Hyvä teko, vaikkakin tosi pieni

Kannoin tänään töihin kolme suurta muovikassillista talvivaatteita, joita ei enää käytetä. Työpaikalla kerätään huopia ja vanhoja, lämpimiä vaatteita asunnottomille, joilla varmasti on tällä hetkellä aika kylmä tuolla pakkasessa. Pakkastalvea on kestänyt jo yli kaksi viikkoa, mikä on täällä erittäin harvinaista.

Brysselissä yritetään nyt saada asunnottomat yömajoihin, mutta kaikki eivät kuitenkaan halua rekisteröityä yöpyjiksi suureen halliin vaan etsivät mieluummin yösijan kadunvarrelta, metroasemilta, puistoista... Monilla kaduilla yöpyjilla on myös koira seuranaan, eikä yömajoihin eläimiä päästetä.
Toivottavasti vaatteistani on iloa joillekin heistä.

Ei täällä pyhiä vietetä

Minä makoilen kotona vaikka töissä pitäisi olla. Täällä ei loppiaista vietetä ja kaupat ja kaikki muutkin arkiset kohteet ovat ihan auki. Niin, ja tästä makoilemisesta: Olen sairaana, potenut tavallista talviflunssaa jo muutaman päivän. Toivottavasti pöpö löytää uuden emännän tämän viikonlopun aikana ja jaksan maanantaina töihin mennä.

Nyt on ollut aikaa lukea uutisia ja katsoa telkkaria. Äsken juuri seurasin nuorten jääkiekon mm-kisojen loppuottelun uusintaa, onnitteluni ruotsalaisille voitosta! Harvinaista herkkua täällä meillä tuo jääkiekko. Nyt on sentään vähän helpompi katsella kiekkoilijoita, kun vajaa vuosi sitten hommasin huusholliin digi-tv-systeemit ja on enemmän noita kanavia. Koska Belgiassa kaikki on toisin, voi televisiotakin katsoa joko kaapelin tai digi-boxin kautta, tai vaikka kummankin. Antenneja täällä ei enää näy, paitsi satelliittiantenneja, joita onkin runsain mitoin varsinkin isojen kerrostalojen parvekkeet täynnä.

Television katsomisen lisäksi olen myös lueskellut netistä Suomen uutisia ja seurannut presidenttipeliä. Kovin kiivaalta ei pelaaminen näytä, mutta eiköhän senkin kisan joku voita. Minä saan päättää voittajan valinnasta ensi viikon keskiviikosta alkaen ja tottakai sen teen. Tiedän jo, kuka osallistujista on minun mieleeni, mutta en taida sitä täällä paljastaa. Sen verran voin kertoa, ettei lempipelaajani ole mainostoimiston stailaama "nuorekas" herrasmies eikä se, joka puhuisi naisten kanssa vain sosiaaliasioista.

Kun nyt aloin avautua, niin ihmettelenpä Suomen uutta tupakkalakia. Olen ymmärtänyt, että savukkeita tai muita tupakkatuotteita ei saa enää myydä näkyvästi. Kirjoituksista päätellen tupakan osto on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Minä en ole enää vuosikymmeniin sauhutellut, enkä ole ollenkaan tupakoinnin puolesta puhuja, mutta en silti ymmmärrä tuota lista-, numerointi- ja piilotuspolitiikkaa. Jonkin verran eri maissa matkustelleena en ole missään nähnyt mokomaa (en tosin Suomessakaan, vielä).

Tuossa naapurikylän kaupassa kyllä tupakat ovat piilossa harmaan muovipömpelin sisällä, mutta askin saa sieltä ulos maksettuaan ns. tupakkakortin kassalla. Viivakoodikortin voi ottaa vihanneshyllyjen vieressä olevasta ritilästä ja kassahenkilö aktivoi kortin maksuvaiheessa. Sitten vain kortti koneeseen ja kone sylkäisee askin ulos. Aika yksinkertaista. Muuten tupakkatuotteet ovat myymälöissä selvästi esillä, jopa sairaaloiden lehti- ja kukkakaupoissa sekä kanttiineissa.

Eipä tämä maa kyllä pääsisi muutenkaan terveyspoliisien listalla ykköseksi. Onhan täällä viinit ja oluetkin ihan vapaasti kaupan hyllyiltä valittavissa. Maistiaisiakin ko. tuotteista on vähän väliä, ja ihan keskellä päivää! Tosin viinit ja oluet ovat täällä elintarvikkeita, eivät alkoholijuomia. Sellaisiksi katsotaan vain vahvemmat aineet, mutta aika usein nekin ovat avoimissa hyllyissä kaikkien ostettavissa. No, ei aivan kaikkien, ei täälläkään alle 18-vuotiaille niitä myydä.

Nämä veneet kilpailevat siitä, mikä pääsee nousuveden aikana ensimmäisenä aalloille. Kuva on naapurimaasta, Schelden (eng. Scheldt, ransk. Escaut) rannalta.

Naapurissa on hiljaista, vielä

Eilen oli postilaatikkoon ilmestynyt iloisista vauvauutisista kertova elefanttikortti. Naapurin nuorelle parille on viime sunnuntaina syntynyt pikkuinen tyttö. Onnea heille oikein paljon!

Juttelin viime viikon torstaina silloin vielä tulevan äidin kanssa, kun hän oli töihin lähdössä. Sanoi käyvänsä töissä niin pitkään kuin mahdollista ennen laskettua aikaa, joka olisi ollut joskus marraskuun alussa. Taisipa jäädä jokunen työhomma tekemättä.

Belgian äitiysloma on tosi lyhyt. Viikko ennen laskettua aikaa on jäätävä töistä pois ja synnytyksen jälkeen lomaa on 14 viikkoa. Jos vauva syntyy ennen ensimmäistä äitiyslomaviikkoa, niin kuin naapurissa kävi, viikko menee harakoilla. Sitä ei voi käyttää 14 viikon lisäksi. Erittäin epäreilua, sanoisin. Ja sanonkin. Kuinka voikin olla Euroopan keskellä maa, jossa vanhemmat joutuvat viemään lapsensa jo 3 - 4 kuukauden ikäisenä hoitoon? Vai onkohan tämä vain suomalaiseen käytäntöön tottuneen ihmisen turhaa ihmettelyä? Ihan hyvin täällä lapset näyttävät voivan vaikka aikaisin joutuvatkin sopeutumaan työssä käyvien vanhempiensa aikatauluihin.

Jotain muutakin ihmettelemisen aihetta sain, kun tavailin värikästä vauvailmoituskorttia. Olen aikaisemminkin saanut vastaavanlaisia kortteja ja aina niissä on suurella präntättynä vauvan nimi. Täällä lapsi saa heti synnytyssalissa nimen, ja minulta onkin joskus ihmetelty, kuinka vanhemmat lapsiaan Suomessa kutsuvat, jos niillä ei ole nimeä ennen kuin parin kuukauden iässä. Eivät oikein ole ymmärtäneet, kun olen sanonut, että pientä nyyttiä voi kutsua alussa ihan millä nimellä haluaa.

Kortissa oli tietenkin myös vauvan syntymäpaino, vanhempien nimet, siskojen nimet (isällä on kaksi tytärtä edellisestä liitosta), isovanhempien nimet äidin puolelta sekä sairaalan tiedot vierailuaikoineen. Lisäksi siitä löytyi vanhempien kännyköiden numerot ja tiedot siitä, mistä pitäisi lahja ostaa ja, jos tavaraa ei halua ostaa, pankkitilinumero pikkuisen hoitotilille.

Tuo lahjalista ja tilinumero minua eniten kummastuttaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin tilinumeron tuollaisessa yhteydessä. Lahjalistoihin olen kyllä aikaisemminkin törmännyt. Vanhemmat valitsevat kaupan hyllyiltä tarvikkeita ja vaatteita vauvalleen ja lahjalistasta ilmoitetaan sukulaisille, ystäville, tutuille ja näköjään myös naapureille. Kirjekuoressa oli kaupan kortti, josta löytyi lahjalistakoodi ja tarkat osto-ohjeet. Ei tarvitse edes mennä ko. kauppaan vaan ostoksen voi tehdä myös netin kautta ja maksaa luottokortilla.

Uteliaisuuttani kävin eilen tutkimassa, mitä pariskunta oli vauvelilleen valinnut. Kyllä olikin pitkä lista! Siellä oli eri hintaista tavaraa rattaista ja turvaistuimista ruokalappuihin ja keittokirjoihin. Yritin listalta etsiä kuvia valituista vaatteista, mutta kaupan nettisivut olivat sen verran monimutkaiset, etten jaksanut hyppiä sivulta toiselle ja yrittää samalla muistaa, minkä nimisistä potkuhousuista oli kysymys. Oli listassa lahjakorttivaihtoehtokin, mikä minusta on aika järkevää.

Näitä yhden kaupan lahjalistoja olen useammin nähnyt hääkutsuissa kuin vauvailmoituksissa, mutta ei tämä tokikaan ollut ensimmäinen kerta. Toisaalta ymmärrän vanhempia, jotka innoissaan valitsevat tulevalle pienokaiselleen tarvikkeita ja vaatteita, mutta toisaalta... en ymmärrä. Ehkä olen vain vanhanaikainen, mutta minusta olisi hauskaa saada lahjoja, joita en itse ole määrännyt ostettavaksi. Saattaahan olla, että joku, vaikkapa vierasmaalainen naapuri, sattuisikin löytämään hauskan ja erilaisen yllättävän lahjan jostain pikku kaupasta, jossa vanhemmat eivät koskaan ole edes käyneet.

Tuli tässä mieleeni naapurikylän kauppa, jossa myydään suomalaisiakin tuotteita. Sieltä voisi löytyä jotain eksoottista pikku tyttöselle ja hänen siskoilleen. Täytyypä heti tarkistaa, kuinka kauppa on auki näin lauantaisin, että olisi lahja valmiina, kun pikkuinen tulee kotiin. Aika kauan ovatkin sairaalassa olleet, viikon verran jo.

(Kuvan löysin jostakin)

Pitkän perjantain lyhennystoimenpiteitä

Meidän kadulla tehtiin tänään jo toista päivää siivoustöitä. Kaupungin miehet siirsivät nosturilla varustettua kuorma-autoa muutaman metrin kerrallaan ja katkoivat suurista kadunvarsipuista turhat ja vanhat oksat pois.

Perässä tuli oksasilppuri miehistöineen, tai puusilppuriksi tuota voisi jo kutsua. Sillä lyhennettiin katkotut oksat mitättömän pieniksi silppupätkiksi.

Lyhennettiin tänään muutakin kuin kadunvarsipuita. Tukastani leikattiin taas muutama sentti pois ja väri uudistettiin. Alla oleva kuva kyllä näyttää ihan samalta kuin edellisen kerran kampaajakäynnin jälkeen ottamani. Mihin on kadonnut seikkailumieli ja uudistushalu?


Ehkä jo huomasittekin, että pitkäperjantai ei täällä Belgiassa ole pyhäpäivä, mikä tuntuu vähän oudolta. Toisena pääsiäispäivänä ei täälläkään töitä tehdä.

Koska oli työpäivä, tänään oli hyvä mennä taas kerran ihailemaan sinisenä kukkivaa metsää, Hallerbosia. Kyllä se on joka kevät yhtä ihana! Satojen hehtaarien alue sinisenään tuoksuvia villihyasintteja! Kerrassaan uskomaton näky.

Hevoset laukkasivat niin, että maa pölisi.

Nyt on kuuma kesäpäivä viilentynyt ja tullut melkein pimeää. (Kyllä, täällä on ollut noin 27 astetta lämmintä!) Äsken alkoi kesän ensimmäinen ukkonen. Jyrisee niin, että talo tärisee ja vettä tulee kaatamalla. Hetki sitten puutarhassa hikoillessani ajattelin, että pitää varmaan kukat kastella illemmalla. Nyt ei tarvitsekaan, luonto hoitaa senkin homman.

Ja laukkuvarasta naurattaa...

Ensin luulin, että nuori mies oli kerjäläinen. Samanlainen, joka hetki sitten kävi autoni ikkunaan koputtelemassa, kun seisoin punaisissa valoissa. Vähän oudolta kyllä näytti, kun mies juoksi lujaa ja nauraa räkätti mennessään.

Voi rähmä, eihän se ollutkaan kerjäläinen vaan ihan oikea varas! Kovin tuttua niillä nurkilla. Viereisellä kaistalla seisseen Porschen sivuikkuna oli isketty rikki ja laukkuvaras juoksi kalliin näköinen nahkalaukku käsissään ja nauroi räkäisesti. Auton nuori naiskuski soitti hädissään ensin torvea pitkän tovin ja sitten näkyi puhuvan puhelimeensa. Onneksi kännykkä ei kadonnut laukun mukana. Minäkin muuten soitin torvea, kun tajusin mitä oli tapahtunut. Mitään muutakaan en voinut ja tiesin tarkkaan, kuinka avuttomaksi ja pelästyneeksi nainen olonsa tunsi. Vähän vertaistukea sentään.

Nainen ja varas jatkoivat pian matkaansa kumpikin omaan suuntaansa. Toivottavasti jotenkin asiat hoituvat eikä nuori ikkunan rikkoja ja laukun varastaja pysty naisen omaisuutta kokonaan hävittämään. Tunsin suurta sympatiaa mustan urheiluauton kuskia kohtaan.

Muistui taas mieleeni samanlainen tapaus parin vuoden takaa, kun omaan autooni murtauduttiin ihan samalla tavalla ja vielä lähes samassa paikassa. Onneksi silloin - eikä muutoin muulloinkaan - käsilaukkuni ollut etupenkillä. Nuori rikollinen ei saanut muuta aikaiseksi kuin rikkoutuneen ikkunan ja minulle kipeän leuan, kun turhautuneena iski nyrkillä ennen kuin juoksi karkuun.

Siitä lähtien autossani on aina jotain kättä pidempää tai ainakin hiuslakkapullo yllättävien ikkunanrikkojien varalta. Eipä niistä varmaan paljon apua ole, mutta ehkä pieni yllätys rikollismieliselle mieshenkilölle kuitenkin.

Tämänpäiväinen tilanne oli taas oivallinen muistutus siitä, että auton ovet on aina kaupunkiajossa pidettävä lukossa, penkeillä ei saa olla mitään kiinnostavan näköistä ja koko ajan täytyy olla valmiina yllätyshyökkäyksen varalta. Enköhän muista taas jonkin aikaa.

Ottaa kyllä päähän se, että poliisi ei noille liikennevaloryöstelijöille mitään mahda. Eivät kuulemma edes ota vastaan ilmoituksia mokomista pikku varkauksista. On kuulemma muutakin tekemistä kuin jahdata alaikäisiä, joita ei voida edes rankaista.

Lakko- eli ruuhkaperjantai

Kun kerran en pääse työasioissa yhtään eteenpäin, niin kerronpa teille, että Belgiassa on tänään yleislakko. Lakko ei töitäni jarruta vaan temppuileva projektiohjelma, mutta levätköön nyt vähän aikaa. Ehkä se kohta taas suostuu yhteistyöhön.

Nyt pitäisi koko maan pitäisi olla pysähdyksissä. Alkuviikosta kuulin, että julkinen liikenne ei toimi, kaupat, postit ja pankit ovat kiinni ja muutenkin on ihan kamalaa. Eilen oli uutisissa, että Wallonian puolella junat tuskin liikkuvat mihinkään, kun taas Flanderissa on rautateillä lähes normaali tilanne. (Mikä nyt sitten tässä maassa on normaalia?)

Tilannetiedotteita tuli kaiken päivää sähköpostilaatikkoon ja työkaverit yksi toisensa jälkeen ilmoittivat pitävänsä lomapäivän, kun eivät viitsi jonottaa liikennekaaoksessa töihin päästäkseen. Minä ajattelin ottaa härkää sarvista ja körötellä töihin omalla autolla. Lastasin auton CD-levyillä ja kaiken varalta olin tehnyt pari eväsleipääkin mukaani. Lähdin kotiportilta varttia yli seitsemän ja puolen tunnin kuluttua olin jo työpöytäni ääressä. Ei paha ollenkaan, eväitäkään en ehtinyt syödä!

Muutaman ratikan näin matkallani ja taisi yksi bussikin liikenteessä olla. Ruuhkaa ei ollut missään, ei edes Brysselin kehätiellä. Tuskin samanlainen onni kuitenkaan potkii kotiin mennessäni. Luultavasti kaikki lähtevät töistään samoihin aikoihin ja odotettavissa on hidastakin hitaampaa kotimatkamatelua. Harmittaa, kun söin voileivät jokin aika sitten. Musiikkia vielä onneksi piisaa. En päässyt aamulla kuin alkuun Norah Jonesin CD:tä. Ei ollut oikein minun makuistani musiikkia, mutta pari kappaletta maistui hyvältä.



Tämä kuulosti aamuajelulla mukavalta.

P.S. Älkää luulkokaan, että olen tänään vain blogiani päivittänyt. Paljon muutakin olen ehtinyt tehdä, mm. saada sen tökkivän projektiohjelman taas käyntiin.

Kevät helmikuussa

Aurinkoinen aamupäivä on nyt vaihtunut sateiseksi iltapäiväksi. Onneksi ehdittiin koirien kanssa puistoon ennen sadetta ja saatiin ihailla kukkivia narsisseja.

Meille on tullut kevät ihan yllättäen.

Tästä pörrösilmusta taitaa kuoriutua magnolian kukka, kunhan jaksetaan vähän aikaa odottaa.

Ja nyt ruoanlaittoon! Paistan tänään ensimmäistä kertaa elämässäni merianturoita. Peukut pystyyn, että ruoka onnistuu.

Kuinka pururata siirretään paikasta toiseen ja muita tärkeitä kysymyksiä

Tällaista oli eilen, vuoden toiseksi viimeisenä päivänä. Sumuista ja aurinkoista samalla kertaa. Kuvassa on Hofstaden vanha maauimala, jota aina silloin tällöin täytyy käydä kuvaamassa.

Harvoin on niin vähän ihmisiä liikkeellä kuin eilen. Muutama muukin koiranulkoiluttaja alueella liikkui. Leikkipuistossa näytti yksi perhe heittelevän toisiaan kovilla lumikokkareilla. Riemullista tämä Belgian talvi.

Aurinko värjäsi puun oranssillaan.

Kevät on kuitenkin tulossa jo kovaa vauhtia, katsokaa vaikka. Jotain tuolta lehtien joukosta jo ihan pikku-pikkuriikkisen pilkistää. Taitavat olla narsisseja.

Tuonne ei koirien kanssa ole asiaa. Mutkitteleva polku on suomalainen pururata, jonne karvakuonoilta on pääsy kielletty. En tiedä, onko kielto tuotu Suomesta radan mukana tänne Belgiaan. Millähän tavoin pururata on tänne kuljetettu? Laivan ruumassa Antwerpeniin ja sieltä rekalla Hofstadeen? Lentokoneen rahtina Zaventemiin ja autoilla loppumatka? Vai onkohan Euroopan teillä ajellut kilometrin pituinen rekkajono, joissa jokaisessa on pätkä pururataa valoineen ja voimistelupisteineen?

Belgialaiseen tapaan pururadankin käyttö on ohjeistettu. Tuo ruskea, kimurantti viiva on se rata. Voimistelu- ja venyttelyalueet on merkitty pisteillä.

Mikä on se suomalainen yritys, joka valaistuja pururatoja markkinoi ulkomaille? Kuinkahan suuri liikevaihto ko. yrityksellä on? Käykö kauppa hyvinkin?

