Portaissa nurin ja vettä niskaan

Siinähän se tämä päivä otsikossa kaikessa lyhykäisyydessään on. Taisi olla taas aamulla ajatukset jossain muualla, kun töihin mennessäni kompastuin portaissa. Kaatua rojahdin polvilleni ja iskin käteni kipeästi betoniin. Onneksi en tällä kertaa laskeutunut naamalleni. Nousin hissuksiin ylös ja polviin sattui niin vietävästi.

Ohi kulkenut nuori mies kysyi, josko olin kunnossa ja tottakai olin. Mitäs pienistä. Vähän oli vaikea kahta jalkaa linkaten kuitenkin perille päästä. Onneksi nyt ei polviin enää satu. Mahdollisia mustelmia en ole vielä tarkistanut.

Jonkin aikaa ehdin aamulla työpöytäni ääressä istua ja yrittää selvittää paria kiireistä juttua, kun tietokone sanoi PAM! Samaan aikaan aloin kuulla veden lotinaa ja huutoja käytävältä.

Voihan Niagaran putous! Toisella puolen käytävää olevan toimistohuoneen katosta tuli vettä huoneeseen kaatamalla. Vuoto, tai oikeammin tulva, sai alkunsa, kun huoltomies oli tullut ihmettelemään huoneessa kuuluvaa omituista ääntä. Jotenkin mies löysi heikon kohdan ja pato murtui. Onneksi työkaveri oli ottanut henkilökohtaiset tavaransa mukaansa, kun huoltomies portaiden kanssa valtasi huoneen.

Siellä hän yritti epätoivoisesti tukkia vuotoa, kun huoneen ulkopuolelle kerääntyi väkeä asiaa ihmettelemään. Ei tainnut olla huoltomiehen paras päivä. Joku sanoi jopa kiroilua huoneesta kuulleensa. Kännykkäkin sieltä lensi päin ihmettelijöitä. Vähitellen vettä alkoi valua naapurihuoneisiinkin ja lattia tulvi monen neliömetrin alueelta. Isopäällikkö tuli korkokengissään ihmettelemään ja päätti siltä seisomalta, että nyt pidetään vähän pidempi lounastunti ja katsotaan iltapäivällä, kuinka asia on hoitunut.

Ei ollut roskiksista veden kerääjiksi

Iltapäivällä oli kaikki sähköt katkaistu eikä työnteosta mitään tullut. Jossain vaiheessa käytävälle ilmestyi viiden miehen ryhmä tilannetta ihmettelemään. Suurin huoli heillä tuntui olevan, kuinka käytävän matto saadaan pestyksi. Ehdotimme, että tutkisivat ensin, kuinka paljon vettä sisäkatolla vielä on ennen kuin alkavat mattoa pesettää.

Pakkohan minunkin oli paikalta poistua, kun mitään ei voinut tehdä. Sähköt saadaan takaisin kuulemma aikaisintaan aamulla. Oli tuosta pakollisesta iltapäivästä jotain hyötyä. Kotimatkalla piipahdin paikallisen Stokkan hulluilla päivillä ja löysin itselleni talvitakin.

Öinen keikka ja keskustelua karvoista

Näinpäs viime yönä hauskan unen! Alla olevan kuvan herrasmies otti minut yhtäkkiä lavalle esiintymään. Emme me missään stadionilla riehuneet vaan kovin sivistyneesti klubikeikalla missä lie.Olen tämän kuuluisuuden nähnyt lavalla monta kertaa, mutta aina niin kovin kaukaa. Tällä kertaa minut napattiin lavan takaa lauteille. Siinä me valojen välkkeessä käsi kädessä heiluimme ja lauloimme yleisölle. Yhtään ei vasemmassa kädessäni roikkuva vihreä muovikassi tahtia haitannut.

Keikan jälkeen keskustelin tämän komistuksen kanssa depilaatiosta. Erityisesti meitä huvitti erot eurooppalaisten ja amerikkalaisten välillä. Ihmetellen naureskelimme, miksi amerikkalaiset haluavat olla ihan karvattomia, kun taas eurooppalaiset eivät pahemmin ihoa peittävästä karvakerroksesta piittaa.

Minkähän takia minäkin olin tuota mieltä? Lapsesta saakka olen harmitellut karvaisia raajojani ja käyttänyt ahkerasti kaikki mahdollisuudet päästäkseni apina-lookistani eroon.

Yritin you tubesta etsiä viime öistä esiintymistäni, mutta ei se sinne vielä ollut ehtinyt. Tässä teille kuitenkin vähän mallia:

Kuvat löysin jostakin.

Omituinen höpöttäjä vai ekstrovertti suomalainen

Eilen työpaikan kahvihuoneen ohi kävellessäni kuulin sattumalta suomalaisen, paljon vokaaleja sisätävän sanan. Piti ihan pysähtyä ja ääneen sanoa: hääyöaie. Kahvihuoneessa italialainen kollegani alkoi nauraa. Sanoin kuulemma sanan ihan toisella tavalla kuin Pitkänen, joka myös oli ahtautunut kahvihuoneeseen parin italialaisen, yhden itävaltalaisen ja yhden espanjalaisen kanssa.

Alessandra jatkoi, ettei hän tunne muita ekstroverttejä suomalaisia kuin minut. Suomalaiset ovat kuulemma hiljaisia, puhuvat harvakseen ja hitaasti eivätkä näytä tunteitaan. Rouva lisäsi vielä, että olen joskus italialaisempi kuin italialaiset itse. Taisin näyttää hämmästyneeltä, kun kaikki rähähtivät nauramaan. En minä itseäni kovin erilaisena suomalaisena pidä, lapsena varsinkin olin kovin ujo. Nykyisin joko piilotan ujouteni tai en sitä enää ole, en oikein tiedä itsekään. Myönnettävä on, etten ole toimistomme hiljaisimpia. Avaan suuni silloin, kun tarvitaan ja joskus muulloinkin. En istu tanakasti toimistotuolillani ja lähettele kysymyksiä sähköpostitse työkavereilleni vaan käyn mieluummin juttelemassa nokitusten.

