Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haasteita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haasteita. Näytä kaikki tekstit

17.4.2011

Erittäin halpa tai ainakin lähes ilmainen - 3. makroviikko

Olen miettinyt ja miettinyt, mitä tämän viikon makrohaastetta varten kuvaisin. Nyt pitäisi löytää kahteen kuvaan jollain tavoin toisiinsa liittyvät asiat sisältä ja ulkoa.

Ensin kokeilin sisällä olevan tanssijapatsaan kasvoja puutarhassa seisoskelevan poikapatsaan kasvojen kanssa. Ei hyvä. Kumpikin näytti ihan ruumiilta. Jatkoin tähtäilyäni ilman minkäänlaista ideaa kunnes päädyin näihin.

Tämä on yksityiskohta kaapin päällä olevasta kirppislöydöstä. Parilla eurolla nappasin värikkään savimaljakon mukaani pari vuotta sitten. Kun sen täyttää auringonkukilla, ei muuta valoa tarvitakaan.

Tämä taas on talon entisiltä asukkailta jääneen piharuukun särkynyt reuna. Ruukku kesti monta vuotta, mutta valitettavasti talvi on sen nyt murentanut lähes tyystin ja hauska ruukku joutuu roskikseen.

Piti vielä tuo savimaljakko kuvata muutamalta suunnalta, että näkisitte tekin, miksi ihastuin sen väreihin.
Toisenlaisia makrokuvia voi katsella täällä.

10.4.2011

Keväällä kerran - 2. makroviikko

Ehdinpäs vielä mukaan makroviikoille! Tällä viikolla kuvan pitää olla ulkona otettu, ja olenkin ulkoiluttanut kameraani aika kiitettävästi.

Eilen käytiin isolla porukalla Hollannissa merituulta haistelemassa. Mitäs muutakaan siellä hiekalla lojui kuin kasapäin simpukan kuoria.

Pohjanmeren huuhdeltavana.

Tänään, tosi aurinkoisena ja kuumana päivänä halusin lähteä katsomaan, miltä Wijngaardbergin hedelmätarha näytti. Jos osaat kuvitella monen hehtaarin alueen täynnä kukkivia omena- ja päärynäpuita, siellä täällä joukossa vaaleanpunaisena hehkuvia persikkapuita ja siniseltä taivaalta paistavan auringon, sellaiselta se näytti.

Kevät on kiireistä aikaa.

2.4.2011

Siinä on nenä ja suklaamuna

Ostin tänään suklaamunia ihan vain makroviikkojen takia. Se on taas sellainen valokuvaushaaste, mikä sai tällaisen yllytyshullun liikkeelle. Pitäisi viikoittan kuvata jotain kovin läheltä ja kuvauskohteen pitäisi olla tällä viikolla sisällä. Minun mielikuvituksellani mitään kuvattavaa ei kotoa löytynyt, joten kauppaan piti lähteä. Taisi kevään laihdutuskuurikin tyssätä tähän, niin että kiitoksia vaan kovin paljon!

Koirat kiinnostuivat suklaan tuoksusta ja muutaman kuvan onnistuin nappaamaan myös lähestyvistä kirsuista. Tämä taitaa olla Mr Morse.

En tiedä, voiko näitä ihan makrokuviksi sanoa, mutta lähikuvia nyt kumminkin. Lisää blogeja makrokuvineen löytyy täältä.

29.8.2010

Tunnustan - I confess

Värikäs blogiystäväni vilukissi ojensi minulle hienon tunnustuksen. Thanks a million for the Beautiful Blogger award!

Tunnustuksen mukana tuli seitsemän asian haaste eli saan avautua ja kertoa teille, rakkaat lukijani, juuri sen verran asioita itsestäni. (Kerrataanpa samalla hollannin lukusanoja.)

Yksi-Een: Olen aamu-uninen. Nuorena en ollut aamu- enkä iltauninen vaan minulle riitti muutaman tunnin horros, mutta nyt voin nukkua vaikka kuinka pitkään. Tosin öisin saatan valvoa ja harmitella, kun hyvä unifilmi katkesi kesken kaiken.

