31.12.2011

Mennyttä ja tulevaa


Hauskaa ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Huomasin juuri, etten ole kertaakaan kertonut joulukuustani vaikka kaikenlaista onkin tapahtunut.

Olen mm. käynyt katsomassa Moscow City Balletin Joutsenlampi-esitystä, joutunut välttelemään työpaikan lähellä tapahtuneita mellakoita, surrut Liegen ampumavälikohtauksen uhreja ja ihmetellyt poliisin toimintaa.
Naapurissa kävin ihailemassa lopultakin kotiin päässyttä pikkuvauvaa. Dramaattisen elämän alun jälkeen sekä suloinen pikku neiti että äiti ovat nyt kunnossa ja kaikki on hyvin. Vauvan kehitystä kuitenkin seurataan synnytyksessä tapahtuneiden asioiden takia kovin tarkkaan.

Työpaikalla vietimme jokavuotisia joulujuhlia rennoissa tunnelmissa ennen kuin koko väki lähti tahoilleen joulua viettämään. Minä olin viikon verran Suomessa ja sain nauttia joulutunnelmasta lasteni seurassa. Ei haitannut vesisade eikä myrskyt, kun oli niin mukavaa.

Täällä Belgiassa on sää lähes samanlainen kuin Suomessa, ei talvesta tietoakaan. Ihan pian vaihtuu vuosi eikä kevätkään enää ole kaukana. Nostetaan malja ja soitetaan fanfaari tulevalle vuodelle. Tervetuloa 2012!

28.11.2011

Sadetta ja sumua

Kävin viikko sitten ystäväni Evan kanssa Antwerpenissa kuuntelemassa ja katsomassa vuosien takaista suosikkilaulajaani Sadea. Olipa hieno elämys! Sanonta vuosien vaikutuksesta viiniin ja naisiin pitää ainakin tässä tapauksessa kyllä paikkansa, eivät ole vuodet Saden ääntä huonontaneet. Ja mikä show! Niin tyylikästä ja visuaalisesti näyttävää konserttia en muista ennen seuranneeni. Minulla ei kameraa ollut mukana, mutta sain Evalta luvan käyttää hänen ottamiaan kuvia.


Anteeksi vaan kaikki te keski-ikäiset miesmuusikot, jotka musiikillanne ilahdutatte meitä tavallisia ihmisiä, mutta ei keskellä lavaa kitaran kanssa seisominen ole mitään verrattuna Saden ja hänen yhtyeensä esiintymiseen.


Kotiin lähtiessämme oli koko maailma sankan sumun peitossa. Sain oikein tosissani pitää huolta, että ajoin tiellä enkä pientareella. Onneksi oli sen verran liikennettä, että edellä ajavan takavalot näyttivät vähän reittiä. Taisi olla samoja ongelmia muillakin. Ihan kotini lähellä tuli auto vastaan vasenta kaistaa. Kuski ehti minut kuitenkin nähdä, kun tajusi kääntää ratista oikealle ja vältimme törmäyksen.

Tässä teille vielä hetki Sadea (Sadetta?)


25.11.2011

Voihan se kannattaakin

Taas olen viettänyt kirjoittamattomuusaikaa (ihana sana!) sangen pitkään. Monesti on kyllä tullut jutun aiheita mieleen, mutta juuri silloin en ole ollut koneen äärellä tai jostain syystä olen tullut toisiin aatoksiin. Mitä sitä nyt kaikesta kirjoittamaan, ei nämä juttuni kuitenkaan ketään kiinnosta, olen ajatellut. Pari tapahtumaa haluan kuitenkin kanssanne jakaa.

Ensimmäinen tapahtui jokin aika sitten ajellessani Antwerpenista Brysseliin päin. Liikennevalot vaihtuivat punaisiksi ja edessäni olleen auton kuski hyppäsi ulos. Ajattelin, että autossa oli joku vika ja siirryin viereiselle kaistalle. Ihmeissäni seurasin, kun äsken edessäni olleen auton kuski otti mustan salkun autonsa tavaratilasta ja antoi sen nyt edessäni olevan auton kuskille. Siinä autossa oli muuten väärennetty rekisterikilpi. Ja mistäs minä sen tiesin? No siitä tietysti, että kilvestä puuttui belgialainen veromerkki, mikä kaikissa oikeissa kilvissä on selvästi näkyvissä. Salkkumiehen autossa oli ranskalaiset kilvet. Jotain epäilyttävää vaihtokauppaa siinä käytiin, mutta seuraamaan en jäänyt.

Toinen aika outo juttu tapahtui, kun olin taas autolla liikkeellä ja pysähdyin moottoritien varteen levähdyspaikalle koiria pissittämään. Paikalle ajoi harmaahiuksinen herrasmies mustalla autollaan, pysähtyi, nosti suuren, valkoisen ruukkukrysanteemin autosta ja työnsi sen roskikseen. Sitten mies jatkoi muina miehinä matkaa. Jos levähdyspaikalla ei olisi ollut niin paljon väkeä, olisin mennyt katsomaan, olisiko kukasta ollut vielä johonkin.

Sitten vielä tämä: Nyt on pitkästä aikaa suomalaisilla assistenteilla mahdollisuus hakea EU-hommiin. Tietoa hakukilpailusta löytyy Virallisesta lehdestä täältä. Voihan tuo hakumenettely vaikuttaa aika monimutkaiselta, mutta jos asia vähänkin kiinnostaa, niin siitä vaan yrittämään.

8.11.2011

Portaissa nurin ja vettä niskaan

Siinähän se tämä päivä otsikossa kaikessa lyhykäisyydessään on. Taisi olla taas aamulla ajatukset jossain muualla, kun töihin mennessäni kompastuin portaissa. Kaatua rojahdin polvilleni ja iskin käteni kipeästi betoniin. Onneksi en tällä kertaa laskeutunut naamalleni. Nousin hissuksiin ylös ja polviin sattui niin vietävästi.

Ohi kulkenut nuori mies kysyi, josko olin kunnossa ja tottakai olin. Mitäs pienistä. Vähän oli vaikea kahta jalkaa linkaten kuitenkin perille päästä. Onneksi nyt ei polviin enää satu. Mahdollisia mustelmia en ole vielä tarkistanut.

