Viimeinen kesäaikapäivä täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Päätin eilen iltapäivällä lähteä sittenkin katsastamaan sen vauvalistakaupan. Liike ei ihan tässä nurkilla sijaitse, joten autolla siis. Brysselin ringillä tein ilmeisesti ranskalaisen bemarikuskin mielestä jotain tosi typerää, kun kuski kurvasi autonsa eteeni, jarrutteli ja mutkitteli kolmikaistaisella moottoritiellä niin kuin olisimme olleet siellä yksin.

Hetken ihmettelin, sitten aloin pelätä. Yritin auton ohi ensin sääntöjen mukaan vasemmalta, mutta mies kurvasi eteeni lähes poikittain kahden kaistan yli. Siirryin takaisin oikealle ja vaivihkaa yritin siirtyä rekkojen joukkoon ihan reunaan. Kuski esti senkin siirtymällä taas poikittain eteeni. Tosi hyvää tuuria oli, ettei mitään hermostumista pahempaa sattunut. Lopulta pitkän sillan jälkeen kurvasin ihan viime tingassa moottoritieltä ulos. Tunnustettava on, että siinä vaiheessa näytin ranskalaiselle "herrasmiehelle" kansainvälistä käsimerkkiä. Hetken vielä näin, kuinka auton jarruvalot paloivat, mutten halunnut jäädä asiaa enempää ihmettelemään, jatkakoon riitelyään toisten kanssa. Huh, huh, minkälaisia otuksia tien päällä onkin!

Vieläkään en tiedä, mikä miehen käytökseen oli syynä. Ehkä ajoin vääränlaista autoa tai liian hitaasti tai nopeasti tai muuten vain ärsytin. Onneksi selvisin ilman onnettomuutta ja pääsin ihmettelemään vauvakaupan toimintaa. Tein ihan vastoin päätöstäni ja ostin vauvelille listalta kivat potkuhousut. Olen naapureiden kanssa aika paljon tekemisissä ja ajattelin, että olkoon. Jos kerran ovat itse tavarat valinneet, niin ainakin tiedän, että lahja on mieluinen.

Myöhemmin lähdin koirien kanssa lenkille naapurikylän pelloille. Saimme aika kauan kävellä rauhassa ja nuuskutella multaa ja kuivia maissin varsia ennen kuin näin pellolla muitakin kulkijoita. Muutaman sadan metrin päässä oli nainen neljän koiransa kanssa. Seurasin tarkkaan, mihin menevät, sillä Morse-russelini ei mistään innostu enempää kuin kunnon tappelumahdollisuudesta. Onneksi porukka lähti toiseen suuntaan ja huokaisin helpotuksesta.

Yllättäen nainen kuitenkin kääntyi takaisin ja hänen kaksi irrallaan olevaa englannin bulldoggiaan näkivät meidät. Minullakin oli neitikoirani irrallaan niin kuin yleensä. Se käy joskus moikkaamassa toiset koirat ja tulee heti takaisin, kun kutsun. Koskaan se ei ole lähtenyt omille teilleen eikä aiheuttanut mitään ongelmia. Jos joku lukijoista ihmettelee irrallaan juoksevia koiria, niin se on täällä ihan luvallista, säännöt eivät ole ollenkaan samanlaiset kuin joissakin muissa maissa. Ei toki joka paikassa voi koirien antaa vapaana juosta, mutta avoin pelto on oikein oiva paikka sellaiseen.

Titi-neiti lähti juoksujalkaa koiria moikkaamaan, muttei yhtään tykännyt, kun bulldogit lähtivätkin sitä seuraamaan meitä kohti. Nappasin russelin syliini ja ajattelin, että kyllä koirien omistaja kutsuu omansa pois. Sitä nainen yrittikin, mutta koirat eivät totelleet. Huusin hänelle, että ottaa pian koiransa kiinni tai jotain ikävää voi tapahtua.

