Piipahdin pari päivää sitten meidän kylällä pankkiasioilla. Ulko-oven vieressä näin kyltin, jossa kerrottiin, että pankkivirkailijat eivät kyseisessä pankissa käsittele rahaa ollenkaan. Ystävällisesti kyllä antavat neuvoja miellyttävässä ympäristössä.
Vähän aikaa ihmettelin. Mikä se sellainen pankki on, jossa ei rahaa käsitellä? Sitä vartenhan pankit ovat. Kyllähän asia vähitellen upposi minunkin tajuntaani. Pankin aulaan ilmestyi remontin jälkeen pari uutta automaattia. Niistä saa käteistä rahaa kaikkien pankkien pankkikorteilla ja lukuisilla luottokorteilla ja voi niissä ladata pankkikortin sirunkin pullolleen euroja, jos huvittaa ja jos tilillä on jotain ladattavaa.
Lisäksi automaattien avulla voi tallettaa rahaa omalle tilille. Masiinan vasemmalla puolella on sellainen pienen postilaatikon näköinen luukku, johon setelit asetetaan. Koneen sisällä oleva pieni otus nappaa ripeästi rahat, laskee ne ja kysyy ystävällisesti, oliko laskettu summa oikein ja haluaisiko asiakas mahdollisesti työntää lisää rahaa vihreänä vilkkuvaan aukkoon. Homma toimii kyllä, olen kokeillut. Noin vartin kuluttua rahan syöttämisestä otus on kiikuttanut rahat tililleni ja voisin ne taas nostaa automaatin toisesta lokerosta.
Yksi aulan automaateista on laskujen maksamista varten. Voi sillä hoitaa muitakin pankkiasioita, kuten järjestellä suoraveloituksia, tehdä osakekauppoja ja tulostaa tiliotteita ainakin. Melkein jokainen taitaa kyllä nykyisin hoitaa sellaiset asiat kotona kaikessa rauhassa. Niin minäkin tekisin, mutta jostain syystä kotipankkiohjelman asennus koneelleni ei onnistunut. Pitäisi joskus arkipäivänä olla oman koneen ääressä soittamassa avustavaan puhelimeen, että saisin asian hoidetuksi. Jostain syystä apuhenkilöt eivät tee töitä iltamyöhällä eivätkä viikonloppuisin.
En kuitenkaan ymmärrä, miksi kotipankkia varten pitää joku ohjelma asentaa. Miksi se ei voi toimia yksinkertaisesti pelkästään internetin kautta niin kuin pankkiasioiden hoito suomalaisissa pankeissa?
On siellä pankin aulassa vielä neljäskin automaatti. Se sylkee sisuksistaan vain ja ainoastaan tiliotteita. Ei tarvita tunnuslukuja eikä mitään, sen kuin syötän pankkikortin koneeseen ja saman tien ilmestyy näytölle "Tervetuloa Rva Lakritsirousku, odotathan hetken". Vähän aikaa kone raksuttaa ja tulostaa tiliotteet. Jos en heti muista ottaa korttiani takaisin, koneen kärsivällisyys loppuu ja se muistuttaa asiasta aikamoisen metelin ja valojen välkytyksen kera.
Toki pankissa virkailijoitakin on. Varmaan hoitavat laina-asioita ja muita henkilökohtaista kontaktia tarvittavia juttuja, kun enää ei rahaa tarvitse käsitellä. Yhtä asiaa aloin kyllä pohtia. Mitäs jos joku haluaisi matkustaa, sanotaan nyt vaikka Vanuatulle ja mielellään vaihtaisi kasan euroja maan valuuttaan vatuun (VUV), kun ei ihan luottaisi luottokorttien käyttömahdollisuuteen saarella? Kuinka pankkivirkailija ystävällisesti ja miellyttävässä ympäristössä laskisi rahat ja ojentaisi ne matkustavaiselle, jos sitä rahaa ei kerta kaikkiaan käsitellä? Kirjekuoressa? Pankin pihalla? Salaa tiskin alta? Toisi kotiin? Käskisi mennä muualle?
Entäs mihin vien taskujen pohjille kertyneet yhden ja kahden sentin kolikot? Niitä ei yksikään aulan automaateista näytä huolivan.
6 kommenttia:
Nuo raha-automaatit sun muut ovat tietenkin hieno asia. Ikäihmisille, jotka eivät ole tietokoneisiin tottuneet taitaa tulla vaikeuksia.
Tuota ei Suomess ole vielä keksittykään, ettei pankissa käsitellä rahaa lainkaan. Kaikki pankkiasiathan täällä kyllä muuten saa hoitaa ihan omin neuvoin. Siitä hyvästä peritään pankille palvelumaksu. Minusta pankki saisi maksaa minulle siitä, että hoidan itse ne asiat, mitä pankille kuuluisivat.
Espoossa on ainakin yks pankki joka on yhtenä iltana viikossa myöhempään auki ja silloin siellä ei klo 16 jälkeen käsitellä rahaa.
Ai että mua nauratti sun musta huumorisi! Mainiota taas :D :D :D
Kiitos kommentoijille. Minäkin vähän mietin tuota ikäihmisten asiaa, moni varmaan tarvitsee opastusta automaattien käytössä.
Luulenpa, että tässä pankissa rahaa ei käsitellä juuri turvallisuussyistä.
Hauskoja juttuja näin kerrottuna, mutta ei varmaan tosipaikan tullen, jos tuollaisista masiinoista ei mitään ymmärrä. Mihin maailma onkaan menossa?
Lähetä kommentti