Sekalaisia tarinoita epämääräisessä järjestyksessä

Täällä ollaan taas, toivottavasti ette ole kaivanneet.

Aloin jo eilen kirjoittaa, mutta sitten huomasin, kuinka taas kerran yritän olla siistimpi sanoissani kuin haluaisin. Kokeillaanpa uudestaan. Huomautan myös heti näin alkajaisiksi, että luvassa on sekä huonoja kännykkäkuvia että vähemmän huonoja kamerakuvia, tai päinvastoin. Päättäkää itse. Niin, ja koko juttu on yhtä sillisalaattia alusta loppuun.

Kesä meni ja syksy tuli. Täällä on nyt harmaata ja märkää, onneksi ei kuitenkaan vielä kylmää.
Kun Belgiassa satoi heinäkuussa viikkokausia vettä, sain nauttia helteistä Suomen kesästä. Kivaa oli!

Kesällä tapasin Suomessa paljon tuttuja ja sukulaisia. Kuvassa ei kuitenkaan ole kumpiakaan vaan Porin Jazzin yleisöä. Saattaahan tuolla tosin joku tuttukin olla joukossa.

Aika lähelle pääsin Sir Eltonia.

Auringonlaskua ihailin Puulavedellä.

Hienoja kiviveistoksia on luontoäiti jaksanut muovata. Tätä kutsutaan Saarnastuoliksi.

Aurinko siirsi värejään merenpintaan jossain Turun saaristossa.

Tässä ollaan Brysselissä parisen viikkoa sitten. Eihän kuvasta kummempaa tule, jos kuvataan kännykällä ikkunan läpi lähes vasta-aurinkoon. No, joka tapauksessa olin yhden toimistorakennuksen 23. kerroksessa ja ihailin häikäisevän sinistä aamutaivasta ja hienoa kaupunkimaisemaa. (Käyttäkää mielikuvitustanne, jos ette saa kuvasta mitään selvää, niin minäkin teen.)

Yhtenä iltana juutuin metroasemalla tanssiryhmän taakse. Harmi, kun en tajunnut ottaa vauhdikkaasta esityksestä videokuvaa. Mutta sellaista se aina on, asiat tapahtuvat niin äkkiä, ettei aina oikein ehdi mukaan. Onneksi sentään ehdin metrojunaan.

Kuuletteko, kuinka autojen torvet soivat? Kukaan ei päässyt eteen ei taakse ja muutama kuski taisi oikein hermostuakin. Tien tukoksen syy on jonon ensimmäisenä. Kuorma-auto oli jostain syystä juuttunut kadunkulmaan.

Kun pääsin lähemmäksi, näin mistä oli kysymys. Nuoret miehet yrittivät nostaa kadun viereen pysäköityä autoa sivuun. Taitavasti parkkeerattu auto tukki kuorma-auton tien. Ohikulkijoiden ja muiden uteliaiden avustuksella ison auton kuski sai ajoneuvonsa lopulta eteenpäin ja pikku auton sivupeilikin pysyi ehjänä. Ei sen ja kuorma-auton väliin olisi mahtunut edes sitä kuuluisaa sunnuntai-Hesaria, tuskin maanantaistakaan.

Metroaseman nurkassa oleva peti on ollut ilman nukkujaa jo muutaman päivän, mihin lienee kulkuri mennyt tai viety.

Edellisen kerran, kun tänne kirjoitin, kerroin kuinka suunnittelimme työpaikan poissaolopäivää ja sen ohjelmaa. Aamupäivän vietimme Antwerpenissä hyväntekeväisyysjärjestön tiloissa. Hienoa työtä siellä tehdään! Moeders voor moeders (äidit äideille) auttaa satoja perheitä viikoittain. Äidit saavat sieltä ruokapaketteja, vaatteita itselleen sekä lapsilleen, leluja, koulutarvikkeita, jne. Palvelujakin oli lastenlääkäristä kampaajaan.

Kuvassa äitiyspaketti pikkuista poikavauvaa varten

Me valmistimme vauvanpeittoja, koulutarvikepaketteja, maalasimme seiniä, kunnostimme puutarhahuonekaluja yms. Vierailumme jälkeen järjestimme vielä työpaikalla keräyksen ja saimme kokoon valtavan määrän lastenvaatteita ja leluja, jotka toimitimme järjestölle.

Moeders voor moeders autaa äitejä kaikella tavalla. Järjestöllä on jopa lapsilaatikko rakennuksen seinässä. Äidillä on mahdollisuus jättää ei-toivotun raskauden jälkeen syntynyt ei-toivottu lapsi siihen. Järjestö huolehtii nimettömän lapsen toimittamisesta adoptoitavaksi.

Kovasti ihmettelin ja oudoksuin asiaa, mutta selitysten jälkeen jotenkin ymmärsin. Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa aviottoman lapsen synnyttäminen on suuri häpeä ja synti, eikä aborttiakaan hyväksytä. Äidille on varmaan monta kertaa helpompaa jättää lapsi paikkaan, josta hänestä varmasti huolehditaan kuin vain johonkin polun varteen. Ei laatikkoa usein käytetä. Kahdeksan vuoden aikana siihen on kerran lapsi jätetty.

