Puita ja muita

Tänään minulla on blogipohjan vaihtopäivä. Kiitos Keisarin uusien vaatteiden, taas löysin kaapista jotain uutta ja kukallista.

Kukkia olen muutenkin katsellut. Eilen käytiin Kalmthoutin Arboretumissa. Siellä melkein törmäsin hauskaan puuhun.

Oksat roikkuivat uusien kerkkien painosta ja aurinko paistoi. Takana kurkkii rhodorendron syklaaminpunaisena.

Ruusutarhan kaunottaret eivät vielä ole päässeet oikeuksiinsa, mutta joku aikainen yrittäjä esitteli jo loistoaan.

Myöhemmin makailin nummella pienen lammen rannalla ja katsoin tammen takaa kurkkivaa taivasta.

Pitkän perjantain lyhennystoimenpiteitä

Meidän kadulla tehtiin tänään jo toista päivää siivoustöitä. Kaupungin miehet siirsivät nosturilla varustettua kuorma-autoa muutaman metrin kerrallaan ja katkoivat suurista kadunvarsipuista turhat ja vanhat oksat pois.

Perässä tuli oksasilppuri miehistöineen, tai puusilppuriksi tuota voisi jo kutsua. Sillä lyhennettiin katkotut oksat mitättömän pieniksi silppupätkiksi.

Lyhennettiin tänään muutakin kuin kadunvarsipuita. Tukastani leikattiin taas muutama sentti pois ja väri uudistettiin. Alla oleva kuva kyllä näyttää ihan samalta kuin edellisen kerran kampaajakäynnin jälkeen ottamani. Mihin on kadonnut seikkailumieli ja uudistushalu?


Ehkä jo huomasittekin, että pitkäperjantai ei täällä Belgiassa ole pyhäpäivä, mikä tuntuu vähän oudolta. Toisena pääsiäispäivänä ei täälläkään töitä tehdä.

Koska oli työpäivä, tänään oli hyvä mennä taas kerran ihailemaan sinisenä kukkivaa metsää, Hallerbosia. Kyllä se on joka kevät yhtä ihana! Satojen hehtaarien alue sinisenään tuoksuvia villihyasintteja! Kerrassaan uskomaton näky.

Hevoset laukkasivat niin, että maa pölisi.

Nyt on kuuma kesäpäivä viilentynyt ja tullut melkein pimeää. (Kyllä, täällä on ollut noin 27 astetta lämmintä!) Äsken alkoi kesän ensimmäinen ukkonen. Jyrisee niin, että talo tärisee ja vettä tulee kaatamalla. Hetki sitten puutarhassa hikoillessani ajattelin, että pitää varmaan kukat kastella illemmalla. Nyt ei tarvitsekaan, luonto hoitaa senkin homman.

Halutaan remontoida ikivanha maatila

Mikähän siinä on, että usein osun Belgiassa kyliin, joissa on linna? Vaikka mitäs tuota kyselemään, kun kerran hyvin tiedän vastauksen. Yksi: seuraan aina valppaasti tienvarsia, josko jostain pilkahtaisi tienviitta satoja vuosia vanhalle linnalle; kaksi: mutu tuntumalla sanoisin, että monet Belgian kylät on rakennettu linnojen ympärille; kolme: en voi vastustaa vanhoja linnoja.

Viime sunnuntaina kävi taas niin kuin monesti ennenkin. Äkkäsin ruskean tienviitan vähän Liègen (Lüttich, Luik) eteläpuolella, jarrutus, tiukka käännös vasemmalle ja pikku tietä eteenpäin. Hetken kuluttua löysimme itsemme Anthisnes-nimisestä pikku kylästä, jossa päätien varrella pönötti museoksi muutettu, sinisestä kivestä rakennettu linna. Mutta ei siinä vielä kaikki!

Luulin, että linnan rakennukset jatkuivat tien toisella puolella, mutta siellä olikin vanha maatila. Materiaali oli samaa sinistä kiveä ja rakennus oli ilmiselvästi asuttu. Uteliaisuuttani menin portista sisäpihalle ja totta tosiaan! Ikivanha maatila on peruja 900-luvulta, jolloin paikalla oli linnoitus. Limburgin kreivi toimi alueella asianajajana ja sai tilan palkkiona seurakunnalta. Sittemmin linnoitus-maatila on muutaman vuosikymmenen välein vaihtanut omistajaa ja nyt se on remontoitu valtion varoin.