Kaksi-Twee: En voi sietää hierojalla käyntiä. Tiedän, olen omituinen. Kuulemani mukaan jokainen nauttii, kun kroppaa käsitellään ja lihaksia veivataan. En minä. Kampaajaakin kiellän hieromasta päänahkaani. Muutaman kerran olen joutunut onnettomuuden tai muun vaivan takia käymään hierottavana ja ne hoitokerrat olen kestänyt kuin nainen, mutta ihan vain omaksi ilokseni en hierottavaksi mene. Toistaiseksi olen tavannut vasta yhden kaltaiseni, joka on myös hieman häveten tunnustanut hierojainhonsa.

Kolme-Drie: Nautin väenpaljouksista. En tarkoita, että viihtyisin lauantai-iltapäivisin Brysselin keskustan kävelykadulla, jonne kaikki muut ja turistit myös ovat ahtautuneet tekemään vaateostoksia, mutta tykkään katsella ihmismerta. Jos olisi mahdollisuus, istuskelisin tuntikausia katukahvilassa vilkkaan kadun laidalla ja seuraisin ohikulkijoita ja rakentaisin heille kuvitteellisen elämän.

Neljä-Vier: Rakastan merta. Tämä on nyt aika voimakkaasti sanottu, mutta totta se on. Minusta meri, oli se sitten myrskyinen, peilityyni tai jotain siltä väliltä, on hienointa, mitä tällä maapallolla on. Niin kuin vanhassa laulussakin sanotaan, meri tuo viestin jostain kauempaa. Harmi vain, että kovin tuulisilla laineilla tunnen itseni pahoinvoivaksi. Ei minusta merimiestä tulisi.

Viisi-Vijf: Olen hyvä kokki. Tykkään ja osaan tehdä maukasta ruokaa. Luen keittokirjoja ja lehtien ruokapalstoja, seuraan telkkarista kokkaamisohjelmia ja käytän nettiä ruokaohjeiden hakuun. Harvoin niitä kuitenkin seuraan tarkasti, ovat vain osviittana. Keittiössä käytän paljon oman puutarhan yrttejä ja vihanneksia ja paistamiseen voita ja/tai oliiviöljyä. Ns. kevyttuotteet jätän muille (ja sen kyllä huomaa!). Teen yleensä ruoat alusta alkaen itse, koska allergioitteni takia minun täytyy tietää, mitä suuhuni pistän.
Bonustunnustuksena tähän kohtaan myönnän, että joskus kokeileva luovuuteni menee täysin pieleen ja ruoka pääsee joko a) uudelleen tuunattavaksi, b) koirien ruokakippoihin tai c) suoraan kompostiin. Viimeistä vaihtoehtoa vältän kuitenkin kuin ruttoa.

Kuusi-Zes: Innostun helposti ja nopeasti uusista asioista, mutta en aina jaksa seurata niitä loppuun saakka. Minulta puuttuu kärsivällisyys ja haluaisin kaikki valmiiksi heti, oitis, mieluiten eilen. Jos asiat pitkistyvät tai mutkistuvat, saatan jättää koko homman sikseen. Töissä on pakko tehdä hommat loppuun saakka, mutta delegoimalla olen päässyt monesta tylsästä rutiinihommasta eroon.

Seitsemän-Zeven: Jos minulla olisi mahdollisuus, eläisin tien päällä (olisiko pitänyt alkaa rekkakuskiksi?). Matkustaisin paikasta, maasta, maanosasta toiseen, viipyisin muutaman päivän ja jatkaisin taas kulkuani. Kulunut sanonta "Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka", pitää paikkansa tämän ihmisen korvien välissä. Toisaalta, osaan kyllä olla paikoillanikin. Nytkin olen asunut samassa kylässä jo lähes 10 vuotta!

Siinäkö se oli, tuliko seitsemän jo täyteen? Eikö saa enää yhtään tunnustaa lisää? Yhden asian vielä haluaisin kertoa, saanko, saanko, saanhan?

