25.6.2009

Iltapäivän puutarhakatsaus

Jouduin tänään pitämään mahataudin takia pakollisen paasto- ja töistä poissaolopäivän. Toisaalta paha juttu (paljon töitä) ja toisaalta ihan hyvä (lämmin päivä ja pilvetön taivas). Vapaapäivän kunniaksi kävelin kameran kanssa puutarhan läpi ja ihmettelin, kuinka pitkälle kesä on jo ehtinyt.

Harmi, kun keltaisen ruusun tuoksua ei voi saada kuvaan mukaan.

Herneenpalot alkavat pullistella.

Salkoruusuja kylvin vuosi sitten. Viime kesänä ne eivät kukkineet, mutta nyt esittelevät väriloistoaan.

Nämä taitavat olla parhaimmillaan lomani aikana. Harmi.

Ensimmäinen satsi kynsilaukkaa on jo kuivumassa.

Vadelmia täytyy kerätä joka päivä, etteivät maahan putoile.

Rosmariini on jo melkein metrin mittainen pensas.

Salvian leikkasin keväällä ihan maantasalle. Nyt se rehottaa taas niin kauniin vihreänä.

Tällaisia kukkayhdistelmiä on ruukuissa pitkin poikin pihaa ja kuistia.

19.6.2009

Mennään bussilla

Voi ei, täälläkin on tietöitä. Nyt mennään kyllä bussilla.

- Katso nyt oikeallekin, hyvä mies!
- Älä huolehdi, rakas vaimo, tie on selvä! Kiirehditäänpä, bussi voi tulla kohta!

- No niin, lapset, tulkaapas sieltä! Kohta ollaan perillä ja päästään syömään.

- Oottakaa, ei me jakseta niin lujaa! Meillä on nälkä!

- Tulkaapas nyt reippaasti, ettei myöhästytä bussista! Ei teillä vielä voi nälkä olla. Vastahan me syötiin.

- Huh, huh, kohta ollaan perillä! Nyt vaan reippaasti räpylää toisen eteen.

- Pysähtykää! Meillä on nälkä!

- Me ei kävellä kyllä enää yhtään! Me halutaan syödä NYT!
- Nouskaapas nyt ylös, ei ole enää pitkä matka. Syödään sitten lammella.

- Katsokaa nyt, tuokin pikkuinen jaksaa ihan hyvin. Lähdetäänpäs taas eteen päin. Pysäkki on ihan tässä vieressä.

Kuvat työkaverilta

17.6.2009

Varmasti epävarma

Muistatteko Sophien, työkaverini, joka ei osannut päättää, soittaisiko tapaamalleen miehelle vai ei? No, loppujen lopuksi hän päätti olla soittamatta. Kävin tänään taas hänen kanssaan lounaalla. Nyt haettiin kanttiinista voileivät ja vähän juomista, hypättiin autoon ja ajettiin hänen talolleen.

Sophie osti talon jo pari vuotta sitten, mutta ei ole asunut siellä vielä päivääkään. Aluksi hänellä oli suuria suunnitelmia talon huonejärjestyksen muuttamiseksi. Hän oli päättänyt tehdä ison remontin. Yhä vieläkin Sophie pähkäilee, josko muuttaisi yhden huoneen musiikkihuoneeksi, suurentaisi keittiötä ja rakentaisi lisäkerroksen.

Matkalla hän taas kertoi suurena salaisuutena uudesta ihastuksestaan. Tällä kertaa on kysymyksessä työkaveri, jonka kanssa hän on vaihtanut muutaman sanan. Miehestä ei saa missään nimessä puhua kahvilassa, ettei kukaan vaan kuule. Sophie kertoi nähneensä ihastuksestaan unta ja kun näki miehen edessään seuraavana päivänä, lehahti kuulemma punaiseksi. Tajusikohan se, miksi punastuin. Ihan varmaan se tiesi. Voi apua! Että voikin aikuinen nainen olla noin lapsellinen.

On Sophiella toinenkin ihastuksen kohde. Tämä mies on töissä toisessa toimistossa ja joskus osunut ruokalassa melkein vastapäätä istumaan. Mitähän se tarkoittaa? Onkohan se huomannut, että katson sitä pitkään? Sanoin kyllä suoraan, että ei kukaan tietä, mitä ajattelet, ellet mene sitä kertomaan. Mutta mitäs, jos petyn? Tai jos se pettyy? Haloo! Ei tästä elämästä selviä ilman pettymyksiä, niitä tulee kaikille.

Talo oli minusta suuri, makuuhuoneitakin kolme kappaletta. Olohuone oli valtava, mutta keittiö aika pikkuinen. Taloa ympäröi ihan mukavan kokoinen ja helppohoitoinen puutarha. Sitä Sophie käy silloin tällöin hoitamassa, mutta muuta siellä ei sitten teekään. Kauan tyhjillään ollut talo haisi omituiselle, mutta se taisi vain johtua asumattomuudesta. Taas kerran pohdittiin ja mietittiin, mitä tehdäisiin keittiölle, olohuoneelle ja kummallisen käytävän päässä olevalle vessalle. Jos talo olisi ollut minun, olisin jo aikoja sitten remontoinut sen mieleisekseni ja muuttanut sinne asumaan. Ihan lähellä on rautatieasema, josta pääsee töihin 20 minuutissa. Tosi helppoa ja käytännöllistä.

Asemakin hermostutti Sophieta. Kun ihmiset ohittavat hänen talonsa asemalle mennessään, he saattavat kuulla, mitä aidan takana pihalla jutellaan ja ymmärtää, että hän saattaa olla lähdössä lomalle ja sitten voi joku tulla ja murtautua taloon ja tyhjentää sen ja se olisi ihan kamalaa. Katsoin varmaan vähän tyhmänä, kun hän totesi ehkä olevansa vainoharhainen. Joo, ehkä ihan vaan pikkuisen.

Kun ajoimme takaisin töihin, hän hätkähti yhtäkkiä. Näitkö, valo välähti? Ajoinkohan paljon ylinopeutta? Mitähän nyt pitäisi tehdä? Kysyin, että kuinka monet ylinopeussakot hän on viime aikoina saanut. Ei kuulemmä yksiäkään. Kerran nuorempana sai yhdet, kun ajoi koulun kohdalla liian kovaa. Ei siitä olisi poliisin pitänyt välittää, kun kerran oli tunti meneillään eikä lapsia ollut lähelläkään. Taisin taas vilkaista hölmistyneenä kuskiani.

Ruokatunti venyi aika pitkäksi, kun vielä poukkoilimme Brysselin liikenteessä kaistalta toisella. Yritin sanoa, että lyhin ja helpoin reitti toimistollemme menisi toista kautta, mutta Sophie sanoi aina ajaneensä samaa reittiä pääväyliä käyttäen.

Minulla en uskoakseni kovin helposti opasta ihmisiä elämisen vaikeassa taidossa, mutta nyt kyllä tekisi mieli vähän naista ravistella. Kyllä jotain asioita pitää pystyä päättämään ja ne miesasiatkin hän voisi jättää vähän pienemmälle pohdinnalle. Ei sitä elämänkumppania pelkästään ajattelemalla löydä. Ellei hän sitten omaa jotain erityistaitoja ja pysty ajatuksillaan kääntämään miehen pään. Vähän kuitenkin epäilen.

16.6.2009

Oman maan mansikoita ja herukoita ja vadelmia

Nyt on ihan pakko hehkuttaa! Keräsin tänään omasta mansikkamaasta satoa niin paljon, etten jaksanut kaikka syödä. Säilöttäväksi meillä marjoja ei kasvateta, kaikki yritetään syödä tuoreina niin pian kuin suinkin.