Jonkin aikaa ehdin aamulla työpöytäni ääressä istua ja yrittää selvittää paria kiireistä juttua, kun tietokone sanoi PAM! Samaan aikaan aloin kuulla veden lotinaa ja huutoja käytävältä.

Voihan Niagaran putous! Toisella puolen käytävää olevan toimistohuoneen katosta tuli vettä huoneeseen kaatamalla. Vuoto, tai oikeammin tulva, sai alkunsa, kun huoltomies oli tullut ihmettelemään huoneessa kuuluvaa omituista ääntä. Jotenkin mies löysi heikon kohdan ja pato murtui. Onneksi työkaveri oli ottanut henkilökohtaiset tavaransa mukaansa, kun huoltomies portaiden kanssa valtasi huoneen.

Siellä hän yritti epätoivoisesti tukkia vuotoa, kun huoneen ulkopuolelle kerääntyi väkeä asiaa ihmettelemään. Ei tainnut olla huoltomiehen paras päivä. Joku sanoi jopa kiroilua huoneesta kuulleensa. Kännykkäkin sieltä lensi päin ihmettelijöitä. Vähitellen vettä alkoi valua naapurihuoneisiinkin ja lattia tulvi monen neliömetrin alueelta. Isopäällikkö tuli korkokengissään ihmettelemään ja päätti siltä seisomalta, että nyt pidetään vähän pidempi lounastunti ja katsotaan iltapäivällä, kuinka asia on hoitunut.

Ei ollut roskiksista veden kerääjiksi

Iltapäivällä oli kaikki sähköt katkaistu eikä työnteosta mitään tullut. Jossain vaiheessa käytävälle ilmestyi viiden miehen ryhmä tilannetta ihmettelemään. Suurin huoli heillä tuntui olevan, kuinka käytävän matto saadaan pestyksi. Ehdotimme, että tutkisivat ensin, kuinka paljon vettä sisäkatolla vielä on ennen kuin alkavat mattoa pesettää.

Pakkohan minunkin oli paikalta poistua, kun mitään ei voinut tehdä. Sähköt saadaan takaisin kuulemma aikaisintaan aamulla. Oli tuosta pakollisesta iltapäivästä jotain hyötyä. Kotimatkalla piipahdin paikallisen Stokkan hulluilla päivillä ja löysin itselleni talvitakin.

6.11.2011

Syksyksi analysoitu

Monta vuotta sitten kävin värianalyysissa, vaikka pidinkin sitä turhana. Tiesin, että musta, punainen ja muutkin selkeät värit olivat minua varten. Kun analyytikko alkoi heitellä eri värisiä liinoja hartioilleni ja kertoa, mikä teki ihoni kuultavaksi, mikä harmaaksi ja elottomaksi, aloin pelätä pahinta. Niinhän siinä kävi, että minut analysoitiin syksyksi.

Minkäs sille sitten voi, syksy mikä syksy. Olisi se itsekin pitänyt arvata, kevätaurinko kylvi aina naamani täyteen pisamia ja tukkakin oli luonnostaan vähän punertava, jos oikein tarkkaan katsoi. Analyysi ei kuitenkaan minua suuntaan tai toiseen muuttanut vaan jatkoin musta-punainen-linjalla. Nyttemmin kirkkaan punaista ei enää kaapistani pahemmin löydy, mutta mustaa ja harmaata senkin edestä. Vaikka toisaalta, kyllähän noissa syksyn väreissä paljon kaunista on. Ainakin luonnossa.

Tein huvikseni muutaman kuva-analyysin syksyn väreistä, juuri niistä, joilla minua silloin aikoinaan uhkailtiin. Valokuvat onnistuin ottamaan vapaapäivän koiralenkillä. Ihme sinänsä, sillä joka ainoa kerta, kun kuvaa otin, jompikumpi kiskaisi oikealle tai vasemmalle ja kuvista tuli mitä sattui. Lenkillä kävimme suuren hedelmätarhan alueella Leuvenin pohjoispuolella.

Tässä keltaisia puita ja puskia. Vasemmalla alhaalla on parsaa. Jos oikein tarkkaan katsoo, voi varsissa nähdä pieniä, punaisia marjoja. Muut keltaiset ovat omena- ja päärynäpuita.

Tässä samoja puita, mutta lehdet enemmän oranssit kuin keltaiset. Taitaa tuossa joku oikein metsän puukin olla.

No nyt ollaan jo lähellä värejä, joissa viihdyn. Varsinkin tuosta vasemman yläkulman tummanpunaisesta tykkään, taitaa olla karhunvatun lehti. Sen vieressä on joku vaahtera ja sen alla taas koristepensas, joka yleensä on aika valkoinen, mutta tuo yksilö oli muuttunut vaaleanpunaiseksi. Vasemmalla alhaalla jotain pikkuriikkisiä omenoita ja marjat oikealla löytyivät naapurin piikkipuskasta.

Tässä taas lisää minun värejäni, mustia marjoja ja ruskeaa risuaitaa. Tuo aita olikin ihan uusi löytö puutarha-alueella. Aika kiva. Vasemmalla ylhäällä on polku, jota pitkin palasimme autolle ja oikealla alhaalla maissipellon jämät.

Lehtivihreää on tänä syksynä riittänyt kasveissa pitkään. Omenatarhan puista osa oli vielä ihan kesäisessä puvussa. Oikealla alhaalla omppuja omassa puussa. Vähän niissä on pilkkuja, mutta maistuvat tosi hyville ja mehukkaille, kunhan malttaa kuoria.

Sinistäkin löysin syksystä, vaikkei se taidakaan tämän ajan pääväri olla. Vasemmalla oman puutarhan purjon varsia, jotka minusta ovat kovinkin sinisiä varsinkin, jos niitä vertaa vihreään. Purjon vieressä viinirypäleitä, jotka jostain syystä oli jätetty kuivumaan rusinoiksi. Oikealla alhaalla naapurin koristepensaan marjoja. Missään muualla en ole tuon värisiä nähnyt.


Tässä vielä tunnelmia lenkiltämme. Taustalla sama mäki kuin ensimmäisessä kuvassa.