Voi, miten paljon kysymyksiä yksi pururata saakaan aikaan. Ei tällaisia viitsisi vuoden lopussa miettiä. On niitä tärkeämpiäkin asioita mietittäväksi, niin kuin vaikka, miksi lihakset tulevat kipeiksi vesijumpasta? Tai miksi saunan kiukaalle ei saa heittää vettä?

Ihan näin meidän kesken voin tunnustaa, että eilen aamulla vesijumpan jälkeen yksinäni kuntosalin saunassa loikoillessani lorottelin koko juomapullollisen kiuaskiville sihisemään. Ja kun kerran olen tunnustuslinjalle lähtenyt, niin tunnustan senkin, että olin saunassa alasti! Vuoden viimeiset päivät olen siis pyhittänyt kansalaistottelemattomuuden harrastamiseen. Pitäisiköhän vielä tänään mennä Hofstadeen takaisin ja ottaa koira mukaan kiertämään suomalainen pururata? Oli se kyllä niin liukkaan näköinen, että taidan jättää tekemättä. Ainakin tänään.

Hauskaa ja reipasta uutta vuotta kaikille!

Mies ja penkki

Kävelen joka aamu pienen puistontapaisen halki töihin tullessani. Aina ohittaessani penkin katson, nukkuuko mies siinä taas. Harvoin on penkki ollut tyhjillään.

Tänäkin aamuna mies oli siinä. Musta nahkatakki pään yli vedettynä ja räsymatto patjana. Matto taitaa olla uusi. Tähän mennessä mies on nukkunut paljaalla penkillä. Jalassa miehellä on farkut ja tänään kengätkin. Joskus olen nähnyt hänet sukkasillaan. Penkin alla muovikassissa on miehen tärkeimmät tavarat. Ainakin niin luulen.

Yöt alkavat olla kylmiä täälläkin. Loppuviikosta lähestytään jo pakkasrajaa. Kuinkahan puistonpenkillä tarkenee?

Ihan siin vieressä, puun alla oli tusinan verran puluja syömässä. Joku lähitalojen asukas oli varmaan kantanut kuivat leivänkannikkansa niille aamiaiseksi. Linnut sirkuttivat iloisesti, niillä taisi olla oikein juhla.

Uhkakuvia siellä sun täällä

Paljon on vettä virrannut Kokemäenjoessa ja Zennessä tämän runsaan kuukauden aikana, jonka olen pitänyt blogihiljaisuutta. En vieläkään lupaa säännöllisesti raportoida, mutta joskus jotain kuitenkin. Jos tuntuu, että on asiaa.

Euroopassa on kuulemma nostettu turvavalmiustilaa terrorismin uhan takia. Täällä meillä sitä ei pahemmin näy, mitä nyt metroasemilla maleksii enemmän poliiseja kuin yleensä ja roskikset on teipattu kiinni. Että poliiseilla olisi muutakin tekemistä, kuin kuljeksia pyssy vyöllä, voisivat ne kulkeissaan pistää metroasemien nurkkiin kuseskelijat siivoamaan jätöksensä. Vaikka se ei taida olla terrorismin estämistä. Ei sen puoleen, kusenhaju em. julkisilla paikoilla on sen verran katkeran kitkerä, että pelkästään sitä voi pitää vakavana iskuna ihmiskuntaa kohtaan.

Roskiksien teippauksellakin on varmaan tarkoituksensa, mutta lievästi minua huvitti, kuin luin teipissä olevaa tekstiä. Monella kielellä toivotaan kaikkien huolehtivan yhteisestä siisteydestä. Milläs huolehdit, jos roskat pitää maahan/lattialle heittää?

Töissäkin tuli kaikille tänään turvaviesti. Toimistorakennuksemme eri osia yhdistävien kävelysiltojen käyttö on ehdottomasti kielletty tänään iltapäivällä. Ajattelin ensin, että siltainsinööri on yhtäkkiä huomannut vakavan virheen lujuuslaskelmissaan, mutta ei asia ollutkaan niin vakava. Meille tuleekin kylään ihan komissaari! Kävelysilloilta ei vierailun aikana saa syljeskellä tai heitellä purkalla alhaalla olevaa yleisöä saatikka huudella epäsopivia kommentteja. Saattaapa kiellon taustalla olla pikkuriikkisen lujuuslaskenta-ajatustakin, who knows.

Kurkkasin juuri sisäpihalle ja siellä puunataan lattiaa oikein lakaisukoneiden kanssa ja rakennetaan pääesiintyjälle lavaa. Toivottavasti kukaan ei liukastu tai putoa lauteilta. Minä aion pysyä toimistossani ja katsella komissaaria ikkunan läpi. Voi kuitenkin olla, etten kuule puheesta mitään, ikkunaa en näet saa auki kuin väkivalloin.

Työmatkan ihanuuksia ja nopeita pyöräilijöitä

Lähdettiin aamusella metroasemaa kohti ajelemaan. Yhtäkkiä oli edessä este ja tie olikin poikki! Vähän matkan päässä, mutkassa näkyi kuorma-autoja ja asfalttikoneita. Onneksi oli risteys vieressä ja päästiin kiertotietä perille. Missään ei ollut etukäteen merkkiä, että tiellä tehtäisiin korjaustöitä.

Kotimatkalla hyppäsin bussiin ja ilmoitin meneväni kotikylään. Kuski sanoi, ettei aio ollenkaan kylän läpi ajaa (ne tietyöt nimittäin). Sanoin istuvani bussissa mahdollisimman lähelle kotia ja käveleväni lopun matkaa. Outoja teitä kuljeskeltiin ja muutaman sadan metrin päässä omasta pysäkistäni hyppäsin linja-autosta pois. Kuinkas ollakaan, ohitseni ajoi brasilialainen naapurini ja poimi kyytiin. Kävipä tuuri!

Bussifirman nettisivuja tutkiessani tajusin äkillisen tietyön tarpeen. Sunnuntaina ohitsemme ajaa suuri joukko pyöräilijöitä ja heitä vartenhan tie pitää kunnostaa. Tämän vuoden Ranskan ympäriajo alkaa Rotterdamista ja ensimmäinen etappi päättyy Brysseliin, minne polkiessaan kilpailijat kiertävät tästä meidän ohi. Varmaan täytyy mennä tien varteen katsomaan suurta urheilujuhlaa.

Mutta siitä työmatkasta vähän lisää. Sen lisäksi, että lähes kaikki tiet ja kadut ovat poikki, kulkevat Brysselin metrot kesäajassa eli harvemmin kuin yleensä. Vaikka metrojunat lomailevat, ihmiset eivät. Arvatkaapa, kuinka rattoisaa on ahtautua täpötäyteen metrojunaan, kun ulkona on yli 30 astetta lämmintä ja junassa huomattavasti enemmän? Ihmiset ovat hikisiä, haisevat pahalle ja jotkut jopa hermostuvat tungoksessa.

Yhdellä matkalla osuin nuoren, äkäisen naisihmisen viereen seisomaan. Hänen lähellään seisoi myös mies, joka sai naisen kyynärpäästä leukaperiinsä, kun oli ilmeisesti koskettanut paljasta olkapäätä. Katselimme ihmeissämme toisiamme. Hetken päästä nainen päästi sanaisen arkkunsa auki ja ilmoitti moneen kertaan, että liian liki ei saa tulla. Lähellä olevat matkustajat yrittivät parhaansa, mutta minkäs teet, kun on seisottava kuin sillit suolassa.

Linja-auton odottaminen auringon paahteessa tuntui tosi raikkaalta metromatkan jälkeen. Ja bussikin ajoi tänään taas oikeaa reittiä. Oli muuten tasaista menoa uudella asfaltilla. Kyllä kelpaa Lance Armstronginkin ajella viimeistä Touriaan meidän kulmilla.

Kortinvaihtokaveri

Sain perjantaina postikortin. Löysin sen vasta illalla ilmaisjakelujätteen seasta. Kortin lähettäjä ei toivottanut hauskaa vappua eikä lähettänyt terveisiä lomamatkalta, mutta pyysi pitämään koirat kiinni ja tien puhtaana. Kortti oli sähkö- ja kaasumittarin lukijalta. Mittareiden lukijahenkilö ei ollut päässyt perjantaina hoitamaan tehtäväänsä ja ilmoitti tulevansa uudelleen.

Täkäläiseen tapaan aika oli ilmoitettu muutaman tunnin tarkkuudella. Huomenna 3.5. on lukijahenkilö tulossa puolen päivän jälkeen, mutta ennen kello neljää iltapäivällä. Enhän minä silloin kotona ole! Kortin toisella, sillä kuvapuolella, oli muutama turvavaroitus. Mittarinlukijan turvallisuuden takaamiseksi on siis suljettava koirat komeroon, siivottava autotalli, että lukija pääsee mittareille ja ilmoitettava lukijalle, jos lähiympäristössä on jotain vaarallista. Huomenna ei vaaraa onneksi ole, koska olen töissä. Tallia en ala nyt tähän hätään siivota enkä koiria sulkea yhtään mihinkään. Haukkukoon.

Kirjoitin sähkömittarinlukijalle vastauksen. Tai oikeastaan käytin hänen jättämäänsä korttia, josta alleviivasin haluamani sanat ja kirjoitin muutaman uuden. Hyvä mittarinlukija, minun täytyy olla töissä 3.5. klo 12 - 16. Yst.terv. Rva Lakritsirousku. Kortin toiselle puolelle kirjasin mittarilukemat tarkoin eritellen yö- ja päiväsähkön sekä kaasun. Aamulla teippaan kortin ulko-oveen.

Sitä vain ihmettelen, että miksi tänä vuonna lukemia oikein ihmisvoimin käydään tarkastamassa. Monen vuoden ajan olen saanut energiayhtiöltä pyynnön lähettää lukemat netitse (Onkohan tuo nyt oikein, netitse? Näyttää oudolta.) ja hyvin on homma hoitunut.

Sähköfirman lisäksi kännykkäyhtiö muisti minua, oikein kirjeellä. Sain sieltä laskun ihan paperille printattuna, vaikka jo aikoja sitten olen sopinut, että ilmoittavat laskutettavan summan tekstiviestinä. Kirjeessä annettin myös ohjeita, kuinka laskun voi maksaa internetin kautta. Höh! Niinhän olen jo tehnyt vaikka kuinka kauan. Onkohan tässä nyt palattu menneisyyteen tai sopimukset kadonneet?

Kielikoulu ihan naapurissa

Kävin eilen uusien naapureiden luona kakkukahvilla. Mukava nuoripari oli kutsunut kaikki naapurit tutustumiskahville ja ihmettelemään, miltä remontoitu vanha talo nyt näyttää.

Kaikki kutsutut eivät tietenkään tulleet. Rivitalon asukkaista ei kukaan. Istuimme pihalla päivänvarjon alla, joimme kahvia, söimme mansikka- ja banaanikakkua ja juttelimme. Tai kaikki muut juttelivat, mutta minä enimmäkseen kuuntelin, kun hitaalla alkeis-hollannillani en millään ehtinyt kiivaana kulkevaan keskusteluun mukaan. Heti, kun joku kysyi minulta jotain, kaikki muut hiljenivät kohteliaina ja sain rauhassa vastata. Kukaan ei kertaakaan nauranut sanomisilleni eli kaipa ne oikein menivät.

Ymmärsin keskustelusta paljon. Vanhat naapurit kertoivat, minkälaisia talon entiset asukkaat olivat olleet. Sain myös tietää, että rivitalon asukkaat ovat kaikki puolalaisia (eivät ehkä olleet ymmärtäneet tulla kahville hollanniksi kutsuttuina) ja yhden puolalaisperheen isä kouluttaa äitiä erittäin äänekkäästi ja jopa nyrkkien kanssa. Surullista.

Uusista naapureista opin, että olivat avioituneet pari viikkoa sitten, rouva käy töissä yli tunnin ajomatkan päässä, mutta oli edellispäivänä ollut työhaastattelussa lähikylässä ja mies työskentelee fysioterapeuttina pikku kaupungin sairaalassa Brysselin lähellä. Parin kaksi tytärtä ovat miehen edellisestä liitosta ja asuvat vuoroviikoin äitinsä ja isänsä luona.

Puhetta riitti kahvipöydän ympärillä ja kaikkien lähtiessä koteihinsa tajusin, että kymmeniä vuosia vastapäätä toisiaan asuneet ihmiset eivät tienneet toistensa etunimiä. Hyvä, kun vihdoin eilen saivat nekin tietää. Onpahan helpompi huudella naapuriin, kun voi sanoa vain "Huomenta, Judith!" ja "Kaunis päivä tänään, Raymond!" sen sijaan, että rouvittelisivat ja herroittelisivat.

Nyt on myös posket muiskuteltu kunnolla. Kylään mennessä kaikki poskisuutelivat kaikkia (paitsi miehet miehiä) ja sama muiskukierros käytiin pois lähtiessä. Oikea-vasen-oikea, oikea-vasen-oikea, se on virallinen belgialainen tapa. Entisen kielenopettajani mukaan poskisuukottelua ei Flanderissa harrasteta, mutta sitä ei olisi eilen voinut millään arvata.

Hauskaa pääsiäistä!

Pääsiäistervehdys omalta pihalta

Tänään alkoi loma, joka jatkuu vielä viikon pääsiäisen jälkeenkin. Hyvä niin, sillä viime aikoina olen saanut töissä paahtaa hiki hatussa. Monen monituista asiaa ja projektia piti saada ennen kuun vaihdetta päätökseen ja niin kuin usein ennenkin, suuri osa tehtävistä jäi viime tippaan. Kun saman asian kanssa touhuaa monta henkilöä, on ihan varma, että jossain vaiheessa homma alkaa tökkiä. Loppujen lopuksi asiat tulivat hoidetuiksi, vaikka kyllä vielä eilen iltapäivällä punersi hermostuksesta useampi kuin yksi naama.

Aamulla nukuin pitkään. Koirat olivat ihmeissään, kun kukaan ei kiirehtinyt töihin. Sen sijaan lähdettiin lenkille, vaikka ilma ei mitenkään lämmin ollutkaan. On tuullut ja tuivertanut ja satanut vettä ja rakeita, mutta kun on kunnolla vaatetta päällä, ei kylmä pohjoistuulikaan haittaa. Lenkillä nähtiinkin kaikenlaista mukavaa ja kaunista.

Valkovuokot ovat jo aloittaneet kukinnan.

Magnoliat ovat juuri nyt upeimmillaan. Harmi, että ne kukkivat kovin lyhyen ajan, viikon päästä kukkia tuskin enää on.

Märältä niityltä löytyi kevätesikoita...

...ja polun varrelta kevään ensimmäinen voikukka.

Tällaisesta ryteiköstä haettiin ämpärillinen pieniä nokkosia, jotka näin keväällä ovat parhaimmillaan.

Arvatkaapa mikä tämä kasvi on?
Ei, ei se ole kielo vaan villivalkosipuli. Niitä kasvoi samassa ryteikössä kuin nokkosia. Kaivoimme muutaman ylös juurineen ja istutimme puutarhan perälle. Toivottavasti osaavat sielläkin kasvaa. Villilaukan lehdet ja kukat ovat kovin maukkaita ja koristeellisia vaikkapa salaatin joukossa.

Ryteikössä puut ja pensaat kasvattivat lehtiään. Tämä pieni oli kuin perhonen.

Tällainen otus tuli aidan takaa ihmettelemään ohikulkijoita. Pässiherra tuntui olevan vaimoistaan kovasti ylpeä. Se kävi välillä tarkistamassa, että kolmella lampaalla kaikki oli hyvin ja palasi taas takaisin kuvattavaksi.

Vaihteeksi kaduilla kuljeskelua

Tänään ei ruokatunnilla huvittanut mennä omaan ruokalaan mielipiteitä vaihtamaan. Sen sijaan lähdin kaduille kuljeksimaan, kun kerran ulkonakin oli kaunista ja lämmintä. Matkaevääksi ostin tonnikalasämpylän ja mutustelin sitä käyskennellessäni. Ei kävellessä syöminen ole ollenkaan kaunista katseltavaa, mutta eipähän minua kukaan kuitenkaan tuntisi, joten en välittänyt.

Ministeriön läpi pääsee kävellenkin

Lähdin ihan eri suuntaan kuin tavallisesti ja törmäsin yhtäkkiä pompöösiin ulkoministeriön rakennukseen. Sen ohitettuani päädyin pienille kujille, piipahdin puistossa patsaita katsomassa, laskeuduin vanhalle, kapealle kadulle ja lopulta löysin itseni taidemuseon myymälästä. Sieltä ostin kortin.

Kaikenlaisia kaksijalkaisia

Ensimmäisellä kujalla vasemmalla on taidegalleria. Tänään se oli kiinni.

Museolta lähdin nousemaan takaisin työpaikkaa kohti ja ohitin useita nimekkäitä muotiliikkeitä. Miesten kengät 400 euroa, naisten pitkät housut 659 ja jakku 1230 euroa. Huh, mitä hintoja! Laura Ashleyn kauppa näytti olevan halvimmasta päästä. Pitkikset vain 60 euroa ja leninki vähän enemmän.

Etualan asuintaloilla taitaa olla aika lailla ikää.

Ravintolat olivat avanneet terassinsa ja täyttyivät lounastajista. Yhden sellaisen ohitettuani yritin ylittää katua, mutta ensimmäistä kertaa täällä asuessani jouduin tilanteeseen, että autot eivät pysähtyneet punaisiin valoihin. Ihmiset joutuivat poukkimaan vaarallisesti autojen lomassa tien yli. Huh, taisi olla vähän liian hieno kaupunginosa minulle.

Kuvat on kännykällä otettuja, siksi lievästi heikkolaatuisia.

Allekirjoittaa, ei allekirjoita, allekirjoittaa, ei allek...

Kuinka voikin joskus joku minimaalisen pieni yksityiskohta viedä megalomaanisen paljon aikaa? Väänsin töissä paria lyhykäistä tekstiä ensin kolmisen päivää. Lopulta kaikkien muutosten ja korjausten jälkeen paperit olivat vain allekirjoitusta vailla, kun koko homma tyssäsi siihen.

Henkilö, jonka piti allekirjoittaa, oli työmatkalla. Ensimmäinen sijainen oli juuri ehtinyt lähteä töistä kotiin. Toinen sijainen samoin. Kolmas järjestyksessä ei suostunut allekirjoittamaan, koska alkuperäinen allekirjoittaja olikin sillä välin jo tullut, mutta oli ehtinyt lähteä jo kotiin. Jaaha, no odotetaan huomiseen.

Tänään eli eilisen huomenna allekirjoittava henkilö oli kokouksen puheenjohtajana toisaalla, ensimmäinen sijainen oli samassa kokouksessa, mutta ei voinut allekirjoittaa, koska aito allekirjoittaja oli paikalla. Toiselta ja kolmannelta ei kysytty enää mitään. Taas odotetaan.

Nyt noin kuudes satunnainen allekirjoittaja yrittää ystävällisesti työntää ensimmäisen allekirjoittajan käteen kynän ja pyytää paria nimmaria. Katsotaan, onnistuuko.

Sillä välin toisaalla odotetaan niitä kahta paperia takaisin ja toivotaan, että ne saataisiin eteenpäin vielä tänään. Jos ei saada, kulkee se posti maanantainakin. Jos menee maanantaihin, taidankin koristella lähetykset serpentiineillä sekä kissa- ja koiranaamareilla. Täällä nimittäin on karnevaaliaika täydessä touhussa ja ilo ylimmillään viikonloppuna ja alun ensi viikkoa. Saa nähdä, onko töissä ketään muita kuin minä.

Kuvilla ei ole mitään tekemistä karnevaalien tai allekirjoitusten kanssa. Otin yhtenä aamuna kännykällä kuvan metroaseman uudesta, hienosta pyöräsuojasta. Pyöriä varten on oikein valotkin.

Toinen kuva on otettu tällä viikolla sinä aamuna, kun Belgia pysähtyi. Lunta oli satanut noin 2-3 cm ja "epätavalliset liikenneolosuhteet" aiheuttivat moottoriteille yhteensä noin 1000 km:n jonot. Autot liukastelivat ojiin ja bussit jäivät varikoille. Metrot kulkivat, mutta eipä niissä paljon matkustajia ollut, kun autoilijat eivät päässeet edes parkkipaikalle, siellä se tyhjyyttään ammotti.

Autolla ei saa ajaa pyörätaskuun

Luin aamulla nettihesarista, että Suomessa on pohdittu pyöräilyasioita. Liikenne- ja viestintäministeriö haluaisi muuttaa liikennelakia siten, että pyöräilijät saisivat ajaa yksisuuntaisella tiellä kumpaankin suuntaan. Lisäksi on suunnitteilla liikennevaloihin ns. pyörätasku

Lupa fillaroida

Belgiassa pyöräilijöillä on lupa ajaa kumpaankin suuntaan yksisuuntaisella kadulla ja löytyy täältä pyörätaskutkin lähes jokaisesta valoristeyksestä. Vuosia sitten, kun vielä en tuota yksisuuntaisen tien erikoisuutta tiennyt, jouduin pari kertaa vaaralliseen tilanteeseen fillaroijan kanssa. Opin kyllä äkkiä katsomaan sekä oikealle että vasemmalle, kun ylitin tietä. Muutenkin täällä täytyy pitää silmät auki sekä jalkamiehenä että autoilijana. Pyöräilijät ajavat aikamoisella vauhdilla ruuhkissa keskellä kaupunkiakin. He tietävät, että ovat oikeassa

Sekin oli asia, jonka opin aika nopeasti tänne tultuani. Pyöräilijät, jalankulkijat ja raitiovaunut ovat aina etuoikeutettuja liikenteessä. Piste. Ei minulla mitään ole sitä vastaan, että autoillessani annan pyöräilijöille tietä. Sellainen ei matkaani hidasta yhtään. Ja jos hidastaa, niin mitä sitten. Hattua nostan heille, jotka uskaltavat tuonne autojen vilinään polkupyörillä.

Jalankulkijana olen kuitenkin joskus ihmetellyt, miksi autoilijat pysähtyvät suojatien eteen tietä antaakseen, mutta pyöräilijä voi suhahtaa pysähtyneen auton ohi. Tosiasiassa pyöräilijöiden täälläkin täytyy noudattaa samoja sääntöjä kuin autoilijoiden, mutta jotenkin tuntuu siltä, että kaikista säännöistä ei tarvitse välittää.

Maaseututiet ovat usein viikonloppuisin täynnä polkupyöriä. Kirkkaisiin pyöräilykerhon asuihin pukeutuneet harrastajat ajavat suurissa ryhmissä ja täyttävät koko tien. Autoilijat seuraavat hiljaksiin perässä tai pysähtyvät antamaan vastaantulevalle porukalle tietä. Toistaiseksi en ole nähnyt kenenkään hermostuvan asiasta. Pyöräily on yksi tämän maan kansallisurheiluista ja maantiet on tehty myös sitä varten.

Pyörätiet on usein maalattu punaisiksi ja ne ovat joko jalkakäytävän tienpuoleisella osuudella tai autotien puolella. Tosin aika monen tien varrella ei ole ollenkaan jalkakäytävää vaikka siltä näyttää vaan jalkakäytävän näköinen sivukaista onkin pelkkä pyörätie. Kyllähän sitä pitkin kävellä voi, mutta pyörän lähestyessä on pakko hypätä sivuun. Pyöräilijä ei välttämättä väistä.

Muutama vuosi sitten Brysselissä kavennettiin leveä, monikaistainen katu yhden kaistan verran ja kadulle rakennettiin pyörätiet kummallekin puolelle. Punaiset pyöräkaistat ovat nykyisin erittäin vilkkaasti liikennöityjä eivätkä kaikki jalankulkijat ole asiaa vielä tajunneet. Joudun joskus kulkemaan katua pitkin ja lähes aina olen saanut todistaa läheltä piti -tapauksia pyöräilijän ja jalankulkijan välillä. En tiedä, kuinka paljon kadulla tapahtuu todellisia onnettomuuksia, pyöräilijät ajavat valtavalla vauhdilla (nopeammin ne menevät kuin autot) ja jalankulkijaryhmät poukkoilevat sinne tänne. Minä yritän visusti pysytellä poissa punaiselta reitiltä, etten joutuisi yliajetuksi.

Pankissa ei käsitellä rahaa

Piipahdin pari päivää sitten meidän kylällä pankkiasioilla. Ulko-oven vieressä näin kyltin, jossa kerrottiin, että pankkivirkailijat eivät kyseisessä pankissa käsittele rahaa ollenkaan. Ystävällisesti kyllä antavat neuvoja miellyttävässä ympäristössä.

Vähän aikaa ihmettelin. Mikä se sellainen pankki on, jossa ei rahaa käsitellä? Sitä vartenhan pankit ovat. Kyllähän asia vähitellen upposi minunkin tajuntaani. Pankin aulaan ilmestyi remontin jälkeen pari uutta automaattia. Niistä saa käteistä rahaa kaikkien pankkien pankkikorteilla ja lukuisilla luottokorteilla ja voi niissä ladata pankkikortin sirunkin pullolleen euroja, jos huvittaa ja jos tilillä on jotain ladattavaa.

Lisäksi automaattien avulla voi tallettaa rahaa omalle tilille. Masiinan vasemmalla puolella on sellainen pienen postilaatikon näköinen luukku, johon setelit asetetaan. Koneen sisällä oleva pieni otus nappaa ripeästi rahat, laskee ne ja kysyy ystävällisesti, oliko laskettu summa oikein ja haluaisiko asiakas mahdollisesti työntää lisää rahaa vihreänä vilkkuvaan aukkoon. Homma toimii kyllä, olen kokeillut. Noin vartin kuluttua rahan syöttämisestä otus on kiikuttanut rahat tililleni ja voisin ne taas nostaa automaatin toisesta lokerosta.

Yksi aulan automaateista on laskujen maksamista varten. Voi sillä hoitaa muitakin pankkiasioita, kuten järjestellä suoraveloituksia, tehdä osakekauppoja ja tulostaa tiliotteita ainakin. Melkein jokainen taitaa kyllä nykyisin hoitaa sellaiset asiat kotona kaikessa rauhassa. Niin minäkin tekisin, mutta jostain syystä kotipankkiohjelman asennus koneelleni ei onnistunut. Pitäisi joskus arkipäivänä olla oman koneen ääressä soittamassa avustavaan puhelimeen, että saisin asian hoidetuksi. Jostain syystä apuhenkilöt eivät tee töitä iltamyöhällä eivätkä viikonloppuisin.

En kuitenkaan ymmärrä, miksi kotipankkia varten pitää joku ohjelma asentaa. Miksi se ei voi toimia yksinkertaisesti pelkästään internetin kautta niin kuin pankkiasioiden hoito suomalaisissa pankeissa?

On siellä pankin aulassa vielä neljäskin automaatti. Se sylkee sisuksistaan vain ja ainoastaan tiliotteita. Ei tarvita tunnuslukuja eikä mitään, sen kuin syötän pankkikortin koneeseen ja saman tien ilmestyy näytölle "Tervetuloa Rva Lakritsirousku, odotathan hetken". Vähän aikaa kone raksuttaa ja tulostaa tiliotteet. Jos en heti muista ottaa korttiani takaisin, koneen kärsivällisyys loppuu ja se muistuttaa asiasta aikamoisen metelin ja valojen välkytyksen kera.

Toki pankissa virkailijoitakin on. Varmaan hoitavat laina-asioita ja muita henkilökohtaista kontaktia tarvittavia juttuja, kun enää ei rahaa tarvitse käsitellä. Yhtä asiaa aloin kyllä pohtia. Mitäs jos joku haluaisi matkustaa, sanotaan nyt vaikka Vanuatulle ja mielellään vaihtaisi kasan euroja maan valuuttaan vatuun (VUV), kun ei ihan luottaisi luottokorttien käyttömahdollisuuteen saarella? Kuinka pankkivirkailija ystävällisesti ja miellyttävässä ympäristössä laskisi rahat ja ojentaisi ne matkustavaiselle, jos sitä rahaa ei kerta kaikkiaan käsitellä? Kirjekuoressa? Pankin pihalla? Salaa tiskin alta? Toisi kotiin? Käskisi mennä muualle?

Entäs mihin vien taskujen pohjille kertyneet yhden ja kahden sentin kolikot? Niitä ei yksikään aulan automaateista näytä huolivan.

Täällä on talvi!

Meillä on oikea talvi. Eilen paistoi aurinko ja ulkona oli pakkasta -7 astetta. Tänään tulee lunta lisää ja pakkanen on vähän lauhtunut, mutta vieläkin ollaan miinuksilla.

Lauantaina ostosreissulla

Hetki sitten omalla pihalla. Kottikärryt ovat valmiina jo kevättä odottamassa.

Eilen ihmettelimme, kun kadulle, talomme eteen alkoi pysähdellä autoja ja ihmisiä ramppasi edes takaisin naapuriin tavaroita kantaen. Hetken kuluttua naapuritalon eteen parkkeerasi muuttoauto ja huonekaluja alettiin kantaa remontin keskelle. Uudet naapurimme muuttivat!

Perheen piti muuttaa jo pari viikkoa sitten, mutta remontti viivästyi niin kuin yleensä täällä käy. Kaksi viikkoa on vielä lyhyt aika, usein remontit viivästyvät kuukausikaupalla. Naapurin kadunpuoleinen alakerran olohuone näyttää vielä olevan täynnä telineitä ja maalipurkkeja, mutta varmaan tärkeimmät huoneet ovat jo kunnossa. Saa nähdä, koska päästään tutustumaan uusittuun taloon. Kovin valoisalta se jo nyt ulospäin näyttää, kun seinät on maalattu vaaleiksi. Entisen naapurin, vanhan papan aikaan värit olivat tummia ja lattioita peitti kukalliset kokolattiamatot. Tuskinpa nuori pari niitä jätti paikoilleen.

Viikolla oli postilaatikkoomme tullut uusilta naapureilta valokuvallinen joulukortti. Äiti, isä ja kaksi tytärtä poseerasivat puiston puiden keskellä. Tiesin, että heillä on kaksi lasta, mutta vain yhden olen toistaiseksi nähnyt. Remontin aikana tyttäret eivät kertaakaan käyneet talolla. Äiti sanoi, ettei halua lasten pelästyvän hajotettuja huoneita. Tosin uudet naapurimme ovat ns. uusioperhe, joten voivathan lapset olla toisen vanhemman luona.

No, nyt alkaa tuntua siltä, että olen liian utelias. Mitä se minulle kuuluu, kuinka naapuriperhe elämäänsä järjestää. Kiva vain, kun tulee taas elämää seinän taakse.

Metsäkukkia

Mitä, mitä? Nousin metrosta ylös ja koko aseman täytti tuttu musiikki. Jostain soi Metsäkukkia ja minulla kääntyili pää kuin pöllöllä. Selvisihän asia lopulta, soiton aiheuttaja oli kulman takana. Tällä kertaa asialla ei ollutkaan vain yksi soittaja, vaan kaukaa tulleet miehet olivat saaneet oikein bändin aikaan. Metrokäytävän nurkalla veteli yksi haitaria, toinen rämpytti kitaraa ja oli siinä vielä rumpalikin asialla. Edessään heillä oli iso pahvilaatikko, johon bändin ihailijat saivat rahansa heittää.

Minua nauratti, kun kävelin ohi. Olisin kyllä kolikon laatikkoon viskannut, jos taskussa sellainen olisi ollut. En miesten soittotaidon takia, mutta hyvästä yrityksestä. Ihmispaljoudessa en kuitenkaan arvannut ruveta laukustani lompakkoa kaivamaan. Siinä kuljeskellessani tuli mieleeni, että tässähän voisi vaikka tanssia. Olisipa vierellä kävellyt valssitaitoinen mies, niin olisin napannut kädestä kiinni ja vienyt tanssiin. Mitähän kanssakulkijat olisivat sanoneet? Jäinpä kuitenkin taas yhtä kokemusta köyhemmäksi.

Metron portaissa vastaani tuli epäsiististi pukeutunut mies hyvin käyttäytyvän koiransa kanssa. Koiralla ei ollut hihnaa eikä kaulapantaa ja sen naamakarvat olivat harmaantuneet. Pari oli varmaan jo pitkään kulkenut yhtä matkaa. Ehkäpä mies ja koira etsivät paikkaa, jossa viettäisivät taas tovin rahaa kerjäten. Tuskin kuitenkaan orkesterin kanssa samalle nurkalle jäivät. Sitä meteliä ei koiran korvat kestäisi.



Tässä teille joulunalusmusiikka, Metsäkukkia suomalaisittain.