Vai synkän harmaa! Oletuksen luin Wikipediasta, mutta kyllä nyt on joku väärässä. Katsokaa, miltä taivas näytti tänä iltana kotiparvekkeelta länttä eli Lontoota kohti kuvattuna. Ei harmaasta tietoakaan. Tai no, vähän sinistä kyllä, muttei tietoakaan siitä synkästä harmaasta, mihin tähän aikaan vuodesta koko maa yleensä kietoutuu.
Muutenkin on tämä marraskuun alku ollut outo. Päivittäin on ollut lähes 20 astetta lämmintä ja aurinko on paistanut joka päivä.
Tuoreita vattuja olen puskista poiminut vielä tänäänkin.
Keltainen ruusupuskani kukkii ja kypsyttää marjojaan samaan aikaan.
Punainen köynnösruusukaan ei malttanut olla marraskuuta kurkkaamatta.
Hyvä, hyvä ruusukaunokaiseni! Niin sitä pitää marraskuussa kukkia.
Sama ruusu, sama kuvausaika, kamerassa eri asetukset.
Mitäs tästä sanotte? Vieläköhän ehtivät mansikat kypsyä tänä vuonna?
Uudesta bloginäkymästä suurkiitos Elegialle! Kaipasinkin valkoisia ovia.
Onpa ollut kiireinen ja kuuma kesäkuun alku! Aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta ja eilen oli puutarhassa lämpöasteita 48.
Kiire alkoi keskiviikkona, kun seisoskelin tuhansien muiden autoilijoiden kanssa Brysselin kehätiellä ja mietin, ehdinkö ollenkaan lentokentälle siskoani vastaan. Olin ajatellut käydä ensin koirien kanssa vähän ulkona ja ehtiä kauppaankin ennen koneen laskeutumista, mutta työmatkan venyessä yli kaksituntiseksi ehdin muuttaa suunnitelmiani useaan kertaan.
Onneksi kone Suomesta oli vähän myöhässä, joten loppujen lopuksi kaikki meni hyvin. Illalla myöhään herkuttelimme omasta maasta nostamillani uusilla perunoilla ja aloimme nauttia muutamasta lomapäivästä.
Torstaina kävimme ihailemassa Euroferia Andaluza -juhlaa Atomiumin juurella. Osuimme paikalle juuri oikeaan aikaan, kun hevoset ratsastajineen esiintyivät yleisölle.
Tämän pätkän nappasin tietysti mistäs muualta kuin Youtubesta.
Andalusialaisen juhlan jälkeen ilonpito jatkui perinteisempään suomalaiseen malliin, keitimme nimittäin taas uusia perunoita. Hassua, kuinka ne maistuvatkin niin kovin hyviltä näin alkukesästä. Mutta ei hauskuus siihen jäänyt. Hyppäsimme autoon ja suuntasimme kohti konserttisali Forest Nationalia. Yusufin esiintyminen oli ihan pakko nähdä ja kuulla ja olinkin hankkinut liput jo hyvissä ajoin. Cat Stevens oli meidän kummankin suosikki silloin joskus, jolloin ei tullut mieleenkään, että miehen voisi joskus nähdä livenä. Nimi on vaihtunut ja mies vanhentunut, mutta ääni oli sama.
Tuttua musiikkia kuunnellessani seurasin yleisöä ympärilläni. Vieressäni istui mies, joka kaikesta päätellen oli tullut konserttiin vaimonsa käskystä. Kertaakaan hän ei taputtanut saatikka olisi muuten näyttänyt, että musiikki olisi kiinnostanut. Tekstiviestien lukeminen ja näpyttely näytti olevan tärkeämpää. Toisella puolen käytävää istuva nuori mies sen sijaan eläytyi musiikkiin joka solullaan. Hän ei varmaan ollut vielä syntynytkään, kun Cat Stevens aloitteli uraansa, mutta kaikkien kappaleiden sanat hän näytti osaavan ulkoa. Kun Yusuf aloitti tutun Morning has broken -laulun, nuori mies pyyhki avoimesti kyyneleitään.
Tämä sieltä samasta tuubista löytämäni video on miehen uudempaa tuotantoa. Yritin etsiä jotain ihan näistä viimeisimmistä konserteista kuvattua, mutta en löytänyt. Vanhat Cat Stevensin piisithän te jo tunnettekin, kuunnelkaa miltä mies nykyisin kuulostaa.