Vastaavanlaisia paikkoja on kuulemma jossain muuallakin Euroopassa. Italiassa ainakin. Sieltä kotoisin oleva työkaverini tiesi, että heillä on roskalavojen vieressä nykyisin kylttejä kertomassa yksinäisille äideille, mihin he voivat vauvansa viedä sen sijaan, että unohtaisivat ne roskalaatikkoihin.

En ole varma, olisinko halunnut tietää kaikkea tätä, mutta ei kai tieto pahastakaan ole. Joskus on hyvä nähdä, kuinka epätoivoista elämä voi olla.

Ilman aasinsiltaa voimmekin nyt jatkaa poissaolopäivän kertausta.

Iltapäivän kulutimme suuren kartanon puistossa lip dub -videoita tehden. Arvoin itseni Japani-ryhmään ja eipä aikaakaan, kun aloimme työstää musiikkivideota 80-luvun biisistä "Big in Japan". Kovasti yritimme ja hyvä niin, voitimme palkinnon parhaasta videosta. Olisin sen tänne linkittänyt, mutta kuvausryhmä oli tallentanut kaikki neljä videota yhdeksi, liian suureksi tiedostoksi.

Kukaan ei edes yrittänyt pudota altaaseen.

Itämaiset taustatanssijat kerrankin hetken paikallaan

Illemmalla pistivät Kesäyön unelman keijut ja menninkäiset jalalla koreasti.

Pian sammuvat valot ja musiikki loppuu.

Kuusikin kukkii

Pihalla tapahtuu outoja. Tänään rankkasateen jälkeen pihakuusi alkoi kukkia. Ovatkohan juhannustaiat ottaneet varaslähdön?

Hui, hai! Ei suinkaan! Minä vain vähän askartelin ja pitihän siitä kuva ottaa. Meillä on taas töissä taas osaston yhteinen poissaolopäivä (*. Tällä kertaa lähdemme Antwerpenin suuntaan ja aamupäivän vietämme hyväntekeväisyysjärjestön tiloissa auttamassa. Onneksi työtehtävistä oli varaa valita. Minä en keittele hilloa tai suklaata saatikka sekoittele saippuaa. Valitsin lastenpeittojen ompeluryhmän, osallistun seinien maalaamiseen ja yritänpä ehtiä rakentamaan liitutaulujakin.

Tuo kukka-perhos-seppele on iltaa ja Shakespearen Kesäyön Unelma -teemaa varten. Vielä pitäisi löytää joku vaatekappalekin seppeleelle seuraksi. Olisiko kenelläkään mitään vinkkejä? Pitkän, kesäisen hameen omistan, mutta joku pusero-/paitasysteemi vielä tarvittaisiin.

Ennen iltaa saamme vielä tutustua, kuinka sujuu virkamiehiltä lip dub. Jaa, ettette tiedä, mitä se on. En minäkään tiennyt ennen kuin otin selvää (enkä vieläkään tiedä, mitä se on suomeksi). Lip dub on vähän kuin karaokea, mutta kukaan ei laula. Teemme musiikkivideoita niin, että musiikki ja laulu kuuluu taustalla, meidän tarvitsee vain väännellä suuta. Kerron myöhemmin, miten meni ja oliko hauskaa ja ennen kaikkea, saimmeko mitään aikaiseksi.

*) Ensimmäisestä poissaolopäivästä voi lukea täältä.

Älä hätäile, kyllä me sut ulos saadaan!

Työkaveri jäi tänään vessan vangiksi. Pomo sattui käväisemään viereisessä loosissa ja kuuli, kuinka Amanda hätäili lukkoon jääneen oven takana. Asiasta tultiin ilmoittamaan minulle, olenhan osaston virallinen lukkiutuneiden vessanovien avaaja ja kahvinkeittimen suodattimien vaihtaja.

Kävin ensin rauhoittelemassa pöntöllä istujaa ja sen jälkeen soitin kaikista virallisimpaan apunumeroon, jossa soittoni rekisteröitiin. Sain sähköpostia ilmoituksestani, minkä mukaan miesten vessassa on nainen jumissa. En minä niin muistanut sanoneeni. Nappasin laatikostani pienen työkalupakkini ja menin takaisin hätäpaikalle odottelemaan luvattua oven avaajaa. Vessan oven edessä oli aikamoinen sirkus meneillään. Neljä raavasta urosta antoi toisilleen neuvoja ja yritti väkivalloin repiä ovea auki.

- Ulos täältä! karjaisin ja miesten poistuttua ryhdyin leikkimään mcgyveriä. Huonoja olivat työkaluni siihen hommaan, olisi tarvittu kunnon siirtopihtiä (En kyllä sillä hetkellä muistanut työkalun virallista nimeä, mieleeni tuli vain epävirallinen, joka naisen ja kenties miehenkin käyttämä nimitys.)

Käytävälle ja vessan ovelle kerääntyi lisää väkeä näyttämään mcgyver-taitojaan. Ovea yritettiin avata veitsellä, autonavaimella ja eri kokoisilla kolikoilla. Jonkun mielestä elokuvissa ovet aina aukeavat luottokortilla, mutta sitä ei näyttänyt kukaan kokeilevan. Välillä piti taas käydä puhelimessa kysymässä, missä tilaamani oikea oven avaaja viipyi. Taas tuli ilmoitus sähköpostiini. Sen mukaan toisen kerroksen naistenvessassa oli vesivahinko! Olisikohan seuraavaksi pitänyt tilata puhelinpalvelijalle aika korvalääkäriin?

Aikaa kului ja lisää väkeä ilmestyi ihmettelemään hätätilannetta. Yksi reipas mieshenkilö sai sentään ruuvimeisselilläni oven lukon irti, mutta ei se vielä ovea avannut. Seuraavaksi juoksi nopeajalkaisin alakertaan ja kyseli vartijoilta, josko he tietäisivät, missä oikea oven avaajahenkilö piileskelee. Nyt tuli asioihin vähän vauhtia. Hetken päästä vessaa kohti kävelikin haalaripukuinen nuori mies kädessään ruuvimeisseli. Meitä mcgyvereita nauratti.


Mies oli ihan varma, että kyllä hän oven auki saa, mutta ähäkutti, eipäs saanutkaan! Yritin sanoa, että hakisi ne v-pihdit, mutta kun en tiennyt oikeaa termiä suomeksi, englanniksi saatikka sitten ranskaksi, niin itse sen piti asia tajuta. Mies häipyi paikalta ja palasi jonkin ajan kuluttua kädessään juuri oikeanlainen työkalu. Kunnon ote lukosta törröttävästä metallisokasta, reipas vääntö alas oikealle ja sesam, ovi aukeni!

Siinä ne, taikapihdit!

Tunnin pöntöllä istuskelu ei vielä ollut saanut Amandaa riutumaan henkihieveriin. Iloisena hän hypähteli vessan lattialla ja halasi kaikki auttajansa.

Hevosurheilua

Nyt peukut pystyyn! Löin tänään ihan ensimmäistä kertaa elämässäni vetoa hevoslaukkahyppyjuoksukilpailun voittajasta. Huomenna on jokavuotisen Grand Nationalin aika ja meillä töissäkin britit kiertelivät vedonlyöntilista mukanaan.

Pistin peräti 2 euroa likoon, ja jos valitsemani hevonen voittaa, saatan olla pian 50 euroa rikkaampi. Eli ei me suurista summista pelata, ihan leikkimielellä vain hullutellaan. Minun voittajahevoseni on 9-vuotias irlantilainen ja nimeltään Cant Buy Time. Katsoin juuri äsken hummani voittajakertoimen, joka on 100/1 eli ei taida heppa olla porukan paras juoksija. Mutta ohjastajalla (onko se hevosen selässä istuva henkilö ohjastaja?) on hauska vihreä-valkoinen raitapaita päällään, joten ainakin väri-iloa riittää.

En tiedä, ehdinkö koko juoksua huomenna seuraamaan, mutta eiköhän tulokset netistäkin myöhemmin löydy. Huomenna jännitetään!

Sainpas sen minäkin!

Mikä mahtaa vaivata, kun kurkku on kipeä, nenä vuotaa ja on tukossa kuten korvatkin, jotka eivät tosin vuoda? Lisätään tähän vielä ilman syytä itkevät silmät ja käheäksi muuttunut ääni, niin siinähän se on, kauan odotettu flunssa!

Syksystä saakka olen iloinnut, kun olen pysynyt terveenä vaikka työkaverit ympärillä yksi toisensa jälkeen ovat poteneet ja joutuneet jäämään kotiin sairastamaan. Mutta nyt olen ilmeisesti iloinnut tarpeeksi, sillä perjantaina se alkoi. Sunnuntaina keitin chilillä, korianterilla ja valkosipulilla maustettua kanakeittoa ja olin ihan varma, että olisin sillä saanut pelotetuksi taudin hiiteen. Eihän siinä niin käynyt.

Tänä aamuna kyllä lähdin töihin, mutta kesken päivän oli kotiin palattava. Henki ei kulje - no, kulkee se, mutta huonosti - ja nenä on niistämisestä lähes irti. Kaipa nyt on minun vuoroni tautia potea. Aamulla menen kysymään omalääkäriltä reseptiä ihmeitä aikaan saavaan flunssalääkkeeseen. Luultavasti lääkäri kuitenkin käskee minun vain levätä muutaman päivän ja nauttia kuumia juomia. Tuskin apteekin hyllyltä flunssaviruksen voittanutta droppia vielä löytyy.

Tältä se vähän näyttää, yksi niistä miljoonista flunssaviruksista, joita tällä hetkellä majoitan (ja levitän).

Huono ostos

Pistin tänään uuden, alennusmyynnistä ostamani hameen päälleni. Kuljen harvoin hameessa, joten yksi työkaverini oikein hihkaisi riemusta vaatteen nähdessään.

