27.2.2009

Lämmintä luvassa












Leivoin tänään kanelipullia. Minulla on ollut pari vapaapäivää töistä ja suunnitelmissa oli tehdä kaikenlaisia rästiin jääneitä hommia, mutta leipominen oli ainoa, mitä olen toistaiseksi saanut aikaan.

Aamulla piti ensin hakea jauhoja, mikä osoittautui sangen haasteelliseksi tehtäväksi. Olisi varmaan pitänyt mennä ihan vain lähimpään kauppaan, mutta lähdin Makroon saakka, kun sieltä piti jotain muutakin hakea. Jauhohyllyillä oli jos jonkinlaista leipä-, kakku- ja leivonnaisjauhosekoitusta, mutta ihan tavallisia vehnäjauhoja en tahtonut millään löytää. Lopulta silmäni osuivat viiden kilon pussiin, joka sisälsi vain jauhoja ilman mitään nostatusaineita tai sokeria. Taidan olla vähän vanhanaikainen, kun tykkään tehdä leipomukseni ihan kokonaan itse.

Pullat tekivät hyvin kauppansa, kun iltapäivällä tuli ystäväni lapsineen vierailulle.

Päivällä piipahdin ulkona sateisessa puutarhassakin katsomassa, mitä kumman sinistä ruohon seasta pilkotti. Krookushan se siellä yritti kevättä etsiä. Muina vuosina tähän aikaan krookukset ovat olleet jo rehvakkaasti kukassa, mutta nyt on ollut niin kylmää, että odottelisivat nyt vielä ainakin yhden päivän. Huomiseksi on luvattu 12 astetta lämmintä.

Voi, kuinka pieni ja viluinen

24.2.2009

Purkkipäivä - asiaa jätteestä

Meidän kylässä on tänään purkkipäivä. Jäteauto kiertää katuja aikaisin aamulla ja poimii kyytiinsä purkkipussit ja jätepaperipinot. Eilen oli yleis- ja kompostijätteen päivä. Se on aina maanantaisin.

Purkkeja, muovi- ja kartonkijätettä ja muuta sallittua roinaa kerätään joka toinen tiistai. Pakkaamme jätteen parin viikon ajan vaaleansinisiin, läpikuultaviin säkkeihin ja maanantaina ne saa jättää tienvarteen kuljetusta odottamaan. Meillä yleensä asia huomataan vasta aamulla ja joskus ihan liian myöhään. Muovijäteauto on liikkeellä liian aikaisin. Silloin tällöin on ollut pakko raahata jätesäkki tien toiselle puolelle, kun auto on jo meidän puolelta roskat kerännyt. Pahimmassa tapauksessa säkki on jäänyt pariksi viikoksi haisemaan kellariin.

Täällä on kovin tarkkaa se, mitä säkkiin pistetään. Sinne ei saa laittaa esimerkiksi jugurttipurkkeja, muovikasseja eikä foliopaperia. Ne kuuluvat yleisjätteen joukkoon. Jos roskakuski näkee pussissa väärää muovia tai metallia, iskee hän siihen kirkkaan punaisen huomiotarran ja jättää pussin niille sijoilleen. Silloin ei auta muu kuin kaivaa rikollinen roska pois säkistä ja yrittää parin viikon päästä taas uudestaan.

Maanantaisin viemme tienvarteen yleisjätteen tummanruskeissa säkeissä. Kaikki jätesäkit ostamme lähikaupasta ja tummanruskeat ovat aika kalliita. Lajittelemalla jätteet kunnolla ei meillä yleisjätettä yleensä onneksi kerry kuin yksi säkillinen viikossa.

Kompostiroskapussi on valkoista muovia, jonka kyljessä valmistaja ilmoittaa myös pussin kompostoituvan. Vähän epäilen asiaa. Kyllä se varmaan hajoaa, kun on niin höttöistä, mutta että ihan kompostoituisi? Aikaisemmin keräsimme ruokajätteet omaan pihakompostiimme, mutta kun puutarha alkoi vilistä tappajaetanoita, päätimme lopettaa touhun. Etanat lähtivätkin muualle, kun meiltä ei enää löytynyt niille lämmintä majaa. Nyt on kissojen ja lintujen vuoro repiä säkit auki ja tutkia, mitä ruokalistalla on viikon aikana ollut. Joissakin Flanderin kunnissa asukkaille toimitetaan omat kompostijäteastiat, etteivät elukat levittele pussien sisältöä pitkin katuja. Se olisi tarpeen täälläkin.

