Pääsiäisenä keittiössä - Makroviikko 4

Nyt piti makroviikkojen haastetta varten löytää jotain pääsiäiseen viittaavaa sisätiloista. Minä en ole oikein pääsiäisihmisiä, mutta ruoasta tykkään, joten otin muutaman lähikuvan eilisitä kokkailuistani.

Taas kerran valmistin perinteisesti lammasta eli täytin lampaanviulun - poistin toki luun ensin - fetajuuston, rosmariinin, timjamin, valkosipulin yms. yms. sekoituksella. Annoin sen marinoitua parisen päivää ja eilen paistoin 125 asteen lämmössä kunnes liha oli 70 asteista. Yllä osa paistista juuri maustettuna ja napakasti sidottuna.

Mainitsinko jo rosmariinin, yhden mieliyrteistäni? Tuo oli vielä eilen sisällä, nyt se nauttii auringosta ja muiden yrttien seurasta ulkona.

Salaattiakin toki tein. Siihenkin sotkin feta-juustoa, joka myös on yksi suosikkini. Harmi, kun kuvan terävin kohta tuli vähän kuvan alalaitaan. Ei ole valokuvaaminen helppoa, ei.

Palanpainikkeeksi ostin edullista, portugalilaista punaviiniä. Kokkauksissani oli sen verran paljon valkosipulia, ettei oikein ollut väliä, oliko viini halpaa vai kallista. Pääasia, että oli tuhtin makuista.

Tässä teille bonukseksi valkosuklainen pääsiäispupu. Vielä en ole söpöliiniä syönyt.

Näitä pääsiäismakrokuvia tuli nyt vähän enemmän kuin yksi, mutta katsokaa vain ne, mitkä kiinnostavat. Täältä löytyy lisää tämän viikon makrokuvia.

Kukkivia tienvarsia

Tänään oli taas kaunis ja aurinkoinen kesäpäivä eikä sellaista sisällä voinut viettää. Kukat kukkivat ja kärpäset surisivat. Aurinko porotti siniseltä taivaalta.

Vasemmalla ylhäällä on varmaan joku tuomi, koska tuoksu oli ihan sama. Alhaalla vasemmalla on villivalkosipulia, joka myös tuoksui voimakkaasti.

Pellolle oli piirretty hauskan kimurantteja kuvioita. Taitaa olla sokerijuurikasta maassa muhimassa.

Moottoritiellä oli vilskettä niin kuin aina.

Wisteriat (keskellä) ja syreenitkin (oik. alhaalla) jo kukkivat.

Hevosiakin näin ja kerittyjä lampaita.

Mutta eikös tämä näytä siltä, että kesä on jo kohta ohi? En taida voikukkia kyllä uskoa, eihän kesä vielä ole alkanutkaan.

Pitkän perjantain lyhennystoimenpiteitä

Meidän kadulla tehtiin tänään jo toista päivää siivoustöitä. Kaupungin miehet siirsivät nosturilla varustettua kuorma-autoa muutaman metrin kerrallaan ja katkoivat suurista kadunvarsipuista turhat ja vanhat oksat pois.

Perässä tuli oksasilppuri miehistöineen, tai puusilppuriksi tuota voisi jo kutsua. Sillä lyhennettiin katkotut oksat mitättömän pieniksi silppupätkiksi.

Lyhennettiin tänään muutakin kuin kadunvarsipuita. Tukastani leikattiin taas muutama sentti pois ja väri uudistettiin. Alla oleva kuva kyllä näyttää ihan samalta kuin edellisen kerran kampaajakäynnin jälkeen ottamani. Mihin on kadonnut seikkailumieli ja uudistushalu?


Ehkä jo huomasittekin, että pitkäperjantai ei täällä Belgiassa ole pyhäpäivä, mikä tuntuu vähän oudolta. Toisena pääsiäispäivänä ei täälläkään töitä tehdä.

Koska oli työpäivä, tänään oli hyvä mennä taas kerran ihailemaan sinisenä kukkivaa metsää, Hallerbosia. Kyllä se on joka kevät yhtä ihana! Satojen hehtaarien alue sinisenään tuoksuvia villihyasintteja! Kerrassaan uskomaton näky.

Hevoset laukkasivat niin, että maa pölisi.

Nyt on kuuma kesäpäivä viilentynyt ja tullut melkein pimeää. (Kyllä, täällä on ollut noin 27 astetta lämmintä!) Äsken alkoi kesän ensimmäinen ukkonen. Jyrisee niin, että talo tärisee ja vettä tulee kaatamalla. Hetki sitten puutarhassa hikoillessani ajattelin, että pitää varmaan kukat kastella illemmalla. Nyt ei tarvitsekaan, luonto hoitaa senkin homman.

Ja laukkuvarasta naurattaa...

Ensin luulin, että nuori mies oli kerjäläinen. Samanlainen, joka hetki sitten kävi autoni ikkunaan koputtelemassa, kun seisoin punaisissa valoissa. Vähän oudolta kyllä näytti, kun mies juoksi lujaa ja nauraa räkätti mennessään.

