Kesäkuu alkoi andalusialaisella juhlalla ja lempeällä musiikilla

Onpa ollut kiireinen ja kuuma kesäkuun alku! Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta ja eilen oli puutarhassa lämpöasteita 48.

Kiire alkoi keskiviikkona, kun seisoskelin tuhansien muiden autoilijoiden kanssa Brysselin kehätiellä ja mietin, ehdinkö ollenkaan lentokentälle siskoani vastaan. Olin ajatellut käydä ensin koirien kanssa vähän ulkona ja ehtiä kauppaankin ennen koneen laskeutumista, mutta työmatkan venyessä yli kaksituntiseksi ehdin muuttaa suunnitelmiani useaan kertaan.

Onneksi kone Suomesta oli vähän myöhässä, joten loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Illalla myöhään herkuttelimme omasta maasta nostamillani uusilla perunoilla ja aloimme nauttia muutamasta lomapäivästä.

Torstaina kävimme ihailemassa Euroferia Andaluza -juhlaa Atomiumin juurella. Osuimme paikalle juuri oikeaan aikaan, kun hevoset ratsastajineen esiintyivät yleisölle.


Tämän pätkän nappasin tietysti mistäs muualta kuin Youtubesta.

Andalusialaisen juhlan jälkeen ilonpito jatkui perinteisempään suomalaiseen malliin, keitimme nimittäin taas uusia perunoita. Hassua, kuinka ne maistuvatkin niin kovin hyviltä näin alkukesästä. Mutta ei hauskuus siihen jäänyt. Hyppäsimme autoon ja suuntasimme kohti konserttisali Forest Nationalia. Yusufin esiintyminen oli ihan pakko nähdä ja kuulla ja olinkin hankkinut liput jo hyvissä ajoin. Cat Stevens oli meidän kummankin suosikki silloin joskus, jolloin ei tullut mieleenkään, että miehen voisi joskus nähdä livenä. Nimi on vaihtunut ja mies vanhentunut, mutta ääni oli sama.

Tuttua musiikkia kuunnellessani seurasin yleisöä ympärilläni. Vieressäni istui mies, joka kaikesta päätellen oli tullut konserttiin vaimonsa käskystä. Kertaakaan hän ei taputtanut saatikka olisi muuten näyttänyt, että musiikki olisi kiinnostanut. Tekstiviestien lukeminen ja näpyttely näytti olevan tärkeämpää. Toisella puolen käytävää istuva nuori mies sen sijaan eläytyi musiikkiin joka solullaan. Hän ei varmaan ollut vielä syntynytkään, kun Cat Stevens aloitteli uraansa, mutta kaikkien kappaleiden sanat hän näytti osaavan ulkoa. Kun Yusuf aloitti tutun Morning has broken -laulun, nuori mies pyyhki avoimesti kyyneleitään.



Tämä sieltä samasta tuubista löytämäni video on miehen uudempaa tuotantoa. Yritin etsiä jotain ihan näistä viimeisimmistä konserteista kuvattua, mutta en löytänyt. Vanhat Cat Stevensin piisithän te jo tunnettekin, kuunnelkaa miltä mies nykyisin kuulostaa.

Perjantaina paistoi aurinko taas täydeltä terältä ja suunnitelmiemme mukaan lähdimme katsomaan, miltä Coloman ruusutarha näytti.On se sitten uskomattoman ihana paikka!





En edes ryhdy muistelemaan, mitä nämä ruusut olivat nimeltään. Tässä on vain pienen pieni osa tarhan kukkaloistosta.

Eilisen, paahtavan kuuman päivän vietin puutarhassa makoilemalla. Varjossa oli 30 astetta lämmintä, enkä jaksanut tehdä mitään. Väärin, jotain tein sentään, väsäsin tehosekoittimessa mansikoista, nektariineista ja rahkasta raikasta juomaa. Niin, ja taisin minä muutaman uuden perunankin illemmalla keittää.

Pääsiäisenä keittiössä - Makroviikko 4

Nyt piti makroviikkojen haastetta varten löytää jotain pääsiäiseen viittaavaa sisätiloista. Minä en ole oikein pääsiäisihmisiä, mutta ruoasta tykkään, joten otin muutaman lähikuvan eilisitä kokkailuistani.

Taas kerran valmistin perinteisesti lammasta eli täytin lampaanviulun - poistin toki luun ensin - fetajuuston, rosmariinin, timjamin, valkosipulin yms. yms. sekoituksella. Annoin sen marinoitua parisen päivää ja eilen paistoin 125 asteen lämmössä kunnes liha oli 70 asteista. Yllä osa paistista juuri maustettuna ja napakasti sidottuna.

Mainitsinko jo rosmariinin, yhden mieliyrteistäni? Tuo oli vielä eilen sisällä, nyt se nauttii auringosta ja muiden yrttien seurasta ulkona.

Salaattiakin toki tein. Siihenkin sotkin feta-juustoa, joka myös on yksi suosikkini. Harmi, kun kuvan terävin kohta tuli vähän kuvan alalaitaan. Ei ole valokuvaaminen helppoa, ei.