Asiaa en kuitenkaan kauaa miettinyt. Työt kutsuivat. Iltapäivällä istuin työterveysasemalla odottelemassa vuosittaisen flunssapiikin iskua olkavarteen. Aloin jutella odotushuoneessa parin ihmisen kanssa, jotka selailivat suomalaisia lehtiä. Oletuksestani huolimatta he eivät olleet suomalaisia, huoneessa ei vain ollut muita lehtiä ja rouvat sanoivat katselevansa kuvia. Juttelimme aika pitkään kaiken maailman asioista ja toivotimme lopuksi mukavaa viikonloppua toisillemme. Olipas mukavaa löytää taas uusia tuttavuuksia.

Tuo ekstrovertti-juttu jäi eiliseltä vähän vaivaamaan ja hetki sitten tein pari luonnetestiä netissä. Tuskinpa nuo lyhyet testit ihan luotettavia ovat. Ei muutamassa minuutissa voi millään saada kaikkea selville. Vastasin kysymyksiin kuitenkin mahdollisimman rehellisesti ja tulokset ovat tuossa alla.

Eysenckin persoonallisuuskysely antoi aika korkean ulospäinsuuntautuneisuus-luvun. Tuota neuroottisuuden prosenttimäärää vähän ihmettelen, mutta johtuisiko siitä, että vastasin pitäväni eläinten kiduttamista julmana. Onneksi valheasteikko sentään jäi alhaiseksi.

84% (16/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.

35% (7/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.

57% (13/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.

8% (2/24) - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva

Toinen tekemäni testi löytyi Kuntoplussan nettisivuilta. Tulos oli selkeä:

Olet ekstrovertti

Olet enemmän ulospäinsuuntautunut kuin syrjäänvetäytyvä. Pidät ihmisten parissa ja huomion keskipisteenä olemisesta.

Saat energiaa ympäristöstäsi. Olet avoin, tunnet paljon ihmisiä ja sinun on helppo ryhtyä puheisiin vieraiden kanssa. Ekstroverttinä puhuminen auttaa ajattelua ja asioiden ja ideoiden hahmottamista.

Ekstrovertin aivot
Ekstrovertillä on hyvä dopamiini-välittäjäaineen sietokyky. Siksi kaipaat fyysisiä tai henkisiä haasteita, esimerkiksi julkisuutta, huomiota, seuraa, uusia elämyksiä ja uusia asioita. Aivosi palkitsevat sinua mielihyvällä avoimmuudesta ja energisyydestä.

En oikein tiedä, mitä ajattelisin. Tarkoittavatko nuo tulokset, että olen hyvä vai huono? Sen tiedän, että usein avaan suuni tilanteissa, joissa voisi olla hiljaakin. Lisäksi päästän suustani joskus sellaisia sammakoita, että kanssaeläjiä hävettää. Minuakin ehkä hetken, mutta unohdan nopeasti, mitä juuri äsken sanoin, kun on niin paljon muutakin asiaa ja sanottavaa.

Tunnustan - I confess

Värikäs blogiystäväni vilukissi ojensi minulle hienon tunnustuksen. Thanks a million for the Beautiful Blogger award!

Tunnustuksen mukana tuli seitsemän asian haaste eli saan avautua ja kertoa teille, rakkaat lukijani, juuri sen verran asioita itsestäni. (Kerrataanpa samalla hollannin lukusanoja.)

Yksi-Een: Olen aamu-uninen. Nuorena en ollut aamu- enkä iltauninen vaan minulle riitti muutaman tunnin horros, mutta nyt voin nukkua vaikka kuinka pitkään. Tosin öisin saatan valvoa ja harmitella, kun hyvä unifilmi katkesi kesken kaiken.

Kaksi-Twee: En voi sietää hierojalla käyntiä. Tiedän, olen omituinen. Kuulemani mukaan jokainen nauttii, kun kroppaa käsitellään ja lihaksia veivataan. En minä. Kampaajaakin kiellän hieromasta päänahkaani. Muutaman kerran olen joutunut onnettomuuden tai muun vaivan takia käymään hierottavana ja ne hoitokerrat olen kestänyt kuin nainen, mutta ihan vain omaksi ilokseni en hierottavaksi mene. Toistaiseksi olen tavannut vasta yhden kaltaiseni, joka on myös hieman häveten tunnustanut hierojainhonsa.

Kolme-Drie: Nautin väenpaljouksista. En tarkoita, että viihtyisin lauantai-iltapäivisin Brysselin keskustan kävelykadulla, jonne kaikki muut ja turistit myös ovat ahtautuneet tekemään vaateostoksia, mutta tykkään katsella ihmismerta. Jos olisi mahdollisuus, istuskelisin tuntikausia katukahvilassa vilkkaan kadun laidalla ja seuraisin ohikulkijoita ja rakentaisin heille kuvitteellisen elämän.

Neljä-Vier: Rakastan merta. Tämä on nyt aika voimakkaasti sanottu, mutta totta se on. Minusta meri, oli se sitten myrskyinen, peilityyni tai jotain siltä väliltä, on hienointa, mitä tällä maapallolla on. Niin kuin vanhassa laulussakin sanotaan, meri tuo viestin jostain kauempaa. Harmi vain, että kovin tuulisilla laineilla tunnen itseni pahoinvoivaksi. Ei minusta merimiestä tulisi.

Viisi-Vijf: Olen hyvä kokki. Tykkään ja osaan tehdä maukasta ruokaa. Luen keittokirjoja ja lehtien ruokapalstoja, seuraan telkkarista kokkaamisohjelmia ja käytän nettiä ruokaohjeiden hakuun. Harvoin niitä kuitenkin seuraan tarkasti, ovat vain osviittana. Keittiössä käytän paljon oman puutarhan yrttejä ja vihanneksia ja paistamiseen voita ja/tai oliiviöljyä. Ns. kevyttuotteet jätän muille (ja sen kyllä huomaa!). Teen yleensä ruoat alusta alkaen itse, koska allergioitteni takia minun täytyy tietää, mitä suuhuni pistän.
Bonustunnustuksena tähän kohtaan myönnän, että joskus kokeileva luovuuteni menee täysin pieleen ja ruoka pääsee joko a) uudelleen tuunattavaksi, b) koirien ruokakippoihin tai c) suoraan kompostiin. Viimeistä vaihtoehtoa vältän kuitenkin kuin ruttoa.