Minulta unohtui siinä hässäkässä kaikki täkäläiset kielet, mutta onneksi ranskankielinen nainen ymmärsi englantia. Käskin vielä hänen ottaa heti koiransa kiinni, mutta nainen sanoi, että hänen koiransa eivät tappele vaan haluavat vain leikkiä. Minä vastasin, että omani eivät halua leikkiä ja varsinkin toinen haluaa vain tapella, joten kohta veri lentää, jos hän ei kutsu koiriansa pois. Sen sijaan, että olisi käskenyt niitä, hän tuli kahden hihnassa olevan kanssa lähemmäksi. Minulta paloi hihat ihan täysin kun suurin bulldoggi alkoi hyppiä minua vasten ja yritti käydä russeliini kiinni. Ei se Morsesta otetta saanut, mutta sai iskettyä hampaansa käsivarteeni. Morse tietysti räyhäsi sylissäni ja halusi näyttää bulldogille, kuka täällä oikein määrää.

Yhtäkkiä olin selälläni maissipellossa ja kaikki koirat rähisivät päälläni ja ympärilläni. Kauhea tilanne! Nainen taisi saada lopultakin koiransa ruotuun ja minäkin pääsin taas jaloilleni. En muista, koska olisin ollut niin vihainen! Otin koirani remmeihin ja poistuin vähän kauemmaksi. Näytin naiselle verta vuotavaa kättäni ja sanoin, että yksi hänen koiristaan puri minua. "Ei purrut", nainen vastasi, "minun koirani eivät pure. Satutit varmaan kaatuessasi kätesi." Vähältä piti, etten mennyt ja näyttänyt, miltä hampaanjäljet hänen käsivarressaan näyttäisivät, niin vihainen olin. Vastasin, että kaikki koirat purevat, kun tulee tosi tilanne, ja kädessäni oleva haava ei tullut maissin tähkästä! "Minä en valehtele. Koirani eivät pure", hän intti. "Eikö edes tuo valkoinen halua leikkiä?" kehtasi vielä kysyä. "Ei halua, se haluaa tappaa", vastasin ja käännyin koirineni kotia kohti.

Vähän hävettää, kun käytin aika rumaa kieltä naiselle puhuessani, mutta olisi hänkin vähän voinut käyttäytyä toisin. Oli kyllä kiva kävellä parin kilometrin matka kotiin vaatteet kuraisina ja käsi veressä. Matkalla ajattelin, että taitaa tulla sairaalareissu, mutta haava olikin loppujen lopuksi pienempi, miltä se näytti eikä koira ollut edes saanut takkini hihaa rikki, joten hampaat eivät oikeasti olleet käteeni uponneet vaikka jättivätkin jäljet. Tetanus-rokotuskin on voimassa, joten putsasin vain haavan ja länttäsin laastarin päälle.

Siinä taisin tehdä väärin, että otin Morsen syliini, mutta pelkäsin, että se käy suin päin suuremman koiran kimppuun eikä sellaisesta tappelusta koskaan hyvää seuraa. Titillä ei mitään hätää ollut. Se välttää tappelua viimeiseen asti ja tosi vikkelänä pääsee aina karkuun. Nyt näin, että hädän tullen se tulee luokseni ja yrittää saada minusta apua tilanteeseen. Tällä kertaa en pystynyt auttamaan ja jossain vaiheessa se lähtikin juoksemaan kotia kohti. Onneksi tuli takaisin, kun härdelli oli ohi.

Tässä hurjimukset muutama viikko sitten meren rannalla ilman vierasta koiraseuraa

Ei ole koiraa karvoihin katsomista - Makroviikko 11

Titi-Uu seuraa liikennettä ikkunalla ja auringon säteet lämmittävät selkää.

Tässä taas sama aurinko loistaa Mr Morsen korvaan.

Siinä kaksi pehmolelua kokonaisina. Ikkuna on täynnä nenien jälkiä, mutta kyllä auringon säteet niistäkin läpi pääsee.

Tämän viikon makrokuvissa on paljon valoa. Katsokaa vaikka täältä.

