Kaaos repesi liikenteessä

Eihän tämä ole mistään kotoisin, kun en enää mitään saa kirjoitetuksi. Tammikuukin meni tuossa ihan hujauksessa. Töissä on ollut kiireistä aikaa ja kotona olen vain löhönyt ja lihonut.

Automessuilla kyllä piipahdin. Ei minulla mitään autokuumetta ole, mutta kun messukeskus on tuossa ihan vieressä niin kävin katsomassa kiiltäviä ajopelejä. Tosin matka oli tällä kertaa yhtä tyhjän kanssa. Samanlaisilta ne kaikki näyttivät ja myyntivalttikin oli kaikilla kauppiailla sama. Tuntuu, että uudet autot kulkevat pelkästään ilmalla, niin vähän ne kuluttavat. Lisäksi autojen päästöt ovat niin pienen pieniä, ettei pakoputkesta enää mitään saasteita tai muita epämiellyttävyyksiä ulos tule. Tuskin niissä pakoputkea enää olikaan.

Osastolta toiselle rampatessani alkoi jo luontoystävällisyyden ja ekologisuuden hehkutus ärsyttää. Ehkäpä joku ostaja saa hyvän mielen, kun oma hiilijalanjälki (muka) pienenee.

Näin kamala irvistys on Rolls-Roycella. Toivottavasti kaupanpäällisinä tulee koppalakkinen kuljettaja, ettei itse tarvitse rattia väännellä työmatkaruuhkassa. Tai ei kai tällaisen ostaja töitä tee, laskee vain osakesalkkujensa sisältöä takapenkillä ja maistelee mallasviskiään, kun James kuljettaa kokouksesta toiseen.

Tällä punaisella kiitäjällä matka sujuisi nopeasti. Tuskin tämä on kuitenkaan yhtä hyvin varusteltu kuin se saman merkkinen, jolla James Bond kurvaili.

Aikamatkalla piipahdin iloisella 30-luvulla ja ajelin Packardillani pitkin rantabulevardia tukka hulmuten.

Ja taikaisin nykyaikaan. Tässä on avaruusalus, joka odotti lähtölaukaisuaan työpaikan aulassa. Kaipa se lähti maata kiertämään, kun seuraavana päivänä ei aulassa näkynyt muuta kuin nokinen vana lattialla. Kumma kun ikkunat eivät olleet sirpaleina.

Työpaikasta tuli mieleen tämän viikon maanantai, kun Belgiassa oli yleislakko. Täällä sellaisia järjestetään silloin tällöin, kun ammattiyhdistykset vastustavat hallituksen säästöpäätöksiä. Ei tämä kyllä yleislakolta vaikuttanut, kun lähes kaikki toimistot ja kaupatkin olivat auki. Julkinen liikenne tosin oli seisahduksissa ja minunkin piti ajella autolla töihin.

Otsikon lainasin mukaellen täältä. Aika lailla nauratti tuo kaaoksen repeäminen. Liikennettä ei lakkopäivänä ollut Brysselin seudulla juuri lainkaan.

Portaissa nurin ja vettä niskaan

Siinähän se tämä päivä otsikossa kaikessa lyhykäisyydessään on. Taisi olla taas aamulla ajatukset jossain muualla, kun töihin mennessäni kompastuin portaissa. Kaatua rojahdin polvilleni ja iskin käteni kipeästi betoniin. Onneksi en tällä kertaa laskeutunut naamalleni. Nousin hissuksiin ylös ja polviin sattui niin vietävästi.

Ohi kulkenut nuori mies kysyi, josko olin kunnossa ja tottakai olin. Mitäs pienistä. Vähän oli vaikea kahta jalkaa linkaten kuitenkin perille päästä. Onneksi nyt ei polviin enää satu. Mahdollisia mustelmia en ole vielä tarkistanut.

Jonkin aikaa ehdin aamulla työpöytäni ääressä istua ja yrittää selvittää paria kiireistä juttua, kun tietokone sanoi PAM! Samaan aikaan aloin kuulla veden lotinaa ja huutoja käytävältä.

Voihan Niagaran putous! Toisella puolen käytävää olevan toimistohuoneen katosta tuli vettä huoneeseen kaatamalla. Vuoto, tai oikeammin tulva, sai alkunsa, kun huoltomies oli tullut ihmettelemään huoneessa kuuluvaa omituista ääntä. Jotenkin mies löysi heikon kohdan ja pato murtui. Onneksi työkaveri oli ottanut henkilökohtaiset tavaransa mukaansa, kun huoltomies portaiden kanssa valtasi huoneen.

Siellä hän yritti epätoivoisesti tukkia vuotoa, kun huoneen ulkopuolelle kerääntyi väkeä asiaa ihmettelemään. Ei tainnut olla huoltomiehen paras päivä. Joku sanoi jopa kiroilua huoneesta kuulleensa. Kännykkäkin sieltä lensi päin ihmettelijöitä. Vähitellen vettä alkoi valua naapurihuoneisiinkin ja lattia tulvi monen neliömetrin alueelta. Isopäällikkö tuli korkokengissään ihmettelemään ja päätti siltä seisomalta, että nyt pidetään vähän pidempi lounastunti ja katsotaan iltapäivällä, kuinka asia on hoitunut.

Ei ollut roskiksista veden kerääjiksi

Iltapäivällä oli kaikki sähköt katkaistu eikä työnteosta mitään tullut. Jossain vaiheessa käytävälle ilmestyi viiden miehen ryhmä tilannetta ihmettelemään. Suurin huoli heillä tuntui olevan, kuinka käytävän matto saadaan pestyksi. Ehdotimme, että tutkisivat ensin, kuinka paljon vettä sisäkatolla vielä on ennen kuin alkavat mattoa pesettää.

Pakkohan minunkin oli paikalta poistua, kun mitään ei voinut tehdä. Sähköt saadaan takaisin kuulemma aikaisintaan aamulla. Oli tuosta pakollisesta iltapäivästä jotain hyötyä. Kotimatkalla piipahdin paikallisen Stokkan hulluilla päivillä ja löysin itselleni talvitakin.

Lakko- eli ruuhkaperjantai

Kun kerran en pääse työasioissa yhtään eteenpäin, niin kerronpa teille, että Belgiassa on tänään yleislakko. Lakko ei töitäni jarruta vaan temppuileva projektiohjelma, mutta levätköön nyt vähän aikaa. Ehkä se kohta taas suostuu yhteistyöhön.

Nyt pitäisi koko maan pitäisi olla pysähdyksissä. Alkuviikosta kuulin, että julkinen liikenne ei toimi, kaupat, postit ja pankit ovat kiinni ja muutenkin on ihan kamalaa. Eilen oli uutisissa, että Wallonian puolella junat tuskin liikkuvat mihinkään, kun taas Flanderissa on rautateillä lähes normaali tilanne. (Mikä nyt sitten tässä maassa on normaalia?)

Tilannetiedotteita tuli kaiken päivää sähköpostilaatikkoon ja työkaverit yksi toisensa jälkeen ilmoittivat pitävänsä lomapäivän, kun eivät viitsi jonottaa liikennekaaoksessa töihin päästäkseen. Minä ajattelin ottaa härkää sarvista ja körötellä töihin omalla autolla. Lastasin auton CD-levyillä ja kaiken varalta olin tehnyt pari eväsleipääkin mukaani. Lähdin kotiportilta varttia yli seitsemän ja puolen tunnin kuluttua olin jo työpöytäni ääressä. Ei paha ollenkaan, eväitäkään en ehtinyt syödä!

Muutaman ratikan näin matkallani ja taisi yksi bussikin liikenteessä olla. Ruuhkaa ei ollut missään, ei edes Brysselin kehätiellä. Tuskin samanlainen onni kuitenkaan potkii kotiin mennessäni. Luultavasti kaikki lähtevät töistään samoihin aikoihin ja odotettavissa on hidastakin hitaampaa kotimatkamatelua. Harmittaa, kun söin voileivät jokin aika sitten. Musiikkia vielä onneksi piisaa. En päässyt aamulla kuin alkuun Norah Jonesin CD:tä. Ei ollut oikein minun makuistani musiikkia, mutta pari kappaletta maistui hyvältä.



Tämä kuulosti aamuajelulla mukavalta.

P.S. Älkää luulkokaan, että olen tänään vain blogiani päivittänyt. Paljon muutakin olen ehtinyt tehdä, mm. saada sen tökkivän projektiohjelman taas käyntiin.

Uhkakuvia siellä sun täällä

Paljon on vettä virrannut Kokemäenjoessa ja Zennessä tämän runsaan kuukauden aikana, jonka olen pitänyt blogihiljaisuutta. En vieläkään lupaa säännöllisesti raportoida, mutta joskus jotain kuitenkin. Jos tuntuu, että on asiaa.

Euroopassa on kuulemma nostettu turvavalmiustilaa terrorismin uhan takia. Täällä meillä sitä ei pahemmin näy, mitä nyt metroasemilla maleksii enemmän poliiseja kuin yleensä ja roskikset on teipattu kiinni. Että poliiseilla olisi muutakin tekemistä, kuin kuljeksia pyssy vyöllä, voisivat ne kulkeissaan pistää metroasemien nurkkiin kuseskelijat siivoamaan jätöksensä. Vaikka se ei taida olla terrorismin estämistä. Ei sen puoleen, kusenhaju em. julkisilla paikoilla on sen verran katkeran kitkerä, että pelkästään sitä voi pitää vakavana iskuna ihmiskuntaa kohtaan.

Roskiksien teippauksellakin on varmaan tarkoituksensa, mutta lievästi minua huvitti, kuin luin teipissä olevaa tekstiä. Monella kielellä toivotaan kaikkien huolehtivan yhteisestä siisteydestä. Milläs huolehdit, jos roskat pitää maahan/lattialle heittää?

Töissäkin tuli kaikille tänään turvaviesti. Toimistorakennuksemme eri osia yhdistävien kävelysiltojen käyttö on ehdottomasti kielletty tänään iltapäivällä. Ajattelin ensin, että siltainsinööri on yhtäkkiä huomannut vakavan virheen lujuuslaskelmissaan, mutta ei asia ollutkaan niin vakava. Meille tuleekin kylään ihan komissaari! Kävelysilloilta ei vierailun aikana saa syljeskellä tai heitellä purkalla alhaalla olevaa yleisöä saatikka huudella epäsopivia kommentteja. Saattaapa kiellon taustalla olla pikkuriikkisen lujuuslaskenta-ajatustakin, who knows.

Kurkkasin juuri sisäpihalle ja siellä puunataan lattiaa oikein lakaisukoneiden kanssa ja rakennetaan pääesiintyjälle lavaa. Toivottavasti kukaan ei liukastu tai putoa lauteilta. Minä aion pysyä toimistossani ja katsella komissaaria ikkunan läpi. Voi kuitenkin olla, etten kuule puheesta mitään, ikkunaa en näet saa auki kuin väkivalloin.

Juuri täällä, juuri nyt

Olen työmatkalla Wienissä. Tänään puolelta päivin aukeaa 18. AIDS-konferenssin näyttelyalue ja työpaikkani on siellä näyttävästi esillä. Taskussani on VIP-lippu illan avajaisiin ja pääsen jo tänään näkemään suuren idolini Annie Lennoxin. Huh, jaksan tuskin odottaa.

Tulin kaupunkiin eilen aamulla ja minulla oli vähän aikaa kierrellä kaupungilla. En ole täällä ennen vieraillutkaan ja täytyy sanoa, että kyllä on kaunista. Historian siivet havisevat mukulakivikaduilla taiteillessa ja ohi kopottelevia hevosia katsellessa ja kuunnellessa. Mozartin asuintalokin löytyi ihan sattumalta, kun illalla kuljeksin hiljaisilla kaduilla.

Kaupungin hiljaisuus tuntui oudolta. Lauantai-ilta eikä meteliä missään. Olin ehkä liian aikaisin liikkeellä. Iltakahdeksan jälkeen näkyi liikkeellä olevan vain turisteja ja iltapuvuissaan juhlimaan meneviä porukoita. Ihmettelin niitä iltapukuja hetken, mutta sitten muistin, että eilen oli AIDS-konferenssin valtava Life Ball -juhla kaupungintalon aukiolla. Olisi tehnyt mieli lähteä katsomaan, mutta unohdin iltapukuni kotiin. Harmi. Ei vaan, jalkani olivat jo turvoksissa ja kipeinä koko päivän kävelystä ja konferenssikeskuksessa juoksemisesta, joten lisäkävely sai jäädä. Kävin vain hotellini vieressä olevassa intialaisessa ravintolassa syömässä ja menin katsomaan juhlaa postimerkin kokoisesta televisiosta.

Täällä en ollut eilen. Kuva on julkeasti lainattu nettiuutisista.

Kesäkatsaus

Hauskaa kesää!

Meillä on täällä aivan upea ilma. Lämmintä lähes 30 astetta ja aurinko on paistanut täydeltä terältä jo monta päivää. Ihana kesä! Lomani ei ole vielä lähelläkään, mutta tällaisessa säässä viikonloppukin tuntuu lomalta. Viime aikoina on ollut niin paljon säpinää ja touhua, että pari vapaapäivää tuli tosiaan tarpeeseen.

Nuoria interrailaajia on pyrähtänyt kotonamme sekä meno- että paluumatkallaan, työpaikalla vietimme koko osaston yhteistä kesäpäivää afro-brasilialaiseen tyyliin, olen päntännyt hollanninkokeeseen (oli muuten vaikea) ja suuren konferenssin järjestelyt ovat pitäneet kiireisenä.

Tässä vähän kuvia viime aikojen tunnelmista.

Ei ole juhannuskoivua eikä -ruusua, mutta onpas juhannusroskis! Tämän näin perjantaina ruokatunnilla.

Veimme railaajat Namuriin, josta he aloittivat parin päivän pituisen kotimatkansa.

Tämä on aidon afrikkalaisen pukuni helmaliehuke. Sain kaksiosaisen puvun ja turbaanikankaan parilla kympillä työpaikan viereisestä afrikkalaiskaupasta.

Siirtykäämme seuraavaksi omalle pihalle:

Lipstikka on kasvanut jo yli kaksimetriseksi. Kohta joudun leikkaamaan sen poikki, mutta ei hätää, se ehtii vielä kohota korkeuksiin ennen syksyä.

Omista valkosipuleista on tehty jo rosmariini- ja chilimarinadia ja muutama pullollinen valkosipuliöljyäkin on valmistumassa. Loput herkut sidoin tänään leteille.

Kamera on kiva kaveri. Tänäänkin se yllättäen löysi kypsiä vadelmia.

Arvatkaapa, mitä näistä pikkuisista pitäisi tulla? .... No, viinirypäleitähän niistä. Hedelmät ovat vielä nuppineulan pään kokoisia. Saa nähdä, ehtivätkö kypsymään tänä kesänä.

Aurinkoisia päiviä

Olipas kiireinen viikko! Sen lisäksi, että töitä on piisannut ihan kiireeksi asti, istuin kaksi päivää kuuntelemassa, mitä tunneälyllä tarkoitetaan. Mielenkiintoinen koulutustilaisuus totta tosiaan, tajuaisivatpa pomotkin osallistua. Mutta ei siinä vielä kaikki! Torstaina pääsin esittelemään hienoa powerpoint-esitelmääni isolle porukalle. Ihan kiltisti kaikki seurasivat ja muutama oikein kiittikin mielenkiintoisesta esityksestä.

Viikon kohokohta oli kuitenkin ihan alku viikosta tai oikeastaan jo aikaisemminkin, kun siskoni kävi kylässä!

Kävimme tietysti Brysselissä tarkastamassa, että EU-valtioiden liput olivat suorassa ja ison lasitalon ikkunat puhtaat.

Antwerpenissa vietimme sunnuntai-iltapäivän ja ihailimme mm. kaunista Grote Marktia ennen kuin ajelimme ratikalla Sportpaleisiin...

...katsomaan ja ennen kaikkea kuuntelemaan näitä kahta. Kyllä kannatti!

Maanantaina kuljeskelimme tuntikausia puutarhamessuilla tässä ihan naapurissa.

Mehitähdet kasvoivat kivissä

Nämä kaunottaret taas proosallisesti ruukuissa

Oli väsähtäneitä pihatonttuja...

...ja karkuun hyppääviä sekä lentoon lähteviä.

Linnan sisäpihalla virkistimme itseämme lasillisilla lähikylän panimon olutta.

Ihailimme linnaa myös ulkopuolelta.

Pioneissa kävi aika vilske.

Sisko leikki tulitikkulaatikkoa mammuttipuun juurella.

Vielä ehdimme nähdä rhododendroneidenkin kukintaa. Nyt ovat kukat jo lakastuneet.

Juhannusruusu levitti tuoksuaan ulosmenoportin vieressä.

Kotimatkalla kävelimme näiden ohi.

Kyllä taitaa sisko tulla toistekin. Paljon jäi vielä näkemättä.

Jännitystä elämään

Hassua, siskoni tulee tänne muutaman päivän vierailulle ja minua vähän jännittää. Eikös matkustajn pitäisi kärsiä matkakuumeesta eikä yösijan antajan? Olen varmaan liikaa pohtinut, kuinka hän viihtyy täällä ja mitä pitää näkemästään.

Viime vierailun aikaan emme ehtineet oikein käymään muualla kuin Brysselissä, mutta nyt on aikomuksena kuljettaa siskoa pidemmälläkin. Ja sunnuntaina menemme Eric Claptonin ja Steve Winwoodin konserttiin Antwerpeniin. Siitä tulee hauskaa!

Taitaa minua myös jännittää ensi viikon työasiat. Torstaina joudun/pääsen esittelemään yhtä työjuttua isolle yleisölle. Esittelin minä sitä jo tänäänkin, mutta kuulijat olivat saman sarjan tekijöitä, jotka ovat tottuneet höpinöihini. Torstaina on edessäni iso salillinen esimiehiä ja muita virkamiehiä. Tarjoituksena olisi "myydä" työtapamme ja -välineemme muille osastoille.

Tuskinpa kuitenkaan itseäni täysin nolaan. Asia on kaikin puolin tuttu, olenhan itse ollut sitä suunnittelemassa ja kehittämässä. Toivottavasti tämä etukäteispohdinta helpottaa ainakin esityksen laadinnassa.

Mutta nyt unohdetaan työasiat ja aletaan valmistautua vierasta varten! Huomenna minulla on lomapäivä ja maanantaina Belgia on helluntain takia kiinni eli odotettavissa on kunnollisen pituinen viikonloppu.

Mitäs, jos käytäisiin torilla ostamassa artisokkia ja mansikoita...

...ja/tai juustoja

Entä, jos sisko tarvitsisi uudet uikkarit? Ei hätää, kyllä torilta löytyy.

Hauskaa pääsiäistä!

Pääsiäistervehdys omalta pihalta

Tänään alkoi loma, joka jatkuu vielä viikon pääsiäisen jälkeenkin. Hyvä niin, sillä viime aikoina olen saanut töissä paahtaa hiki hatussa. Monen monituista asiaa ja projektia piti saada ennen kuun vaihdetta päätökseen ja niin kuin usein ennenkin, suuri osa tehtävistä jäi viime tippaan. Kun saman asian kanssa touhuaa monta henkilöä, on ihan varma, että jossain vaiheessa homma alkaa tökkiä. Loppujen lopuksi asiat tulivat hoidetuiksi, vaikka kyllä vielä eilen iltapäivällä punersi hermostuksesta useampi kuin yksi naama.

Aamulla nukuin pitkään. Koirat olivat ihmeissään, kun kukaan ei kiirehtinyt töihin. Sen sijaan lähdettiin lenkille, vaikka ilma ei mitenkään lämmin ollutkaan. On tuullut ja tuivertanut ja satanut vettä ja rakeita, mutta kun on kunnolla vaatetta päällä, ei kylmä pohjoistuulikaan haittaa. Lenkillä nähtiinkin kaikenlaista mukavaa ja kaunista.

Valkovuokot ovat jo aloittaneet kukinnan.

Magnoliat ovat juuri nyt upeimmillaan. Harmi, että ne kukkivat kovin lyhyen ajan, viikon päästä kukkia tuskin enää on.

Märältä niityltä löytyi kevätesikoita...

...ja polun varrelta kevään ensimmäinen voikukka.

Tällaisesta ryteiköstä haettiin ämpärillinen pieniä nokkosia, jotka näin keväällä ovat parhaimmillaan.

Arvatkaapa mikä tämä kasvi on?
Ei, ei se ole kielo vaan villivalkosipuli. Niitä kasvoi samassa ryteikössä kuin nokkosia. Kaivoimme muutaman ylös juurineen ja istutimme puutarhan perälle. Toivottavasti osaavat sielläkin kasvaa. Villilaukan lehdet ja kukat ovat kovin maukkaita ja koristeellisia vaikkapa salaatin joukossa.

Ryteikössä puut ja pensaat kasvattivat lehtiään. Tämä pieni oli kuin perhonen.

Tällainen otus tuli aidan takaa ihmettelemään ohikulkijoita. Pässiherra tuntui olevan vaimoistaan kovasti ylpeä. Se kävi välillä tarkistamassa, että kolmella lampaalla kaikki oli hyvin ja palasi taas takaisin kuvattavaksi.

Haaveellista työtä

Olin aamutuimaan kokouksessa, jossa käsiteltiin papereiden sekä niiden sähköisten versioiden käsittelyä.

Minusta on aina hauska nähdä, kun ihmiset ovat jostain asiasta kerta kaikkiaan innoissaan ja puhuvat suu vaahdossa, kuinka ihana tämä systeemi on ja kuinka tieto on avointa kaikille (Tähän tuli tosin heti täsmennys, ettei kaikki tieto eikä ihan kaikille.), kuinka kaikki sujuu kuin leikki, kun vain jokainen ensin hoitaa oman osuutensa. Tuossa oman osuuden vaiheessa minua yleensä alkaa hymyilyttää. Ihan mikä asia vaan sujuisi kuin leikki, jos jokainen osaisi, tekisi, viitsisi, jaksaisi jne. tehdä niin kuin pitäisi. Mutta ei se niin mene.

Yhä vieläkin me ihmiset olemme erilaisia ja ymmärrämme tai haluamme ymmärtää asiat eri tavoin. Luetun ja kuullun ymmärtämiseen vaikuttaa myös äidinkieli ja kulttuuri eikä kaikki mene ollenkaan kaikille perille samalla tavoin.

Kokouksen vetäjä jatkoi innoissaan puhettaan. Kuuntelin ja välillä huvitin itseäni ajatuksella, että tilanne oli melkein kuin jostain hurmostilaisuudesta. Onneksi kaikki osallistujat istuivat tukevasti tuoleillaan, muuten olisi joku voinut jo kaatuakin.

Kun puhuja lopuksi päästi suustaan, että haaveena oli, että jonkin ajan kuluttua työpöytämme ja arkistokaappimme olisivat tyhjiä asiakirjoista ja papereista ja hoitaisimme kaiken työnteon pelkästään tietokoneen avulla, röhähdin nauruun. En voinut olla hiljaa vaan sanoin, että samasta haaveesta kuulin ensi kerran ainakin jo neljännesvuosisata sitten. Sen jälkeen paperipinot työpöydillä ovat kasvamistaan kasvaneet.

Säästyisihän siinä paljon metsiä, jos paperia ei enää käytettäisi, mutta suuresti epäilen, että kokouksen vetäjäkin joutuu jossain vaiheessa haaveestaan luopumaan.

"Näinä aikoina on haaveista vaiettava" (Aki Luostarinen, Runoja 1976)

Sanoista tekoihin

Kävin eilen kehityskeskustelua esimieheni kanssa. Viime vuonna juteltiin samoista asioista ja melkein samoin sanoin. Paljon ei ole vuodessa asiat eteenpäin menneet.

Nyt tosin tuli yllätyksenä esimieheni ehdotus ryhtyä hoitamaan melkein tyystin uusia juttuja. Hän oli sitä mieltä, että minun pitäisi ottaa yhden aihepiirin asiat täysin kontolleni. Toistaiseksi olen asiasta huolehtinut vain osittain, mutta en ole ollut oikein tyytyväinen tilanteeseen. Oikeasti vastuussa oleva henkilö ei muista aina kertoa, missä mennään. Esimieskin oli sitä mieltä, että hänen olisi hyvä olla asioista perillä ja uskoi minun olevan vähemmän ailahteleva kuin se toinen ihminen. Ehkä olenkin, en tiedä.

Ongelmana on nyt tietysti se, kuinka homma hienotunteisesti siirretään tontilta toiselle ilman, että nykyiselle vastuuhenkilölle tulisi paha mieli. Onneksi minun ei sitä puolta tarvitse hoitaa. Eiköhän esimiesten asia ole järjestää työt niin, että ne sujuvat. Nyt odottelen vähän aikaa ja jos mitään ei tapahdu, otan asian puheeksi.

Allekirjoittaa, ei allekirjoita, allekirjoittaa, ei allek...

Kuinka voikin joskus joku minimaalisen pieni yksityiskohta viedä megalomaanisen paljon aikaa? Väänsin töissä paria lyhykäistä tekstiä ensin kolmisen päivää. Lopulta kaikkien muutosten ja korjausten jälkeen paperit olivat vain allekirjoitusta vailla, kun koko homma tyssäsi siihen.

Henkilö, jonka piti allekirjoittaa, oli työmatkalla. Ensimmäinen sijainen oli juuri ehtinyt lähteä töistä kotiin. Toinen sijainen samoin. Kolmas järjestyksessä ei suostunut allekirjoittamaan, koska alkuperäinen allekirjoittaja olikin sillä välin jo tullut, mutta oli ehtinyt lähteä jo kotiin. Jaaha, no odotetaan huomiseen.

Tänään eli eilisen huomenna allekirjoittava henkilö oli kokouksen puheenjohtajana toisaalla, ensimmäinen sijainen oli samassa kokouksessa, mutta ei voinut allekirjoittaa, koska aito allekirjoittaja oli paikalla. Toiselta ja kolmannelta ei kysytty enää mitään. Taas odotetaan.

Nyt noin kuudes satunnainen allekirjoittaja yrittää ystävällisesti työntää ensimmäisen allekirjoittajan käteen kynän ja pyytää paria nimmaria. Katsotaan, onnistuuko.

Sillä välin toisaalla odotetaan niitä kahta paperia takaisin ja toivotaan, että ne saataisiin eteenpäin vielä tänään. Jos ei saada, kulkee se posti maanantainakin. Jos menee maanantaihin, taidankin koristella lähetykset serpentiineillä sekä kissa- ja koiranaamareilla. Täällä nimittäin on karnevaaliaika täydessä touhussa ja ilo ylimmillään viikonloppuna ja alun ensi viikkoa. Saa nähdä, onko töissä ketään muita kuin minä.

Kuvilla ei ole mitään tekemistä karnevaalien tai allekirjoitusten kanssa. Otin yhtenä aamuna kännykällä kuvan metroaseman uudesta, hienosta pyöräsuojasta. Pyöriä varten on oikein valotkin.

Toinen kuva on otettu tällä viikolla sinä aamuna, kun Belgia pysähtyi. Lunta oli satanut noin 2-3 cm ja "epätavalliset liikenneolosuhteet" aiheuttivat moottoriteille yhteensä noin 1000 km:n jonot. Autot liukastelivat ojiin ja bussit jäivät varikoille. Metrot kulkivat, mutta eipä niissä paljon matkustajia ollut, kun autoilijat eivät päässeet edes parkkipaikalle, siellä se tyhjyyttään ammotti.

Loogista, tietenkin!

Sain heti ruokatunnin jälkeen puhelun työpaikan vastaanotosta. "Rouva Lakritsirouskulle olisi täällä vieras, voisitteko ystävällisesti tulla hakemaan?" Ei minulla pitänyt olla palaveria kenenkään kanssa ja vähän ihmettelin. Menin kuitenkin katsomaan, kuka oli tulossa kylään.

Vastaanottotiskin edessä kyykisteli minulle tuntematon henkilö kaivaen salkkuaan. Esittelin itseni ja hän sanoi: "Oikeastaan minun olisi pitänyt ottaa yhteyttä Neiti Lakritsirauskuun, mutta kun kokous on tässä rakennuksessa ja neiti tuolla toisessa, niin pyysin virkailijaa soittamaan jollekin toiselle. Teidän nimenne oli puhelinluettelossa seuraavana, joten ajattelin, että ehkä tietäisitte kokouksesta jotain."

Häh? No mutta tietysti, selvähän se! Jos kerran olen aakkosissa heti kokousjärjestelijän jälkeen, tiedän ihan varmasti kokouksesta kaiken. En jäänyt väittelemään vaan kysyin, missä kokoushuoneessa herran olisi pitänyt olla, vein hänen sinne ja toivotin antoisaa palaveri-iltapäivää. Kovasti hän näytti olevan mielissään, kun pääsi tuttujen pariin.

Näkymättömänäkö?

Olen muuttunut, tai ainakin muuttumassa, näkymättömäksi. Tänä aamuna sain siitä taas muutaman todisteen. Ensimmäinen tapahtui metrossa, jossa istuin kaikessa rauhassa ja lueskelin pokkariani. Yhtäkkiä syliini istuttiin. No, ei vieras rouva ihan ehtinyt syliin saakka, kun jo älähdin. Taisi hänkin huomata, että paikka oli jo varattu ja kovasti pyyteli anteeksi. En sen kummemmin asiaa miettinyt, sattuuhan sitä, että aamuisin on silmät vielä kiinni.

Pääsin omalle pysäkilleni ja poistuin metroasemalta samoja portaita kuin aina. Juuri portaiden yläpäässä oikealta pyyhälti ohi isokokoinen mieshenkilö, joka ei katsonut oikealle ei vasemmalle. Mennessään hän melkein tönäisi minut takaisin portaisiin. Pelästyin ja huusin miehelle jotain, mutta ei se ryökäle edes vilkaissut päinkään. Sen kuin meni menojaan ja minä jäin ihmeissäni katsomaan perään.

Hetken kuluttua ylitin katua ja ystävällinen autoilija pysähtyi antamaan minulle tietä eli näki aivan hyvin, että ihminenhän se siinä. Samasta suunnasta tuli polkupyöräilijä kirkaan raidallinen pipo hauskasti heiluen ja silmät ja ajatukset ilmeisesti ihan jossain muualla kuin ajotiellä. Kiireinen nainen ei selvästikään nähnyt edes punaista kaulahuiviani. Siitä vain suhahti ohi niin, että takinliepeeni olivat jäädä pinnojen väliin. Taas pelästyin.

Töihin päästyäni piti heti kysyä työkavereilta, josko he näkivät minut tai eivät. Sanoivat näkevänsä. Olivat kyllä jo ehtineet ihmetellä, kun työhuoneessani oli valot ja tietokone päällä vaikka minusta ei mitään kuulunutkaan. Samaa aloin ihmetellä minäkin. Siivoojat jättävät joskus valot huoneeseen, mutta että tietokonekin. Olen ihan satavarma, että sammutin virran eilen illalla, kun lähdin kotiin.

Viho viimeinen

Miksi muuten sanotaan viho viimeinen? Onko viho lyhennys sanasta vihdoinkin? Oli miten oli, tänään olen viimeistä päivää töissä ennen lomia. Aamupäivällä ehdin vielä vähän tehdä töitä ja sitten olikin vuorossa osaston joululounasjuhlatilaisuus. Kyllä meillä olikin hauskaa!

Yli 150-päinen porukka oli kokannut, leiponut ja ostanut ruokia jos jonkinlaisia. Oli italialaisia antipastoja, espanjalaista paellaa, aasialaista kanankoipia ja vihanneswokkia, juustoja, lihapullia, suomalaisia karjalanpiirakoita ja salaatteja jos jonkinlaisia. Paistamani lihapaisteijat sopivat hyvin seuraan eivätkä ainakaan huonoja olleet, kun kaksi suurta tarjoiluvadillista tyhjentyi tuota pikaa. Juomiakin oli kaikenlaisia, mutta runsaasta tarjonnasta huolimatta ihmiset näyttivät pysyvän selvin päin.

Joulujuhlallamme oli korkeatasoinen alku kun yksi kollegani lauloi ooppera-aarian sisäpihan tasanteella. Naisen kaunis ja vahva ääni pysäytti ohikulkijatkin. Suurin osa työkavereistani tiesi naisen taidot, mutta monet silti yllättyivät. Minullakin kiipesivät vilunväreet selkäpiitä pitkin laulua kuunnellessani. Onneksi pohjoismainen yhteistyökuoromme pääsi hetken päästä keventämään tunnelmaa. Kaikki me osastomme (laulutaidottomat) skandinaavit esitimme reippaasti Hej, tomtegubbar ja sen jälkeen piirissä pyörien vielä Nu är det jul igen. Laadukkaan ohjelmanumeromme kruunasi Kulkuset monikielisesti laulettuna. En tiedä, miltä kakofoninen hoilaamisemme kuulosti, mutta aplodit olivat valtavat.

Yksi porukka oli nähnyt oikein kunnolla vaivaa ohjelmansa kanssa. Lavalle nousi tusinan verran punaisiin pukeutuneita virkanaisia ja yksi -mies kitaroineen. Oikein oli koreografiakin rakennettu elokuvasta tuttuun kappaleeseen eikä hetken päästä yleisöä pidätellyt mikään. Huusimme, vihelsimme, tömistimme jalkoja ja hakkasimme käsiä yhteen, kun laulutaidoiltaan ei-mitenkään-erinomainen kuoro esitti vanhan Wet Wet Wet -biisin uudelleen sanoitettuna.



Nyt on lahjat töissä jaettu ja juhlat juhlittu ja minulla on edessä parin viikon loma. Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että Belgiassa on valkoinen joulu, mutta täkäläisestä säästä ei koskaan tiedä. Lumi voi olla sulanut jo huomenna.

Voitto kotiin, eikun töihin

Tällainen magnum-pullonen lepäilee nyt työhuoneeni kaapissa. Yksikkömme virus-ryhmä nimittäin voitti paras ryhmäasu ja teema -äänestyksen. Naamiaiset olivat jo lokakuussa, mutta palkinnot jaettiin vasta tänään.

Hyvä kun jaettiin. Saatiinpa tähänkin pitkään kokouspäivään vähän hauskuutta. Nyt täytyy miettiä, koska saamme koko ryhmän kokoon, että voimme palkintoa maistella.

Jokohan nyt jaksaisi

Perjantai oli erilainen työpäivä. Koko osastomme oli yhdessä aamusta myöhään iltaan (oikeastaan yöhön) tällaisissa maisemissa. Jääköön päivän tarkka analysointi toisaalle, mutta muutaman pikku jutun kuitenkin haluan kanssanne jakaa.

Ilokseni huomasin lounasaikaan, että olin yksi harvoista, joka osasi täyttää lautasensa noutopöydästä oikein. Aikoja sitten olen jo oppinut, että ensin otetaan kala-, seuraavaksi liha-alkupaloja ja vasta niiden jälkeen on lämpimän ruoan vuoro. Monelta työkaveriltani näytti tuo tieto kokonaan puuttuvan ja lautaset täytettiin kukkuroilleen. Tai ei kai sillä niin väliä, jos tykkää sekoittaa graavatun lohen parman kinkun kanssa. Taidan vain olla kontrollifriikki.

Olisin mieluummin uinut, kuin ratkonut keinotekoista murhamysteeriä.

Päivän mittaan huomasin myös, etten ole oikein ryhmätyöläinen. Niin kauan kaikki on hyvin, kun minä saan päättää, mitä ryhmässä teen tai mitä ryhmä tekee, mutta jos joku toinen alkaa määrätä, ryhdyn inttämään vastaan ja muutenkin käyttäytymään huonosti. Onneksi tavallisena työpäivänä pystyn sellaiset tilanteet yleensä välttämään.

Hartaasti rakentamamme viruspäähineet pääsivät illalla ulos laatikoista. Yksikkömme porukka sai ansaitsemansa huomion hassuissa hatuissa ja yhtenäisissä tunika-asuissa. Taisimme olla ainoita, jotka olivat tehneet naamiasasunsa itse.

Tässä ne ovat, vielä kaapin hyllyllä. Minun on tuo punainen vasemmalla keskihyllyllä (kullanvärinen on pomon).

Päähineet kestivät hyvin monen tunnin koitoksen. Olin pelännyt, että tapettiliisteri sulaa, jos oikein hikoilen, mutta hyvin se kesti. Välillä piti kyllä pistää pipo lepäämään, kun tuli niin kuuma. En muista, koska viimeeksi olisin tanssinut yli neljä tuntia lähes yhteen soittoon. Tiskijukka soitti viimeisimmät hitit eikä tanssilattialta kerta kaikkiaan voinut olla poissa. Nyt olen pari päivää parannellut polviani, jotka jostain kumman syystä tulivat perjantaina kipeiksi.

Tänään juhlistin talviaikaan siirtymistä kotikylpylässä, kun saunaa ei ole. Lojuin pitkään kuumassa kylvyssä, kuorin naamani, levitin kosteuttavan naamion ja lopuksi läträsin rasvapurkin kanssa ja hieroin kasvoilleni runsaasti yövoidetta. Enköhän nyt taas jaksa tehdä tavallisiakin töitä.

Edit: Oli ihan pakko lisätä vielä yksi kuva. Kauheat virukset vasemmalta oikealle: IT-ES-FI-BE-BE

Voihan virus sentään!

Nukuin tänään ansiokkaasti pommiin. Töissä olin vasta vähän ennen kymmentä ja tietysti tunnustin heti myöhästymiseni syyn pomolleni. Tein eilen illalla tosi myöhään töitä

Juttu on nimittäin niin, että meillä on koko osaston yhteinen poissaolopäivä lokakuun lopulla. Ensin vietämme aikaa aivoriihessä, lounaan jälkeen ratkaisemme rikoksia (?), piipahdamme ryhmäkuvassa, juomme cockaileja, istumme yhdessä illallispöytään ja kaiken tämän jälkeen poistumme hetkeksi pukeutumistiloihin vaihtamaan päivävaatteet naamiaisasuihin. Lopun iltaa saammekin arvuutella, kuka tai mikä minkäkin asun sisällä on. Palkintojakin kuulemma on jaossa.

Osastopäällikkömme haluaisi meidän pukeutuvan erilaisten teemojen mukaan. Koska yksikössämme virukset ovat päivittäisinä vierainamme - no, eivät ihan konkreettisesti, mutta virtuaalisesti kuitenkin - niin siitähän se älynväläys lähti. Ehdotin, että teemme viruskypärät kaikille ja loppuosa kropasta peitetään legginseillä, tunikoilla tai t-paidoilla. Ehdotukseni otettiin riemulla vastaan, koska kenelläkään muulla ei ollut mitään ajatusta asiasta

Kun kerroin kypärän valmistustavasta, sain vastaani syvän hiljaisuuden. Lopulta joku pyysi minua tekemään yhden malliksi ja sitten päätetään, kuinka toimitaan jatkossa

Eilen illalla puhalsin ilmapallon noin pääni kokoiseksi. Sitä ennen olin sekoittanut tapettiliisteristä sopivan paksuisen mönjän ja leikannut sanomalehteä suikaleiksi. Kastelin suikaleita liisterillä ja liimailin niitä pitkin poikin ja päällekkäin ilmapallon päälle. Tunnin verran länttäilin märkiä lehden paloja, mutta sitten selkäni käski lopettaa. Jätin märän viruksen alun kuivumaan

Aikaisemmin töistä tullessani olin kerännyt tien varrelta kastanjan piikkisiä kuoria. Aion koristella viruskypärän niillä, kunhan ensin päätän, millä värillä koko koristuksen maalaan

Eihän virus aamulla vielä kuiva ollut. Ripustin pallon pyykkinarulle ilmavaan paikkaan ja toivon, että voin sen illalla maalata. Huomenna minun pitäisi tuoda hökötys töihin näytille, mutta voipi olla, että en ehdi piikkisiä koristuksia vielä liimailla. Otan varmaan vain valokuvia tekeleestä

Kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin! Tänään kuulin, että ilmeisesti minun täytyy tehdä kypärät koko sakille, kun muut eivät ehdi (minullahan on hyvin aikaa), osaa, viitsi, jaksa, halua, jne. tehdä itse mitään. Vaatteita en toisille kyllä hommaa, ostakoon omat trikoonsa ja tehköön tunikansa.

Tämä on lintuinfluenssavirus. Nappasin kuvan täältä.

Kymmenen vuotta

Sain tällaisen eilen esimieheltäni. Aika jännän näköinen, vai mitä? Tuo toinen otos piti kuvata vinoon, kun korkea kasvi ei muuten olisi mahtunut ollenkaan kuvaan.

Jaa, että miksikö sain oudon orkidean? Eilen tuli tasan kymmenen vuotta siitä, kun aloin tehdä töitä täällä Belgiassa ruotsalaisen esinaiseni kanssa. Siitä lähtien olemme yhdessä vaihtaneet yksikköä ja työhuoneita organisaatiouudistusten myötä. Työtkin ovat siinä sivussa sujuneet oikein mallikkaasti eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteitakaan ole puuttunut. Mieleeni tulee esimerkiksi muutaman vuoden takainen konferenssimatka Roomaan, jossa lopulta rasittavien kokouspäivien jälkeen pääsimme vähän kaupunkiakin katselemaan. Pomoni oli niin väsynyt, ettei huomannut kävelevänsä päin punaisia valoja. Onneksi toinen meistä oli hereillä ja ehdin kiskaista hänet takaisin jalkakäytävälle kohti ajavan auton edestä. On kuulemma ikuisesti kiitollinen, kun pelastin hänen henkensä.

Minäkin toin esinaiselleni kukkia. En sen takia, että hänellä on ollut onni tehdä töitä kanssani, vaan koska eilen oli hänen syntymäpäivänsä. Jostain syystä en ole vielä kertaakaan sitä unohtanut.