Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuodenajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuodenajat. Näytä kaikki tekstit

10.2.2012

Hyvä teko, vaikkakin tosi pieni

Kannoin tänään töihin kolme suurta muovikassillista talvivaatteita, joita ei enää käytetä. Työpaikalla kerätään huopia ja vanhoja, lämpimiä vaatteita asunnottomille, joilla varmasti on tällä hetkellä aika kylmä tuolla pakkasessa. Pakkastalvea on kestänyt jo yli kaksi viikkoa, mikä on täällä erittäin harvinaista.

Brysselissä yritetään nyt saada asunnottomat yömajoihin, mutta kaikki eivät kuitenkaan halua rekisteröityä yöpyjiksi suureen halliin vaan etsivät mieluummin yösijan kadunvarrelta, metroasemilta, puistoista... Monilla kaduilla yöpyjilla on myös koira seuranaan, eikä yömajoihin eläimiä päästetä.
Toivottavasti vaatteistani on iloa joillekin heistä.

31.12.2011

Mennyttä ja tulevaa


Hauskaa ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Huomasin juuri, etten ole kertaakaan kertonut joulukuustani vaikka kaikenlaista onkin tapahtunut.

Olen mm. käynyt katsomassa Moscow City Balletin Joutsenlampi-esitystä, joutunut välttelemään työpaikan lähellä tapahtuneita mellakoita, surrut Liegen ampumavälikohtauksen uhreja ja ihmetellyt poliisin toimintaa.
Naapurissa kävin ihailemassa lopultakin kotiin päässyttä pikkuvauvaa. Dramaattisen elämän alun jälkeen sekä suloinen pikku neiti että äiti ovat nyt kunnossa ja kaikki on hyvin. Vauvan kehitystä kuitenkin seurataan synnytyksessä tapahtuneiden asioiden takia kovin tarkkaan.

Työpaikalla vietimme jokavuotisia joulujuhlia rennoissa tunnelmissa ennen kuin koko väki lähti tahoilleen joulua viettämään. Minä olin viikon verran Suomessa ja sain nauttia joulutunnelmasta lasteni seurassa. Ei haitannut vesisade eikä myrskyt, kun oli niin mukavaa.

Täällä Belgiassa on sää lähes samanlainen kuin Suomessa, ei talvesta tietoakaan. Ihan pian vaihtuu vuosi eikä kevätkään enää ole kaukana. Nostetaan malja ja soitetaan fanfaari tulevalle vuodelle. Tervetuloa 2012!

6.11.2011

Syksyksi analysoitu

Monta vuotta sitten kävin värianalyysissa, vaikka pidinkin sitä turhana. Tiesin, että musta, punainen ja muutkin selkeät värit olivat minua varten. Kun analyytikko alkoi heitellä eri värisiä liinoja hartioilleni ja kertoa, mikä teki ihoni kuultavaksi, mikä harmaaksi ja elottomaksi, aloin pelätä pahinta. Niinhän siinä kävi, että minut analysoitiin syksyksi.

Minkäs sille sitten voi, syksy mikä syksy. Olisi se itsekin pitänyt arvata, kevätaurinko kylvi aina naamani täyteen pisamia ja tukkakin oli luonnostaan vähän punertava, jos oikein tarkkaan katsoi. Analyysi ei kuitenkaan minua suuntaan tai toiseen muuttanut vaan jatkoin musta-punainen-linjalla. Nyttemmin kirkkaan punaista ei enää kaapistani pahemmin löydy, mutta mustaa ja harmaata senkin edestä. Vaikka toisaalta, kyllähän noissa syksyn väreissä paljon kaunista on. Ainakin luonnossa.

Tein huvikseni muutaman kuva-analyysin syksyn väreistä, juuri niistä, joilla minua silloin aikoinaan uhkailtiin. Valokuvat onnistuin ottamaan vapaapäivän koiralenkillä. Ihme sinänsä, sillä joka ainoa kerta, kun kuvaa otin, jompikumpi kiskaisi oikealle tai vasemmalle ja kuvista tuli mitä sattui. Lenkillä kävimme suuren hedelmätarhan alueella Leuvenin pohjoispuolella.

Tässä keltaisia puita ja puskia. Vasemmalla alhaalla on parsaa. Jos oikein tarkkaan katsoo, voi varsissa nähdä pieniä, punaisia marjoja. Muut keltaiset ovat omena- ja päärynäpuita.

