11.10.2011

Sekalaisia tarinoita epämääräisessä järjestyksessä

Täällä ollaan taas, toivottavasti ette ole kaivanneet.

Aloin jo eilen kirjoittaa, mutta sitten huomasin, kuinka taas kerran yritän olla siistimpi sanoissani kuin haluaisin. Kokeillaanpa uudestaan. Huomautan myös heti näin alkajaisiksi, että luvassa on sekä huonoja kännykkäkuvia että vähemmän huonoja kamerakuvia, tai päinvastoin. Päättäkää itse. Niin, ja koko juttu on yhtä sillisalaattia alusta loppuun.

Kesä meni ja syksy tuli. Täällä on nyt harmaata ja märkää, onneksi ei kuitenkaan vielä kylmää.
Kun Belgiassa satoi heinäkuussa viikkokausia vettä, sain nauttia helteistä Suomen kesästä. Kivaa oli!

Kesällä tapasin Suomessa paljon tuttuja ja sukulaisia. Kuvassa ei kuitenkaan ole kumpiakaan vaan Porin Jazzin yleisöä. Saattaahan tuolla tosin joku tuttukin olla joukossa.
Aika lähelle pääsin Sir Eltonia.

Auringonlaskua ihailin Puulavedellä.

Hienoja kiviveistoksia on luontoäiti jaksanut muovata. Tätä kutsutaan Saarnastuoliksi.

Aurinko siirsi värejään merenpintaan jossain Turun saaristossa.

Tässä ollaan Brysselissä parisen viikkoa sitten. Eihän kuvasta kummempaa tule, jos kuvataan kännykällä ikkunan läpi lähes vasta-aurinkoon. No, joka tapauksessa olin yhden toimistorakennuksen 23. kerroksessa ja ihailin häikäisevän sinistä aamutaivasta ja hienoa kaupunkimaisemaa. (Käyttäkää mielikuvitustanne, jos ette saa kuvasta mitään selvää, niin minäkin teen.)

Yhtenä iltana juutuin metroasemalla tanssiryhmän taakse. Harmi, kun en tajunnut ottaa vauhdikkaasta esityksestä videokuvaa. Mutta sellaista se aina on, asiat tapahtuvat niin äkkiä, ettei aina oikein ehdi mukaan. Onneksi sentään ehdin metrojunaan.

Kuuletteko, kuinka autojen torvet soivat? Kukaan ei päässyt eteen ei taakse ja muutama kuski taisi oikein hermostuakin. Tien tukoksen syy on jonon ensimmäisenä. Kuorma-auto oli jostain syystä juuttunut kadunkulmaan.

Kun pääsin lähemmäksi, näin mistä oli kysymys. Nuoret miehet yrittivät nostaa kadun viereen pysäköityä autoa sivuun. Taitavasti parkkeerattu auto tukki kuorma-auton tien. Ohikulkijoiden ja muiden uteliaiden avustuksella ison auton kuski sai ajoneuvonsa lopulta eteenpäin ja pikku auton sivupeilikin pysyi ehjänä. Ei sen ja kuorma-auton väliin olisi mahtunut edes sitä kuuluisaa sunnuntai-Hesaria, tuskin maanantaistakaan.

Metroaseman nurkassa oleva peti on ollut ilman nukkujaa jo muutaman päivän, mihin lienee kulkuri mennyt tai viety.

Edellisen kerran, kun tänne kirjoitin, kerroin kuinka suunnittelimme työpaikan poissaolopäivää ja sen ohjelmaa. Aamupäivän vietimme Antwerpenissä hyväntekeväisyysjärjestön tiloissa. Hienoa työtä siellä tehdään! Moeders voor moeders (äidit äideille) auttaa satoja perheitä viikoittain. Äidit saavat sieltä ruokapaketteja, vaatteita itselleen sekä lapsilleen, leluja, koulutarvikkeita, jne. Palvelujakin oli lastenlääkäristä kampaajaan.

Kuvassa äitiyspaketti pikkuista poikavauvaa varten

Me valmistimme vauvanpeittoja, koulutarvikepaketteja, maalasimme seiniä, kunnostimme puutarhahuonekaluja yms. Vierailumme jälkeen järjestimme vielä työpaikalla keräyksen ja saimme kokoon valtavan määrän lastenvaatteita ja leluja, jotka toimitimme järjestölle.

