Lapsellisia lentäväisiä

Loma loppui ja lensin kotiin. Olin tilannut eestaasmatkan saksalaiselta lentoyhtiöltä, mutta Suomeen päin minua kuljettivat belgialaiset ja suomalaiset siivet. Halvimmalla nimittäin matkan saa, jos suoralla lennolla ei tarvitse kulkea. Minä tykkään lentokentistä, joten vaihdot eivät haittaa. Nytkin menomatkalla tutustuin Berliinin Tegeliin.

Sitä kenttää yritän kuitenkin tulevaisuudessa välttää, jos vain mahdollista. Outo juttu, että niinkin mukavassa kaupungissa kuin Berliini on niin sekava, epäsiisti ja tunkkainen iso kenttä - tai oikeammin kenttärakennus. Nettisivut ovat paljon siistimmät kuin itse terminaali. (Jaahas, luin juuri Wikipediasta, että ensi vuonna kaupunkiin avataan uusi ja hieno Berlin-Brandenburg-kenttä. Nyt ymmärrän, miksi kenttä on mitä on.)

Kotimatkalla kävin vaihtamassa lentokonetta Frankfurtissa. Kummallakin lennolla sain nauttia saksalaisesta palvelusta. Yhtiön kaikista halvimmassakin karvalakkiluokassa tarjotaan vielä virvokkeita ja pikku purtavaa, mikä on aika erikoista nykyisin.

Suomesta lähtiessäni minulle sattui hassu juttu. En saanut Helsingin check-in-masiinaa tottelemaan, joten jouduin ihan ihmisen kanssa kentällä matkaani hoitamaan. Lähtöselvitystiskillä kuulin, että koneeseen oli varattu matkustajia enemmän kuin oli istumapaikkoja ja minulle tarjottiin suoraa lentoa myöhemmin samana päivänä sekä parin sadan euron korvausta. Tottakai olisin tarjouksen ottanut vastaan, ei minulla ollut mikään kiire. Ensin minun kyllä piti mennä varaamalleni lennolle ja odotella portilla, josko pääsen mukaan tai en.

Turvatarkastuksessa käsilaukkuni sisältö aiheutti ihmetystä ja mukava tullimies tyhjensi laukun ja skannasi kaikki noin 38 huulipunaani uudelleen. Niistä meillä riittikin juttua joksikin aikaa.

Lähtöportille päästyäni pääsin mukaan kuumiin tunnelmiin. Business-miehet ja -naiset halusivat väen väkisin pois Suomen talvesta Saksan lämpöön ja kinastelivat, kuka pääsee mukaan ja kuka ei. Yksi saksalainen herrasmies kävi niin kuumana, että kenttähenkilön piti oikein ääntään nostaa ja käskeä herraa odottamaan, kunnes pääsee koneessa ehkä istuinpaikkaansa vaihtamaan. Silloin mies päättikin heittää lippunsa tiskin yli ja ilmoittaa ylimielisesti, että ei ainakaan kyseisellä lennolla ole mukana. Vieressä olevan tyttöystävän suuriääninen mainostus lentoyhtiön asiakaspalvelusta ei jäänyt keneltäkään kuulematta.

Seurasin tilannetta vähän kauempaa ja ihailin tiskin takana olevan asiakaspalvelijan käytöstä. Hän oli erittäin selkeä sanoissaan, mutta ei suuttunut eikä ollut edes epäystävällinen vaikka vakavasta ilmeestä ja punoituksesta päätellen oli erittäin vihainen lapsellisille aikuisille. Taisi temppuileva mieskin tajuta asian, kun lopulta kuitenkin koneeseen meni.

Vähän - tai oikeastaan paljon - minua ihmetyttää, miksi lentomatkustamisesta täytyy tehdä niin suuri asia. Mitä se haittaa, jos täpötäyteen varatussa koneessa ei jostain syystä pääsekään juuri sille paikalle, johon haluaisi? On niitä suurempiakin asioita, joista voisi meteliä nostaa.

Minäkin pääsin lennolle ja vaihtamaan konetta Frankfurtissa. Ei siellä sen siistimpää ollut kuin Berliinissäkään. Pitäisi varmaan matkustaa enemmän, ettei odottaisi liikoja.

Kuvassa sunnuntaina tapaamani vesitasolentäjä työn touhussa

On täällä leveät tiet

Kyllä täällä on paljon lunta! En Belgian narsissi-istutusten vieressä ymmärtänytkään, kuinka kevät on Suomessa vasta aluillaan. Viime perjantaina katselin lentokoneen ikkunasta valkoista näkymää ja pohdin, mikä läntti on peltoa, mikä vettä. En usko, että arvasin oikein.

Nyt olen viettänyt aikaa vanhan äitini luona ja välillä piipahtanut siskollani sekä käynyt lapsiani ja ystäviäni tapaamassa. Liian harvoin näen tärkeitä ihmisiäni, joten Suomessa ollessani teen kaikkeni, että ainakin rakkaimpiani pääsen halaamaan.

Sain siskoltani auton lainaksi ja olenkin jo ajellut tuhannen kilometrin verran. Pimeillä teillä kurvailu on tosi puuduttavaa, mutta onneksi kaistat ovat leveitä. Köröttely tuntuu turvalliselta, kun tien reunoihin on pitkä matka. Vaikka väärinhän tuo oli sanottu, en minä mitään köröttele. Vauhdilla menen, kun kerran täytyy paikasta toiseen päästä ja välimatkat ovat kovin pitkiä. Auton ottaessani naureskelin, että takalasiin pitäisi laittaa kyltti: Varokaa, kuski Belgiasta!