Tässä samoja puita, mutta lehdet enemmän oranssit kuin keltaiset. Taitaa tuossa joku oikein metsän puukin olla.

No nyt ollaan jo lähellä värejä, joissa viihdyn. Varsinkin tuosta vasemman yläkulman tummanpunaisesta tykkään, taitaa olla karhunvatun lehti. Sen vieressä on joku vaahtera ja sen alla taas koristepensas, joka yleensä on aika valkoinen, mutta tuo yksilö oli muuttunut vaaleanpunaiseksi. Vasemmalla alhaalla jotain pikkuriikkisiä omenoita ja marjat oikealla löytyivät naapurin piikkipuskasta.

Tässä taas lisää minun värejäni, mustia marjoja ja ruskeaa risuaitaa. Tuo aita olikin ihan uusi löytö puutarha-alueella. Aika kiva. Vasemmalla ylhäällä on polku, jota pitkin palasimme autolle ja oikealla alhaalla maissipellon jämät.

Lehtivihreää on tänä syksynä riittänyt kasveissa pitkään. Omenatarhan puista osa oli vielä ihan kesäisessä puvussa. Oikealla alhaalla omppuja omassa puussa. Vähän niissä on pilkkuja, mutta maistuvat tosi hyville ja mehukkaille, kunhan malttaa kuoria.

Sinistäkin löysin syksystä, vaikkei se taidakaan tämän ajan pääväri olla. Vasemmalla oman puutarhan purjon varsia, jotka minusta ovat kovinkin sinisiä varsinkin, jos niitä vertaa vihreään. Purjon vieressä viinirypäleitä, jotka jostain syystä oli jätetty kuivumaan rusinoiksi. Oikealla alhaalla naapurin koristepensaan marjoja. Missään muualla en ole tuon värisiä nähnyt.


Tässä vielä tunnelmia lenkiltämme. Taustalla sama mäki kuin ensimmäisessä kuvassa.

4.11.2011

Marraskuu on synkän harmaa

Vai synkän harmaa! Oletuksen luin Wikipediasta, mutta kyllä nyt on joku väärässä.
Katsokaa, miltä taivas näytti tänä iltana kotiparvekkeelta länttä eli Lontoota kohti kuvattuna. Ei harmaasta tietoakaan. Tai no, vähän sinistä kyllä, muttei tietoakaan siitä synkästä harmaasta, mihin tähän aikaan vuodesta koko maa yleensä kietoutuu.

Muutenkin on tämä marraskuun alku ollut outo. Päivittäin on ollut lähes 20 astetta lämmintä ja aurinko on paistanut joka päivä.

Tuoreita vattuja olen puskista poiminut vielä tänäänkin.

Keltainen ruusupuskani kukkii ja kypsyttää marjojaan samaan aikaan.

Punainen köynnösruusukaan ei malttanut olla marraskuuta kurkkaamatta.

Hyvä, hyvä ruusukaunokaiseni! Niin sitä pitää marraskuussa kukkia.

Sama ruusu, sama kuvausaika, kamerassa eri asetukset.

Mitäs tästä sanotte? Vieläköhän ehtivät mansikat kypsyä tänä vuonna?

Uudesta bloginäkymästä suurkiitos Elegialle! Kaipasinkin valkoisia ovia.

11.10.2011

Sekalaisia tarinoita epämääräisessä järjestyksessä

Täällä ollaan taas, toivottavasti ette ole kaivanneet.

Aloin jo eilen kirjoittaa, mutta sitten huomasin, kuinka taas kerran yritän olla siistimpi sanoissani kuin haluaisin. Kokeillaanpa uudestaan. Huomautan myös heti näin alkajaisiksi, että luvassa on sekä huonoja kännykkäkuvia että vähemmän huonoja kamerakuvia, tai päinvastoin. Päättäkää itse. Niin, ja koko juttu on yhtä sillisalaattia alusta loppuun.

Kesä meni ja syksy tuli. Täällä on nyt harmaata ja märkää, onneksi ei kuitenkaan vielä kylmää.
Kun Belgiassa satoi heinäkuussa viikkokausia vettä, sain nauttia helteistä Suomen kesästä. Kivaa oli!

Kesällä tapasin Suomessa paljon tuttuja ja sukulaisia. Kuvassa ei kuitenkaan ole kumpiakaan vaan Porin Jazzin yleisöä. Saattaahan tuolla tosin joku tuttukin olla joukossa.
Aika lähelle pääsin Sir Eltonia.

Auringonlaskua ihailin Puulavedellä.

Hienoja kiviveistoksia on luontoäiti jaksanut muovata. Tätä kutsutaan Saarnastuoliksi.

Aurinko siirsi värejään merenpintaan jossain Turun saaristossa.

Tässä ollaan Brysselissä parisen viikkoa sitten. Eihän kuvasta kummempaa tule, jos kuvataan kännykällä ikkunan läpi lähes vasta-aurinkoon. No, joka tapauksessa olin yhden toimistorakennuksen 23. kerroksessa ja ihailin häikäisevän sinistä aamutaivasta ja hienoa kaupunkimaisemaa. (Käyttäkää mielikuvitustanne, jos ette saa kuvasta mitään selvää, niin minäkin teen.)

Yhtenä iltana juutuin metroasemalla tanssiryhmän taakse. Harmi, kun en tajunnut ottaa vauhdikkaasta esityksestä videokuvaa. Mutta sellaista se aina on, asiat tapahtuvat niin äkkiä, ettei aina oikein ehdi mukaan. Onneksi sentään ehdin metrojunaan.

Kuuletteko, kuinka autojen torvet soivat? Kukaan ei päässyt eteen ei taakse ja muutama kuski taisi oikein hermostuakin. Tien tukoksen syy on jonon ensimmäisenä. Kuorma-auto oli jostain syystä juuttunut kadunkulmaan.

Kun pääsin lähemmäksi, näin mistä oli kysymys. Nuoret miehet yrittivät nostaa kadun viereen pysäköityä autoa sivuun. Taitavasti parkkeerattu auto tukki kuorma-auton tien. Ohikulkijoiden ja muiden uteliaiden avustuksella ison auton kuski sai ajoneuvonsa lopulta eteenpäin ja pikku auton sivupeilikin pysyi ehjänä. Ei sen ja kuorma-auton väliin olisi mahtunut edes sitä kuuluisaa sunnuntai-Hesaria, tuskin maanantaistakaan.

Metroaseman nurkassa oleva peti on ollut ilman nukkujaa jo muutaman päivän, mihin lienee kulkuri mennyt tai viety.

Edellisen kerran, kun tänne kirjoitin, kerroin kuinka suunnittelimme työpaikan poissaolopäivää ja sen ohjelmaa. Aamupäivän vietimme Antwerpenissä hyväntekeväisyysjärjestön tiloissa. Hienoa työtä siellä tehdään! Moeders voor moeders (äidit äideille) auttaa satoja perheitä viikoittain. Äidit saavat sieltä ruokapaketteja, vaatteita itselleen sekä lapsilleen, leluja, koulutarvikkeita, jne. Palvelujakin oli lastenlääkäristä kampaajaan.

Kuvassa äitiyspaketti pikkuista poikavauvaa varten

Me valmistimme vauvanpeittoja, koulutarvikepaketteja, maalasimme seiniä, kunnostimme puutarhahuonekaluja yms. Vierailumme jälkeen järjestimme vielä työpaikalla keräyksen ja saimme kokoon valtavan määrän lastenvaatteita ja leluja, jotka toimitimme järjestölle.

Moeders voor moeders autaa äitejä kaikella tavalla. Järjestöllä on jopa lapsilaatikko rakennuksen seinässä. Äidillä on mahdollisuus jättää ei-toivotun raskauden jälkeen syntynyt ei-toivottu lapsi siihen. Järjestö huolehtii nimettömän lapsen toimittamisesta adoptoitavaksi.

Kovasti ihmettelin ja oudoksuin asiaa, mutta selitysten jälkeen jotenkin ymmärsin. Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa aviottoman lapsen synnyttäminen on suuri häpeä ja synti, eikä aborttiakaan hyväksytä. Äidille on varmaan monta kertaa helpompaa jättää lapsi paikkaan, josta hänestä varmasti huolehditaan kuin vain johonkin polun varteen. Ei laatikkoa usein käytetä. Kahdeksan vuoden aikana siihen on kerran lapsi jätetty.

Vastaavanlaisia paikkoja on kuulemma jossain muuallakin Euroopassa. Italiassa ainakin. Sieltä kotoisin oleva työkaverini tiesi, että heillä on roskalavojen vieressä nykyisin kylttejä kertomassa yksinäisille äideille, mihin he voivat vauvansa viedä sen sijaan, että unohtaisivat ne roskalaatikkoihin.

