Tekemistä ja puuhastelua

Mitähän tänään vielä tekisin? Pyykkikonetta olen eilisestä lähtien täyttänyt tasaisin väliajoin ja nyt taitaa olla menossa jo viides koneellinen.

Joululiinankin varmaan saa jo vaihtaa johonkin keväisempään ja sohvien päälle taidan levittää jokin aika sitten ostamani päiväpeitot. Olisi kyllä oikeastaan pitänyt ostaa uudet sohvat, mutten raaskinut. Taitaakin tulla vielä silityspäivä, tuskin pöytäliinoja on kukaan silittänyt pesun jälkeen.

Silittäminen on outoa touhua, en millään viitsisi sitä aloittaa, mutta kun pääsen alkuun, en haluaisi lopettaa. Vaatteita en silitä kuin pakon edessä, mutta tyyny-, pyyhe- ja pöytäliinoja kyllä ihan mielelläni. Lakanoita en silitä enkä mankeloi. No, en voisikaan, kun en omista mankelia. Rullaan ne tiukasti heti, kun ovat kuivuneet ja ihan hyvin ovat sänkyihin kelvanneet. Kertaakaan en ole valittanut.

Ai niin, ruokaakin varmaan täytyy tehdä. Tänään en kikkaile kokkaamisen kanssa vaan teen lihamureketta. Helppoa ja hyvää!

Alla olevat kuvat eivät millään tavalla kuulu tähän päivään. Otin ne viime sunnuntaina, kun piipahdimme Hollannin puolella Zierikzeessä. Se vasta oli hauska pieni kaupunki, ja vanha.

Tässä yksi kaupungin porteista. Autolla siitä ei päässyt kuin yhteen suuntaan eli pois vanhasta kaupungista.

Ei ihme, että talot olivat vähän vinksin vonksin, kun ovat monet kerrat joutuneet tulvien runtelemiksi.

Pakastunut pakastin

Minulla alkoi lopultakin kauan odotettu loma ja löysin itselleni heti pientä lomapuuhastelua. Eilen huomasin, että pakastimemme, sellainen jääkaapin alaosassa oleva kaappi, oli jäänyt rakoselleen useammaksi päiväksi ja alkanut rakentaa meille ihan omaa napajäätikköä. Kaapin arktisista kokkareista ei ihan heti osannut sanoa, oliko kysymyksessä ruisleipäpaketti vai ranskanperunat vai kenties kylmäkalle.

Muutama raivosana taisi suustani päästä ennen kuin aloin heitellä jäisiä tavaroita ämpäriin. Ruisleivät kelpasivat vielä syötäviksi, mutta lähes kaikki muu joutui kompostiin tai roskikseen. Vielä en kaappia ole sulattanut, koska se on sangen primitiivistä mallia ja toimii samalla virralla kuin yläpuolellaan oleva jääkaappi. Jos sulatan pakastimen, lämpenee jääkaappi, mitä en nyt juuri halua. Toistaiseksi annan pakastimen nauttia jääkaudestaan tiukasti suljetun oven takana (ja se ovi pysyy kiinni!!). Sulatan sitten kun jääkaappi on syöty tyhjäksi.

Kyllä jäätymisestä jotain hyötyäkin oli. Pääsin eroon monista viimeisen käyttöpäivän jo vuosia sitten ohittaneesta paketista ja pakastin saa nyt lomailla tyhjänä muutaman viikon.

Siivouksen sijaistoimintoja

Vuosikausia sitten olin au-pairina Skotlannissa. Silloin sain perheen suomalaiselta äidiltä neuvon, että kauniilla ilmalla on siivoaminen unohdettava ja lähdettävä ulos. Olen totellut neuvoa siitä lähtien ja unohtanut siivoamisen. Tuo ulos lähteminen ei aina onnistu, mutta siivouksen sijaistoimintoja on aina muutenkin löytynyt.

Tänäkin viikonloppuna olen ansiokkaasti vältellyt imuriin ja pölyrättiin tarttumista vaikka huusholli huutaa siivousta. En ole kuunnellut vaan tehnyt jotain ihan muuta. Lauantaina kävin nuoremman koiran kanssa eläinlääkärissä, kun raukalla on silmätulehdus ja tarvittiin tippoja. Torillakin piipahdimme samalla reissulla. Kaupassa piti tietysti käydä ja pyykkiäkin pestä ja ripustaa kuivumaan. Keittiössäkin sain aikaa oikein mukavasti kulumaan, vaikka olisi ruoka kai vähemmälläkin touhuamisella valmistunut.

