Huomasin juuri, etten ole kertaakaan kertonut joulukuustani vaikka kaikenlaista onkin tapahtunut.
Olen mm. käynyt katsomassa Moscow City Balletin Joutsenlampi-esitystä, joutunut välttelemään työpaikan lähellä tapahtuneita mellakoita, surrut Liegen ampumavälikohtauksen uhreja ja ihmetellyt poliisin toimintaa. Naapurissa kävin ihailemassa lopultakin kotiin päässyttä pikkuvauvaa. Dramaattisen elämän alun jälkeen sekä suloinen pikku neiti että äiti ovat nyt kunnossa ja kaikki on hyvin. Vauvan kehitystä kuitenkin seurataan synnytyksessä tapahtuneiden asioiden takia kovin tarkkaan.
Työpaikalla vietimme jokavuotisia joulujuhlia rennoissa tunnelmissa ennen kuin koko väki lähti tahoilleen joulua viettämään. Minä olin viikon verran Suomessa ja sain nauttia joulutunnelmasta lasteni seurassa. Ei haitannut vesisade eikä myrskyt, kun oli niin mukavaa.
Täällä Belgiassa on sää lähes samanlainen kuin Suomessa, ei talvesta tietoakaan. Ihan pian vaihtuu vuosi eikä kevätkään enää ole kaukana. Nostetaan malja ja soitetaan fanfaari tulevalle vuodelle. Tervetuloa 2012!
Onpa ollut kiireinen ja kuuma kesäkuun alku! Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta ja eilen oli puutarhassa lämpöasteita 48.
Kiire alkoi keskiviikkona, kun seisoskelin tuhansien muiden autoilijoiden kanssa Brysselin kehätiellä ja mietin, ehdinkö ollenkaan lentokentälle siskoani vastaan. Olin ajatellut käydä ensin koirien kanssa vähän ulkona ja ehtiä kauppaankin ennen koneen laskeutumista, mutta työmatkan venyessä yli kaksituntiseksi ehdin muuttaa suunnitelmiani useaan kertaan.
Onneksi kone Suomesta oli vähän myöhässä, joten loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Illalla myöhään herkuttelimme omasta maasta nostamillani uusilla perunoilla ja aloimme nauttia muutamasta lomapäivästä.
Torstaina kävimme ihailemassa Euroferia Andaluza -juhlaa Atomiumin juurella. Osuimme paikalle juuri oikeaan aikaan, kun hevoset ratsastajineen esiintyivät yleisölle.
Tämän pätkän nappasin tietysti mistäs muualta kuin Youtubesta.
Andalusialaisen juhlan jälkeen ilonpito jatkui perinteisempään suomalaiseen malliin, keitimme nimittäin taas uusia perunoita. Hassua, kuinka ne maistuvatkin niin kovin hyviltä näin alkukesästä. Mutta ei hauskuus siihen jäänyt. Hyppäsimme autoon ja suuntasimme kohti konserttisali Forest Nationalia. Yusufin esiintyminen oli ihan pakko nähdä ja kuulla ja olinkin hankkinut liput jo hyvissä ajoin. Cat Stevens oli meidän kummankin suosikki silloin joskus, jolloin ei tullut mieleenkään, että miehen voisi joskus nähdä livenä. Nimi on vaihtunut ja mies vanhentunut, mutta ääni oli sama.
Tuttua musiikkia kuunnellessani seurasin yleisöä ympärilläni. Vieressäni istui mies, joka kaikesta päätellen oli tullut konserttiin vaimonsa käskystä. Kertaakaan hän ei taputtanut saatikka olisi muuten näyttänyt, että musiikki olisi kiinnostanut. Tekstiviestien lukeminen ja näpyttely näytti olevan tärkeämpää. Toisella puolen käytävää istuva nuori mies sen sijaan eläytyi musiikkiin joka solullaan. Hän ei varmaan ollut vielä syntynytkään, kun Cat Stevens aloitteli uraansa, mutta kaikkien kappaleiden sanat hän näytti osaavan ulkoa. Kun Yusuf aloitti tutun Morning has broken -laulun, nuori mies pyyhki avoimesti kyyneleitään.
