30.10.2011

Viimeinen kesäaikapäivä täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Päätin eilen iltapäivällä lähteä sittenkin katsastamaan sen vauvalistakaupan. Liike ei ihan tässä nurkilla sijaitse, joten autolla siis. Brysselin ringillä tein ilmeisesti ranskalaisen bemarikuskin mielestä jotain tosi typerää, kun kuski kurvasi autonsa eteeni, jarrutteli ja mutkitteli kolmikaistaisella moottoritiellä niin kuin olisimme olleet siellä yksin.

Hetken ihmettelin, sitten aloin pelätä. Yritin auton ohi ensin sääntöjen mukaan vasemmalta, mutta mies kurvasi eteeni lähes poikittain kahden kaistan yli. Siirryin takaisin oikealle ja vaivihkaa yritin siirtyä rekkojen joukkoon ihan reunaan. Kuski esti senkin siirtymällä taas poikittain eteeni. Tosi hyvää tuuria oli, ettei mitään hermostumista pahempaa sattunut. Lopulta pitkän sillan jälkeen kurvasin ihan viime tingassa moottoritieltä ulos. Tunnustettava on, että siinä vaiheessa näytin ranskalaiselle "herrasmiehelle" kansainvälistä käsimerkkiä. Hetken vielä näin, kuinka auton jarruvalot paloivat, mutten halunnut jäädä asiaa enempää ihmettelemään, jatkakoon riitelyään toisten kanssa. Huh, huh, minkälaisia otuksia tien päällä onkin!

Vieläkään en tiedä, mikä miehen käytökseen oli syynä. Ehkä ajoin vääränlaista autoa tai liian hitaasti tai nopeasti tai muuten vain ärsytin. Onneksi selvisin ilman onnettomuutta ja pääsin ihmettelemään vauvakaupan toimintaa. Tein ihan vastoin päätöstäni ja ostin vauvelille listalta kivat potkuhousut. Olen naapureiden kanssa aika paljon tekemisissä ja ajattelin, että olkoon. Jos kerran ovat itse tavarat valinneet, niin ainakin tiedän, että lahja on mieluinen.

Myöhemmin lähdin koirien kanssa lenkille naapurikylän pelloille. Saimme aika kauan kävellä rauhassa ja nuuskutella multaa ja kuivia maissin varsia ennen kuin näin pellolla muitakin kulkijoita. Muutaman sadan metrin päässä oli nainen neljän koiransa kanssa. Seurasin tarkkaan, mihin menevät, sillä Morse-russelini ei mistään innostu enempää kuin kunnon tappelumahdollisuudesta. Onneksi porukka lähti toiseen suuntaan ja huokaisin helpotuksesta.

Yllättäen nainen kuitenkin kääntyi takaisin ja hänen kaksi irrallaan olevaa englannin bulldoggiaan näkivät meidät. Minullakin oli neitikoirani irrallaan niin kuin yleensä. Se käy joskus moikkaamassa toiset koirat ja tulee heti takaisin, kun kutsun. Koskaan se ei ole lähtenyt omille teilleen eikä aiheuttanut mitään ongelmia. Jos joku lukijoista ihmettelee irrallaan juoksevia koiria, niin se on täällä ihan luvallista, säännöt eivät ole ollenkaan samanlaiset kuin joissakin muissa maissa. Ei toki joka paikassa voi koirien antaa vapaana juosta, mutta avoin pelto on oikein oiva paikka sellaiseen.

Titi-neiti lähti juoksujalkaa koiria moikkaamaan, muttei yhtään tykännyt, kun bulldogit lähtivätkin sitä seuraamaan meitä kohti. Nappasin russelin syliini ja ajattelin, että kyllä koirien omistaja kutsuu omansa pois. Sitä nainen yrittikin, mutta koirat eivät totelleet. Huusin hänelle, että ottaa pian koiransa kiinni tai jotain ikävää voi tapahtua.

Minulta unohtui siinä hässäkässä kaikki täkäläiset kielet, mutta onneksi ranskankielinen nainen ymmärsi englantia. Käskin vielä hänen ottaa heti koiransa kiinni, mutta nainen sanoi, että hänen koiransa eivät tappele vaan haluavat vain leikkiä. Minä vastasin, että omani eivät halua leikkiä ja varsinkin toinen haluaa vain tapella, joten kohta veri lentää, jos hän ei kutsu koiriansa pois. Sen sijaan, että olisi käskenyt niitä, hän tuli kahden hihnassa olevan kanssa lähemmäksi. Minulta paloi hihat ihan täysin kun suurin bulldoggi alkoi hyppiä minua vasten ja yritti käydä russeliini kiinni. Ei se Morsesta otetta saanut, mutta sai iskettyä hampaansa käsivarteeni. Morse tietysti räyhäsi sylissäni ja halusi näyttää bulldogille, kuka täällä oikein määrää.

Yhtäkkiä olin selälläni maissipellossa ja kaikki koirat rähisivät päälläni ja ympärilläni. Kauhea tilanne! Nainen taisi saada lopultakin koiransa ruotuun ja minäkin pääsin taas jaloilleni. En muista, koska olisin ollut niin vihainen! Otin koirani remmeihin ja poistuin vähän kauemmaksi. Näytin naiselle verta vuotavaa kättäni ja sanoin, että yksi hänen koiristaan puri minua. "Ei purrut", nainen vastasi, "minun koirani eivät pure. Satutit varmaan kaatuessasi kätesi." Vähältä piti, etten mennyt ja näyttänyt, miltä hampaanjäljet hänen käsivarressaan näyttäisivät, niin vihainen olin. Vastasin, että kaikki koirat purevat, kun tulee tosi tilanne, ja kädessäni oleva haava ei tullut maissin tähkästä! "Minä en valehtele. Koirani eivät pure", hän intti. "Eikö edes tuo valkoinen halua leikkiä?" kehtasi vielä kysyä. "Ei halua, se haluaa tappaa", vastasin ja käännyin koirineni kotia kohti.

Vähän hävettää, kun käytin aika rumaa kieltä naiselle puhuessani, mutta olisi hänkin vähän voinut käyttäytyä toisin. Oli kyllä kiva kävellä parin kilometrin matka kotiin vaatteet kuraisina ja käsi veressä. Matkalla ajattelin, että taitaa tulla sairaalareissu, mutta haava olikin loppujen lopuksi pienempi, miltä se näytti eikä koira ollut edes saanut takkini hihaa rikki, joten hampaat eivät oikeasti olleet käteeni uponneet vaikka jättivätkin jäljet. Tetanus-rokotuskin on voimassa, joten putsasin vain haavan ja länttäsin laastarin päälle.

Siinä taisin tehdä väärin, että otin Morsen syliini, mutta pelkäsin, että se käy suin päin suuremman koiran kimppuun eikä sellaisesta tappelusta koskaan hyvää seuraa. Titillä ei mitään hätää ollut. Se välttää tappelua viimeiseen asti ja tosi vikkelänä pääsee aina karkuun. Nyt näin, että hädän tullen se tulee luokseni ja yrittää saada minusta apua tilanteeseen. Tällä kertaa en pystynyt auttamaan ja jossain vaiheessa se lähtikin juoksemaan kotia kohti. Onneksi tuli takaisin, kun härdelli oli ohi.

Tässä hurjimukset muutama viikko sitten meren rannalla ilman vierasta koiraseuraa

2 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Ihana koirakuva.
Meidän Vallu oli myös kauhea tappelija, se raukka pieni tiibetinspanieli luuli, että hänen kuuluu minua varjella. Usein siirryin varmuuden vuoksi tien toiselle puolelle, kun useampi koira tuli vastaan. Ehkä sekin oli väärä signaali Vallulle, hän luuli minun pelkäävän koiria ja riuhtoi entistä enemmän. Koiratappeluahan minä vaan pelkäsin.

Tuija kirjoitti...

Kiitos Unelma, harvoin saan haukkujani samaan kuvaan.
Hassua sellainen tappeluvimma. Eniten Morse inhoaa mustia, suuria koiria ja tappelu on varma, jos lähelle mennään.