Työkaveri: Lakritsirouskulla hame! Jeeeeee!!!!
Minä: Joo, täytyy joskus olla vähän vaihtelua.
T: Mistä ostit, kävitkö alennusmyynneissä?
M: Kalliissa Tavaratalossa oli paljon vaatteita 70%:n alennuksella. Sieltä tämän löysin.
T: Mitä merkkiä se on? (tulee hiplaamaan vaatekappalettani)
M: En muista, taitaa olla A....
T: Ai, ne on niitä halpoja. Tää materiaali on varmaan aika huonoa. (venyttelee hameen helmaa ja katsoo, näkyykö kankaasta läpi)
M: Tämä kelpaa mulle ihan hyvin, vaikkei paljon maksanutkaan.
T: Joo, on se ihan kiva ja nätti. (hymyilee ja lähtee pois)

Että sellaista. Olisi varmaan pitänyt löytää hame kalliimpien merkkien telineiltä, niin työkaverikin olisi ollut onnellinen.

Omituinen höpöttäjä vai ekstrovertti suomalainen

Eilen työpaikan kahvihuoneen ohi kävellessäni kuulin sattumalta suomalaisen, paljon vokaaleja sisätävän sanan. Piti ihan pysähtyä ja ääneen sanoa: hääyöaie. Kahvihuoneessa italialainen kollegani alkoi nauraa. Sanoin kuulemma sanan ihan toisella tavalla kuin Pitkänen, joka myös oli ahtautunut kahvihuoneeseen parin italialaisen, yhden itävaltalaisen ja yhden espanjalaisen kanssa.

Alessandra jatkoi, ettei hän tunne muita ekstroverttejä suomalaisia kuin minut. Suomalaiset ovat kuulemma hiljaisia, puhuvat harvakseen ja hitaasti eivätkä näytä tunteitaan. Rouva lisäsi vielä, että olen joskus italialaisempi kuin italialaiset itse. Taisin näyttää hämmästyneeltä, kun kaikki rähähtivät nauramaan. En minä itseäni kovin erilaisena suomalaisena pidä, lapsena varsinkin olin kovin ujo. Nykyisin joko piilotan ujouteni tai en sitä enää ole, en oikein tiedä itsekään. Myönnettävä on, etten ole toimistomme hiljaisimpia. Avaan suuni silloin, kun tarvitaan ja joskus muulloinkin. En istu tanakasti toimistotuolillani ja lähettele kysymyksiä sähköpostitse työkavereilleni vaan käyn mieluummin juttelemassa nokitusten.

Asiaa en kuitenkaan kauaa miettinyt. Työt kutsuivat. Iltapäivällä istuin työterveysasemalla odottelemassa vuosittaisen flunssapiikin iskua olkavarteen. Aloin jutella odotushuoneessa parin ihmisen kanssa, jotka selailivat suomalaisia lehtiä. Oletuksestani huolimatta he eivät olleet suomalaisia, huoneessa ei vain ollut muita lehtiä ja rouvat sanoivat katselevansa kuvia. Juttelimme aika pitkään kaiken maailman asioista ja toivotimme lopuksi mukavaa viikonloppua toisillemme. Olipas mukavaa löytää taas uusia tuttavuuksia.

Tuo ekstrovertti-juttu jäi eiliseltä vähän vaivaamaan ja hetki sitten tein pari luonnetestiä netissä. Tuskinpa nuo lyhyet testit ihan luotettavia ovat. Ei muutamassa minuutissa voi millään saada kaikkea selville. Vastasin kysymyksiin kuitenkin mahdollisimman rehellisesti ja tulokset ovat tuossa alla.

Eysenckin persoonallisuuskysely antoi aika korkean ulospäinsuuntautuneisuus-luvun. Tuota neuroottisuuden prosenttimäärää vähän ihmettelen, mutta johtuisiko siitä, että vastasin pitäväni eläinten kiduttamista julmana. Onneksi valheasteikko sentään jäi alhaiseksi.

84% (16/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.

35% (7/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.

57% (13/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.

8% (2/24) - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva

Toinen tekemäni testi löytyi Kuntoplussan nettisivuilta. Tulos oli selkeä:

Olet ekstrovertti

Olet enemmän ulospäinsuuntautunut kuin syrjäänvetäytyvä. Pidät ihmisten parissa ja huomion keskipisteenä olemisesta.

Saat energiaa ympäristöstäsi. Olet avoin, tunnet paljon ihmisiä ja sinun on helppo ryhtyä puheisiin vieraiden kanssa. Ekstroverttinä puhuminen auttaa ajattelua ja asioiden ja ideoiden hahmottamista.

Ekstrovertin aivot
Ekstrovertillä on hyvä dopamiini-välittäjäaineen sietokyky. Siksi kaipaat fyysisiä tai henkisiä haasteita, esimerkiksi julkisuutta, huomiota, seuraa, uusia elämyksiä ja uusia asioita. Aivosi palkitsevat sinua mielihyvällä avoimmuudesta ja energisyydestä.