Tämä sieltä samasta tuubista löytämäni video on miehen uudempaa tuotantoa. Yritin etsiä jotain ihan näistä viimeisimmistä konserteista kuvattua, mutta en löytänyt. Vanhat Cat Stevensin piisithän te jo tunnettekin, kuunnelkaa miltä mies nykyisin kuulostaa.
Perjantaina paistoi aurinko taas täydeltä terältä ja suunnitelmiemme mukaan lähdimme katsomaan, miltä Coloman ruusutarha näytti.On se sitten uskomattoman ihana paikka!
En edes ryhdy muistelemaan, mitä nämä ruusut olivat nimeltään. Tässä on vain pienen pieni osa tarhan kukkaloistosta.
Eilisen, paahtavan kuuman päivän vietin puutarhassa makoilemalla. Varjossa oli 30 astetta lämmintä, enkä jaksanut tehdä mitään. Väärin, jotain tein sentään, väsäsin tehosekoittimessa mansikoista, nektariineista ja rahkasta raikasta juomaa. Niin, ja taisin minä muutaman uuden perunankin illemmalla keittää.
Kyllä täällä on paljon lunta! En Belgian narsissi-istutusten vieressä ymmärtänytkään, kuinka kevät on Suomessa vasta aluillaan. Viime perjantaina katselin lentokoneen ikkunasta valkoista näkymää ja pohdin, mikä läntti on peltoa, mikä vettä. En usko, että arvasin oikein.
Nyt olen viettänyt aikaa vanhan äitini luona ja välillä piipahtanut siskollani sekä käynyt lapsiani ja ystäviäni tapaamassa. Liian harvoin näen tärkeitä ihmisiäni, joten Suomessa ollessani teen kaikkeni, että ainakin rakkaimpiani pääsen halaamaan.
Sain siskoltani auton lainaksi ja olenkin jo ajellut tuhannen kilometrin verran. Pimeillä teillä kurvailu on tosi puuduttavaa, mutta onneksi kaistat ovat leveitä. Köröttely tuntuu turvalliselta, kun tien reunoihin on pitkä matka. Vaikka väärinhän tuo oli sanottu, en minä mitään köröttele. Vauhdilla menen, kun kerran täytyy paikasta toiseen päästä ja välimatkat ovat kovin pitkiä. Auton ottaessani naureskelin, että takalasiin pitäisi laittaa kyltti: Varokaa, kuski Belgiasta!
Kommelluksiakin on täällä lumen keskellä sattunut. Tampereella jäin autoni kanssa ylämäkeen jumiin. Tai ei se mikään jumi ollut, kun auto alkoi iloisesti luistaa takaperin. Onneksi ei ollut muita autoja näkyvissä ja valittavissa oli toinenkin tie. Nyt mäki on jo ihan sula, eikä aiheuta ongelmia minulle tai muille. Samassa kaupungissa ajoin myös huomaamattani päin punaisia, kun en tajunnut, että niin vikkelään valot vaihtuvat. En tiedä, näkikö kukaan, mutta kyllä minua harmitti.
Eilen luistelin lumisohjossa pienen kylätien reunasta toiseen niin, että traktorikuskikin katsoi parhaakseen väistää kiemurtelijaa. Onneksi päätiet olivat paremmassa kunnossa.
Tänään olen istunut pitkän tovin äitini kerrostalosaunassa ja löylytellyt oikein kunnolla. Hieno, kun saa kiukaallekin heittää vettä ihan luvallisesti!