Pulloja voi meillä palauttaa vain murto-osan siitä, mitä Suomessa. Suurimman osan lasijätteestä heittelemme keräyskontteihin, joissa on erikseen aukot värilliselle ja kirkkaalle lasille. Kontissa sirpaleet sekoittuvat iloisesti keskenään. Kauppaan voi palauttaa olutpullot ja yksi kauppaketju ottaa vastaan heiltä ostetut viini- ja maitopullot.

Viime vuonna meillä oli ensimmäistä kertaa ison talousjätteen keräyspäivä. Toivottavasti kokeilu jatkuu. Voimme toki kuljettaa suuret jätteet kunnan keräyspisteeseen, mutta sitä varten täytyy vuokrata peräkärry, lajitella kaikki materiaalin mukaan ja heitellä omiin kontteihinsa. Ei siinä järjestelyssä mitään vikaa ole, mutta yleensä hommaan tuhrautuu ainakin yksi kokonainen päivä. Pensasaitojen leikkaamisesta jääneet risutkin voisi viedä kunnalliseen keräyspisteeseen. Pitäisiköhän tulevalle viikonlopulle suunnitella jäte- ja kierrätyskeskuspäivää, niin pääsisi eroon puutarhan risukasoista ja muista nurkkiin kertyneistä roinista? Mistäs se kärry tilattiinkaan?

22.2.2009

Harmaa päivä

On ollut niin harmaa sunnuntai, ettei mitään oikein jaksa tehdä. Vähän olen telkkaria tuijottanut ja seurannut hiihdon MM-kisoja toisella silmällä. Toinen on tainnut nukkua.

Sentään omenapiirakan paistoin, kun meille oli omenoita kerääntynyt aika läjä eikä niitäkään kukaan tunnu jaksavan syödä. Ei sitä piirakkaakaan varmaan söisi muut kuin koirat eli pakasteeseen taitaa joutua. Onpahan jotain kahvin kanssa, jos joku tulee kylään.

Puutarhassa olisi kiva myllätä ja siivota, mutta sielläkin on märkää. Ruohikko vain litisee jalkojen alla ja sumusade kastelee kaiken läpikotaisin. Ensimmäiset siemenet ja sipulit on jo ostettuina ja istuttamaan pitäisi päästä. Siemenet taidan kyllä idättää ensin sisällä, ettei itäminen ihan loppukesään mene.

Tästä se alkaa!

Jalkineiden puolesta kyllä märkään puutarhaan voisin mennäkin, sillä minulla on nyt saappaat! Ostin Londerzeelin Kantoff Design Shopista Marimekon Parput-kumisaappaat. Ne tilattiin minulle ihan varta vasten ja hinta oli ihan sama kuin Suomessa. Kantoff on kiva kauppa ja tässä aika lähellä. Käyn siellä usein lahjaostoksilla varsinkin, jos jotain suomalaista haluan lahjaksi antaa. Sieltä löytyy tosi hyvät valikoimat pohjoismaisia tuotteita. (Ja kyllä, tämä oli mainos)

Raaskiikohan näitä ulos viedäkään?

Huono ajoitus

Onneksi viimeinen toimistonvaihtoviikko on nyt ohi! Mapit ja paperit ovat vielä laatikoihin pakattuina omassa toimistohuoneessani ja odottavat purkamista. Teen sen heti maanantaina, että pääsen siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Ensi pistän paperit järjestykseen ja sitten alan kerätä tietoja raportteja ja maksuja varten.

Nyt on sentään aikaa kerätä tietoja ja rauhassa niitä selvittää. Viime viikolla, kaiken hässäkän keskellä jouduin yllättäen osallistumaan sellaisen raportin tekoon, joka oikeastaan olisi pitänyt olla jo aikoja sitten valmis. Joku taisi yllättäen huomata, että asiakirjaa ei ole missään ja että sillä on hirveä kiire, koska osastonjohtajamme vaihtuu maaliskuussa. Edellinen haluaa, että pöytä on puhdas hänen jäljiltään, eikä uuden tarvitse huolehtia vanhoista asioista. Hyvähän se niin onkin, mutta varsinainen työ sattui vain osumaan vuoden kiireisimpään aikaan.

