Ei täällä pyhiä vietetä

Minä makoilen kotona vaikka töissä pitäisi olla. Täällä ei loppiaista vietetä ja kaupat ja kaikki muutkin arkiset kohteet ovat ihan auki. Niin, ja tästä makoilemisesta: Olen sairaana, potenut tavallista talviflunssaa jo muutaman päivän. Toivottavasti pöpö löytää uuden emännän tämän viikonlopun aikana ja jaksan maanantaina töihin mennä.

Nyt on ollut aikaa lukea uutisia ja katsoa telkkaria. Äsken juuri seurasin nuorten jääkiekon mm-kisojen loppuottelun uusintaa, onnitteluni ruotsalaisille voitosta! Harvinaista herkkua täällä meillä tuo jääkiekko. Nyt on sentään vähän helpompi katsella kiekkoilijoita, kun vajaa vuosi sitten hommasin huusholliin digi-tv-systeemit ja on enemmän noita kanavia. Koska Belgiassa kaikki on toisin, voi televisiotakin katsoa joko kaapelin tai digi-boxin kautta, tai vaikka kummankin. Antenneja täällä ei enää näy, paitsi satelliittiantenneja, joita onkin runsain mitoin varsinkin isojen kerrostalojen parvekkeet täynnä.

Television katsomisen lisäksi olen myös lueskellut netistä Suomen uutisia ja seurannut presidenttipeliä. Kovin kiivaalta ei pelaaminen näytä, mutta eiköhän senkin kisan joku voita. Minä saan päättää voittajan valinnasta ensi viikon keskiviikosta alkaen ja tottakai sen teen. Tiedän jo, kuka osallistujista on minun mieleeni, mutta en taida sitä täällä paljastaa. Sen verran voin kertoa, ettei lempipelaajani ole mainostoimiston stailaama "nuorekas" herrasmies eikä se, joka puhuisi naisten kanssa vain sosiaaliasioista.

Kun nyt aloin avautua, niin ihmettelenpä Suomen uutta tupakkalakia. Olen ymmärtänyt, että savukkeita tai muita tupakkatuotteita ei saa enää myydä näkyvästi. Kirjoituksista päätellen tupakan osto on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Minä en ole enää vuosikymmeniin sauhutellut, enkä ole ollenkaan tupakoinnin puolesta puhuja, mutta en silti ymmmärrä tuota lista-, numerointi- ja piilotuspolitiikkaa. Jonkin verran eri maissa matkustelleena en ole missään nähnyt mokomaa (en tosin Suomessakaan, vielä).

Tuossa naapurikylän kaupassa kyllä tupakat ovat piilossa harmaan muovipömpelin sisällä, mutta askin saa sieltä ulos maksettuaan ns. tupakkakortin kassalla. Viivakoodikortin voi ottaa vihanneshyllyjen vieressä olevasta ritilästä ja kassahenkilö aktivoi kortin maksuvaiheessa. Sitten vain kortti koneeseen ja kone sylkäisee askin ulos. Aika yksinkertaista. Muuten tupakkatuotteet ovat myymälöissä selvästi esillä, jopa sairaaloiden lehti- ja kukkakaupoissa sekä kanttiineissa.

Eipä tämä maa kyllä pääsisi muutenkaan terveyspoliisien listalla ykköseksi. Onhan täällä viinit ja oluetkin ihan vapaasti kaupan hyllyiltä valittavissa. Maistiaisiakin ko. tuotteista on vähän väliä, ja ihan keskellä päivää! Tosin viinit ja oluet ovat täällä elintarvikkeita, eivät alkoholijuomia. Sellaisiksi katsotaan vain vahvemmat aineet, mutta aika usein nekin ovat avoimissa hyllyissä kaikkien ostettavissa. No, ei aivan kaikkien, ei täälläkään alle 18-vuotiaille niitä myydä.

Nämä veneet kilpailevat siitä, mikä pääsee nousuveden aikana ensimmäisenä aalloille. Kuva on naapurimaasta, Schelden (eng. Scheldt, ransk. Escaut) rannalta.

Portaissa nurin ja vettä niskaan

Siinähän se tämä päivä otsikossa kaikessa lyhykäisyydessään on. Taisi olla taas aamulla ajatukset jossain muualla, kun töihin mennessäni kompastuin portaissa. Kaatua rojahdin polvilleni ja iskin käteni kipeästi betoniin. Onneksi en tällä kertaa laskeutunut naamalleni. Nousin hissuksiin ylös ja polviin sattui niin vietävästi.

Ohi kulkenut nuori mies kysyi, josko olin kunnossa ja tottakai olin. Mitäs pienistä. Vähän oli vaikea kahta jalkaa linkaten kuitenkin perille päästä. Onneksi nyt ei polviin enää satu. Mahdollisia mustelmia en ole vielä tarkistanut.