Palanpainikkeeksi ostin edullista, portugalilaista punaviiniä. Kokkauksissani oli sen verran paljon valkosipulia, ettei oikein ollut väliä, oliko viini halpaa vai kallista. Pääasia, että oli tuhtin makuista.

Tässä teille bonukseksi valkosuklainen pääsiäispupu. Vielä en ole söpöliiniä syönyt.

Näitä pääsiäismakrokuvia tuli nyt vähän enemmän kuin yksi, mutta katsokaa vain ne, mitkä kiinnostavat. Täältä löytyy lisää tämän viikon makrokuvia.

Tekemistä ja puuhastelua

Mitähän tänään vielä tekisin? Pyykkikonetta olen eilisestä lähtien täyttänyt tasaisin väliajoin ja nyt taitaa olla menossa jo viides koneellinen.

Joululiinankin varmaan saa jo vaihtaa johonkin keväisempään ja sohvien päälle taidan levittää jokin aika sitten ostamani päiväpeitot. Olisi kyllä oikeastaan pitänyt ostaa uudet sohvat, mutten raaskinut. Taitaakin tulla vielä silityspäivä, tuskin pöytäliinoja on kukaan silittänyt pesun jälkeen.

Silittäminen on outoa touhua, en millään viitsisi sitä aloittaa, mutta kun pääsen alkuun, en haluaisi lopettaa. Vaatteita en silitä kuin pakon edessä, mutta tyyny-, pyyhe- ja pöytäliinoja kyllä ihan mielelläni. Lakanoita en silitä enkä mankeloi. No, en voisikaan, kun en omista mankelia. Rullaan ne tiukasti heti, kun ovat kuivuneet ja ihan hyvin ovat sänkyihin kelvanneet. Kertaakaan en ole valittanut.

Ai niin, ruokaakin varmaan täytyy tehdä. Tänään en kikkaile kokkaamisen kanssa vaan teen lihamureketta. Helppoa ja hyvää!

Alla olevat kuvat eivät millään tavalla kuulu tähän päivään. Otin ne viime sunnuntaina, kun piipahdimme Hollannin puolella Zierikzeessä. Se vasta oli hauska pieni kaupunki, ja vanha.

Tässä yksi kaupungin porteista. Autolla siitä ei päässyt kuin yhteen suuntaan eli pois vanhasta kaupungista.

Ei ihme, että talot olivat vähän vinksin vonksin, kun ovat monet kerrat joutuneet tulvien runtelemiksi.

Kurttukaalikääryleitä

Kaikkea sitä joutuukin tekemään, kun oven ulkopuolelle ilmestyy laatikollinen vihanneksia. En ollenkaan tiennyt, mitä kurttukaalista voisin valmistaa, mutta vähän aikaa vaihtoehtoja selattuani päätin ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä kaalikääryleitä. Oikeasti en edes pidä kaalista eikä kääryleet mitään lempiruokaani ole, mutta kun Kotilieden sivuilta löytyi helpohko ohje, ryhdyin keittelemään ja rullaamaan.

Raakoja kurttukaalikääryleitä uuniin menossa.

Kypsiä kurttukaalikääryleitä (raa'at olivat kyllä kauniimpia)

Torstailaatikossa oli myös pari purjoa, jotka käytin belgialaiseen stoempiin. Tämä perinneruoka on oikeasti perunamuussia, johon on lisätty juureksia tai vihanneksia tai sekä että. Tähän päivään saakka olen stoempin aina tehnyt ihan omasta päästä, mutta tänään otin ohjeesta opikseni ja keittelin oikein pitkän kaavan mukaan.

Perunoita, porkkanoita ja purjoa kerman ja voin kera suloisena sekamelskana.

Makutuomariksi kutsuin ystäväni Evan, joka mielellään lähti Brysselistä tänne maalle lounastamaan. Hyvin näytti ruoka maistuvan, kääryleitäkin meni peräti kolme. En minäkään huonoksi keitoksiani moittisi, mutta stoempin teen kyllä seuraavalla kerralla taas omalla ohjeellani. Virallinen versio on ihan liian rasvaista.

Torstaisesta vihanneslaatikosta sen verran, että olen tilannut luomuvihannesten ja -hedelmien toimituksen kotiin joka toinen torstai. Laatikossa on ollut hauskojakin vihannesyllätyksiä. Butternut squash aiheutti viime keväänä jonkin verran päänvaivaa, enkä ihan heti osannut paksoistakaan mitään ruokaa ajatella. Uusien makujen ja ruokien "löytäminen" tässä laatikkoleikissä hauskinta onkin.

Viikonloppu alkaa pastaperjantaista

Piti jo eilen eli perjantaina tästä asiasta kirjoittaa, mutta väsytti liikaa, joten netissä roikkumisen sijaan matkustin unten maille heti kymmeneltä illalla.

Niin, pastaa perjantaina - siitä on tullut minulle jo traditio ainakin, jos olen yksin kotona. Kuten nyt olen. Keitän spagettia ja bolognese-kastiketta, teen pasta carbonaraa tai valmistan kastikkeen vaikka savulohesta pastaperhosten seuraksi.

Eilen muistin, että jääkaapissa oli jauhelihapadan jämät, joten kauppaan ei ollut asiaa. Lisäsin pataan purkin tomaattimurskaa ja se riitti tekemään ruuasta kastikkeen. Sille seuraksi keitin pennejä, siis penne-pastaa, en niitä "pennejä taivaasta" -pennejä. Annoksen päälle lisäsin ison kourallisen parmesan-raastetta ja hyvältä maistu. Koirakin tykkäsi. Yllätin sen nimittäin syömästä lautaseltani, kun nousin hetkeksi pöydästä jotain hakemaan. Mokoma ahmatti ja ruokarosvo!

Minkähän takia muuten makaronia on alettu kutsua pastaksi myös suomen kielellä? Onhan se tietysti helppo sanoa eikä tarvitse muistaa, tuleeko sanaan yksi vai kaksi oota. Olisiko yhdentyvällä Euroopalla asian kanssa tekemistä vai Italian ihannoinnilla? Onko makaroni vanhanaikaista? Tekeekö kukaan enää makaronilaatikkoa? Entä mitä ovat makaroni-leivokset?
Kuvien mukaan ne ovat muodoltaan pyöreitä, täytettyjä, keksinnäköisiä nappuloita. Onko niillä mitään tekemistä makaronin/pastan kanssa?

Nyt menen aamukahville ja lopetan tyhmien kyselemisen.

Hidas risotto

Olen kuulkaa vasta muutama vuosi sitten tajunnut, että se risotto, jota aikoinaan kotona lapsille keittelin ja josta kaikki tykkäsivät, ei ollutkaan risottoa! Pitkästä riisistä ja mitä-milloinkin-höysteistä tehtyä ruokaa kutsuisin nyt ehkä riisipadaksi, -ilotteluksi, -humpuukiksi tms. Risotosta se oli kaukana.

Eilen tein pitkästä aikaa ihan oikeaa risottoa pitkän kaavan mukaan. Siihen tuli purjoakin. Keittelin kauan ja sekoittelin hitaasti, välillä lisäsin kauhallisen kanalientä ja taas sekoittelin. Lopputulos oli jälleen kerran parempi kuin koskaan! Valokuvia en ehtinyt ottaa, kun ruoka jo katosi nälkäisiin suihin.

Jos jotain kiinnostaa, niin näistä aineista ja näillä neuvoilla sain herkun aikaan:

Tarvitaan:

2 keskikokoista purjoa
Muutama oksa tuoretta rakuunaa (lehdet vain käytetään)
Aimo kimpale voita
Parisen desiä risottoriisiä (minulla oli Carnarolia kaapissa)
Lasillinen kuivaa valkoviiniä
Litran verran hyvää kanalientä
Vasta jauhettua mustapippuria
Parmesan-juustoa lastuina

Näin tehdään:

Voi sulatetaan pannussa tai kattilassa, lisätään paloitellut purjot ja n. puolet rakuunan lehdistä. Pyöritellään hissuksiin 10 - 15 minuuttia, kunnes purjo on pehmeää. Lisätään riisi. Sekoitetaan hyvin purjon joukkoon. Seuraavaksi lorautetaan valkoviini kattilaan ja jatketaan hämmentämistä kunnes lähes kaikki neste on imeytynyt riisiin. Lisätään kuumaa kanalientä soppakauhallinen kerrallaan. Sekoitellaan koko ajan. Uusi kauhallinen lisätään aina kun risotto tuntuu vähän tönköltä. Näin jatketaan, kunnes riisi on sellaista haukattavan kypsää. Touhussa menee ainakin puoli tuntia. Jossain vaiheessa sekoittelua ja liemen lisäystä voi loput rakuunan lehdet heittää joukkoon.

Kun risotto tuntuu omaan makuun sopivan kypsältä (saa olla aika kostean mehevää mössöä), maustetaan sekoitus mustapippurilla. Lopuksi vielä sekoitetaan joukkoon parmesan-juusto. Voi sitä juustoa vielä lautasellekin lisäillä. Tai paistaa juustosipseiksi, jos huvittaa. Siinähän ne sekoittelun ohessa paistuvat.

Jotta risoton hämmentäminen ja hellan vieressä seisominen ei tuntuisi tylsältä, voi viereen ottaa viihdykkeeksi lasillisen risottoonkin lorautettua valkoviiniä. Sen ajoittainen hörppiminen auttaa ja lisää myös ruokahalua.

Koska eilen oli torstai, jolloin kanakauppias vierailee meidän kylällä, syötiin risoton seurana grillibroileria.

Pakastunut pakastin

Minulla alkoi lopultakin kauan odotettu loma ja löysin itselleni heti pientä lomapuuhastelua. Eilen huomasin, että pakastimemme, sellainen jääkaapin alaosassa oleva kaappi, oli jäänyt rakoselleen useammaksi päiväksi ja alkanut rakentaa meille ihan omaa napajäätikköä. Kaapin arktisista kokkareista ei ihan heti osannut sanoa, oliko kysymyksessä ruisleipäpaketti vai ranskanperunat vai kenties kylmäkalle.

Muutama raivosana taisi suustani päästä ennen kuin aloin heitellä jäisiä tavaroita ämpäriin. Ruisleivät kelpasivat vielä syötäviksi, mutta lähes kaikki muu joutui kompostiin tai roskikseen. Vielä en kaappia ole sulattanut, koska se on sangen primitiivistä mallia ja toimii samalla virralla kuin yläpuolellaan oleva jääkaappi. Jos sulatan pakastimen, lämpenee jääkaappi, mitä en nyt juuri halua. Toistaiseksi annan pakastimen nauttia jääkaudestaan tiukasti suljetun oven takana (ja se ovi pysyy kiinni!!). Sulatan sitten kun jääkaappi on syöty tyhjäksi.

Kyllä jäätymisestä jotain hyötyäkin oli. Pääsin eroon monista viimeisen käyttöpäivän jo vuosia sitten ohittaneesta paketista ja pakastin saa nyt lomailla tyhjänä muutaman viikon.

Tavallinen torireissu

Lauantaina käytiin lähikylän torilla ja ostettiin talvipurjon ja persiljan taimia. Kolmella eurolla 50 purjoa ja eurolla tusina persiljoita. Saa nähdä, lähtevätkö kasvamaan.

Kyllä torilla oli taas paljon tavaraa! Taimien lisäksi tutkailtiin kalakauppiaiden tarjontaa. Oudot kalalajit ovat usein tuottaneet pettymyksen ja lopulta päädyin tuttuun ja turvalliseen forelliin. Tai kirjolohiahan ne taisivat olla, ihan liian suuria forelleiksi. No, olivat mitä olivat, hyviltä maistuivat.

Yrttejä oli jos jonkinlaisia. Mitähän muuta tuossa on kuin basilikaa ja timjamia?

Onkos tämä suomeksi jalopeno vai chili vai ihan joku muu? Myyjä ei ole osannut päättää, kuinka alkuperämaa kirjoitetaan, joten siitä vain päällekkäin sekä cee että koo. Pikant tarkoittaa täällä päin tulista.

Siitä mekot tyttöbändille! Jotenkin hauskan näköisiä, vaikka yleensä en sinisiä vaatteita kaupoissa edes näe. Ei ole minun värini.

Lasten muovikengät näyttivät syötävän herkullisilta.

Ei syksy vielä saa tulla, enhän ole vielä lomaanikaan pitänyt! Olen aina yhdistänyt hortensian viileisiin syyspäiviin.

Tämä ressukka ei sentään torilla myytävänä ollut, ihan omassa puutarhassa se surullisena nuokkui.

Sunnuntairuokaa nopeasti ja kevyesti

Nyt on simpukka-aika. Minäkin noudatin kaupan kutsua ja ostin eilen kaksi kiloa sinisimpukoita. Oli hyvä tarjous, kilohinta alle 2,50 euroa.

Muistin jääkaapissa olevat herkut tänään heti aamulla herättyäni, mutten sentään aamupalaksi niitä alkanut valmistaa vaikka mieli olisi tehnyt. Muutaman tunnin pystyin itseäni pidättelemään, mutta vähitellen annoin vallan mieliteolle. Poimin ensin puutarhasta yrttejä: timjamia, lipstikkaa, oreganoa, laakerinlehtiä ja tuoksuruutaa. (Luin äsken Yrttitarhan sivuilta, että yrtti on myrkyllinen, jos sitä käyttää paljon, mutta ei kai pari pikku oksaa vielä vahinkoa aiheuta.)
Pilkoin pari, kolme sipulia ja useita valkosipulinkynsiä. Avasin valkoviinipullon.

Yleensä olen keittänyt simpukat pikku kattiloissa, jolloin jokainen ruokailija on saanut omansa. Tällä kertaa heitettiin kuitenkin kaikki merenelävät kerralla pataan ja koko kokkaus hoidettiin pihalla kaasukeittimen päällä. Eipä tullut sisälle käryä.

Ensin pyöriteltiin sipuleita ja valkosipuleita hetki oliiviöljyssä, sitten lisättiin puoli pulloa valkoviiniä, yrtit,suolaa, mustapippureita, vähän hapankermaa ja lopuksi pestyt simpukat. Viitisen minuuttia raivoisaa keittämistä ja ajoittaista padan ravistelua ja siinä se oli! Syömään!

No, tein toki salaattiakin oman maan antimista ja paistoin uunissa perunoita. Uusista perunoista tulee tosi hyviä, kun laittaa eiliset, keitetyt perunat uunipannulle, maustaa ne mustapippurilla ja suolalla, heittää pannulle muutaman rosmariinin oksan ja lorauttaa päälle aimo annoksen oliiviöljyä. Perunoiden annetaan muhia uunissa grillivastuksen alla parikymmentä minuuttia tai kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja rapeita.

Hyvin onnistui ja simpukoiden valmistukseen kului kaikkinensa aikaa peräti noin 15 minuuttia. Viini olisi tosin saanut olla jotain paljon kuivempaa kuin nyt ostamani moselilainen. Seuraavalla kerralla täytyy vähän ajatella ennen kuin vain nappaan pari halpaa viinipulloa kaupan hyllyltä.

Autotonna laulelen ma vain

Minulla alkoi torstaina runsaan kahden viikon autoton aikakausi. Jos joku sattuu Suomessa näkemään mustan auton belgialaisin rekisterikilvin, saa vilkuttaa. Se voi olla minun.

Ei täällä kuitenkaan ole hädänpäivää. Polkupyörä kaivettiin hiilikellarista, putsattiin, öljyttiin ja tehtiin muutkin kommervenkit, että pääsen metrolle sillä ajamaan. Eilen olin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen pyörän päällä. Ihan hyvin osasin. Alkumatka jopa sai innostumaan alamäkeä lasketellessani. Totuus iski reisilihaksiin matkan puolessa välissä, kun alkoi pitkä, loiva ylämäki. Ja kotiin tullessani tietysti mäet olivat päinvastoin. Nyt on persus kipeä ja reisilihaksissa tuntuu, että on pyöräilty. Kaipa kroppa ajan myötä tähänkin tottuu.

Eniten pohdin, kuinka saan kauppa-asiat hoidetuksi, kun tavaroiden lastaaminen autoon on niin kovin helppoa. Onneksi torstaina sain tilaamani vihannekset ihan kotiovelle, joten sellaisia ei nyt vähään aikaan tarvitse raahata. Tänään heitin repun selkään ja marssin lähikauppaan. Sinne ei ole kuin pari sataa metriä.

Heti ovesta sisälle mennessä edessä näkyvät runsaat viinihyllyt. Tänään kaupassa oli testattavana etelä-afrikkalaista valkoviiniä. Otinpa yhden pullon mukaani, kun ainakin minun suussani hinta-laatu-suhde oli oikein paikallaan. Torilta olin jo hakenut grillatun kanan, joten ruokaa ei tarvinnut ostaa. Sen verran sain kuitenkin tavaraa kärryyni, että kassalla huomasin repun tulevan täpö täyteen. Aika painavakin siitä tuli, mutta hyvin pysyi selässä kotiin asti.

Aikamoista kuntoilua tästä autottomuudesta kyllä seuraa. Pitää pyöräillä ja kävellä ja kantaa raskasta reppua. Tänään jo huomasin, että välillä täytyy käydä kotonakin tavaroita jättämässä ja lähteä taas uudestaan kulkuun. Aikaakin tuntuu kuluvan enemmän kuin jos auton kanssa liikkuisin, mutta toisaalta, eihän aika minulla kortilla ole. Jos jotain jää tekemättä, sitten jää. Ainakin toistaiseksi tämä tuntuu ihan kivalta, kun aurinko paistaa ja on lämmintä. Katsotaan, mitä asiasta sanon, kunhan ensimmäinen sadepäivä tulee.

Hauskaa pääsiäistä!

Pääsiäistervehdys omalta pihalta

Tänään alkoi loma, joka jatkuu vielä viikon pääsiäisen jälkeenkin. Hyvä niin, sillä viime aikoina olen saanut töissä paahtaa hiki hatussa. Monen monituista asiaa ja projektia piti saada ennen kuun vaihdetta päätökseen ja niin kuin usein ennenkin, suuri osa tehtävistä jäi viime tippaan. Kun saman asian kanssa touhuaa monta henkilöä, on ihan varma, että jossain vaiheessa homma alkaa tökkiä. Loppujen lopuksi asiat tulivat hoidetuiksi, vaikka kyllä vielä eilen iltapäivällä punersi hermostuksesta useampi kuin yksi naama.

Aamulla nukuin pitkään. Koirat olivat ihmeissään, kun kukaan ei kiirehtinyt töihin. Sen sijaan lähdettiin lenkille, vaikka ilma ei mitenkään lämmin ollutkaan. On tuullut ja tuivertanut ja satanut vettä ja rakeita, mutta kun on kunnolla vaatetta päällä, ei kylmä pohjoistuulikaan haittaa. Lenkillä nähtiinkin kaikenlaista mukavaa ja kaunista.

Valkovuokot ovat jo aloittaneet kukinnan.

Magnoliat ovat juuri nyt upeimmillaan. Harmi, että ne kukkivat kovin lyhyen ajan, viikon päästä kukkia tuskin enää on.

Märältä niityltä löytyi kevätesikoita...

...ja polun varrelta kevään ensimmäinen voikukka.

Tällaisesta ryteiköstä haettiin ämpärillinen pieniä nokkosia, jotka näin keväällä ovat parhaimmillaan.

Arvatkaapa mikä tämä kasvi on?
Ei, ei se ole kielo vaan villivalkosipuli. Niitä kasvoi samassa ryteikössä kuin nokkosia. Kaivoimme muutaman ylös juurineen ja istutimme puutarhan perälle. Toivottavasti osaavat sielläkin kasvaa. Villilaukan lehdet ja kukat ovat kovin maukkaita ja koristeellisia vaikkapa salaatin joukossa.

Ryteikössä puut ja pensaat kasvattivat lehtiään. Tämä pieni oli kuin perhonen.

Tällainen otus tuli aidan takaa ihmettelemään ohikulkijoita. Pässiherra tuntui olevan vaimoistaan kovasti ylpeä. Se kävi välillä tarkistamassa, että kolmella lampaalla kaikki oli hyvin ja palasi taas takaisin kuvattavaksi.

Kokki kuutonen: kormaa ja kaalipataa

Tämä viikonloppu on kulunut aika tarkkaan keittiössä. Mitä nyt käytiin koirien kanssa pitkällä lenkillä eilisessä auringonpaisteessa ja kaupassakin piti piipahtaa.

Yritin löytää tuosta naapurikylän kaupasta mahdollisimman edullista kokattavaa ja sellaista, josta riittäisi vielä viikollekin. Kärryyni putoili kanankoipia, jauhelihaa, kaali, mausteita, korianteripuska ja maustamatonta jugurttia. Harmitti, kun tavallisesta kaupasta ei löytynyt aitoja intialaisia mausteita vaan piti ostaa valmis korma-maustesekoitus. Olisin kovin mielelläni sekoitellut ja jauhanut siemenet ihan itse.

En ollut aikaisemmin kanakormaa tehnyt ja luinkin ohjetta (täältä sen löysin) kovin tarkkaan ruokaa valmistaessani. Kanakastiketta tuli erittäin runsaasti ja huomenna saavat työkaverit kuolata kateellisina, kun herkuttelen omilla eväilläni.

Kuvan nappasin jostain nettiohjeesta. Vähän samannäköistä tuli omasta keitoksestanikin.

Tänään siirryin hieman suomalaisemmille tavoille ja tein kaalipataa. Annoin kaalin ja jauhelihan hautua valurautapadassa tuntikausia. Maistuipas sekin hyvältä puolukkasurvoksen ja ruisleivän kera. (Pakasteeseen oli unohtunut paketti Reissumiestä varmaan juuri tätä päivää varten.)

Ai niin, leivoinpa aamulla vielä yhden vaivaamattoman leivänkin, johon käytin neljän viljan jauhoja ja spelttijauhoa. Oiken tuli hyvää siitäkin.

En minä jokaista viikonloppua viitsi hellan ääressä viettää, mutta joskus on kiva kokkailla oikein pitkän kaavan mukaan. Niin, ja syödä tietysti myös.

Karppi on kala

Taas on tullut itseinhon aika. Olen alkanut katsella tätä kroppaani sillä silmällä ja hetihän sen näki, että jostain oudosta syystä kiloja on tullut lisää. Jostain kohdin pitäisi saada läskejä pois. On ihan pakko!

Dieettien ja laihdutusruokien maailmassa olen jo aikaisemminkin törmännyt matalahiilihydraattiseen ruokavalioon eli tuttavallisesti karppaamiseen (sana tulee englanninkielisestä low carbohydrate -dieetistä). Edellisellä kerralla luin asiasta aika lailla, mutta kun törmäsin teksteissä ja keskustelufoorumeilla ihan älyttömiin termeihin, en jaksanut jatkaa pidemmälle. Partaäijä, metukka, ketoosi, raxujude, transut - ei, ei ja vielä kerran ei. Sanat kuulostavat ja jopa maistuvat suussani pahalta.

Nyt yritän uudelleen. Tällä kertaa en lue muuta kuin selkeitä ruokaohjeita ja jos törmään sanaan, josta en pidä, lopetan siihen. Osaan minä itsekin jotain tehdä. Tarkoitukseni on jättää ruokavaliostani pois peruna, riisi ja pasta. Ne korvaan parsa- tai kukkakaalilla ja muilla maistuvilla vihanneksilla tai ehkä joskus kvinoalla. Leivän pois jättämistä pohdin myös, mutta ainakaan vielä en ole osannut luopua aamupalavoileivistäni. Yleensä syön kaksi palaa moniviljaleipää aamukahvikupillisten seurana, mutta muuten pystyn kyllä olemaan ilman.

Katsotaan nyt, mitä tästä tulee. Lähteekö kilot vai onko tämä vain mukava vaihtoehto tavalliselle herkuttelulle? Raportoin, jos on aihetta.

Joulutornado

Nyt on tornado lähtenyt liikkeelle! Eilen vietin ruokatunnin ryntäillen kaupasta toiseen ja löysinkin melkein kaikki lahjat. Tänään on kuitenkin pakko jatkaa, ettei pääse tunnelma latistumaan. Sitä paitsi on parempi viettää ruokis kävellen kuin raskaan peruna-liha-soossi-lautasen ääressä. Tosin eilen pikapalaksi ostamani täytetty patongin pätkä ei tainnut olla yhtään ruoka-annosta kevyempi. Hyvä puoli sen syönnissä oli kuitenkin se, että sain samalla olla liikkeellä.

Illalla paketoin lahjoja yhden postipaketillisen verran. Toivottavasti ehtivät vielä jouluksi perille. Lisäksi väsäsin parin tunnin ajan pieniä tuikkukynttilä-minttusuklaa-paketteja lähimmille työkavereille. Minulla on erittäin mukavia ja aina auttavaisia työkavereita ja jotenkin haluan heitä muistaa. Loput lahjat taidankin ahtaa matkalaukkuun ja raahata mukanani.

