Kuinka pururata siirretään paikasta toiseen ja muita tärkeitä kysymyksiä

Tällaista oli eilen, vuoden toiseksi viimeisenä päivänä. Sumuista ja aurinkoista samalla kertaa. Kuvassa on Hofstaden vanha maauimala, jota aina silloin tällöin täytyy käydä kuvaamassa.

Harvoin on niin vähän ihmisiä liikkeellä kuin eilen. Muutama muukin koiranulkoiluttaja alueella liikkui. Leikkipuistossa näytti yksi perhe heittelevän toisiaan kovilla lumikokkareilla. Riemullista tämä Belgian talvi.

Aurinko värjäsi puun oranssillaan.

Kevät on kuitenkin tulossa jo kovaa vauhtia, katsokaa vaikka. Jotain tuolta lehtien joukosta jo ihan pikku-pikkuriikkisen pilkistää. Taitavat olla narsisseja.

Tuonne ei koirien kanssa ole asiaa. Mutkitteleva polku on suomalainen pururata, jonne karvakuonoilta on pääsy kielletty. En tiedä, onko kielto tuotu Suomesta radan mukana tänne Belgiaan. Millähän tavoin pururata on tänne kuljetettu? Laivan ruumassa Antwerpeniin ja sieltä rekalla Hofstadeen? Lentokoneen rahtina Zaventemiin ja autoilla loppumatka? Vai onkohan Euroopan teillä ajellut kilometrin pituinen rekkajono, joissa jokaisessa on pätkä pururataa valoineen ja voimistelupisteineen?

Belgialaiseen tapaan pururadankin käyttö on ohjeistettu. Tuo ruskea, kimurantti viiva on se rata. Voimistelu- ja venyttelyalueet on merkitty pisteillä.

Mikä on se suomalainen yritys, joka valaistuja pururatoja markkinoi ulkomaille? Kuinkahan suuri liikevaihto ko. yrityksellä on? Käykö kauppa hyvinkin?

Voi, miten paljon kysymyksiä yksi pururata saakaan aikaan. Ei tällaisia viitsisi vuoden lopussa miettiä. On niitä tärkeämpiäkin asioita mietittäväksi, niin kuin vaikka, miksi lihakset tulevat kipeiksi vesijumpasta? Tai miksi saunan kiukaalle ei saa heittää vettä?

Ihan näin meidän kesken voin tunnustaa, että eilen aamulla vesijumpan jälkeen yksinäni kuntosalin saunassa loikoillessani lorottelin koko juomapullollisen kiuaskiville sihisemään. Ja kun kerran olen tunnustuslinjalle lähtenyt, niin tunnustan senkin, että olin saunassa alasti! Vuoden viimeiset päivät olen siis pyhittänyt kansalaistottelemattomuuden harrastamiseen. Pitäisiköhän vielä tänään mennä Hofstadeen takaisin ja ottaa koira mukaan kiertämään suomalainen pururata? Oli se kyllä niin liukkaan näköinen, että taidan jättää tekemättä. Ainakin tänään.

Hauskaa ja reipasta uutta vuotta kaikille!

Pitkin, poikin kaupunkien katuja

Sain tänne mieluisan jouluvieraan, kun poikani tuli muutamaksi päiväksi käymään. Yksi päivä meni kotona istuessa ja jutellessa, mutta maanantain koittaessa lähdimme kiertelemään Brysseliä ilman päämäärää.

Kirpputorin myyjät olivat jo keräilemässä tuotteitaan pois. Päähineitä näytti kuitenkin vielä olevan läjäpäin tarjolla.

Antiikkia kolmessa kerroksessa

Antiikkikaupassa kävimme lämmittelemässä ja ihmettelemässä, mitä kaikkea ihmiset ovat tarvinneet ja vielä tarvitsevat.

Uskokaa tai älkää, mutta tämän pystin olisin ostanut takanreunukselle, jos hinta olisi ollut kohdallaan. Jaa, että huono maku vai?

Onneksi maalattuja ilmapalloja ja tuoleja myyvä kauppa oli kiinni. Joku näistä värikkäistä ihanuuksista olisi saattanut lähteä mukaani, jos olisin päässyt myymälään sisälle.

Pienet, lasten kokoa olevat tuolit odottivat kadulla ostajiaan.

Muistin, että antiikkikauppakadulla oli valtava sisustusliike, josta oli vaikea lähteä ulos tyhjin käsin. Etsin ja etsin kauppaa, mutten löytänyt. Kun siirryimme toiselle kadulle, löysin vihdoin etsimäni, mutta jotain tosi outoa oli liikkeelle tapahtunut Sadat neliöt olivat vaihtuneet muutamaksi kymmeneksi ja myynnissä oli lähes pelkästään joulukoristeita ja kaiken värisiä lamppuja Mikä pettymys!

Näitä kukkahattutätien pöytälamppuja en sisustusmaustani huolimatta kotiini huolisi.

Tiistaina jatkoimme kävelyämme Antwerpenin räntäsateessa.

Joulutori oli vielä voimissaan ja omituiset otukset lahjoittivat lapsille tonttulakkeja.

Kyllä karusellissa matkustajiakin oli, eivät vain osuneet kuvaan.

Joulutorin kojuilta siirryimme toisenlaisiin tunnelmiin. Kävimme häikäistymässä maailman timanttikeskuksessa ja ihailimme jalokivien loistetta rautatieaseman kupeessa. Kuvat jäivät ottamatta, mutta takuuvarmasti tulimme itse ikuistetuiksi monellekin filmille. Missään muualla en ole nähnyt niin paljon turvakameroita, kuin Antwerpenin timanttikauppakaduilla.

Jouluna sataa lunta

Tänne meillekin saatiin valkoinen joulu, pihalla on lunta melkein puoli metriä. Puutarhan talipallobaari on ollut viime aikoina erittäin suosittu punarintojen, talitinttien ja erilaisten rastaiden kohtauspaikka. Lintulautaravintoloiden auringonkukkasiemenistä koostuvat, maukkaat gourmet-ateriatkin ovat huvenneet pika pikaa. Taitaa olla hinta-laatu-suhde kohdallaan.
On meillä puutarhassa lumiukkokin. Se ilmestyi pihalle yhtenä päivänä, kun vielä olin töissä. Tänään ukko sai joululahjaksi hartioilleen valkoisen shaalin. Paketissa oli nenänlämmitinkin. Kovin olivat lahjat mieluisia.

Kalapainotteinen jouluateria on nyt nautittu ja on aika pohtia, miksi taas valmistin ruokaa kymmenille, kun syöjiä oli vain kaksi. En taida koskaan oppia.

Oikein hauskaa ja rauhallista joulua kaikille. Kohta on taas kesän ja perhosten aika.

Ringeblumma ja muita syksyn kukkia

Muistan, kun aikoinani Skotlannissa au pairina ollessani perheen äiti muisti aina muistuttaa, että jos ulkona on hieno ilma, on siitä nautittava. Sisätöitä voi tehdä sateellakin. Siitä lähtien olen yrittänyt pitää asian mielessäni. Tosin sisätöiden teko saattaa nykyisin unohtua jopa sateella.

Luontoihminen on tainnut tuoda sisätyöt ulos ja unohtanut kiireessään tuolinsa polun varteen.

Pitäisikö sanoa, että "voikukkakin kukkii vielä marraskuussa" vai "taitaa olla kevät tulossa, kun voikukkakin kukkii"?

Eilen oli niin hieno ilma, että ulos oli lähdettävä. Ensin koirien kanssa pitkälle lenkille pitkin lähikylien peltoja ja sen jälkeen siirryin siivoamaan puutarhasta lakastuneita kukkia pois. Puutarhan siivoamisen olisin voinut tehdä jo muutama viikko sitten, mutta on ollut niin kovin sateista viime aikoina, ettei puutarhaan ole edes kumisaappaat jalassa viitsinyt mennä.

Vielä riittää siivottavaa. Ruukut on tyhjennettävä ja kannettava kellariin. Rikki ne pihalla menvät vaikkei pakkasta olisikaan. Kurkkuyrtti ja kehäkukka jaksavat kukkia marraskuussakin.

Mitähän tekisin kasvimaan yli puolimetrisistä mangoldeista? Välillä käytän muutaman lehden vihannespataan, mutta mitään kunnon ruokaa en kasvista osaa tehdä. Pelargoniat ovat toinen murheenkryyni. En viitsisi heittää kasveja pois, kun vieläkin kukkivat. Taidan kantaa ne vintille odottamaan kevättä niin kuin viime syksynäkin. Pitäisikö ne leikata nyt vai vasta keväällä?

Lähes viimeiset kehäkukat pääsivät sisälle maljakkoon. Ne jaksavat kukkia samoilla paikoilla vuodesta toiseen.

On tainnut maajussiltakin jäädä pellon syyssiivous kesken.

Aina niin ahkera naakkaparvi huolehtii tästä pellosta.

P.S. Tuo otsikon ringeblumma on pappani peruja. Hän oli ruotsia äidinkielenään puhuva puutarhuri, jolta olen kukkien nimiä oppinut. Ringeblumma on minulle oikeasti ringeblumma eikä mikään kehäkukka ja viola on viola (lausutaan: viula) eikä orvokki.

Fysiikan lakeja uhmaten

Eilen tuli taas toteen näytetyksi se, että ihan vain pikkuriikkisen ylimääräistä rasvaa ihonsa alla säilövä ihminen pysyy veden pinnalla vaikka ei haluaisikaan. Tai ei ainakaan pysty pitämään jalkojaan altaan pohjalla ja samalla juoksemaan. Uiden kyllä pärjäsin, mutten vesijuosten.

Menin eilen vesijumppatunnille ja yritin pysyä mukana tahdissa, muttei siitä mitään tullut. Jalkani eivät kertakaikkiaan pysyneet pohjassa, vaikka muuten kyllä oli mukavaa. Vesi oli +30-asteista ja alussa riuhtoessani tuli jopa kuuma, mutta tunnin loppuessa aloin melkein palella. Tehokasta liikuntaa se kyllä oli ja pystyin jopa seuraamaan ohjaajaa ja tekemään liikkeitä perässä (paljon hitaammassa tempossa tosin kuin hän) niin kauan kuin hän seisoi altaan reunalla. Veteen pulahdettuaan en enää tiennyt, kuinka vaahtomuovisia vesikäsipainoja olisi pitänyt heilutella. Vesi loiskui, musiikki soi ja ohjaajan ääni ei kantanut mihinkään, joten improvisoin vedenalaisliikkeet itse.

Seuraavaksi vesijumppakerraksi yritän hankkia nilkkapainot. Betoniset tai lyijyiset, ei sillä niin väliä ole, kunhan jalat pysyvät altaan pohjassa.

Vesijumpan jälkeen siirryin hetkeksi lämmittelemään suomalaiseen saunaan. Niin ainakin ovessa luki. Seinällä oli taulu, jossa ohjeistettiin saunomista: Saunassa täytyy pitää päällä joko uimapukua tai olla pyyheliinaan kietoutuneena. Saunaa ei saa kuumentaa heittämällä kiukaalle vettä. Ennen ja jälkeen saunomisen täytyy käydä suihkussa.

Viimeinen ohje oli jopa minulle selvä, mutta nuo kaksi edellistä pistivät hymyilyttämään. Menin kuitenkin kiltisti saunaan pyyhe ympärilläni, mutta lauteilla annoin itselleni vapauden. Harmitti, kun en huomannut tuoda vettä juomapullossa mukanani, että olisin voinut löylyäkin heittää. Tuskin saunatonttu olisi siitä pahastunut. Onneksi sauna oli sentään kunnolla kuuma eikä mikään 60 asteen lämpökaappi.

Tämä oli toinen kerta, kun käytin kuntokeskuksen palveluita. Kävin yhtenä iltana tällä viikolla osallistumassa BodyBalance-tunnille. Se oli vähän liian rauhallista liikuntaa, ainakin minulle. Hitaita venytyksiä ja tasapainoilua yhdellä jalalla. Lopuksi piti vartin verran maata lattialla meditoimassa. Kylmä siinä tuli. Kokeilisinkohan seuraavaksi vaikka Zumbaa?

Terveisiä ostoskeskuksesta, tositarkoituksella

Arvatkaapaas, mitä olen tehnyt? Se on jotain, josta olen haaveillut jo kauan aikaa, mutta aina vain asia jäänyt ja jäänyt. Olen liittynyt kuntoiluklubiin! Viime viikolla töitten jälkeen ajoin lähikylän klubille tutustumaan liikuntamahdollisuuksiin ja muihinkin talon tarjoamiin mukavuuksiin. Kun kerran sinne asti olin päässyt, ilmoittauduin saman tien jäseneksi. Olisin heti saanut aloittaa kunnon kohottamisen, mutta kun mukana ei ollut asiaan kuuluvia vaatteita, en oikein tohtinut. Työvaatteissa on aika epämiellyttävää hikoilla muualla kuin työpöydän takana.

Eilen lähdin etsimään liikuntaan sopivia vaatteita, sillä eihän hienolle klubille vanhoissa verkkareissa voi mennä. Tai ehkä voisi, mutten sovi niiden sisälle. Kaikki entiset liikuntavaatteeni ovat jostain syystä kutistuneet kaapissa. Lempiurheilukaupastani löysinkin hauskat 3/4-pituiset housut kuntosalille ja jumppatunneille, kunnollisen uimapuvun vesijumppaa varten ja pujahtipas ostoskoriini oikein ulkoilupukukin. Kaikkein tärkeintä asustetta, jumpparintsikoita, piti lähteä muualta hakemaan. Jostain syystä urheilukaupassa sellaisia ei myyty.

Seuraavaksi oli suunta kohti valtavaa ostaria, jonne muutama muukin oli päättänyt lähteä viettämään lauantaista rankkasadepäivää. Kauppakeskuksen parkkipaikalle oli melkein kahden kilometrin jono ja autolle ei tahtonut millään löytyä omaa ruutua tuhansien joukosta. Onneksi ostari on niin valtava, ettei kymmenien tuhansien ihmisten määrä tuntunut ahdistavalta. Oikea alusvaatekauppa löytyi nopeasti ja sopivat rintsikatkin ammattimyyjän avustuksella helposti. Nyt ei ole enää mitään syytä, miksen lähtisi tuota pikaa rakentamaan kuntoani kohdalleen.

Siinä se, läjä uusia vaatteita. Vasemmalla ulkoilupuku, keskellä harmaat liikuntahousut ja oikealla uimapuku. Rintsikatkin sieltä uikkarin alta pilkistävät ja ostinpa pari paria sukkiakin. Minulla tuo värikoodi tuntuu olevan sisäsyntyinen. Harvoin osaan muuta kuin mustaa ostaa, en edes näe muita värejä. Harmaat housut olivat yllätys itsellenikin.

Tänään olen jatkanut rättisulkeisia kotona. Monet t-paitani pääsevät nyt viettämään aikaansa liikuntavaatteiden kanssa samalle hyllylle. Siirsin myös lopultakin kesävaatteet pois kaapeista talvisäilöön ja muutenkin karsin garderobiani oikein rankalla kädellä. Kaikki vaatteet, joita en ole pariin vuoteen käyttänyt, pääsevät etsimään uutta kotia. Kylläpä tuli kaappiin tilaa ja monta pulleaa muovikassia on odottamassa vaatekeräyslaatikkoon vientiä. Kaiken lisäksi tienasin yli 30 henkariakin!

Nyt ovat kaikki mustat vaatteeni siististi lajiteltuina komerossa ja kaapin hyllyillä. Komeron vasemmassa reunassa kurkistelee jotain tummanpunaista, mutta tuskinpa vedän niin värikästä päälleni pitkään aikaan. Se on nimittäin ainoa juhlaleninkini, joka myös on henkarilla roikkuessaan kutistunut. Komeroon se jäi vain minua härnätäkseen. Onpahan lisää paineita saada muodot kohdalleen. No niin, nyt pois tietokoneelta ja kuntosalille siitä!

