Arkistointiahdistusta

Myönnetään, en ole maailman paras papereiden järjestäjä enkä arkistoija, ainakaan kotona. Kerään papereita pöydille pinoihin ja silloin tällöin siirrän ne hyllylle pinoon tai kerään tyhjään laatikkoon tai muuhun sopivaan lokeroon.

Nyt sairaslomalla sain päähäni alkaa järjestellä eri paikoissa sijaitsevia paperipinoja. Onpas urakka! Yritän poistaa tarpeettomat, vanhat laskut ja järjestää muut vuosiluvun mukaan. Sen tarkempaan arkistointiin en tällä kertaa ryhdy. Jo pelkkä laskujen miettiminen vie aikaa, pitääkö säilyttää vai saako heittää pois. Lisäksi lajittelen pois heitettävät suoraan paperinkeräykseen meneviin ja paperisilppurin läpi ajettaviin. Vielä kun keksisin, mihin loppusijoitan säilytettävät paperit. Taidan tehdä samoin kuin muutama vuosi sitten. Ostan sopivan kokoisia pahvilaatikoita, kirjoitan kylkeen vuosiluvun ja ladon paperit laatikkoon. Eiköhän sellainen arkistointi riitä.

Vanhat luottokorttilaskut ovat muuten aika hyviä päiväkirjoja. Moni asia ja tapahtuma on viime päivinä muistunut mieleen, kun olen maksutapahtumia lueskellut.

Sainpas sen minäkin!

Mikä mahtaa vaivata, kun kurkku on kipeä, nenä vuotaa ja on tukossa kuten korvatkin, jotka eivät tosin vuoda? Lisätään tähän vielä ilman syytä itkevät silmät ja käheäksi muuttunut ääni, niin siinähän se on, kauan odotettu flunssa!

Syksystä saakka olen iloinnut, kun olen pysynyt terveenä vaikka työkaverit ympärillä yksi toisensa jälkeen ovat poteneet ja joutuneet jäämään kotiin sairastamaan. Mutta nyt olen ilmeisesti iloinnut tarpeeksi, sillä perjantaina se alkoi. Sunnuntaina keitin chilillä, korianterilla ja valkosipulilla maustettua kanakeittoa ja olin ihan varma, että olisin sillä saanut pelotetuksi taudin hiiteen. Eihän siinä niin käynyt.

Tänä aamuna kyllä lähdin töihin, mutta kesken päivän oli kotiin palattava. Henki ei kulje - no, kulkee se, mutta huonosti - ja nenä on niistämisestä lähes irti. Kaipa nyt on minun vuoroni tautia potea. Aamulla menen kysymään omalääkäriltä reseptiä ihmeitä aikaan saavaan flunssalääkkeeseen. Luultavasti lääkäri kuitenkin käskee minun vain levätä muutaman päivän ja nauttia kuumia juomia. Tuskin apteekin hyllyltä flunssaviruksen voittanutta droppia vielä löytyy.

Tältä se vähän näyttää, yksi niistä miljoonista flunssaviruksista, joita tällä hetkellä majoitan (ja levitän).

Halutaan remontoida ikivanha maatila

Mikähän siinä on, että usein osun Belgiassa kyliin, joissa on linna? Vaikka mitäs tuota kyselemään, kun kerran hyvin tiedän vastauksen. Yksi: seuraan aina valppaasti tienvarsia, josko jostain pilkahtaisi tienviitta satoja vuosia vanhalle linnalle; kaksi: mutu tuntumalla sanoisin, että monet Belgian kylät on rakennettu linnojen ympärille; kolme: en voi vastustaa vanhoja linnoja.

Viime sunnuntaina kävi taas niin kuin monesti ennenkin. Äkkäsin ruskean tienviitan vähän Liègen (Lüttich, Luik) eteläpuolella, jarrutus, tiukka käännös vasemmalle ja pikku tietä eteenpäin. Hetken kuluttua löysimme itsemme Anthisnes-nimisestä pikku kylästä, jossa päätien varrella pönötti museoksi muutettu, sinisestä kivestä rakennettu linna. Mutta ei siinä vielä kaikki!

Luulin, että linnan rakennukset jatkuivat tien toisella puolella, mutta siellä olikin vanha maatila. Materiaali oli samaa sinistä kiveä ja rakennus oli ilmiselvästi asuttu. Uteliaisuuttani menin portista sisäpihalle ja totta tosiaan! Ikivanha maatila on peruja 900-luvulta, jolloin paikalla oli linnoitus. Limburgin kreivi toimi alueella asianajajana ja sai tilan palkkiona seurakunnalta. Sittemmin linnoitus-maatila on muutaman vuosikymmenen välein vaihtanut omistajaa ja nyt se on remontoitu valtion varoin.

Siinä se, vanha linnoitus ja maatila. Rakennusmateriaali on juuri tälle Belgian alueelle tyypillistä sinistä kiveä, josta aikoinaan kaikki kylien talot rakennettiin. Enää ei taitaisi olla kenelläkään siihen varaa, on kuulemma kovin kallista erikoiskiveä.

Sisäpiha. Kuva valehtelee tällä kertaa oikein kunnolla. Pienet sinertävät ovet johtavat kaksikerroksisiin asuntoihin, joita rakennuksessa näytti olevan useita. Oikeasti tämä on paljon viehättävämpi kuin miltä näyttää.