Tänään lähdin oikein tarkoituksella kameran kanssa etsimään hevosten lapsia. Varsoja nähtiin viikko sitten lähes joka pellolla, mutta kamera oli tietysti kotona. Isoista hevosista en oikein välitä, mutta varsat ovat kauniita. Olisin halunnut muutaman kuvan huojuvajalkaisista eläimistä, mutta nyt ei onnistanut. Yhden näin, mutta sekin oli kovin kaukana monen aidan takana, joten annoin asian olla. Sen sijaan kuvailin muuta näkemääni.

Tienvarret ovat täynnä unikoita.

Maissi mutkittelee jo mukavasti pelloilla. Se kasvaa huimaa vauhtia, ensi viikolla taimet ovat puolimetrisiä.

Kapteeni Konkin on seilannut Panamasta saakka Brysselin laitamille. Kyllä kanavaverkosto on hyödyllinen. Pääkaupunki ei ole lähelläkään merta, mutta niin vain isotkin laivat tänne pääsevät.

Pihakuusi ei oikein ole ymmärtänyt, kuinka pitäisi kasvaa. Näyttää rakentelevan pulleaa latvaruusuketta.

Lopuksi nämä ihanaiseni. Ruusut kukkivat kuin viimeistä päivää ja tuoksu on huumaava. Siitä kiitoksena annoin niille tänään kunnon lanta-annoksen.

Siivota siis olisi pitänyt, mutta enää en viitsi aloittaa. Jääköön ensi viikonloppuun.

Ai niin, piti vielä kertoa, että olemme tällä viikolla syöneet ensimmäiset uudet perunat omasta puutarhasta. Tosi maukkaita.

Aurinkoista viikonloppua

Ystävälliset säätieteilijät ovat luvanneet tänne meille kaunista, aurinkoista ja lämmintä viikonloppua. Saa nähdä, pitääkö lupaus 20-asteen helteestä paikkansa.

Koska ongelman saa mistä vain aikaan, niin eikös tästäkin. Siivoanko sisällä (olisi ihan pakko) vai möyrinkö puutarhassa (ei niin pakko)? Kas siinä pulmaa kerrakseen seuraaviksi päiviksi. No, kaupassa tai kahdessa ainakin huomenna käyn ja yritän saada ostokset kotiin pyörän tarakalla. Hyvä juttu muuten tämä pyöräily, tulee kaupasta ostetuksi paljon vähemmän kuin autoilevana asiakkaana.

Kukkien taimiakin olisin halunnut hakea, mutta se täytyy varmaan jättää myöhempään. Ellen sitten...hmmmm, täytyypä miettiä.

Punainen buduaari

Jos joskus vielä hommaan makuuhuoneeseen verhot, niin niitten täytyy olla mustat! Ripustin viikonlopun aikana ikkunoihin uudet (vanhat) verhot, koska

a) olin kyllästynyt edellisiin,

b) em. edelliset joutivat pesuun,

c) em. edelliset kiskottiin alas huoneeseen suoritettujen eristyksellisten toimenpiteiden takia.

Verhokätköistäni vintiltä löytyi lähes käyttämättömät, punaisen oranssit ohuehkot valmisverhot, jotka joskus olin ostanut olohuonetta varten. Niiden piti aikoinaan luoda raikkaan kesäistä tunnelmaa, mutta verhojen kiinnityksen jälkeen huone pimeni kuin ukkosen edellä. Ei tuntunut raikkaalta vaikka kesäiseltä kyllä ja vaihdoinkin ne tuotapikaa takaisin tuttuihin, tylsän harmaan-beigen ei-minkään-värisiin.

Nyt muistin punaiset pimennysverhot, ja koska eristystoimenpiteiden suorittaja toivoi, ettei aurinko liikaa hohkaisi makuuhuoneeseen etelää ja länttä kohti olevien ikkunoiden läpi, päätin ottaa punaiset ihanuudet uusiokäyttöön. Kangasta oli niin paljon, että tuunasin verhoista kaksinkertaiset taatakseni tuplapimeyden. Se vaihe sujui joutuisasti. Varsinainen ripustaminen olikin toinen juttu.

Verhokiskot ja kiinnitykseen käytettävät hakaset sekä muut mitättömän pienet, mutta erittäin tärkeät osat ovat epämääräisesti arvioituina peräisin iloiselta 60-luvulta. Oli suoranaista tuskaa työntää sormet tangon suojana olevan metallisen listan alle (Alkuperäisasentajalta oli unohtunut reunojen hiominen. Toim.huom.) ja yrittää saada verhojen kiinnitysmekanismien liu'ut osumaan täsmälleen oikeaan kohtaan.

Eristyksellisten toimenpiteiden tekijä ehdotti, että jos laitettaisiin huoneeseen valot, ettei pimeässä tarvitsisi näpelöidä. En Ollut Samaa Mieltä. Ripustushommassa ei silmiä tarvittu. Suurimman osan aikaa seisoin tikkaiden toiseksi ylimmällä askelmalla silmät kiinni ja yritin kädet pystyssä päästä verhojenasennusnirvanaan.

Viimeisiä liukuja vietäessä huomasin, että ne perhanan nippelit saa irti toisistaan ja näppärästi sujautetuiksi kiskon ympärille. Kun rullan kummatkin puolet ovat verhokiskossa kiinni, sulketuu systeemi painovoiman ansiosta taas sujuvasti kasaan ja pitää verhoa ylhäällä. Miksei kukaan kertonut tätä etukäteen? Pitikö tämäkin triviaalilitieto oppia kantapään kautta? Tai sormenpäiden?

Verhot ovat nyt siellä missä pitääkin. Punaisen oranssi väri antaa huoneelle kivan säväyksen. Makuuhuoneesta tuli hetkessä (hah!) punainen buduaari. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, seuraavat verhot ovat mustat, hiilenmustat lakritsinvärisin kuvioin.

Tuossa ne nyt ovat juuri ripustettuina. Tikkaatkin vielä tilannetta todistamassa.

Enää en ihmettele

Silloin aikoinaan, kun muutettiin tähän kylään, muutama työkaveri ihmetteli suureen ääneen, kuinka minulla oli varaa asua täällä. Pidin kysymystä kummallisena, koska ihan tavallinen paikkahan tämä. Tavallisia ihmisiä tavallisissa kodeissaan. Vuosien mittaan olen kyllä huomannut, että asuu täällä jokunen erittäin varakaskin henkilö, mutta eikös niitä ole kaikkialla.

Eilen vein koiria iltalenkille ja lähdettiin ihan eri suuntaan kuin ennen. Ohitettiin kylän siniverisen tilukset (iso, aidattu alue. Niillä on niin iso lampikin, että sinne mahtuu pieni kolmen puun saari. Oli siellä kaarisiltakin.) ja jatkoin matkaa omakotialueelle. Voihan yhden kerran! Niillä kaduilla ja kujilla en ennen ollutkaan kulkenut.

Annoin koirien haistella ja pysähdellä juuri niin paljon kuin halusivatkin. Minä sain rauhassa toljotella taloja suu auki. Oli moderneja, kulmikkaita kivitaloja, vanhoja linnamaisia rakennuksia torneineen, olkikattoisia siirtomaatyylisiä kartanoita. Kaikille yhteistä oli, että neliöitä oli ainakin 500. Pihoille oli rakennettu tenniskenttiä, katettuja sekä kattamattomia uima-altaita ja jos jonkinlaisia huvimajoja.

Enää en ihmettele, että työkaverit ihmettelivät.

Melkein kuin uusi

Tehtiin kylppäriin remonttia. Seinät maalattiin valkoisiksi ja katto eristettiin ja peitettiin bambumatolla. Ei siitä ihan älytön tullut. Katsokaa vaikka.

Katto on tehty puutarha-aidaksi tarkoitetusta bambumatosta.

Vielä pitää maalata nyt puunväriset, öljytyt puolipaneelit. Varmaan niistäkin valkoiset tulee.

Tässä vanhassa talossa on kylpyhuonekin vanha. Aikoinaan, kun tänne muutettiin, halusin seinät niin vaalean sinisiksi kuin mahdollista. Sekoitin itse maalin, että siitä tulisi juuri sellaista kuin halusin, mutta pieleenhän se meni. Usean vuoden ajan olemme nyt katselleet lähinnä taivaansinisiä tai vaihtoehtoisesti Välimeren sinisiä seiniä. Aluksi ajattelin, että olkoon, mitä nyt yhdellä kylppärillä on väliä. Väri alkoi kuitenkin kyllästyttää aika pian ja kun edellinen katto (ei ihan bambua, mutta jotain ruokoa kuitenkin) alkoi irtoilla, päätimme korjata koko huoneen.