En ole varma, olisinko halunnut tietää kaikkea tätä, mutta ei kai tieto pahastakaan ole. Joskus on hyvä nähdä, kuinka epätoivoista elämä voi olla.

Ilman aasinsiltaa voimmekin nyt jatkaa poissaolopäivän kertausta.

Iltapäivän kulutimme suuren kartanon puistossa lip dub -videoita tehden. Arvoin itseni Japani-ryhmään ja eipä aikaakaan, kun aloimme työstää musiikkivideota 80-luvun biisistä "Big in Japan". Kovasti yritimme ja hyvä niin, voitimme palkinnon parhaasta videosta. Olisin sen tänne linkittänyt, mutta kuvausryhmä oli tallentanut kaikki neljä videota yhdeksi, liian suureksi tiedostoksi.

Kukaan ei edes yrittänyt pudota altaaseen.

Itämaiset taustatanssijat kerrankin hetken paikallaan

Illemmalla pistivät Kesäyön unelman keijut ja menninkäiset jalalla koreasti.

Pian sammuvat valot ja musiikki loppuu.

5.6.2011

Kesäkuu alkoi andalusialaisella juhlalla ja lempeällä musiikilla

Onpa ollut kiireinen ja kuuma kesäkuun alku! Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta ja eilen oli puutarhassa lämpöasteita 48.

Kiire alkoi keskiviikkona, kun seisoskelin tuhansien muiden autoilijoiden kanssa Brysselin kehätiellä ja mietin, ehdinkö ollenkaan lentokentälle siskoani vastaan. Olin ajatellut käydä ensin koirien kanssa vähän ulkona ja ehtiä kauppaankin ennen koneen laskeutumista, mutta työmatkan venyessä yli kaksituntiseksi ehdin muuttaa suunnitelmiani useaan kertaan.

Onneksi kone Suomesta oli vähän myöhässä, joten loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Illalla myöhään herkuttelimme omasta maasta nostamillani uusilla perunoilla ja aloimme nauttia muutamasta lomapäivästä.

Torstaina kävimme ihailemassa Euroferia Andaluza -juhlaa Atomiumin juurella. Osuimme paikalle juuri oikeaan aikaan, kun hevoset ratsastajineen esiintyivät yleisölle.


Tämän pätkän nappasin tietysti mistäs muualta kuin Youtubesta.

Andalusialaisen juhlan jälkeen ilonpito jatkui perinteisempään suomalaiseen malliin, keitimme nimittäin taas uusia perunoita. Hassua, kuinka ne maistuvatkin niin kovin hyviltä näin alkukesästä. Mutta ei hauskuus siihen jäänyt. Hyppäsimme autoon ja suuntasimme kohti konserttisali Forest Nationalia. Yusufin esiintyminen oli ihan pakko nähdä ja kuulla ja olinkin hankkinut liput jo hyvissä ajoin. Cat Stevens oli meidän kummankin suosikki silloin joskus, jolloin ei tullut mieleenkään, että miehen voisi joskus nähdä livenä. Nimi on vaihtunut ja mies vanhentunut, mutta ääni oli sama.

Tuttua musiikkia kuunnellessani seurasin yleisöä ympärilläni. Vieressäni istui mies, joka kaikesta päätellen oli tullut konserttiin vaimonsa käskystä. Kertaakaan hän ei taputtanut saatikka olisi muuten näyttänyt, että musiikki olisi kiinnostanut. Tekstiviestien lukeminen ja näpyttely näytti olevan tärkeämpää. Toisella puolen käytävää istuva nuori mies sen sijaan eläytyi musiikkiin joka solullaan. Hän ei varmaan ollut vielä syntynytkään, kun Cat Stevens aloitteli uraansa, mutta kaikkien kappaleiden sanat hän näytti osaavan ulkoa. Kun Yusuf aloitti tutun Morning has broken -laulun, nuori mies pyyhki avoimesti kyyneleitään.



Tämä sieltä samasta tuubista löytämäni video on miehen uudempaa tuotantoa. Yritin etsiä jotain ihan näistä viimeisimmistä konserteista kuvattua, mutta en löytänyt. Vanhat Cat Stevensin piisithän te jo tunnettekin, kuunnelkaa miltä mies nykyisin kuulostaa.

Perjantaina paistoi aurinko taas täydeltä terältä ja suunnitelmiemme mukaan lähdimme katsomaan, miltä Coloman ruusutarha näytti.On se sitten uskomattoman ihana paikka!