Kierrätystä ja mutkaisia umpikujia

Ei pitäisi ihmisen yrittää löytää oikopolkuja töistä kotiin, jos tuntee yhden hyvän reitin. Ei vaikka se tuttu reitti olisi muitakin kulkijoita täynnä. Olen muutaman päivän käynyt autolla töissä, kun vasemmassa nilkassa on joku outo tulehdus enkä oikein pääse kävelemään. Lääkäri käski lepuuttaa kinttua ja syödä tulehduskipulääkkeitä. Olisi hän sairauslomaakin antanut, mutten halunnut, kun lähes kaikki muut ovat kesälomilla ja työtkin täytyy jonkun tehdä.

Tänään päätin lähteä kotiin eri tietä kuin yleensä, kun piti käydä naapurikylän kaupassa. Alku meni ihan sujuvasti, mutta Brysselin kehätielle yrittäessäni edessä oli usean kilometrin jono. Käännyin äkkinäisesti moottoritieltä pois ja ajattelin, että kyllä minä muualtakin perille osaan. Osasinhan minä, mutten muistanut tai ottanut huomioon, että lähes jokainen tie pääkaupungin ympärillä on remontissa. Jouduin ajamaan useita kilometrejä eestaas ennen kuin pääsin oikeaan suuntaan. Vähän suututti aivojen pienuus. Juuri runsas viikko sitten ajettiin samoja teitä ja todettiin tietöiden runsaus. Miksi kummassa en sitä enää tänään muistanut? No, tulipas taas lisää liikennekokemusta.

Kaupan pihalle oli joku kierrättänyt vanhoja huonekalujaan. Tamminen kaapisto, pari nojatuolin raatoa, pöytälampun jalka ja jonkin verran muuta tarpeellista tavaraa oli saanut viimeisen lepopaikkansa parkkipaikan vaatekeräyskontin vierestä. Taas kerran ihmettelin, miksi tavarat oli siihen pitänyt jättää, miksei luopuja ollut vienyt niitä kierrätyskeskukseen tai käytettyjen tavaroiden kauppaan. Samanlaisia läjiä näkee täällä usein. Halvempaahan tietysti tuollainen jättö on ja kuka tahansa tarvitsija voi tavarat viedä mukanaan. Vasta kotona tajusin, että olisin minäkin voinut sen lampunjalan ottaa. Eiköhän siitä kelvollisen olisi pienellä tuunauksella saanut .

Vanhat huonekalut hiiteen. Kaapin päällä oleva lampunjalka olisi kelvannut minullekin.

Lamppuja voi oikeastaan tehdä mistä vain, vaikka vanhoista ämpäreistä. Aikaisemmin tänä kesänä piipahdin yhden työkaverini kanssa vaateliikkeessä, joka oli aika erikoisesti sisustettu. Varsinkin kattolamput näyttivät tosi hauskoilta.

Entiset paloaseman ämpärit eivät päätyneetkään kaatopaikalle.

Koska en ratin takana voinut kuvata tämänpäiväistä liikennehässäkkää, saatte autojen sijaan ihailla Mr Morsen suorittamaa tehokasta liikennelaskentaa.

Kuumana kesäpäivänä

Meillä on tänään ollut kuuma, puutarhan perällä peräti 40 astetta! Olo on kuin huonosti lämmitetyssä saunassa eikä mitään jaksa tehdä. Pääsin oikeastaan vasta iltapäivällä liikkeelle ja käväisin kaupassa.

Silläkin reissulla kuumuus teki tepposensa (tai sitä ainakin syytän). Jouduin nimittäin palaamaan kauppaan takaisin hakemaan osan ostoksistani. Otin hyllyltä kärryyni pari pulloa espanjalaista punaviiniä. Tarjouslappusen mukaan pullot maksoivat 3,59 euroa kappale. Kassakuittia tarkistaessani huomasin, että minulta olikin veloitettu normaalihinta. Eikun takaisin valitustiskille. Asia hoidettiin ja sain euroni takaisin - mutta unohdin ne pullot! Vasta kotona huomasin asian ja jouduin palaamaan takaisin kauppaan. Siellähän ostokseni odottivat, oikein nimilapulla varustettuina. Tapahtuma oli pelkästään kuumuuden syytä, mistään muusta ei voi olla kysymyskään.

Koska kuuman kuumana päivänä ei paljon voi tehdä, kokosin tähän hieman toimintoja, joihin ehkä mahdollisesti energia riittäisi.