Jos talo olisi oma, kylpyhuoneen paikalla saattaisi olla vain suihkuhuone ja kellarissa vaikka sauna. Vaan ei ole. Vuokra-asuntoon ei kauheasti voi muutoksia tehdä, vaikka meillä onkin belgialaisittain erittäin vapaat kädet korjailla taloa ja muuttaa sitä mieleiseksemme. Aika paljon olemmekin tehneet, mm. olohuoneessa on nyt öljytty puulattia kokolattiamaton sijaan ja pihanpuoleisen seinän mineriittilevyt pääsivät kunnan ongelmajätekonttiin. Tilalle rakensimme lautaverhoilun. Lisäksi olemme eristäneet taloa kaikkialta, mistä vain on ollut mahdollista. Talon rakentamisaikaan, vuonna 1930 ei eristyksistä taidettu paljon ymmärtää. Kun tuuli osuu sopivasti, tuntuu kuin se puhaltaisi suoraan seinien läpi.

Harakanpesä

Tuli viime viikolla energialaitokselta vuosittainen tasauslasku. Melkein nousi tukka pystyyn, kun näin että pitää maksaa viimetalvisesta lämmityksestä ja sähkön käytöstä lähes 500 euroa lisää!

Olihan täällä toki kylmempää kuin moniin vuosiin ja taloa piti lämmittää jopa päivisin, kun olin sairauslomien takia paljon kotosalla. Yleensä säädän päivälämpötilan 17 asteeseen, mutta vaikka se koirille riittääkin, ei se minulle ole tarpeeksi.

Tätä meidän kotiamme lämmitetään maakaasulla. Keskuslämmityskattila lähtee käyntiin aina, kun lämpötila olohuoneessa putoaa säädetyn alapuolelle. Vesikin kuumenee samalla konstilla. Kun kuumavesihanan kääntää auki, kellarissa tohahtaa. Lämpö pysyy sisällä juuri sen ajan kuin sitä pidetään päällä. Vanhassa, joskus 20-30-luvulla rakennetussa talossa ei ole eristeitä juuri ollenkaan. Ulkoseinissä, parin tiilikerroksen välissä on vain ilmaa. Yläkerran kylpyhuoneessa saa laskea minuuttikaupalla lämmintä vettä ennen kuin se on - lämmintä. Kylmien seinien sisällä olevat kylmät vesiputket eivät säilytä vettä kuumana yhtään.

Vaikka asummekin vuokralla, olemme vähän itse remontoineet taloa lämpimämmäksi ja lisänneet eristyksiä sinne minne se on mahdollista. Koko talo on kuitenkin vieläkin kuin harakanpesä. Ovista vetää ja työntää ja verhot heiluvat ikkunoissa, vaikka kuinka ne sulkisi kunnolla. Muutamassa ikkunassa on sentään kaksinkertaiset lasit, mutta suurin osa taitaa olla vielä ihan alkuperäistä mallia.

Belgiassa on vasta viime vuosina kiinnitetty huomiota talojen lämpöeristyksiin ja uusien talojen seinät ja katot onkin jo pakko eristää kunnolla. Useat kunnat myöntävät myös ns. energialainaa remontoijille, jotka korjaavat vanhat harakanpesät pitävämmiksi. Saa nähdä, koska meidän vuokraisäntämme haluaa ryhtyä taloa remontoimaan. Vaikka miksipä hän sellaiseen hommaan alkaisi, kun vuokra tulee tilille kuukausittain ja vuokralainen maksaa lämmityskulut. Vuokra ei ole korkea, mutta kuukausittainen kaasu- ja sähkölaskumme on kyllä melko suuri.

Huomasin tosin yllätyksekseni, että tästä lähtien maksamme vähemmän sekä kaasusta että sähköstä kuin viime vuonna. Hyvä niin, mutta jos ensi talvikin on kylmä, on taas vuoden päästä odotettavissa tasausta usean satasen edestä.

Jossain tuolla lehvistön sisällä on oikea harakanpesä
Puu on talomme edessä, vilkkaan tien varressa. Pesässä
taitaa olla hautomisen aika, kun on viime aikoina
ollut kovin hiljaista.