Mansikoita on kyllä kypsynyt jo noin kuukauden verran, ettei tämän päiväinen mitään outoa ollut. Outoa sen sijaan on, että niitä tulee koko ajan lisää. Etupihalle istutin joku vuosi sitten pari metsämansikan tainta ja niistäkin sain tänään suun makeaksi. Pihan perällä kasvaa muutama punaherukka, joissa myös marjat ovat jo kypsiä poimittaviksi. Vadelmapuskissakin alkavat marjat kypsyä, tänään löysin kolme, joten meillä on meneillään todellinen punaisten marjojen kesä. Mustaherukka kasvaa vain korkeutta. On siinäkin raakileita, mutta niin kovin pieniä ja olemattomia. Ei varmaan osata hoitaa oikein tai ehkä pensas ei tykkää asuinpaikastaan.

Tämän kesän marjasatoa

15.6.2009

Ranskalaisessa puutarhassa

Otin lauantaina koirat mukaan kauppareissulle ja käytiin samalla lenkkeilemässä Vilvoorden Drie Fonteinen -puistossa. Oli tosi lämmin päivä, mutta puisto oli lähes tyhjä. Harvoin siellä niin rauhassa saa kuljeskella. Sisälle puistoon menimme englantilaisen puutarhan puolelta. En minä tuosta nimityksestä mitään olisi tiennyt ellen olisi lukenut sitä polun varressa olevasta kyltistä.

Alueella olevan ranskalaisen puutarhan kyllä tunnen. Nytkin kuljimme sen ohi ja jäimme hetkeksi seuraamaan puutarhassa hyppelevän hääparin kuvaussessiota. Tuli varmaan hauskoja kuvia, kun kuvaaja käski pariskuntaa loikkimaan kukkaistutusten ja pienten aitojen yli. Minä en onnistunut heistä kännykälläni kuvaa saamaan, mutta onneksi puutarha pysyi paikallaan. Kyllä tuolla kelpaa häitä viettää!

14.6.2009

Kylmiä väreitä

Napautin telkkarin iltasella päälle. Kuten lähes aina, olin näköjään eilenkin valinnut kanavaksi BBC:n. Yhtäkkiä pysähdyin kuuntelemaan. Hei, tuohan on ihan tuttu kappale! Vähän aikaa piti miettiä ja sitten tajusin, sehän oli virsi "Oi Herra, luoksein jää". Ohjelma oli Songs of Praise, jota en oikeastaan koskaan seuraa. En ole uskovainen enkä kirkkoonkaan ole kuulunut kymmeniin vuosiin, mutta muutaman virren sentään tunnen ja jotkut niistä saavat kylmät väreet kulkemaan selkäpiissäni. Tämä on niistä yksi.

Ohjelmassa virren lauloi pieni kuoro, josta en löytänyt mitään mainintaa BBC:n nettisivuilla. YouTubesta löysin kappaleesta kuitenkin pari versiota, jotka miellyttivät. Ensimmäinen on moderni sovitus tutusta virrestä, esittäjänä The Nathaniel Dett Chorale. Ehkä tämä on sittenkin vähän liian laahaava.



Seuraava on Mahalia Jacksonin täydellinen tulkinta. Siinä oli laulaja, jolla oli ääntä ja joka osasi laulaa.



YouTubesta löytyi myös Elton Johnin versio samasta kappaleesta, mutta se on varmaan vitsi. En viitsinyt sitä tähän linkittää, kun koko juttu kuulosti niin kovin surkealta ja tekopyhältä.

13.6.2009

Päivänkakkarapeltoja ja viinitarhoja

Tulin eilen illalla rattiväsyneenä kotiin. Lähdimme aikaisin aamulla ajamaan kohtin Hahnin lentokenttää Saksassa. Ei sinne ole kuin kolmisensataa kilometriä, mutta joutuisin ajamaan yksin takaisin kotiin, joten pitkä päivä oli edessä.

Ryanairilla pääsee Hahnista Tampereelle aika halvalla ja tällä kertaa löydettiin miehen Suomen matkaa varten lähes ilmainen lento. Ajomatkaan kulutetun polttoaineenkin kanssa matkan hinta tuli huomattavasti halvemmaksi kuin lentäminen Brysselistä.