Voi vaikka ihmetellä, mitä Titi-Uu tekee kitkemättömässä kasvimaassa. Etsii matoja? Syö salaattia?

Hyvä on myös käydä tarkistamassa, kuinka Mr. Morse voi sananjalkamajassaan (on se siellä, ihan varmasti!). Sama maja kasvaa joka kesä Morsen kesäkodiksi.

Kuumana kesäpäivänä voi myös seurata raukeana perhosten lentoa. Se on helppoa, mutta kuvaaminen ei niinkään. Kumma, että sain edes tällaisen otoksen aikaiseksi, ovat ne niin vikkeliä.

Salkoruusun kukkien ihailu ei vaadi yhtään energiaa. Sitä voi tehdä vaikka kuinka kauan yhteen soittoon.

Ruiskaunokki-istutuskin on silmien ilona, eikä yhtään tarvitse sen puolesta hikoilla. Mehiläinen rehkii puolestani. Hassu otus, sekin liikkui vähän liian nopeasti.

Nyt juuri alkoi sataa ja jyristä. Morse kulkee rauhattomana ympäriinsä tai vapisee kyljessä kiinni, mutta Titi-Uu ei ole moksiskaan. Se ei ukkosta pelkää. En kyllä pelkää minäkään. Muistan, kuinka isän kanssa istuttiin kotikuistilla ja ihailtiin salamointia ja laskettiin, kuinka kaukana ukkonen oli.

Alastiko pitäisi kulkea?

Taisi aamulla päästä muutama ärräpäällä vahvistettu sana, kun etsin komerosta vaatteita päälleni. Joka aamu herätessäni tulee ensimmäiseksi mieleeni kysymys, mitä tänään päälleni pistäisin. Illallahan se ongelma pitäisi selvittää, mutta en jaksa ryhtyä rättisulkeisiin väsyneenä. Hyvä, kun saan vaihdetuksi työvaatteet mahdollisimman mukaviin kotirytkyihin.

Ei se vaatesouvi aamulla yhtään helpommalla suju. Kiire painaa päälle vaikka ei meillä niin kovin tarkkoja ollakaan siitä, koska töihin tulee. Olisi kuitenkin kiva ehtiä työpöydän ääreen ennen ruokatuntia.

Sen enempää miettimättä repäisin eilen tuolin karmille jääneet farkkuni jalkaan. Ei nekään ihan ihmisten ilmoille kelpaisi, mutta onneksi on perjantai ja eikä tarvitse näyttää viralliselta. Jaahas, seuraavaksi pusero. Se olikin jo vaikeampaa. En oikein tykkää paitapuseroista enkä pelkässä t-paidassakaan tunne oloani oikeaksi. Kaikki mukavat, valasmaista keskivartaloani peittävät tunikat olivat likapyykkikorissa. Olisihan kaapissa yksi Marimekko-juttu ollut, mutta sitten olisi pitänyt vaihtaa mustat housut jalkaan ja löytää mustat rintsikat. Tietysti nekin kaikki olivat pesussa. Voihan vetelys! Lopulta revin henkarilta inhoruskean paitiksen, joka vielä viimeeksi oli ihan hyvä. No, olkoon, aika hyvä sitten.

Tietysti sille oli tapahtunut jotain outoa kaapissa roikkuessaan. Paita oli lyhentynyt ja muutenkin kutistunut ihan kamalaksi. Kelpaisikohan autotallirätiksi, siis öljytahroja pyyhkimään? Löysin toisenkin paitiksen. Se on jotain joustavaa materiaali ja raidallinen. Onneksi raidat ovat pitkittäin, sellaisethan tunnetusti hoikentavat. En kyllä tajua, mitä apua niistä raidoista on, kun napit kiristävät ja paita joustaa oikein näyttävästi muotojeni yllä.

Sitten sukat. Toinen koiristamme ilmestyy kuin tyjhästä aina auttamaan niiden pukemisessa. Se yrittää kaikkensa, että sukat pysyisivät mahdollisimman kauan muualla kuin jaloissani. Leikki on ihan hauskaa. Paitsi silloin, kun sukat hajoavat ja joudun kaivamaan laarista toisen parin.

