een ihan yhdessä vilauksessa.) Rugby ei tietysti yhtä vauhdikasta ole kuin jääkiekko, mutta onhan kentälläkin kokoa enemmän kuin kaukalolla.

Säännöistä en vielä ole perille päässyt. Kaikista kummallisinta pelissä on pelaajien ajoittainen kasaantuminen yhteen läjään. Muutama mies jää läjän ulkopuolelle ja hetkessä on pitkulainen pallo kaivettu kasan keskeltä takaisin peliin.

Saa nähdä, kumpi voittaa. Nyt juuri tilanne on Irlannin hyväksi 14-12.

Filosofista ajattelua Humen tapaan

Minun elämääni ja ajatusmaailmaani ei koskaan ole kuulunut analysointi tai kovin syvällinen pohdinta. Arvostella ja kyseenalaistaa kyllä olen aina osannut, kysykää vaikka keneltä tutultani. Joku on jopa väittänyt ongelmanratkaisukykyni olevan luovaa, mutta siihen en sano mitään. Yksi asia on kuitenkin varmaa, olen auttamattomasti yllytyshullu.

Törmäsin äsken Tillmanin blogissa SOPHIA-testiin, jossa otetaan kantaa erilaisiin ajattelua ja elämää koskeviin väittämiin. Testin lopussa filosofigeneraattori laskee, kuka tunnettu filosofi olisi eniten ollut samaa mieltä kanssasi. Minä en olisi minä, jollen heti olisi käynyt tuumasta toimeen.

Kysymykset olivat yksinkertaisia eikä minun tarvinnut vastauksia pohtia. Sitä kyllä ihmettelin, että millä jo aikoja sitten manan maille menneet filosofit oli saatu ottamaan kantaa esimerkiksi Suomen aborttilakiin tai naisten tasa-arvoon.

Vähän jännitti, kukahan koneelta eteeni putkahtaisi. Olisinko lähinnä Marie Curieta, Pentti Linkolaa vai Aristotelesta? Eipä ollut kukaan edellä mainituista, minun ajatuksieni filosofiksi (tosin vain 77 prosentin osumatarkkuudella) tuli skotlantilainen David Hume. Mitäs tuotakaan sen enempää analysoimaan. Katsokaa itse (Minkähän takia SOPHIA väittää häntä englantilaiseksi?):

David Hume

Englantilaisen David Humen (1711-1776) mukaan kaikki todellinen tieto -logiikan ja matematiikan totuuksia lukuun ottamatta - peräisin aistihavainnosta. Tähän periaatteeseen nojautuen hän kyseenalaisti monia arkisen elämän itsestäänselvyyksiä. Tavallisesti ajattelemme, että syyn (esimerkiksi bensiiniastiaan heitetyn palavan tulitikun) ja seurauksen (leimahdus, räjähdys) on jokin välttämätön side, jota me nimitämme syy-seuraussuhteeksi. Hume tiedusteli, oliko kellään tuollaisesta siteestä mitään havaintoa. Hän itse kertoi havainneensa vain ilmiöitä, jotka tavallisesti seurasivat toinen toistaan säännönmukaisesti. Mutta tuossa säännönmukaisuudessa ei hänen mukaansa ollut mitään pakottavaa voimaa. Niinpä aurinko oli kyllä tähän asti noussut oltuaan määrätunnit horisonttiviivan alapuolella, mutta koskaan ei asiasta voinut olla täysin varma.

Samaan tapaan H. arvosteli myös monia moraalikäsitteitä. Humen giljotiiniksi kutsutun periaatteen mukaan "siitä, miten asiat ovat, ei voida (loogisesti sitovalla tavalla) päätellä, miten niiden tulisi olla.

David Humen luetuin teos Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä on ilmestynyt suomen kielellä v. 1938. Kirja on kuitenkin tavaton harvinaisuus.

Vuoden ensimmäinen (?) muistio itselle

Kun seuraavan kerran olet yksin kotona pidemmän aikaa, muista ettet tee etukäteen mitään työ- tai toimintasuunnitelmia!

Älä varsinkaan suunnittele raivaavasi leikatuista pensaista ja puskista jääneitä risukasoja pihan perälle ja tekeväsi niistä viihtyisää pesimisrisuaitaa pikkulinnuille. Muista lisäksi, että kaikki puutarhatyöt kannattaa aloittaa impulsiivisesti ilman mitään etukäteispohdintaa. Kun mieleesi juolahtaa esimerkiksi gladioluksien istuttaminen, hae kaupasta mukulat ja kaiva ne maahan saman tien. Älä odota, että tulee viikonloppu tai valoisa ilta.

Älä myöskään tee siivoussuunnitelmaa. Siivoa silloin, kun pystyt ja vain niin paljon kuin jaksat. Älä suunnittele siirtäväsi kaikkia olohuoneen huonekaluja paikoiltaan ja puunaavasi öljyttyä puulattiaa niin kauan, että se taas kiiltää. Et jaksa kuitenkaan. Älä edes yritä pohtia mattojen tamppaamista. Eihän sinulla ole siihen telinettäkään. Tuskin pystyisit edes raahaamaan mattoja ulos saatikka hakkaamaan niitä pölyttömiksi. Käytä pölynimuria.

Muista, että kaikkia ikkunoita ei tarvitse pestä samana päivänä. Jätä varsinkin tienpuoleiset ikkunat sellaiselle päivälle, kun joku toinenkin on paikalla. Saat ainakin heti apua, jos putoat joko autotallin luiskaan tai auton päälle, kun otteesi ikkunanpielestä on irronnut.

Jos kuitenkin teet suunnitelmia, tiedä että aivan varmasti sairastut jollain lailla ja suunnitelmasi menevät myttyyn. Niin on aina tapahtunut ja niin epäilemättä tapahtuu edelleen.

MUISTA: ÄLÄ SUUNNITTELE, TEE VAIN SITÄ MITÄ MIELEEN JUOLAHTAA!