Tänään vietän iltaa lihapasteijoita paistaen. Meillä on huomenna lounasaikaan osaston joulujuhla ja sinne on jokaisen tarkoitus tuoda syömistä. En tiedä, mitä pasteijoista tulee, kun en moneen vuoteen sellaisia ole paistanut, mutta kokeillaan nyt. Ovatpahan ainakin omatekoisia.

Lisäksi aion paistaa Suomesta tuodusta lanttusurvoksesta laatikkoa. Survospötkö on ihan uusi tuttavuus minulle. Pari kertaa olen täkäläisistä lantuista jotain yrittänyt, mutta ei se laatikko miltään maistu. Kerran kylvimme suomalaisia lantunsiemeniä toiveena saada taatusti oikeanmakuista laatikkoa. Ei siitäkään mitään tullut. Lantut kasvoivat ja etanat söivät. Syksyllä satoa oli muutaman kuivan kikkareen verran, ei niistä mitään laatikkoa saanut. Taidettiin syödä raakoina sen verran kuin madonsyömistä juureksista jotain sai irti.

Saa nähdä, riittääkö tornadossa energiaa vielä siivoamiseen.

Brysseliläisessä suklaapuodissa. (Kuva ei ole minun ottamani.)

Edit. 17.12. iltapäivällä: Ruokatuntipoukkoilu kaduilla oli haasteellista. Satanut lumi oli tehnyt jalkakäytävät sohjoisiksi ja erittäin liukkaiksi. Kohta pääsen ihailemaan takkuuntunutta liikennettä. Kyllä lumi on kivaa!

Talo talon perään

Jätin ruoan tänään uuniin hautumaan ja lähdin koirien kanssa lenkille. Kameraa en kahden riekkujan kanssa viitsi kantaa vaan näppäilin kuvia vain kännykällä. Miksihän muuten jotkut kännykkäkuvat onnistuvat ja joistakin tulee ihan kamalia? Koittakaa kuitenkin kestää.

Käveltiin aika pitkä matka ja samalla tutkailin kylän taloja. Silloin tällöin haaveilen oman belgialaisen talon ostamisesta, mutta ainakin toistaiseksi asia on jäänyt. Nykyinen kotimme on ihan hyvä meille, on tilaa riittävästi, iso puutarha ja vuokrakin ihan siedettävä.

Tällainen myyntikyltti on ihan kotimme lähellä. Taitaisi 800 neliön siivoaminen olla vähän liikaa eli jääköön ostamatta. Sitä paitsi talon hankkimiseen tarvitsisi ainakin yhden lottovoiton verran rahaa.

Kurkkasin aidan taakse ja tämä se on. Arvatkaapa mitä maksaa? Ihan oikein, 1.750.000 euroa! (Kuva täältä)

Jatkettiin matkaa ja nähtiin talo tyhjillään, postilaatikosta pursuavat mainokset ja pihalla Porsche. Jäin pohtimaan, mitä talossa on tapahtunut.

Tämä kaunis, iso asuintalo oli vielä muutama vuosi sitten lähes romahtamaisillaan oleva navetta ja hevostalli.

Yksinäinen ja tyhjä. Tässä talossa ei ole koskaan asuttu sinä aikana kuin minä olen näillä seuduilla kuljeskellut. Joskus olen käynyt ikkunoista kurkkimassa sisään ja miettinyt, mistä saisin selville, kuka tämän omistaa.

Harjakattotaloja kylän reunamilla.

Ennen polku kulki suoraan, mutta nyt pitää kiertää tämä rakennelma. Omakotitalo siitä varmaan on tulossa. Saa nähdä, koska valmistuu vai valmistuuko koskaan.

Lopulta päästiin kotiin ja syötiin. Jälkiruoaksi tein sitruunamarenki-piirakan. En tiedä maistuisko sullekin, mutta mulle kyllä maistuu, liiankin hyvin.

Ruokakuvittelua

Viime viikolla kuljeskelin ruokatunnilla työpaikan lähikaduilla ja näpsin kännykällä kuvia. Afrikkalaisten pikku kauppojen juurekset ja vihannekset olivat kadulla tarjolla, mutta lihakauppa ei sentään tuotteitaan liikenteen sekaan tuonut. Ikkunan läpi piti makkaroita sihdata niin kuin viereisen kaupan juustojakin. Muutamaan puotiin menin oikein sisälle asti.

Kyllä näistä aterian pystyisi kasaan saamaan, onhan siinä lihan lisäksi ainakin okraa ja ruokabanaaneja. Enää ei tarvita kuin kourallinen mausteita ja hiven mielikuvitusta.

Ruokajuomaksi olisi tällä kertaa tarjolla olutta, maitoa tai viiniä.

Jälkiruoaksi yksikertaisesti juustoja ja hyvää leipää tai patonkia. Riittäisikö se vai tekisinkö sittenkin omenapiirakan?

Näistä voisi valita pöytäliinakankaan, jos romanttinen tyyli miellyttää.

Nyt tuli ongelma. Sopisivatko jääkarhut, valkoiset maljakot vai kiiltävät kynttilänjalat pöydän koristeiksi?