Lopulta olin sen verran valmiina lähtöön, että vain takki ja kengät puuttuivat. Takit jätin suosiolla kaappiin, ei kai siellä vielä paitahihasillaan palele. Kenkähyllystä nappasin mukavimmat mahdolliset ja lähdin töihin. Metrolle kävellessäni muistin, miksen käytä usein nyt jalassani olevia kenkiä. Jostain syystä vasemman jalan kengällä on taipumus rullata sukkaa alaspäin jalkapohjan alle mytyksi. Aina muutaman metrin välein pyllistelin, revin sukkaa ylöspäin ja kirosin. Että pitääkin olla ihmisen pukeminen niin vaikeaa!

Taas kerran päätin ryhtyä afrikkalaiseksi. Taidan hakea etnisestä kaupasta pitkän, värikkään halatin päälleni ja kätkeä joka aamuisen murheenkryynipääni turbaanin sisään. Mitähän ne töissä sanoisivat, jos ihan oikeasti toteuttaisin ajatukseni? Varmaan aika paljon. Sitäkin ihmeteltiin, kun kerran kostean kylmänä talvipäivänä olin vetänyt päälleni punaisen ulkoilutakin. Hiihtämäänkö olet menossa?, kysyttiin.

Loma-aamupäivä

Kylläpä sain paljon aikaan tänä aamuna! Ensin kävin nilkan kanssa fysioterapeutilla, sitten vein muutaman paketin postiin, käytin asuntovaunun katsastuksessa, vein koirat lenkille, tein ruokaa, söin, siirsin kuvia koneelle ja nyt istun tässä. Kohta lähden töihin.

Bussipysäkki ihmisille ja ihmisten pyörille. Katokset kummassakin.

Pyysin eilen puoli päivää lomaa tiistaille, kun oli omia hommia kerääntynyt aika paljon. Kävelin fysioterapeutille aikaisin aamulla ja yritin vähän nilkkaa jumpata. Ei se oikein tehokasta ole, mutta varmaan parempi kuin ei mitään.

Postiin kävelin kolmen paketin kanssa. Lopultakin sain EU-kilpailuni voitot lähetetyiksi, toivottavasti posti kuljettaa paketit nopeasti perille.

Pyöräparkki vai pyörätie?

Asuntovaunu piti pitkästä aikaa kiinnittää auton perään ja kuljettaa lähikylään katsastettavaksi. Vähän siellä sai jonottaa, mutta muuten kaikki meni hyvin. Jopa alkeellinen hollannin kieleni sujui kiitettävästi. Nyt on taas kaksi vuotta aikaa ajella ja kuljeskella ainakin ilman katsastushuolia.

Pitäisi varmaan useammin ottaa puoli päivää vapaaksi. Tuntuu, että hommat hoituvat paljon tehokkaammin kuin viikonlopun löhöpäivinä.

Kumpi mahtoi olla ensin: liikennemerkki vai siniset karmit?

Kuvat meidän kylältä.

Matkalla koirien kanssa Euroopan sydämessä

Minulla alkoi tänään melkein kahden viikon loma! Nyt pakataan asuntovaunua ja reissuun lähdetään vielä joko tänään tai varhain huomenaamulla. Suuntana tällä kertaa on Tsekinmaa ja siellä Brnon kaupunki.

Olen jo varoittanut poikaa, että saatamme ilmestyä yliopiston nurkille joskus viikonlopun aikana. Ei tuo tuntunut asiaa yhtään pahana pitävän.

Eilen hain tietoja leirintäalueista, jotka olisivat jo toukokuussa auki. Löysin peräti yhden, mikä ei onneksi kovin kaukana Brnosta ole. Sinne yritetään nyt suunnistaa.

Tämä päivä menee varmaan perinteisesti hermoilemalla ja kinastelemalla, mihin mikäkin tavara kuuluu ja missä kaikki talven aikana kadonneet esineet ovat. Mutta ei haittaa. Kun matkaan päästään, rentoutuvat kaikki muut paitsi vanhin koiristamme. Sen mielestä perillä pitäisi olla heti. Vasta moottoritien tasaisessa huminassa Morse rauhoittuu ja lopettaa läähättämisen.