En oikein tiedä, mitä ajattelisin. Tarkoittavatko nuo tulokset, että olen hyvä vai huono? Sen tiedän, että usein avaan suuni tilanteissa, joissa voisi olla hiljaakin. Lisäksi päästän suustani joskus sellaisia sammakoita, että kanssaeläjiä hävettää. Minuakin ehkä hetken, mutta unohdan nopeasti, mitä juuri äsken sanoin, kun on niin paljon muutakin asiaa ja sanottavaa.

Lauantaina oli Ceen syntymäpäivä

Paljon onnea tänään kahden päivän ikäiselle pikku neiti Ceelle! Belgian Ardenneilla syntynyt vauveli on nuoren työkaverini ensimmäinen lapsi. Äiti-Ee jäi äitiyslomalle runsas viikko sitten ja vauvan piti syntyä vasta huomenna. Neitosella oli kuitenkin kiire syntyä viikonloppuna, ettei isä-Geen tarvinnut lähteä synnytyssairaalaan kesken työpäivän. Fiksu tyttö!

Täällä jäädään äitiyslomalle viikko pari ennen lapsen laskettua aikaa, ettei äitiyslomaa tarvitse ilman lasta viettää turhan pitkään. Vauvan kanssa kotona saadaan olla puolisen vuotta. Äiti-Ee sanoi tulevansa töihin takaisin joskus maaliskuussa ja toivoi asuvansa Suomessa, että saisi olla kotona pidemmän aikaa. Onneksi isä-Gee on opettaja ja töissä samassa kaupungissa, jossa perhe asuu. Hän kuulemma ottaa vauvavastuun, kun äiti taas aloittaa työt.

Juttelin äiti-Een kanssa vauva-asioista ennen kuin hän jäi kotiin. Napakasti hän ilmoitti päättäneensä olla imettämättä vauvaa. Ihmettelin aika paljon asiaa, ja syyksi hän sanoi, että kun siskokaan ei imettänyt ja että sitten voisi isäkin syöttää pikkuista. Minä yritin kertoa imettämisen hyvistä puolista, mutta äiti oli päätöksensä tehnyt.

Myöhemmin kuulin, että imettämättömyys on täällä aika yleistä. Yksi syy on kuulemma se, että pullosta eväänsä saavan vauvan kanssa on helpompi liikkua yleisillä paikoilla, kun ei tarvitse etsiä imetyspaikkaa. Taisin näyttää sillä hetkellä ihan hoo-moilaselta ja kerroin, ettei imetys ole ollenkaan vaikeaa yleisilläkään paikoilla. Kyllä senkin homman voi huomaamattomasti hoitaa. Silloin katselivat muut minua ihmeissään, eihän rintoja saa julkisella paikalla näytellä!

Kyllä näissä kulttuurien välisissä eroissa on paljon oppimista.

Puhutaan ulkomaata

Kuinka ajattelette suomalaisten toimivan seuraavanlaisessa tilanteessa?

Istun suomalaisen työkaverini kanssa työpaikan kanttiinissa kahvilla ja juttelemme niitä näitä omalla äidinkielellämme. Kohta joukkoon liittyy pari toisenmaalaista työkaveria ja jutustelu jatkuu keskeytymättä, mutta mikä mahtaa olla keskustelukieli? Suomi? Englanti? Monien kielten sekoitus?

Vastaus on englanti, ainakin meidän työpaikallamme ja ainakin omien työkavereitteni kesken. Kukaan suomalaisista työkavereistani ei pidä yhtään ihmeellisenä tai edes vaikeana kielen vaihtamista sellaiseksi, jota kaikki ymmärtävät. Jotenkin tuntuu niin kovin luonnolliselta ottaa kaikki pöydän ympärillä istuvat huomioon eikä ihmetellä tai pohdita, miksi niin tehdään.

Entäs sitten samanlainen tilanne, mutta erikielisenä:

Belgialainen työkaverini kysyy, josko minulle sopisi lähteä hänen kanssaan lounasta nauttimaan työmaaruokalaan. Sanon sen sopivan. Taiteilemme täydessä kuppilassa tarjottimiemme kanssa ja etsimme vapaita paikkoja. Työkaverini näkee muutaman entisen kolleegansa ja suunnistaa heidän pöytäänsä. Pikaisen esittelyn* jälkeen kaikki alkavat/jatkavat päivän annoksen nauttimista ja samalla keskustelevat sivistyneesti. Niin sivistyneesti, että minä suomalainen en voi ottaa jutusteluun osaa. Ranskan kielen taitoni on sen verran huono, etten ehdi sanoa mitään, kun puheenaihe jo vaihtuu. Työkaverini hymyilee minulle välillä ystävällisesti ja kysyy, ymmärsinkö kaiken. Vastausta hän ei odota.