Minua pyydettiin keräämään suuri määrä tietoa eri paikoissa olevista lähteistä ja kokoamaan se ymmärrettävään muotoon. "Toivottavasti tämä ei ole mikään hankala ja pitkä juttu", sanottiin. "Raportin pitäisi olla valmis viikon päästä." Hiljaa manasin, että eikös se ole ennenkin tehty jossain muualla, mutta sitten ajattelin, että olkoon, ei se voi mitään liian vaikeaa olla. Tiesin, mistä tiedot löytäisin ja ryhdyin toimeen. Myönnettävä on, että hieman manasin ajoitusta ja sen taisin ihan ääneenkin sanoa. Ei ole kovin helppoa keskittyä lukuihin ja tieteellisiin ilmauksiin, kun ympärillä hyörii jatkuvasti väkeä työtä keskeyttämässä. Lisäksi piti muutkin omat hommat hoitaa.

Asiaa ei yhtään helpommaksi tehnyt viikolla saamani mahatauti. Onneksi sentään oksensin vain kotona. Jos tuota raportin tekoa ei olisi ollut, en varmaan olisi töihin mennytkään, niin kamalaksi oloni tunsin. Sain sentään kootut teokset ajoissa valmiiksi ja lähetetyksi seuraavalle muokkaajalle, mutta mahavaiva ei ole vieläkään häipynyt. Toisaalta hyväkin, ettei ruoka hirveästi maistu. Kyllä minulla sen verran on vararavintoa luitten ympärillä, etten ihan hetkessä olemattomiin kuihdu. Jospa läskit vähän sulaisivat tämän pakkopaaston aikana.

17.2.2009

Rauhallista jonotusta

Muistin tänään, miksi mieluummin kuljen työmatkani julkisilla kulkuneuvoilla kuin omalla autolla. Sain aamulla kumman älynväläyksen enkä jättänytkään autoa metroasemalle vaan ajelin töihin asti. Vaikka ei sitä kyllä ajamiseksi voinut sanoa. Noin tunti kului parin kymmenen kilometrin matkaan, mutta ehdinpä kunnolla kuunnella Axelle Redin uusinta Sisters & Empathy -albumia.

Kotimatkaan meni ainakin saman verran aikaa kuin töihin matkatessa. Silti ei täällä auta hermostua vaikka tie tuntuisi olevan täysin tukossa ja autojono ei liiku mihinkään. Hetken päästä letka lähtee kävelyvauhtia liikkeelle ja kaistanvaihtajille annetaan rauhallisesti tietä. Ei täällä kyllä ajamisesta mitään tulisikaan, jos vain kohteliaasti odottaisi vuoroaan. Minäkin opin hyvin nopeasti yhden täkäläisen perussäännön: vilkku päälle ja auton nokka käännetään vinottain viereiselle kaistalle. Takana tulija ei ole moksiskaan ja antaa aina tietä.

Tupla-CD:n toinen kiekko soi kotimatkan ajan ja nyt osaan jo vähän laulaa - no, hyvä on, hyräillä - mukana. Taidanpa jatkaa Axellen kuuntelua, mukavan rauhallista musiikkia minun korvilleni.

16.2.2009

Talvinen päivä

Olin eilen hiihtämässä. Belgian itäisissä osissa oli talvi parhaimmillaan eikä keväästä vielä tietoakaan. Lämpötila pysyi koko päivän pakkasen puolella, lunta 30 senttiä ja alla luistavat sukset. Kiva päivä, vaikka laduille olikin pitkä ajomatka.

Lähdin reippaasti 15 kilometrin lenkille ja ensimmäiset kilometrit sujuivat ihan mukavasti. Vauhti tosin ei edes omaa päätäni huimannut. Pitkän ja puuduttavan ylämäen aikana aloin olla sitä mieltä, että hiihtämisen hauskuus on pelkkä myytti. Olin jo heittämässä hanskat naulaan eli sauvat metsään, mutta enhän sellaista kehdannut tehdä, kun olin muutaman vielä hitaamman ohittanut joustavalla tönkkötyylilläni. Suklaan ja omppumehun voimin pääsin lähtöpisteeseen takaisin. Onneksi loppumatka oli alamäkeä. En muuten kaatunut kertaakaan!


Ihan talvelta se näytti - ja tuntui

13.2.2009

Kehäkukkia

Löysin ihanan, aurinkoisen blogipohjan Keisarin uudet vaatteet -blogista. Kevät- ja puutarha-aatokseni vain vahvistuvat tämän avulla. Tulisipa jo lämmintä ja olisipa maa jo sulaa.

Iloista ystävänpäivää kaikille!!!!

Taimi Kukkanen

Näin toimistonvaihtoviikolla pääsen joskus lähtemään töistä vähän aikaisemmin kuin yleensä. Eilen oli vielä ihan valoisaa ja aurinko paistoi, kun kävelin aukion poikki metrolle. Kummasti alkoi kevät kihelmöidä. Kotiin päästyäni oli ihan pakko heti jatkaa matkaa ja ajaa Kontichiin taimimyymälään sen tarjontaa tutkimaan. (Kuvassa näkyvissä vain osa kaupasta.)


Onneksi matkan aikana suurin innostus hiipui ja pystyin olemaan ostamatta säkkikaupalla juurakoita, taimia ja siemeniä. Oikeastaan syy kyllä taisi olla siinä, että kauppa oli menossa kiinni. Ei taida olla vielä virallinen puutarha-aika, kun jo kuudelta sulkevat. Puutarhakaupassa täytyy viettää aikaa ainakin tunti ellei kaksi muuten jää paha mieli. Vähän aikaa kaupassa kierrellessäni ajattelin, että tänä vuonna suunnittelen istutukseni ja hankintani paremmin kuin edellisvuosina. Vaikka taitaa jäädä suunnittelu kuitenkin vain ajatukseksi, hamstraamiseksi se kuitenkin menee, kun ostoksille oikein vakavissani päädyn. Eilinen oli vasta kylmäharjoittelua, eikä tainnut myymälän taimivalikoimakaan vielä olla parhaimmillaan.

Kevätesikoita oli kuitenkin runsaasti.


Krookuksiakin löytyi...


...ja orkideoja.


Kaktukset olivat saaneet hassut keväthatut.

11.2.2009

Kömpelö kompastelija

Menin taas nurin. Tällä kertaa lensin turvalleni metron portaissa, kun kävelin ajatuksissani enkä nostanut jalkojani kunnolla. Iskin reiteni makeasti rappujen reunaan ja jotenkin pystyin molemmat jalkaterätkin kolhimaan. Ystävällinen ohikulkija onneksi auttoi minut ylös. Eilen lyhentämäni housut sentään pysyivät ehjinä vaikka jalkaan tuli hieno ruhjeinen mustelma.

Hitsi, kun tulisi niin isoksi, että osaisi katsoa eteensä! Olen koko ikäni ollut samanlainen koheltaja. Polvessa näkyy vieläkin iso, musta arpi muistona siitä, kun kuusivuotiaana kaaduin pyörällä ja kunnanlääkäri kyllä tikkasi haavan, muttei huomannut sitä puhdistaa. Ranteeni olen murtanut kerran ja pienempiä kompurointeja on muistissa useita. Nilkkani murtuma onkin vielä tuoreessa muistissa.

Viisitoistavuotiaana matkailin tätini ja setäni kanssa ympäri Suomea ja he naureskelivat vielä vanhoinakin, kuinka olin kompastellut metsäpoluilla jokaiseen kiveen ja puun juurakkoon. Portaissa kompuroin usein varsinkin ylöspäin mennessäni. Olenkin alkanut epäillä, että kulkunopeuteeni nähden jalkani ovat aivan liian suuret.

10.2.2009

Mustien housujen lyhentäminen - Lyhyt oppimäärä

Jos satut olemaan persjalkaista mallia oleva naisihminen tai mikset mieskin, joudut jossain elämäsi vaiheessa tilanteeseen, jolloin ostamissasi housuissa on liian pitkät lahkeet. Silloin on järkevintä maksaa muutama euro kaupan ompelijalle ja antaa hänen lyhentää housut sopivan mittaisiksi.

Ellet kuitenkaan huomaa/tajua/viitsi/raatsi/kehtaa asiaa hoitaa myymälässä ja kannat housut kotiin ajatellen "kyllä minä nämä itse lyhennän", muista ainakin tehdä homma päivänvalossa. Varsinkin jos housut ovat mustat. Tosin mustia housujahan et toki osta, jos talossa on yksi valkoinen ja yksi ruskea koira, joista kummastakin irtoaa kiitettävä määrä karvoja, joita ei saa irti kankaasta muuta kuin pinseteillä nyppimällä.

Kun housut ovat roikkuneet kaapissa viikon tai kaksi, kenties yli kuukauden, tulee yhtäkkiä hetki, jollon tajuat tarvitsevasi niitä seuraavana päivänä. "No, äkkiäkös minä yhdet housut nopeasti lyhennän", sanot ja ryhdyt tuumasta toimeen illalla yhdeksän jälkeen. Raahaat ompelukoneen esille, virität silityslaudan ja -raudan siihen viereen, peität tuolit muillakin ommeltavilla ja korjattavilla asusteilla ja tuot samaan läjään vielä kaikki silitystä kaipaavat vaatteet, koska "samallahan nuokin tuosta hoidan pois". VÄÄRIN! Ota vain ja ainoastaan ne mustat, lyhennystä kaipaavat housut kaapista ja lyhennä ne!

Hae kellarista tai autotallista kunnollinen kohdevalo valaisemaan työtäsi. Älä siristele silmiäsi puolipimeässä kattolampun alla ja yritä arvata, kuinka paljon punteista pitää pois leikata. Älä myöskään väkisin yritä saada ompelukoneen puolaa paikoilleen. Ei se onnistu, jos puola on väärin päin pesässään. Jos löydät tarpeeksi valonheittimiä ympärillesi, näet pistää langan ompelukoneen neulansilmään etkä pistele nuppineuloilla sormiisi. Valoisassa näet myös paremmin poimia pudonneet neulat matolta kuin pimeässä. Myös ommellessa valosta on hyötyä. Näet heti, jos lanka katkeaa tai muuten irtoaa etkä turhaan anna pelkän neulan rei'ittää lahkeen suuta.

Kun housut lopulta on lyhennetty, koirankarvat nypitty pois ja uusi käänne silitetty, voit olla tyytyväinen. Mustassa ei ompelusauman mutkittelu näy yhtä selvästi kuin esimerkiksi vihreissä tai oransseissa housuissa. Vaikka sen värisiä et ehkä kaupasta löytäisikään, tai jos löytäsit, et ehkä ostaisi. Tai mistäs minä sitä tiedän eikä se minulle kuulukaan.

Ei enää teini-ikäinen

Taisin olla eilen illalla vähän väsynyt. Työpäivän jälkeen oli taas hollannin tunti, vettä satoi, oli pimeää eikä yhtään huvittanut. Opettaja oli lievässä flunssassa eikä hänelläkään tainnut olla paras päivänsä.

Tunnin alussa opettaja muutti ryhmämme istumajärjestyksen. Minulla nousi niskavillat pystyyn ja mutisin vastalauseeni. Halusin istua siinä, missä ennenkin. Piste. Seuraavaksi pääsimme tekemään jotain älytöntä ryhmätyötä, jossa piti lukea pieniä lehtijuttuja ja löytää niistä nippelitietoa. Nyt alkoi höyry nousta ja avasin jo suuni kysyäkseni koko homman tarkoitusta.

Tunsin pienen teinikapinallisen nousevan taas olkapäälleni riehumaan. En ollutkaan tavannut sitä muutamaan vuoteen, mutta muistan kuinka lopetin aikoinani ranskan tunnit juuri sen pienen, vihaisen teinitytön takia. Se pisti suuhuni tekstiä, joka ei ollut ollenkaan soveliasta aikuisen ihmisen sanomaksi. Ei kyllä nuorenkaan sen puoleen. Silloin hävetti niin, että lopetin koko kurssin. Jostain menneisyyden koulukokemuksista se varmaan kaivoi tiensä esiin. Minä en ollut teini-ikäisenä mikään hyvä enkä edes kiltti oppilas. Elämässä oli silloin niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin koulunkäynti.

Eilen en päästänyt sitä pientä pirulaista pidemmälle. Päätin, että aikuisen ihmisen on osattava käyttäytyä kunnolla. Jos jostain asiasta ei pidä, ei sitä tarvitse silti kovaan ääneen muille ilmoittaa eikä ainakaan opettajalle tarvitse vihoitella. Loppuajan istuin nätisti ja tein mitä pyydettiin. Kun tehtävät oli tarkastettu ja asiasta keskusteltu, opettaja oli tyytyväinen ja sanoi iloisena, että nyt osaisimme lukea sanomalehtiä.

Ryhmämme, ranskalainen mies, espanjalainen nainen ja minä, hymyili ymmärtäväisenä.

8.2.2009

Viikonlopun kokkausraportti

Eilen tekin ihan kamalasti mieli grillattuja vihanneksia, joten kävin tuumasta toimeen. Ostin munakoisoa, kesäkurpitsaa, paprikoita ja fenkolin. Kotona oli valmiina sipuleita ja valkosipulia.

Viipaloin ensin munakoison ja ripottelin viipaleille suolaa. En kyllä tiedä, miksi niin pitää tehdä, mutta totellaan nyt, kun kerran ohjeissa niin sanotaan. Viipaloin myös kesäkurpitsan ja asettelin siivut foliolla peitetylle uunipellille. Kun olin pyyhkinyt munakoison palat suolasta ja asettanut nekin kauniiseen riviin pellille, kävi ilmi ettei siihen muuta sopinutkaan. No, kuorimattomia valkosipulin kynsiä toki pysyin vielä pannulle heittämään. Kaiken ylle ripottelin oliiviöljyä. Seuraavaksi pelti uuniin kuuman grillivastuksen alle noin vartiksi.

