14.1.2010

Karppi on kala

Taas on tullut itseinhon aika. Olen alkanut katsella tätä kroppaani sillä silmällä ja hetihän sen näki, että jostain oudosta syystä kiloja on tullut lisää. Jostain kohdin pitäisi saada läskejä pois. On ihan pakko!

Dieettien ja laihdutusruokien maailmassa olen jo aikaisemminkin törmännyt matalahiilihydraattiseen ruokavalioon eli tuttavallisesti karppaamiseen (sana tulee englanninkielisestä low carbohydrate -dieetistä). Edellisellä kerralla luin asiasta aika lailla, mutta kun törmäsin teksteissä ja keskustelufoorumeilla ihan älyttömiin termeihin, en jaksanut jatkaa pidemmälle. Partaäijä, metukka, ketoosi, raxujude, transut - ei, ei ja vielä kerran ei. Sanat kuulostavat ja jopa maistuvat suussani pahalta.

Nyt yritän uudelleen. Tällä kertaa en lue muuta kuin selkeitä ruokaohjeita ja jos törmään sanaan, josta en pidä, lopetan siihen. Osaan minä itsekin jotain tehdä. Tarkoitukseni on jättää ruokavaliostani pois peruna, riisi ja pasta. Ne korvaan parsa- tai kukkakaalilla ja muilla maistuvilla vihanneksilla tai ehkä joskus kvinoalla. Leivän pois jättämistä pohdin myös, mutta ainakaan vielä en ole osannut luopua aamupalavoileivistäni. Yleensä syön kaksi palaa moniviljaleipää aamukahvikupillisten seurana, mutta muuten pystyn kyllä olemaan ilman.

Katsotaan nyt, mitä tästä tulee. Lähteekö kilot vai onko tämä vain mukava vaihtoehto tavalliselle herkuttelulle? Raportoin, jos on aihetta.

4 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Minä olen joskus kokeillut jotain tuontyyppistä ruokavaliota ja täytyy kyllä sanoa, että ikinä ei minulla ole ollut niin kapoinen naama. Että kyllä jonkinlainen kestoturvotus katosi.

Muista raportoida edistymisestäsi!

Unelma kirjoitti...

Olen elämäni aikana kokeillut jos jonniinmoista diettiä. Nyt olen luopunut kaikista yrityksistä. Tiedän, että laihdun, jos kulutan enemmän kuin syön. Tuo sinun suunnitelmasi vaikuttaa oikein "täys päiseltä", ei mitään hörön löröä. Onnea vaan edelleen ja raporttia, kiitos.

Fjordinna kirjoitti...

Tsemppiä koitokseen!!

Tuija kirjoitti...

Kiitos kannustuksista. Vielä en ole vaa'alla käynyt.