13.6.2010

Siivouksen sijaistoimintoja

Vuosikausia sitten olin au-pairina Skotlannissa. Silloin sain perheen suomalaiselta äidiltä neuvon, että kauniilla ilmalla on siivoaminen unohdettava ja lähdettävä ulos. Olen totellut neuvoa siitä lähtien ja unohtanut siivoamisen. Tuo ulos lähteminen ei aina onnistu, mutta siivouksen sijaistoimintoja on aina muutenkin löytynyt.

Tänäkin viikonloppuna olen ansiokkaasti vältellyt imuriin ja pölyrättiin tarttumista vaikka huusholli huutaa siivousta. En ole kuunnellut vaan tehnyt jotain ihan muuta. Lauantaina kävin nuoremman koiran kanssa eläinlääkärissä, kun raukalla on silmätulehdus ja tarvittiin tippoja. Torillakin piipahdimme samalla reissulla. Kaupassa piti tietysti käydä ja pyykkiäkin pestä ja ripustaa kuivumaan. Keittiössäkin sain aikaa oikein mukavasti kulumaan, vaikka olisi ruoka kai vähemmälläkin touhuamisella valmistunut.

Tänään lähdin oikein tarkoituksella kameran kanssa etsimään hevosten lapsia. Varsoja nähtiin viikko sitten lähes joka pellolla, mutta kamera oli tietysti kotona. Isoista hevosista en oikein välitä, mutta varsat ovat kauniita. Olisin halunnut muutaman kuvan huojuvajalkaisista eläimistä, mutta nyt ei onnistanut. Yhden näin, mutta sekin oli kovin kaukana monen aidan takana, joten annoin asian olla. Sen sijaan kuvailin muuta näkemääni.

Tienvarret ovat täynnä unikoita.

Maissi mutkittelee jo mukavasti pelloilla. Se kasvaa huimaa vauhtia, ensi viikolla taimet ovat puolimetrisiä.

Kapteeni Konkin on seilannut Panamasta saakka Brysselin laitamille. Kyllä kanavaverkosto on hyödyllinen. Pääkaupunki ei ole lähelläkään merta, mutta niin vain isotkin laivat tänne pääsevät.

Pihakuusi ei oikein ole ymmärtänyt, kuinka pitäisi kasvaa. Näyttää rakentelevan pulleaa latvaruusuketta.

Lopuksi nämä ihanaiseni. Ruusut kukkivat kuin viimeistä päivää ja tuoksu on huumaava. Siitä kiitoksena annoin niille tänään kunnon lanta-annoksen.

Siivota siis olisi pitänyt, mutta enää en viitsi aloittaa. Jääköön ensi viikonloppuun.

Ai niin, piti vielä kertoa, että olemme tällä viikolla syöneet ensimmäiset uudet perunat omasta puutarhasta. Tosi maukkaita.

4 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Ai ai, nyt "ahistaa", uusia perunoita omasta maasta. slurp...

Ihania ruusuja. Meidänkin ruusumme on jo saanut nuppuja. :)

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Kannatti jättää siivoukset väliin. Ihania valokuvia.

vilukissi kirjoitti...

Onpas sulla ihania ruusuja! Ja vesi tuli kielelle ajatellessani uusia pottuja...en saanut täältä vk.lopuksi kaupasta...toivottavasti jo juhannukseksi. Siivota aina ehtii, tarve siihen ei koskaan katoa, vain lisääntyy. tv. Kok.syv.rint.ääni

Tuija kirjoitti...

Unelma, mikähän siinä on, kun uudet perunat maistuvat niin kovin makoisilta.

Päivi, kiitos, olen kyllä aika taitava välttämään kaikkia kotihommia, jos ne eivät huvita.

vilukissi, ruusut ovat ihania, harmi vain, että kaikki eivät kuki koko kesää.