En edes ryhdy muistelemaan, mitä nämä ruusut olivat nimeltään. Tässä on vain pienen pieni osa tarhan kukkaloistosta.

Eilisen, paahtavan kuuman päivän vietin puutarhassa makoilemalla. Varjossa oli 30 astetta lämmintä, enkä jaksanut tehdä mitään. Väärin, jotain tein sentään, väsäsin tehosekoittimessa mansikoista, nektariineista ja rahkasta raikasta juomaa. Niin, ja taisin minä muutaman uuden perunankin illemmalla keittää.

24.4.2011

Kukkivia tienvarsia

Tänään oli taas kaunis ja aurinkoinen kesäpäivä eikä sellaista sisällä voinut viettää. Kukat kukkivat ja kärpäset surisivat. Aurinko porotti siniseltä taivaalta.

Vasemmalla ylhäällä on varmaan joku tuomi, koska tuoksu oli ihan sama. Alhaalla vasemmalla on villivalkosipulia, joka myös tuoksui voimakkaasti.

Pellolle oli piirretty hauskan kimurantteja kuvioita. Taitaa olla sokerijuurikasta maassa muhimassa.

Moottoritiellä oli vilskettä niin kuin aina.

Wisteriat (keskellä) ja syreenitkin (oik. alhaalla) jo kukkivat.

Hevosiakin näin ja kerittyjä lampaita.

Mutta eikös tämä näytä siltä, että kesä on jo kohta ohi? En taida voikukkia kyllä uskoa, eihän kesä vielä ole alkanutkaan.

11.4.2011

Oi, ihana huhtikuu

Muistatteko TV-sarjan Oi ihana toukokuu? Sunnuntaina Wijngaardbergissä kävellessäni minusta tuntui ihan siltä.
Omenapuut kukkivat ja tuoksuivat huumaavasti, linnut lauloivat, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Oli juuri sellainen kesäpäivä kuin Larkinien perheen paratiisissa. Ei tuntunut todelta ollenkaan.

Lämmintä oli 23 astetta, mutta kuumemmalta hedelmäpuutarhassa tuntui. Tai ehkä se oli vain tottumuksen puutetta. Luultavasti poltin naamani vaikka aurinkovoidetta levittelinkin ennen lähtöä.

Kukkivia omena- ja päärynäpuita silmänkantamattomiin

Työnnä nenä ihan kiinni, niin tunnet tuoksun.

Persikkapuiden kukinta alkoi jo olla lopuillaan, mutta muutamia kaunottaria vielä löysin.

3.4.2011

Viikonloppuelämää toreilla ja turuilla

Täällä on kevät! Eilen tosin luulin, että oli jo kesä, kun lämpötila kohosi 25 asteeseen, mutta onneksi tänään palattiin 16 asteen normaaliuteen. Kyllä huhtikuun alku on ihan liian aikasta kesän tulla, vai mitä?

Lauantaitorilla oli myytävänä jo kaikenlaisia taimia ja sipuleita.

Kevätesikot kukkivat kauniin värisinä. (Torikuvat otin kännykällä, eivätkä ole oikein mistään kotoisin.)

Raparperit ovat ihan salaa päässeet pihalla kasvamaan noin suuriksi.

Kannoin eilen vintillä talvehtineet pelargoniat pihalle. Kevätaamupalaksi ne saivat lehmänlantarakeita ja runsaasti uutta multaa.

Omenapuu oli myös päässyt ihan salaa touhuamaan. Saa nähdä, kuinka kauan kestää kunnes nupuista tulee kukkia.

Viimeiset narsissitkin piti pihalla kuvata. Ensi viikolla nämäkin ovat varmaan jo ihan nuupallaan.

Aurinkoisen päivän jälkeen kuuntelimme koiran kanssa yöllä ukkosta ja rankkasadetta. Ei meitä pelottanut, mutta jyrinä piti hereillä. Kyllä kasvien nyt kelpaa taas jatkaa kasvuaan, kun saivat ämpärikaupalla vettä niskaan.

Tänään matkasimme Kalmthoutse Heidelle ja teimme siellä kolmen tunnin lenkin. Toivoin, että kanervat olisivat olleet kukassa, mutta eivät olleet. Niiden kukinta-aika on tainnut olla jo aikoja sitten, enää oli jäljellä vain ruskeat varvut ja kuivuneet kukat.

Jotain väriä nummella sentään oli! Kannot kukkivat täynnänsä vihreitä kääpiä.