Kielikoulu ihan naapurissa

Kävin eilen uusien naapureiden luona kakkukahvilla. Mukava nuoripari oli kutsunut kaikki naapurit tutustumiskahville ja ihmettelemään, miltä remontoitu vanha talo nyt näyttää.

Kaikki kutsutut eivät tietenkään tulleet. Rivitalon asukkaista ei kukaan. Istuimme pihalla päivänvarjon alla, joimme kahvia, söimme mansikka- ja banaanikakkua ja juttelimme. Tai kaikki muut juttelivat, mutta minä enimmäkseen kuuntelin, kun hitaalla alkeis-hollannillani en millään ehtinyt kiivaana kulkevaan keskusteluun mukaan. Heti, kun joku kysyi minulta jotain, kaikki muut hiljenivät kohteliaina ja sain rauhassa vastata. Kukaan ei kertaakaan nauranut sanomisilleni eli kaipa ne oikein menivät.

Ymmärsin keskustelusta paljon. Vanhat naapurit kertoivat, minkälaisia talon entiset asukkaat olivat olleet. Sain myös tietää, että rivitalon asukkaat ovat kaikki puolalaisia (eivät ehkä olleet ymmärtäneet tulla kahville hollanniksi kutsuttuina) ja yhden puolalaisperheen isä kouluttaa äitiä erittäin äänekkäästi ja jopa nyrkkien kanssa. Surullista.

Uusista naapureista opin, että olivat avioituneet pari viikkoa sitten, rouva käy töissä yli tunnin ajomatkan päässä, mutta oli edellispäivänä ollut työhaastattelussa lähikylässä ja mies työskentelee fysioterapeuttina pikku kaupungin sairaalassa Brysselin lähellä. Parin kaksi tytärtä ovat miehen edellisestä liitosta ja asuvat vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona.

Puhetta riitti kahvipöydän ympärillä ja kaikkien lähtiessä koteihinsa tajusin, että kymmeniä vuosia vastapäätä toisiaan asuneet ihmiset eivät tienneet toistensa etunimiä. Hyvä, kun vihdoin eilen saivat nekin tietää. Onpahan helpompi huudella naapuriin, kun voi sanoa vain "Huomenta, Judith!" ja "Kaunis päivä tänään, Raymond!" sen sijaan, että rouvittelisivat ja herroittelisivat.

Nyt on myös posket muiskuteltu kunnolla. Kylään mennessä kaikki poskisuutelivat kaikkia (paitsi miehet miehiä) ja sama muiskukierros käytiin pois lähtiessä. Oikea-vasen-oikea, oikea-vasen-oikea, se on virallinen belgialainen tapa. Entisen kielenopettajani mukaan poskisuukottelua ei Flanderissa harrasteta, mutta sitä ei olisi eilen voinut millään arvata.

Ei enää teini-ikäinen

Taisin olla eilen illalla vähän väsynyt. Työpäivän jälkeen oli taas hollannin tunti, vettä satoi, oli pimeää eikä yhtään huvittanut. Opettaja oli lievässä flunssassa eikä hänelläkään tainnut olla paras päivänsä.

Tunnin alussa opettaja muutti ryhmämme istumajärjestyksen. Minulla nousi niskavillat pystyyn ja mutisin vastalauseeni. Halusin istua siinä, missä ennenkin. Piste. Seuraavaksi pääsimme tekemään jotain älytöntä ryhmätyötä, jossa piti lukea pieniä lehtijuttuja ja löytää niistä nippelitietoa. Nyt alkoi höyry nousta ja avasin jo suuni kysyäkseni koko homman tarkoitusta.

Tunsin pienen teinikapinallisen nousevan taas olkapäälleni riehumaan. En ollutkaan tavannut sitä muutamaan vuoteen, mutta muistan kuinka lopetin aikoinani ranskan tunnit juuri sen pienen, vihaisen teinitytön takia. Se pisti suuhuni tekstiä, joka ei ollut ollenkaan soveliasta aikuisen ihmisen sanomaksi. Ei kyllä nuorenkaan sen puoleen. Silloin hävetti niin, että lopetin koko kurssin. Jostain menneisyyden koulukokemuksista se varmaan kaivoi tiensä esiin. Minä en ollut teini-ikäisenä mikään hyvä enkä edes kiltti oppilas. Elämässä oli silloin niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin koulunkäynti.

Eilen en päästänyt sitä pientä pirulaista pidemmälle. Päätin, että aikuisen ihmisen on osattava käyttäytyä kunnolla. Jos jostain asiasta ei pidä, ei sitä tarvitse silti kovaan ääneen muille ilmoittaa eikä ainakaan opettajalle tarvitse vihoitella. Loppuajan istuin nätisti ja tein mitä pyydettiin. Kun tehtävät oli tarkastettu ja asiasta keskusteltu, opettaja oli tyytyväinen ja sanoi iloisena, että nyt osaisimme lukea sanomalehtiä.

Ryhmämme, ranskalainen mies, espanjalainen nainen ja minä, hymyili ymmärtäväisenä.

Melkein kymppi

Saimme eilen hollannin kokeen tulokset. Hyvinhän se meni niin kuin epäilinkin. Sain kaikista kokeen osista yhteenstä 93% oikein eli vanhalla koulunumerolla suunnilleen 9+. Tästä on hyvä opiskelua, vaikka pari iltaa viikossa tuntuukin joskus olevan liikaa.

Kurssillemme tuli eilen uusia oppilaita ja laskimme, että paikalla oli 11 eri kansalaisuutta. Äidinkieliä taisi olla vähän enemmän. Lapsia koko 14 hengen porukalla on yhteensä 13 ja jokaiselta kurssilaiselta löytyi kännykkä. Tupakoitsijoita ryhmästämme on vain neljä vaikka tauolla tuntuu, että lähes jokainen menee ulos savuille. Olipas tuossa tärkeää tilastotietoa. Ei taida noin pieni otos antaa kuitenkaan todellista kuvaa Belgiassa asuvista ulkomaanelävistä.

Melkein unohdin: Saimme oikein virallisen kielitodistuksen alkeis-hollannin taidoistamme. Ehkä en kuitenkaan vielä pidennä kielitaitolistaani. Muutama kurssi on vielä käytävä ennen kuin voin sanoa osaavani hollantia, tai flaamiahan se täällä on. Ei taida riittää, että saan jo selvää Het Laatste Nieuwsin uutisista, pitäisi niistä varmaan pystyä keskustelemaankin.