(Kahdeksan-Acht: Kommunikoin ruotsalaisen pomoni kanssa huutamalla. Emme me vihaisesti toisillemme ärjy, mutta kun viereisissä toimistohuoneissa olemme, on keskustelu helppoa vähän ääntä korottamalla. Työkaverit ovat vuosien mittaan siihen tottuneet. Pitävät vähän hassunakin, kun kaksi "hiljaista" pohjoismaalaista elämöi.)

Tämän tunnustuksen ehtoihin kuuluu, että se pitäisi lähettää edelleen seitsemälle bloggaajalle, jotka tahoillaan tunnustaisivat omat juttunsa. Koska kaikki seuraamani hienot, hauskat ja kauniit blogit ovat tunnustuksen arvoisia, luovutin onnettaren roolin Titi-Uulle, ettei puolueellisuudesta syytettäisi ainakaan minua.

Onnetar tässä ilmoittaa, että valmista tuli!

Tiitu kävi reippaasti toimeen ja nappasi tunnustuksen saajiksi seuraavat kirjoittajat: Wappu ja Opri Wapun valtakunnasta, Pirjo Pirjon blogista, Anne Helvetiasta, Famu falsetissa , Anna Täkistä ja torkkupeitosta, Eeva Siperiasta ja Norjalaisen päiväkirjan Heli.
Olkaapas hyvät, kelpo blogiystäväni!

10.5.2010

Kuvien sekamelskaa

Rakensin pitkästä aikaa kollaasin, tuollaisen vihreä-oranssin niin kuin värikollaasihaasteessa tällä viikolla pitääkin. Sainkin oikein etsiä kuvia, joissa oranssi vilahtaisi. Vihreitä kyllä täältä löytyy vaikka muillekin antaa.

Löytyihän niitä lopulta ja muutama jäi vielä käyttämättäkin.


Siinä se on, kaikki vuodenajat sisältävä kuvasekoitus. Kevät, kesä ja syksy varmaan löytyvät heti, mutta missä mahtaa olla talvi?

Lisää viheroransseja löytyy täältä.

13.10.2009

Ihan hyvin se kuulee

Sain Vilukissiltä hienon tunnustuksen meemin kera. Tunnustuksen kieli on portugalia, koska ystäväni Google Translation niin ilmoitti ja käänsi sen vähän tännepäin (taisin kommentissani vilukissille puhua latinasta, mutta eivätkös ne ole samaa sukua): "Tämä blogi sekoittaa aistini." Kovasti paljon kiitoksia kauniista sanoista.

TUNNUSTUKSEEN KUULUVA HAASTE KUULUU NÄIN:
1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.

Maku: Maku on jännä juttu. Otetaan esimerkiksi kahvi, jota kittaan lähes litrakaupalla päivittäin. Samasta kahvipurkista jauhot, samasta hanasta vesi, sama kahvinkeitin ja tänään juoma maistuu erinomaisen maukkaalta, huomenna ehkä tunkkaiselta tai muuten vain pahalta. Olen huomannut, että vuorokauden ajalla on suuri merkitys, samoin sillä, mitä olen vähän aikaisemmin suuhuni pistänyt.
Monet maut tuovat myös muistoja mieleen. Joskus viinirypäleitä syödessäni, tosin nykyisin hyvin harvoin, muistan elävästi pappani kasvihuoneen ja sen perällä kasvaneen viiniköynnöksen. Köynnös pärjäsi Suomen pakkasissakin, kun sai kasvaa lämpimässä lasin alla. Pappan kasvattamia rypäleitä sain syödä ihan pikku tyttönä, varmaan alle 5-vuotiaana.

Haju: Minulla on liian hyvä hajuaisti. En yhtään haluaisi metrossa tai bussissa haistella kanssamatkustajieni hikeä tai muita eritteitä. Joskus on ihan pakko etsiä pieni näytehajuvesipullo käsilaukusta, suihkauttaa tuoksua vaivihkaa sormelle ja pyyhkäistä nenän alustaa. Yököttävä haju saa mielikuvitukseni lentämään ja hetken päästä saattaisi lentää jo jotain konkreettisempaakin ellen peittäisi hajua.
Aivan kamala hajukokemus minulla on bussista, jossa jouduin haistelemaan vanhan viinan, valkosipulin ja likaisten hiusten sekoitusta. Yök!
Toki nenääni hyvätkin tuoksut leijailevat. Kesäsade, sauna, ruusut, meri, vasta keitetty kahvi, mausteet ja moni muu saa sieluni laulamaan.
Voi, melkein unohdin. Joskus kaupungin vilinässä vilahtaa nenääni tuoksumuisto, se ei ole pakokaasujen eikä liikenteen haju vaan ihan toisenlainen. Silloin saan nenäni avulla matkustaa tuota pikaa Glasgowiin, jossa vietin aikoinani vuoden au-pairina.

Näkö: Kävin vähän aikaa sitten tutkituttamassa näköni. Lääkärin mukaan näen ihan hyvin nykyisillä laseillani. Niinpäs näenkin, liiankin hyvin. Kun istun päätteen ääressä yli puoli tuntia, alan nähdä kaiken kahtena vaikka vain yhtenä tarvitsisi. Kaikki näkemäni tuplaantuu välillä päälletysten, välillä vierekkäin. Se kuulemma johtuu vain silmieni väsymisestä, ei huonosta tai viallisesta näöstä. Ikävää se kuitenkin on. Vaarallistakin, kun joskus joudun autolla lähtemään liikenteeseen ja edessäni on useita kaistoja, mistä valita vaikka tiedän, että oikeasti siinä on vain yksi katu.

Kuulo: Myös kuuloni on parisen viikkoa sitten tutkittu. En kuulemma kuule yhtä hyvin kuin 18-vuotiaat, mutta ikääni nähden ihan hyvin. Omasta mielestäni kuulen huonosti. Monet flunssat ja korvatulehdukset ovat sen verran vaurioittaneet kuuloelimiäni, että välillä tunnen olevani lähes kuuro. Tai sitten ihmiset puhuvat nykyisin kovin hiljaa. Yksi työkaverini puhuu tarkoituksella hiljaisesti, koska hän ei halua ympärillä olevien kuulevan mitään. Minua hän pyytää samasta syystä hiljentämään ääntäni, koska muut voivat kuulla. Vähän harmittaa sellainen. Kotona minulla on televisio kovinkin äänekkäällä, että saisin puheesta selvää. En tiedä, mitä sitten teen, kun seinänaapuriin muuttaa uudet asukkaat. Täytyy varmaan alkaa käyttää korvakuulokkeita.

Tunto: Tuntoaistia en oikeastaan huomaa ollenkaan tai en kiinnitä siihen huomiota. Paitsi viime kesänä, kun jätin peukalon oven saranapuolen väliin. Silloin tunsin kovaa kipua ja lähellä olevat totesivat kuuloaistinsa toimivan.
Useaan kertaan leikatusta nilkastani on ihon tuntoaisti kadonnut kokonaan arpien kohdalta. Tuntuu jännältä, kun arpeen koskee eikä tunne mitään. No, tuo nyt oli oudosti sanottu, mutta sellaista se kuitenkin on.
Joskus töihin lähtiessäni minun on pitänyt palata ovelta takaisin peilin eteen ja tarkistaa, että olen pukenut kaikki vaatteet päälleni. Luulisi, että ne sentään tuntisi iholla, mutta kaipa iho on niin tottunut, ettei aktiivisesti ilmoita, onko jalassa sukkahousut vai paljain säärinkö yritän ulos lähteä. Ehkäpä kysymyksessä ei kuitenkaan ole tuntoaistin heikkous vaan pelkästään hajamielisyys, mitä tuskin aistiksi luetaan.

Ja tunnustus meemin kera siirtyy seuraaville aisteja heiluttaville bloggaajille: Kirsi H:lle, joka ehtii remontin, eläinten- ja lapsenhoidon lomassa pohtia tärkeitä asioita ja ajatteluttaa meitä lukijoita; Siperian Eevalle, jolla on koko ajan kauhea kiire ja opettelee uusia asioita kuten virkkausta ja venäjän kieltä; Keskelle Eurooppaa Jamelle, joka osaa jo kävellä kyynärsauvoilla kuin vanha tekijä; Famulle (ja Amandalle), jonka blogi on täynnä näköaistia helliviä kauniita kuvia ja Unelmalle, joka toi viime kirjoituksellaan tuoreen leivän tuoksun ihan nenäni eteen.

20.9.2009

Yhdellä sanalla

Vilukissi haastoi tällaiseen yhden sanan meemiin. Naamakirjasta se on lähtöisin (siellähän näitä haasteita vilisee). Yritänpä vastata, vaikka vaikea on yhdellä sanalla asioita kertoa.

KÄYTÄ VAIN YHTÄ SANAA! Kopioi ja muuta vastaukset sulle sopiviksi ja välitä viesti eteenpäin 15 henkilölle. Muista merkitä henkilö, jolta sait tämän!

1. Missä kännykkäsi on? - Pöydällä
2. Puolisosi? - Yläkerrassa
3. Hiuksesi? - Sekaisin
4. Äitisi? - Kotonaan
5. Isäsi? - Hautausmaalla
6. Suosikkisi? - Koirat
7. Unesi viime yönä? - Älytön
8. Mielijuomasi? - Kahvi
9. Unelmasi/tavoitteesi? - Elämä
10. Missä huoneessa olet? - Olohuoneessa
11. Harrastuksesi? - Puutarha
12. Pelkosi? - GMO
13. Missä haluat olla 6 vuoden päästä? - Hengissä
14. Missä olit viime yönä? - Sängyssä
15. Jotain, mitä sinä et ole? - Pitkä
16. Muffinssit? - Nam
17. Toivelistalla? - Talo
18. Paikka, missä kasvoit? - Suomi
19. Mitä teit viimeksi? - Kahvittelin
20. Mitä sinulla on ylläsi? - T-paita
21. Televisiosi? - Musta
22. Lemmikkisi? - Kaksi
23. Ystävät? - Parhaita
24. Elämäsi? - Tavallista
25. Mielialasi? - Rauhallinen
26. Ikävöitkö jotakuta? -Ikävöin
27. Auto? - On
28. Jotain, mitä sinulla ei ole ylläsi? - Sukat
29. Lempikauppasi? - Puutarhakauppa
30. Lempivärisi? - Punainen
31. Milloin nauroit viimeksi? - Eilen
32. Milloin viimeksi itkit? - ???
33. Kuka lähettää tämän edelleen - Vaikeaa
34. Paikka minne menen yhä uudelleen ja uudelleen? - Töihin
35. Henkilö, joka s-postittaa minulle säännöllisesti? - Työkaveri
36. Lempiruokapaikka? - Koti
37. Unelmalomasi? - Vuoristo
38. Mikä ei ota sinussa syntyäkseen? - Silitys
39. Mistä nautit? - Auringosta
40. Miten voit? - Hyvin

Selvitinpäs tämän kuitenkin vaikka epäileväinen olinkin. En nyt haasta ketään, ettei tule paineita - siis minulle. En taitaisi edes löytää 15 haastettavaa. Ottakoon tämän silti mukaansa se, ken haluaa.

18.5.2009

Lasketaan neljään

Sain Marjukalta haasteen:

Sinut on poimittu "miljoonien" joukosta ! Tee siis näin ; poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi.

Haasta meemiin mukaan 4 blogiystävääsi .

PIDÄ HAUSKAA!

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
1. Pakannut kananmunia suuressa kanalassa
2. Kosmetologina kauneusfarmilla Aulangolla
3. Toimistotöitä harjoittelijana Valtiovarainministeriössä
4. Sihteerin hommia suunnittelutoimistossa

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
1. East Enders (lähes jokailtaista hömppää)
2. Uutiset
3. BBC:n Apprentice
4. Later with Jools Holland - musiikkiohjelma myöhään perjantaisin

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
1. Unkarin Sopron
2. Pohjois-Wales
3. Dublin
4. Toscana

Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:
1. Sähköpostit (työ ja yksityinen)
2. Omat ja blogikavereiden blogit
3. Työpaikan intranet
4. Helsingin Sanomat

Neljä lemppariruokaani ovat:
1. Kreikkalainen salaatti
2. Lampaankyljykset
3. Uunilohi
4. Sitruuna-marenki-piiras

Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisin juuri nyt:
1. Sauna
2. Sauna
3. Sauna
4. Sauna ;o))

Haastan mukaan Leenan, Famun, Eevan ja Unelman.

