1.5.2010

Menetetyt vappumarssit

En minä koskaan vappumarssille ehtinyt. Siihen aikaan, kun halusin äänekkäästi osoittaa solidaarisuuttani kaikille maailman sorretuille, olin myös reipas juhlija. Vappuaamuna olin niin väsynyt ja muutenkin huonovointinen, etten edes muistanut koko marssia. Lisäksi asuin sen verran maalla, että matka marssipaikalle olisi niissä olosuhteissa ollut aivan liian pitkä. Sen verran jaksoin, että autoin isää nostamaan lipun salkoon ja sitten taas peiton alle potemaan.

Myöhemmin, kun minulla oli jo omaakin perhettä, vappua vietettiin hyvin rauhallisesti. Kolmen samanhenkisen naapuriperheen kanssa keräännyimme säästä riippuen joko pihalle tai jonkun autotalliin munkkeja paistamaan. Taikinaa oli suuri kulhollinen, eikä se tuntunut yhtään vähentyvän vaikka hiki vappuhatussa munkkeja paistoimme. Lapset riehuivat pihalla ilmapalloineen ja serpentiineineen ja kävivät välillä munkkeja syömässä ja vertailemassa kolmen eri äidin valmistamia simoja.

Vappupäivänä menimme vapputorille. Sieltä - ainakin minun mielestäni - piti ostaa jotain hauskaa vappuroinaa. Ei se aina onnistunut. Tytär oli kyllä äitinsä kanssa samoilla linjoilla, mutta poika tykkäsi enemmän vesipyssyistä kuin possunaamarista. Ostettiin vesipyssy. Ja seuraavana vuonna taas. Vähitellen vapputorilta lähdettiinkin hakemaan vain vappupyssyä ja iltapäivisin kolme uuden vappuvesipyssyn omistajaa kävi pihoilla kiihkeitä ja erittäin märkiä taisteluja. Äidin "Tälle pojalle ei sitten pyssyjä hommata!" -päätös oli tainnut lentää karanneen vappupallon myötä taivaan tuuliin.

Nykyisin vappu on vain mukava vapaapäivä. Vappuaattonakaan en viitsi lähteä töitten jälkeen takaisin kaupunkiin juhlimaan suomalaista vappua, enkä ehtisikään. Belgialaiset eivät tiedä mitään kevätkarnevaalistamme ja Brysselin Grand Placella juhliva suuri suomalaisjoukko herättääkin ihmetystä ja kysymyksiä. Tänään olisi suomalaispiknikin vuoro Brysselin kuninkaallisessa puistossa, mutta sinnekään en ole menossa. Retkeilen koirien kanssa täällä omalla pihalla ja haistelen omenankukkien tuoksua.

Hauskaa alkavaa toukokuuta kaikille!

1 kommentti:

Unelma kirjoitti...

Mukavaa toukokuun alkua sinullekin. Kelpaahan teidän siellä pihalla ulkoilla, kun noin ihania kukkia jo on omenapuissa. Me joudumme vielä odottelemaan.
Pihalla pikkuisen jo tänään istuttelin kivikkokukkia, kun iltapäivällä sääkin poutaantui.