Ei tässäkään vielä kaikki!
Vaikuttavan näköisen asuinkompleksin vieressä oli toinen rakennus, jonka remontti oli kenties alkanut aikoja sitten, mutta ei vielä läheskään valmis. Sinnehän minä sukelsin kieltotauluista huolimatta.

Ensimmäiseksi törmäsin sisäpihalle, jota ympäröi..., no en oikein tiedä miksi sitä rakennusta kutsutaan, kun minulla ei ole maatiloista pahemmin kokemusta. Tunnistin kuitenkin navetat (Voi miten hienot kaarikatot niissä oli!) ja heinävarastot (Mikähän on oikea termi?). Yhdellä sivulla oli kaksikerroksinen osa, joka ihan selvästi oli ollut jonkinlainen majoitustila. Myöhemmin luin, että koko valtava maatila oli aikoinaan kuulunut luostarille. Sinne ne munkit varmaan olivat makuukammioihinsa kavunneet helmat kuraisina rankan työpäivän jälkeen. Mieli olisi tehnyt mennä sisään rakennukseen, mutten uskaltanut. Kaikki näytti liian huteralta ja hajonneelta. Luostarin maatilan sisäpihan yksi nurkka. Isoista porteista pääsi pellolle ja pienet ovet johtivat navettoihin ja erilaisiin säilytystiloihin.

Päärakennukseen uskalsin sisälle mennä ja näytti moni muukin uskaltaneen. Seinille oli kovasti raapusteltu jotakin eikä se varmasti mitään munkkilatinaa ollut.

Tuolla kävin sisällä. Laitimmaiset portaat oikealla johtivat vain romahtaneeseen osaan, mutta toisia pitkin pääsin pimeään päärakennukseen.

Nämä portaat löysin keittiön viereisestä huoneesta. Mieli olisi tehnyt ylös kiivetä, mutta enpäs kiivennyt. Oikeassa yläkulmassa näkyy paikallisen nuorison kädenjälki.

Mitähän tuollainen vanha maatila tai peräti linna maksaisi? Jo pelkkä ajattelukin syyhyttää, mitä kaikkea sellaisesta voisi saadakaan aikaan. Nähtäväksi jää, kuinka Belgian valtio tämän uudistaa. Toivottavasti jonakin päivänä tila on taas ahkerasti asuttu.

Portaat vievät pihamaalta puutarhaan, tai olisiko tässä ollut reitti vanhaan luostariin. Harmi, kun en tohkeissani älynnyt kiivetä katsomaan, mitä pusikossa on.

Tietoa rakennuksista hain näiltä sivuilta. Voi olla, etten ole kaikkea ihan oikein ymmärtänyt, mutta siitä olen varma, että vanhoja nuo rakennukset ovat.

Anthisnesissa järjestetään joka toinen vuosi huhtikuussa kelttimusiikin ja -kulttuurin festivaali. Seuraavan kerran tilaisuus on vuonna 2012, joten vuoden kuluttua kannattaa lähteä Belgian Walloniaan festareille. Samalla voi käydä kurkistamassa, mitä maatilalle kuuluu.

Kevät helmikuussa

Aurinkoinen aamupäivä on nyt vaihtunut sateiseksi iltapäiväksi. Onneksi ehdittiin koirien kanssa puistoon ennen sadetta ja saatiin ihailla kukkivia narsisseja.

Meille on tullut kevät ihan yllättäen.

Tästä pörrösilmusta taitaa kuoriutua magnolian kukka, kunhan jaksetaan vähän aikaa odottaa.

Ja nyt ruoanlaittoon! Paistan tänään ensimmäistä kertaa elämässäni merianturoita. Peukut pystyyn, että ruoka onnistuu.

Still Got The Blues

Gary Moore - yksi suurista on poissa.

Tekemistä ja puuhastelua

Mitähän tänään vielä tekisin? Pyykkikonetta olen eilisestä lähtien täyttänyt tasaisin väliajoin ja nyt taitaa olla menossa jo viides koneellinen.

Joululiinankin varmaan saa jo vaihtaa johonkin keväisempään ja sohvien päälle taidan levittää jokin aika sitten ostamani päiväpeitot. Olisi kyllä oikeastaan pitänyt ostaa uudet sohvat, mutten raaskinut. Taitaakin tulla vielä silityspäivä, tuskin pöytäliinoja on kukaan silittänyt pesun jälkeen.

Silittäminen on outoa touhua, en millään viitsisi sitä aloittaa, mutta kun pääsen alkuun, en haluaisi lopettaa. Vaatteita en silitä kuin pakon edessä, mutta tyyny-, pyyhe- ja pöytäliinoja kyllä ihan mielelläni. Lakanoita en silitä enkä mankeloi. No, en voisikaan, kun en omista mankelia. Rullaan ne tiukasti heti, kun ovat kuivuneet ja ihan hyvin ovat sänkyihin kelvanneet. Kertaakaan en ole valittanut.

Ai niin, ruokaakin varmaan täytyy tehdä. Tänään en kikkaile kokkaamisen kanssa vaan teen lihamureketta. Helppoa ja hyvää!

Alla olevat kuvat eivät millään tavalla kuulu tähän päivään. Otin ne viime sunnuntaina, kun piipahdimme Hollannin puolella Zierikzeessä. Se vasta oli hauska pieni kaupunki, ja vanha.

Tässä yksi kaupungin porteista. Autolla siitä ei päässyt kuin yhteen suuntaan eli pois vanhasta kaupungista.

Ei ihme, että talot olivat vähän vinksin vonksin, kun ovat monet kerrat joutuneet tulvien runtelemiksi.