Jonkin aikaa ehdin aamulla työpöytäni ääressä istua ja yrittää selvittää paria kiireistä juttua, kun tietokone sanoi PAM! Samaan aikaan aloin kuulla veden lotinaa ja huutoja käytävältä.

Voihan Niagaran putous! Toisella puolen käytävää olevan toimistohuoneen katosta tuli vettä huoneeseen kaatamalla. Vuoto, tai oikeammin tulva, sai alkunsa, kun huoltomies oli tullut ihmettelemään huoneessa kuuluvaa omituista ääntä. Jotenkin mies löysi heikon kohdan ja pato murtui. Onneksi työkaveri oli ottanut henkilökohtaiset tavaransa mukaansa, kun huoltomies portaiden kanssa valtasi huoneen.

Siellä hän yritti epätoivoisesti tukkia vuotoa, kun huoneen ulkopuolelle kerääntyi väkeä asiaa ihmettelemään. Ei tainnut olla huoltomiehen paras päivä. Joku sanoi jopa kiroilua huoneesta kuulleensa. Kännykkäkin sieltä lensi päin ihmettelijöitä. Vähitellen vettä alkoi valua naapurihuoneisiinkin ja lattia tulvi monen neliömetrin alueelta. Isopäällikkö tuli korkokengissään ihmettelemään ja päätti siltä seisomalta, että nyt pidetään vähän pidempi lounastunti ja katsotaan iltapäivällä, kuinka asia on hoitunut.

Ei ollut roskiksista veden kerääjiksi

Iltapäivällä oli kaikki sähköt katkaistu eikä työnteosta mitään tullut. Jossain vaiheessa käytävälle ilmestyi viiden miehen ryhmä tilannetta ihmettelemään. Suurin huoli heillä tuntui olevan, kuinka käytävän matto saadaan pestyksi. Ehdotimme, että tutkisivat ensin, kuinka paljon vettä sisäkatolla vielä on ennen kuin alkavat mattoa pesettää.

Pakkohan minunkin oli paikalta poistua, kun mitään ei voinut tehdä. Sähköt saadaan takaisin kuulemma aikaisintaan aamulla. Oli tuosta pakollisesta iltapäivästä jotain hyötyä. Kotimatkalla piipahdin paikallisen Stokkan hulluilla päivillä ja löysin itselleni talvitakin.

Onko värillä väliä?

Tuossa alla on peilikuvaa kampaamosta, jossa eilen istuin tunnin pari. Ensin pää kuorrutettiin värisekoituksella ja sitten hiukset vielä leikattiin muotoonsa.

Alla näette tuloksen. Pyysin väriksi niin tummaa ruskeata kuin mahdollista, melkein mustaa. Ja ehdottomasti ilman punaisen hitustakaan. Onko tämä muka tummanruskea ilman punaista, onko?
Kuinka kumman vaikeaa on kampaajan ymmärtää, mitä asiakas haluaa, jos asiakas ihan oikeasti ilmoittaa tietävänsä, mitä haluaa. Ymmärrän ymmärtämättömyyden, jos olisin epämääräisesti vain jotain mumissut. Tummanruskean lisäksi olisin pitkästä aikaa halunnut tukkani taas lyhyeksi, mutta kun väri meni pieleen, alkoi niin harmittaa, että pyysin vain siistimään ei-minkään-pituiset hiukseni.

Onneksi myöhemmin iltapäivällä tapasin eläinruokakaupassa papukaijan, joka ei väristä välittänyt. Sille näytti maistuvan kaikenväriset avaimenperät. Tässä on menossa oranssin maistelu, häkissä oli jo testattuina ainakin sininen, punainen ja vihreä.

Pitkin, poikin kaupunkien katuja

Sain tänne mieluisan jouluvieraan, kun poikani tuli muutamaksi päiväksi käymään. Yksi päivä meni kotona istuessa ja jutellessa, mutta maanantain koittaessa lähdimme kiertelemään Brysseliä ilman päämäärää.

Kirpputorin myyjät olivat jo keräilemässä tuotteitaan pois. Päähineitä näytti kuitenkin vielä olevan läjäpäin tarjolla.

Antiikkia kolmessa kerroksessa

Antiikkikaupassa kävimme lämmittelemässä ja ihmettelemässä, mitä kaikkea ihmiset ovat tarvinneet ja vielä tarvitsevat.

Uskokaa tai älkää, mutta tämän pystin olisin ostanut takanreunukselle, jos hinta olisi ollut kohdallaan. Jaa, että huono maku vai?

Onneksi maalattuja ilmapalloja ja tuoleja myyvä kauppa oli kiinni. Joku näistä värikkäistä ihanuuksista olisi saattanut lähteä mukaani, jos olisin päässyt myymälään sisälle.

Pienet, lasten kokoa olevat tuolit odottivat kadulla ostajiaan.