4.11.2011

Marraskuu on synkän harmaa

Vai synkän harmaa! Oletuksen luin Wikipediasta, mutta kyllä nyt on joku väärässä.
Katsokaa, miltä taivas näytti tänä iltana kotiparvekkeelta länttä eli Lontoota kohti kuvattuna. Ei harmaasta tietoakaan. Tai no, vähän sinistä kyllä, muttei tietoakaan siitä synkästä harmaasta, mihin tähän aikaan vuodesta koko maa yleensä kietoutuu.

Muutenkin on tämä marraskuun alku ollut outo. Päivittäin on ollut lähes 20 astetta lämmintä ja aurinko on paistanut joka päivä.

Tuoreita vattuja olen puskista poiminut vielä tänäänkin.

Keltainen ruusupuskani kukkii ja kypsyttää marjojaan samaan aikaan.

Punainen köynnösruusukaan ei malttanut olla marraskuuta kurkkaamatta.

Hyvä, hyvä ruusukaunokaiseni! Niin sitä pitää marraskuussa kukkia.

Sama ruusu, sama kuvausaika, kamerassa eri asetukset.

Mitäs tästä sanotte? Vieläköhän ehtivät mansikat kypsyä tänä vuonna?

Uudesta bloginäkymästä suurkiitos Elegialle! Kaipasinkin valkoisia ovia.

1.11.2011

Vanha vitsi

Meillä on tänään pyhä! Kivaa, kun on lomaa keskellä viikkoa.

Eikä tässä sitten muuta kuin hymyillään lehtien kielikukkasille (juu, tiedän, osa on vanhoja). Jos vanhat ja tyhmät vitsit ällöttävät, ei kannata jatkaa lukemista. Ja fonkin kokokin meni pieleen, mutta koittakaa kestää.
- Nainen kestää heikosti peräänajoa.
(Otsikko Aamulehdessä 29.1.)

- Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta. (Turkulainen 28.8.)

- Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
(Vantaan Sanomat 22.9.)

- Mies löi liikuntarajoitteista miestä pankkiautomaatilla.
(Otsikko Koti-Kajaanissa 15.1.)

- Rattijuoppo kaahasi sataa poliisia karkuun.
(Otsikko Warkauden Lehdessä 31.3.)

- Olutrekka ojaan Iissä. Alkoholilla ei ollut osuutta turmassa.
(Helsingin Sanomat 4.5.)

- Linja-autossa oli yli 50 ihmistä. Mukana oli myös kolme opettajaa.
(Helsingin Sanomat 14.4.)

- Eliel Saarisen tien tunneli on kaikkiaan yli puoli kilometriä pitkä. Umpitunnelissa kuljetaan 350 metrin matka.
(Helsingin Sanomat 12.10.)

- Oravan löytyminen ei vielä tarkoita sitä, että niitä pesisi lähistöllä. Se tarkoittaa vain, että kuollut yksilö on liikuskellut alueella.
(Savon Sanomat 2.7.)

- Hakijaryntäys Espoon hautausmaille.
(Otsikko Espoon seurakuntasanomat Essessä 11.3.)

- Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa, selviävät tablettilääkityksellä.
(Savon Sanomat 7.1.)

- Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.
(Ilmoitus Helsingin Sanomissa 24.12.)

- Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.
(Otsikko Sydän-Satakunnassa 8.12)

- Etelä-Karjalan ensimmäinen krematorio tuotantokäyttöön.
(Otsikko Etelä-Saimaassa 15.5.)

- Mika Lahti kaatoi keilat naisia paremmin.
(Otsikko Helsingin Sanomissa 10.1.)

- Työkaverinsa rintoja kähminyt sai jättikorvauksen.
(Otsikko Ilta-Sanomien lööpissä 5.2.)

- Kauppiaan sydän on lihatiskillä.
(Otsikko Kauppalehdessä 23.2.)

- Huonokuuloisten maailmankongressissa huippupuhujia.
(Kuulonhuoltoliiton tiedotteen otsikko 13.5.)

- Eurot näytettiin etukäteen vain sokeille.
(Otsikko Aamulehdessä 31.12.)

- Eläkeläiset tekevät puista lentokonetta mielisairaalan vintillä (Otsikko
Helsingin Sanomissa 18.6.)

- Oppilaiden tasapuolinen kohtelu epäkohta peruskoulussa ja lukiossa.
(Otsikko Itäväylässä 24.6)

- Äkillinen tulva vaikeutti autojen kulkua Vammalan Kävelykadulla.
(Tyrvään Sanomat 5.8.)

- Kokenut metsästäjä ei huomannut vaimoaan ampuessaan tiheässä taimikossa riekkoa.
(Ilta-Sanomat 24.9.)

- Lahdessa kuollut ampui poliiseja.
(Otsikko Pohjalaisessa 4.8.)

- Liian pienissä liiveissä rinnat pursuavat kupin reunan yli ja liukuvat ylöspäin selässä.
(Iltalehti Online 18.9.)

- Myydään 2 langatonta lankapuhelinta.
(Ilmoitus Helsingin Sanomissa )

- Hän on joutunut mielisairaalaan, koska tappoi 12-vuotiaan äitinsä ja tämän rakastajan.
(Kansan Uutiset 27.3.)

- Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
(Otsikko Pohjois-Satakunnassa 16.6.)

- Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri muodoissaan.
(Pohjolan Sanomat 19.11.)

- Kymmenen hevosen emäntä myös ravaa itse, ja onpa voittanut Suomen mestaruudenkin.
(Itä-Häme 8.3.)

- Alkosta halutaan piristystä Pöytyän liike-elämään.
(Otsikko Auranmaan Viikkolehdessä 3.9.)

- Miehet ovat tavallisen näköisiä nuoria miehiä. Havainnoista voi ilmoittaa lähimmälle poliisille.
Ja vielä vähän mainoslauseita, joiden sanoma on/oli ehkä hieman outo:
- Pane Mummia kainaloon (deodoranttimainos)

- Nothing sucks like Electrolux (imuri)

- Mitäs tykkäät, jos tulisin suuhun? (Leijona-pastilli)

- Päätä päiväsi Costa Ricalla (kahvi)

- Älä tapa vaimoasi pyykinpesulla, anna meidän koneemme tehdä se
(pesukonemainos)

- Taitaa tyttö tietää, että seinän takana olis patukkaa tarjolla (Tupla)

- Topi täällä, hei! Sain aamulla nuorta lammasta (K-kauppiaan paikallisradiomainos)

- Kahvia poikkeaville (mainos maantien varressa)

- Älä masennu yksin - tule ryhmään! (kansanopisto)

- Yllätä vaimosi, tee se Wuorion matolla (sisustusmainos)

- Herkkupala haarukassa (sillimainos)

- Meillä ei kiskota munista (kauppiaan katumainos)

- Tällä kuukautissuojalla voit mennä vaikka laskuvarjohyppyä harrastamaan
(terveyssidemainos)

- Todennäköisesti viimeiset sulat, jotka sinun tarvitsee ostaa...
(tuulilasinpyyhkijämainos)

- Nahkatakki, 125 €, hirveä.
Älkää pelätkö, näitä höpsötyksiä en enää jatka (ainakaan vähään aikaan). Seuraavalla kerralla kirjoitan taas oikeista asioista.

30.10.2011

Viimeinen kesäaikapäivä täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Päätin eilen iltapäivällä lähteä sittenkin katsastamaan sen vauvalistakaupan. Liike ei ihan tässä nurkilla sijaitse, joten autolla siis. Brysselin ringillä tein ilmeisesti ranskalaisen bemarikuskin mielestä jotain tosi typerää, kun kuski kurvasi autonsa eteeni, jarrutteli ja mutkitteli kolmikaistaisella moottoritiellä niin kuin olisimme olleet siellä yksin.

Hetken ihmettelin, sitten aloin pelätä. Yritin auton ohi ensin sääntöjen mukaan vasemmalta, mutta mies kurvasi eteeni lähes poikittain kahden kaistan yli. Siirryin takaisin oikealle ja vaivihkaa yritin siirtyä rekkojen joukkoon ihan reunaan. Kuski esti senkin siirtymällä taas poikittain eteeni. Tosi hyvää tuuria oli, ettei mitään hermostumista pahempaa sattunut. Lopulta pitkän sillan jälkeen kurvasin ihan viime tingassa moottoritieltä ulos. Tunnustettava on, että siinä vaiheessa näytin ranskalaiselle "herrasmiehelle" kansainvälistä käsimerkkiä. Hetken vielä näin, kuinka auton jarruvalot paloivat, mutten halunnut jäädä asiaa enempää ihmettelemään, jatkakoon riitelyään toisten kanssa. Huh, huh, minkälaisia otuksia tien päällä onkin!

Vieläkään en tiedä, mikä miehen käytökseen oli syynä. Ehkä ajoin vääränlaista autoa tai liian hitaasti tai nopeasti tai muuten vain ärsytin. Onneksi selvisin ilman onnettomuutta ja pääsin ihmettelemään vauvakaupan toimintaa. Tein ihan vastoin päätöstäni ja ostin vauvelille listalta kivat potkuhousut. Olen naapureiden kanssa aika paljon tekemisissä ja ajattelin, että olkoon. Jos kerran ovat itse tavarat valinneet, niin ainakin tiedän, että lahja on mieluinen.

Myöhemmin lähdin koirien kanssa lenkille naapurikylän pelloille. Saimme aika kauan kävellä rauhassa ja nuuskutella multaa ja kuivia maissin varsia ennen kuin näin pellolla muitakin kulkijoita. Muutaman sadan metrin päässä oli nainen neljän koiransa kanssa. Seurasin tarkkaan, mihin menevät, sillä Morse-russelini ei mistään innostu enempää kuin kunnon tappelumahdollisuudesta. Onneksi porukka lähti toiseen suuntaan ja huokaisin helpotuksesta.

Yllättäen nainen kuitenkin kääntyi takaisin ja hänen kaksi irrallaan olevaa englannin bulldoggiaan näkivät meidät. Minullakin oli neitikoirani irrallaan niin kuin yleensä. Se käy joskus moikkaamassa toiset koirat ja tulee heti takaisin, kun kutsun. Koskaan se ei ole lähtenyt omille teilleen eikä aiheuttanut mitään ongelmia. Jos joku lukijoista ihmettelee irrallaan juoksevia koiria, niin se on täällä ihan luvallista, säännöt eivät ole ollenkaan samanlaiset kuin joissakin muissa maissa. Ei toki joka paikassa voi koirien antaa vapaana juosta, mutta avoin pelto on oikein oiva paikka sellaiseen.

Titi-neiti lähti juoksujalkaa koiria moikkaamaan, muttei yhtään tykännyt, kun bulldogit lähtivätkin sitä seuraamaan meitä kohti. Nappasin russelin syliini ja ajattelin, että kyllä koirien omistaja kutsuu omansa pois. Sitä nainen yrittikin, mutta koirat eivät totelleet. Huusin hänelle, että ottaa pian koiransa kiinni tai jotain ikävää voi tapahtua.

Minulta unohtui siinä hässäkässä kaikki täkäläiset kielet, mutta onneksi ranskankielinen nainen ymmärsi englantia. Käskin vielä hänen ottaa heti koiransa kiinni, mutta nainen sanoi, että hänen koiransa eivät tappele vaan haluavat vain leikkiä. Minä vastasin, että omani eivät halua leikkiä ja varsinkin toinen haluaa vain tapella, joten kohta veri lentää, jos hän ei kutsu koiriansa pois. Sen sijaan, että olisi käskenyt niitä, hän tuli kahden hihnassa olevan kanssa lähemmäksi. Minulta paloi hihat ihan täysin kun suurin bulldoggi alkoi hyppiä minua vasten ja yritti käydä russeliini kiinni. Ei se Morsesta otetta saanut, mutta sai iskettyä hampaansa käsivarteeni. Morse tietysti räyhäsi sylissäni ja halusi näyttää bulldogille, kuka täällä oikein määrää.

