30.1.2011

Onko värillä väliä?

Tuossa alla on peilikuvaa kampaamosta, jossa eilen istuin tunnin pari. Ensin pää kuorrutettiin värisekoituksella ja sitten hiukset vielä leikattiin muotoonsa.

Alla näette tuloksen. Pyysin väriksi niin tummaa ruskeata kuin mahdollista, melkein mustaa. Ja ehdottomasti ilman punaisen hitustakaan. Onko tämä muka tummanruskea ilman punaista, onko?
Kuinka kumman vaikeaa on kampaajan ymmärtää, mitä asiakas haluaa, jos asiakas ihan oikeasti ilmoittaa tietävänsä, mitä haluaa. Ymmärrän ymmärtämättömyyden, jos olisin epämääräisesti vain jotain mumissut. Tummanruskean lisäksi olisin pitkästä aikaa halunnut tukkani taas lyhyeksi, mutta kun väri meni pieleen, alkoi niin harmittaa, että pyysin vain siistimään ei-minkään-pituiset hiukseni.

Onneksi myöhemmin iltapäivällä tapasin eläinruokakaupassa papukaijan, joka ei väristä välittänyt. Sille näytti maistuvan kaikenväriset avaimenperät. Tässä on menossa oranssin maistelu, häkissä oli jo testattuina ainakin sininen, punainen ja vihreä.

27.1.2011

Huono ostos

Pistin tänään uuden, alennusmyynnistä ostamani hameen päälleni. Kuljen harvoin hameessa, joten yksi työkaverini oikein hihkaisi riemusta vaatteen nähdessään.

Työkaveri: Lakritsirouskulla hame! Jeeeeee!!!!
Minä: Joo, täytyy joskus olla vähän vaihtelua.
T: Mistä ostit, kävitkö alennusmyynneissä?
M: Kalliissa Tavaratalossa oli paljon vaatteita 70%:n alennuksella. Sieltä tämän löysin.
T: Mitä merkkiä se on? (tulee hiplaamaan vaatekappalettani)
M: En muista, taitaa olla A....
T: Ai, ne on niitä halpoja. Tää materiaali on varmaan aika huonoa. (venyttelee hameen helmaa ja katsoo, näkyykö kankaasta läpi)
M: Tämä kelpaa mulle ihan hyvin, vaikkei paljon maksanutkaan.
T: Joo, on se ihan kiva ja nätti. (hymyilee ja lähtee pois)

Että sellaista. Olisi varmaan pitänyt löytää hame kalliimpien merkkien telineiltä, niin työkaverikin olisi ollut onnellinen.

21.1.2011

Löyhkää ja lemua ja muutakin musiikkia

Kello on puoli yhdeksän ja odottelen metroasemalla junaa. Kaiuttimista kaikaava musiikki sattuu korviin. Miksi sen pitää olla niin äänekästä? Sitten minua alkaa naurattaa, kun tajuan minkälaista musiikkia aamun iloksi matkustavaisille tarjotaan. Se on juuri sitä, mitä soitetaan ravintoloissa ja diskoissa yön myöhäisinä tunteina. Silloin, kun tanssitaan viimeisiä hitaita. Tai hitaiksi niitä ainakin ennen sanottiin, nyt en tiedä, kun en ole vuosikausiin missään tanssipaikassa käynyt.

Olen viime aikoina kokenut muutenkin erikoisia metroelämyksiä. Yhtenä aamuna, kun näin, että metrojuna tulisi vasta 9 minuutin kuluttua (tosi pitkä odotusaika!), hyppäsin väärään suuntaan menevään junaan ja köröttelin pari aseman väliä kunnes oma junani tuli asemalle ja vaihdoin siihen. Istumapaikkakin löytyi, kun ensin huomautin parille teini-ikäiselle tyttölapselle, että jalkojen paikka ei ole vastakkaisella istuimella vaan lattialla. Vähän ne nyrpistelivät, mutta tottelivat kuitenkin. Jatkoin kirjani lukemista ja kaikki meni hyvin, kunnes nenääni leijui pistävä haju.

Tytön viereen oli ängennyt isokokoinen, haiseva mies. Tälle luomakunnan kruunulle ei ilmeisesti kukaan ollut kertonut, että hiusten, kainaloiden ja muiden taipeiden peseminen kannattaa aina. Ja että vaatteetkin voi joskus pyöräyttää pesukoneessa puhtaiksi. Haju oli ihan kamala! Toinen tytöistä piteli nenäänsä ja toinen yritti avata ikkunaa. Onneksi pääsin pian vaihtamaan toiselle metrolinjalle.

Eilen töihin mennessäni kävelin pitkin metroaseman käytävää ja edessäni kulki äänekäs, epävarmasti liikkuva, reppuselkäinen mies. Hän huusi ja metelöi, heilui ja huojui. Yhtäkkiä, juuri kun olin miestä ohittamassa, hän teki jyrkän käännöksen ja lähti karjuen suoraan minua kohti. Arvatkaa, pelästyinkö? Luulin, että nyt käy kalpaten ja ehdin jo pohtia, josko valvontakamerat kuvaisivat kaiken. Mies ryntäsi villisti ohitseni, pysähtyi mainoksen eteen ja alkoi hiljaa silitellä kuvan kiiltäviä huulia. Minä yritin juosta pois asemalta väistellen samalla koirankakkaa, joka oli levinnyt ihmisten jaloissa pitkin käytävää.

Erilaisia eritteiden suhteen kannattaa metrojunissa ja -asemilla olla muutenkin tarkkana. Jos täpötäydessä vaunussa on penkkirivi tyhjänä, ei sinne pidä heti innoissaan rynnätä istumaan vaan ensin on paras kurkata, miksi kukaan ei siellä istu. Yleensä syynä on oksennus, joskus myös muuten vain epämääräinen läjä jotain, hmmmm... epämääräistä. Minun on silloin parasta vaihtaa vaunua mahdollisimman nopeasti, yrittää unohtaa näkemäni ja estellä omaa yökkäysrefleksiäni.

Rullaportaiden kaiteesta kiinnipitäminen ei myöskään ole suotavaa. Voi käydä niin kuin työkaverilleni, jonka otti likomärästä kaiteesta vahingossa kiinni. Ensin hän toivoi, että neste olisi ollut vain vettä, mutta kun sanomalehti värjäytyi keltaiseksi, pettymys oli suuri. Lehti lensi roskikseen, mutta kättä täytyi kuljettaa mukana töihin asti.

13.1.2011

Uskokaa nyt, on se maksettu!

Olihan yö! Harvoin on mahassani käynyt sellainen filharmonisen orkesterin kakofoninen musisointi kuin viime yönä. Yksityiskohtiin sen enempää menemättä totean vain, että suurin osa yöstä meni vessassa istuskellessa ja aamuun mennessä olin jo imeskellyt päivän annoksen imodiumia. Saisikohan niitä poikkeuksellisesti syödä enemmän kuin kuusi pilleriä?

Tänään vietän sairauspäivää kotona, kun en uskaltanut lähteä metrolla töihin ajelemaan. Metroissa ei nimittäin ole vessoja.

Kun nyt taisi mennä paskanpuhumiseksi koko juttu, niin kerronpa vielä, että on toinenkin tylsä juttu tänään edessä. Poliisilaitokselle on ihan pakko mennä, vaikka kuinka vatsa panisi vastaan. En muista, olenko kertonut syyskuisesta ylinopeussakostani, jotka heti oitis kiltisti maksoin Suomen pankkitililtäni. Ennen joulua sain kolmannen muistutuksen ja uhkauksen oikeustoimista, ellen heti maksa kympillä korotettua sakkoani. Pari kertaa olen jo yrittänyt ilmoittaa, että maksettu, mutta kukaan ei ole kiinnostunut.

Tänään iltapäivällä aion käydä vakuuttamassa jollekin poliisi-ihmiselle, että euroalueella laskuja voi maksaa minkä pankin tililtä tahansa. Outoa, ettei naapurikylän poliisilaitoksen virkailijat ole ihmetelleen ylimääräistä viisikymppistä tilitiedoissaan. Katsotaan, selkiääkö asia tänään. Vielä kun löytäisin alkuperäisen sakkolapun. Olen varmaan laittanut sen johonkin tosi varmaan paikkaan, josta sitten tarvitessani voin paperin ottaa mukaani. Onneksi sentään maksukuitti ja muistutuslasku ovat tallessa.

Loppukevennykseksi kuva parin viikon takaa. Osataan täälläkin puita kuorruttaa.

Hiihdin melkein 15 km, enkä kaatunut kuin kerran!

3.1.2011

Kevättä etsimässä

Kun aurinko paistaa ja lumi sulaa, on kevät. Tai niin ainakin luulisi, mutta eilen oli toisin. Aurinko kyllä paistoi matkaan lähtiessämme ja lumikin näytti katoavan ihan silmissä, mutta perillä Coossa (kyllä vaan, kylän nimi on Coo) lunta tuprutti ja oli suoraan sanoen hemmetin kylmä. Pieni kierros kylällä, hetki putousten ihailua ja äkkiä takaisin autoon.

Poni piti lumisateessa lounastaukoa.

Kahden putouksen väliin oli hauskasti muodostunut jääputous.

Seuraavaksi suuntana oli La Roche-en-Ardenne. Ei sinne ollut matkaa kuin nelisenkymmentä kilometriä, mutta huonosti aurattuja pikku teitä pitkin matka tuntui kestävän ja kestävän. Pimeähän meidät yllätti, mutta onneksi kaupunki on tähän aikaan vuodesta hyvin valaistu joulukaupunki.

La Rochen paljon kokenut linna näkyy mäeltä hyvin.

Torilla kasvoi joulukuusi.

Katsokaa taloa tuolla torin takana, mäen päällä. Sieltä olisi kiva seurata kaupungin elämää.

Kiitos Keisarin uusille vaatteille uudesta blogipohjastani. Siinä on juuri oikea tunnelma ja värit alkuvuoden kevään odotukseen.