25.11.2011

Voihan se kannattaakin

Taas olen viettänyt kirjoittamattomuusaikaa (ihana sana!) sangen pitkään. Monesti on kyllä tullut jutun aiheita mieleen, mutta juuri silloin en ole ollut koneen äärellä tai jostain syystä olen tullut toisiin aatoksiin. Mitä sitä nyt kaikesta kirjoittamaan, ei nämä juttuni kuitenkaan ketään kiinnosta, olen ajatellut. Pari tapahtumaa haluan kuitenkin kanssanne jakaa.

Ensimmäinen tapahtui jokin aika sitten ajellessani Antwerpenista Brysseliin päin. Liikennevalot vaihtuivat punaisiksi ja edessäni olleen auton kuski hyppäsi ulos. Ajattelin, että autossa oli joku vika ja siirryin viereiselle kaistalle. Ihmeissäni seurasin, kun äsken edessäni olleen auton kuski otti mustan salkun autonsa tavaratilasta ja antoi sen nyt edessäni olevan auton kuskille. Siinä autossa oli muuten väärennetty rekisterikilpi. Ja mistäs minä sen tiesin? No siitä tietysti, että kilvestä puuttui belgialainen veromerkki, mikä kaikissa oikeissa kilvissä on selvästi näkyvissä. Salkkumiehen autossa oli ranskalaiset kilvet. Jotain epäilyttävää vaihtokauppaa siinä käytiin, mutta seuraamaan en jäänyt.

Toinen aika outo juttu tapahtui, kun olin taas autolla liikkeellä ja pysähdyin moottoritien varteen levähdyspaikalle koiria pissittämään. Paikalle ajoi harmaahiuksinen herrasmies mustalla autollaan, pysähtyi, nosti suuren, valkoisen ruukkukrysanteemin autosta ja työnsi sen roskikseen. Sitten mies jatkoi muina miehinä matkaa. Jos levähdyspaikalla ei olisi ollut niin paljon väkeä, olisin mennyt katsomaan, olisiko kukasta ollut vielä johonkin.

Sitten vielä tämä: Nyt on pitkästä aikaa suomalaisilla assistenteilla mahdollisuus hakea EU-hommiin. Tietoa hakukilpailusta löytyy Virallisesta lehdestä täältä. Voihan tuo hakumenettely vaikuttaa aika monimutkaiselta, mutta jos asia vähänkin kiinnostaa, niin siitä vaan yrittämään.

2 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Jännää juttua. Noistahan voisi kehitellä vaikka mitä.
Harmaahiuksinen herrasmies oli kätkenyt krysanteemin multaan aarteen ja sitten joku asiasta jotain tietävä olisi tullut ruukun noutamaan.
Mitähän tuollaiseen ruukkuun voisi kätkeä? Kirje salarakkaalle, rahanipun, huumeita, jalokiviä tai salakäytävän avaimen... ;-)

Tuija kirjoitti...

salakäytävän avain tuntuisi jännittävimmältä. Harmi, kun en mennyt katsomaa, mitä kaikkea ruukusta olisi voinut löytyä.