Yhtäkkiä olin selälläni maissipellossa ja kaikki koirat rähisivät päälläni ja ympärilläni. Kauhea tilanne! Nainen taisi saada lopultakin koiransa ruotuun ja minäkin pääsin taas jaloilleni. En muista, koska olisin ollut niin vihainen! Otin koirani remmeihin ja poistuin vähän kauemmaksi. Näytin naiselle verta vuotavaa kättäni ja sanoin, että yksi hänen koiristaan puri minua. "Ei purrut", nainen vastasi, "minun koirani eivät pure. Satutit varmaan kaatuessasi kätesi." Vähältä piti, etten mennyt ja näyttänyt, miltä hampaanjäljet hänen käsivarressaan näyttäisivät, niin vihainen olin. Vastasin, että kaikki koirat purevat, kun tulee tosi tilanne, ja kädessäni oleva haava ei tullut maissin tähkästä! "Minä en valehtele. Koirani eivät pure", hän intti. "Eikö edes tuo valkoinen halua leikkiä?" kehtasi vielä kysyä. "Ei halua, se haluaa tappaa", vastasin ja käännyin koirineni kotia kohti.

Vähän hävettää, kun käytin aika rumaa kieltä naiselle puhuessani, mutta olisi hänkin vähän voinut käyttäytyä toisin. Oli kyllä kiva kävellä parin kilometrin matka kotiin vaatteet kuraisina ja käsi veressä. Matkalla ajattelin, että taitaa tulla sairaalareissu, mutta haava olikin loppujen lopuksi pienempi, miltä se näytti eikä koira ollut edes saanut takkini hihaa rikki, joten hampaat eivät oikeasti olleet käteeni uponneet vaikka jättivätkin jäljet. Tetanus-rokotuskin on voimassa, joten putsasin vain haavan ja länttäsin laastarin päälle.

Siinä taisin tehdä väärin, että otin Morsen syliini, mutta pelkäsin, että se käy suin päin suuremman koiran kimppuun eikä sellaisesta tappelusta koskaan hyvää seuraa. Titillä ei mitään hätää ollut. Se välttää tappelua viimeiseen asti ja tosi vikkelänä pääsee aina karkuun. Nyt näin, että hädän tullen se tulee luokseni ja yrittää saada minusta apua tilanteeseen. Tällä kertaa en pystynyt auttamaan ja jossain vaiheessa se lähtikin juoksemaan kotia kohti. Onneksi tuli takaisin, kun härdelli oli ohi.

Tässä hurjimukset muutama viikko sitten meren rannalla ilman vierasta koiraseuraa

29.10.2011

Naapurissa on hiljaista, vielä

Eilen oli postilaatikkoon ilmestynyt iloisista vauvauutisista kertova elefanttikortti. Naapurin nuorelle parille on viime sunnuntaina syntynyt pikkuinen tyttö. Onnea heille oikein paljon!

Juttelin viime viikon torstaina silloin vielä tulevan äidin kanssa, kun hän oli töihin lähdössä. Sanoi käyvänsä töissä niin pitkään kuin mahdollista ennen laskettua aikaa, joka olisi ollut joskus marraskuun alussa. Taisipa jäädä jokunen työhomma tekemättä.

Belgian äitiysloma on tosi lyhyt. Viikko ennen laskettua aikaa on jäätävä töistä pois ja synnytyksen jälkeen lomaa on 14 viikkoa. Jos vauva syntyy ennen ensimmäistä äitiyslomaviikkoa, niin kuin naapurissa kävi, viikko menee harakoilla. Sitä ei voi käyttää 14 viikon lisäksi. Erittäin epäreilua, sanoisin. Ja sanonkin. Kuinka voikin olla Euroopan keskellä maa, jossa vanhemmat joutuvat viemään lapsensa jo 3 - 4 kuukauden ikäisenä hoitoon? Vai onkohan tämä vain suomalaiseen käytäntöön tottuneen ihmisen turhaa ihmettelyä? Ihan hyvin täällä lapset näyttävät voivan vaikka aikaisin joutuvatkin sopeutumaan työssä käyvien vanhempiensa aikatauluihin.

Jotain muutakin ihmettelemisen aihetta sain, kun tavailin värikästä vauvailmoituskorttia. Olen aikaisemminkin saanut vastaavanlaisia kortteja ja aina niissä on suurella präntättynä vauvan nimi. Täällä lapsi saa heti synnytyssalissa nimen, ja minulta onkin joskus ihmetelty, kuinka vanhemmat lapsiaan Suomessa kutsuvat, jos niillä ei ole nimeä ennen kuin parin kuukauden iässä. Eivät oikein ole ymmärtäneet, kun olen sanonut, että pientä nyyttiä voi kutsua alussa ihan millä nimellä haluaa.

Kortissa oli tietenkin myös vauvan syntymäpaino, vanhempien nimet, siskojen nimet (isällä on kaksi tytärtä edellisestä liitosta), isovanhempien nimet äidin puolelta sekä sairaalan tiedot vierailuaikoineen. Lisäksi siitä löytyi vanhempien kännyköiden numerot ja tiedot siitä, mistä pitäisi lahja ostaa ja, jos tavaraa ei halua ostaa, pankkitilinumero pikkuisen hoitotilille.

Tuo lahjalista ja tilinumero minua eniten kummastuttaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin tilinumeron tuollaisessa yhteydessä. Lahjalistoihin olen kyllä aikaisemminkin törmännyt. Vanhemmat valitsevat kaupan hyllyiltä tarvikkeita ja vaatteita vauvalleen ja lahjalistasta ilmoitetaan sukulaisille, ystäville, tutuille ja näköjään myös naapureille. Kirjekuoressa oli kaupan kortti, josta löytyi lahjalistakoodi ja tarkat osto-ohjeet. Ei tarvitse edes mennä ko. kauppaan vaan ostoksen voi tehdä myös netin kautta ja maksaa luottokortilla.

Uteliaisuuttani kävin eilen tutkimassa, mitä pariskunta oli vauvelilleen valinnut. Kyllä olikin pitkä lista! Siellä oli eri hintaista tavaraa rattaista ja turvaistuimista ruokalappuihin ja keittokirjoihin. Yritin listalta etsiä kuvia valituista vaatteista, mutta kaupan nettisivut olivat sen verran monimutkaiset, etten jaksanut hyppiä sivulta toiselle ja yrittää samalla muistaa, minkä nimisistä potkuhousuista oli kysymys. Oli listassa lahjakorttivaihtoehtokin, mikä minusta on aika järkevää.

Näitä yhden kaupan lahjalistoja olen useammin nähnyt hääkutsuissa kuin vauvailmoituksissa, mutta ei tämä tokikaan ollut ensimmäinen kerta. Toisaalta ymmärrän vanhempia, jotka innoissaan valitsevat tulevalle pienokaiselleen tarvikkeita ja vaatteita, mutta toisaalta... en ymmärrä. Ehkä olen vain vanhanaikainen, mutta minusta olisi hauskaa saada lahjoja, joita en itse ole määrännyt ostettavaksi. Saattaahan olla, että joku, vaikkapa vierasmaalainen naapuri, sattuisikin löytämään hauskan ja erilaisen yllättävän lahjan jostain pikku kaupasta, jossa vanhemmat eivät koskaan ole edes käyneet.

Tuli tässä mieleeni naapurikylän kauppa, jossa myydään suomalaisiakin tuotteita. Sieltä voisi löytyä jotain eksoottista pikku tyttöselle ja hänen siskoilleen. Täytyypä heti tarkistaa, kuinka kauppa on auki näin lauantaisin, että olisi lahja valmiina, kun pikkuinen tulee kotiin. Aika kauan ovatkin sairaalassa olleet, viikon verran jo.

(Kuvan löysin jostakin)

27.10.2011

Kirjoja kirjoista

Työmatkalukemisesta on minulle tullut pakko. Tuntuu orvolta, jos minun täytyy katsella muita lukevia matkustajia metrossa enkä saa itse uppoutua kirjaan. Joskus käy niin, että kirja on loppunut aamulla eikä illaksi ole mitään lukemista. Onneksi työpaikan lähellä on kirjakauppa, josta löytyy aina jotakin. Mitään raskasta tai filosofista lukemiseni ei saa olla. Dekkarit ovat parhaita, mutta kyllä minä muistakin tarinoista pidän.

Jokin aika sitten hankin kaksi opusta, joiden kummankin tarina yllätyksekseni alkoi kirjasta. Toinen oli työkaverin suosittelema, espanjalaisen Carloz Luis Zafonin The Shadow of the Wind (Tuulen varjo) ja toinen ihan itse valitsemani, irlantilaisen Cecelia Ahernin taattua satuhömppää The Book of Tomorrow (Mitä huominen tuo tullessaan).

Zafonin tarina alkaa vuodesta 1945, kun kirjakauppias vie 10-vuotiaan Daniel-poikansa Barcelonan kätköissä olevalle kirjojen hautausmaalle. Daniel saa valita hyllyiltä yhden kirjan ja hänen kätensä osuvat Julian Caraxin kirjaan 'La Sombra de Viento' (Tuulen varjo). Poika lukee kirjan ja kiinnostuu sen kirjoittajasta ja tämän elämästä lähes pakkomielteisesti. Tarina kuljettaa lukijaansa Espanjan sisällissodasta lähes nykyaikaan ja on täynnä yllättäviä käänteitä ja mielenkiintoisia henkilöitä.
Eräänä iltana Danielia lähestyy mies, joka muistuttaa häntä kirjan paholaismaisesta henkilöstä. Mies haluaa kirjan Danielilta. Myöhemmin kirjaa yritetään saada pojalta pois millä keinolla hyvänsä ja hän joutuukin piilottamaan takaisin kirjojen hautausmaalle, ettei sitäkin poltettaisi niin kuin oli käynyt lähes kaikille Caraxin kirjoille.

Alussa luulin, että olin valinnut aivan turhan kirjan luettavakseni, kun tarina ei mennyt yhtään eteenpäin, mutta jossain vaiheessa upposin syvälle kirjaan. Niin syvälle, että useammin kuin kerran unohdin lähteä metrosta omalla asemallani.

Kun olin saanut ravistetuksi Caraxin ja Danielin elämät ja niiden yhteenkietoutumisen harteiltani, otin käsiini Cecelia Ahernin tuotoksen. Aikaisemmin olen muutaman Ahernin kirjan lukenut ja samanlainen tämäkin oli kuin ne aikaisemmat.

Kirjan päähenkilö on rikkaan perheen Tamara-tytär, jonka elämä muuttuu yhdessä rysäyksessä, kun hänen isänsä tekee itsemurhan. Tyttö muuttaa äitinsä kanssa sukulaisten luokse irlantilaisen pikkukylän laidalle, eikä Tamara pysty hyväksymään muutosta. Kaikki muuttuu, kun hän löytää kirjastoautosta nahkakantisen, lukitun kirjan. Kirjan sivut alkavat täyttyä itsestään huomisen päiväkirjamerkinnöillä. Vähitellen Tamara tajuaa, ettei mikään ole sitä miltä näyttää.

Viikon verran käytin työmatka-aikaani seuraamalla ihmisten elämää ja valehtelua linnan raunioiden varjossa. Luulenpa kuitenkin, että tästä lähtien jätän Ahernit toisten luettaviksi. Vaikka en raskasta kirjaa jaksakaan työmatkoillani raahata, ei tällainen ns. aikuisten satuhömpäkään taida olla minua varten. Sitäpaitsi Ahernin kirjojen kannetkin ovat niin kovin tyttömäisiä väritykseltään, että työmatkauskottavuushan niitä lukiessa kärsii.

Nyt on työmatkakaverinani saanut vuoron Minette Walters The Devil's Weather -kirjallaan. Saa nähdä, mitä sen kansien sisältä löytyy.

Muuten, kaikki nämä kolme kirjaa ja monta kymmentä muuta lähtee ensi viikolla hyllystäni työpaikan kirjanvaihtopäiville. En minä vielä jokunen vuosi sitten olisi kirjoistani luopunut, mutta niin se on ihmisen muuttuvainen. Voinpahan löytää jotain mukavaa pois antamieni tilalle.

11.10.2011

Sekalaisia tarinoita epämääräisessä järjestyksessä

Täällä ollaan taas, toivottavasti ette ole kaivanneet.

Aloin jo eilen kirjoittaa, mutta sitten huomasin, kuinka taas kerran yritän olla siistimpi sanoissani kuin haluaisin. Kokeillaanpa uudestaan. Huomautan myös heti näin alkajaisiksi, että luvassa on sekä huonoja kännykkäkuvia että vähemmän huonoja kamerakuvia, tai päinvastoin. Päättäkää itse. Niin, ja koko juttu on yhtä sillisalaattia alusta loppuun.