Pienenä se oli oikein rauhallinen ja hyväntuulinen matkustaja, mutta jostain syystä muutama vuosi sitten alkoi matkaläähätys, mikä tuntuu vain pahenevan. Toistaiseksi en ole asialle oikein mitään tehnyt, mutta nyt on läähätys ja kuolaaminen jo niin voimakasta, että varmaan pitäisi asia jotenkin saada korjatuksi. Osaisiko joku mahdollisesti neuvoa, mitenkä vaivaa hoidettaisiin tai saataisiin peräti pois?

Vattupensaan varjossa ei matkahuolet paina

Koirakin kuluttaa

Onkohan koiran omistaminen ja pitäminen kallista? Lauantaina aloin vähän asiaa miettiä, kun piti viedä tuo nuorempi ja ärhäkämpi eläinlääkärille. Olin kokonaan unohdanut neiti Titi-Uun jokavuotiset rokotukset ja nyt oli jo kiire.

Eläinlääkärimme asuu melkein nurkan takana ja mentiin Titin kanssa sinne kävellen. Vähän se näytti hermostuva odotushuoneessa ja vastaanotolla tärisi jo oikeinkin peloissaan. Raukkaparka.

Koira sai rokotuksensa, tippoja vuotavaan silmään, rasvaa punoittavaan tassuun, Omega-öljyä ruuan sekaan laitettavaksi ja vielä koko vuoden annoksen matolääkkeitä. Niitä otin myös toista koiraa varten. Koko lysti maksoi 115 euroa. Ensin vähän nikottelin, mutta sitten ajattelin, että jos tämän vain kerran vuodessa maksaa, ei se nyt paljon ole.

Belgiassa ei saa kotieläimille samanlaista vakuutusta kuin joissakin muissa maissa, mitä vähän ihmettelen. Täällä on koiria tosi paljon ja niiden vakuuttaminen voisi olla hyvä bisnes vakuutusyhtiöille. Tuntuu, että olen kuitenkin säästänyt pitkän pennin, kun vakuutusta ei ole. Ainakaan toistaiseksi koirat eivät ole sairastelleet. Lääkärillä käydään vain pakolliset rokotukset ja matkustuslääkitykset hakemassa. Seuraavan kerran täytyy lääkärin luona käydä ennen kesälomia, kun passeissa täytyy olla merkintä punkin estohoidosta ja madotuksesta.

Kuluuhan noihin otuksiin toki muutenkin rahaa. Ruokaa syövät säkkikaupalla vaikka pieniä ovatkin. Kuivanappulat käyn ostamassa erikoisliikkeestä. Onhan se vähän kalliimpaa kuin marketissa, mutta myös parempaa. Tai en minä mausta tiedä, mutta ainakin koirien iho pysyy kunnossa eikä niille siitä tule ripulia niin kuin jostain halpanappuloista. Lisäksi annan aina ruuan joukossa vähän lihasäilykettä tai kotiruokaa. Myös kaikenlaisia pieniä herkkupalapusseja tulee silloin tällöin ostetuksi.

Vaatteitakin ryökäleet kuluttavat. Varsinkin talvella reissatessa tarvitaan joskus lämmintä päälle. Harvoin koirat ulkona takkia tarvitsevat, mutta märkänä, ulkoilulenkin päätteeksi ne palelevat aika lailla, kun joutuvat kylmään autoon. Silloin on kiva sujahtaa verkkareihin tai villapaitaan.

Ei koiran pito kaikkinensa kallista ole. Mitäs sitä rahaa ajattelemaan, kun koirat levittävät karvojaan kaikkialle, haukkuvat ikkunalla jokaisen ohikulkijan, pelottelevat postiljoonin ja muut meille yrittävät ja sotkevat puutarhan kukka- ja vihannesistutukset. En usko, että rahalla sellaisia kokemuksia saisikaan.

Kaikenlaisia kosteusmittareita

Meillä on kotona kosteusmittari, tai oikeastaan kaksi, jos mukaan lasketaan telkkari. No hyvä on, neljä sitten, jos nuo koiratkin otetaan laskuihin mukaan.