Niin, ja onnea Porin Ässille tämän illan otteluun! Kääntäkää nyt ihmeessä pelin suunta sinne, minne se kuuluu!!! Terveisin nimimerkki: Joskus Pata-fani, aina Pata-fani
Meillä on tänään ollut kuuma, puutarhan perällä peräti 40 astetta! Olo on kuin huonosti lämmitetyssä saunassa eikä mitään jaksa tehdä. Pääsin oikeastaan vasta iltapäivällä liikkeelle ja käväisin kaupassa.
Silläkin reissulla kuumuus teki tepposensa (tai sitä ainakin syytän). Jouduin nimittäin palaamaan kauppaan takaisin hakemaan osan ostoksistani. Otin hyllyltä kärryyni pari pulloa espanjalaista punaviiniä. Tarjouslappusen mukaan pullot maksoivat 3,59 euroa kappale. Kassakuittia tarkistaessani huomasin, että minulta olikin veloitettu normaalihinta. Eikun takaisin valitustiskille. Asia hoidettiin ja sain euroni takaisin - mutta unohdin ne pullot! Vasta kotona huomasin asian ja jouduin palaamaan takaisin kauppaan. Siellähän ostokseni odottivat, oikein nimilapulla varustettuina. Tapahtuma oli pelkästään kuumuuden syytä, mistään muusta ei voi olla kysymyskään.
Koska kuuman kuumana päivänä ei paljon voi tehdä, kokosin tähän hieman toimintoja, joihin ehkä mahdollisesti energia riittäisi.
Voi vaikka ihmetellä, mitä Titi-Uu tekee kitkemättömässä kasvimaassa. Etsii matoja? Syö salaattia?
Hyvä on myös käydä tarkistamassa, kuinka Mr. Morse voi sananjalkamajassaan (on se siellä, ihan varmasti!). Sama maja kasvaa joka kesä Morsen kesäkodiksi.
Kuumana kesäpäivänä voi myös seurata raukeana perhosten lentoa. Se on helppoa, mutta kuvaaminen ei niinkään. Kumma, että sain edes tällaisen otoksen aikaiseksi, ovat ne niin vikkeliä.
Salkoruusun kukkien ihailu ei vaadi yhtään energiaa. Sitä voi tehdä vaikka kuinka kauan yhteen soittoon.
Ruiskaunokki-istutuskin on silmien ilona, eikä yhtään tarvitse sen puolesta hikoilla. Mehiläinen rehkii puolestani. Hassu otus, sekin liikkui vähän liian nopeasti.
Nyt juuri alkoi sataa ja jyristä. Morse kulkee rauhattomana ympäriinsä tai vapisee kyljessä kiinni, mutta Titi-Uu ei ole moksiskaan. Se ei ukkosta pelkää. En kyllä pelkää minäkään. Muistan, kuinka isän kanssa istuttiin kotikuistilla ja ihailtiin salamointia ja laskettiin, kuinka kaukana ukkonen oli.
Olipas kiireinen viikko! Sen lisäksi, että töitä on piisannut ihan kiireeksi asti, istuin kaksi päivää kuuntelemassa, mitä tunneälyllä tarkoitetaan. Mielenkiintoinen koulutustilaisuus totta tosiaan, tajuaisivatpa pomotkin osallistua. Mutta ei siinä vielä kaikki! Torstaina pääsin esittelemään hienoa powerpoint-esitelmääni isolle porukalle. Ihan kiltisti kaikki seurasivat ja muutama oikein kiittikin mielenkiintoisesta esityksestä.
Viikon kohokohta oli kuitenkin ihan alku viikosta tai oikeastaan jo aikaisemminkin, kun siskoni kävi kylässä!
Kävimme tietysti Brysselissä tarkastamassa, että EU-valtioiden liput olivat suorassa ja ison lasitalon ikkunat puhtaat.
Antwerpenissa vietimme sunnuntai-iltapäivän ja ihailimme mm. kaunista Grote Marktia ennen kuin ajelimme ratikalla Sportpaleisiin...