Voi rähmä, eihän se ollutkaan kerjäläinen vaan ihan oikea varas! Kovin tuttua niillä nurkilla. Viereisellä kaistalla seisseen Porschen sivuikkuna oli isketty rikki ja laukkuvaras juoksi kalliin näköinen nahkalaukku käsissään ja nauroi räkäisesti. Auton nuori naiskuski soitti hädissään ensin torvea pitkän tovin ja sitten näkyi puhuvan puhelimeensa. Onneksi kännykkä ei kadonnut laukun mukana. Minäkin muuten soitin torvea, kun tajusin mitä oli tapahtunut. Mitään muutakaan en voinut ja tiesin tarkkaan, kuinka avuttomaksi ja pelästyneeksi nainen olonsa tunsi. Vähän vertaistukea sentään.

Nainen ja varas jatkoivat pian matkaansa kumpikin omaan suuntaansa. Toivottavasti jotenkin asiat hoituvat eikä nuori ikkunan rikkoja ja laukun varastaja pysty naisen omaisuutta kokonaan hävittämään. Tunsin suurta sympatiaa mustan urheiluauton kuskia kohtaan.

Muistui taas mieleeni samanlainen tapaus parin vuoden takaa, kun omaan autooni murtauduttiin ihan samalla tavalla ja vielä lähes samassa paikassa. Onneksi silloin - eikä muutoin muulloinkaan - käsilaukkuni ollut etupenkillä. Nuori rikollinen ei saanut muuta aikaiseksi kuin rikkoutuneen ikkunan ja minulle kipeän leuan, kun turhautuneena iski nyrkillä ennen kuin juoksi karkuun.

Siitä lähtien autossani on aina jotain kättä pidempää tai ainakin hiuslakkapullo yllättävien ikkunanrikkojien varalta. Eipä niistä varmaan paljon apua ole, mutta ehkä pieni yllätys rikollismieliselle mieshenkilölle kuitenkin.

Tämänpäiväinen tilanne oli taas oivallinen muistutus siitä, että auton ovet on aina kaupunkiajossa pidettävä lukossa, penkeillä ei saa olla mitään kiinnostavan näköistä ja koko ajan täytyy olla valmiina yllätyshyökkäyksen varalta. Enköhän muista taas jonkin aikaa.

Ottaa kyllä päähän se, että poliisi ei noille liikennevaloryöstelijöille mitään mahda. Eivät kuulemma edes ota vastaan ilmoituksia mokomista pikku varkauksista. On kuulemma muutakin tekemistä kuin jahdata alaikäisiä, joita ei voida edes rankaista.

Erittäin halpa tai ainakin lähes ilmainen - 3. makroviikko

Olen miettinyt ja miettinyt, mitä tämän viikon makrohaastetta varten kuvaisin. Nyt pitäisi löytää kahteen kuvaan jollain tavoin toisiinsa liittyvät asiat sisältä ja ulkoa.

Ensin kokeilin sisällä olevan tanssijapatsaan kasvoja puutarhassa seisoskelevan poikapatsaan kasvojen kanssa. Ei hyvä. Kumpikin näytti ihan ruumiilta. Jatkoin tähtäilyäni ilman minkäänlaista ideaa kunnes päädyin näihin.

Tämä on yksityiskohta kaapin päällä olevasta kirppislöydöstä. Parilla eurolla nappasin värikkään savimaljakon mukaani pari vuotta sitten. Kun sen täyttää auringonkukilla, ei muuta valoa tarvitakaan.

Tämä taas on talon entisiltä asukkailta jääneen piharuukun särkynyt reuna. Ruukku kesti monta vuotta, mutta valitettavasti talvi on sen nyt murentanut lähes tyystin ja hauska ruukku joutuu roskikseen.

Piti vielä tuo savimaljakko kuvata muutamalta suunnalta, että näkisitte tekin, miksi ihastuin sen väreihin.
Toisenlaisia makrokuvia voi katsella täällä.

Oi, ihana huhtikuu

Muistatteko TV-sarjan Oi ihana toukokuu? Sunnuntaina Wijngaardbergissä kävellessäni minusta tuntui ihan siltä.
Omenapuut kukkivat ja tuoksuivat huumaavasti, linnut lauloivat, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Oli juuri sellainen kesäpäivä kuin Larkinien perheen paratiisissa. Ei tuntunut todelta ollenkaan.

Lämmintä oli 23 astetta, mutta kuumemmalta hedelmäpuutarhassa tuntui. Tai ehkä se oli vain tottumuksen puutetta. Luultavasti poltin naamani vaikka aurinkovoidetta levittelinkin ennen lähtöä.

Kukkivia omena- ja päärynäpuita silmänkantamattomiin

Työnnä nenä ihan kiinni, niin tunnet tuoksun.

Persikkapuiden kukinta alkoi jo olla lopuillaan, mutta muutamia kaunottaria vielä löysin.