Samaan aikaan uuniritilällä, vihannesten alla paistui edellisillan kanaa ja itämaista pataa tuunattuna annosvuoissa. Sekoitin kananjämät ja padan ainekset, lisäsin curry-tuorejuustoa ja hieman soijakermaa ja päälle ripottelin juustoraastetta. Vähän epäilytti tuo tuorejuuston ja itämaisen padan yhdistelmä, mutta loppputulos oli kuin olikin erittäin maukas eikä yhtään omituinen.

Käänsin vihannekset kerran paistumisen aikana. Kuumien vihannesten kanssa tarjolla oli valkosipulilla maustettuja oliiveja ja mozzarellaa. Kyllä oli hyvää. Taidanpa tänäänkin grillata vihanneksia, mutta nyt pistän pannulle ensin paprikaa ja fenkolia ja katson jääkö tilaa millekään muulle.

Pääruoaksi valmistan perinteisen, suomalaisen lihamurekkeen ja maukkaan kastikkeen, joka on koko perheen herkkua. Sen seuraksi ei tarvita muuta kuin keitettyjä perunoita. Lisukkeeksi taidan silti keittää myös vihreitä papuja. Jos niitä sattuu jäämään yli, käyvät ne hyvin lounassalaatin pohjaksi.

Jälkiruokaa en taida väsätä, koska sellaisella ei oikein ole meillä menekkiä. Minä kyllä söisin pikkuisen jotain makeaa aterian päätteeksi, mutta niin vähää en osaa valmistaa, etteikö loppu joutuisi kompostiin. Kuppi hyvää kahvia saa riittää.

7.2.2009

Kiireinen lauantai

Minulla oli aamulla aika kampaajalle. Edellisestä käyntikerrasta olikin jo yli kaksi kuukautta ja se on ehdottomasti liikaa. Ei tällaista lyhyttä, suomalaista tukkaa saisi niin pitkään kiduttaa ja yrittää itse hoitaa.

Käyn nykyisin oman kylän armenialaisella kampaajalla. Tämän löysin, kun aikani olin ensin etsinyt edes vähän kelvollista paikkaa työpaikan läheltä. Kampaajani vanhemmat muuttivat Belgiaan vuosia sitten ja kampaajani on täällä syntynyt. Liikkeessään hänellä on töissä isänsä (parturi ammatiltaan), vaimonsa (Armeniasta löytynyt kaunis, nuori nainen, myös kampaaja) ja belgialainen nuori kampaajamies. Tänään näytti paikalla olevan aikamoinen kiire. Asiakkaita oli jo aamulla kaikki tuolit täynnä. Paikalla hyöri vain kampaajani ja hänen isänsä. Lopulta kun minun vuoroni tuli, kuulin, että belgialaisen kampaajan vaimo oli aamuyöstä synnyttänyt ja tuore, toisen poikalapsen isä jäi ainakin vielä tänään vaimonsa luo sairaalaan. Siksi siis työväkeä oli vähemmän kuin tavallisesti.

Onneksi minulla oli aamuaika, varmaan myöhemmin päivällä asiakkaan joutuivat odottamaan vuoroaan pitkään.
Nyt on tukka taas oikean värinen ja pituinen. Yritän muistaa tilata seuraavan ajan aikaisemmin kuin kahden kuukauden kuluttua. Päätä on paljon helpompi kotona hoitaa ja vääntää kuntoon, kun leikkaus on kohdallaan.

Tulevia tapahtumia

Suomi pääsee taas Brysselissä esille. Kristian Smedsin produktio Mental Finland saa maailman ensi-iltansa täällä ensi viikolla. Mainoksia näytelmästä näkyy joka puolella, tämä on metroaseman käytävältä (ylhäällä oikealla).



Taidanpa mennä teatteriin minäkin.

5.2.2009

Se aika vuodesta

Taas on töissä se aika, kun pitää vaihtaa toimistoa. Meillä alkaa lähes jokavuotinen hakemusten arviointi ensi viikolla. Pakkasin tänään pari muuttolaatikollista mappeja ja muita toimistotarvikkeita, joita saatan toisaalla tarvita. Huomiseksi olemme tilanneet kuljetusauton viemään tavaroita muutaman kilometrin päähän.