Muistin, että antiikkikauppakadulla oli valtava sisustusliike, josta oli vaikea lähteä ulos tyhjin käsin. Etsin ja etsin kauppaa, mutten löytänyt. Kun siirryimme toiselle kadulle, löysin vihdoin etsimäni, mutta jotain tosi outoa oli liikkeelle tapahtunut Sadat neliöt olivat vaihtuneet muutamaksi kymmeneksi ja myynnissä oli lähes pelkästään joulukoristeita ja kaiken värisiä lamppuja Mikä pettymys!

Näitä kukkahattutätien pöytälamppuja en sisustusmaustani huolimatta kotiini huolisi.

Tiistaina jatkoimme kävelyämme Antwerpenin räntäsateessa.

Joulutori oli vielä voimissaan ja omituiset otukset lahjoittivat lapsille tonttulakkeja.

Kyllä karusellissa matkustajiakin oli, eivät vain osuneet kuvaan.

Joulutorin kojuilta siirryimme toisenlaisiin tunnelmiin. Kävimme häikäistymässä maailman timanttikeskuksessa ja ihailimme jalokivien loistetta rautatieaseman kupeessa. Kuvat jäivät ottamatta, mutta takuuvarmasti tulimme itse ikuistetuiksi monellekin filmille. Missään muualla en ole nähnyt niin paljon turvakameroita, kuin Antwerpenin timanttikauppakaduilla.

Terveisiä ostoskeskuksesta, tositarkoituksella

Arvatkaapaas, mitä olen tehnyt? Se on jotain, josta olen haaveillut jo kauan aikaa, mutta aina vain asia jäänyt ja jäänyt. Olen liittynyt kuntoiluklubiin! Viime viikolla töitten jälkeen ajoin lähikylän klubille tutustumaan liikuntamahdollisuuksiin ja muihinkin talon tarjoamiin mukavuuksiin. Kun kerran sinne asti olin päässyt, ilmoittauduin saman tien jäseneksi. Olisin heti saanut aloittaa kunnon kohottamisen, mutta kun mukana ei ollut asiaan kuuluvia vaatteita, en oikein tohtinut. Työvaatteissa on aika epämiellyttävää hikoilla muualla kuin työpöydän takana.

Eilen lähdin etsimään liikuntaan sopivia vaatteita, sillä eihän hienolle klubille vanhoissa verkkareissa voi mennä. Tai ehkä voisi, mutten sovi niiden sisälle. Kaikki entiset liikuntavaatteeni ovat jostain syystä kutistuneet kaapissa. Lempiurheilukaupastani löysinkin hauskat 3/4-pituiset housut kuntosalille ja jumppatunneille, kunnollisen uimapuvun vesijumppaa varten ja pujahtipas ostoskoriini oikein ulkoilupukukin. Kaikkein tärkeintä asustetta, jumpparintsikoita, piti lähteä muualta hakemaan. Jostain syystä urheilukaupassa sellaisia ei myyty.

Seuraavaksi oli suunta kohti valtavaa ostaria, jonne muutama muukin oli päättänyt lähteä viettämään lauantaista rankkasadepäivää. Kauppakeskuksen parkkipaikalle oli melkein kahden kilometrin jono ja autolle ei tahtonut millään löytyä omaa ruutua tuhansien joukosta. Onneksi ostari on niin valtava, ettei kymmenien tuhansien ihmisten määrä tuntunut ahdistavalta. Oikea alusvaatekauppa löytyi nopeasti ja sopivat rintsikatkin ammattimyyjän avustuksella helposti. Nyt ei ole enää mitään syytä, miksen lähtisi tuota pikaa rakentamaan kuntoani kohdalleen.

Siinä se, läjä uusia vaatteita. Vasemmalla ulkoilupuku, keskellä harmaat liikuntahousut ja oikealla uimapuku. Rintsikatkin sieltä uikkarin alta pilkistävät ja ostinpa pari paria sukkiakin. Minulla tuo värikoodi tuntuu olevan sisäsyntyinen. Harvoin osaan muuta kuin mustaa ostaa, en edes näe muita värejä. Harmaat housut olivat yllätys itsellenikin.

Tänään olen jatkanut rättisulkeisia kotona. Monet t-paitani pääsevät nyt viettämään aikaansa liikuntavaatteiden kanssa samalle hyllylle. Siirsin myös lopultakin kesävaatteet pois kaapeista talvisäilöön ja muutenkin karsin garderobiani oikein rankalla kädellä. Kaikki vaatteet, joita en ole pariin vuoteen käyttänyt, pääsevät etsimään uutta kotia. Kylläpä tuli kaappiin tilaa ja monta pulleaa muovikassia on odottamassa vaatekeräyslaatikkoon vientiä. Kaiken lisäksi tienasin yli 30 henkariakin!

