Piti tänään piipahtaa kesken päivän asioilla parin korttelin päässä. Puiston reunassa seisoi suomalainen, iso pakettiauto parkissa. Etuikkunalla oli asukasparkkiin oikeuttava lupa, joten jossain tässä lähistöllä taitaa asua kotimaalaisia.
Parin kadun ylityksen jälkeen tulin tietyöalueelle. Niitä on joka paikassa häiritsemässä kulkijoiden matkaa. Tällä kertaa oli suojatie osittain katkaistu, mutta ihan hyvin se silti oli vielä näkyvissä. Katsoin oikealle ja vasemmalle ja lähdin ylittämään katua, kun yhtäkkiä vasemmalta kaasutti iso, saksalaisvalmisteinen auto. Piti oikein hypätä taakse päin, etten olisi alle jäänyt. Onneksi huomasin suomalaiset rekkarit ja ehdin huutaa muutaman voimasanan ihan oikealla kielellä. Tuskin kuski minua kuitenkaan kuuli. Mitähän varten se ei ennen tänne tuloaan ottanut selvää, kuinka belgialaisessa liikenteessä käyttäydytään. Ei täällä ajeta ihmisten päälle suojatiellä, vaan niiden annetaan rauhassa ylittää katu. Suomalaisen perässä ajanut paikallinen taksikuski pysähtyi niin kuin pitääkin.
Takaisin kävellessäni tuli toimiston nurkalla vastaan suomalainen meppi. Tiedän, missä hän asuu, kun olen nähnyt nimen oven pielessä, mutta koskaan ennen en ole törmännyt. Rouva oli niin tutun näköinen, että vähältä piti, etten moikannut. Sitten muistin, ettemmehän me toisiamme tunne. En usko, että hän kuitenkaan olisi tervehtimisestä pahastunut.
5 kommenttia:
Liikkuessaan etelässä suomalainen mummeli ei millään tahdo uskoa, että suojatielle on turvallista astua, kun autot pysähtyvät viivan taakase. Ensin ajattelee, että kumoon se mummelin siitä hyökkää lykkäämään. Suomessa ei suojatietä tarpeeksi kunnioiteta. Pitäisi varmaankin lyödä rikesakko heti, kun autoilija suojatielle ajaa huomioimatta kulkijaa.
Täällä meidän kylällä on kaksi suurta kauppaa tien toisella puolella, siis paljon jalkamiehiä menossa ja tulossa. Mitä tekevät autoilijat? Huomaan heidän oikein kiihdyttävän vauhtiaan jo kaukaa, ettei jalankulkija vaan kuvittelisi autossa olevan myös jarrut.
Mitenkähän tuo liikennekulttuuri täällä Suomessa onkin niin vääristynyttä. Itsekin olen monasti huomannut, että ulkomailla ajetaan aivan eri lailla, siellä kunnioitetaan muitakin kuin itseä, eikä se näytä sen vaikeampaa olevan!
Unelma: Minä en millään tahtonut oppia menemään tien yli, kun auto pysähtyi. Nyt osaan, varmaan vähän liiankin hyvin, kun Suomessa olen aina jäädä auton alle suojatiellä.
Marjukka: Joissakin maissa on vielä paremmin kuin täällä, kuulemma. Mutta huonomminkin on. Unkarissa sai kävellä ja pyöräillä ihan henkensä kaupalla. Siellä on, tai oli, autoilija ehdoton kunkku.
En pysty ymmärtämään, mikä elämässä voi olla niin kiireistä, että pitää vaarantaa toisten elämä. Minä lähdin Suomessa ylittämään suojatietä ja minulla oli vihreä valo. Olin jo tiellä kun taksi meni suoraan edestäni punaisia päin. Kuljettaja vielä kääntyi katsomaan ihan kuin se olisi ollut minun syytäni. Ihan uskomatonta.
Mun mielestä jo Ruotsissakin, niinkin lähellä, osataan hyvin liikennesäännöt; siellä annetaan tilaa toisen auton tulla isommalle tielle eikä kiilailla eteen. Meillä suomalaisilla taitaa olla jokin kummallinen sisukas olotila, ettet kyllä SÄ tästä mene, se on MUN vuoroni nyt! Kummallinen uhoo -mentalitetti (vaikka eivät olisi pohjalaisiakaan)
Lähetä kommentti