Moeders voor moeders autaa äitejä kaikella tavalla. Järjestöllä on jopa lapsilaatikko rakennuksen seinässä. Äidillä on mahdollisuus jättää ei-toivotun raskauden jälkeen syntynyt ei-toivottu lapsi siihen. Järjestö huolehtii nimettömän lapsen toimittamisesta adoptoitavaksi.

Kovasti ihmettelin ja oudoksuin asiaa, mutta selitysten jälkeen jotenkin ymmärsin. Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa aviottoman lapsen synnyttäminen on suuri häpeä ja synti, eikä aborttiakaan hyväksytä. Äidille on varmaan monta kertaa helpompaa jättää lapsi paikkaan, josta hänestä varmasti huolehditaan kuin vain johonkin polun varteen. Ei laatikkoa usein käytetä. Kahdeksan vuoden aikana siihen on kerran lapsi jätetty.

Vastaavanlaisia paikkoja on kuulemma jossain muuallakin Euroopassa. Italiassa ainakin. Sieltä kotoisin oleva työkaverini tiesi, että heillä on roskalavojen vieressä nykyisin kylttejä kertomassa yksinäisille äideille, mihin he voivat vauvansa viedä sen sijaan, että unohtaisivat ne roskalaatikkoihin.

En ole varma, olisinko halunnut tietää kaikkea tätä, mutta ei kai tieto pahastakaan ole. Joskus on hyvä nähdä, kuinka epätoivoista elämä voi olla.

Ilman aasinsiltaa voimmekin nyt jatkaa poissaolopäivän kertausta.

Iltapäivän kulutimme suuren kartanon puistossa lip dub -videoita tehden. Arvoin itseni Japani-ryhmään ja eipä aikaakaan, kun aloimme työstää musiikkivideota 80-luvun biisistä "Big in Japan". Kovasti yritimme ja hyvä niin, voitimme palkinnon parhaasta videosta. Olisin sen tänne linkittänyt, mutta kuvausryhmä oli tallentanut kaikki neljä videota yhdeksi, liian suureksi tiedostoksi.

Kukaan ei edes yrittänyt pudota altaaseen.

Itämaiset taustatanssijat kerrankin hetken paikallaan

Illemmalla pistivät Kesäyön unelman keijut ja menninkäiset jalalla koreasti.

Pian sammuvat valot ja musiikki loppuu.

6 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Tervetuloa takaisin. Näitä sinun juttujasi on mukava lukea ja kuvia tietenkin katselen myös mielelläni.
Hyvää syksyä vaan sinulle!

sirpa kirjoitti...

Tervetuloa taas blogin ääreen!
Monenlaisista tapahtumista olit kivoja kuvia ottanut.
Poissaolopäivänne kuulosti kaikkinensa hienolta ja hauskalta tapahtumalta.
Tuo lapsen jättäminen meidän näkökulmasta katsottuna on vaikea
ymmärtää, mutta...asioilla on puolensa.

Mukavia syksyisiä päiviä.

vilukissi kirjoitti...

Kyllä olen käynyt kurkkimassa, että mihin kummaan olet häipynyt? Vaiherikasta kesää olet vietellyt! Ihanaa kuulla, että sielläkin päin tehdään hyväntekväisyyttä, vähän samoissa muodoissa kuin täälläkin!

Anonyymi kirjoitti...

No, onhan kaivattu!

Liisa

Tarja kirjoitti...

Vasta jokunen päivä sitten luin uutisen jostain amerikkalaisesta 2-vuotiaan lapsen äidistä, joka jätti lapsen leikkikentän viereiseen ojaan, meni kotiin ja seurasi ikkunasta josko joku poimisi lapsen. Äiti oli uutisen mukaan päihteiden väärinkäyttäjä. Siinä tilanteessa tuommonen paikka josta kerroit olisi ollut lapselle hyväksi, vaikka se on oman elämänkokemuksen perusteella vaikea ymmärtääkin kuinka joku voi vaan hylätä lapsen sillä tavoin. Muutoinkin tuon kuvailemasi järjestön toiminta kuulostaa sydämelliseltä. Pitäisi kenties etsiä jokin vastaava täältä.

Tuija kirjoitti...

Kiitos Unelma, hyvää syksyä sinullekin!

Niinhän se on Sirpa, joskus on vaikea ymmärtää. Hauskaa syksyä!

Täällähän minä, vilukissi!

Kiitokset anonyymi-Liisalle :)

Minäkin luin saman uutisen Tarja, ja pahalta tuntui. Varmasti löytyy Hollannistakin samanlaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä.