26.6.2010

Kesäkatsaus

Hauskaa kesää!

Meillä on täällä aivan upea ilma. Lämmintä lähes 30 astetta ja aurinko on paistanut täydeltä terältä jo monta päivää. Ihana kesä! Lomani ei ole vielä lähelläkään, mutta tällaisessa säässä viikonloppukin tuntuu lomalta. Viime aikoina on ollut niin paljon säpinää ja touhua, että pari vapaapäivää tuli tosiaan tarpeeseen.

Nuoria interrailaajia on pyrähtänyt kotonamme sekä meno- että paluumatkallaan, työpaikalla vietimme koko osaston yhteistä kesäpäivää afro-brasilialaiseen tyyliin, olen päntännyt hollanninkokeeseen (oli muuten vaikea) ja suuren konferenssin järjestelyt ovat pitäneet kiireisenä.

Tässä vähän kuvia viime aikojen tunnelmista.

Ei ole juhannuskoivua eikä -ruusua, mutta onpas juhannusroskis! Tämän näin perjantaina ruokatunnilla.

Veimme railaajat Namuriin, josta he aloittivat parin päivän pituisen kotimatkansa.

Tämä on aidon afrikkalaisen pukuni helmaliehuke. Sain kaksiosaisen puvun ja turbaanikankaan parilla kympillä työpaikan viereisestä afrikkalaiskaupasta.

Siirtykäämme seuraavaksi omalle pihalle:

Lipstikka on kasvanut jo yli kaksimetriseksi. Kohta joudun leikkaamaan sen poikki, mutta ei hätää, se ehtii vielä kohota korkeuksiin ennen syksyä.

Omista valkosipuleista on tehty jo rosmariini- ja chilimarinadia ja muutama pullollinen valkosipuliöljyäkin on valmistumassa. Loput herkut sidoin tänään leteille.

Kamera on kiva kaveri. Tänäänkin se yllättäen löysi kypsiä vadelmia.

Arvatkaapa, mitä näistä pikkuisista pitäisi tulla? .... No, viinirypäleitähän niistä. Hedelmät ovat vielä nuppineulan pään kokoisia. Saa nähdä, ehtivätkö kypsymään tänä kesänä.

4 kommenttia:

Avletto kirjoitti...

Sullahan on oikein hieno puutarha kans. Tuntuu ihmeelliseltä että valkosipulit ovat jo noin isoja, näyttäis ainakin letistä päätellen, että tämän vuotisia.
Lipstikka on ihana keittomauste.
Kun katselee blogien kautta muitten touhuja puutarhassa, niin silloin vähän harmittaa tää arktisissa oloisa asuminen.

Unelma kirjoitti...

Oletko jo valmistanut lipstikkakeittoa?

Hauskan näköinen kesämekko, kiva värikäs kangas.

vilukissi kirjoitti...

Jotenkin niin ihanan kesäistä!!! Karehdin sun valkosipulilettejäsi...voi voi huokailee maatoon akka. Mukavaa kesää!!!

Tuija kirjoitti...

Avletto: Kiitos, puutarha on kyllä kiva eikä onneksi liian suuri. Lipstikkaa käytänkin keitoissa ja muutenkin maustamassa. Valkosipulit ovat syksyllä maahan lykättyjä. Kasvoivat tosi hyvin tänä vuonna. Täällä "etelässä" kyllä kaikki kasvaa hyvin ja nopeasti, mutta meillä ei ole yötöntä yötä eikä oikeaa talvea.

Unelma: En ole lipstikkakeittoa tehnyt. Pitäisi varmaan kokeilla.
Mekko on kaksiosainen ja hametta ehkä voisin käyttää muuallakin kuin afrikkajuhlissa.

vilukissi: Kesäistä täällä on tosiaan, ja lämmintä. Ovat muuten ihan ensimmäiset sitomani valkosipuliletit.