Siinä syödessäni mietin, miksi ihmeessä taas lähdin mukaan. Ja miksi me suomalaiset vaihdamme kieltä, mutta toisenmaalaiset eivät? Onko se sitä kuuluisaa kiltteyttä vai haluammeko miellyttää muita? Vai olemmeko vain yksinkertaisesti kohteliaita? Tiedän, että kaikki ruokapöydässä istuvat osaavat englantia, mutta ehkäpä yksi vähän-huonoa-ranskaa puhuva ei ole tarpeeksi. Tarvittaisiin varmaan useampi huonokielinen, ennen kuin paikalliset vaihtaisivat äidinkielensä vieraaseen.

Ehkä minun ei pitäisi tällaisia pohtia ollenkaan, ei minua tänne kukaan ole pakottanut tulemaan. Lisäksi olisin voinut opetella ranskankin kunnolla, niin ei nyt tarvitsisi valittaa. Oma syy.

******

*(Esittelykeskustelu käytiin englanniksi)
Työkaverini: Oletteko ennen tavanneet? T on Suomesta kotoisin, ollaan tunnettu monta vuotta.
Pöydässä Istujat: Hauska tutustua. Ollaan me varmaan joskus nähty jollain kursseilla tai käytävillä.
Minä: Hei kaikki, kyllähän me on taidettu jossain tavata.
PI: Koska aiot viettää lomaa ja minne menet?
M: Pari viikkoa vielä ja sitten on loma. Enköhän minä Suomeen mene.
PI: Eikös siellä ole kauhean kylmä!?
M (naurahtaen): Joo, talvella kyllä, mutta ei tähän aikaan vuodesta.
PI: ???????
M: Yli 30 astetta on viime aikoina näyttänyt Suomessa olevan.
PI: Tuo ei voi olla totta!
M: Totta se on. Suomessa on ollut jo pitkään tosi lämmintä, peräti kuumaa.
PI: (Keskustelu jatkui erittäin nopealla ranskankielellä ja sain osakseni epäileviä katseita.)

******
Selvennykseksi: Läheskään kaikki tuntemani belgialaiset eivät tokikaan käyttäydy kuten yllä kuvasin, varsinkin jos porukassa on monenmaalaisia ihmisiä. Niissä tilanteissa puhutaan yleensä jotain kaikkien osaamaa kieltä. Minulla taisi olla huono hetki, koska asia ärsytti.

Hauskaa Pyhän Patrickin päivää!

Tänään on taas juhlan paikka. Kohta pääsemme nauttimaan irlantilaisten työkavereiden järjestämästä tarjoilusta Pyhän Patrickin päivän kunniaksi. Ohjelmassa on kuulemma ainakin musiikkiesityksiä. Voi, kun olisi tanssijoitakin!



Edit. klo 17:37 - Juhlat jatkuu, mutta minä lähden kotiin. Oli hieno tanssiesitys ja hauskoja irlantilaisia rallatuslauluja. Tarjolla savukalavoileipiä, irlantilaisia makkaroita, vihreää kuohuviiniä (!) ja Guinnesiä. Irlantilaiset on kivoja!

Elämää konditionaalissa ja futuurissa

Tehän tunnettekin jo työkaverini Sophien. Olin taas päivänä muutamana hänen kanssaan kahvilla ja keskustelumme sujui suunnilleen näin (S = Sophie, m = minä):

Olisin saanut supermarketin oviaukonkin kuvaan, jos olisin sihdannut paremmin.

S: Olen lopultakin saanut varatuksi itselleni ajan terapeutilta.

m: Jaa, sepäs hyvä, kun kerran ellaista tunnet tarvitsevasi. Saitko lääkäriltä lähetteen?

S: Sain, mutten halunnut, että hän kirjoittaisi, että tarvitsisin useita terapiaistuntoja. Pyyntöni jälkeen hän kirjoitti, että tämänhetkisessä tilanteessa tarvitsen ulkopuolisen apua ja neuvoja.

Jos olisin poistunut kaupasta toisen kadun puolelta, näkymä ei olisi ollut tämä.

m: Miksi?

S: Jos aikoisin vaikka pyytää sairauskassaltamme korvausta psykologin maksuista, en haluaisi, että työnantaja tietäisi, että olen joutunut käymään terapiassa.

m: Miksi?

S: Tietysti jos vaikka joskus ostaisin esimerkiksi talon (huom: Sophiella on tyhjillään oleva talo) tai asunto-osakkeen ja jos minun pitäisi ottaa sitä varten vakuutus ja siihen vakuutukseen pitäisi rehellisesti kirjata kaikki taudit ja muut sellaiset. Terapian kuitenkin jättäisin siitä pois, ettei se vaikeuttaisi vakuutuksen saantia. Vakuutusyhtiö saattaisi kuitenkin ottaa yhteyttä terveysasemalle ja saisi sitä kautta tietää, että olen käynyt terapiassa.

m: Miksi vakuutusyhtiö ottaisi terveysasemallemme yhteyttä? Eihän työnantajalla ole lupa antaa mitään tietoja.

S: Ei olekaan, mutta koskaan ei tiedä, kuinka joku sairauskassan työntekijä saattaisi käyttäytyä.

Jos erkkeritalon julkisivusta olisi pidetty huolta, maali tuskin hilseilisi.

m: Eikös tuo nyt ole aika teoreettista. Sitä paitsi sairauskassa ja terveysasema eivät ole samaa laitosta.

