23.3.2011

On täällä leveät tiet

Kyllä täällä on paljon lunta! En Belgian narsissi-istutusten vieressä ymmärtänytkään, kuinka kevät on Suomessa vasta aluillaan. Viime perjantaina katselin lentokoneen ikkunasta valkoista näkymää ja pohdin, mikä läntti on peltoa, mikä vettä. En usko, että arvasin oikein.

Nyt olen viettänyt aikaa vanhan äitini luona ja välillä piipahtanut siskollani sekä käynyt lapsiani ja ystäviäni tapaamassa. Liian harvoin näen tärkeitä ihmisiäni, joten Suomessa ollessani teen kaikkeni, että ainakin rakkaimpiani pääsen halaamaan.

Sain siskoltani auton lainaksi ja olenkin jo ajellut tuhannen kilometrin verran. Pimeillä teillä kurvailu on tosi puuduttavaa, mutta onneksi kaistat ovat leveitä. Köröttely tuntuu turvalliselta, kun tien reunoihin on pitkä matka. Vaikka väärinhän tuo oli sanottu, en minä mitään köröttele. Vauhdilla menen, kun kerran täytyy paikasta toiseen päästä ja välimatkat ovat kovin pitkiä. Auton ottaessani naureskelin, että takalasiin pitäisi laittaa kyltti: Varokaa, kuski Belgiasta!

Kommelluksiakin on täällä lumen keskellä sattunut. Tampereella jäin autoni kanssa ylämäkeen jumiin. Tai ei se mikään jumi ollut, kun auto alkoi iloisesti luistaa takaperin. Onneksi ei ollut muita autoja näkyvissä ja valittavissa oli toinenkin tie. Nyt mäki on jo ihan sula, eikä aiheuta ongelmia minulle tai muille. Samassa kaupungissa ajoin myös huomaamattani päin punaisia, kun en tajunnut, että niin vikkelään valot vaihtuvat. En tiedä, näkikö kukaan, mutta kyllä minua harmitti.

Eilen luistelin lumisohjossa pienen kylätien reunasta toiseen niin, että traktorikuskikin katsoi parhaakseen väistää kiemurtelijaa. Onneksi päätiet olivat paremmassa kunnossa.

Tänään olen istunut pitkän tovin äitini kerrostalosaunassa ja löylytellyt oikein kunnolla. Hieno, kun saa kiukaallekin heittää vettä ihan luvallisesti!

Niin, ja onnea Porin Ässille tämän illan otteluun! Kääntäkää nyt ihmeessä pelin suunta sinne, minne se kuuluu!!! Terveisin nimimerkki: Joskus Pata-fani, aina Pata-fani

4 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Hei Tuija,
tervetuloa Suomeen.
Mukavaa lomaa kotimaassa.

Maria kirjoitti...

Tämä oli niin hyvän mielen postaus:D kiitos ja kivaa loman aikaa.
maria

vilukissi kirjoitti...

Varmaan on aivan erinäköistä täällä kuin lähtömaassasi! Mutta kesää se näyttää tännekin tekevän. Kummastelin tuota sun löylynheittoasi...heittää löylyä luvallisesti?! Onko se kiellettyä Belgiassa? Onkokaan siellä saunoja??

Tuija kirjoitti...

Oli kyllä mukava loma, Unelma.

Kiitos maria. Kiva, kun hyvä mieli välittyi.

vilukissi, kuntosalillani ei saa "suomalaisessa saunassa" heittää kiukaalle vettä. Minä kuljetan vesipulloa mukanani ja heitän, kun saunassa ei ole muita. Niin, ja on täällä saunoja vaikka ei joka kodissa kuitenkaan.