Pylvään palvojat

Tänään sain ajella töihin melkein yksikseni ja aika haipakkaa meninkin, kun tiet olivat auki. Lähes kaikki muut viettivät vapaapäivää 1. maailmansodan päättymisen muistoksi. Töihin pääsin alle 20 minuutissa, kun normaalina päivänä matkan tekoon omalla autolla saattaa kulua yli tunti joskus jopa kaksi.

Oli meitä muitakin kuninkaan linnan vieressä pylväitä kumartelemassa ja jarruttelemassa. Siinä on hassu paikka, ensin on iso merkki nopeusvalvonnasta ja hetken päästä tummanvihreä pylväs samanvärisine kameroineen puitten sekaan naamioituna kummallakin puolen tietä. Joka ikisen auton jarruvalot syttyvät ennen kameraa ja vähän sen jälkeen painetaan kaasu pohjaan. En pysynyt millään edelläni ajavan autoilijan perässä, niin vauhdikkaasti hän jatkoi matkaansa. Tavallisena aamuna sellaista ei voisi tehdä, kolmikaistainen tie on nimittäin tupaten täynnä ja liikenne soljuu lupsakasti kymmenen kilometrin tuntivauhtia.

Aika hauskasti ovat kamerat täällä muutenkin piilossa. Sain jokunen aika sitten sakot, kun olin ajanut viidenkympin alueella kuuttakymppiä. Ainakin saamani kirjeen mukaan. Viime viikonloppuna ajelin samoilla nurkilla ja ihan uteliaisuuttani yritin löytää matkaani kuvanneen kameran. Ensimmäistä kertaa ohittaessani paikan en sitä nähnyt, vasta takaisin tullessa tajusin, että se oli lähes kiinni taajamamerkissä, jonka jälkeen on heti liikennevalot.

Aika kehveleitä sen kunnan poliisit. Niin kauan kuin muistan on nopeusrajoitus sillä tiellä ollut 70 km/h, mutta nyt asia on muutettu ja lisätty taajamamerkki eli eipäs saakaan enää valoihin seitsemääkymppiä päästellä. Toisaalta hyvä, mitä varten pitäisi asutulla alueella ajaa kuin höyrypäinen.

Saisivat muuttaa nopeuden myös kotikadullani 70:stä ainakin 50:een. Talon ohi ajetaan välillä vallan hirveää vauhtia. Siinä on pitkä suora, jonka päässä loistavat liikennevalot. Kaipa niihin valoihin on pakko ehtiä ja mieluusti vielä ohi ennen kuin vaihtuvat punaisiksi. Kyllä siinä joskus rytiseekin, kun kaikki eivät tunnu ymmärtävän liikennevalojen merkitystä. Eilen viimeeksi oli kaksi autoa jalkakäytävällä hätävalojaan vilkutellen. Aika hyvin olivat rypistyneet.

Aamurusko siellä mainostaa myrskyn saapumista.
Jos ei olisi pyhä, tiellä olisi piiiitkä autojono.

Tänään muuten sain ensimmäisen kerran kokea, miltä tuntuu jarruttaa oikein kunnolla märkien lehtien peittämällä nupukivikadulla. Oli aika liukasta. Juuri nyt lentävät loputkin lehdet kaduille. Myrsky myllertää ja vettä sataa vaakasuoraan. Toinen koiristakaan ei suostu nenäänsä ulos pistämään. Toivottavasti jaksaa pidättää kunnes myrsky laantuu.

Minähän en sateella ulos lähde!

Kurttukaalikääryleitä

Kaikkea sitä joutuukin tekemään, kun oven ulkopuolelle ilmestyy laatikollinen vihanneksia. En ollenkaan tiennyt, mitä kurttukaalista voisin valmistaa, mutta vähän aikaa vaihtoehtoja selattuani päätin ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä kaalikääryleitä. Oikeasti en edes pidä kaalista eikä kääryleet mitään lempiruokaani ole, mutta kun Kotilieden sivuilta löytyi helpohko ohje, ryhdyin keittelemään ja rullaamaan.

Raakoja kurttukaalikääryleitä uuniin menossa.

Kypsiä kurttukaalikääryleitä (raa'at olivat kyllä kauniimpia)

Torstailaatikossa oli myös pari purjoa, jotka käytin belgialaiseen stoempiin. Tämä perinneruoka on oikeasti perunamuussia, johon on lisätty juureksia tai vihanneksia tai sekä että. Tähän päivään saakka olen stoempin aina tehnyt ihan omasta päästä, mutta tänään otin ohjeesta opikseni ja keittelin oikein pitkän kaavan mukaan.

Perunoita, porkkanoita ja purjoa kerman ja voin kera suloisena sekamelskana.

Makutuomariksi kutsuin ystäväni Evan, joka mielellään lähti Brysselistä tänne maalle lounastamaan. Hyvin näytti ruoka maistuvan, kääryleitäkin meni peräti kolme. En minäkään huonoksi keitoksiani moittisi, mutta stoempin teen kyllä seuraavalla kerralla taas omalla ohjeellani. Virallinen versio on ihan liian rasvaista.

Torstaisesta vihanneslaatikosta sen verran, että olen tilannut luomuvihannesten ja -hedelmien toimituksen kotiin joka toinen torstai. Laatikossa on ollut hauskojakin vihannesyllätyksiä. Butternut squash aiheutti viime keväänä jonkin verran päänvaivaa, enkä ihan heti osannut paksoistakaan mitään ruokaa ajatella. Uusien makujen ja ruokien "löytäminen" tässä laatikkoleikissä hauskinta onkin.

Viikonloppu alkaa pastaperjantaista

Piti jo eilen eli perjantaina tästä asiasta kirjoittaa, mutta väsytti liikaa, joten netissä roikkumisen sijaan matkustin unten maille heti kymmeneltä illalla.

Niin, pastaa perjantaina - siitä on tullut minulle jo traditio ainakin, jos olen yksin kotona. Kuten nyt olen. Keitän spagettia ja bolognese-kastiketta, teen pasta carbonaraa tai valmistan kastikkeen vaikka savulohesta pastaperhosten seuraksi.

Eilen muistin, että jääkaapissa oli jauhelihapadan jämät, joten kauppaan ei ollut asiaa. Lisäsin pataan purkin tomaattimurskaa ja se riitti tekemään ruuasta kastikkeen. Sille seuraksi keitin pennejä, siis penne-pastaa, en niitä "pennejä taivaasta" -pennejä. Annoksen päälle lisäsin ison kourallisen parmesan-raastetta ja hyvältä maistu. Koirakin tykkäsi. Yllätin sen nimittäin syömästä lautaseltani, kun nousin hetkeksi pöydästä jotain hakemaan. Mokoma ahmatti ja ruokarosvo!

Minkähän takia muuten makaronia on alettu kutsua pastaksi myös suomen kielellä? Onhan se tietysti helppo sanoa eikä tarvitse muistaa, tuleeko sanaan yksi vai kaksi oota. Olisiko yhdentyvällä Euroopalla asian kanssa tekemistä vai Italian ihannoinnilla? Onko makaroni vanhanaikaista? Tekeekö kukaan enää makaronilaatikkoa? Entä mitä ovat makaroni-leivokset?
Kuvien mukaan ne ovat muodoltaan pyöreitä, täytettyjä, keksinnäköisiä nappuloita. Onko niillä mitään tekemistä makaronin/pastan kanssa?

Nyt menen aamukahville ja lopetan tyhmien kyselemisen.

Arvonta: Mitä naapuri rakentaa ja/tai kuka saa ajaa tai ei

Mikä tästä tulee?

Naapuri rakentaa pihalleen. En tiedä vielä mitä, mutta korkea se on, ylimmät laudat taitavat olla n. kuuden metrin korkeudessa. Tähän mennessä kehikkoa on kasattu vain sunnuntaisin usean miehen ja naisen voimalla.
Se lukijoista, joka ensimmäisenä arvaa, mikä tarkoitus rakennuksella loppujen lopuksi on, saa rakennustietäjän kunniamaininnan blogissani ja taatusti lähetän arvokkaan palkinnonkin. Arvauksia otan vastaan kommenteissa.