Kesä meni ja syksy tuli. Täällä on nyt harmaata ja märkää, onneksi ei kuitenkaan vielä kylmää.
Kun Belgiassa satoi heinäkuussa viikkokausia vettä, sain nauttia helteistä Suomen kesästä. Kivaa oli!

Kesällä tapasin Suomessa paljon tuttuja ja sukulaisia. Kuvassa ei kuitenkaan ole kumpiakaan vaan Porin Jazzin yleisöä. Saattaahan tuolla tosin joku tuttukin olla joukossa.
Aika lähelle pääsin Sir Eltonia.

Auringonlaskua ihailin Puulavedellä.

Hienoja kiviveistoksia on luontoäiti jaksanut muovata. Tätä kutsutaan Saarnastuoliksi.

Aurinko siirsi värejään merenpintaan jossain Turun saaristossa.

Tässä ollaan Brysselissä parisen viikkoa sitten. Eihän kuvasta kummempaa tule, jos kuvataan kännykällä ikkunan läpi lähes vasta-aurinkoon. No, joka tapauksessa olin yhden toimistorakennuksen 23. kerroksessa ja ihailin häikäisevän sinistä aamutaivasta ja hienoa kaupunkimaisemaa. (Käyttäkää mielikuvitustanne, jos ette saa kuvasta mitään selvää, niin minäkin teen.)

Yhtenä iltana juutuin metroasemalla tanssiryhmän taakse. Harmi, kun en tajunnut ottaa vauhdikkaasta esityksestä videokuvaa. Mutta sellaista se aina on, asiat tapahtuvat niin äkkiä, ettei aina oikein ehdi mukaan. Onneksi sentään ehdin metrojunaan.

Kuuletteko, kuinka autojen torvet soivat? Kukaan ei päässyt eteen ei taakse ja muutama kuski taisi oikein hermostuakin. Tien tukoksen syy on jonon ensimmäisenä. Kuorma-auto oli jostain syystä juuttunut kadunkulmaan.

Kun pääsin lähemmäksi, näin mistä oli kysymys. Nuoret miehet yrittivät nostaa kadun viereen pysäköityä autoa sivuun. Taitavasti parkkeerattu auto tukki kuorma-auton tien. Ohikulkijoiden ja muiden uteliaiden avustuksella ison auton kuski sai ajoneuvonsa lopulta eteenpäin ja pikku auton sivupeilikin pysyi ehjänä. Ei sen ja kuorma-auton väliin olisi mahtunut edes sitä kuuluisaa sunnuntai-Hesaria, tuskin maanantaistakaan.

Metroaseman nurkassa oleva peti on ollut ilman nukkujaa jo muutaman päivän, mihin lienee kulkuri mennyt tai viety.

Edellisen kerran, kun tänne kirjoitin, kerroin kuinka suunnittelimme työpaikan poissaolopäivää ja sen ohjelmaa. Aamupäivän vietimme Antwerpenissä hyväntekeväisyysjärjestön tiloissa. Hienoa työtä siellä tehdään! Moeders voor moeders (äidit äideille) auttaa satoja perheitä viikoittain. Äidit saavat sieltä ruokapaketteja, vaatteita itselleen sekä lapsilleen, leluja, koulutarvikkeita, jne. Palvelujakin oli lastenlääkäristä kampaajaan.

Kuvassa äitiyspaketti pikkuista poikavauvaa varten

Me valmistimme vauvanpeittoja, koulutarvikepaketteja, maalasimme seiniä, kunnostimme puutarhahuonekaluja yms. Vierailumme jälkeen järjestimme vielä työpaikalla keräyksen ja saimme kokoon valtavan määrän lastenvaatteita ja leluja, jotka toimitimme järjestölle.

Moeders voor moeders autaa äitejä kaikella tavalla. Järjestöllä on jopa lapsilaatikko rakennuksen seinässä. Äidillä on mahdollisuus jättää ei-toivotun raskauden jälkeen syntynyt ei-toivottu lapsi siihen. Järjestö huolehtii nimettömän lapsen toimittamisesta adoptoitavaksi.

Kovasti ihmettelin ja oudoksuin asiaa, mutta selitysten jälkeen jotenkin ymmärsin. Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa aviottoman lapsen synnyttäminen on suuri häpeä ja synti, eikä aborttiakaan hyväksytä. Äidille on varmaan monta kertaa helpompaa jättää lapsi paikkaan, josta hänestä varmasti huolehditaan kuin vain johonkin polun varteen. Ei laatikkoa usein käytetä. Kahdeksan vuoden aikana siihen on kerran lapsi jätetty.

Vastaavanlaisia paikkoja on kuulemma jossain muuallakin Euroopassa. Italiassa ainakin. Sieltä kotoisin oleva työkaverini tiesi, että heillä on roskalavojen vieressä nykyisin kylttejä kertomassa yksinäisille äideille, mihin he voivat vauvansa viedä sen sijaan, että unohtaisivat ne roskalaatikkoihin.

En ole varma, olisinko halunnut tietää kaikkea tätä, mutta ei kai tieto pahastakaan ole. Joskus on hyvä nähdä, kuinka epätoivoista elämä voi olla.

Ilman aasinsiltaa voimmekin nyt jatkaa poissaolopäivän kertausta.

Iltapäivän kulutimme suuren kartanon puistossa lip dub -videoita tehden. Arvoin itseni Japani-ryhmään ja eipä aikaakaan, kun aloimme työstää musiikkivideota 80-luvun biisistä "Big in Japan". Kovasti yritimme ja hyvä niin, voitimme palkinnon parhaasta videosta. Olisin sen tänne linkittänyt, mutta kuvausryhmä oli tallentanut kaikki neljä videota yhdeksi, liian suureksi tiedostoksi.

Kukaan ei edes yrittänyt pudota altaaseen.

Itämaiset taustatanssijat kerrankin hetken paikallaan

Illemmalla pistivät Kesäyön unelman keijut ja menninkäiset jalalla koreasti.

Pian sammuvat valot ja musiikki loppuu.

19.6.2011

Kuusikin kukkii

Pihalla tapahtuu outoja. Tänään rankkasateen jälkeen pihakuusi alkoi kukkia. Ovatkohan juhannustaiat ottaneet varaslähdön?