Päästin aamulla nelijalkaiset mittarit pihalle ja arvioni mukaan ilman kosteus oli lähempänä sataa. Elukat vain piipahtivat lähimmällä nurmikon läntillä ja kosteuttivat sitä entisestään. Toinen tosin etsi puskaa, kukkapurkkia, multasäkkiä, ämpäriä tai jotain muuta soveliasta, minkä vieressä jalkaa voi nostaa. Pissiminen on tarkkaa touhua.

Napsautin telkkarin päälle ja ymmärsin paremmin syyn koirien nopeaan sisään tuloon. Televisio ilmoitti väreillään, että ulkona oli erittäin kosteaa eikä sisälläkään ihan rutikuivaa tainnut olla. Vikahan siinä varmaan on, ja kerran raahasin töllöttimen jopa korjattavaksi outojen värien takia, mutta ei se miksikään muuttunut. Kun ulkona on viileää ja sumuista tai sateista, muuttaa televisioni kaikki värit lämpimän oranssinoloisiksi. Mukana on myös kirkasta sinistä ja vihreää. Ihan raikkaan ja iloisen näköistä. Ohjelmien seuraaminen vain on vaikeaa, kun koko ajan pitää pohtia, mitkä ne oikeat värit olisivatkaan.

Telkkarini on kohta kymmenen vuotta vanha ja kosteusvärivika on siinä ollut alusta alkaen. Vuosien mittaan olen oppinut, kuinka ongelma ratkaistaan. Annan iloisten värien loistaa jokusen minuutin ja sitten katkaisen virran hetkeksi. Kun uudestaan pistän telkkarin päälle, ovat aamu-uutisten toimittajat taas itsensä värisiä. Joskus olemme tv:n kanssa niin eri mieltä, että joudun toistamaan toimenpiteen useita kertoja ennen kuin se antaa periksi.

Voihan olla, että telkkarini suorittaa omavaltaista itsesensuuria tai yrittää olla vitsikäs. Ihan minua varten se selvästikin värittää urheiluohjelmat, vaikka olen sanonut, että kyllä minä niitä joskus tykkään katsoa. Kaikenmaailman tietokilpailut ja tosi-tv-lähetykset kuuluvat sen epä-suosikkeihin, mutta sitä en ymmärrä, että elokuvienkaan päälle se ei tajua.

Kaipa tuota kuitenkin on kärsittävä niin kauan kuin se meillä on. Vaihtakoon värejä, minä vaihdan takaisin. Vielä en aio uutta, seinää peittävää lätyskätelkkaria ostaa.

Ai niin, se oikea kosteusmittari, se on olohuoneen pimeimmässä nurkassa lipaston päällä. Ihmelaite kertoo ilmankosteuden lisäksi auringon nousun ja laskun, kuun kierron, ilman lämpötilan ulkona ja sisällä sekä paljon, paljon muuta. Ottaa kuulemma tiedot satelliiteista. Minä en sitä matematiikkaa ymmärrä. Riittää, jos koirat ja telkkari kertovat, että ulkona on sumuista ja sateista. Sen voin itsekin helposti varmistaa pistämällä nenäni ulos.

Ihan huvikseni äsken tarkistin, mitä satelliittiohjattu vehje tämän aamun säästä kertoo. Sen mukaan ulkolämpötila on 6,2 astetta ja sisällä värjötellään 19,3 asteen lämmössä.
Kosteusprosentti ulkona on 90 ja sisällä 43. Ähäkutti, tiesinpäs, että koirat ja telkkari olivat oikeassa!
Aurinko nousi klo 7:46 ja laskee 19:42. No mutta, kohta on päivä yötä pidempi. Kiva, kiva, kevät taitaakin olla jo pidemmällä kuin tajusinkaan.
Kuu näyttää olevan pienemään päin. Senkin olisin viime aikaisten yövalvomisten perusteella tiennyt ilman laitettakin.

Tuleville päiville tuo masiina lupailee aurinkoista säätä. Katsotaan, onko oikeassa. Vielä ei aurinko sumun läpi ole pilkottanut.