Hevosurheilua

Nyt peukut pystyyn! Löin tänään ihan ensimmäistä kertaa elämässäni vetoa hevoslaukkahyppyjuoksukilpailun voittajasta. Huomenna on jokavuotisen Grand Nationalin aika ja meillä töissäkin britit kiertelivät vedonlyöntilista mukanaan.

Pistin peräti 2 euroa likoon, ja jos valitsemani hevonen voittaa, saatan olla pian 50 euroa rikkaampi. Eli ei me suurista summista pelata, ihan leikkimielellä vain hullutellaan. Minun voittajahevoseni on 9-vuotias irlantilainen ja nimeltään Cant Buy Time. Katsoin juuri äsken hummani voittajakertoimen, joka on 100/1 eli ei taida heppa olla porukan paras juoksija. Mutta ohjastajalla (onko se hevosen selässä istuva henkilö ohjastaja?) on hauska vihreä-valkoinen raitapaita päällään, joten ainakin väri-iloa riittää.

En tiedä, ehdinkö koko juoksua huomenna seuraamaan, mutta eiköhän tulokset netistäkin myöhemmin löydy. Huomenna jännitetään!

On täällä leveät tiet

Kyllä täällä on paljon lunta! En Belgian narsissi-istutusten vieressä ymmärtänytkään, kuinka kevät on Suomessa vasta aluillaan. Viime perjantaina katselin lentokoneen ikkunasta valkoista näkymää ja pohdin, mikä läntti on peltoa, mikä vettä. En usko, että arvasin oikein.

Nyt olen viettänyt aikaa vanhan äitini luona ja välillä piipahtanut siskollani sekä käynyt lapsiani ja ystäviäni tapaamassa. Liian harvoin näen tärkeitä ihmisiäni, joten Suomessa ollessani teen kaikkeni, että ainakin rakkaimpiani pääsen halaamaan.

Sain siskoltani auton lainaksi ja olenkin jo ajellut tuhannen kilometrin verran. Pimeillä teillä kurvailu on tosi puuduttavaa, mutta onneksi kaistat ovat leveitä. Köröttely tuntuu turvalliselta, kun tien reunoihin on pitkä matka. Vaikka väärinhän tuo oli sanottu, en minä mitään köröttele. Vauhdilla menen, kun kerran täytyy paikasta toiseen päästä ja välimatkat ovat kovin pitkiä. Auton ottaessani naureskelin, että takalasiin pitäisi laittaa kyltti: Varokaa, kuski Belgiasta!

Kommelluksiakin on täällä lumen keskellä sattunut. Tampereella jäin autoni kanssa ylämäkeen jumiin. Tai ei se mikään jumi ollut, kun auto alkoi iloisesti luistaa takaperin. Onneksi ei ollut muita autoja näkyvissä ja valittavissa oli toinenkin tie. Nyt mäki on jo ihan sula, eikä aiheuta ongelmia minulle tai muille. Samassa kaupungissa ajoin myös huomaamattani päin punaisia, kun en tajunnut, että niin vikkelään valot vaihtuvat. En tiedä, näkikö kukaan, mutta kyllä minua harmitti.

Eilen luistelin lumisohjossa pienen kylätien reunasta toiseen niin, että traktorikuskikin katsoi parhaakseen väistää kiemurtelijaa. Onneksi päätiet olivat paremmassa kunnossa.

Tänään olen istunut pitkän tovin äitini kerrostalosaunassa ja löylytellyt oikein kunnolla. Hieno, kun saa kiukaallekin heittää vettä ihan luvallisesti!

Niin, ja onnea Porin Ässille tämän illan otteluun! Kääntäkää nyt ihmeessä pelin suunta sinne, minne se kuuluu!!! Terveisin nimimerkki: Joskus Pata-fani, aina Pata-fani

Jalkapalloa ja huulipunia

Piti vain kesken jalkapallomatsin tulla kertomaan, että ostin tänään uuden huulipunan. Viimeeksi olen tainnut huulipunia ostaa joulun aikoihin Suomessa. Ennen olin oikea huulipunafriikki ja aina tilaisuuden tullen käsilaukkuuni pujahti uusi, ihana hylsy. Kun kotona vertasin uutta ostostani muutamaan kymmeneen entiseen, usein huomasin, että samaa väriä minulla oli jo ainakin neljä.

Tämänpäiväinen on ihan vain vähän punainen. Ostin juuri tämän punan siksi, että sen piti olla rasvainen ja kosteuttava. Pettymys oli suuri, kun lopulta sain kaikki sellofaanit ja teipit hylsyn ympäriltä pois ja sutaisin väriä huuliini. Puna oli tosi kuivan tuntuista ja jähmeää, ei ollenkaan sellaista, mistä pidän. No, onpahan ainakin tuore.

Nyt jatkan jännittävän pelin seuraamista. Toivon, että Saksa voittaa ja saamme tosi jännittävän Saksa-Hollanti-finaalin. Tai jännittävä siitä tulee joka tapauksessa, voitti sitten Saksa tai Espanja.

Työmatkan ihanuuksia ja nopeita pyöräilijöitä

Lähdettiin aamusella metroasemaa kohti ajelemaan. Yhtäkkiä oli edessä este ja tie olikin poikki! Vähän matkan päässä, mutkassa näkyi kuorma-autoja ja asfalttikoneita. Onneksi oli risteys vieressä ja päästiin kiertotietä perille. Missään ei ollut etukäteen merkkiä, että tiellä tehtäisiin korjaustöitä.

Kotimatkalla hyppäsin bussiin ja ilmoitin meneväni kotikylään. Kuski sanoi, ettei aio ollenkaan kylän läpi ajaa (ne tietyöt nimittäin). Sanoin istuvani bussissa mahdollisimman lähelle kotia ja käveleväni lopun matkaa. Outoja teitä kuljeskeltiin ja muutaman sadan metrin päässä omasta pysäkistäni hyppäsin linja-autosta pois. Kuinkas ollakaan, ohitseni ajoi brasilialainen naapurini ja poimi kyytiin. Kävipä tuuri!

Bussifirman nettisivuja tutkiessani tajusin äkillisen tietyön tarpeen. Sunnuntaina ohitsemme ajaa suuri joukko pyöräilijöitä ja heitä vartenhan tie pitää kunnostaa. Tämän vuoden Ranskan ympäriajo alkaa Rotterdamista ja ensimmäinen etappi päättyy Brysseliin, minne polkiessaan kilpailijat kiertävät tästä meidän ohi. Varmaan täytyy mennä tien varteen katsomaan suurta urheilujuhlaa.

Mutta siitä työmatkasta vähän lisää. Sen lisäksi, että lähes kaikki tiet ja kadut ovat poikki, kulkevat Brysselin metrot kesäajassa eli harvemmin kuin yleensä. Vaikka metrojunat lomailevat, ihmiset eivät. Arvatkaapa, kuinka rattoisaa on ahtautua täpötäyteen metrojunaan, kun ulkona on yli 30 astetta lämmintä ja junassa huomattavasti enemmän? Ihmiset ovat hikisiä, haisevat pahalle ja jotkut jopa hermostuvat tungoksessa.

Yhdellä matkalla osuin nuoren, äkäisen naisihmisen viereen seisomaan. Hänen lähellään seisoi myös mies, joka sai naisen kyynärpäästä leukaperiinsä, kun oli ilmeisesti koskettanut paljasta olkapäätä. Katselimme ihmeissämme toisiamme. Hetken päästä nainen päästi sanaisen arkkunsa auki ja ilmoitti moneen kertaan, että liian liki ei saa tulla. Lähellä olevat matkustajat yrittivät parhaansa, mutta minkäs teet, kun on seisottava kuin sillit suolassa.

Linja-auton odottaminen auringon paahteessa tuntui tosi raikkaalta metromatkan jälkeen. Ja bussikin ajoi tänään taas oikeaa reittiä. Oli muuten tasaista menoa uudella asfaltilla. Kyllä kelpaa Lance Armstronginkin ajella viimeistä Touriaan meidän kulmilla.

Autotonna laulelen ma vain

Minulla alkoi torstaina runsaan kahden viikon autoton aikakausi. Jos joku sattuu Suomessa näkemään mustan auton belgialaisin rekisterikilvin, saa vilkuttaa. Se voi olla minun.

Ei täällä kuitenkaan ole hädänpäivää. Polkupyörä kaivettiin hiilikellarista, putsattiin, öljyttiin ja tehtiin muutkin kommervenkit, että pääsen metrolle sillä ajamaan. Eilen olin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen pyörän päällä. Ihan hyvin osasin. Alkumatka jopa sai innostumaan alamäkeä lasketellessani. Totuus iski reisilihaksiin matkan puolessa välissä, kun alkoi pitkä, loiva ylämäki. Ja kotiin tullessani tietysti mäet olivat päinvastoin. Nyt on persus kipeä ja reisilihaksissa tuntuu, että on pyöräilty. Kaipa kroppa ajan myötä tähänkin tottuu.

Eniten pohdin, kuinka saan kauppa-asiat hoidetuksi, kun tavaroiden lastaaminen autoon on niin kovin helppoa. Onneksi torstaina sain tilaamani vihannekset ihan kotiovelle, joten sellaisia ei nyt vähään aikaan tarvitse raahata. Tänään heitin repun selkään ja marssin lähikauppaan. Sinne ei ole kuin pari sataa metriä.

Heti ovesta sisälle mennessä edessä näkyvät runsaat viinihyllyt. Tänään kaupassa oli testattavana etelä-afrikkalaista valkoviiniä. Otinpa yhden pullon mukaani, kun ainakin minun suussani hinta-laatu-suhde oli oikein paikallaan. Torilta olin jo hakenut grillatun kanan, joten ruokaa ei tarvinnut ostaa. Sen verran sain kuitenkin tavaraa kärryyni, että kassalla huomasin repun tulevan täpö täyteen. Aika painavakin siitä tuli, mutta hyvin pysyi selässä kotiin asti.

Aikamoista kuntoilua tästä autottomuudesta kyllä seuraa. Pitää pyöräillä ja kävellä ja kantaa raskasta reppua. Tänään jo huomasin, että välillä täytyy käydä kotonakin tavaroita jättämässä ja lähteä taas uudestaan kulkuun. Aikaakin tuntuu kuluvan enemmän kuin jos auton kanssa liikkuisin, mutta toisaalta, eihän aika minulla kortilla ole. Jos jotain jää tekemättä, sitten jää. Ainakin toistaiseksi tämä tuntuu ihan kivalta, kun aurinko paistaa ja on lämmintä. Katsotaan, mitä asiasta sanon, kunhan ensimmäinen sadepäivä tulee.

Suksille siitä!

Ruotsalainenkos sen naisten kympin kisan sitten voitti? Onnea kovasti hänelle. Aikaa taisi urheilijalta kulua noin puolet siitä, minkä itse eilen käytin muutaman kilometrin sivakointiin.

Näillä ei kilpailuja voitettaisi.

Hiihtäminen on kivaa, jos sitä ei tarvitse veren maku suussa tehdä. Olin eilen ensimmäistä kertaa tänä talvena ladulla ja aika huteralta tuntui. Loppumatka sujui alamäessä jarrutellen juuri niin kuin ei pitäisi eli sauvoilla tökkien. Loppumetreillä tietysti pyllähdin kunnolla nurin. Kaatuminen sujui kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Ensin iskeytyi istumalihakset suksien päälle, sen jälkeen pää kumahti jäähän ja oikea käsi jäi jumiin jonnekin sauvojen ja suksien sekaan. Kun sain lopulta umpisolmun avatuksi, totesin ettei hullusti käynyt ollenkaan. Myöhemmin kyllä huomasin, että käteen olikin sattunut pahemmin kuin aluksi tuntui. Onneksi ei sentään mitään murtumia tullut.

Uskokaa pois, alamäki se on. Tuon laskettuani hiihtämiseni loppuikin kunnon tömähdykseen.

Hiihtopaikkamme oli aika kaukana kotoa ja takaisin päin körötellessämme matka tuntui tosi pitkältä. Liikenne oli vilkasta, tiet jäisiä, suurimmassa osassa autoista kesärenkaat alla ja muutamat autoilijat olivat päättäneet olla perillä ennen muita. Kuusi auto-onnettomuutta ehdimme kotimatkalla nähdä. Minkähän takia jotkut kuskit ovat niin kovakalloisia, etteivät tajua talvi- ja kesäajamisen eroja?

Rahat meni, mutta lupaa ei tullut

Päätin eilen katsoa jääkiekon MM-kisojen Suomi-Tsekki-ottelun netin kautta. Ensin kyllä tutkin, josko joku 35 tv-kanavastamme olisi pelin näyttänyt, mutta ei tietenkään. Pitäisi olla vissiin satelliittiantenni, digi-tv ja vielä suomalaisia ohjelmia näyttävä kortti tai laatikko. En minä niistä oikein mitään ymmärrä. Meillä on vain paikallinen kaapeliliittymä, joka on toistaiseksi riittänyt.

Tutkin MM-nettisivuilta tarkkaan ja huolellisesti, kuinka kirjaudutaan käyttäjäksi, kuinka maksetaan katseluoikeus ja mitä tehdään, jos tulee ongelmia. Kaksi ensimmäistä onnistui mainiosti. Loin oman tilin ja maksoin luottokortillani haluamani matsin katselumaksun 6,95 euroa. Sain vahvistuksen sähköpostiini ja aloin seurata peliä.

Mitä */.)&#":ä! "You are not authorised to follow this broadcast", sanoi näyttöni. Kuulin kaiuttimista, että joku yritti oikein suusanallisesti ilmoittaa varmaan samaa asiaa, vaikka kunnolla en puheesta selvää saanutkaan. Ihan pikkuisen alkoi pään sisällä keittää. Peli oli jo alkanut ja maalejakin tehty. Kävin läpi kaikki viankorjaamisohjeet, tein niin kuin kehotettiin ja yritin uudestaan. Ei vieläkään mitään!

Yritin ottaa yhteyttä ohjelman tarjoajaan ja selvittää asian. Nettisivulla ilmoittavat, että paikalla ollaan 24/7, mutta olivat tainneet kuitenkin juuri nyt mennä jäähalleille katsomaan meneillään olevia matseja, enkä saanut apua. Kyllä otti päähän!

Lähetin asiakaspalveluun aika vihaisen sähköpostiviestin, mutta vielä en ole vastausta saanut. En usko, että rahojani palauttavat, mutta jonkinlaisen selityksen kyllä haluaisin.

Onneksi Suomi sentään voitti!

Jääkiekon sijasta

Seurailen juuri BBC:ltä Walesin ja Irlannin välistä rugby-ottelua. Lajihan on tosi mielenkiintoista ja hauskaa katseltavaa! Tilanteet vaihtuvat vikkelään ja tulos muuttuu sen mukaisesti.

Jääkiekkoa seuraisin mielelläni, mutta täällä sitä ei ainakaan meidän kaapelikanavilta näy. (Taas tuli Irlannille pisteitä. 7:stä 12:een ihan yhdessä vilauksessa.) Rugby ei tietysti yhtä vauhdikasta ole kuin jääkiekko, mutta onhan kentälläkin kokoa enemmän kuin kaukalolla.

Säännöistä en vielä ole perille päässyt. Kaikista kummallisinta pelissä on pelaajien ajoittainen kasaantuminen yhteen läjään. Muutama mies jää läjän ulkopuolelle ja hetkessä on pitkulainen pallo kaivettu kasan keskeltä takaisin peliin.

Saa nähdä, kumpi voittaa. Nyt juuri tilanne on Irlannin hyväksi 14-12.