1.2.2012

Kaaos repesi liikenteessä

Eihän tämä ole mistään kotoisin, kun en enää mitään saa kirjoitetuksi. Tammikuukin meni tuossa ihan hujauksessa. Töissä on ollut kiireistä aikaa ja kotona olen vain löhönyt ja lihonut.

Automessuilla kyllä piipahdin. Ei minulla mitään autokuumetta ole, mutta kun messukeskus on tuossa ihan vieressä niin kävin katsomassa kiiltäviä ajopelejä. Tosin matka oli tällä kertaa yhtä tyhjän kanssa. Samanlaisilta ne kaikki näyttivät ja myyntivalttikin oli kaikilla kauppiailla sama. Tuntuu, että uudet autot kulkevat pelkästään ilmalla, niin vähän ne kuluttavat. Lisäksi autojen päästöt ovat niin pienen pieniä, ettei pakoputkesta enää mitään saasteita tai muita epämiellyttävyyksiä ulos tule. Tuskin niissä pakoputkea enää olikaan.

Osastolta toiselle rampatessani alkoi jo luontoystävällisyyden ja ekologisuuden hehkutus ärsyttää. Ehkäpä joku ostaja saa hyvän mielen, kun oma hiilijalanjälki (muka) pienenee.



Näin kamala irvistys on Rolls-Roycella. Toivottavasti kaupanpäällisinä tulee koppalakkinen kuljettaja, ettei itse tarvitse rattia väännellä työmatkaruuhkassa. Tai ei kai tällaisen ostaja töitä tee, laskee vain osakesalkkujensa sisältöä takapenkillä ja maistelee mallasviskiään, kun James kuljettaa kokouksesta toiseen.

Tällä punaisella kiitäjällä matka sujuisi nopeasti. Tuskin tämä on kuitenkaan yhtä hyvin varusteltu kuin se saman merkkinen, jolla James Bond kurvaili.



Aikamatkalla piipahdin iloisella 30-luvulla ja ajelin Packardillani pitkin rantabulevardia tukka hulmuten.

Ja taikaisin nykyaikaan. Tässä on avaruusalus, joka odotti lähtölaukaisuaan työpaikan aulassa. Kaipa se lähti maata kiertämään, kun seuraavana päivänä ei aulassa näkynyt muuta kuin nokinen vana lattialla. Kumma kun ikkunat eivät olleet sirpaleina.

Työpaikasta tuli mieleen tämän viikon maanantai, kun Belgiassa oli yleislakko. Täällä sellaisia järjestetään silloin tällöin, kun ammattiyhdistykset vastustavat hallituksen säästöpäätöksiä. Ei tämä kyllä yleislakolta vaikuttanut, kun lähes kaikki toimistot ja kaupatkin olivat auki. Julkinen liikenne tosin oli seisahduksissa ja minunkin piti ajella autolla töihin.

Otsikon lainasin mukaellen täältä. Aika lailla nauratti tuo kaaoksen repeäminen. Liikennettä ei lakkopäivänä ollut Brysselin seudulla juuri lainkaan.

Ei kommentteja: