Aurinkoisia päiviä

Olipas kiireinen viikko! Sen lisäksi, että töitä on piisannut ihan kiireeksi asti, istuin kaksi päivää kuuntelemassa, mitä tunneälyllä tarkoitetaan. Mielenkiintoinen koulutustilaisuus totta tosiaan, tajuaisivatpa pomotkin osallistua. Mutta ei siinä vielä kaikki! Torstaina pääsin esittelemään hienoa powerpoint-esitelmääni isolle porukalle. Ihan kiltisti kaikki seurasivat ja muutama oikein kiittikin mielenkiintoisesta esityksestä.

Viikon kohokohta oli kuitenkin ihan alku viikosta tai oikeastaan jo aikaisemminkin, kun siskoni kävi kylässä!

Kävimme tietysti Brysselissä tarkastamassa, että EU-valtioiden liput olivat suorassa ja ison lasitalon ikkunat puhtaat.

Antwerpenissa vietimme sunnuntai-iltapäivän ja ihailimme mm. kaunista Grote Marktia ennen kuin ajelimme ratikalla Sportpaleisiin...

...katsomaan ja ennen kaikkea kuuntelemaan näitä kahta. Kyllä kannatti!

Maanantaina kuljeskelimme tuntikausia puutarhamessuilla tässä ihan naapurissa.

Mehitähdet kasvoivat kivissä

Nämä kaunottaret taas proosallisesti ruukuissa

Oli väsähtäneitä pihatonttuja...

...ja karkuun hyppääviä sekä lentoon lähteviä.

Linnan sisäpihalla virkistimme itseämme lasillisilla lähikylän panimon olutta.

Ihailimme linnaa myös ulkopuolelta.

Pioneissa kävi aika vilske.

Sisko leikki tulitikkulaatikkoa mammuttipuun juurella.

Vielä ehdimme nähdä rhododendroneidenkin kukintaa. Nyt ovat kukat jo lakastuneet.

Juhannusruusu levitti tuoksuaan ulosmenoportin vieressä.

Kotimatkalla kävelimme näiden ohi.

Kyllä taitaa sisko tulla toistekin. Paljon jäi vielä näkemättä.

Jännitystä elämään

Hassua, siskoni tulee tänne muutaman päivän vierailulle ja minua vähän jännittää. Eikös matkustajn pitäisi kärsiä matkakuumeesta eikä yösijan antajan? Olen varmaan liikaa pohtinut, kuinka hän viihtyy täällä ja mitä pitää näkemästään.

Viime vierailun aikaan emme ehtineet oikein käymään muualla kuin Brysselissä, mutta nyt on aikomuksena kuljettaa siskoa pidemmälläkin. Ja sunnuntaina menemme Eric Claptonin ja Steve Winwoodin konserttiin Antwerpeniin. Siitä tulee hauskaa!

Taitaa minua myös jännittää ensi viikon työasiat. Torstaina joudun/pääsen esittelemään yhtä työjuttua isolle yleisölle. Esittelin minä sitä jo tänäänkin, mutta kuulijat olivat saman sarjan tekijöitä, jotka ovat tottuneet höpinöihini. Torstaina on edessäni iso salillinen esimiehiä ja muita virkamiehiä. Tarjoituksena olisi "myydä" työtapamme ja -välineemme muille osastoille.

Tuskinpa kuitenkaan itseäni täysin nolaan. Asia on kaikin puolin tuttu, olenhan itse ollut sitä suunnittelemassa ja kehittämässä. Toivottavasti tämä etukäteispohdinta helpottaa ainakin esityksen laadinnassa.

Mutta nyt unohdetaan työasiat ja aletaan valmistautua vierasta varten! Huomenna minulla on lomapäivä ja maanantaina Belgia on helluntain takia kiinni eli odotettavissa on kunnollisen pituinen viikonloppu.

Mitäs, jos käytäisiin torilla ostamassa artisokkia ja mansikoita...

...ja/tai juustoja

Entä, jos sisko tarvitsisi uudet uikkarit? Ei hätää, kyllä torilta löytyy.

Lauantaina Leuvenissa

Olipas mukava muutaman päivän loma! Kiireinen tyttäreni pääsi pitkästä aikaa käymään luonani ja vietimme päivät tiiviisti yhdessä. Lauantaina suuntasimme kohti parin kymmenen kilometrin päässä olevaa Leuvenia, josta tytär oli kuullut pelkkää hyvää belgialaiselta työkaveriltaan.

Leuven ei ole suuri kaupunki, mutta vanha se on, ja vilkas. Ensimmäiset maininnat kaupungista ovat runsaan tuhannen vuoden takaa ja kaupungin yliopistokin on jo yli 500 vuotta vanha. Opiskelijat kaupungin vilkkaudesta huolen taitavat pitääkin.

Oude Marktia (vanha tori) sanotaan Belgian pisimmäksi baariksi. Viime lauantaina taisi olla vielä liian viileää, kun terassit eivät olleet täpö täynnä.


Leuvenin kaupungintalon (kuvassa vasemmalla) olen nähnyt sisältä ja ulkoa useita kertoja, mutta aina se näyttää yhtä vaikuttavalta.

Yksityiskohta kaupungintalon seinästä.

On vanhassa kaupungissa uusiakin rakennuksia.

Levähdyspaikka kaupan nurkalla.

Belgian vanhimmassa kasvitieteellisessä puutarhassa ei kaupungin hälyä kuule.

Sinisateen varjossa

Tulppaanitkin kukkivat vielä

Musiikkia korville

Huomenna on taas aika ortopedian poliklinikalle tämän typerän ranteen kanssa. Toivottavasti ei tarvitse kolmea tuntia odottaa kuten viime kerralla. Toivon niin kovasti, että saan tämän inho kipsin pois tai että se ainakin vaihdetaan johonkin kevyempään versioon.

Viime viikolla kävin kuvauttamassa murtumaa oikein magneettisessa kentässä. Luulen, että sairaala haluaa investoinneilleen katetta ja lähettää kaikki mahdolliset tapaukset MRI-kuvaukseen. Muuten en tutkimuksen tarvetta ymmärä.

Ilmoittautumistiskillä sain täytettäväkseni kyselylomakkeen, mutten ehtinyt edes vilkaista kysymyksiä, kun kuivakka mieshoitaja nappasi listan ja aloitti utelun. Onko tahdistinta? Onko insuliinipumppua? Onko tauteja suvussa, työkavereilla, naapurissa? Onko ortopedisiä ruuveja tms.? Vihdoinkin sain vastata myöntävästi. Ei ollut ruuvi kuulemma vaarallinen, kun nilkka on kaukana ranteesta. Ainakin kuvaustilanteessa. Kysymykset jatkuivat. Olinko raskaana? Nyt alkoi naurattaa. Olinko ollut sodassa? Naurahdin ääneen, jolloin hoitaja melkein äkäisenä sanoi, että monet tutkimukseen tulevat ovat olleet. Niin, tottakai, onhan täällä paljon muualta tulleita ja varmaan sotiakin kokeneita. Olin nolo.

Lopulta makasin alustalla käsi tuettuna ja sain kuulokkeet korvilleni. Kuvauslaite oli kuulemma erittäin kovaääninen ja kuulokkeista tulisi rauhoittavaa musiikkia. 20 minuuttia piti siinä liikkumatta lepäillä. Meteli alkoi. Välillä tuntui, että olisin kuunnellut rytmikästä musiikkia, mutta suurimman osan ajasta olin kuin sotatantereella konetuliaseiden metelöidessä korvan juuressa. En minä aseista mitään tiedä, mitä nyt uutisista ja elokuvista kuullut, kuinka ne paukkuvat. Enää en ihmetellyt, että asiaa kysyttiin. Tilanne voisi olla kamala sodan kokeneelle.