13.5.2009

Roosa kollaasi ja uusi blogiasu

Vihdoinkin voin osallistua Inkiväärin blogissa viikoittain julkaistuun värikollaasihaasteeseen! Tällä viikolla nimittäin värinä on roosa ja minulla noita vaaleanpunaisia kuvia tuntuu olevan yllin kyllin. Mistäs muualta roosaa paremmin löytääkään kuin ruusuista, jotka ovat lempikukkiani. Kuvan ruusut ovat joko omasta puutarhasta tai Coloman ruusutarhasta. Onhan tuossa joku muukin vaaleanpunainen kaunotar: persikka- ja kirsikkapuun kukkia sekä syreeniä.

Mahtaako kukaan uskoa, jos sanon, etten oikeasti edes tykkää vaaleanpunaisesta?



Joku tarkkasilmäinen on tainnutkin jo huomata, että blogiini on tullut kesä. Halusin vaihtelua blogipohjaan ja Keisarin uusista vaatteista löytyikin taas jotain minun makuuni. Järven pinnalla viipyy vielä öinen usva, aamuaurinko puitten latvoissa herättelee kesäpäivään. (Loman alkuun 1,5 kk)

25.4.2009

Minäkö se oon

Kiitos Eevalle haasteesta. Mielenkiintoista, saas nähdä, tunnistanko itsekään itseäni:

Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.

1. Osaan heiluttaa korviani ja saan helposti olka- ja lantioniveleni pois paikoiltaan. Enää en niveliäni viitsi rasittaa, kipeytyvät muutenkin. Lapsena kuitenkin oikein mielelläni kauhistutin ihmisiä taidoillani.

2. Rakastan matkailua ja uusiin paikkoihin tutustumista. Olen samaa mieltä, kuin se ajattelija, joka sanoi: "Tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike." En tiedä, olisiko matkailuintoni periytynyt maailman meriä seilanneelta iso-isoisältäni. Ei väliä, olenko maalla, merellä vai ilmassa, pääasia on, että eteenpäin mennään.

3. Lempivärini on punainen. Tosin vaatteistani sitä ei kyllä huomaa. Yleensä sorrun ostamaan tylsiä mustia vaatteita, kun se on niin helppoa. Joskus kyllä käytä peräti raikkaan ruskeitakin vaatteita. No, onhan noita vihreitä, oransseja ja punaisiakin, kun oikein asiaa mietin.

4. Minulla arpijalat. Vasemmassa polvessa on kamala, mustanharmaa muisto lapsuudesta. Olin kuusivuotias, kun kaaduin pyörällä ja polveen tuli iso haava. Lääkäri tikkasi, muttei muistanut puhdistaa. Oikean jalan nilkassa on vetoketjut sekä vasemmalla että oikealla puolen. Saapahan helposti auki, jos tarvitsee vielä neljännen kerran leikata.

5. Eläimet olivat minulle aivan yhdentekeviä, kun olin nuori. Muutama vuosi sitten mieli muuttui ihan yhtäkkiä ja tuntui siltä, että meille täytyy saada koira. Nyt koiria on kaksi, enkä edes osaa ajatella, mitä elämä olisi ilman niitä.

Eipä nuo nyt tainneet ihan ohjeen mukaan mennä, mutta ovat kuitenkin minua itteäni. Jos hukkaan joutuisin, tuskinpa noilla tuntomerkeillä kukaan löytäisi.

Nyt vähän kapinoin ja lähetän haasteen kahdelle bloggaajalle viiden sijaan: Famulle falsetissa ja Leenalle.