Keväällä kerran - 2. makroviikko

Ehdinpäs vielä mukaan makroviikoille! Tällä viikolla kuvan pitää olla ulkona otettu, ja olenkin ulkoiluttanut kameraani aika kiitettävästi.

Eilen käytiin isolla porukalla Hollannissa merituulta haistelemassa. Mitäs muutakaan siellä hiekalla lojui kuin kasapäin simpukan kuoria.

Pohjanmeren huuhdeltavana.

Tänään, tosi aurinkoisena ja kuumana päivänä halusin lähteä katsomaan, miltä Wijngaardbergin hedelmätarha näytti. Jos osaat kuvitella monen hehtaarin alueen täynnä kukkivia omena- ja päärynäpuita, siellä täällä joukossa vaaleanpunaisena hehkuvia persikkapuita ja siniseltä taivaalta paistavan auringon, sellaiselta se näytti.

Kevät on kiireistä aikaa.

Hevosurheilua

Nyt peukut pystyyn! Löin tänään ihan ensimmäistä kertaa elämässäni vetoa hevoslaukkahyppyjuoksukilpailun voittajasta. Huomenna on jokavuotisen Grand Nationalin aika ja meillä töissäkin britit kiertelivät vedonlyöntilista mukanaan.

Pistin peräti 2 euroa likoon, ja jos valitsemani hevonen voittaa, saatan olla pian 50 euroa rikkaampi. Eli ei me suurista summista pelata, ihan leikkimielellä vain hullutellaan. Minun voittajahevoseni on 9-vuotias irlantilainen ja nimeltään Cant Buy Time. Katsoin juuri äsken hummani voittajakertoimen, joka on 100/1 eli ei taida heppa olla porukan paras juoksija. Mutta ohjastajalla (onko se hevosen selässä istuva henkilö ohjastaja?) on hauska vihreä-valkoinen raitapaita päällään, joten ainakin väri-iloa riittää.

En tiedä, ehdinkö koko juoksua huomenna seuraamaan, mutta eiköhän tulokset netistäkin myöhemmin löydy. Huomenna jännitetään!

Viikonloppuelämää toreilla ja turuilla

Täällä on kevät! Eilen tosin luulin, että oli jo kesä, kun lämpötila kohosi 25 asteeseen, mutta onneksi tänään palattiin 16 asteen normaaliuteen. Kyllä huhtikuun alku on ihan liian aikasta kesän tulla, vai mitä?

Lauantaitorilla oli myytävänä jo kaikenlaisia taimia ja sipuleita.

Kevätesikot kukkivat kauniin värisinä. (Torikuvat otin kännykällä, eivätkä ole oikein mistään kotoisin.)

Raparperit ovat ihan salaa päässeet pihalla kasvamaan noin suuriksi.

Kannoin eilen vintillä talvehtineet pelargoniat pihalle. Kevätaamupalaksi ne saivat lehmänlantarakeita ja runsaasti uutta multaa.

Omenapuu oli myös päässyt ihan salaa touhuamaan. Saa nähdä, kuinka kauan kestää kunnes nupuista tulee kukkia.

Viimeiset narsissitkin piti pihalla kuvata. Ensi viikolla nämäkin ovat varmaan jo ihan nuupallaan.

Aurinkoisen päivän jälkeen kuuntelimme koiran kanssa yöllä ukkosta ja rankkasadetta. Ei meitä pelottanut, mutta jyrinä piti hereillä. Kyllä kasvien nyt kelpaa taas jatkaa kasvuaan, kun saivat ämpärikaupalla vettä niskaan.

Tänään matkasimme Kalmthoutse Heidelle ja teimme siellä kolmen tunnin lenkin. Toivoin, että kanervat olisivat olleet kukassa, mutta eivät olleet. Niiden kukinta-aika on tainnut olla jo aikoja sitten, enää oli jäljellä vain ruskeat varvut ja kuivuneet kukat.

Jotain väriä nummella sentään oli! Kannot kukkivat täynnänsä vihreitä kääpiä.

Siinä on nenä ja suklaamuna

Ostin tänään suklaamunia ihan vain makroviikkojen takia. Se on taas sellainen valokuvaushaaste, mikä sai tällaisen yllytyshullun liikkeelle. Pitäisi viikoittan kuvata jotain kovin läheltä ja kuvauskohteen pitäisi olla tällä viikolla sisällä. Minun mielikuvituksellani mitään kuvattavaa ei kotoa löytynyt, joten kauppaan piti lähteä. Taisi kevään laihdutuskuurikin tyssätä tähän, niin että kiitoksia vaan kovin paljon!

Koirat kiinnostuivat suklaan tuoksusta ja muutaman kuvan onnistuin nappaamaan myös lähestyvistä kirsuista. Tämä taitaa olla Mr Morse.

En tiedä, voiko näitä ihan makrokuviksi sanoa, mutta lähikuvia nyt kumminkin. Lisää blogeja makrokuvineen löytyy täältä.