Kerrankin meillä oli onni matkassa ja aurinko paistoi koko matkan. Saksan puolelle päästyämme tuntui, että emme koskaan ole ajaneetkaan samoilla teillä. Maisemat näyttivät aamuauringossa ihan uusilta. Moottoritien kyltteihin oli ilmestynyt lentokentälle osoittava opastus ja päätimme seurata sitä. Reitti olikin ihan toinen kuin olimme ennen käyttäneet. Ennen ajoimme pieniä teitä pitkin Moselin laaksoa (Laaksosta Matkaopas-lehdessä v. 2006 julkaistu juttu täällä), läpi romanttisen ja erittäin ahtaan Bernkastel-Kuesin ja mutkaista tietä yli vuoren.

Kapealla kujalla. Kuva täältä.

Eilenkin reitti vei Moselin laaksoon ja viiniviljelmien ohi, mutta tie oli leveä eikä vuoren ylityskään ollut niin mutkainen kuin toisella tiellä.

Kun lähdin ajamaan kotiin päin, päätin antaa navigaattorille vapaat kädet ja annoin sen ohjata reittini "kaunista tietä" pitkin. Olihan siellä kaunista, mutta en ymmärrä, miksi huonoilla, mutkaisilla vuoristoteillä nopeusrajoitus on 100 km/h. Eihän siinä vauhdissa edes näe maisemia! Ajelin hitaasti ja ihailin tielle näkyviä viinitarhoja ja päivänkakkarapeltoja. Harmi, kun kamera oli matkalla Suomeen. Mieleni teki pysähtyä ja jäädä poimimaan kotiin suuri kukkakimppu, mutten uskaltanut. Jokamiehen oikeutta ei täällä päin tunneta ja yleensä maan omistajalta pitää pyytää lupa ihan kaikkeen. Hidastellessani jäin tietysti paikallisten kuskien jalkoihin ja siirryin pian takaisin moottoritielle.

Belgiaan päästyäni lähdin Malmedystä taas kurvailemaan kotia kohti näköalareittiä. Ajelin Stavelotin läpi, ohitin Ouffetin ja Trois-Pontin ja huomasin, ettei minusta ralliautoilijaksi olisi. Jouduin jatkuvasti pysähtymään ja antamaan tietä, kun perääni kertyi usean auton jonoja. Taas kerran totesin, että mutkaisilla pikkuteillä en belgialaisille kuskeille vauhdissa pärjää. Moottoritiellä pysyn kyllä oikein mainiosti menossa mukana.

Liègen nurkilla alkoi ratin vääntäminen jo väsyttää ja loppumatkan huristelin vauhdilla Brysselin Ringille saakka, joka oli tietenkin täysin tukossa. Viimeiseen 20 kilometriin meni aikaa yli tunti!

Brysselin kehätien liikennettä arkiaamuna. Kuva täältä.

6.6.2009

Kyllä on naurussa pitelemistä!

Jos kehtaisin, sanoisin ruman sanan. Tai toisen ja ehkä kolmannenkin. Mälläsin nimittäin tänään autoni oikean kyljen. Aika kivan näköinen, vai mitä?

Ihan kaikessa rauhassa kurvailin kaupan parkkipaikalta pois, kun jostain syystä oikealle yhtäkkiä noussut pylväs ei ollutkaan ehtinyt kasvaa tarpeeksi pituutta, että olisin sen nähnyt. Ihmiset kirkuivat kauhusta ihan kuin olisi jotain oikein tosi kamalaa tapahtunut. Täräyksestä taisi tulla aikamoinen ääni. Mitäs minä siinä muuta tekemään kuin yritin sen verran peruuttaa, että pääsin siitä pahuksen pylväästä irti ja lähdin kotiin manaamaan.

Onneksi olin ehtinyt jo kaupassa käydä. Sen verran otti päähän, että olisi saattanut viikonlopun ruuat jäädä ostamatta.

No, sattuuhan näitä ja onneksi ei pahemmin sattunut. Maanantaina vien auton lähi kylän peltisepälle ja ilmoitan asiasta vakuutusyhtiöön. Kyllä noista ovista vielä hyvät tulee.

Olikohan se sittenkään pylväs? Jäljistä päätellen tielläni olikin kyttyräselkäinen kondorikotka ja pikku-Fiat. Ihan varmasti en nähnyt kumpaakaan!

4.6.2009

Halvat huvit

Oli sen verran hektinen aamupäivä töissä, että tunsin ruokatunnilla tuulettumisen tarvetta. Kävelin pienen matkaa toimistolta ja jämähdin risteykseen. Kadun varrella oli talo remontissa ja iso kuorma-auto oli juuri tuomassa sinne rakennustavaraa. Koko katu oli tietenkin lähes tukossa.

Minusta oli tosi hauska seurata, kuinka autoilijat yrittivät päästä ison auton ohitse. Torvet soivat, kuskit nousivat autoistaan antamaan ohjeita tai kiljumaan toisilleen. Jalankulkijat puikkelehtivat seassa ja heristivät nyrkkejään. Mielenkiintoinen esitys. Sainpahan nauttia hienosti improvisoidusta ja värikkäästä lounasperformanssista. Tämä täytyy muistaa, kun seuraavan kerran pitää päästä jäähylle. Näillä nurkilla sattuu ja tapahtuu kaiken aikaa.

3.6.2009

Vaalien aikaan

Sain tänään pikakurssin työpaikkamme ammattiyhdistysliikkeiden poliittisista päämääristä. Meillä on pian vaalit, joissa valitaan jäsenet komiteaan, joka neuvottelee työnantajan edustajien kanssa työehdoista ja muista tärkeistä asioista.

Aulojen seinät ovat täynnä naamajulisteita, sähköposti täyttyy vaaliviesteistä ja postilaatikkoonkin pujahtaa päivittäin useita mainoksia itseään kehuvista järjestöistä. Minulle nämä järjestöt ovat jäänet aika vieraiksi vaikka aina olenkin äänestänyt. Ääneni on mennyt sille järjestölle, jonka listoilla olen jonkun tutun naaman nähnyt. Nyt tiedän paremmin. On kristillis-demokraattinen järjestö, liberaaliaatetta kannattava ryhmittymä, sosialistinen liitto ja siitä erkautunut entinen kommunistinen ryhmä, jonka johdossa oleva henkilö kuuluu italialaiseen oikeistopuolueeseen (?). Lisäksi on muutama pienempi rypäs, jotka ovat jostain syystä aikoinaan jättäneet alkuperäisen osastonsa. Joku ryhmä kannattaa seisahtunutta linjaa, joku toinen taas haluaa radikaalimpaa otetta asioihin ja kuulin, että joku haluaa jopa paluuta menneisyyteen.

Tieto lisää tuskaa, eikä pikakurssista tainnut ollakaan apua. Sen verran ymmärrän, että komiteaan valitaan vain listoilla ensimmäisinä olevat (jos lista saa tarpeeksi ääniä). Taitaa tälläkin kertaa käydä niin, että annan ääneni listalle, jolla on eniten tuttuja nimiä.

Nämä meidän vaalit ovat samoihin aikoihin kuin EU-vaalit. Täytyy nolona tunnustaa, että ensimmäistä kertaa jätin käyttämättä EU-äänioikeuttani. Se oli ihan vahinko. Olin suunnitellut ennakkoäänestäväni viikonlopun aikana reissumme jälkeen. Varmistin, että vaalitoimitus onnistuu vielä 30.5. ja sunnuntaina ajelin Brysseliin. Suurlähetystön ovet olivat visusti kiinni ja hetken ovea kiskottuani tajusin, ettei päivä ollutkaan 30. vaan 31.! Ääneen en viitsinyt manata, kun oli sen verran turisteja ympärillä, mutta aika lailla harmitti.

Onneksi valitsemani ehdokas taitaa ilman minunkin ääntäni parlamenttiin päästä. On hänellä sen verran poliittista ja muutakin kokemusta, että tarpeellinen määrä ääniä tulee varmasti.