...katsomaan ja ennen kaikkea kuuntelemaan näitä kahta. Kyllä kannatti!
Maanantaina kuljeskelimme tuntikausia puutarhamessuilla tässä ihan naapurissa.
Mehitähdet kasvoivat kivissä
Nämä kaunottaret taas proosallisesti ruukuissa
Oli väsähtäneitä pihatonttuja...
...ja karkuun hyppääviä sekä lentoon lähteviä.
Linnan sisäpihalla virkistimme itseämme lasillisilla lähikylän panimon olutta.
Hassua, siskoni tulee tänne muutaman päivän vierailulle ja minua vähän jännittää. Eikös matkustajn pitäisi kärsiä matkakuumeesta eikä yösijan antajan? Olen varmaan liikaa pohtinut, kuinka hän viihtyy täällä ja mitä pitää näkemästään.
Viime vierailun aikaan emme ehtineet oikein käymään muualla kuin Brysselissä, mutta nyt on aikomuksena kuljettaa siskoa pidemmälläkin. Ja sunnuntaina menemme Eric Claptonin ja Steve Winwoodin konserttiin Antwerpeniin. Siitä tulee hauskaa!
Taitaa minua myös jännittää ensi viikon työasiat. Torstaina joudun/pääsen esittelemään yhtä työjuttua isolle yleisölle. Esittelin minä sitä jo tänäänkin, mutta kuulijat olivat saman sarjan tekijöitä, jotka ovat tottuneet höpinöihini. Torstaina on edessäni iso salillinen esimiehiä ja muita virkamiehiä. Tarjoituksena olisi "myydä" työtapamme ja -välineemme muille osastoille.
Tuskinpa kuitenkaan itseäni täysin nolaan. Asia on kaikin puolin tuttu, olenhan itse ollut sitä suunnittelemassa ja kehittämässä. Toivottavasti tämä etukäteispohdinta helpottaa ainakin esityksen laadinnassa.
Mutta nyt unohdetaan työasiat ja aletaan valmistautua vierasta varten! Huomenna minulla on lomapäivä ja maanantaina Belgia on helluntain takia kiinni eli odotettavissa on kunnollisen pituinen viikonloppu.
Mitäs, jos käytäisiin torilla ostamassa artisokkia ja mansikoita...
...ja/tai juustoja
Entä, jos sisko tarvitsisi uudet uikkarit? Ei hätää, kyllä torilta löytyy.
Nyt on reissu reissuttu ja kiva joulu takana. Ehdin saunoa neljässä eri saunassa ja nukkua viidessä eri sängyssä. Sain syödä jouluherkkuja useassa ruokapöydässä vielä useampaan kertaan. Tapasin vanhoja sukulaisia ja ystäviä ja tutustuin uusiin. Ja ennen kaikkea sain viettää aikaa rakkaitten lapsieni kanssa. Kiitos kaikille minua kestinneille ja hyvänä pitäneille! Suomen matkani aikana ehdin ajaa satoja kilometrejä autolla, istua bussissa ja junissa ja taksillakin taisin ajella. Kunnon talvi ja lumimyräkät toivat oman jännityksensä matkustamiseeni. Paluu Belgiaan oli kuin olisin toiselle planeetalle laskeutunut. Pellot ovat vihreinä eikä lunta ole kuin pieninä, likaisina läjinä siellä täällä. Eilen paistoi vähän aurinko, mutta nyt taas sataa vettä. Tämä mikään talvi ole, toista se oli Suomessa.
Onneksi minulla on vielä vähän lomaa jäljellä. Jospa pakkaisimme koirat autoon ja lähtisimme pariksi päiväksi tutkimaan, miltä maailma näyttää Brysselin ulkopuolella.
Poimin Siperiassa asuvan Eevan blogista tämän suloisen enkelin. Hän halusi antaa sen blogissaan vieraileville ulkosuomalaisille, joten Belgiassa kiitetään.