Pysytäänpä jonossa

Onkohan se joku kulttuurien välinen ero vai mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun eivät osaa jonottaa? Kävin tänään alakerran työmaakuppilassa lounaalla eikä jono ruokatiskille mitenkään pitkä ollut, kun edessäni oleva henkilö näki jonon päässä kavereitaan. Eipä aikaakaan, kun ensin alkukeskustelujen ja kuulumisien vaihdon jälkeen nämä kaverit jäivät tarjottimiensa kanssa jonoon minun eteeni.

Tällainen käytös tuntuu olevan täällä kovin tavallista. Etuilijat eivät katsele ympärilleen saatikka kysy, voisivatko ehkä kenties saada etuilla. Ei tietenkään. Onneksi en ollut kovin äkäisellä tuulella, mutta kassalle päästyäni alkoi kuitenkin höyry päästä nousta. Yksi hyväkäs etuilija ryhtyi kiistelemään kassarouvan kanssa hinnoista eikä siirtynyt mihinkään ennen kuin oli päässyt haluamaansa lopputulokseen. Siinä vaiheessa minulta meinasi hihat palaa.

Kahvilla ko. kuppilassa käyn harvoin samaisesta syystä. Lähes jokainen aamukahvijonottaja saa hetkessä tusinan työkavereita ympärilleen ja siinä sitten ihmetellään, kuka juo tavallisen kahvin, kuka capuccinon, kuka ei missään tapauksessa halua kahvia vaan ottaa mieluummin teetä - eikun sittenkin kaakaota, yhdelle tulee tupla-espresso, toiselle tavallinen, jne. jne. Kuinka hemmetissä se voikin olla niin vaikeaa? Jos eilen, viime viikolla ja lokakuussa on joka aamu juonut espressoa, miksi sen saman valitseminen tänään vie niin kauan?

Toisaalta, voihan olla, että pohjoismaalaisella mentaliteetilla varustettu henkilö vain luulee välitöntä käytöstä etuiluksi. Ehkäpä minä käyttäydyn oudosti, kun jonotan kiltisti vaikka näenkin tuttuja edessäni.
Muistio itselle: Opettele etuilemaan.

Jazzia, kirjoja ja kaalipataa

Onpas ollut vilkas viikko. Töissäkin on ollut tosi kiire, kun yksi työkaveri joutui taas pitkälle sairauslomalle ja hänen työnsä jaettiin meidän muiden kesken. No, näitä sattuu.

Keskiviikkoillaksi sain yhdeltä työkaverilta lipun Maceo Parkerin konserttiin. Paikka oli huono, mutta onneksi musiikki kuului ja kun oikein kurkottelin, saatoin silloin tällöin nähdä itse maestronkin. Kaksi ja puoli tuntia meni niin nopeasti, etten millään uskonut musisoinnin olevan lopussa, kun bändin jäsenet alkoivat poistua lavalta. Kyllä oli hieno konsertti, ihan miun maun mukaista funky-jazzia.



Perjantaina suuntasimme suoraan töitten jälkeen vuosittaisille kirjamarkkinoille. Aina päätän etukäteen, että tällä kerralla en osta kuin muutaman kirjan - ja mies karttoja, mutta jostain kumman syystä kirjahallista tullaan ulos kymmeniä kiloja painavien reppujen kanssa. Tänä vuonna saimme saaliiksi muutaman keittokirjan, kymmenisen salapoliisiromaania (sopivaa metrolukemista), useita karttoja, jokusen historian kirjan, kirjalahjoja lapsille ja askartelutarvikkeita. Työkaverit ilahtuvat huomenna, kun kannan ison muovikassillisen virustarvikkeita töihin.

Ei mennyt ihan kollaasin asettelu nappiin, mutta näkyy siitä kuitenkin, että kirjoja oli jokunen tarjolla.

Eilen tyhjensimme asuntovaunusta loput astiat ja muut tavarat varastoon ja iltapäivällä kiskoin vaunun Hollantiin talvisäilöön. Vaikka matka ei ole kuin 80 kilometriä, menee reissuun aina muutama tunti. Onneksi kaupat ovat täällä illalla kahdeksaan asti auki, muuten en olisi ehtinyt viikonlopun ruokaostoksia tehdä.

Tänään olen käyttänyt sunnuntaipäivän kokkailuun ja muuhun mukavaan puuhasteluun. Uunissa hautuu kaalipata, joka varmaan parin tunnin päästä on tarpeeksi muhinutta. Yksi iso annos valmistuu rautapadassa, mutta koska kaalia ja muita tarvikkeita oli runsaasti, tein myös kaksi pienenpää satsia. Kiertoilmauuni hoitaa homman loppuun.

Äsken kävin kellarissa maalaamassa naamiaispäähineiksi suunniteltuja viruskypäriä ja huomenna vien ne töihin koristeltaviksi. Koristeita varten maalasin myös kastanjankuoria kultavärillä. Jos eivät töissä kelpaa, voin varmaan käyttää niitä joulukranssien koristeina. Pitääkin vähitellen ryhtyä keräämään kranssimateriaalia.

Nämä eivät ole koppakuoriaisia vaan kultamaalattuja, piikkisiä hevoskastanjan kuoria.