Olen ollut mukana näissä kokouksissa jo monen monituista kertaa. Viime kerralla, runsas vuosi sitten huomasin, että homma alkaa kyllästyttää. Siihen asti olin aina pitänyt tilaisuuksia henkireikinä normaalista työstäni ja odotin lyhytaikaista muuttoa innolla. Nyt en vielä edes oikein tiedä, missä kerroksessa ja toimistossa minun pitäisi seuraavien viikkojen aikana muutama päivä viettää. Täytyy varmaan huomenna ottaa selvää.

Onneksi ei enää tarvitse määrärahahakemuksia kopioida kymmeneen kertaan. Lähes kaikki työ tehdään nykyisin tietokoneella ja hakemukset ovat järjestyksessä tietokannassa. Helpottaa suuresti työtämme ja vähentää jätepaperin määrää.

Vaikka varmaan joudunkin olemaan töissä muutamana iltana pidempään kuin tavallisesti, on näissä arviointitilaisuuksissa hyvätkin puolensa: Pääsen linja-autolla lähes ovelta ovelle. Eipä tarvitse odotella metroasemilla iltamyöhään ja tuntea oloaan turvattomaksi. Jostain kumman syystä en tykkää metroista iltaisin. Bussi tuntuu paljon turvallisemmalta.

4.2.2009

Pankissa aina ystävä

Onkohan minulla joku vanha mainos tai uni mielessä, kun jostain syystä oletan, että pankkitiskin takana on aina ystävällinen henkilö? Käväisin tänään omassa pankissani, kun oli mokoma veloittanut tililtäni jotain, mitä en ymmärtänyt ja halusin asian hoitaa ja saada rahani takaisin.

Sainko rahani? No, en tietenkään. Sain vain erittäin ylimielisen, epäystävällisen ja kiireisen selityksen, miksi summa oli minulta otettu.

Asia oli nimittäin niin, että marraskuussa vuonna 2007 myin edellisen autoni. Auton vakuutus oli pankkini vakuutusyhtiössä ja ilmoitin sille kaikkia sääntöjä noudattaen, että auto on myyty ja vakuutus loppuu. Minulta nyt veloitetun summan viitteenä oli kuitenkin vanhan autoni rekisterinumero, joten oletin, että pankki alkaa taas periä vakuutusta autosta, joka ei ole edes Belgiassa enää. Siitä ei kuitenkaan ollut kysymys.

Vakuutus oli lopetettu niin kuin olin halunnut, mutta vakuutukseen kuuluva autopalvelusopimus oli vielä voimassa, koska en ollut sitä erikseen päättymisilmoituksessani maininnut. Kun tiedustelin, miksi sitten vanha rekisterinumero vielä näkyy maksutositteessa, vastauksena sain: "Kuulkaas hyvä rouva, se on siinä niin kauan, kunnes toisin ilmoitetaan." Täh? Ja: "Teidän olisi pitänyt tietää, että vakuutus ja palvelusopimus ovat kaksi aivan erillistä asiaa. Ne pitää erikseen peruuttaa."

Ei ihan mennyt perille (kotona varmaan sanoittaisiin, että olen sakia). Kun kerran vakuutuksen peruutan, niin luulin peruuttavani myös siihen kuuluvat muut osat. Yhdessä ne minulle aikoinaan myytiinkin.

Yritin siinä vielä tuoda omia näkemyksiäni esiin, mutta pankkihenkilömies työnsi vain paperin eteeni, pyysi allekirjoittamaan ja sanoi, että sillä se palvelusopimus peruuntuu - huhtikuussa! Sen jälkeen hän poistui ja jätti minut puhumaan tyhjälle tiskille.

Onneksi nykyisen autoni vakuutus on toisessa yhtiössä. Eihän tuollaisten kanssa kukaan pärjää.

Virka-apu on aina paikallaan

Eilen ruokatunnilla piipahdin läheisessä Tom&Co:ssa ostamassa koirille synttärilahjoja. (Joo, ei ihan viisasta, tiedän). Onneksi valitsin vasemmanpuoleisen kadun, sillä oikeanpuoleista käyttäen olisi matkani tyssännyt kokonaan. Ostoskatumme oli poikki!