Siinä se, vanha linnoitus ja maatila. Rakennusmateriaali on juuri tälle Belgian alueelle tyypillistä sinistä kiveä, josta aikoinaan kaikki kylien talot rakennettiin. Enää ei taitaisi olla kenelläkään siihen varaa, on kuulemma kovin kallista erikoiskiveä.

Sisäpiha. Kuva valehtelee tällä kertaa oikein kunnolla. Pienet sinertävät ovet johtavat kaksikerroksisiin asuntoihin, joita rakennuksessa näytti olevan useita. Oikeasti tämä on paljon viehättävämpi kuin miltä näyttää.

Ei tässäkään vielä kaikki!
Vaikuttavan näköisen asuinkompleksin vieressä oli toinen rakennus, jonka remontti oli kenties alkanut aikoja sitten, mutta ei vielä läheskään valmis. Sinnehän minä sukelsin kieltotauluista huolimatta.

Ensimmäiseksi törmäsin sisäpihalle, jota ympäröi..., no en oikein tiedä miksi sitä rakennusta kutsutaan, kun minulla ei ole maatiloista pahemmin kokemusta. Tunnistin kuitenkin navetat (Voi miten hienot kaarikatot niissä oli!) ja heinävarastot (Mikähän on oikea termi?). Yhdellä sivulla oli kaksikerroksinen osa, joka ihan selvästi oli ollut jonkinlainen majoitustila. Myöhemmin luin, että koko valtava maatila oli aikoinaan kuulunut luostarille. Sinne ne munkit varmaan olivat makuukammioihinsa kavunneet helmat kuraisina rankan työpäivän jälkeen. Mieli olisi tehnyt mennä sisään rakennukseen, mutten uskaltanut. Kaikki näytti liian huteralta ja hajonneelta. Luostarin maatilan sisäpihan yksi nurkka. Isoista porteista pääsi pellolle ja pienet ovet johtivat navettoihin ja erilaisiin säilytystiloihin.

Päärakennukseen uskalsin sisälle mennä ja näytti moni muukin uskaltaneen. Seinille oli kovasti raapusteltu jotakin eikä se varmasti mitään munkkilatinaa ollut.

Tuolla kävin sisällä. Laitimmaiset portaat oikealla johtivat vain romahtaneeseen osaan, mutta toisia pitkin pääsin pimeään päärakennukseen.

Nämä portaat löysin keittiön viereisestä huoneesta. Mieli olisi tehnyt ylös kiivetä, mutta enpäs kiivennyt. Oikeassa yläkulmassa näkyy paikallisen nuorison kädenjälki.

Mitähän tuollainen vanha maatila tai peräti linna maksaisi? Jo pelkkä ajattelukin syyhyttää, mitä kaikkea sellaisesta voisi saadakaan aikaan. Nähtäväksi jää, kuinka Belgian valtio tämän uudistaa. Toivottavasti jonakin päivänä tila on taas ahkerasti asuttu.

Portaat vievät pihamaalta puutarhaan, tai olisiko tässä ollut reitti vanhaan luostariin. Harmi, kun en tohkeissani älynnyt kiivetä katsomaan, mitä pusikossa on.

Tietoa rakennuksista hain näiltä sivuilta. Voi olla, etten ole kaikkea ihan oikein ymmärtänyt, mutta siitä olen varma, että vanhoja nuo rakennukset ovat.

Anthisnesissa järjestetään joka toinen vuosi huhtikuussa kelttimusiikin ja -kulttuurin festivaali. Seuraavan kerran tilaisuus on vuonna 2012, joten vuoden kuluttua kannattaa lähteä Belgian Walloniaan festareille. Samalla voi käydä kurkistamassa, mitä maatilalle kuuluu.

Tekemistä ja puuhastelua

Mitähän tänään vielä tekisin? Pyykkikonetta olen eilisestä lähtien täyttänyt tasaisin väliajoin ja nyt taitaa olla menossa jo viides koneellinen.

Joululiinankin varmaan saa jo vaihtaa johonkin keväisempään ja sohvien päälle taidan levittää jokin aika sitten ostamani päiväpeitot. Olisi kyllä oikeastaan pitänyt ostaa uudet sohvat, mutten raaskinut. Taitaakin tulla vielä silityspäivä, tuskin pöytäliinoja on kukaan silittänyt pesun jälkeen.