Nyt ovat kaikki mustat vaatteeni siististi lajiteltuina komerossa ja kaapin hyllyillä. Komeron vasemmassa reunassa kurkistelee jotain tummanpunaista, mutta tuskinpa vedän niin värikästä päälleni pitkään aikaan. Se on nimittäin ainoa juhlaleninkini, joka myös on henkarilla roikkuessaan kutistunut. Komeroon se jäi vain minua härnätäkseen. Onpahan lisää paineita saada muodot kohdalleen. No niin, nyt pois tietokoneelta ja kuntosalille siitä!

Kierrätystä ja mutkaisia umpikujia

Ei pitäisi ihmisen yrittää löytää oikopolkuja töistä kotiin, jos tuntee yhden hyvän reitin. Ei vaikka se tuttu reitti olisi muitakin kulkijoita täynnä. Olen muutaman päivän käynyt autolla töissä, kun vasemmassa nilkassa on joku outo tulehdus enkä oikein pääse kävelemään. Lääkäri käski lepuuttaa kinttua ja syödä tulehduskipulääkkeitä. Olisi hän sairauslomaakin antanut, mutten halunnut, kun lähes kaikki muut ovat kesälomilla ja työtkin täytyy jonkun tehdä.

Tänään päätin lähteä kotiin eri tietä kuin yleensä, kun piti käydä naapurikylän kaupassa. Alku meni ihan sujuvasti, mutta Brysselin kehätielle yrittäessäni edessä oli usean kilometrin jono. Käännyin äkkinäisesti moottoritieltä pois ja ajattelin, että kyllä minä muualtakin perille osaan. Osasinhan minä, mutten muistanut tai ottanut huomioon, että lähes jokainen tie pääkaupungin ympärillä on remontissa. Jouduin ajamaan useita kilometrejä eestaas ennen kuin pääsin oikeaan suuntaan. Vähän suututti aivojen pienuus. Juuri runsas viikko sitten ajettiin samoja teitä ja todettiin tietöiden runsaus. Miksi kummassa en sitä enää tänään muistanut? No, tulipas taas lisää liikennekokemusta.

Kaupan pihalle oli joku kierrättänyt vanhoja huonekalujaan. Tamminen kaapisto, pari nojatuolin raatoa, pöytälampun jalka ja jonkin verran muuta tarpeellista tavaraa oli saanut viimeisen lepopaikkansa parkkipaikan vaatekeräyskontin vierestä. Taas kerran ihmettelin, miksi tavarat oli siihen pitänyt jättää, miksei luopuja ollut vienyt niitä kierrätyskeskukseen tai käytettyjen tavaroiden kauppaan. Samanlaisia läjiä näkee täällä usein. Halvempaahan tietysti tuollainen jättö on ja kuka tahansa tarvitsija voi tavarat viedä mukanaan. Vasta kotona tajusin, että olisin minäkin voinut sen lampunjalan ottaa. Eiköhän siitä kelvollisen olisi pienellä tuunauksella saanut .

Vanhat huonekalut hiiteen. Kaapin päällä oleva lampunjalka olisi kelvannut minullekin.

Lamppuja voi oikeastaan tehdä mistä vain, vaikka vanhoista ämpäreistä. Aikaisemmin tänä kesänä piipahdin yhden työkaverini kanssa vaateliikkeessä, joka oli aika erikoisesti sisustettu. Varsinkin kattolamput näyttivät tosi hauskoilta.

Entiset paloaseman ämpärit eivät päätyneetkään kaatopaikalle.

Koska en ratin takana voinut kuvata tämänpäiväistä liikennehässäkkää, saatte autojen sijaan ihailla Mr Morsen suorittamaa tehokasta liikennelaskentaa.

Kesäkukkia ja mansikoita

Olipas ranteen murtumisesta jotain hyötyä. Juuri kipsikäsiaikana minun piti ostaa kesäkukat ja istuttaa ruukut täyteen. Jäi ostamatta ja istuttamatta. Yksikätisenä on vaikea mullan, kanankakan ja erilaisten taimien kanssa otella. Keskiviikkona sain kipsin pois ja eilen kävin ostamassa kukat. Yllätys, yllätys, kaikki kesäkukat myytiin pois puoleen hintaan! Ensin tietysti innostuin ja aioin ostaa vaikka mitä, mutta lopulta valitsin ihan vain tavallisia punaisia ja valkoisia pelargonioita ja sinisiä lobelioita. Pitäisi varmaan joskus repäistä ja ostaa vaikka keltaisia kukkia.

Nyt olen viikonlopun istuttanut ja sotkenut ja kantanut ruukkuja pitkin pihaa. Välillä piti mennä sisälle sadetta pitelemään. Onneksi on kuitenkin ollut lämmin.

Seuraavaksi kauppa- ja puutarhakatsaus:

Kyläkaupassammekin näkyy pian alkavat jalkapallon MM-kisat. Perjantaina maisteltavana oli etelä-afrikkalaista viiniä. Maistoin kahta, rose-viinistä en pitänyt, mutta punaviini maistui oikein hyvältä. En kuitenkaan tällä kertaa viiniä ostanut, mutta etelä-afrikkalaisia makkaroita kyllä. Belgiassahan ne oli valmistettu eivätkä mitenkään erikoisilta maistuneet.

Etupihamme on aikamoinen viidakko. Arvatkaapa, mikä eläin nautiskelee elämästään oikealla lehtiään heiluttelevan bambupusikon juurella?

No kissapa tietysti! Se tulee naapurista tänne varmaan mietiskelemään ja seuraamaan koiriemme elämää. Morse-russelimme käy puolestaan naapurissa välillä vastavierailulla ja on riemuissaan päästessään kunnon painiotteluun kissojen kanssa.

Etupihan viidakossa ovat ahomansikat jo lähes kypsiä. Istutin pihalle muutama vuosi sitten pari tainta ja nyt ne ovat levinneet peittämään lähes koko pihan.

Kyllä oikealla mansikkamaallakin jo punertaa.

Loppuviikosta alkoi pihan perällä rehottava vanha ruusupensas kukkia. Harmi, kun se on niin kaukana, ihana ruusuntuoksu ei kanna sisälle asti.

Haistakaa kukkanen!

Keväällä istuttamani köynnösruusukin kukkii, vaikka pituutta ei kasvilla vielä ole metriäkään.

Tämä ruusu ei tuoksu oikein millekään.

Tuo lilan sinisenä kukkiva kasvi on salvia. Aikomukseni oli keväällä poistaa siitä nuput, mutta en sitten raaskinutkaan. Pensaassa käy aikamoinen vilinä, kun mehiläiset tekevät kukissa työtään, mitä valitettavasti ei kuvasta näy eikä kuule. Kun kukat ovat kukkineet, leikkaan koko yrtin maata myöden poikki. Se on päässyt kasvamaan ihan liian suureksi, peittää lähes koko yrttimaani. Ruohosipulikin pitäisi varmaan leikata, mutta taidan tehdä senkin vasta, kun kukat ovat kuihtuneet. Annetaan mehiläisten touhuta niin kauan kuin kukkia riittää.

Autotonna laulelen ma vain

Minulla alkoi torstaina runsaan kahden viikon autoton aikakausi. Jos joku sattuu Suomessa näkemään mustan auton belgialaisin rekisterikilvin, saa vilkuttaa. Se voi olla minun.

Ei täällä kuitenkaan ole hädänpäivää. Polkupyörä kaivettiin hiilikellarista, putsattiin, öljyttiin ja tehtiin muutkin kommervenkit, että pääsen metrolle sillä ajamaan. Eilen olin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen pyörän päällä. Ihan hyvin osasin. Alkumatka jopa sai innostumaan alamäkeä lasketellessani. Totuus iski reisilihaksiin matkan puolessa välissä, kun alkoi pitkä, loiva ylämäki. Ja kotiin tullessani tietysti mäet olivat päinvastoin. Nyt on persus kipeä ja reisilihaksissa tuntuu, että on pyöräilty. Kaipa kroppa ajan myötä tähänkin tottuu.

Eniten pohdin, kuinka saan kauppa-asiat hoidetuksi, kun tavaroiden lastaaminen autoon on niin kovin helppoa. Onneksi torstaina sain tilaamani vihannekset ihan kotiovelle, joten sellaisia ei nyt vähään aikaan tarvitse raahata. Tänään heitin repun selkään ja marssin lähikauppaan. Sinne ei ole kuin pari sataa metriä.

Heti ovesta sisälle mennessä edessä näkyvät runsaat viinihyllyt. Tänään kaupassa oli testattavana etelä-afrikkalaista valkoviiniä. Otinpa yhden pullon mukaani, kun ainakin minun suussani hinta-laatu-suhde oli oikein paikallaan. Torilta olin jo hakenut grillatun kanan, joten ruokaa ei tarvinnut ostaa. Sen verran sain kuitenkin tavaraa kärryyni, että kassalla huomasin repun tulevan täpö täyteen. Aika painavakin siitä tuli, mutta hyvin pysyi selässä kotiin asti.

Aikamoista kuntoilua tästä autottomuudesta kyllä seuraa. Pitää pyöräillä ja kävellä ja kantaa raskasta reppua. Tänään jo huomasin, että välillä täytyy käydä kotonakin tavaroita jättämässä ja lähteä taas uudestaan kulkuun. Aikaakin tuntuu kuluvan enemmän kuin jos auton kanssa liikkuisin, mutta toisaalta, eihän aika minulla kortilla ole. Jos jotain jää tekemättä, sitten jää. Ainakin toistaiseksi tämä tuntuu ihan kivalta, kun aurinko paistaa ja on lämmintä. Katsotaan, mitä asiasta sanon, kunhan ensimmäinen sadepäivä tulee.

Kokki kuutonen: kormaa ja kaalipataa

Tämä viikonloppu on kulunut aika tarkkaan keittiössä. Mitä nyt käytiin koirien kanssa pitkällä lenkillä eilisessä auringonpaisteessa ja kaupassakin piti piipahtaa.

Yritin löytää tuosta naapurikylän kaupasta mahdollisimman edullista kokattavaa ja sellaista, josta riittäisi vielä viikollekin. Kärryyni putoili kanankoipia, jauhelihaa, kaali, mausteita, korianteripuska ja maustamatonta jugurttia. Harmitti, kun tavallisesta kaupasta ei löytynyt aitoja intialaisia mausteita vaan piti ostaa valmis korma-maustesekoitus. Olisin kovin mielelläni sekoitellut ja jauhanut siemenet ihan itse.

En ollut aikaisemmin kanakormaa tehnyt ja luinkin ohjetta (täältä sen löysin) kovin tarkkaan ruokaa valmistaessani. Kanakastiketta tuli erittäin runsaasti ja huomenna saavat työkaverit kuolata kateellisina, kun herkuttelen omilla eväilläni.

Kuvan nappasin jostain nettiohjeesta. Vähän samannäköistä tuli omasta keitoksestanikin.

Tänään siirryin hieman suomalaisemmille tavoille ja tein kaalipataa. Annoin kaalin ja jauhelihan hautua valurautapadassa tuntikausia. Maistuipas sekin hyvältä puolukkasurvoksen ja ruisleivän kera. (Pakasteeseen oli unohtunut paketti Reissumiestä varmaan juuri tätä päivää varten.)

Ai niin, leivoinpa aamulla vielä yhden vaivaamattoman leivänkin, johon käytin neljän viljan jauhoja ja spelttijauhoa. Oiken tuli hyvää siitäkin.

En minä jokaista viikonloppua viitsi hellan ääressä viettää, mutta joskus on kiva kokkailla oikein pitkän kaavan mukaan. Niin, ja syödä tietysti myös.

Palkkio melkein hyvästä tuloksesta

Niin kuin täällä taisin mainita, minulla oli vielä tässä kuussa yksi käynti sairaalassa. Eilen kävin kuulemassa tutkimustuloksia ja taas opin vähän lisää itsestäni.

Tuloksista selvisi, että en ole sairas ja sydänkin lyö ihan tavalliseen tahtiin. Painoa tietenkin pitäisi pudottaa, mutta senhän tiesin jo etukäteen. Sitä en kyllä tiennyt, että olin kasvanut alaspäin eikä pääni enää keiku 1,65 metrin korkeuksissa. Harmi, kun en voi korkokengilläkään asiaa korjata. Jotkut veriarvot olivat vähän vinksin-vonksin, mutta eihän meistä kukaan ole täydellinen.

Lähes hyvien tulosten kirvoittamana ajelin lähikylään katsomaan, josko löytäisin itselleni palkkioksi uudet kengät. En löytänyt, mutta kenkien sijaan ostin farkut naapurikaupasta. Sellaiset ihan oikeat, jotka eivät lökötä mistään. Tällä hetkellä niitä varmaan lyhennetään reippaasti, mutta viikonloppuna haen farkkuni kotiin koirien ihmeteltäväksi.

Kunnon kengät

Naureskelin vähän aikaa sitten Vilukissin juttua korkokenkien ihanuudesta ja ajattelin, että aika lailla samoilla ajatuksilla mennään.

Minun oli viime viikolla pakko käydä pikaisesti ruokatunnilla ostamassa parit uudet kengät. Vanhat, hyvin palvelleet viiden euron kangaskenkäni hajosivat lähes täysin. Kauniit pilkulliset jalkineeni päätyivät pohjat riekaleina roskikseen heti, kun pääsin takaisin työpaikalleni ja sain vaihdetuksi ihka uudet kenkäni jalkaan. Koska ostosten tekemiseen ei ollut liialti aikaa, yritin vain etsiä jalkaani sopivat mustat kengät, joissa olisi jonkin verran korkoa. Yli kaksi vuotta on tuntunut siltä, että varpaani osoittavat taivasta kohti, kun olen kävellyt lättänillä ballerinoilla tai muuten vain korottomilla kengillä. Nyt päätin repäistä ja ostaa korkokengät!

Ehdin kaluta kahden kaupan tarjonnan ennen kuin kolmannesta löysin sopivat. Ei niissä nahkaa taida olla kuin sisäpohjat, mutta ostin kuitenkin. Vähän pelotti, mitä jalkani tykkäävät korkeila koroilla tepsuttelusta ja ostinkin niille seuraksi tavalliset, tutut ballerinat.

Varaballerinat. Taitaapa kengän kokokin kuvasta näkyä, jos tarkkaan katsoo. Ei ole jalkani pieni, ei.

Huimilla koroilla kävely ei ollutkaan yhtään vaikeaa. Höh, miksen aikaisemmin ollut hakenut jalkaani kunnon kenkiä? Työkavereita kyllä nauratti, kun näytin uusia korkkareitani. Lähes kaikki kävelevät paljon korkeammilla.

Uudet ihanuuteni (harmaatko ne onkin?)

Lähikuva huiman korkeasta stilettikorosta

Nuorenpana en olisi voinut kuvitellakaan käyttäväni muita kuin korkkareita. Jos kengät olivat jalkaan sopivat ja tuntuivat mukavilta, ei koron korkeudella oikeastaan ollut mitään väliä. Hyvin pääsin eteenpäin 10 sentin koroilla, joskus kovaakin, jos oli kiire. Muistan, kuinka parikymppisenä minulla oli hienot, kiiltonahkaiset mustat saappaat, joissa oli muutaman sentin paksuiset pohjat ja erittäin korkeat tolppakorot. Niillä juoksin bussit ja junat kiinni ja pääsin muutenkin lujaa eteenpäin.

Jos voisin, käyttäisin varmaan vieläkin vain korkkareita. Sellaiset jalassa selkä suoristuu, pää on pysyssä ja pituutta tulee lisää paljon enemmän kuin korkojen antamat sentit antaisivat olettaa. No, mitäpäs sitä enää murehtimaan. Mutta jos haaveilla saa, niin kiitos vaan minulle tuollaisia kuin alla olevissa kuvissa.

Ihanan punaiset. Tässä olisi kengät juuri minun makuuni

Entäs nämä? Vakavat työkengät kovaan käyttöön

Ja saappaatkin vielä. Voi kun voisi...

Korkokenkien kuvat täältä.

Kyllä on naurussa pitelemistä!

Jos kehtaisin, sanoisin ruman sanan. Tai toisen ja ehkä kolmannenkin. Mälläsin nimittäin tänään autoni oikean kyljen. Aika kivan näköinen, vai mitä?

Ihan kaikessa rauhassa kurvailin kaupan parkkipaikalta pois, kun jostain syystä oikealle yhtäkkiä noussut pylväs ei ollutkaan ehtinyt kasvaa tarpeeksi pituutta, että olisin sen nähnyt. Ihmiset kirkuivat kauhusta ihan kuin olisi jotain oikein tosi kamalaa tapahtunut. Täräyksestä taisi tulla aikamoinen ääni. Mitäs minä siinä muuta tekemään kuin yritin sen verran peruuttaa, että pääsin siitä pahuksen pylväästä irti ja lähdin kotiin manaamaan.

Onneksi olin ehtinyt jo kaupassa käydä. Sen verran otti päähän, että olisi saattanut viikonlopun ruuat jäädä ostamatta.

No, sattuuhan näitä ja onneksi ei pahemmin sattunut. Maanantaina vien auton lähi kylän peltisepälle ja ilmoitan asiasta vakuutusyhtiöön. Kyllä noista ovista vielä hyvät tulee.

Olikohan se sittenkään pylväs? Jäljistä päätellen tielläni olikin kyttyräselkäinen kondorikotka ja pikku-Fiat. Ihan varmasti en nähnyt kumpaakaan!

Kyynärpäätaktiikkaa ja mielen hallintaa

Brysselin metrolinjat ovat muuttuneet. En vielä tiedä, kuinka paljon uudet linjat auttavat työmatkaajia, mutta ainakin minä pääsin aamulla töihin paljon nopeammin ja helpommin kuin ennen. Ei enää tarpeettomia metron vaihtoja, yhdellä junalla saan körötellä koko matkan. Istumapaikkakin löytyi helposti.

Ilalla asia olikin aivan toisin. Odottelin parin tuhannen muun matkalaisen kanssa laiturilla metroa saapuvaksi. Valotaulun mukaan tulossa oli kaksi junaa, ensin se, jolla minä pääsisin perille ja seuraava juna olisi muita varten. Harmi vain, että kumpikin metrojuna ajaa samaa linjaa aika pitkän matkan ja lähes kaikki työmatkailijat työntyivät tietysti siihen. Kyynärpäitä käyttämällä pääsin minäkin mukaan rattoisaan matkantekoon. Aikani siinä ahtaudessa seistyäni, juna pysähtyi taas asemalle ja lisää väkeä yritti änkeä sisään. Hetken päästä kuljettaja ilmoitti teknisestä ongelmasta ja ajoi kaikki ulos. Siinä taas seisoskeltiin ja odoteltiin seuraavaa mahdollista kulkuneuvoa. Minä sain tarpeekseni, menin toiselle puolelle odottelemaan ja kuljin loppumatkan - tai oikeastaan koko matkan ja vähän enemmänkin - väärään suuntaan. Aikaa kului ihan liikaa, otti päähän koko metroverkosto. Tällä viikolla on vielä suuri määrä porukkaa lomilla ja nyt jo uusmetroilu tökkii. Kuinka mahtaa käydä ensi viikolla, kun tavallinen työviikko alkaa?

Myöhemmin minun piti vielä käydä kaupassa. Ostosten teko sujui muuten joutuisasti, mutta auta armias, kun kassalle pääsin. Jonot olivat pitkiä ja ihmiset äkäisiä. Lisäksi kassarouvan piti jokaisen asiakkaan kanssa vaihtaa kuulumisia. Sen vielä jotenkin ymmärsin, mutta miksi niitä kuulumisia piti vaihtaa työkavereittenkin kanssa ja antaa asiakkaiden puhista jonossa. Läheltä piti, etten jättänyt ostoksiani hihnalle ja lähtenyt ulos koko putiikista, kun kesken kaiken kassarouva ryhtyi vielä seteleitä laskemaan ja luovuttamaan niitä viereen tulleelle myymälän hoitajalle.

Pitäisi varmaan asua ihan työpaikan vieressä, ettei tarvitsisi joka päivä jossain jonottaa. Miten se tänään tuntuikin niin kamalan rasittavalta, vaikka yleensä suhtaudun kaiken maailman ruuhkiin ihan leppoisasti.

Harmaa päivä

On ollut niin harmaa sunnuntai, ettei mitään oikein jaksa tehdä. Vähän olen telkkaria tuijottanut ja seurannut hiihdon MM-kisoja toisella silmällä. Toinen on tainnut nukkua.

Sentään omenapiirakan paistoin, kun meille oli omenoita kerääntynyt aika läjä eikä niitäkään kukaan tunnu jaksavan syödä. Ei sitä piirakkaakaan varmaan söisi muut kuin koirat eli pakasteeseen taitaa joutua. Onpahan jotain kahvin kanssa, jos joku tulee kylään.

Puutarhassa olisi kiva myllätä ja siivota, mutta sielläkin on märkää. Ruohikko vain litisee jalkojen alla ja sumusade kastelee kaiken läpikotaisin. Ensimmäiset siemenet ja sipulit on jo ostettuina ja istuttamaan pitäisi päästä. Siemenet taidan kyllä idättää ensin sisällä, ettei itäminen ihan loppukesään mene.

Tästä se alkaa!

Jalkineiden puolesta kyllä märkään puutarhaan voisin mennäkin, sillä minulla on nyt saappaat! Ostin Londerzeelin Kantoff Design Shopista Marimekon Parput-kumisaappaat. Ne tilattiin minulle ihan varta vasten ja hinta oli ihan sama kuin Suomessa. Kantoff on kiva kauppa ja tässä aika lähellä. Käyn siellä usein lahjaostoksilla varsinkin, jos jotain suomalaista haluan lahjaksi antaa. Sieltä löytyy tosi hyvät valikoimat pohjoismaisia tuotteita. (Ja kyllä, tämä oli mainos)

Raaskiikohan näitä ulos viedäkään?

Taimi Kukkanen

Näin toimistonvaihtoviikolla pääsen joskus lähtemään töistä vähän aikaisemmin kuin yleensä. Eilen oli vielä ihan valoisaa ja aurinko paistoi, kun kävelin aukion poikki metrolle. Kummasti alkoi kevät kihelmöidä. Kotiin päästyäni oli ihan pakko heti jatkaa matkaa ja ajaa Kontichiin taimimyymälään sen tarjontaa tutkimaan. (Kuvassa näkyvissä vain osa kaupasta.)


Onneksi matkan aikana suurin innostus hiipui ja pystyin olemaan ostamatta säkkikaupalla juurakoita, taimia ja siemeniä. Oikeastaan syy kyllä taisi olla siinä, että kauppa oli menossa kiinni. Ei taida olla vielä virallinen puutarha-aika, kun jo kuudelta sulkevat. Puutarhakaupassa täytyy viettää aikaa ainakin tunti ellei kaksi muuten jää paha mieli. Vähän aikaa kaupassa kierrellessäni ajattelin, että tänä vuonna suunnittelen istutukseni ja hankintani paremmin kuin edellisvuosina. Vaikka taitaa jäädä suunnittelu kuitenkin vain ajatukseksi, hamstraamiseksi se kuitenkin menee, kun ostoksille oikein vakavissani päädyn. Eilinen oli vasta kylmäharjoittelua, eikä tainnut myymälän taimivalikoimakaan vielä olla parhaimmillaan.

Kevätesikoita oli kuitenkin runsaasti.


Krookuksiakin löytyi...


...ja orkideoja.


Kaktukset olivat saaneet hassut keväthatut.