Pitkin, poikin kaupunkien katuja

Sain tänne mieluisan jouluvieraan, kun poikani tuli muutamaksi päiväksi käymään. Yksi päivä meni kotona istuessa ja jutellessa, mutta maanantain koittaessa lähdimme kiertelemään Brysseliä ilman päämäärää.

Kirpputorin myyjät olivat jo keräilemässä tuotteitaan pois. Päähineitä näytti kuitenkin vielä olevan läjäpäin tarjolla.

Antiikkia kolmessa kerroksessa

Antiikkikaupassa kävimme lämmittelemässä ja ihmettelemässä, mitä kaikkea ihmiset ovat tarvinneet ja vielä tarvitsevat.

Uskokaa tai älkää, mutta tämän pystin olisin ostanut takanreunukselle, jos hinta olisi ollut kohdallaan. Jaa, että huono maku vai?

Onneksi maalattuja ilmapalloja ja tuoleja myyvä kauppa oli kiinni. Joku näistä värikkäistä ihanuuksista olisi saattanut lähteä mukaani, jos olisin päässyt myymälään sisälle.

Pienet, lasten kokoa olevat tuolit odottivat kadulla ostajiaan.

Muistin, että antiikkikauppakadulla oli valtava sisustusliike, josta oli vaikea lähteä ulos tyhjin käsin. Etsin ja etsin kauppaa, mutten löytänyt. Kun siirryimme toiselle kadulle, löysin vihdoin etsimäni, mutta jotain tosi outoa oli liikkeelle tapahtunut Sadat neliöt olivat vaihtuneet muutamaksi kymmeneksi ja myynnissä oli lähes pelkästään joulukoristeita ja kaiken värisiä lamppuja Mikä pettymys!

Näitä kukkahattutätien pöytälamppuja en sisustusmaustani huolimatta kotiini huolisi.

Tiistaina jatkoimme kävelyämme Antwerpenin räntäsateessa.

Joulutori oli vielä voimissaan ja omituiset otukset lahjoittivat lapsille tonttulakkeja.

Kyllä karusellissa matkustajiakin oli, eivät vain osuneet kuvaan.

Joulutorin kojuilta siirryimme toisenlaisiin tunnelmiin. Kävimme häikäistymässä maailman timanttikeskuksessa ja ihailimme jalokivien loistetta rautatieaseman kupeessa. Kuvat jäivät ottamatta, mutta takuuvarmasti tulimme itse ikuistetuiksi monellekin filmille. Missään muualla en ole nähnyt niin paljon turvakameroita, kuin Antwerpenin timanttikauppakaduilla.