Kuulokkeista kuului klassista musiikkia, mutta ei se pauketta ja jytinää poistanut. Luulenpa, että sukulaispoikien musiikki olisi sopinut minulle paremmin. Ei sekään olisi rauhoittavaa ollut, mutta olisi ainakin ajoittain peittänyt koneen jylyn.

Huomenna toivottavasti kuulen, kuinka ranne on murtunut vai onko ollenkaan.

Kuvien sekamelskaa

Rakensin pitkästä aikaa kollaasin, tuollaisen vihreä-oranssin niin kuin värikollaasihaasteessa tällä viikolla pitääkin. Sainkin oikein etsiä kuvia, joissa oranssi vilahtaisi. Vihreitä kyllä täältä löytyy vaikka muillekin antaa.

Löytyihän niitä lopulta ja muutama jäi vielä käyttämättäkin.


Siinä se on, kaikki vuodenajat sisältävä kuvasekoitus. Kevät, kesä ja syksy varmaan löytyvät heti, mutta missä mahtaa olla talvi?

Lisää viheroransseja löytyy täältä.

Kohtalo näyttää keskisormea

Kävin tänään taas esittelemässä lähes kolme vuotta sitten murtunutta nilkkaani sairauskassan tarkastuslääkärille. Mies totesi, että jalka on sellainen kuin on eikä taida ikipäivänä muuksi muuttua. Sain kyllä lähetteen röntgeniin, mutta rtg-lausunnon jälkeen tämä tapaturma-asia suljetaan ja siirretään arkistoon pölyttymään. Nilkka saa rauhassa särkeä ja turvota ja olla tahtooni taipumatta. Jos sitä vielä joskus hamassa tulevaisuudessa tarvitsee operoida, kaivetaan kansioni takaisin päivänvaloon.

Muutama päivä sitten halusin muistella, kuinka nilkkaa aikoinaan hoidettiin ja kurkistin vanhaan nilkkablogiini. Yllätys oli suuri, kun kirjoitusteni sijaan näytölle ilmestyi sivullinen pikavippilinkkejä. Yritin etsiä blogiani useilla muilla tavoilla, mutta aina tulos oli sama: Ota lainaa ja maksa takaisin mieluiten heti.

Aikoinaan bloginoviisina olin valinnut ylläpitäjäksi m-y-b-l-o-g-p-o-s-tin .net-loppuisena (väliviivat hakukoneiden hämäykseksi :)) En koskaan oikein pitänyt sen toiminnasta, mutta en toiseksikaan vaihtanut, kun nilkan tarinan piti kestää vain vähän aikaa. Tarkastin vielä sähköpostistanikin, josko olisin saanut ylläpitäjältä lopetusilmoituksen. Ei siellä mitään ollut. Blogini on nyt ilmeisesti kadonnut sinne kuuluisaan bittiavaruuteen. Harmi, olisin mielelläni silloin tällöin muistellut tapahtunutta ja saamaani hoitoa. En muuten löytänyt yhtään ko. ylläpitäjän blogia, pelkkää vippiä vain.

Voisikohan tätä kutsua kohtaloksi, kun sairauskassa siirtää tapaukseni arkistoon ja lähes samaan aikaan blogin ylläpitäjä luovuttaa IP-osoitteensa mainostajalle?

Kortinvaihtokaveri

Sain perjantaina postikortin. Löysin sen vasta illalla ilmaisjakelujätteen seasta. Kortin lähettäjä ei toivottanut hauskaa vappua eikä lähettänyt terveisiä lomamatkalta, mutta pyysi pitämään koirat kiinni ja tien puhtaana. Kortti oli sähkö- ja kaasumittarin lukijalta. Mittareiden lukijahenkilö ei ollut päässyt perjantaina hoitamaan tehtäväänsä ja ilmoitti tulevansa uudelleen.