S: Ehkä ei, mutta ihan varmasti ne vaihtavat tietoja keskenään ja joku voisi osata yhdistää asiat ja henkilöt keskenään.

Kauniit parvekkeet saattaisivat pudota, jos remonttimiehet eivät olisi tukeneet talon seiniä.

m: Jos kerran pelkäät, että joskus tulevaisuudessa mahdollisesti vakuutusyhtiö saisi tietää, että olet käynyt terapiassa, älä tee maksukorvausanomusta. En kyllä ymmärrä, miksi vakuutusyhtiö, jonka kanssa et vielä edes ole tekemisissä, kun et viime aikoina ole ostanut taloa tai osaketta, olisi kiinnostunut terapiastasi. Sitä paitsi ei sellainen vakuutukseen vaikuta, eikös melkein kaikki käy nykyisin terapiassa.

S: Niin, ei sen pitäisi vaikuttaa, mutta koskaan ei voi tietää. Näitä asioita täytyy kunnolla ajatella etukäteen. Jos yhtään ei suunnittelisi ja miettisi, mitä voisi käydä, jos toimisin niin tai näin, elämästä tulisi kauhean vaikeaa.

m: No, niin varmaan tulisi! Oho, kyllä mun nyt täytyy mennä, on aika paljon töitänkin. Onnea terapiaan!

Jos olisi ollut lämmintä, tuolit eivät olisi olleet pinossa.

S: Kiitos. Kerron joskus, kuinka se meni. En kyllä vielä huomenna, haluan ensin itse miettiä, mistä oikein oli kysymys.

m: (Apua! )

Jos ruokatunnilla olisi satanut, taivas ei olisi ollut noin sininen.

Työhuoneeni seinällä voisi olla jonkun muunkin kuva (ja onkin)

Kuvat otettu yhden ruokatunnit aikana työpaikan lähistöltä.

Haaveellista työtä

Olin aamutuimaan kokouksessa, jossa käsiteltiin papereiden sekä niiden sähköisten versioiden käsittelyä.

Minusta on aina hauska nähdä, kun ihmiset ovat jostain asiasta kerta kaikkiaan innoissaan ja puhuvat suu vaahdossa, kuinka ihana tämä systeemi on ja kuinka tieto on avointa kaikille (Tähän tuli tosin heti täsmennys, ettei kaikki tieto eikä ihan kaikille.), kuinka kaikki sujuu kuin leikki, kun vain jokainen ensin hoitaa oman osuutensa. Tuossa oman osuuden vaiheessa minua yleensä alkaa hymyilyttää. Ihan mikä asia vaan sujuisi kuin leikki, jos jokainen osaisi, tekisi, viitsisi, jaksaisi jne. tehdä niin kuin pitäisi. Mutta ei se niin mene.

Yhä vieläkin me ihmiset olemme erilaisia ja ymmärrämme tai haluamme ymmärtää asiat eri tavoin. Luetun ja kuullun ymmärtämiseen vaikuttaa myös äidinkieli ja kulttuuri eikä kaikki mene ollenkaan kaikille perille samalla tavoin.

Kokouksen vetäjä jatkoi innoissaan puhettaan. Kuuntelin ja välillä huvitin itseäni ajatuksella, että tilanne oli melkein kuin jostain hurmostilaisuudesta. Onneksi kaikki osallistujat istuivat tukevasti tuoleillaan, muuten olisi joku voinut jo kaatuakin.

Kun puhuja lopuksi päästi suustaan, että haaveena oli, että jonkin ajan kuluttua työpöytämme ja arkistokaappimme olisivat tyhjiä asiakirjoista ja papereista ja hoitaisimme kaiken työnteon pelkästään tietokoneen avulla, röhähdin nauruun. En voinut olla hiljaa vaan sanoin, että samasta haaveesta kuulin ensi kerran ainakin jo neljännesvuosisata sitten. Sen jälkeen paperipinot työpöydillä ovat kasvamistaan kasvaneet.

Säästyisihän siinä paljon metsiä, jos paperia ei enää käytettäisi, mutta suuresti epäilen, että kokouksen vetäjäkin joutuu jossain vaiheessa haaveestaan luopumaan.

"Näinä aikoina on haaveista vaiettava" (Aki Luostarinen, Runoja 1976)

Sanoista tekoihin

Kävin eilen kehityskeskustelua esimieheni kanssa. Viime vuonna juteltiin samoista asioista ja melkein samoin sanoin. Paljon ei ole vuodessa asiat eteenpäin menneet.

Nyt tosin tuli yllätyksenä esimieheni ehdotus ryhtyä hoitamaan melkein tyystin uusia juttuja. Hän oli sitä mieltä, että minun pitäisi ottaa yhden aihepiirin asiat täysin kontolleni. Toistaiseksi olen asiasta huolehtinut vain osittain, mutta en ole ollut oikein tyytyväinen tilanteeseen. Oikeasti vastuussa oleva henkilö ei muista aina kertoa, missä mennään. Esimieskin oli sitä mieltä, että hänen olisi hyvä olla asioista perillä ja uskoi minun olevan vähemmän ailahteleva kuin se toinen ihminen. Ehkä olenkin, en tiedä.

