Lauantaina aurinkoista ja lämmintä

Lupaan, että tämä on viho viimeinen kerta, kun ihmettelen tätä syksyä ja julkaisen tämänvuotisia puutarhakuvia. Tänään on kuitenkin ollut niin lämmintä ja kaunista, että en voi olla kertomatta. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja 18-asteen lämmössä tarkeni pihalla oikein mainiosti.

Tämä on se sama ruusu, jonka en enää tänä vuonna uskonut kukkivan. Olin väärässä.

Talven kestävät valkosipulit kylvettiin noin kuukausi sitten. Saa nähdä, kuinka suuriksi kasvavat, jos lämmintä riittää.

Vadelmapensas kuivuu, mutta marjat vain kypsyvät. Tänäänkin olen taas kourallisen niitä syönyt.

Peruna parka on eksynyt. Saadaankohan vielä tänä vuonna uusia perunoita?

Marraskuu

Tämä marraskuu on ollut kyllä tosi outo. Päivisin on ollut niin lämmintä, että ilman takkia on tarjennut ulkona kävellä. Aamut ovat aurinkoisia ja taivas sininen. Tavallista Belgian sateista syyskeliä on saatu odotella jo monta viikkoa.


Jos säätiedotusta on uskominen, kyllä me sen oikeankin sään saamme pian. Sataa ja tuulee ja on harmaata aamusta iltaan. Hyvä kuitenkin, kun näinkin kauan on pysynyt poissa. Aurinkoinen syksy on paljon iloisempi kuin sateinen harmaus.

Jos viikonloppuna ei hirveästi sada, taidan lopultakin siirtää kesäkukat kellariin tai kompostiin. Eikös näihin aikoihin jo pitäisi ripustella jouluvaloja huurtuneiden puiden oksille?

Kuvat nappasin aamulla töihin mennessäni.

Palkkio melkein hyvästä tuloksesta

Niin kuin täällä taisin mainita, minulla oli vielä tässä kuussa yksi käynti sairaalassa. Eilen kävin kuulemassa tutkimustuloksia ja taas opin vähän lisää itsestäni.

Tuloksista selvisi, että en ole sairas ja sydänkin lyö ihan tavalliseen tahtiin. Painoa tietenkin pitäisi pudottaa, mutta senhän tiesin jo etukäteen. Sitä en kyllä tiennyt, että olin kasvanut alaspäin eikä pääni enää keiku 1,65 metrin korkeuksissa. Harmi, kun en voi korkokengilläkään asiaa korjata. Jotkut veriarvot olivat vähän vinksin-vonksin, mutta eihän meistä kukaan ole täydellinen.

Lähes hyvien tulosten kirvoittamana ajelin lähikylään katsomaan, josko löytäisin itselleni palkkioksi uudet kengät. En löytänyt, mutta kenkien sijaan ostin farkut naapurikaupasta. Sellaiset ihan oikeat, jotka eivät lökötä mistään. Tällä hetkellä niitä varmaan lyhennetään reippaasti, mutta viikonloppuna haen farkkuni kotiin koirien ihmeteltäväksi.

Ruokakuvittelua

Viime viikolla kuljeskelin ruokatunnilla työpaikan lähikaduilla ja näpsin kännykällä kuvia. Afrikkalaisten pikku kauppojen juurekset ja vihannekset olivat kadulla tarjolla, mutta lihakauppa ei sentään tuotteitaan liikenteen sekaan tuonut. Ikkunan läpi piti makkaroita sihdata niin kuin viereisen kaupan juustojakin. Muutamaan puotiin menin oikein sisälle asti.

Kyllä näistä aterian pystyisi kasaan saamaan, onhan siinä lihan lisäksi ainakin okraa ja ruokabanaaneja. Enää ei tarvita kuin kourallinen mausteita ja hiven mielikuvitusta.

Ruokajuomaksi olisi tällä kertaa tarjolla olutta, maitoa tai viiniä.

Jälkiruoaksi yksikertaisesti juustoja ja hyvää leipää tai patonkia. Riittäisikö se vai tekisinkö sittenkin omenapiirakan?

Näistä voisi valita pöytäliinakankaan, jos romanttinen tyyli miellyttää.

Nyt tuli ongelma. Sopisivatko jääkarhut, valkoiset maljakot vai kiiltävät kynttilänjalat pöydän koristeiksi?

Syksyinen paikallistilannepäivitys

Pihan rönsyilevä ruusupuska ei taida tietää, että nyt on marraskuu. Tuskinpa nuo nuput enää kukiksi ehtivät.

Kehäkukkien tilanne ei ole paljon parempi. On nuppua, kukkaa, kuivuneita siemeniä. Eivät muuten putoile kauas ja ensi vuonna rinkeplumma kukkii taas samalla paikalla.

Lobelioista ei ensi vuonna kukkijoiksi ole. En ole niitä poiskaan vielä raaskinut heittää, mutta ensimmäisen pakkasen jälkeen niin varmaan täytyy tehdä.

Uskokaa vain silmiänne, nämä ovat vadelmia! Niitä on vielä kypsynyt muutama päivittäin. Makunsa se tosin on unohtanut kesään.

Käytiin sunnuntaina puistossa kodin lähellä. Sisään sinne pääsee näin kauniin portin alta.

Puistossa on jotain belgialaisittain perin harvinaista. Vinkiksi voin sanoa, että se ei ole tuo kyltti. Siinä muuten kielletään myrskyllä puistoon menemästä. Ei sinne saa autolla, pyörällä tai hevosellakaan mennä paitsi, jos ne ovat sairauskuljetus- tai palonsammutusasioilla. Koirat täytyy pitää taluttimissa.