Anna tämä tunnustus kaikille blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä Hyvää Joulua!
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa. 2. Linkitä blogiin, jonka pitäjältä sait tunnustuksen. 3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa), joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa. 4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.
Haluaisin antaa enkelin edelleen monelle ihanalle ihmiselle, mutta valitettavasti yksikään heistä ei blogia pidä.
Yhden enkelin saa siskoni, joka on vuosien mittaan tehnyt niin paljon äitimme hyväksi. Suuri kiitos Lelde. Toinen tunnustuksen ansaitsija on tyttäreni. Reipas, ahkera ja rohkea nainen, joka ei kuvia kumarra. Olen kovin ylpeä hänestä. Tietysti myös hyvä ystäväni Mimmi on enkelin saajien listalla. Aito satakuntalainen nainen, joka puhuu ja ajattelee suoraan sydämestä. Yksi enkeli menee nuorelle pohjalaiselle ison perheen äidille. Kuinka joku pystyykin pyörittämään perhettä ja omaa yritystä niin rennosti ja levollisena? Hyvä ystäväni täällä Belgiassa saakoon viidennen enkelin. Kaukana asuvan lapsen äiti hänkin.
Vaija. Eilen törmäsin tuohon sanaan pitkästä, pitkästä aikaa. Meillä kutsuttiin äitini isää vaijaksi ja se oli minusta ihan yhtä hyvä isoisäsana kuin pappakin, joksi isäni isää kutsuttiin. Joskus kouluiässä tajusin, ettei kenenkään muun isoisä ole vaija. Jos joku kysyi jotain hänestä, en kertonut kutsumanimeä tai sitten kerroin, mutta lisäsin pitkän selityksen perään. Minua hävetti outo nimitys.
Eilen luin, että Markku Veijalainen on lastenlastensa vaija. Hänestä se on ainoa oikea nimi isoisälle, koska kaikki hänen edeltäjänsäkin ovat olleet vaijoja. Veijalaisen suku on lähtöisin Viipurin nurkilta, missä vaija oli ihan tavallinen isoisäsana. Puolet minunkin geeneistäni tulee Viipurin maalaiskunnasta, Tienhaarasta, joten tottakai meillä oli vaija! Hyvä, kun sain tämänkin asian tietää. Oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun näin vaija-sanan muualla kuin meillä kotona.
Tuossa aikaisemmin kerroin, että isäni isä oli pappa. Se varmaan johtui isäni perheen ruotsalaisuudesta, vaikka en minä usein ruotsia mammalassa ja myöhemmin mamman kuoltua pappalassa kuullutkaan. Serkkuni lapset kutsuivat isoisäänsä, isäni veljeä, mumaksi. Sekin oli varmaan ruotsin kielen peruja. Muman vaimo oli mumi.
Flanderissa kutsutaan isoisää opaksi. Pomostani tuli opa muutama viikko sitten, mutta hänpä haluaakin olla opi. Flaamilainen isoäiti on oma.
Omaa isääni kutsuttiin ukiksi ja lasteni isän isää vaariksi, äidit ovat vastaavasti mummi ja mummu. Äitini äitiäkin, vaijan vaimoa, kutsuttiin mummuksi tai mummoksi, miten me lastenlapset sitten halusimmekin.
"Kyllä se tällä ramppaamisella syntyy", totesi viisivuotias tuleva isosisko, kun kävelimme toista kertaa parin kilometrin matkaa pankkiin. Olin nimittäin ensimmäisellä reissulla unohtanut ottaa lompakon mukaan. Odottelin vauvaa syntyväksi minä hetkenä hyvänsä, laskettu aikakin oli jo mennyt aikoja sitten.
Syntyihän se. Kun seuraavana aamuna heräsin viideltä, tiesin että kohta on lapsia kaksi. Jo kahdeksalta pidin pientä kolme ja puolikiloista poikaani sylissäni. Siinä se oli, vauhdilla maailmaan tullut isosiskon pikkuveli.