Muitakin arvattavia/tiedettäviä asioita täältä löytyisi. Katsokaa vaikka tuota kuvaa alla. Mitä se tarkoittaa? Tai siis kuka saa ajaa ja mihin suuntaan? Voitin ekaluokkalaisena koulun liikennekilpailun, mutta ovat tainneet tiedot vanheta, kun en muista tällaisen merkkirykelmän tarkoitusta.

Oikein arvannut tai asian peräti tiennyt saa laulaa lurauttaa ensimmäisen säkeen vanhasta, Georg Malmstenin säveltämästä lastenlaulusta:

Muista aina: Liikenteessä
monta vaaraa ompi eessä.
Siksi valpas aina mieli se on
turva verraton.

Ja nyt päivän pääasia ja ehdottomasti tärkein vaihtoehtokysymys. Mitä yhteistä on Ruotsin kruununprinsessa Victorialla ja rouva Lakritsirouskulla?

A. Kummallakin on ruotsalainen pomo.
B. Kumpikin on tutustunut pannuhuoneen toimintaan.

Jos ette vielä arvanneet tai peräti tienneet, niin voin paljastaa, että kumpikin vaihtoehto on oikein ja varsinkin B (* kovinkin tärkeä. Onhan tärkeää, että prinsessakin tietää, kuinka pannuhuone toimii. Joskus voi käydä niin, ettei prinssi olekaan paikalla, kun linnan lämmitys reistailee. *) Viite: Iltasanomien nettiuutiset 1.11.

Kuvaa en käynyt itse Lahdessa ottamassa vaan nappasin sen lehden sivulta.

Suurin ero minun ja prinsessan pannuhuonevierailussa on asu. Vaatekaapissani ei ole valkoista leninkiä pannuhuonevierailuja varten.


Tällä kuvalla ei ole mitään tekemistä naapurin, liikenteen tai kuninkaallisten kanssa. Olipahan vain hauska näkymä eilisellä vapaapäiväretkellä.

Omituinen höpöttäjä vai ekstrovertti suomalainen

Eilen työpaikan kahvihuoneen ohi kävellessäni kuulin sattumalta suomalaisen, paljon vokaaleja sisätävän sanan. Piti ihan pysähtyä ja ääneen sanoa: hääyöaie. Kahvihuoneessa italialainen kollegani alkoi nauraa. Sanoin kuulemma sanan ihan toisella tavalla kuin Pitkänen, joka myös oli ahtautunut kahvihuoneeseen parin italialaisen, yhden itävaltalaisen ja yhden espanjalaisen kanssa.

Alessandra jatkoi, ettei hän tunne muita ekstroverttejä suomalaisia kuin minut. Suomalaiset ovat kuulemma hiljaisia, puhuvat harvakseen ja hitaasti eivätkä näytä tunteitaan. Rouva lisäsi vielä, että olen joskus italialaisempi kuin italialaiset itse. Taisin näyttää hämmästyneeltä, kun kaikki rähähtivät nauramaan. En minä itseäni kovin erilaisena suomalaisena pidä, lapsena varsinkin olin kovin ujo. Nykyisin joko piilotan ujouteni tai en sitä enää ole, en oikein tiedä itsekään. Myönnettävä on, etten ole toimistomme hiljaisimpia. Avaan suuni silloin, kun tarvitaan ja joskus muulloinkin. En istu tanakasti toimistotuolillani ja lähettele kysymyksiä sähköpostitse työkavereilleni vaan käyn mieluummin juttelemassa nokitusten.

Asiaa en kuitenkaan kauaa miettinyt. Työt kutsuivat. Iltapäivällä istuin työterveysasemalla odottelemassa vuosittaisen flunssapiikin iskua olkavarteen. Aloin jutella odotushuoneessa parin ihmisen kanssa, jotka selailivat suomalaisia lehtiä. Oletuksestani huolimatta he eivät olleet suomalaisia, huoneessa ei vain ollut muita lehtiä ja rouvat sanoivat katselevansa kuvia. Juttelimme aika pitkään kaiken maailman asioista ja toivotimme lopuksi mukavaa viikonloppua toisillemme. Olipas mukavaa löytää taas uusia tuttavuuksia.

Tuo ekstrovertti-juttu jäi eiliseltä vähän vaivaamaan ja hetki sitten tein pari luonnetestiä netissä. Tuskinpa nuo lyhyet testit ihan luotettavia ovat. Ei muutamassa minuutissa voi millään saada kaikkea selville. Vastasin kysymyksiin kuitenkin mahdollisimman rehellisesti ja tulokset ovat tuossa alla.

Eysenckin persoonallisuuskysely antoi aika korkean ulospäinsuuntautuneisuus-luvun. Tuota neuroottisuuden prosenttimäärää vähän ihmettelen, mutta johtuisiko siitä, että vastasin pitäväni eläinten kiduttamista julmana. Onneksi valheasteikko sentään jäi alhaiseksi.

84% (16/19) - Ulospäinsuuntautuneisuus
Seurallinen, pitää juhlimisesta, keskustelee, kaipaa jännitystä, ottaa riskejä, toimii hetken mielijohteesta.

35% (7/20) - Psykoottisuus
Piittaamattomuus muista ihmisistä, eristäytyminen, sopeutumattomuus, empatian puute, vihamielisyys, piittaamattomuus vaarasta, julmuus, epäinhimillisyys.

57% (13/23) - Neuroottisuus
Ahdistunut, huolestunut, masentunut, mielialan vaihtelu, syyllisyyden tunteet ja alhainen itsetunto.

8% (2/24) - Valheasteikko
Mittaa taipumusta antaa vastauksissaan itsestään todellista terveempi tai sosiaalisesti suotavampi kuva

Toinen tekemäni testi löytyi Kuntoplussan nettisivuilta. Tulos oli selkeä:

Olet ekstrovertti

Olet enemmän ulospäinsuuntautunut kuin syrjäänvetäytyvä. Pidät ihmisten parissa ja huomion keskipisteenä olemisesta.

Saat energiaa ympäristöstäsi. Olet avoin, tunnet paljon ihmisiä ja sinun on helppo ryhtyä puheisiin vieraiden kanssa. Ekstroverttinä puhuminen auttaa ajattelua ja asioiden ja ideoiden hahmottamista.

Ekstrovertin aivot
Ekstrovertillä on hyvä dopamiini-välittäjäaineen sietokyky. Siksi kaipaat fyysisiä tai henkisiä haasteita, esimerkiksi julkisuutta, huomiota, seuraa, uusia elämyksiä ja uusia asioita. Aivosi palkitsevat sinua mielihyvällä avoimmuudesta ja energisyydestä.

En oikein tiedä, mitä ajattelisin. Tarkoittavatko nuo tulokset, että olen hyvä vai huono? Sen tiedän, että usein avaan suuni tilanteissa, joissa voisi olla hiljaakin. Lisäksi päästän suustani joskus sellaisia sammakoita, että kanssaeläjiä hävettää. Minuakin ehkä hetken, mutta unohdan nopeasti, mitä juuri äsken sanoin, kun on niin paljon muutakin asiaa ja sanottavaa.

Jännitystä, nostalgiaa ja tulisia makuja

Taas oli se aika lokakuusta, kun Brysselin messukeskuksessa pidettiin kirjamarkkinat. Muistaakseni kerroin viime vuonnakin penkoneeni tuhansien kirjojen peittämiä pöytiä.

Nyt yritin välttää kirjojen houkuttelevaa kutsua, muttei siitä mitään tullut vaan sunnuntaina oli heitettävä reppu selkään ja lähdettävä tutkimusmatkalle. Lähtiessäni päätin, että tänä vuonna en osta kirjoja, joita vain luulen haluavani tai lukevani. Melkein pysyin päätöksessäni.

Siinä ne ovat, uudet kirjani, joita uskon tulevina viikkoina lukevani tai muuten käyttäväni hyödyksi.