Kommelluksiakin on täällä lumen keskellä sattunut. Tampereella jäin autoni kanssa ylämäkeen jumiin. Tai ei se mikään jumi ollut, kun auto alkoi iloisesti luistaa takaperin. Onneksi ei ollut muita autoja näkyvissä ja valittavissa oli toinenkin tie. Nyt mäki on jo ihan sula, eikä aiheuta ongelmia minulle tai muille. Samassa kaupungissa ajoin myös huomaamattani päin punaisia, kun en tajunnut, että niin vikkelään valot vaihtuvat. En tiedä, näkikö kukaan, mutta kyllä minua harmitti.

Eilen luistelin lumisohjossa pienen kylätien reunasta toiseen niin, että traktorikuskikin katsoi parhaakseen väistää kiemurtelijaa. Onneksi päätiet olivat paremmassa kunnossa.

Tänään olen istunut pitkän tovin äitini kerrostalosaunassa ja löylytellyt oikein kunnolla. Hieno, kun saa kiukaallekin heittää vettä ihan luvallisesti!

Niin, ja onnea Porin Ässille tämän illan otteluun! Kääntäkää nyt ihmeessä pelin suunta sinne, minne se kuuluu!!! Terveisin nimimerkki: Joskus Pata-fani, aina Pata-fani

Öinen keikka ja keskustelua karvoista

Näinpäs viime yönä hauskan unen! Alla olevan kuvan herrasmies otti minut yhtäkkiä lavalle esiintymään. Emme me missään stadionilla riehuneet vaan kovin sivistyneesti klubikeikalla missä lie.Olen tämän kuuluisuuden nähnyt lavalla monta kertaa, mutta aina niin kovin kaukaa. Tällä kertaa minut napattiin lavan takaa lauteille. Siinä me valojen välkkeessä käsi kädessä heiluimme ja lauloimme yleisölle. Yhtään ei vasemmassa kädessäni roikkuva vihreä muovikassi tahtia haitannut.

Keikan jälkeen keskustelin tämän komistuksen kanssa depilaatiosta. Erityisesti meitä huvitti erot eurooppalaisten ja amerikkalaisten välillä. Ihmetellen naureskelimme, miksi amerikkalaiset haluavat olla ihan karvattomia, kun taas eurooppalaiset eivät pahemmin ihoa peittävästä karvakerroksesta piittaa.

Minkähän takia minäkin olin tuota mieltä? Lapsesta saakka olen harmitellut karvaisia raajojani ja käyttänyt ahkerasti kaikki mahdollisuudet päästäkseni apina-lookistani eroon.

Yritin you tubesta etsiä viime öistä esiintymistäni, mutta ei se sinne vielä ollut ehtinyt. Tässä teille kuitenkin vähän mallia:

Kuvat löysin jostakin.

Lakko- eli ruuhkaperjantai

Kun kerran en pääse työasioissa yhtään eteenpäin, niin kerronpa teille, että Belgiassa on tänään yleislakko. Lakko ei töitäni jarruta vaan temppuileva projektiohjelma, mutta levätköön nyt vähän aikaa. Ehkä se kohta taas suostuu yhteistyöhön.

Nyt pitäisi koko maan pitäisi olla pysähdyksissä. Alkuviikosta kuulin, että julkinen liikenne ei toimi, kaupat, postit ja pankit ovat kiinni ja muutenkin on ihan kamalaa. Eilen oli uutisissa, että Wallonian puolella junat tuskin liikkuvat mihinkään, kun taas Flanderissa on rautateillä lähes normaali tilanne. (Mikä nyt sitten tässä maassa on normaalia?)

Tilannetiedotteita tuli kaiken päivää sähköpostilaatikkoon ja työkaverit yksi toisensa jälkeen ilmoittivat pitävänsä lomapäivän, kun eivät viitsi jonottaa liikennekaaoksessa töihin päästäkseen. Minä ajattelin ottaa härkää sarvista ja körötellä töihin omalla autolla. Lastasin auton CD-levyillä ja kaiken varalta olin tehnyt pari eväsleipääkin mukaani. Lähdin kotiportilta varttia yli seitsemän ja puolen tunnin kuluttua olin jo työpöytäni ääressä. Ei paha ollenkaan, eväitäkään en ehtinyt syödä!

Muutaman ratikan näin matkallani ja taisi yksi bussikin liikenteessä olla. Ruuhkaa ei ollut missään, ei edes Brysselin kehätiellä. Tuskin samanlainen onni kuitenkaan potkii kotiin mennessäni. Luultavasti kaikki lähtevät töistään samoihin aikoihin ja odotettavissa on hidastakin hitaampaa kotimatkamatelua. Harmittaa, kun söin voileivät jokin aika sitten. Musiikkia vielä onneksi piisaa. En päässyt aamulla kuin alkuun Norah Jonesin CD:tä. Ei ollut oikein minun makuistani musiikkia, mutta pari kappaletta maistui hyvältä.



Tämä kuulosti aamuajelulla mukavalta.

P.S. Älkää luulkokaan, että olen tänään vain blogiani päivittänyt. Paljon muutakin olen ehtinyt tehdä, mm. saada sen tökkivän projektiohjelman taas käyntiin.