Poikani on pikku pojasta lähtien ollut kiinnostunut lentokoneista. Ensin niitä rakennettiin legoista ja myöhemmin hänellä oli kaikki mahdolliset hyllyt ja pöytien pinnat täynnä pienoismalleja. Jos oiken muistan, iso osa pienoismalleista on vieläkin tallella. Kiinnostus johti aikoinaan ammatinvalintaan ja pian poika valmistuu lentokoneinsinööriksi.
Nyt kuitenkin hän on Erasmus-vaihto-oppilaana Brnon teknillisessä yliopistossa, Tšekissä vielä muutaman kuukauden. Hauskaa kuulemma on, ja miksi ei olisi. Opiskelu ei taida olla kovin rankkaa ja vaihto-oppilaille on järjestetty paljon yhteistä ohjelmaa. Ihan omatoimisestikin nuoret saavat aikansa kulumaan. Milloin olen saanut viestin Budapestista, milloin Krakowasta. Junalla liikkuminen on opiskelijoille edullista ja yösija löytyy hostelleista. Tšekin kieltäkin poika on opiskellut, että seurustelu paikallisten kanssa olisi helpompaa.
Isosisko lähti viime viikolla poikaystävänsä kanssa pikkuveljeä moikkaamaan ja juhlimaan syntymäpäivää. Pitäkää hauskaa ja nauttikaa keväästä!
Tänään, aika monta vuotta sitten heräsin aamulla tunteeseen siitä, että odottamani vauva halusi lopultakin syntyä. Lasketusta ajasta oli jo kymmenen päivää ja oloni oli suoraan sanoen paksu.
Keittelin aamukahvit rauhassa, keräsin tavaroita sairaalakassiin ja kipristelin aina siinä välillä. Lapsen isä meni vielä kellariin viimeistelemään hoitopöydän maalausta ja minä suunnittelin alkavani leipomaan pullaa. Ajattelin, että synnytys käynnistyy hissukseen ja kestää tuntikausia niin kuin omalla äidilläni oli käynyt. En pitänyt mitään kiirettä.
Kovin kauaa en kuitenkaan jaksanut touhuta, kun olo kävi tukalaksi. Käskin tulevan isän autonrattiin ja lähdimme Kätilöopistolle kuitenkin kotini kautta koukaten. Oli lauantaipäivä ja äitini oli töissä. Isäni vähän ihmetteli, mitä oikein siellä teimme ja käski ajaa suorinta tietä sairaalaan.
Ajomatkan aikana supistukset voimistuivat ja tulivat kerta kerralta kivuliaammiksi. Lopulta olimme sairaalassa ja sain sairaalavaatteet ylleni. Synnytysosastolle mentiin hissillä ja muistan kuinka hissin ovi avautui, hoitaja seisoi ovella ja minä istuin hissin penkillä käsilaukku sylissäni. Sain parin supistuksen välissä varmistetuksi, että perhesynnytyshuone oli vapaana kunnes kampesin itseni hissistä ulos. Olin nimittäin päättänyt, etten liiku minnekään ellen saa miestä mukaan synnytykseen.
Onneksi oli huone vapaana, sillä muuten tyttö olisi voinut syntyä hissiin. Ei kestänyt kuin muutama minuutti synnytyshuoneeseen pääsystä, kun mies sai tummatukkaisen, huutavan tyttäremme käsivarsilleen.
Tyttö kasvoi nuoreksi naiseksi, jonka hiukset ovat muuttaneet väriään vuosien varrella useammankin kerran. Nyt hän elää Suomessa omaa, onnellista elämäänsä. Liian harvoin tapaamme, mutta yhteyttä pidämme säännöllisesti. Eilen viimeeksi juttelimme pitkään ja varmaan tänäänkin soitan ja onnittelen esikoistani.