Kuusi-Zes: Innostun helposti ja nopeasti uusista asioista, mutta en aina jaksa seurata niitä loppuun saakka. Minulta puuttuu kärsivällisyys ja haluaisin kaikki valmiiksi heti, oitis, mieluiten eilen. Jos asiat pitkistyvät tai mutkistuvat, saatan jättää koko homman sikseen. Töissä on pakko tehdä hommat loppuun saakka, mutta delegoimalla olen päässyt monesta tylsästä rutiinihommasta eroon.

Seitsemän-Zeven: Jos minulla olisi mahdollisuus, eläisin tien päällä (olisiko pitänyt alkaa rekkakuskiksi?). Matkustaisin paikasta, maasta, maanosasta toiseen, viipyisin muutaman päivän ja jatkaisin taas kulkuani. Kulunut sanonta "Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka", pitää paikkansa tämän ihmisen korvien välissä. Toisaalta, osaan kyllä olla paikoillanikin. Nytkin olen asunut samassa kylässä jo lähes 10 vuotta!

Siinäkö se oli, tuliko seitsemän jo täyteen? Eikö saa enää yhtään tunnustaa lisää? Yhden asian vielä haluaisin kertoa, saanko, saanko, saanhan?

(Kahdeksan-Acht: Kommunikoin ruotsalaisen pomoni kanssa huutamalla. Emme me vihaisesti toisillemme ärjy, mutta kun viereisissä toimistohuoneissa olemme, on keskustelu helppoa vähän ääntä korottamalla. Työkaverit ovat vuosien mittaan siihen tottuneet. Pitävät vähän hassunakin, kun kaksi "hiljaista" pohjoismaalaista elämöi.)

Tämän tunnustuksen ehtoihin kuuluu, että se pitäisi lähettää edelleen seitsemälle bloggaajalle, jotka tahoillaan tunnustaisivat omat juttunsa. Koska kaikki seuraamani hienot, hauskat ja kauniit blogit ovat tunnustuksen arvoisia, luovutin onnettaren roolin Titi-Uulle, ettei puolueellisuudesta syytettäisi ainakaan minua.

Onnetar tässä ilmoittaa, että valmista tuli!

Tiitu kävi reippaasti toimeen ja nappasi tunnustuksen saajiksi seuraavat kirjoittajat: Wappu ja Opri Wapun valtakunnasta, Pirjo Pirjon blogista, Anne Helvetiasta, Famu falsetissa , Anna Täkistä ja torkkupeitosta, Eeva Siperiasta ja Norjalaisen päiväkirjan Heli.
Olkaapas hyvät, kelpo blogiystäväni!

Kyllä uni tietää

Vähällä oli, etten ruokatunnilla tukehtunut parsakaaliini, kun kuuntelin parin työkaverin keskustelua.

- Kiitos, kun pilasit koko viikonlopun, sanoi D.
- Kuinka niin, mitä oiken olen tehnyt, kysyi E.

D: No kun kerroit sen näkemäsi unen ja minä pelkäsin lauantain ja sunnuntain, että jotain pahaa tapahtuu. Luin unien selityskirjoja ja etsin näkemällesi selitystä ja olin ihan kauhuissani.

E: Voi kauheeta! Jos olisin tiennyt, että otat sen noin tosissasi, en olisi kertonut mitään. Olen ihan kamalan pahoillani.

Pakkohan minun oli kysyä, mitä unta E oli oikein nähnyt, kun koko viikonloppu meni toiselta pilalle.

Unessa D oli ollut ensin ihan kunnossa ja terveenä ja yhtäkkiä heittänyt henkensä. Kun D oli saanut kuulla unen tapahtumasta, hänellä nousi kuulemma kaikki karvat pystyyn eikä hän osannut enää muuta ajatellakaan kuin että mahdollisesti kuolisi viikonlopun aikana.

Kuolemaunelle oli löytynyt kaksikin selitystä. Toisen mukaan kuoleminen tarkoittaisi, että henkilölle tapahtuisi jotain todella ihanaa. Toinen selitys taas oli sitä mieltä, että unessa kuollut henkilö sairastuisi erittäin vaikeaan tautiin. Yksi italialainen työkaverini huomautti, että hänen maassaan kuollut nainen - tai ainakin sellaisen suuteleminen - tarkoittaa että jotain todella pahaa ja kamalaa tapahtuu. Kuolleita miehiä sen sijaan kannattaisi Italiassa pussailla unissaan jatkuvasti, siitä kun seuraa vain lottovoittoja ja maailmanmatkoja ja muita mukavia asioita.

Jossain vaiheessa näitä selityksiä ja unien tulkintoja aloin nauraa. Hihitykseni lomassa sain sanotuksi, että voihan se uni tarkoittaa myös sitä, ettei se tarkoita yhtään mitään. Sanomani herätti laajaa paheksuntaa pöytäseurueessa. Muiden mielestä kaikki unet ovat tulkittavissa ja aina niistä löytyy joku viesti joko unennäkijälle tai näkemisen kohteelle.

Yritin syödä ruokani loppuun ja mietin samalla, että mitähän viimeisin muistamani uni mahtoi tarkoittaa. Unessa tömähdin komealla autolla, taisi olla peräti Rolls Royce, lumipenkkaan ja auto meni katolleen. Minä nousin ulos ajopelistä, käänsin auton takaisin pyörilleen ja jatkoin ajoani lumihangessa.

Karppi on kala

Taas on tullut itseinhon aika. Olen alkanut katsella tätä kroppaani sillä silmällä ja hetihän sen näki, että jostain oudosta syystä kiloja on tullut lisää. Jostain kohdin pitäisi saada läskejä pois. On ihan pakko!

Dieettien ja laihdutusruokien maailmassa olen jo aikaisemminkin törmännyt matalahiilihydraattiseen ruokavalioon eli tuttavallisesti karppaamiseen (sana tulee englanninkielisestä low carbohydrate -dieetistä). Edellisellä kerralla luin asiasta aika lailla, mutta kun törmäsin teksteissä ja keskustelufoorumeilla ihan älyttömiin termeihin, en jaksanut jatkaa pidemmälle. Partaäijä, metukka, ketoosi, raxujude, transut - ei, ei ja vielä kerran ei. Sanat kuulostavat ja jopa maistuvat suussani pahalta.

