4.3.2011

Lakko- eli ruuhkaperjantai

Kun kerran en pääse työasioissa yhtään eteenpäin, niin kerronpa teille, että Belgiassa on tänään yleislakko. Lakko ei töitäni jarruta vaan temppuileva projektiohjelma, mutta levätköön nyt vähän aikaa. Ehkä se kohta taas suostuu yhteistyöhön.

Nyt pitäisi koko maan pitäisi olla pysähdyksissä. Alkuviikosta kuulin, että julkinen liikenne ei toimi, kaupat, postit ja pankit ovat kiinni ja muutenkin on ihan kamalaa. Eilen oli uutisissa, että Wallonian puolella junat tuskin liikkuvat mihinkään, kun taas Flanderissa on rautateillä lähes normaali tilanne. (Mikä nyt sitten tässä maassa on normaalia?)

Tilannetiedotteita tuli kaiken päivää sähköpostilaatikkoon ja työkaverit yksi toisensa jälkeen ilmoittivat pitävänsä lomapäivän, kun eivät viitsi jonottaa liikennekaaoksessa töihin päästäkseen. Minä ajattelin ottaa härkää sarvista ja körötellä töihin omalla autolla. Lastasin auton CD-levyillä ja kaiken varalta olin tehnyt pari eväsleipääkin mukaani. Lähdin kotiportilta varttia yli seitsemän ja puolen tunnin kuluttua olin jo työpöytäni ääressä. Ei paha ollenkaan, eväitäkään en ehtinyt syödä!

Muutaman ratikan näin matkallani ja taisi yksi bussikin liikenteessä olla. Ruuhkaa ei ollut missään, ei edes Brysselin kehätiellä. Tuskin samanlainen onni kuitenkaan potkii kotiin mennessäni. Luultavasti kaikki lähtevät töistään samoihin aikoihin ja odotettavissa on hidastakin hitaampaa kotimatkamatelua. Harmittaa, kun söin voileivät jokin aika sitten. Musiikkia vielä onneksi piisaa. En päässyt aamulla kuin alkuun Norah Jonesin CD:tä. Ei ollut oikein minun makuistani musiikkia, mutta pari kappaletta maistui hyvältä.



Tämä kuulosti aamuajelulla mukavalta.

P.S. Älkää luulkokaan, että olen tänään vain blogiani päivittänyt. Paljon muutakin olen ehtinyt tehdä, mm. saada sen tökkivän projektiohjelman taas käyntiin.

3 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Varsinainen tehopakkaus. :-)

vilukissi kirjoitti...

Vai on teillä ollut yleislakko. Täällä on ollut viimeksi v.56, siitä tuli kuluneeksi 3.3. tasan 55 vuotta. Apua. Alkoi ahdistamaan.

Kuulosti jotenkin tosi mukavalta, että olit varautunut työmatkaasi eväin ja musiikin kera!

Näin tuon flunssaviruksesi kuvan...apua, kaikkea me kanssa kuhisemme!

Tuija kirjoitti...

Kiitos Unelma, olisinkin.

Ei se mikään oikea yleislakko ollut, vilukissi. Täällä on liittojakin niin paljon, etteivät ne ikinä ole kaikki samaa mieltä.
Ai niin, onnea kovasti, vaikkakin näin jälkikäteen!