Sain
Vilukissiltä hienon tunnustuksen meemin kera. Tunnustuksen kieli on portugalia, koska ystäväni Google Translation niin ilmoitti ja käänsi sen vähän tännepäin
(taisin kommentissani vilukissille puhua latinasta, mutta eivätkös ne ole samaa sukua): "Tämä blogi sekoittaa aistini." Kovasti paljon kiitoksia kauniista sanoista.
TUNNUSTUKSEEN KUULUVA HAASTE KUULUU NÄIN:
1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.
Maku: Maku on jännä juttu. Otetaan esimerkiksi kahvi, jota kittaan lähes litrakaupalla päivittäin. Samasta kahvipurkista jauhot, samasta hanasta vesi, sama kahvinkeitin ja tänään juoma maistuu erinomaisen maukkaalta, huomenna ehkä tunkkaiselta tai muuten vain pahalta. Olen huomannut, että vuorokauden ajalla on suuri merkitys, samoin sillä, mitä olen vähän aikaisemmin suuhuni pistänyt.
Monet maut tuovat myös muistoja mieleen. Joskus viinirypäleitä syödessäni, tosin nykyisin hyvin harvoin, muistan elävästi pappani kasvihuoneen ja sen perällä kasvaneen viiniköynnöksen. Köynnös pärjäsi Suomen pakkasissakin, kun sai kasvaa lämpimässä lasin alla. Pappan kasvattamia rypäleitä sain syödä ihan pikku tyttönä, varmaan alle 5-vuotiaana.
Haju: Minulla on liian hyvä hajuaisti. En yhtään haluaisi metrossa tai bussissa haistella kanssamatkustajieni hikeä tai muita eritteitä. Joskus on ihan pakko etsiä pieni näytehajuvesipullo käsilaukusta, suihkauttaa tuoksua vaivihkaa sormelle ja pyyhkäistä nenän alustaa. Yököttävä haju saa mielikuvitukseni lentämään ja hetken päästä saattaisi lentää jo jotain konkreettisempaakin ellen peittäisi hajua.
Aivan kamala hajukokemus minulla on bussista, jossa jouduin haistelemaan vanhan viinan, valkosipulin ja likaisten hiusten sekoitusta. Yök!
Toki nenääni hyvätkin tuoksut leijailevat. Kesäsade, sauna, ruusut, meri, vasta keitetty kahvi, mausteet ja moni muu saa sieluni laulamaan.
Voi, melkein unohdin. Joskus kaupungin vilinässä vilahtaa nenääni tuoksumuisto, se ei ole pakokaasujen eikä liikenteen haju vaan ihan toisenlainen. Silloin saan nenäni avulla matkustaa tuota pikaa Glasgowiin, jossa vietin aikoinani vuoden au-pairina.
Näkö: Kävin vähän aikaa sitten tutkituttamassa näköni. Lääkärin mukaan näen ihan hyvin nykyisillä laseillani. Niinpäs näenkin, liiankin hyvin. Kun istun päätteen ääressä yli puoli tuntia, alan nähdä kaiken kahtena vaikka vain yhtenä tarvitsisi. Kaikki näkemäni tuplaantuu välillä päälletysten, välillä vierekkäin. Se kuulemma johtuu vain silmieni väsymisestä, ei huonosta tai viallisesta näöstä. Ikävää se kuitenkin on. Vaarallistakin, kun joskus joudun autolla lähtemään liikenteeseen ja edessäni on useita kaistoja, mistä valita vaikka tiedän, että oikeasti siinä on vain yksi katu.
Kuulo: Myös kuuloni on parisen viikkoa sitten tutkittu. En kuulemma kuule yhtä hyvin kuin 18-vuotiaat, mutta ikääni nähden ihan hyvin. Omasta mielestäni kuulen huonosti. Monet flunssat ja korvatulehdukset ovat sen verran vaurioittaneet kuuloelimiäni, että välillä tunnen olevani lähes kuuro. Tai sitten ihmiset puhuvat nykyisin kovin hiljaa. Yksi työkaverini puhuu tarkoituksella hiljaisesti, koska hän ei halua ympärillä olevien kuulevan mitään. Minua hän pyytää samasta syystä hiljentämään ääntäni, koska muut voivat kuulla. Vähän harmittaa sellainen. Kotona minulla on televisio kovinkin äänekkäällä, että saisin puheesta selvää. En tiedä, mitä sitten teen, kun seinänaapuriin muuttaa uudet asukkaat. Täytyy varmaan alkaa käyttää korvakuulokkeita.
Tunto: Tuntoaistia en oikeastaan huomaa ollenkaan tai en kiinnitä siihen huomiota. Paitsi viime kesänä, kun jätin peukalon oven saranapuolen väliin. Silloin tunsin kovaa kipua ja lähellä olevat totesivat kuuloaistinsa toimivan.
Useaan kertaan leikatusta nilkastani on ihon tuntoaisti kadonnut kokonaan arpien kohdalta. Tuntuu jännältä, kun arpeen koskee eikä tunne mitään. No, tuo nyt oli oudosti sanottu, mutta sellaista se kuitenkin on.
Joskus töihin lähtiessäni minun on pitänyt palata ovelta takaisin peilin eteen ja tarkistaa, että olen pukenut kaikki vaatteet päälleni. Luulisi, että ne sentään tuntisi iholla, mutta kaipa iho on niin tottunut, ettei aktiivisesti ilmoita, onko jalassa sukkahousut vai paljain säärinkö yritän ulos lähteä. Ehkäpä kysymyksessä ei kuitenkaan ole tuntoaistin heikkous vaan pelkästään hajamielisyys, mitä tuskin aistiksi luetaan.
Ja tunnustus meemin kera siirtyy seuraaville aisteja heiluttaville bloggaajille:
Kirsi H:lle, joka ehtii remontin, eläinten- ja lapsenhoidon lomassa pohtia tärkeitä asioita ja ajatteluttaa meitä lukijoita; Siperian
Eevalle, jolla on koko ajan kauhea kiire ja opettelee uusia asioita kuten virkkausta ja venäjän kieltä; Keskelle Eurooppaa
Jamelle, joka osaa jo kävellä kyynärsauvoilla kuin vanha tekijä;
Famulle (ja Amandalle), jonka blogi on täynnä näköaistia helliviä kauniita kuvia ja
Unelmalle, joka toi viime kirjoituksellaan tuoreen leivän tuoksun ihan nenäni eteen.
Tämä on yksityiskohta kaapin päällä olevasta kirppislöydöstä. Parilla eurolla nappasin värikkään savimaljakon mukaani pari vuotta sitten. Kun sen täyttää auringonkukilla, ei muuta valoa tarvitakaan.
Tämä taas on talon entisiltä asukkailta jääneen piharuukun särkynyt reuna. Ruukku kesti monta vuotta, mutta valitettavasti talvi on sen nyt murentanut lähes tyystin ja hauska ruukku joutuu roskikseen.
Piti vielä tuo savimaljakko kuvata muutamalta suunnalta, että näkisitte tekin, miksi ihastuin sen väreihin.