Ongelmana on nyt tietysti se, kuinka homma hienotunteisesti siirretään tontilta toiselle ilman, että nykyiselle vastuuhenkilölle tulisi paha mieli. Onneksi minun ei sitä puolta tarvitse hoitaa. Eiköhän esimiesten asia ole järjestää työt niin, että ne sujuvat. Nyt odottelen vähän aikaa ja jos mitään ei tapahdu, otan asian puheeksi.

Enää en ihmettele

Silloin aikoinaan, kun muutettiin tähän kylään, muutama työkaveri ihmetteli suureen ääneen, kuinka minulla oli varaa asua täällä. Pidin kysymystä kummallisena, koska ihan tavallinen paikkahan tämä. Tavallisia ihmisiä tavallisissa kodeissaan. Vuosien mittaan olen kyllä huomannut, että asuu täällä jokunen erittäin varakaskin henkilö, mutta eikös niitä ole kaikkialla.

Eilen vein koiria iltalenkille ja lähdettiin ihan eri suuntaan kuin ennen. Ohitettiin kylän siniverisen tilukset (iso, aidattu alue. Niillä on niin iso lampikin, että sinne mahtuu pieni kolmen puun saari. Oli siellä kaarisiltakin.) ja jatkoin matkaa omakotialueelle. Voihan yhden kerran! Niillä kaduilla ja kujilla en ennen ollutkaan kulkenut.

Annoin koirien haistella ja pysähdellä juuri niin paljon kuin halusivatkin. Minä sain rauhassa toljotella taloja suu auki. Oli moderneja, kulmikkaita kivitaloja, vanhoja linnamaisia rakennuksia torneineen, olkikattoisia siirtomaatyylisiä kartanoita. Kaikille yhteistä oli, että neliöitä oli ainakin 500. Pihoille oli rakennettu tenniskenttiä, katettuja sekä kattamattomia uima-altaita ja jos jonkinlaisia huvimajoja.

Enää en ihmettele, että työkaverit ihmettelivät.

Kyllä uni tietää

Vähällä oli, etten ruokatunnilla tukehtunut parsakaaliini, kun kuuntelin parin työkaverin keskustelua.

- Kiitos, kun pilasit koko viikonlopun, sanoi D.
- Kuinka niin, mitä oiken olen tehnyt, kysyi E.

D: No kun kerroit sen näkemäsi unen ja minä pelkäsin lauantain ja sunnuntain, että jotain pahaa tapahtuu. Luin unien selityskirjoja ja etsin näkemällesi selitystä ja olin ihan kauhuissani.

E: Voi kauheeta! Jos olisin tiennyt, että otat sen noin tosissasi, en olisi kertonut mitään. Olen ihan kamalan pahoillani.

Pakkohan minun oli kysyä, mitä unta E oli oikein nähnyt, kun koko viikonloppu meni toiselta pilalle.

Unessa D oli ollut ensin ihan kunnossa ja terveenä ja yhtäkkiä heittänyt henkensä. Kun D oli saanut kuulla unen tapahtumasta, hänellä nousi kuulemma kaikki karvat pystyyn eikä hän osannut enää muuta ajatellakaan kuin että mahdollisesti kuolisi viikonlopun aikana.

Kuolemaunelle oli löytynyt kaksikin selitystä. Toisen mukaan kuoleminen tarkoittaisi, että henkilölle tapahtuisi jotain todella ihanaa. Toinen selitys taas oli sitä mieltä, että unessa kuollut henkilö sairastuisi erittäin vaikeaan tautiin. Yksi italialainen työkaverini huomautti, että hänen maassaan kuollut nainen - tai ainakin sellaisen suuteleminen - tarkoittaa että jotain todella pahaa ja kamalaa tapahtuu. Kuolleita miehiä sen sijaan kannattaisi Italiassa pussailla unissaan jatkuvasti, siitä kun seuraa vain lottovoittoja ja maailmanmatkoja ja muita mukavia asioita.

Jossain vaiheessa näitä selityksiä ja unien tulkintoja aloin nauraa. Hihitykseni lomassa sain sanotuksi, että voihan se uni tarkoittaa myös sitä, ettei se tarkoita yhtään mitään. Sanomani herätti laajaa paheksuntaa pöytäseurueessa. Muiden mielestä kaikki unet ovat tulkittavissa ja aina niistä löytyy joku viesti joko unennäkijälle tai näkemisen kohteelle.

Yritin syödä ruokani loppuun ja mietin samalla, että mitähän viimeisin muistamani uni mahtoi tarkoittaa. Unessa tömähdin komealla autolla, taisi olla peräti Rolls Royce, lumipenkkaan ja auto meni katolleen. Minä nousin ulos ajopelistä, käänsin auton takaisin pyörilleen ja jatkoin ajoani lumihangessa.