Perjantaina paistoi aurinko taas täydeltä terältä ja suunnitelmiemme mukaan lähdimme katsomaan, miltä Coloman ruusutarha näytti.On se sitten uskomattoman ihana paikka!
En edes ryhdy muistelemaan, mitä nämä ruusut olivat nimeltään. Tässä on vain pienen pieni osa tarhan kukkaloistosta.
Eilisen, paahtavan kuuman päivän vietin puutarhassa makoilemalla. Varjossa oli 30 astetta lämmintä, enkä jaksanut tehdä mitään. Väärin, jotain tein sentään, väsäsin tehosekoittimessa mansikoista, nektariineista ja rahkasta raikasta juomaa. Niin, ja taisin minä muutaman uuden perunankin illemmalla keittää.
Tuntuu ihan hullulta, että toukokuun loppupuolella osa kukista on jo lakastunut. Se ihana ruusupensaanikin pihan perällä on lopettanut kukintansa. Enää on jäljellä vain ruttuisia, ruskeita kukanjämiä.
Onneksi uusia ihanuuksia tulee joka päivä. Tuossa alla on kuva yllätysruusustani. Muistan kyllä sen istuttaneeni, mutta koskaan se ei ole yhtä hienosti kukkinut kuin tänä vuonna. Toistaiseksi vasta yksi kukka on auennut, mutta nuppuja on paljon.
Olisipa koko puutarha näitä täynnä!
Tänään koulutin lähemmäs sata punaisen sikurin tainta. Toivottavasti oppivat olemaan syvässä mullassa. Jos nyt edes kymmenen niistä jaksaa jatkaa kasvuaan, niin hyvä on. Sata olisi totisesti liikaa. Tuo sikuri-nimi ei minusta hauskan kirpeälle salaatille sovi. Sen sijaan kutsuisin sitä mieluummin italialaisittain radicchioksi, tuntuu jotenkin tutummalta. Siinä on sitten maukas lisä vihersalaatin joukkoon.
Radicchioita myytävänä 2 euron hintaan. Liekö sitten kappale- vai kilohinta? Kuvan nappasin netistä.
Muistatteko, kun viime vuonna väsäsimme kaariporttia köynnösruusuille? Nyt näyttää ruusu tältä. Kovasti se on vuodessa jaksanut kasvaa.
Tämänkin ruusun istutin viime vuonna. Se kiipeilee pitkin vanhan, kuivettuneen syreenin vartta. Vielä ei pituutta köynnöksellä paljon ole, mutta kukkia senkin edestä.
Kaikki piharuukkuni ovat nyt täynnä. Tässä yhden ruukun värisekoitus.
Älkää luulkokaan, että näin aikaisin pitkälle edennyt kesä olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Pujon mokomat ovat alkaneet jo kukkia, eli tiedossa on jatkuvaa aivastelua, silmien kutinaa ja nenän vuotamista. Nyt on pidettävä antihistamiinit visusti mukana.
Viime sunnuntaina kävin kukkaostoksilla kahdessakin. Olisi pitänyt käydä vain siinä toisessa, siellä oli paljon enemmän valinnan varaa ja kukat kauniimpia.
Höperöksihän sillä reissulla taas kerran tulin. Piti ostaa kaikenlaista, vaikka en kai noin paljon kesäkukkia olisi tarvinnutkaan. Onneksi on vielä ruukkuja vapaina. Samettikukat aion istuttaa kasvimaan reunaan etanoita torjumaan. En tiedä, onko niistä mitään hyötyä, mutta antavathan ainakin väriä.
Sunnuntain saalis
Nyt on osa kukista istutettuina ja tänään yritän saada loput multiin. Harmillisesti vain ilkeä kevätflunssa iski minut melkein petipotilaaksi. Onneksi on sentään kaunis ja lämmin päivä. Kaipa istuttelu onnistuu, kun välillä istutan itsenikin puutarhan reunalle auringonpaisteeseen.
Täällä on kevät! Eilen tosin luulin, että oli jo kesä, kun lämpötila kohosi 25 asteeseen, mutta onneksi tänään palattiin 16 asteen normaaliuteen. Kyllä huhtikuun alku on ihan liian aikasta kesän tulla, vai mitä?
Lauantaitorilla oli myytävänä jo kaikenlaisia taimia ja sipuleita.
Kevätesikot kukkivat kauniin värisinä. (Torikuvat otin kännykällä, eivätkä ole oikein mistään kotoisin.)
Raparperit ovat ihan salaa päässeet pihalla kasvamaan noin suuriksi.
Kannoin eilen vintillä talvehtineet pelargoniat pihalle. Kevätaamupalaksi ne saivat lehmänlantarakeita ja runsaasti uutta multaa.
Omenapuu oli myös päässyt ihan salaa touhuamaan. Saa nähdä, kuinka kauan kestää kunnes nupuista tulee kukkia.
Viimeiset narsissitkin piti pihalla kuvata. Ensi viikolla nämäkin ovat varmaan jo ihan nuupallaan.
Aurinkoisen päivän jälkeen kuuntelimme koiran kanssa yöllä ukkosta ja rankkasadetta. Ei meitä pelottanut, mutta jyrinä piti hereillä. Kyllä kasvien nyt kelpaa taas jatkaa kasvuaan, kun saivat ämpärikaupalla vettä niskaan.
Tänään matkasimme Kalmthoutse Heidelle ja teimme siellä kolmen tunnin lenkin. Toivoin, että kanervat olisivat olleet kukassa, mutta eivät olleet. Niiden kukinta-aika on tainnut olla jo aikoja sitten, enää oli jäljellä vain ruskeat varvut ja kuivuneet kukat.
Jotain väriä nummella sentään oli! Kannot kukkivat täynnänsä vihreitä kääpiä.
Tänne meillekin saatiin valkoinen joulu, pihalla on lunta melkein puoli metriä. Puutarhan talipallobaari on ollut viime aikoina erittäin suosittu punarintojen, talitinttien ja erilaisten rastaiden kohtauspaikka. Lintulautaravintoloiden auringonkukkasiemenistä koostuvat, maukkaat gourmet-ateriatkin ovat huvenneet pika pikaa. Taitaa olla hinta-laatu-suhde kohdallaan. On meillä puutarhassa lumiukkokin. Se ilmestyi pihalle yhtenä päivänä, kun vielä olin töissä. Tänään ukko sai joululahjaksi hartioilleen valkoisen shaalin. Paketissa oli nenänlämmitinkin. Kovin olivat lahjat mieluisia.
Kalapainotteinen jouluateria on nyt nautittu ja on aika pohtia, miksi taas valmistin ruokaa kymmenille, kun syöjiä oli vain kaksi. En taida koskaan oppia.
Oikein hauskaa ja rauhallista joulua kaikille. Kohta on taas kesän ja perhosten aika.
Muistan, kun aikoinani Skotlannissa au pairina ollessani perheen äiti muisti aina muistuttaa, että jos ulkona on hieno ilma, on siitä nautittava. Sisätöitä voi tehdä sateellakin. Siitä lähtien olen yrittänyt pitää asian mielessäni. Tosin sisätöiden teko saattaa nykyisin unohtua jopa sateella.
Luontoihminen on tainnut tuoda sisätyöt ulos ja unohtanut kiireessään tuolinsa polun varteen.
Pitäisikö sanoa, että "voikukkakin kukkii vielä marraskuussa" vai "taitaa olla kevät tulossa, kun voikukkakin kukkii"?
Eilen oli niin hieno ilma, että ulos oli lähdettävä. Ensin koirien kanssa pitkälle lenkille pitkin lähikylien peltoja ja sen jälkeen siirryin siivoamaan puutarhasta lakastuneita kukkia pois. Puutarhan siivoamisen olisin voinut tehdä jo muutama viikko sitten, mutta on ollut niin kovin sateista viime aikoina, ettei puutarhaan ole edes kumisaappaat jalassa viitsinyt mennä.
Vielä riittää siivottavaa. Ruukut on tyhjennettävä ja kannettava kellariin. Rikki ne pihalla menvät vaikkei pakkasta olisikaan. Kurkkuyrtti ja kehäkukka jaksavat kukkia marraskuussakin.
Mitähän tekisin kasvimaan yli puolimetrisistä mangoldeista? Välillä käytän muutaman lehden vihannespataan, mutta mitään kunnon ruokaa en kasvista osaa tehdä. Pelargoniat ovat toinen murheenkryyni. En viitsisi heittää kasveja pois, kun vieläkin kukkivat. Taidan kantaa ne vintille odottamaan kevättä niin kuin viime syksynäkin. Pitäisikö ne leikata nyt vai vasta keväällä?
Lähes viimeiset kehäkukat pääsivät sisälle maljakkoon. Ne jaksavat kukkia samoilla paikoilla vuodesta toiseen.
On tainnut maajussiltakin jäädä pellon syyssiivous kesken.
Aina niin ahkera naakkaparvi huolehtii tästä pellosta.
P.S. Tuo otsikon ringeblumma on pappani peruja. Hän oli ruotsia äidinkielenään puhuva puutarhuri, jolta olen kukkien nimiä oppinut. Ringeblumma on minulle oikeasti ringeblumma eikä mikään kehäkukka ja viola on viola (lausutaan: viula) eikä orvokki.
Lauantaina käytiin lähikylän torilla ja ostettiin talvipurjon ja persiljan taimia. Kolmella eurolla 50 purjoa ja eurolla tusina persiljoita. Saa nähdä, lähtevätkö kasvamaan.
Kyllä torilla oli taas paljon tavaraa! Taimien lisäksi tutkailtiin kalakauppiaiden tarjontaa. Oudot kalalajit ovat usein tuottaneet pettymyksen ja lopulta päädyin tuttuun ja turvalliseen forelliin. Tai kirjolohiahan ne taisivat olla, ihan liian suuria forelleiksi. No, olivat mitä olivat, hyviltä maistuivat.
Yrttejä oli jos jonkinlaisia. Mitähän muuta tuossa on kuin basilikaa ja timjamia?
Onkos tämä suomeksi jalopeno vai chili vai ihan joku muu? Myyjä ei ole osannut päättää, kuinka alkuperämaa kirjoitetaan, joten siitä vain päällekkäin sekä cee että koo. Pikant tarkoittaa täällä päin tulista.
Siitä mekot tyttöbändille! Jotenkin hauskan näköisiä, vaikka yleensä en sinisiä vaatteita kaupoissa edes näe. Ei ole minun värini.
Lasten muovikengät näyttivät syötävän herkullisilta.
Ei syksy vielä saa tulla, enhän ole vielä lomaanikaan pitänyt! Olen aina yhdistänyt hortensian viileisiin syyspäiviin.
Tämä ressukka ei sentään torilla myytävänä ollut, ihan omassa puutarhassa se surullisena nuokkui.
Eilen sunnuntaina puutarhassa tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Levitin viltin ruohikolle, kuuntelin hyönteisten surinaa ja seurasin pilviä taivaalla. Maanrajasta katsoen puutarha näytti rehevältä ja viidakkomaiselta.
Toki minä vähän jotain teinkin. Otin muunmuassa valokuvia. Ja leikkasin nurmikolla koirien kynnet, harjasin ja nypin niiden turkit ja putsasin korvat. Tuoksuvat juustonpalat olivat oiva apu. Kynsi poikki, naps, ja juustonpala suuhun. Kynsi poikki, naps, ja juustonpala suuhun. Näin jatkettiin kunnes kaikki kynnet olivat lyhentyneet. Toinen odotti innoissaan vuoroaan, kun nipsauttelin toisen kynsiä poikki. Hassuja koiria.
Tässä viidakossa viihtyvät niin hyönteiset, koirat kuin ihmisetkin.
Mehiläinen tärisi riemuissaan salkoruusun kimpussa. Mahtaa olla herkkujen herkkua.
Kehäkukatkin saivat paljon vierailijoita päivän aikana.
Jos sanon, että tässä on salvian kukka, voin olla väärässäkin. Mutta öttiäinen siinä ainakin on, tai oikeastaan kaksi. Katsokaa tarkasti, leppäkerttukin on päässyt kuvaan.
Pöristele, pöristele, kyllä sinä kukkaan pääset! Kurkkuyrtti vetää nuoria pörriäispoikia puoleensa.
Auringonkukka ja laiska mehiläinen, iskemätön yhdistelmä.
Nämä pulleat otukset eivät tässä puutarhassa elele vaan ovat kotoisin vähän kauempaa tienvarresta.
Salvian lennonjohtotornista oli juuri annettu laskeutumislupa.
Muutenkin on tämä marraskuun alku ollut outo. Päivittäin on ollut lähes 20 astetta lämmintä ja aurinko on paistanut joka päivä.
Tuoreita vattuja olen puskista poiminut vielä tänäänkin.
Keltainen ruusupuskani kukkii ja kypsyttää marjojaan samaan aikaan.
Punainen köynnösruusukaan ei malttanut olla marraskuuta kurkkaamatta.
Hyvä, hyvä ruusukaunokaiseni! Niin sitä pitää marraskuussa kukkia.
Sama ruusu, sama kuvausaika, kamerassa eri asetukset.
Mitäs tästä sanotte? Vieläköhän ehtivät mansikat kypsyä tänä vuonna?
