22.2.2009

Huono ajoitus

Onneksi viimeinen toimistonvaihtoviikko on nyt ohi! Mapit ja paperit ovat vielä laatikoihin pakattuina omassa toimistohuoneessani ja odottavat purkamista. Teen sen heti maanantaina, että pääsen siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Ensi pistän paperit järjestykseen ja sitten alan kerätä tietoja raportteja ja maksuja varten.

Nyt on sentään aikaa kerätä tietoja ja rauhassa niitä selvittää. Viime viikolla, kaiken hässäkän keskellä jouduin yllättäen osallistumaan sellaisen raportin tekoon, joka oikeastaan olisi pitänyt olla jo aikoja sitten valmis. Joku taisi yllättäen huomata, että asiakirjaa ei ole missään ja että sillä on hirveä kiire, koska osastonjohtajamme vaihtuu maaliskuussa. Edellinen haluaa, että pöytä on puhdas hänen jäljiltään, eikä uuden tarvitse huolehtia vanhoista asioista. Hyvähän se niin onkin, mutta varsinainen työ sattui vain osumaan vuoden kiireisimpään aikaan.

Minua pyydettiin keräämään suuri määrä tietoa eri paikoissa olevista lähteistä ja kokoamaan se ymmärrettävään muotoon. "Toivottavasti tämä ei ole mikään hankala ja pitkä juttu", sanottiin. "Raportin pitäisi olla valmis viikon päästä." Hiljaa manasin, että eikös se ole ennenkin tehty jossain muualla, mutta sitten ajattelin, että olkoon, ei se voi mitään liian vaikeaa olla. Tiesin, mistä tiedot löytäisin ja ryhdyin toimeen. Myönnettävä on, että hieman manasin ajoitusta ja sen taisin ihan ääneenkin sanoa. Ei ole kovin helppoa keskittyä lukuihin ja tieteellisiin ilmauksiin, kun ympärillä hyörii jatkuvasti väkeä työtä keskeyttämässä. Lisäksi piti muutkin omat hommat hoitaa.

Asiaa ei yhtään helpommaksi tehnyt viikolla saamani mahatauti. Onneksi sentään oksensin vain kotona. Jos tuota raportin tekoa ei olisi ollut, en varmaan olisi töihin mennytkään, niin kamalaksi oloni tunsin. Sain sentään kootut teokset ajoissa valmiiksi ja lähetetyksi seuraavalle muokkaajalle, mutta mahavaiva ei ole vieläkään häipynyt. Toisaalta hyväkin, ettei ruoka hirveästi maistu. Kyllä minulla sen verran on vararavintoa luitten ympärillä, etten ihan hetkessä olemattomiin kuihdu. Jospa läskit vähän sulaisivat tämän pakkopaaston aikana.

Ei kommentteja: