Keskiviikkoillaksi sain yhdeltä työkaverilta lipun Maceo Parkerin konserttiin. Paikka oli huono, mutta onneksi musiikki kuului ja kun oikein kurkottelin, saatoin silloin tällöin nähdä itse maestronkin. Kaksi ja puoli tuntia meni niin nopeasti, etten millään uskonut musisoinnin olevan lopussa, kun bändin jäsenet alkoivat poistua lavalta. Kyllä oli hieno konsertti, ihan miun maun mukaista funky-jazzia.
Perjantaina suuntasimme suoraan töitten jälkeen vuosittaisille kirjamarkkinoille. Aina päätän etukäteen, että tällä kerralla en osta kuin muutaman kirjan - ja mies karttoja, mutta jostain kumman syystä kirjahallista tullaan ulos kymmeniä kiloja painavien reppujen kanssa. Tänä vuonna saimme saaliiksi muutaman keittokirjan, kymmenisen salapoliisiromaania (sopivaa metrolukemista), useita karttoja, jokusen historian kirjan, kirjalahjoja lapsille ja askartelutarvikkeita. Työkaverit ilahtuvat huomenna, kun kannan ison muovikassillisen virustarvikkeita töihin.
Ei mennyt ihan kollaasin asettelu nappiin, mutta näkyy siitä kuitenkin, että kirjoja oli jokunen tarjolla.
Eilen tyhjensimme asuntovaunusta loput astiat ja muut tavarat varastoon ja iltapäivällä kiskoin vaunun Hollantiin talvisäilöön. Vaikka matka ei ole kuin 80 kilometriä, menee reissuun aina muutama tunti. Onneksi kaupat ovat täällä illalla kahdeksaan asti auki, muuten en olisi ehtinyt viikonlopun ruokaostoksia tehdä.
Tänään olen käyttänyt sunnuntaipäivän kokkailuun ja muuhun mukavaan puuhasteluun. Uunissa hautuu kaalipata, joka varmaan parin tunnin päästä on tarpeeksi muhinutta. Yksi iso annos valmistuu rautapadassa, mutta koska kaalia ja muita tarvikkeita oli runsaasti, tein myös kaksi pienenpää satsia. Kiertoilmauuni hoitaa homman loppuun.
Äsken kävin kellarissa maalaamassa naamiaispäähineiksi suunniteltuja viruskypäriä ja huomenna vien ne töihin koristeltaviksi. Koristeita varten maalasin myös kastanjankuoria kultavärillä. Jos eivät töissä kelpaa, voin varmaan käyttää niitä joulukranssien koristeina. Pitääkin vähitellen ryhtyä keräämään kranssimateriaalia.
6 kommenttia:
Ei kai kirjojen osto mene koskaan hukkaan?
Ihana tämä sun virusprojekti! Toivottavasti työkaverit ymmärtävät arvostaa.
Valtavan isot kirjamessut siellä.
Kaalipata on niitä ykkössuosikkejani. Meillä on tänä syksynä tehty jo useamman kerran. Pataan voi sitten lisäillä muitakin kasviksia, mitä sattuu kotona olemaan. Annoksen kruunaa sitten tuora puolukkahillo. :)
Heippa pitkästä aikaa! Kiertelen tässä katselemassa, mitä kaikkien blogiystävien blogeissa on tapahtunut ja paljon näyttää tapahtuneen. Toivottavasti pääsen taas vauhtiin mukaan tauon jälkeen!
Kaalipataa, nam!
Olipas mukavia kastanjoita ... miten kiinnität noita kranssiin ja mitä käytät kranssipohjana?
Helsingissä on nyt myös kirjamessut ja toivon, ettei käy niinkuin sinulle tai pitää olla syömättä viikko.
Kootut kotimaan uutiset täältä
Heli: Virusprojekti on melkein valmis ja hyvin on arvostettu.
Unelma: Tekisin varmaan useamminkin kaalipataa, jos täkäläinen kaali ei olisi niin outoa. Se ei pehmene vaikka kuinka hauduttaisi.
Marjukka: Hienoa, kun olet taas mukana!
Vilukissi: Taidan käyttää kuumaliimapyssyä kiinnittämiseen. Yleensä olen käyttänyt valmiita, oksista väännettyjä pohjia.
Nattuli: Ei kirjamessuilta kotiin pääse ilman ostoksia :)
Lähetä kommentti