Kello on puoli yhdeksän ja odottelen metroasemalla junaa. Kaiuttimista kaikaava musiikki sattuu korviin. Miksi sen pitää olla niin äänekästä? Sitten minua alkaa naurattaa, kun tajuan minkälaista musiikkia aamun iloksi matkustavaisille tarjotaan. Se on juuri sitä, mitä soitetaan ravintoloissa ja diskoissa yön myöhäisinä tunteina. Silloin, kun tanssitaan viimeisiä hitaita. Tai hitaiksi niitä ainakin ennen sanottiin, nyt en tiedä, kun en ole vuosikausiin missään tanssipaikassa käynyt.
Olen viime aikoina kokenut muutenkin erikoisia metroelämyksiä. Yhtenä aamuna, kun näin, että metrojuna tulisi vasta 9 minuutin kuluttua (tosi pitkä odotusaika!), hyppäsin väärään suuntaan menevään junaan ja köröttelin pari aseman väliä kunnes oma junani tuli asemalle ja vaihdoin siihen. Istumapaikkakin löytyi, kun ensin huomautin parille teini-ikäiselle tyttölapselle, että jalkojen paikka ei ole vastakkaisella istuimella vaan lattialla. Vähän ne nyrpistelivät, mutta tottelivat kuitenkin. Jatkoin kirjani lukemista ja kaikki meni hyvin, kunnes nenääni leijui pistävä haju.
Tytön viereen oli ängennyt isokokoinen, haiseva mies. Tälle luomakunnan kruunulle ei ilmeisesti kukaan ollut kertonut, että hiusten, kainaloiden ja muiden taipeiden peseminen kannattaa aina. Ja että vaatteetkin voi joskus pyöräyttää pesukoneessa puhtaiksi. Haju oli ihan kamala! Toinen tytöistä piteli nenäänsä ja toinen yritti avata ikkunaa. Onneksi pääsin pian vaihtamaan toiselle metrolinjalle.
Eilen töihin mennessäni kävelin pitkin metroaseman käytävää ja edessäni kulki äänekäs, epävarmasti liikkuva, reppuselkäinen mies. Hän huusi ja metelöi, heilui ja huojui. Yhtäkkiä, juuri kun olin miestä ohittamassa, hän teki jyrkän käännöksen ja lähti karjuen suoraan minua kohti. Arvatkaa, pelästyinkö? Luulin, että nyt käy kalpaten ja ehdin jo pohtia, josko valvontakamerat kuvaisivat kaiken. Mies ryntäsi villisti ohitseni, pysähtyi mainoksen eteen ja alkoi hiljaa silitellä kuvan kiiltäviä huulia. Minä yritin juosta pois asemalta väistellen samalla koirankakkaa, joka oli levinnyt ihmisten jaloissa pitkin käytävää.
Erilaisia eritteiden suhteen kannattaa metrojunissa ja -asemilla olla muutenkin tarkkana. Jos täpötäydessä vaunussa on penkkirivi tyhjänä, ei sinne pidä heti innoissaan rynnätä istumaan vaan ensin on paras kurkata, miksi kukaan ei siellä istu. Yleensä syynä on oksennus, joskus myös muuten vain epämääräinen läjä jotain, hmmmm... epämääräistä. Minun on silloin parasta vaihtaa vaunua mahdollisimman nopeasti, yrittää unohtaa näkemäni ja estellä omaa yökkäysrefleksiäni.
Rullaportaiden kaiteesta kiinnipitäminen ei myöskään ole suotavaa. Voi käydä niin kuin työkaverilleni, jonka otti likomärästä kaiteesta vahingossa kiinni. Ensin hän toivoi, että neste olisi ollut vain vettä, mutta kun sanomalehti värjäytyi keltaiseksi, pettymys oli suuri. Lehti lensi roskikseen, mutta kättä täytyi kuljettaa mukana töihin asti.
Alla näette tuloksen. Pyysin väriksi niin tummaa ruskeata kuin mahdollista, melkein mustaa. Ja ehdottomasti ilman punaisen hitustakaan. Onko tämä muka tummanruskea ilman punaista, onko?
Kuinka kumman vaikeaa on kampaajan ymmärtää, mitä asiakas haluaa, jos asiakas ihan oikeasti ilmoittaa tietävänsä, mitä haluaa. Ymmärrän ymmärtämättömyyden, jos olisin epämääräisesti vain jotain mumissut. Tummanruskean lisäksi olisin pitkästä aikaa halunnut tukkani taas lyhyeksi, mutta kun väri meni pieleen, alkoi niin harmittaa, että pyysin vain siistimään ei-minkään-pituiset hiukseni.
Onneksi myöhemmin iltapäivällä tapasin eläinruokakaupassa papukaijan, joka ei väristä välittänyt. Sille näytti maistuvan kaikenväriset avaimenperät. Tässä on menossa oranssin maistelu, häkissä oli jo testattuina ainakin sininen, punainen ja vihreä.