Kauppiaat olivat varmaan riemuissaan, kun monta sataa metriä kadusta oli kiinni vanhan liikehuoneiston remontin takia vilkkaan ruokatunnin aikana. Paikalla oli useita palo- ja poliisiautoja, ja ensin luulinkin, että jotain ihan kamalaa oli tapahtunut. Onneksi ei sentään. Joko liikehuoneiston julkisivu oli romahtamaisillaan tai se purettiin kokonaan pois. En jäänyt tapahtumaa seuraamaan, mutta kuvan sentään ehdin ottaa. Katu oli poikki kyllä paljon pidemmältä osuudelta kuin mitä kuvassa näkyy.
Olipas hauska kuljeskella autoja varomatta.


3.2.2009

Melkein kymppi

Saimme eilen hollannin kokeen tulokset. Hyvinhän se meni niin kuin epäilinkin. Sain kaikista kokeen osista yhteenstä 93% oikein eli vanhalla koulunumerolla suunnilleen 9+. Tästä on hyvä opiskelua, vaikka pari iltaa viikossa tuntuukin joskus olevan liikaa.

Kurssillemme tuli eilen uusia oppilaita ja laskimme, että paikalla oli 11 eri kansalaisuutta. Äidinkieliä taisi olla vähän enemmän. Lapsia koko 14 hengen porukalla on yhteensä 13 ja jokaiselta kurssilaiselta löytyi kännykkä. Tupakoitsijoita ryhmästämme on vain neljä vaikka tauolla tuntuu, että lähes jokainen menee ulos savuille. Olipas tuossa tärkeää tilastotietoa. Ei taida noin pieni otos antaa kuitenkaan todellista kuvaa Belgiassa asuvista ulkomaanelävistä.

Melkein unohdin: Saimme oikein virallisen kielitodistuksen alkeis-hollannin taidoistamme. Ehkä en kuitenkaan vielä pidennä kielitaitolistaani. Muutama kurssi on vielä käytävä ennen kuin voin sanoa osaavani hollantia, tai flaamiahan se täällä on. Ei taida riittää, että saan jo selvää Het Laatste Nieuwsin uutisista, pitäisi niistä varmaan pystyä keskustelemaankin.

2.2.2009

Sardiineja ja sitruunoita

Täten poistun *arvokkaasti* vanhasta, murtuneen nilkan ympärillä pyörineestä blogistani ja aloitan uuden ajan ilman rajoituksia. Tämä blogi on kaikkia juttuja varten ja kirjoitan ihan mistä huvittaa, vaikka ruoasta.

Lauantaisin, ja sunnuntaisinkin, on kiva asioida torilla ruokaostoksilla. Eilen ostin Vilvoorden torilta kaksi kiloa sardiineja, savoijin kaalin, kuivattuja tomaatteja ja pari kiloa omenoita. En ole ikinä tuoreita sardiineja valmistanut ja ihan ensimmäiseksi piti jostain löytää ohje ennen kuin jatkoin viikonlopun kauppakierrosta. Netistähän se apu löytyi.

Sardiinit perataan ja paistetaan uunissa grillivastuksen alla. Öljystä, sitruunamehusta, tomaateista, sipulista ja valkosipulista keitetään raikas kastike, johon lisätään reilusti tuoretta, pieneksi hakattua basilikaa, rakuunaa ja tilliä. Vielä mukaan vähän suolaa ja mustapippuria ja soossi on valmis.

Kalojen perkaaminen sujui joutuisasti, mutta suomuja sain huuhdella pois aika kauan. Sillä aikaa kun sardiinit paistuivat, valmistin kastikkeen. Samalla minulla oli uunissa rosmariiniperunat paistumassa. Lisukkeeksi tein sekasalaatin erilaisista salaatinlehdistä ja joukkoon pilkoin kuivattuja tomaatteja. Kastikkeeksi oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa. Aika maukasta tuli, lounasvieraskin kiitteli. Sardiinien ruodot kyllä häiritsivät ainakin minua. Yritin niitä poistaa jo kaloja peratessani, mutta tulos oli niin sotkuinen, että lopetin homman heti alkuunsa.

Ruokailun jälkeen sekoitin loput kalat ja kastikkeen keskenään ja jätin marinoitumaan jääkaappiin. Saa nähdä, miltä maistuvat kylminä.

Jälkiruoaksi oli omatekoista sitruuna-marenki-piirasta. Siitä tuli maultaan kerrassaan mainiota, mutta sitruunakiisseli oli liian paksua ja marenki liian makeaa ja sitä oli turhan paljon. Pitää seuraavalla kerralla lukea ohje huolellisemmin.

Savoijinkaali sai vielä jäädä odottamaan. Siitä tehdään myöhemmin viikolla luultavasti perinteinen kaalikeitto.