Silittäminen on outoa touhua, en millään viitsisi sitä aloittaa, mutta kun pääsen alkuun, en haluaisi lopettaa. Vaatteita en silitä kuin pakon edessä, mutta tyyny-, pyyhe- ja pöytäliinoja kyllä ihan mielelläni. Lakanoita en silitä enkä mankeloi. No, en voisikaan, kun en omista mankelia. Rullaan ne tiukasti heti, kun ovat kuivuneet ja ihan hyvin ovat sänkyihin kelvanneet. Kertaakaan en ole valittanut.

Ai niin, ruokaakin varmaan täytyy tehdä. Tänään en kikkaile kokkaamisen kanssa vaan teen lihamureketta. Helppoa ja hyvää!

Alla olevat kuvat eivät millään tavalla kuulu tähän päivään. Otin ne viime sunnuntaina, kun piipahdimme Hollannin puolella Zierikzeessä. Se vasta oli hauska pieni kaupunki, ja vanha.

Tässä yksi kaupungin porteista. Autolla siitä ei päässyt kuin yhteen suuntaan eli pois vanhasta kaupungista.

Ei ihme, että talot olivat vähän vinksin vonksin, kun ovat monet kerrat joutuneet tulvien runtelemiksi.

Kevättä etsimässä

Kun aurinko paistaa ja lumi sulaa, on kevät. Tai niin ainakin luulisi, mutta eilen oli toisin. Aurinko kyllä paistoi matkaan lähtiessämme ja lumikin näytti katoavan ihan silmissä, mutta perillä Coossa (kyllä vaan, kylän nimi on Coo) lunta tuprutti ja oli suoraan sanoen hemmetin kylmä. Pieni kierros kylällä, hetki putousten ihailua ja äkkiä takaisin autoon.

Poni piti lumisateessa lounastaukoa.

Kahden putouksen väliin oli hauskasti muodostunut jääputous.

Seuraavaksi suuntana oli La Roche-en-Ardenne. Ei sinne ollut matkaa kuin nelisenkymmentä kilometriä, mutta huonosti aurattuja pikku teitä pitkin matka tuntui kestävän ja kestävän. Pimeähän meidät yllätti, mutta onneksi kaupunki on tähän aikaan vuodesta hyvin valaistu joulukaupunki.

La Rochen paljon kokenut linna näkyy mäeltä hyvin.

Torilla kasvoi joulukuusi.

Katsokaa taloa tuolla torin takana, mäen päällä. Sieltä olisi kiva seurata kaupungin elämää.

Kiitos Keisarin uusille vaatteille uudesta blogipohjastani. Siinä on juuri oikea tunnelma ja värit alkuvuoden kevään odotukseen.

Pitkin, poikin kaupunkien katuja

Sain tänne mieluisan jouluvieraan, kun poikani tuli muutamaksi päiväksi käymään. Yksi päivä meni kotona istuessa ja jutellessa, mutta maanantain koittaessa lähdimme kiertelemään Brysseliä ilman päämäärää.

Kirpputorin myyjät olivat jo keräilemässä tuotteitaan pois. Päähineitä näytti kuitenkin vielä olevan läjäpäin tarjolla.

Antiikkia kolmessa kerroksessa

Antiikkikaupassa kävimme lämmittelemässä ja ihmettelemässä, mitä kaikkea ihmiset ovat tarvinneet ja vielä tarvitsevat.

Uskokaa tai älkää, mutta tämän pystin olisin ostanut takanreunukselle, jos hinta olisi ollut kohdallaan. Jaa, että huono maku vai?

Onneksi maalattuja ilmapalloja ja tuoleja myyvä kauppa oli kiinni. Joku näistä värikkäistä ihanuuksista olisi saattanut lähteä mukaani, jos olisin päässyt myymälään sisälle.

Pienet, lasten kokoa olevat tuolit odottivat kadulla ostajiaan.

Muistin, että antiikkikauppakadulla oli valtava sisustusliike, josta oli vaikea lähteä ulos tyhjin käsin. Etsin ja etsin kauppaa, mutten löytänyt. Kun siirryimme toiselle kadulle, löysin vihdoin etsimäni, mutta jotain tosi outoa oli liikkeelle tapahtunut Sadat neliöt olivat vaihtuneet muutamaksi kymmeneksi ja myynnissä oli lähes pelkästään joulukoristeita ja kaiken värisiä lamppuja Mikä pettymys!

Näitä kukkahattutätien pöytälamppuja en sisustusmaustani huolimatta kotiini huolisi.

Tiistaina jatkoimme kävelyämme Antwerpenin räntäsateessa.