Oudon näköinen puu ja penkki. Puuta on varmaan joskus pienenä yritetty muokata oikein kunnolla, kun on tuollaiseksi kasvanut. Penkki on joutunut vihanpidon kohteeksi tai ehkä vaan vanhuuttaan rapistunut.

Lampaille oli puistossa oma aidattu alueensa. Nämä kuusi (kyllä, kuusi niitä on, katso tarkkaan) tietävät, kuinka jonotetaan, yksikään ei etuillut, vaikka jono ei mihinkään liikkunutkaan pitkään aikaan.

Kierrettiin lampi. Näillä kohdin toisen koiran talutin pääsi kädestä irti, kun se (siis koira, ei käsi eikä talutin) halusi käydä tervehtimässä perässämme tullutta vierasta koiraa ja kiskaisi napakasti. Koiran omistaja moitti minua, kun annoin omani juosta vapaana. Kävimme vähän aikaa keskustelua siitä, pureeko irti oleva koira hanakammin kuin taluttimessa oleva. Neuvottelu ei johtanut konsensukseen, mutta se ei haittaa, tuskinpa koirammekaan enää kohtaavat.

Vielä vähän matkaa ja sitten ollaan taas portilla.

Pysytäänpä jonossa

Onkohan se joku kulttuurien välinen ero vai mikä ihme ihmisiä vaivaa, kun eivät osaa jonottaa? Kävin tänään alakerran työmaakuppilassa lounaalla eikä jono ruokatiskille mitenkään pitkä ollut, kun edessäni oleva henkilö näki jonon päässä kavereitaan. Eipä aikaakaan, kun ensin alkukeskustelujen ja kuulumisien vaihdon jälkeen nämä kaverit jäivät tarjottimiensa kanssa jonoon minun eteeni.

Tällainen käytös tuntuu olevan täällä kovin tavallista. Etuilijat eivät katsele ympärilleen saatikka kysy, voisivatko ehkä kenties saada etuilla. Ei tietenkään. Onneksi en ollut kovin äkäisellä tuulella, mutta kassalle päästyäni alkoi kuitenkin höyry päästä nousta. Yksi hyväkäs etuilija ryhtyi kiistelemään kassarouvan kanssa hinnoista eikä siirtynyt mihinkään ennen kuin oli päässyt haluamaansa lopputulokseen. Siinä vaiheessa minulta meinasi hihat palaa.

Kahvilla ko. kuppilassa käyn harvoin samaisesta syystä. Lähes jokainen aamukahvijonottaja saa hetkessä tusinan työkavereita ympärilleen ja siinä sitten ihmetellään, kuka juo tavallisen kahvin, kuka capuccinon, kuka ei missään tapauksessa halua kahvia vaan ottaa mieluummin teetä - eikun sittenkin kaakaota, yhdelle tulee tupla-espresso, toiselle tavallinen, jne. jne. Kuinka hemmetissä se voikin olla niin vaikeaa? Jos eilen, viime viikolla ja lokakuussa on joka aamu juonut espressoa, miksi sen saman valitseminen tänään vie niin kauan?

Toisaalta, voihan olla, että pohjoismaalaisella mentaliteetilla varustettu henkilö vain luulee välitöntä käytöstä etuiluksi. Ehkäpä minä käyttäydyn oudosti, kun jonotan kiltisti vaikka näenkin tuttuja edessäni.
Muistio itselle: Opettele etuilemaan.

Miesten juttuja

En olisi vielä pari viikkoa sitten uskonut, että joskus kävisin autojen renkaita potkimassa autokirpparilla Antwerpenin laitamilla. Nyt olen käynyt siellä jo kolme kertaa viikon kuluessa.

Sunnuntai belgialaisella autotorilla

Tuttava Suomesta haluaisi itselleen auton, jonka kuulemma saisi täältä paljon edullisemmin kuin kotimaasta. En minä mitään noista auto- tai hinta-asioista tiedä, mutta olen luvannut vähän olla mukana ajopelin etsimisessä ja sillä asialla kirpparilla vierailin. Se on muuten hauska paikka.

Hyvä peli: Yksi omistaja, kääntyvät etupyörät ja takapenkillä tuskin käytykään

Myytäviä autoja oli paikalla satoja ja markkinoilta löytyisi varmasti auto jokaisen makuun edellyttäen tietysti, että ehtii ensin. Paikka kuhisee ostajia, joista suurin osa on kotoisin muualta kuin Belgiasta. Puolalaisia ja muita itä-eurooppalaisia oli oikein kiitettävästi, myös pohjois-afrikkalaiset olivat hyvin edustettuina ja paljon oli ranskalaisiakin lähtenyt tänne kaupantekoon. Eivät myyjätkään, tai ainakaan suurin osa heistä, alkuperäisiä belgialaisia ole. Kielten sekamelska oli riemastuttava ja hinnoista keskusteltiin yksinkertaisella englannin-flaamin-ranskan sekoituksella. Kadun varrella olevien autorekkojen kuorman perusteella yhteisymmärrykseen kyllä päästiin.

Autokyydillä Puolaan

Vähän tunsin oloni oudoksi karskien miesten joukossa. Jos edes päälläni olisi ollut musta nahkatakki, olisin ehkä sulautunut jotenkin joukkoon, mutta en edes omista sellaista. Onneksi etsimäämme autoa ei löytynyt. Tuskin olisin osannut tinkiä oikein.