Uuteen kotiin lähtivät nämä (suluissa hinta):

Philip Norman: John Lennon - The life (8,95). Tänä vuonna olisi John Lennon täyttänyt 70 vuotta, jos olisi saanut elää. Tämä on ihan pakko lukea ja pian. Nostalgia-osastolle, tai onhan tuo elämänkertakin.

Elisabeth George: Careless in Red (4,95). Pidän kovasti rikoksia tutkivasta etsivästä Thomas Lynleystä ja varsinkin hänen apunaan kulkevasta Barbara Haversista. Pätevä pari on Georgen kertomuksissa kokenut kovia sekä yhdessä että kumpikin tahoillaan. Odotettavissa jännitystä lempimaisemissani. Jännitys-/rikos-hyllyn täytettä.

Owen Sheers: Resistance (2,25). Mitä jos liittoutuneet eivät olisikaan onnistuneet maihinnousussaan toisen maailmansodan aikana? Mitä jos Saksa olisi valloittanut Englannin? Voi olla mielenkiintoinen lukuelämys edessä. Epä-historiaako? Hömppääkö?

Justin Wintle: Perfect hostage - Aung San Suu Kuy, Burma and the Generals (3,95). Kertomus tunnetun burmalaisen vapaustaistelijan ja Nobelin rauhanpalkinnon saajasta. Henkilökuvia - elämänkertoja.

Guide to Wine - A practical journey through the exciting world of wine (1,95). Tässä pikakurssi viinien maailmaan. Ruokaa pöytään ja juomaa lasiin -hyllylle.

Vatcharin Bhumichitr: The big book of Thai Curries (6,50). Kyllä markkinoilta ainakin yksi keittokirja täytyy ostaa! Nyt alan toden teolla opetella curry-ruokien valmistamista, makunystyrät vaviskaa! Ruokaa pöytään ja juomaa lasiin -hylly alkaa uhkaavasti pursuilla.

Cecelia Ahern: The Gift (2,95). Taattua romanttista hömppää kevyeen lukunälkään. Hömppää tai ei, irlantilainen Ahern kirjoittaa yllättävän raikkaita kertomuksia ihmisistä ja paikoista, joita ei ole. Hömppä-osastolle. (Muutama muukin häpeä-myöntää-mutta-luen-näitäkin-kirjoja hyllyllä jo on.)

Trinny & Susannah: The body shape bible. Forget yur size. Discover your shape. Transform yourself. (3,95). Sehän tiedetään, että on omenan ja päärynän mallisia ihmisiä, mutta brittipukijoiden mielestä meistä löytyy kello, tikkari, tötterö, pylväs ja paljon muita. Kun tietää, miltä oma kroppa näyttää, osaa sen pukeakin oikein, väittävät Trinny & Susannah. Tämän kirjan selasin jo kerran läpi. Ehkäpä kurkkaan sivuille toistekin. Tämä pääsee pienen kirjastoni Vaatteita ja muita turhuuksia -osastolle.

Mukaan lähti vielä vajaan euron hintainen Sudoku-kirja ja sama hollanniksi alle kolmella eurolla. Ei ole väliä, millä kielellä numeroita ruutuihin sijoittaa. Nämä ovat oivaa unilääkettä.

Kuten huomaatte, kirjakokoelmani kasvoi muutamalla oikealla kirjalla ja muutamalla tyhjänpäiväisyydellä. Saatan kuin saatankin kaikki lukea, joskus.

P.S. Tajusin juuri, että kuvasta puuttuu yksi tärkeä opus. Taisin sen jo sujauttaa paikalleen kirjahyllyyn puutarhakirjojen joukkoon. Ruusukirjan Passion for Roses pudotin muistaakseni ihan ensimmäisenä kärryyni. Tätä on hauska lukea kevättä odotellessa.

Lauantaina oli Ceen syntymäpäivä

Paljon onnea tänään kahden päivän ikäiselle pikku neiti Ceelle! Belgian Ardenneilla syntynyt vauveli on nuoren työkaverini ensimmäinen lapsi. Äiti-Ee jäi äitiyslomalle runsas viikko sitten ja vauvan piti syntyä vasta huomenna. Neitosella oli kuitenkin kiire syntyä viikonloppuna, ettei isä-Geen tarvinnut lähteä synnytyssairaalaan kesken työpäivän. Fiksu tyttö!

Täällä jäädään äitiyslomalle viikko pari ennen lapsen laskettua aikaa, ettei äitiyslomaa tarvitse ilman lasta viettää turhan pitkään. Vauvan kanssa kotona saadaan olla puolisen vuotta. Äiti-Ee sanoi tulevansa töihin takaisin joskus maaliskuussa ja toivoi asuvansa Suomessa, että saisi olla kotona pidemmän aikaa. Onneksi isä-Gee on opettaja ja töissä samassa kaupungissa, jossa perhe asuu. Hän kuulemma ottaa vauvavastuun, kun äiti taas aloittaa työt.

Juttelin äiti-Een kanssa vauva-asioista ennen kuin hän jäi kotiin. Napakasti hän ilmoitti päättäneensä olla imettämättä vauvaa. Ihmettelin aika paljon asiaa, ja syyksi hän sanoi, että kun siskokaan ei imettänyt ja että sitten voisi isäkin syöttää pikkuista. Minä yritin kertoa imettämisen hyvistä puolista, mutta äiti oli päätöksensä tehnyt.

Myöhemmin kuulin, että imettämättömyys on täällä aika yleistä. Yksi syy on kuulemma se, että pullosta eväänsä saavan vauvan kanssa on helpompi liikkua yleisillä paikoilla, kun ei tarvitse etsiä imetyspaikkaa. Taisin näyttää sillä hetkellä ihan hoo-moilaselta ja kerroin, ettei imetys ole ollenkaan vaikeaa yleisilläkään paikoilla. Kyllä senkin homman voi huomaamattomasti hoitaa. Silloin katselivat muut minua ihmeissään, eihän rintoja saa julkisella paikalla näytellä!

Kyllä näissä kulttuurien välisissä eroissa on paljon oppimista.

Hidas risotto

Olen kuulkaa vasta muutama vuosi sitten tajunnut, että se risotto, jota aikoinaan kotona lapsille keittelin ja josta kaikki tykkäsivät, ei ollutkaan risottoa! Pitkästä riisistä ja mitä-milloinkin-höysteistä tehtyä ruokaa kutsuisin nyt ehkä riisipadaksi, -ilotteluksi, -humpuukiksi tms. Risotosta se oli kaukana.

Eilen tein pitkästä aikaa ihan oikeaa risottoa pitkän kaavan mukaan. Siihen tuli purjoakin. Keittelin kauan ja sekoittelin hitaasti, välillä lisäsin kauhallisen kanalientä ja taas sekoittelin. Lopputulos oli jälleen kerran parempi kuin koskaan! Valokuvia en ehtinyt ottaa, kun ruoka jo katosi nälkäisiin suihin.

Jos jotain kiinnostaa, niin näistä aineista ja näillä neuvoilla sain herkun aikaan:

Tarvitaan:

2 keskikokoista purjoa
Muutama oksa tuoretta rakuunaa (lehdet vain käytetään)
Aimo kimpale voita
Parisen desiä risottoriisiä (minulla oli Carnarolia kaapissa)
Lasillinen kuivaa valkoviiniä
Litran verran hyvää kanalientä
Vasta jauhettua mustapippuria
Parmesan-juustoa lastuina

Näin tehdään:

Voi sulatetaan pannussa tai kattilassa, lisätään paloitellut purjot ja n. puolet rakuunan lehdistä. Pyöritellään hissuksiin 10 - 15 minuuttia, kunnes purjo on pehmeää. Lisätään riisi. Sekoitetaan hyvin purjon joukkoon. Seuraavaksi lorautetaan valkoviini kattilaan ja jatketaan hämmentämistä kunnes lähes kaikki neste on imeytynyt riisiin. Lisätään kuumaa kanalientä soppakauhallinen kerrallaan. Sekoitellaan koko ajan. Uusi kauhallinen lisätään aina kun risotto tuntuu vähän tönköltä. Näin jatketaan, kunnes riisi on sellaista haukattavan kypsää. Touhussa menee ainakin puoli tuntia. Jossain vaiheessa sekoittelua ja liemen lisäystä voi loput rakuunan lehdet heittää joukkoon.

Kun risotto tuntuu omaan makuun sopivan kypsältä (saa olla aika kostean mehevää mössöä), maustetaan sekoitus mustapippurilla. Lopuksi vielä sekoitetaan joukkoon parmesan-juusto. Voi sitä juustoa vielä lautasellekin lisäillä. Tai paistaa juustosipseiksi, jos huvittaa. Siinähän ne sekoittelun ohessa paistuvat.

Jotta risoton hämmentäminen ja hellan vieressä seisominen ei tuntuisi tylsältä, voi viereen ottaa viihdykkeeksi lasillisen risottoonkin lorautettua valkoviiniä. Sen ajoittainen hörppiminen auttaa ja lisää myös ruokahalua.

Koska eilen oli torstai, jolloin kanakauppias vierailee meidän kylällä, syötiin risoton seurana grillibroileria.

Mies ja penkki

Kävelen joka aamu pienen puistontapaisen halki töihin tullessani. Aina ohittaessani penkin katson, nukkuuko mies siinä taas. Harvoin on penkki ollut tyhjillään.

Tänäkin aamuna mies oli siinä. Musta nahkatakki pään yli vedettynä ja räsymatto patjana. Matto taitaa olla uusi. Tähän mennessä mies on nukkunut paljaalla penkillä. Jalassa miehellä on farkut ja tänään kengätkin. Joskus olen nähnyt hänet sukkasillaan. Penkin alla muovikassissa on miehen tärkeimmät tavarat. Ainakin niin luulen.

Yöt alkavat olla kylmiä täälläkin. Loppuviikosta lähestytään jo pakkasrajaa. Kuinkahan puistonpenkillä tarkenee?

Ihan siin vieressä, puun alla oli tusinan verran puluja syömässä. Joku lähitalojen asukas oli varmaan kantanut kuivat leivänkannikkansa niille aamiaiseksi. Linnut sirkuttivat iloisesti, niillä taisi olla oikein juhla.

Luostarin puutarhassa, linnan puistossa ja vähän meren rannallakin

Eilen oli kesäistä, aurinko porotti siniseltä taivaalta ja lämpöä riitti. Päätimme lähteä katsomaan, kuinka Belgian 70 km pitkä rannikko oli kansoitettu kauniina syyspäivänä. Emme ihan työpäivän mittaista matkaa suunnitelleet, mutta yli kahdeksan tuntia saimme reissussa kulumaan.

Näköala minun mieleeni

Renkaita ja varjoja hiekalla

Rannalla lennätettiin mm. helikopteria, lokkeja ja leijoja. Viimeeksi mainittuja en tähän kuvaan saanut mahtumaan.

Koksijden rantakaupungissa halutaan entisöidä ja elävöittää vanhan luostarin raunioita. Jotenkin tuon entisöinnin vielä tajuan vaikken ymmärräkään, miksi raunioita täytyy uudistaa. Mutta elävöittäminen muovisien patsaiden avulla menee jo yli ymmärrykseni. Tai sitten olen huumorintajuton tai liian vanha tai kuka ties kumpaakin.

Kotimatkalla katsastimme Beauvoordin noin 500 vuotta vanhan linnan. (Jäätyneellä vallihaudalla on menneinä aikoina pelattu jääkiekkoa puun oksista tehdyillä mailoilla.)

Linnan puutarhasta löytyi kaunis, ruosteinen pergola.

Punaisten koirien trio vartio kylän hautausmaata. Taas kerran sai huumorintajuton ihmetellä.

Hämähäkin töitä en ihmetellyt, ihailin vain. Olisikohan asialla ollut peräti ristilukki?

Hellä ja huomaavainen mies, mutta huono

Pari viikkoa sitten alkoi vasemman yläleuan viimeistä hammasta vihloa aivan älyttömästi. Siitä oli paikka pudonnut jo viikkoja sitten, mutten vain saanut aikaiseksi tilata aikaa hammaslääkäriltä. Taisi itse hammaskin - tai mitä siitä nyt jäljellä oli - olla lohjennut.

Kipu oli niin kamala, että lopulta oli pakko soittaa hammaslääkärille. En soittanut sille, jonka paikkaama hammas oli, vaan lääkärikeskukseen, jota monet työkaverinikin käyttävät. Ajan sain seuraavaksi aamuksi.

Pääsin oikein ystävällisen hammaslääkärin tuoliin ja koko legokalustoni tutkittiin huolellisesti. Röntgenkuviakin otettiin. Lopulta englantilaislääkäri totesi, että pois se kipuhammas on otettava. Ei siitä enää ole ruoan jauhajaksi. Ei kuin tuumasta toimeen ja puudutuspiikkejä ikeniin. Hammas piti jakaa kolmeen osaan ennen kuin se suostui irtoamaan, mutta kaikki sujui kuitenkin kivuttomasti.

Istuskelin vielä tuolissa tuppo suussa, kun lääkäri kertoi, mitä muuta suuhuni kuului. Ei kuulemma hyvää. Edellinen hammaslääkärini on kyllä tehnyt ihan kiitettävästi töitä, mutta työn laatu on täysin ala-arvoista. Paikkoja on irronnut muualtakin kuin kivuliaasta hampaasta, muutama juurihoito on jätetty kesken, minkä seurauksena parin hampaan juurella näkyi kuvissakin selvä tulehdus. Outoa, kun ei vielä satu.

Nyt täytyy koko hammaskalustoni tutkia oikein perin pohjin ja korjata se mikä on vielä korjattavissa. En kyllä muistele edellistä hammaslääkäriäni hyvällä. Hän on kyllä oikein mukava mies, lempeä otteissaan, huomaavainen ja iloinenkin eikä mikään rahankiskuri, mutta parempaa työtä olisi mies saanut tehdä. Onneksi en hänelle soittanut. Harmittaa, kun aikoinani suosittelin huonoa hammaslääkäriä jo muillekin.

Runsaan viikon kuluttua menen taas uudelle hammaslääkärilleni ja odotan jo innoissani, mikä hammas seuraavaksi otetaan käsittelyyn.

Uhkakuvia siellä sun täällä

Paljon on vettä virrannut Kokemäenjoessa ja Zennessä tämän runsaan kuukauden aikana, jonka olen pitänyt blogihiljaisuutta. En vieläkään lupaa säännöllisesti raportoida, mutta joskus jotain kuitenkin. Jos tuntuu, että on asiaa.

Euroopassa on kuulemma nostettu turvavalmiustilaa terrorismin uhan takia. Täällä meillä sitä ei pahemmin näy, mitä nyt metroasemilla maleksii enemmän poliiseja kuin yleensä ja roskikset on teipattu kiinni. Että poliiseilla olisi muutakin tekemistä, kuin kuljeksia pyssy vyöllä, voisivat ne kulkeissaan pistää metroasemien nurkkiin kuseskelijat siivoamaan jätöksensä. Vaikka se ei taida olla terrorismin estämistä. Ei sen puoleen, kusenhaju em. julkisilla paikoilla on sen verran katkeran kitkerä, että pelkästään sitä voi pitää vakavana iskuna ihmiskuntaa kohtaan.

Roskiksien teippauksellakin on varmaan tarkoituksensa, mutta lievästi minua huvitti, kuin luin teipissä olevaa tekstiä. Monella kielellä toivotaan kaikkien huolehtivan yhteisestä siisteydestä. Milläs huolehdit, jos roskat pitää maahan/lattialle heittää?

Töissäkin tuli kaikille tänään turvaviesti. Toimistorakennuksemme eri osia yhdistävien kävelysiltojen käyttö on ehdottomasti kielletty tänään iltapäivällä. Ajattelin ensin, että siltainsinööri on yhtäkkiä huomannut vakavan virheen lujuuslaskelmissaan, mutta ei asia ollutkaan niin vakava. Meille tuleekin kylään ihan komissaari! Kävelysilloilta ei vierailun aikana saa syljeskellä tai heitellä purkalla alhaalla olevaa yleisöä saatikka huudella epäsopivia kommentteja. Saattaapa kiellon taustalla olla pikkuriikkisen lujuuslaskenta-ajatustakin, who knows.

Kurkkasin juuri sisäpihalle ja siellä puunataan lattiaa oikein lakaisukoneiden kanssa ja rakennetaan pääesiintyjälle lavaa. Toivottavasti kukaan ei liukastu tai putoa lauteilta. Minä aion pysyä toimistossani ja katsella komissaaria ikkunan läpi. Voi kuitenkin olla, etten kuule puheesta mitään, ikkunaa en näet saa auki kuin väkivalloin.

Tunnustan - I confess

Värikäs blogiystäväni vilukissi ojensi minulle hienon tunnustuksen. Thanks a million for the Beautiful Blogger award!

Tunnustuksen mukana tuli seitsemän asian haaste eli saan avautua ja kertoa teille, rakkaat lukijani, juuri sen verran asioita itsestäni. (Kerrataanpa samalla hollannin lukusanoja.)

Yksi-Een: Olen aamu-uninen. Nuorena en ollut aamu- enkä iltauninen vaan minulle riitti muutaman tunnin horros, mutta nyt voin nukkua vaikka kuinka pitkään. Tosin öisin saatan valvoa ja harmitella, kun hyvä unifilmi katkesi kesken kaiken.

Kaksi-Twee: En voi sietää hierojalla käyntiä. Tiedän, olen omituinen. Kuulemani mukaan jokainen nauttii, kun kroppaa käsitellään ja lihaksia veivataan. En minä. Kampaajaakin kiellän hieromasta päänahkaani. Muutaman kerran olen joutunut onnettomuuden tai muun vaivan takia käymään hierottavana ja ne hoitokerrat olen kestänyt kuin nainen, mutta ihan vain omaksi ilokseni en hierottavaksi mene. Toistaiseksi olen tavannut vasta yhden kaltaiseni, joka on myös hieman häveten tunnustanut hierojainhonsa.

Kolme-Drie: Nautin väenpaljouksista. En tarkoita, että viihtyisin lauantai-iltapäivisin Brysselin keskustan kävelykadulla, jonne kaikki muut ja turistit myös ovat ahtautuneet tekemään vaateostoksia, mutta tykkään katsella ihmismerta. Jos olisi mahdollisuus, istuskelisin tuntikausia katukahvilassa vilkkaan kadun laidalla ja seuraisin ohikulkijoita ja rakentaisin heille kuvitteellisen elämän.

Neljä-Vier: Rakastan merta. Tämä on nyt aika voimakkaasti sanottu, mutta totta se on. Minusta meri, oli se sitten myrskyinen, peilityyni tai jotain siltä väliltä, on hienointa, mitä tällä maapallolla on. Niin kuin vanhassa laulussakin sanotaan, meri tuo viestin jostain kauempaa. Harmi vain, että kovin tuulisilla laineilla tunnen itseni pahoinvoivaksi. Ei minusta merimiestä tulisi.

Viisi-Vijf: Olen hyvä kokki. Tykkään ja osaan tehdä maukasta ruokaa. Luen keittokirjoja ja lehtien ruokapalstoja, seuraan telkkarista kokkaamisohjelmia ja käytän nettiä ruokaohjeiden hakuun. Harvoin niitä kuitenkin seuraan tarkasti, ovat vain osviittana. Keittiössä käytän paljon oman puutarhan yrttejä ja vihanneksia ja paistamiseen voita ja/tai oliiviöljyä. Ns. kevyttuotteet jätän muille (ja sen kyllä huomaa!). Teen yleensä ruoat alusta alkaen itse, koska allergioitteni takia minun täytyy tietää, mitä suuhuni pistän.
Bonustunnustuksena tähän kohtaan myönnän, että joskus kokeileva luovuuteni menee täysin pieleen ja ruoka pääsee joko a) uudelleen tuunattavaksi, b) koirien ruokakippoihin tai c) suoraan kompostiin. Viimeistä vaihtoehtoa vältän kuitenkin kuin ruttoa.

Kuusi-Zes: Innostun helposti ja nopeasti uusista asioista, mutta en aina jaksa seurata niitä loppuun saakka. Minulta puuttuu kärsivällisyys ja haluaisin kaikki valmiiksi heti, oitis, mieluiten eilen. Jos asiat pitkistyvät tai mutkistuvat, saatan jättää koko homman sikseen. Töissä on pakko tehdä hommat loppuun saakka, mutta delegoimalla olen päässyt monesta tylsästä rutiinihommasta eroon.

Seitsemän-Zeven: Jos minulla olisi mahdollisuus, eläisin tien päällä (olisiko pitänyt alkaa rekkakuskiksi?). Matkustaisin paikasta, maasta, maanosasta toiseen, viipyisin muutaman päivän ja jatkaisin taas kulkuani. Kulunut sanonta "Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka", pitää paikkansa tämän ihmisen korvien välissä. Toisaalta, osaan kyllä olla paikoillanikin. Nytkin olen asunut samassa kylässä jo lähes 10 vuotta!

Siinäkö se oli, tuliko seitsemän jo täyteen? Eikö saa enää yhtään tunnustaa lisää? Yhden asian vielä haluaisin kertoa, saanko, saanko, saanhan?

(Kahdeksan-Acht: Kommunikoin ruotsalaisen pomoni kanssa huutamalla. Emme me vihaisesti toisillemme ärjy, mutta kun viereisissä toimistohuoneissa olemme, on keskustelu helppoa vähän ääntä korottamalla. Työkaverit ovat vuosien mittaan siihen tottuneet. Pitävät vähän hassunakin, kun kaksi "hiljaista" pohjoismaalaista elämöi.)

Tämän tunnustuksen ehtoihin kuuluu, että se pitäisi lähettää edelleen seitsemälle bloggaajalle, jotka tahoillaan tunnustaisivat omat juttunsa. Koska kaikki seuraamani hienot, hauskat ja kauniit blogit ovat tunnustuksen arvoisia, luovutin onnettaren roolin Titi-Uulle, ettei puolueellisuudesta syytettäisi ainakaan minua.

Onnetar tässä ilmoittaa, että valmista tuli!

Tiitu kävi reippaasti toimeen ja nappasi tunnustuksen saajiksi seuraavat kirjoittajat: Wappu ja Opri Wapun valtakunnasta, Pirjo Pirjon blogista, Anne Helvetiasta, Famu falsetissa , Anna Täkistä ja torkkupeitosta, Eeva Siperiasta ja Norjalaisen päiväkirjan Heli.
Olkaapas hyvät, kelpo blogiystäväni!

Kieku ja kaiku eli kesähuomioita Suomesta

Mitä kummaa on tapahtunut suomen kielelle? Siis puhutulle kielelle? Olen nyt pari päivää seurannut suomalaisia alueuutisia ja ihmetellyt toimittajien ja haastateltavien puhetapaa. Iästä ja sukupuolesta riippumatta lähes jokainen kiekaisee sanojen viimeiset tavut yläilmoihin. Kuulostaa oudolta, huvittavalta ja jopa rumalta. Tähän saakka olen luullut vain teini-ikäisten korostavan puhettaan painottamalla lauseen viimeistä sanaa tai sanan viimeistä tavua. Joko teini-ikäiset ovat ikääntyneet tai aikuiset ovat omaksuneet nuorten puhetavan. Tänä aamuna kuulin jopa opetusministerimme käyttävät kiekuvaa puhetapaa.

Ruotsalaisia Ruotsissa

Joskus menneisyydessä muistan oppineeni, että suomen kielessä painotus on aina ensimmäisellä tavulla. Ovatko kaikki äidinkielen opettajani olleet täysin väärässä? Entä opetanko ulkomaalaisia tuttujani suomen kielen saloihin ihan päin metsää?

Myös Brittein saarilla teini-ikäiset puhuvat painottaen lauseen viimeistä sanaa, mutta BBC:n uutistoimittajat ovat vielä pitäytyneet perinteisessä englannin kielessä. Sen kielen painotus on kuitenkin ihan erilaista kuin suomen.