Joulutori oli vielä voimissaan ja omituiset otukset lahjoittivat lapsille tonttulakkeja.

Kyllä karusellissa matkustajiakin oli, eivät vain osuneet kuvaan.

Joulutorin kojuilta siirryimme toisenlaisiin tunnelmiin. Kävimme häikäistymässä maailman timanttikeskuksessa ja ihailimme jalokivien loistetta rautatieaseman kupeessa. Kuvat jäivät ottamatta, mutta takuuvarmasti tulimme itse ikuistetuiksi monellekin filmille. Missään muualla en ole nähnyt niin paljon turvakameroita, kuin Antwerpenin timanttikauppakaduilla.

Luostarin puutarhassa, linnan puistossa ja vähän meren rannallakin

Eilen oli kesäistä, aurinko porotti siniseltä taivaalta ja lämpöä riitti. Päätimme lähteä katsomaan, kuinka Belgian 70 km pitkä rannikko oli kansoitettu kauniina syyspäivänä. Emme ihan työpäivän mittaista matkaa suunnitelleet, mutta yli kahdeksan tuntia saimme reissussa kulumaan.

Näköala minun mieleeni

Renkaita ja varjoja hiekalla

Rannalla lennätettiin mm. helikopteria, lokkeja ja leijoja. Viimeeksi mainittuja en tähän kuvaan saanut mahtumaan.

Koksijden rantakaupungissa halutaan entisöidä ja elävöittää vanhan luostarin raunioita. Jotenkin tuon entisöinnin vielä tajuan vaikken ymmärräkään, miksi raunioita täytyy uudistaa. Mutta elävöittäminen muovisien patsaiden avulla menee jo yli ymmärrykseni. Tai sitten olen huumorintajuton tai liian vanha tai kuka ties kumpaakin.

Kotimatkalla katsastimme Beauvoordin noin 500 vuotta vanhan linnan. (Jäätyneellä vallihaudalla on menneinä aikoina pelattu jääkiekkoa puun oksista tehdyillä mailoilla.)

Linnan puutarhasta löytyi kaunis, ruosteinen pergola.

Punaisten koirien trio vartio kylän hautausmaata. Taas kerran sai huumorintajuton ihmetellä.

Hämähäkin töitä en ihmetellyt, ihailin vain. Olisikohan asialla ollut peräti ristilukki?

Aurinkoisia päiviä

Olipas kiireinen viikko! Sen lisäksi, että töitä on piisannut ihan kiireeksi asti, istuin kaksi päivää kuuntelemassa, mitä tunneälyllä tarkoitetaan. Mielenkiintoinen koulutustilaisuus totta tosiaan, tajuaisivatpa pomotkin osallistua. Mutta ei siinä vielä kaikki! Torstaina pääsin esittelemään hienoa powerpoint-esitelmääni isolle porukalle. Ihan kiltisti kaikki seurasivat ja muutama oikein kiittikin mielenkiintoisesta esityksestä.

Viikon kohokohta oli kuitenkin ihan alku viikosta tai oikeastaan jo aikaisemminkin, kun siskoni kävi kylässä!

Kävimme tietysti Brysselissä tarkastamassa, että EU-valtioiden liput olivat suorassa ja ison lasitalon ikkunat puhtaat.

Antwerpenissa vietimme sunnuntai-iltapäivän ja ihailimme mm. kaunista Grote Marktia ennen kuin ajelimme ratikalla Sportpaleisiin...

...katsomaan ja ennen kaikkea kuuntelemaan näitä kahta. Kyllä kannatti!

Maanantaina kuljeskelimme tuntikausia puutarhamessuilla tässä ihan naapurissa.

Mehitähdet kasvoivat kivissä

Nämä kaunottaret taas proosallisesti ruukuissa

Oli väsähtäneitä pihatonttuja...

...ja karkuun hyppääviä sekä lentoon lähteviä.

Linnan sisäpihalla virkistimme itseämme lasillisilla lähikylän panimon olutta.

Ihailimme linnaa myös ulkopuolelta.

Pioneissa kävi aika vilske.

Sisko leikki tulitikkulaatikkoa mammuttipuun juurella.

Vielä ehdimme nähdä rhododendroneidenkin kukintaa. Nyt ovat kukat jo lakastuneet.

Juhannusruusu levitti tuoksuaan ulosmenoportin vieressä.

Kotimatkalla kävelimme näiden ohi.

Kyllä taitaa sisko tulla toistekin. Paljon jäi vielä näkemättä.