Nyt yritän uudelleen. Tällä kertaa en lue muuta kuin selkeitä ruokaohjeita ja jos törmään sanaan, josta en pidä, lopetan siihen. Osaan minä itsekin jotain tehdä. Tarkoitukseni on jättää ruokavaliostani pois peruna, riisi ja pasta. Ne korvaan parsa- tai kukkakaalilla ja muilla maistuvilla vihanneksilla tai ehkä joskus kvinoalla. Leivän pois jättämistä pohdin myös, mutta ainakaan vielä en ole osannut luopua aamupalavoileivistäni. Yleensä syön kaksi palaa moniviljaleipää aamukahvikupillisten seurana, mutta muuten pystyn kyllä olemaan ilman.

Katsotaan nyt, mitä tästä tulee. Lähteekö kilot vai onko tämä vain mukava vaihtoehto tavalliselle herkuttelulle? Raportoin, jos on aihetta.

Nyt katson jalkapalloa

Aamutuimaan moottoritiellä

Eilen alkoi kurkkukipu ja päänsärky ja tänään tuntuu vaiva jatkuvan. Ei ole auttaneet lääkkeet, kuuma tee, villasukat eikä pipo. Ensi viikolla on edessä vuoden kiireisimmät työpäivät enkä silloin voisi sairastella. Tosin tämä tauti on varmaan vain tavallista vilustumista eikä mitään sänkyyn kaatavaa A(H1N1):tä. Sitä vastaan hain maanantaina työnantajan tarjoaman rokotuksen, joka varmaan alkaa vaikuttaa vasta vähän myöhemmin.

Tänään olisi pitänyt siivota, pestä pyykkiä, ulkoilla koirien kanssa ja viettää muutenkin reipas ja kiireinen lauantai. Suunnitelmat menivät uusiksi, mutta ei haittaa, kunhan pääsen lähikaupasta vähän ruokaa hakemaan.

Mitäs aamurusko lupailikaan?

Onneksi ulkona sataa kaatamalla. Voin hyvällä omalla tunnolla olla vaan ja tuijottaa telkkarista jalkapalloa ja muita kiinnostavia urheilutapahtumia (hah!). Taidan napata kirjahyllystä jonkun lukemattomista kirjoista, kaivautua peiton alle ja nukahtaa rillit vinossa, kirja naaman päällä.

Jokohan nyt jaksaisi

Perjantai oli erilainen työpäivä. Koko osastomme oli yhdessä aamusta myöhään iltaan (oikeastaan yöhön) tällaisissa maisemissa. Jääköön päivän tarkka analysointi toisaalle, mutta muutaman pikku jutun kuitenkin haluan kanssanne jakaa.

Ilokseni huomasin lounasaikaan, että olin yksi harvoista, joka osasi täyttää lautasensa noutopöydästä oikein. Aikoja sitten olen jo oppinut, että ensin otetaan kala-, seuraavaksi liha-alkupaloja ja vasta niiden jälkeen on lämpimän ruoan vuoro. Monelta työkaveriltani näytti tuo tieto kokonaan puuttuvan ja lautaset täytettiin kukkuroilleen. Tai ei kai sillä niin väliä, jos tykkää sekoittaa graavatun lohen parman kinkun kanssa. Taidan vain olla kontrollifriikki.

Olisin mieluummin uinut, kuin ratkonut keinotekoista murhamysteeriä.

Päivän mittaan huomasin myös, etten ole oikein ryhmätyöläinen. Niin kauan kaikki on hyvin, kun minä saan päättää, mitä ryhmässä teen tai mitä ryhmä tekee, mutta jos joku toinen alkaa määrätä, ryhdyn inttämään vastaan ja muutenkin käyttäytymään huonosti. Onneksi tavallisena työpäivänä pystyn sellaiset tilanteet yleensä välttämään.

Hartaasti rakentamamme viruspäähineet pääsivät illalla ulos laatikoista. Yksikkömme porukka sai ansaitsemansa huomion hassuissa hatuissa ja yhtenäisissä tunika-asuissa. Taisimme olla ainoita, jotka olivat tehneet naamiasasunsa itse.

Tässä ne ovat, vielä kaapin hyllyllä. Minun on tuo punainen vasemmalla keskihyllyllä (kullanvärinen on pomon).

Päähineet kestivät hyvin monen tunnin koitoksen. Olin pelännyt, että tapettiliisteri sulaa, jos oikein hikoilen, mutta hyvin se kesti. Välillä piti kyllä pistää pipo lepäämään, kun tuli niin kuuma. En muista, koska viimeeksi olisin tanssinut yli neljä tuntia lähes yhteen soittoon. Tiskijukka soitti viimeisimmät hitit eikä tanssilattialta kerta kaikkiaan voinut olla poissa. Nyt olen pari päivää parannellut polviani, jotka jostain kumman syystä tulivat perjantaina kipeiksi.

Tänään juhlistin talviaikaan siirtymistä kotikylpylässä, kun saunaa ei ole. Lojuin pitkään kuumassa kylvyssä, kuorin naamani, levitin kosteuttavan naamion ja lopuksi läträsin rasvapurkin kanssa ja hieroin kasvoilleni runsaasti yövoidetta. Enköhän nyt taas jaksa tehdä tavallisiakin töitä.

Edit: Oli ihan pakko lisätä vielä yksi kuva. Kauheat virukset vasemmalta oikealle: IT-ES-FI-BE-BE

Yhdellä sanalla

Vilukissi haastoi tällaiseen yhden sanan meemiin. Naamakirjasta se on lähtöisin (siellähän näitä haasteita vilisee). Yritänpä vastata, vaikka vaikea on yhdellä sanalla asioita kertoa.

KÄYTÄ VAIN YHTÄ SANAA! Kopioi ja muuta vastaukset sulle sopiviksi ja välitä viesti eteenpäin 15 henkilölle. Muista merkitä henkilö, jolta sait tämän!

1. Missä kännykkäsi on? - Pöydällä
2. Puolisosi? - Yläkerrassa
3. Hiuksesi? - Sekaisin
4. Äitisi? - Kotonaan
5. Isäsi? - Hautausmaalla
6. Suosikkisi? - Koirat
7. Unesi viime yönä? - Älytön
8. Mielijuomasi? - Kahvi
9. Unelmasi/tavoitteesi? - Elämä
10. Missä huoneessa olet? - Olohuoneessa
11. Harrastuksesi? - Puutarha
12. Pelkosi? - GMO
13. Missä haluat olla 6 vuoden päästä? - Hengissä
14. Missä olit viime yönä? - Sängyssä
15. Jotain, mitä sinä et ole? - Pitkä
16. Muffinssit? - Nam
17. Toivelistalla? - Talo
18. Paikka, missä kasvoit? - Suomi
19. Mitä teit viimeksi? - Kahvittelin
20. Mitä sinulla on ylläsi? - T-paita
21. Televisiosi? - Musta
22. Lemmikkisi? - Kaksi
23. Ystävät? - Parhaita
24. Elämäsi? - Tavallista
25. Mielialasi? - Rauhallinen
26. Ikävöitkö jotakuta? -Ikävöin
27. Auto? - On
28. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? - Sukat
29. Lempikauppasi? - Puutarhakauppa
30. Lempivärisi? - Punainen
31. Milloin nauroit viimeksi? - Eilen
32. Milloin viimeksi itkit? - ???
33. Kuka lähettää tämän edelleen - Vaikeaa
34. Paikka minne menen yhä uudelleen ja uudelleen? - Töihin
35. Henkilö, joka s-postittaa minulle säännöllisesti? - Työkaveri
36. Lempiruokapaikka? - Koti
37. Unelmalomasi? - Vuoristo
38. Mikä ei ota sinussa syntyäkseen? - Silitys
39. Mistä nautit? - Auringosta
40. Miten voit? - Hyvin

Selvitinpäs tämän kuitenkin vaikka epäileväinen olinkin. En nyt haasta ketään, ettei tule paineita - siis minulle. En taitaisi edes löytää 15 haastettavaa. Ottakoon tämän silti mukaansa se, ken haluaa.

Kunnon kengät

Naureskelin vähän aikaa sitten Vilukissin juttua korkokenkien ihanuudesta ja ajattelin, että aika lailla samoilla ajatuksilla mennään.

Minun oli viime viikolla pakko käydä pikaisesti ruokatunnilla ostamassa parit uudet kengät. Vanhat, hyvin palvelleet viiden euron kangaskenkäni hajosivat lähes täysin. Kauniit pilkulliset jalkineeni päätyivät pohjat riekaleina roskikseen heti, kun pääsin takaisin työpaikalleni ja sain vaihdetuksi ihka uudet kenkäni jalkaan. Koska ostosten tekemiseen ei ollut liialti aikaa, yritin vain etsiä jalkaani sopivat mustat kengät, joissa olisi jonkin verran korkoa. Yli kaksi vuotta on tuntunut siltä, että varpaani osoittavat taivasta kohti, kun olen kävellyt lättänillä ballerinoilla tai muuten vain korottomilla kengillä. Nyt päätin repäistä ja ostaa korkokengät!

Ehdin kaluta kahden kaupan tarjonnan ennen kuin kolmannesta löysin sopivat. Ei niissä nahkaa taida olla kuin sisäpohjat, mutta ostin kuitenkin. Vähän pelotti, mitä jalkani tykkäävät korkeila koroilla tepsuttelusta ja ostinkin niille seuraksi tavalliset, tutut ballerinat.

Varaballerinat. Taitaapa kengän kokokin kuvasta näkyä, jos tarkkaan katsoo. Ei ole jalkani pieni, ei.

Huimilla koroilla kävely ei ollutkaan yhtään vaikeaa. Höh, miksen aikaisemmin ollut hakenut jalkaani kunnon kenkiä? Työkavereita kyllä nauratti, kun näytin uusia korkkareitani. Lähes kaikki kävelevät paljon korkeammilla.

Uudet ihanuuteni (harmaatko ne onkin?)

Lähikuva huiman korkeasta stilettikorosta

Nuorenpana en olisi voinut kuvitellakaan käyttäväni muita kuin korkkareita. Jos kengät olivat jalkaan sopivat ja tuntuivat mukavilta, ei koron korkeudella oikeastaan ollut mitään väliä. Hyvin pääsin eteenpäin 10 sentin koroilla, joskus kovaakin, jos oli kiire. Muistan, kuinka parikymppisenä minulla oli hienot, kiiltonahkaiset mustat saappaat, joissa oli muutaman sentin paksuiset pohjat ja erittäin korkeat tolppakorot. Niillä juoksin bussit ja junat kiinni ja pääsin muutenkin lujaa eteenpäin.

Jos voisin, käyttäisin varmaan vieläkin vain korkkareita. Sellaiset jalassa selkä suoristuu, pää on pysyssä ja pituutta tulee lisää paljon enemmän kuin korkojen antamat sentit antaisivat olettaa. No, mitäpäs sitä enää murehtimaan. Mutta jos haaveilla saa, niin kiitos vaan minulle tuollaisia kuin alla olevissa kuvissa.

Ihanan punaiset. Tässä olisi kengät juuri minun makuuni

Entäs nämä? Vakavat työkengät kovaan käyttöön

Ja saappaatkin vielä. Voi kun voisi...

Korkokenkien kuvat täältä.

Kuvako muka valehtelee?

Nyt oli ihan pakko pistää itsensä likoon! Löysin sivuston Yearbook Yourself 2009, jossa voi omakuvan muuttaa eri vuosien mukaan enkä millään voinut vastustaa kiusausta. Omakuva on pari vuotta vanha, mutta nuo alla olevat paljon, paljon vanhempia. Uskokoon, ken tahtoo, sama tyyppi kaikissa kuvissa.

Onpas vuosi 1978 jäänyt jotenkin hämärään, kun en muista ihan noin blondi olleeni.

Olivatko opiskelijat tosiaan noin vanhan näköisiä vuonna 1970?

Vuonna 1960 taisin oikeasti olla sentään vähän nuorempi kuin kuvan neitokainen. Kivat pisamat, vai mitä?

Tehkää perässä, jos uskallatte!

Selleriä, kiitos ei

Tulin vähän aikaa sitten työpaikkaruokalasta syömästä. Tänään meidän gurmee-kuppilassamme oli tarjolla korppujauhoissa pyöriteltyä ja öljyssä paistettua porsaanlihaa (ruokalistalla luki Gordon Bleu), tomaatti-vihanneskastiketta ja farfalle-pastaa.

Luin tarkkaan, mitä kastike sisältää, koska olen pari kertaa joutunut ikävästi yllätetyksi ruuassa olleen sellerin takia. Olen sille nimittäin allerginen. En voi edes pientä palaa selleriä syödä saamatta allergista reaktiota.

Katselin annosta edessäni ja epäilykseni heräsi. Kysyin keittiöväeltä, että oliko kastikkeessa mahdollisesti selleriä, minkä heti myönsivät. Kun ilmoitin, etten valitettavasti voi ruokaa syödä, tiskin toisella puolella oleva, yleensä ystävällinen ja kohtelias nuori mies, kiskaisi lautasen pois edestäni ja ihmetteli suureen ääneen, miksi sitä sitten tilasin ja mihin hän lautasen nyt pistäisi. Samalla hän huusi keittiöön, ettei rouva halua soossia, eikä kuunnellut ollenkaan kun sanoin, että ottaisin vaikka pastaa ja jauhelihakastiketta. Mikään muu ruokalaji ei sillä hetkellä tullut mieleeni. Hetken päästä eteeni heitettiin kastikkeesta puhdistettu, kuiva annos sianlihaa ja pastaa.

Onneksi kassalla ollut rouva oli nopea ja lennätti lautasen takaisin keittiöön. Lopulta sain ruokani ja pyysin kassalta hinnanerotuksen takaisin. Sitä oli kuitenkin kuulemma kiireessä liian vaikea laskea. Rouva lupasi rahat, kun tulen seuraavan kerran kahville. Toivottavasti muistaa lupauksensa. Minä ainakin muistan.

Kastikkeessa ei loppujen lopuksi selleriä ollut. Työkaverini tutkivat tarkkaan lautastensa sisällön eivätkä löytäneet muruakaan. No, eipä haittaa. Ainakin nyt tiskin toisella puolella tiedetään, että se suomalainen, äkäinen muija on sellerille allerginen.

Minäkö se oon

Kiitos Eevalle haasteesta. Mielenkiintoista, saas nähdä, tunnistanko itsekään itseäni:

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

1. Osaan heiluttaa korviani ja saan helposti olka- ja lantioniveleni pois paikoiltaan. Enää en niveliäni viitsi rasittaa, kipeytyvät muutenkin. Lapsena kuitenkin oikein mielelläni kauhistutin ihmisiä taidoillani.

2. Rakastan matkailua ja uusiin paikkoihin tutustumista. Olen samaa mieltä, kuin se ajattelija, joka sanoi: "Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike." En tiedä, olisiko matkailuintoni periytynyt maailman meriä seilanneelta iso-isoisältäni. Ei väliä, olenko maalla, merellä vai ilmassa, pääasia on, että eteenpäin mennään.

3. Lempivärini on punainen. Tosin vaatteistani sitä ei kyllä huomaa. Yleensä sorrun ostamaan tylsiä mustia vaatteita, kun se on niin helppoa. Joskus kyllä käytä peräti raikkaan ruskeitakin vaatteita. No, onhan noita vihreitä, oransseja ja punaisiakin, kun oikein asiaa mietin.

4. Minulla arpijalat. Vasemmassa polvessa on kamala, mustanharmaa muisto lapsuudesta. Olin kuusivuotias, kun kaaduin pyörällä ja polveen tuli iso haava. Lääkäri tikkasi, muttei muistanut puhdistaa. Oikean jalan nilkassa on vetoketjut sekä vasemmalla että oikealla puolen. Saapahan helposti auki, jos tarvitsee vielä neljännen kerran leikata.

5. Eläimet olivat minulle aivan yhdentekeviä, kun olin nuori. Muutama vuosi sitten mieli muuttui ihan yhtäkkiä ja tuntui siltä, että meille täytyy saada koira. Nyt koiria on kaksi, enkä edes osaa ajatella, mitä elämä olisi ilman niitä.

Eipä nuo nyt tainneet ihan ohjeen mukaan mennä, mutta ovat kuitenkin minua itteäni. Jos hukkaan joutuisin, tuskinpa noilla tuntomerkeillä kukaan löytäisi.

Nyt vähän kapinoin ja lähetän haasteen kahdelle bloggaajalle viiden sijaan: Famulle falsetissa ja Leenalle.

Jousen pysähtyessa automaatin heiluttelu sallittua

Iltapäivällä tuli ihan kamala makeannälkä. En löytänyt karkkia, suklaata, rusinoita, en edes näkkileipää toimistohuoneestani, joten oli ihan pakko lähteä kanttiiniin ostoksille. Muillekin näytti käyneen samalla tavalla juuri samalla hetkellä, kassalle oli pitkän pitkä jono. Olisikohan syynä ollut meille tänään tarjottu kalaruoka?

En jäänyt jonottamaan vaan siirryin kellariaulassa olevan automaatin viereen kolikkoineni. Silmäni osuivat Oxfamin tummaan suklaalevyyn (ihan pieni, vain 50 g) ja päätin tuhlata peräti 1,35 euroa hyvään tarkoitukseen. Sitä paitsi tumma suklaa on viimeaikaisissa tutkimuksissa todettu peräti terveelliseksi. Vempautin kolikot koneeseen yksi kerrallaan. Kun rahaa oli tarpeeksi, naputtelin suklaalevyn koodinumeron automaattiin.

Pieni jousennäköinen teline alkoi pyöriä ja valitsemani suklaalevy liikkui hitaasti hyllyn reunaa kohti pudotaakseen automaatin pohjalle, josta sen sitten luukun kautta poimisin. Jousi pyöri sen aikaa, että levy pääsi juuri ja juuri hyllyn reunalle ja jäi siihen kököttämään. Tönäisin laitetta vähän, mutta ei se liikahtanutkaan. Katsoin ympärilleni varmistaakseni, ettei kukaan näe. Otin automaatin kummastakin kyljestä oikein vahvasti kiinni, työnsi sitä kaikin voimin seinää kohden ja päästin irti. Jouduin tekemään toimenpiteen kaksi kertaa ennen kuin suklaalevyni suostui putoamaan.

Palkitsin itseäni hyvin suoritetusta suklaan metsästyksesta toisellakin levyllä. Pieni Leo-maitosuklaalevy maksoi vain 55 senttiä ja kaloreitakin on pelkästään 176. Juuri sen verran minulta niitä taisi kuluakin automaattia keikutellessani.

Hyvältähän tumma suklaa maistui. Vähän kuitenkin petyin, kun luin kääröstä, että kaakaota siinä oli vain 48%. Jotta suklaa olisi Oikeasti Terveellistä, siinä pitäisi olla kaakaota vähintään 75%. Maitosuklaata en ole vielä maistanut. Taidan jättää sen huomiseksi.

Yhdyssana, 12 kirjainta

Sana alkaa v:llä ja loppyy ä:hän ja kuulostaa sekä näyttää tosi ankealta suomalaiselta sanalta. Mikä se on? No tottakai välilevytyrä, iskiakseksikin kutsuttu. Sellainen minulla kuulemma on tuolla alaselässä.

Hain eilen sairaalasta skannaustulokset enkä avannut kirjekuorta vaikka kovasti teki mieli. Tänään kävin lääkärillä, mutta mukava omalääkärini oli lomalla. Juttelin hetken toisen tohtorin kanssa ja hän tuon tyrä-diagnoosin kertoi. Lisäksi sanoi, että vaivaan on kaksi hoitovaihtoehtoa: joko kunnollinen lepo tai leikkaus. Käski uudestaan omalle lääkärille ensi viikolla, niin voin hänen kanssaan sopia, miten hoidetaan.

Lepäämään en ainakaan pitkäksi aikaa aio alkaa, on jo muutenkin kertynyt sairauslomia viime aikoina ihan riittämiin. Ei se leikkauskaan hauskalta kuulosta. Odottelen nyt ensi viikkoon ja mietin sitten uudestaan. Särkylääkkeitä on sentään vielä.

Töissä olivat ajatukset ihan muualla kuin työasioissa. Iloa sentään toi eilen työkavereilta saamani tuoksuva kukkakimppu.

Valitaan kolmesta nopein

Oli taas tänään pakko käydä lääkärin puheilla, kun työnteko ei sujunutkaan niin kuin toivoin. Lonkka ja vasen jalka kipeytyivät siistissä sisätyössä niin, etten saanut ajatuksistanikaan enää selvää.

Tohtori näytti huolestuneelta, eikä minun ihan kamalan paljon tarvinnut kysellä hoito- ja tutkimusmahdollisuuksia, kun hän ehdotti CT-skannausta. Suostuin ilman muuta. Lääkäri ehdotti, että varaan ajan kaikista kolmesta lähi sairaalasta ja menen sinne, mihin nopeimmin pääsen. Tulosten jälkeen mietitään, menenkö seuraavaksi reumalääkärille vai ortopedille vaivaani valittamaan. Pika-avuksi sain vielä persuksiini kipupiikin, josta tuntui olevan heti apua.

Toinen, tai oikeastaan kolmas, iloinen asia oli, että sain osa-aikaista sairauslomaa kahdeksi viikoksi. Töissä varmaan tykkäävät, kun sentään joka päivä olen paikalla vaikka sitten vain puoli päivää. Kun vain jaksaisin nousta niin aikaisin, että pääsisin lähtemään ennen aamuruuhkaa.

Shampanjaa ja sympatiaa

Kävin eilen töissä. Hyvä työkaveri siirtyi virkaoksalla ylemmälle ja piti perinteiset läksiäiset. Täällä ei juoda läksiäiskahvia vaan tarjotaan shampanjaa ja viiniä sekä pieniä ja miksei suurempiakin makupaloja. Puheita pidetään, musiikkia soitetaan, nauretaan ja joskus lauletaankin. Hauskaa oli tälläkin kertaa vaikka haikealta aina tuntuu, kun joku porukasta lähtee.

Läksiäislahjan ostaminen ei nyt ollut ollenkaan niin vaikeaa kuin yleensä. Työkaveri on suuri Led Zeppelinin ihailija ja lisäksi hän on juuri muuttanut ja alkanut sisustaa uutta kotia. Päädyimme ostamaan bändistä kertovan kirjan ja lopun kerätyn rahan käytimme Habitatin lahjakorttiin. Kukkiakin tietysti ostimme, mutta ei kimppua, sillä "ei miehelle saa kukkakimppua antaa", minulle sanottiin. Kirjan olin hommannut jo ennen sairauslomaani ja eilen piipahdin Habitatissa ennen kuin ajoin töihin.

Jäin läksiäisten jälkeen vielä joksikin aikaa töihin, kun en parin viinilasillisen jälkeen heti arvannut autonrattiin mennä. Työkaverit pistäytyivät huoneessani yksi toisensa jälkeen utelemassa, mikä minua oikein vaivaa. Sympatiapisteitä kerääntyi roppakaupalla ja jokaisella tuntui olevan takataskussaan parannuskeino. Jostain syystä vain otti päähän ihmisten hyvää tarkoittavat neuvot. Olen nyt viikon yrittänyt parannella itseäni ja mitään muutosta ei ole tapahtunut. Lupasin, että menen maanantaina töihin, mutta jos yhtään en viikonlopun aikana parane, taitaa työnteko jäädä vieläkin haaveeksi. Harmittaa tämä olotila.

Filosofista ajattelua Humen tapaan

Minun elämääni ja ajatusmaailmaani ei koskaan ole kuulunut analysointi tai kovin syvällinen pohdinta. Arvostella ja kyseenalaistaa kyllä olen aina osannut, kysykää vaikka keneltä tutultani. Joku on jopa väittänyt ongelmanratkaisukykyni olevan luovaa, mutta siihen en sano mitään. Yksi asia on kuitenkin varmaa, olen auttamattomasti yllytyshullu.

Törmäsin äsken Tillmanin blogissa SOPHIA-testiin, jossa otetaan kantaa erilaisiin ajattelua ja elämää koskeviin väittämiin. Testin lopussa filosofigeneraattori laskee, kuka tunnettu filosofi olisi eniten ollut samaa mieltä kanssasi. Minä en olisi minä, jollen heti olisi käynyt tuumasta toimeen.

Kysymykset olivat yksinkertaisia eikä minun tarvinnut vastauksia pohtia. Sitä kyllä ihmettelin, että millä jo aikoja sitten manan maille menneet filosofit oli saatu ottamaan kantaa esimerkiksi Suomen aborttilakiin tai naisten tasa-arvoon.

Vähän jännitti, kukahan koneelta eteeni putkahtaisi. Olisinko lähinnä Marie Curieta, Pentti Linkolaa vai Aristotelesta? Eipä ollut kukaan edellä mainituista, minun ajatuksieni filosofiksi (tosin vain 77 prosentin osumatarkkuudella) tuli skotlantilainen David Hume. Mitäs tuotakaan sen enempää analysoimaan. Katsokaa itse (Minkähän takia SOPHIA väittää häntä englantilaiseksi?):

David Hume

Englantilaisen David Humen (1711-1776) mukaan kaikki todellinen tieto -logiikan ja matematiikan totuuksia lukuun ottamatta - peräisin aistihavainnosta. Tähän periaatteeseen nojautuen hän kyseenalaisti monia arkisen elämän itsestäänselvyyksiä. Tavallisesti ajattelemme, että syyn (esimerkiksi bensiiniastiaan heitetyn palavan tulitikun) ja seurauksen (leimahdus, räjähdys) on jokin välttämätön side, jota me nimitämme syy-seuraussuhteeksi. Hume tiedusteli, oliko kellään tuollaisesta siteestä mitään havaintoa. Hän itse kertoi havainneensa vain ilmiöitä, jotka tavallisesti seurasivat toinen toistaan säännönmukaisesti. Mutta tuossa säännönmukaisuudessa ei hänen mukaansa ollut mitään pakottavaa voimaa. Niinpä aurinko oli kyllä tähän asti noussut oltuaan määrätunnit horisonttiviivan alapuolella, mutta koskaan ei asiasta voinut olla täysin varma.

Samaan tapaan H. arvosteli myös monia moraalikäsitteitä. Humen giljotiiniksi kutsutun periaatteen mukaan "siitä, miten asiat ovat, ei voida (loogisesti sitovalla tavalla) päätellä, miten niiden tulisi olla.

David Humen luetuin teos Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä on ilmestynyt suomen kielellä v. 1938. Kirja on kuitenkin tavaton harvinaisuus.

Kevätkö se siellä kurkistaa?

Hiippailin tänään puutarhassa. Aurinko lämmitti mukavasti ja kevät ilmoitti olostaan.

Mininarsissit näyttävät kovin herttaisilta,
mutta krookuksista on aika jo tainnut mennä ohi.

Terhakan terveellistä ruohosipulia

Kohta saadaan raparperikiisseliä, nam!

Hyvä, että aurinko paistoi, kun muuten meni päivä taas niin sanotusti persiilleen. Hiivatin lonkka-, selkä- ynnä jalkakipu ei ota laantuakseen enkä voinut ajatellakaan töihin lähtöä. Lääkäriinhän minun piti itseni kammeta, kun ei aamulla vastaanotolla puhelimeen vastattu. Sairauslomaa tuli kokonainen viikko ja lähete röntgeniin. Sain ajan tuohon ihan naapuriin vielä tälle illalle.

Kipulääkkeeksi lääkäri määräsi Valtran-tippoja ja moneen kertaan sanoi, että autonrattiin ei sitten missään nimessä saa mennä, kun olen lääkettä ottanut. Apteekkarikin varoitti, että vahvaa on. Hintaa tuolla myrkyllä ei ollut kuin 3,85 euroa.

Jos iltamyöhällä julkaisen omituisia postauksia blogissani, voin jo näin etukäteen syyttää nuppini mahdollisesti sekoittavaa Valtrania.

Kuinka pääsen- tai sitten en - kivusta eroon

Jos kivun valitus ei kiinnosta, lukeminen kannattaa lopettaa tähän.

Eilisestä lääkärin käynnistä oli hyötyä iltaan asti, sitten se loppui. Kipu valtasi illan mittaan riemuissaan koko vasemman jalan. Yön nukuin parin tunnin pätkissä. Kun yritin sängyssä kääntyä, siitä ei tullut mitään ellen noussut ensin istumaan. Toimintaa vauhditin äänekkäillä manauksilla. Onneksi ei ole seinänaapureita.

Nappailin aina herätessäni Dafalgania (paracetamolum), mikä tuntuu olevan yleisimmin määrätty särkylääke täällä. Särkyyn se ei kyllä tehoa, mutta muuten varmaan ihan hyvä. Aamulla muistin, että lähes käden ulottuvilla on jotain lihaskipuun tarkoitettua suihketta. Löysin pullon ja levitin litkua koko jalkaan. Ei se mitään auttanut. Muistin myös pakastimessa odottavat kylmäpakkaukset ja taiteilin niistä paketit jalkani ympärille. Kipu vain paheni.

Nousin lopulta kunnolla ylös, otin lääkärin määräämää tulehduskipulääkettä tyhjään mahaan (ei niin saa tehdä!). Yhtäkkiä minulla välähti! Muistin, että viimeisimmän nilkkaleikkauksen jälkeen minulle oli määrätty voimakasta särkylääkettä, jota en silloin kuitenkaan tarvinnut. Löysin lääkepaketin ja imeskelin heti yhden pillerin. Tramadolia saa ottaa neljä tablettia päivässä ja nyt odotan, että kello tulisi äkkiä yksi ja saisin imeskellä toisen.

Ennen lääkkeen ottoa tutkin Wikipediasta ja muiltakin sivustoilta, kuinka vaarallisesta aineesta on kysymys ja voinko ottaa sitä minulle määrätyn tulehduskipulääkkeen kanssa. Yllätyin iloisesti, Tramadol sopii oikein hyvin kivuliaaseen vaivaani. Tosin se on ns. kolmiolääke ja minun pitäisi mennä tänään apteekkiin hakemaan lisää tulehduslääkettä. Autolla sinne olisi ajettava, kun kävelemään en pitkää matkaa pysty. Onneksi tässä on apteekki ihan lähellä, eikä ajomatkasta tulisi pitkä. Uskaltaisinkohan lähteä muutaman tunnin kuluttua liikenteeseen?