Toinen kummastuksen aihe täällä isieni maassa (miksi se on muuten monikossa?) on liikennekäyttäytyminen. Suojatietä ylittäessäni lähes joka kerta olen ollut jäädä auton, traktorin, mopon tms. alle. Yksikään kuski ei hiljennä vaan päin vastoin kiihdyttää ajopeliään, että ehtisi ennen jalankulkijaa. En ole sellaiseen tottunut. Enkä ole tottunut autoilijoiden itsekkyyteen muutenkaan. Moottoritielle tullessani en taatusti saa tilaa niin kuin muualla Euroopassa, ohittaessani hitaampaa ajoneuvoa ohitettava kiihdyttää vierellä, etten pääsisi liian helpolla, hiljaisella päätiellä ajellessani eteeni tupsahtaa yhtäkkiä kolmion takaa sivutieltä perävaunullinen traktori tai eläinkuljetusrekka. Eilen tasaista nopeutta satasen alueella ajaessamme edessämme oli - yllätys, yllätys - pari mopoilijaa, jotka ajelivat omaa vauhtiaan vieretysten lähes käsi kädessä. Pelottava tilanne, mutta onneksi jarrut pelasivat.

Happamia, sanoi...

Ettei arvosteluni olisi pelkästään negatiivista, niin täytyy sanoa (vaikka kukaan ei pakotakaan), että hiljaiset päätiet ovat hyvässä kunnossa ja ajokaistat täällä yllättävän leveitä. Lisäksi ainakin suurimpien huoltoasemien vessoissa saa kädet pestä oikein kuumalla vedellä ja saippuaakin on. Käsipyyhkeitä tosin ei aina tahdo löytyä. Ja se kahvi, hmmm... siitä en sanokaan mitään, vielä.

Turistina omalla maalla

Leikittiin eilen turistia ja lähdettiin tuhansien muiden kanssa ihailemaan Brysselin Grand Placelle rakennettua suurta kukkaismattoa.

Ajeltiin ratikalla kaupunkiin, vaihdettiin jonkin ajan kuluttua metroon ja loppumatka patikoitiin jalan. Väkeä oli liikkeellä lievästi sanoen runsaasti. Grand Placea lähestyessämme alkoi toisen turistin hermot kiristyä. Kumma, kun kaikki eivät tunne oloaan kotoisaksi ihmispaljoudessa. Väkisin työnsimme itsemme kuitenkin kukkaismaton reunalle kameroinemme. Sitten äkkiä pois ennen kuin ahdistus sai vallan.

Tällaista jälkeä tulee, kun osaamaton käyttää kameraa. Taustalla olevat talot ovat oikeasti ihan suorassa.

Nälkähän siinä väentungoksessa tuli ja kuin tilauksesta vieressämme oli intialainen ravintola. Turistilounaaksi nautimme pehmeän tulisen kana-aterian (minä) ja tulistakin tulisemman lammasannoksen (toinen turisti). Palanpainikkeeksi hörppäsimme intialaista Kingfisher-olutta.

Metroasemalle kävellessämme ohitimme turistirysänä toimivan antiikkikirpparin. En ostanut uutta silitysrautaa, entinen on vielä ihan hyvä.

Siitä uusi silitysrauta edullisesti!

Ei meistä oikein turisteiksi ollut, ei jaksettu kulkea tuntikausia ja ihailla nähtävyyksiä. Suklaakin jäi ostamatta.

Punainen sohva etsii hyvää kotia

Tulin äsken kotiin hyvän ystäväni luota. Käytiin hakemassa pois joitakin hänelle lainaamiamme tavaroita. Ystäväni on tyhjentänyt kotiaan nyt jo muutaman kuukauden ajan ja vielä hänellä on kaksi viikkoa aikaa. Koti on nyt huonekaluista jo lähes tyhjä. Enää on jäljellä sohva, pari hyllyä ja keittiön jakkaraa ja vähän jotain muuta. Olohuoneeseen on kerättynä iso läjä tavaroita, jotka muuttavat hänen mukanaan kauas pitkälle.

Uuteen, valmiiksi kalustettuun kotiinsa hän voi kuljettaa vain pienen kontillisen tavaraa. Karsiminen ei ole ollut helppoa ja viimeiset esineet, joita ei voi mukaan ottaa, etsivät hyvää kotia. Meidän huushollimme uudelleen sijoittaa lakanoita, pyyheliinoja, pesuaineita, oliiviöljyä, työkalupakin, kukkaruukkuja, jatkojohtoja yms. Erityiskiitos Catille ihanasta tuoksusta! Armani mania tuo tästä lähin aina mieleeni erityisen hyvän ystävän.

Toivottavasti muutto ja matka uuteen kotikaupunkiin sujuu hyvin. Minua - ja uskoakseni monia muitakin - pelottaa Catin puolesta. Onneksi hän itse ei pelkää, eikä edes jännitä Kabuliin muuttoa. Suomalaiset naiset ovat siitä erikoisia, etteivät pienistä hötky ja pitävät jalat maassa, Afganistanissakin.

Pakastunut pakastin

Minulla alkoi lopultakin kauan odotettu loma ja löysin itselleni heti pientä lomapuuhastelua. Eilen huomasin, että pakastimemme, sellainen jääkaapin alaosassa oleva kaappi, oli jäänyt rakoselleen useammaksi päiväksi ja alkanut rakentaa meille ihan omaa napajäätikköä. Kaapin arktisista kokkareista ei ihan heti osannut sanoa, oliko kysymyksessä ruisleipäpaketti vai ranskanperunat vai kenties kylmäkalle.

Muutama raivosana taisi suustani päästä ennen kuin aloin heitellä jäisiä tavaroita ämpäriin. Ruisleivät kelpasivat vielä syötäviksi, mutta lähes kaikki muu joutui kompostiin tai roskikseen. Vielä en kaappia ole sulattanut, koska se on sangen primitiivistä mallia ja toimii samalla virralla kuin yläpuolellaan oleva jääkaappi. Jos sulatan pakastimen, lämpenee jääkaappi, mitä en nyt juuri halua. Toistaiseksi annan pakastimen nauttia jääkaudestaan tiukasti suljetun oven takana (ja se ovi pysyy kiinni!!). Sulatan sitten kun jääkaappi on syöty tyhjäksi.

Kyllä jäätymisestä jotain hyötyäkin oli. Pääsin eroon monista viimeisen käyttöpäivän jo vuosia sitten ohittaneesta paketista ja pakastin saa nyt lomailla tyhjänä muutaman viikon.

Tavallinen torireissu

Lauantaina käytiin lähikylän torilla ja ostettiin talvipurjon ja persiljan taimia. Kolmella eurolla 50 purjoa ja eurolla tusina persiljoita. Saa nähdä, lähtevätkö kasvamaan.

Kyllä torilla oli taas paljon tavaraa! Taimien lisäksi tutkailtiin kalakauppiaiden tarjontaa. Oudot kalalajit ovat usein tuottaneet pettymyksen ja lopulta päädyin tuttuun ja turvalliseen forelliin. Tai kirjolohiahan ne taisivat olla, ihan liian suuria forelleiksi. No, olivat mitä olivat, hyviltä maistuivat.

Yrttejä oli jos jonkinlaisia. Mitähän muuta tuossa on kuin basilikaa ja timjamia?

Onkos tämä suomeksi jalopeno vai chili vai ihan joku muu? Myyjä ei ole osannut päättää, kuinka alkuperämaa kirjoitetaan, joten siitä vain päällekkäin sekä cee että koo. Pikant tarkoittaa täällä päin tulista.

Siitä mekot tyttöbändille! Jotenkin hauskan näköisiä, vaikka yleensä en sinisiä vaatteita kaupoissa edes näe. Ei ole minun värini.

Lasten muovikengät näyttivät syötävän herkullisilta.

Ei syksy vielä saa tulla, enhän ole vielä lomaanikaan pitänyt! Olen aina yhdistänyt hortensian viileisiin syyspäiviin.

Tämä ressukka ei sentään torilla myytävänä ollut, ihan omassa puutarhassa se surullisena nuokkui.