Hui, hai! Ei suinkaan! Minä vain vähän askartelin ja pitihän siitä kuva ottaa. Meillä on taas töissä taas osaston yhteinen poissaolopäivä (*. Tällä kertaa lähdemme Antwerpenin suuntaan ja aamupäivän vietämme hyväntekeväisyysjärjestön tiloissa auttamassa. Onneksi työtehtävistä oli varaa valita. Minä en keittele hilloa tai suklaata saatikka sekoittele saippuaa. Valitsin lastenpeittojen ompeluryhmän, osallistun seinien maalaamiseen ja yritänpä ehtiä rakentamaan liitutaulujakin.

Tuo kukka-perhos-seppele on iltaa ja Shakespearen Kesäyön Unelma -teemaa varten. Vielä pitäisi löytää joku vaatekappalekin seppeleelle seuraksi. Olisiko kenelläkään mitään vinkkejä? Pitkän, kesäisen hameen omistan, mutta joku pusero-/paitasysteemi vielä tarvittaisiin.

Ennen iltaa saamme vielä tutustua, kuinka sujuu virkamiehiltä lip dub. Jaa, ettette tiedä, mitä se on. En minäkään tiennyt ennen kuin otin selvää (enkä vieläkään tiedä, mitä se on suomeksi). Lip dub on vähän kuin karaokea, mutta kukaan ei laula. Teemme musiikkivideoita niin, että musiikki ja laulu kuuluu taustalla, meidän tarvitsee vain väännellä suuta. Kerron myöhemmin, miten meni ja oliko hauskaa ja ennen kaikkea, saimmeko mitään aikaiseksi.

*) Ensimmäisestä poissaolopäivästä voi lukea täältä.

11.6.2011

Ei ole koiraa karvoihin katsomista - Makroviikko 11

Titi-Uu seuraa liikennettä ikkunalla ja auringon säteet lämmittävät selkää.

Tässä taas sama aurinko loistaa Mr Morsen korvaan.

Siinä kaksi pehmolelua kokonaisina. Ikkuna on täynnä nenien jälkiä, mutta kyllä auringon säteet niistäkin läpi pääsee.

Tämän viikon makrokuvissa on paljon valoa. Katsokaa vaikka täältä.

5.6.2011

Salkoruusukin kukkii - makroviikko 10

Tällä kertaa makroviikoilla kuvataan kukkia tai niiden osia. Tällaisia kukkia alkoi viime viikolla ilmestyä salkoruusun varteen.

Kauniita kukkia löytyy lisää täältä.

Kesäkuu alkoi andalusialaisella juhlalla ja lempeällä musiikilla

Onpa ollut kiireinen ja kuuma kesäkuun alku! Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta ja eilen oli puutarhassa lämpöasteita 48.

Kiire alkoi keskiviikkona, kun seisoskelin tuhansien muiden autoilijoiden kanssa Brysselin kehätiellä ja mietin, ehdinkö ollenkaan lentokentälle siskoani vastaan. Olin ajatellut käydä ensin koirien kanssa vähän ulkona ja ehtiä kauppaankin ennen koneen laskeutumista, mutta työmatkan venyessä yli kaksituntiseksi ehdin muuttaa suunnitelmiani useaan kertaan.

Onneksi kone Suomesta oli vähän myöhässä, joten loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Illalla myöhään herkuttelimme omasta maasta nostamillani uusilla perunoilla ja aloimme nauttia muutamasta lomapäivästä.

Torstaina kävimme ihailemassa Euroferia Andaluza -juhlaa Atomiumin juurella. Osuimme paikalle juuri oikeaan aikaan, kun hevoset ratsastajineen esiintyivät yleisölle.


Tämän pätkän nappasin tietysti mistäs muualta kuin Youtubesta.

Andalusialaisen juhlan jälkeen ilonpito jatkui perinteisempään suomalaiseen malliin, keitimme nimittäin taas uusia perunoita. Hassua, kuinka ne maistuvatkin niin kovin hyviltä näin alkukesästä. Mutta ei hauskuus siihen jäänyt. Hyppäsimme autoon ja suuntasimme kohti konserttisali Forest Nationalia. Yusufin esiintyminen oli ihan pakko nähdä ja kuulla ja olinkin hankkinut liput jo hyvissä ajoin. Cat Stevens oli meidän kummankin suosikki silloin joskus, jolloin ei tullut mieleenkään, että miehen voisi joskus nähdä livenä. Nimi on vaihtunut ja mies vanhentunut, mutta ääni oli sama.

Tuttua musiikkia kuunnellessani seurasin yleisöä ympärilläni. Vieressäni istui mies, joka kaikesta päätellen oli tullut konserttiin vaimonsa käskystä. Kertaakaan hän ei taputtanut saatikka olisi muuten näyttänyt, että musiikki olisi kiinnostanut. Tekstiviestien lukeminen ja näpyttely näytti olevan tärkeämpää. Toisella puolen käytävää istuva nuori mies sen sijaan eläytyi musiikkiin joka solullaan. Hän ei varmaan ollut vielä syntynytkään, kun Cat Stevens aloitteli uraansa, mutta kaikkien kappaleiden sanat hän näytti osaavan ulkoa. Kun Yusuf aloitti tutun Morning has broken -laulun, nuori mies pyyhki avoimesti kyyneleitään.



Tämä sieltä samasta tuubista löytämäni video on miehen uudempaa tuotantoa. Yritin etsiä jotain ihan näistä viimeisimmistä konserteista kuvattua, mutta en löytänyt. Vanhat Cat Stevensin piisithän te jo tunnettekin, kuunnelkaa miltä mies nykyisin kuulostaa.

Perjantaina paistoi aurinko taas täydeltä terältä ja suunnitelmiemme mukaan lähdimme katsomaan, miltä Coloman ruusutarha näytti.On se sitten uskomattoman ihana paikka!





En edes ryhdy muistelemaan, mitä nämä ruusut olivat nimeltään. Tässä on vain pienen pieni osa tarhan kukkaloistosta.

Eilisen, paahtavan kuuman päivän vietin puutarhassa makoilemalla. Varjossa oli 30 astetta lämmintä, enkä jaksanut tehdä mitään. Väärin, jotain tein sentään, väsäsin tehosekoittimessa mansikoista, nektariineista ja rahkasta raikasta juomaa. Niin, ja taisin minä muutaman uuden perunankin illemmalla keittää.