Täkäläiseen tapaan aika oli ilmoitettu muutaman tunnin tarkkuudella. Huomenna 3.5. on lukijahenkilö tulossa puolen päivän jälkeen, mutta ennen kello neljää iltapäivällä. Enhän minä silloin kotona ole! Kortin toisella, sillä kuvapuolella, oli muutama turvavaroitus. Mittarinlukijan turvallisuuden takaamiseksi on siis suljettava koirat komeroon, siivottava autotalli, että lukija pääsee mittareille ja ilmoitettava lukijalle, jos lähiympäristössä on jotain vaarallista. Huomenna ei vaaraa onneksi ole, koska olen töissä. Tallia en ala nyt tähän hätään siivota enkä koiria sulkea yhtään mihinkään. Haukkukoon.

Kirjoitin sähkömittarinlukijalle vastauksen. Tai oikeastaan käytin hänen jättämäänsä korttia, josta alleviivasin haluamani sanat ja kirjoitin muutaman uuden. Hyvä mittarinlukija, minun täytyy olla töissä 3.5. klo 12 - 16. Yst.terv. Rva Lakritsirousku. Kortin toiselle puolelle kirjasin mittarilukemat tarkoin eritellen yö- ja päiväsähkön sekä kaasun. Aamulla teippaan kortin ulko-oveen.

Sitä vain ihmettelen, että miksi tänä vuonna lukemia oikein ihmisvoimin käydään tarkastamassa. Monen vuoden ajan olen saanut energiayhtiöltä pyynnön lähettää lukemat netitse (Onkohan tuo nyt oikein, netitse? Näyttää oudolta.) ja hyvin on homma hoitunut.

Sähköfirman lisäksi kännykkäyhtiö muisti minua, oikein kirjeellä. Sain sieltä laskun ihan paperille printattuna, vaikka jo aikoja sitten olen sopinut, että ilmoittavat laskutettavan summan tekstiviestinä. Kirjeessä annettin myös ohjeita, kuinka laskun voi maksaa internetin kautta. Höh! Niinhän olen jo tehnyt vaikka kuinka kauan. Onkohan tässä nyt palattu menneisyyteen tai sopimukset kadonneet?

Menetetyt vappumarssit

En minä koskaan vappumarssille ehtinyt. Siihen aikaan, kun halusin äänekkäästi osoittaa solidaarisuuttani kaikille maailman sorretuille, olin myös reipas juhlija. Vappuaamuna olin niin väsynyt ja muutenkin huonovointinen, etten edes muistanut koko marssia. Lisäksi asuin sen verran maalla, että matka marssipaikalle olisi niissä olosuhteissa ollut aivan liian pitkä. Sen verran jaksoin, että autoin isää nostamaan lipun salkoon ja sitten taas peiton alle potemaan.

Myöhemmin, kun minulla oli jo omaakin perhettä, vappua vietettiin hyvin rauhallisesti. Kolmen samanhenkisen naapuriperheen kanssa keräännyimme säästä riippuen joko pihalle tai jonkun autotalliin munkkeja paistamaan. Taikinaa oli suuri kulhollinen, eikä se tuntunut yhtään vähentyvän vaikka hiki vappuhatussa munkkeja paistoimme. Lapset riehuivat pihalla ilmapalloineen ja serpentiineineen ja kävivät välillä munkkeja syömässä ja vertailemassa kolmen eri äidin valmistamia simoja.

Vappupäivänä menimme vapputorille. Sieltä - ainakin minun mielestäni - piti ostaa jotain hauskaa vappuroinaa. Ei se aina onnistunut. Tytär oli kyllä äitinsä kanssa samoilla linjoilla, mutta poika tykkäsi enemmän vesipyssyistä kuin possunaamarista. Ostettiin vesipyssy. Ja seuraavana vuonna taas. Vähitellen vapputorilta lähdettiinkin hakemaan vain vappupyssyä ja iltapäivisin kolme uuden vappuvesipyssyn omistajaa kävi pihoilla kiihkeitä ja erittäin märkiä taisteluja. Äidin "Tälle pojalle ei sitten pyssyjä hommata!" -päätös oli tainnut lentää karanneen vappupallon myötä taivaan tuuliin.

Nykyisin vappu on vain mukava vapaapäivä. Vappuaattonakaan en viitsi lähteä töitten jälkeen takaisin kaupunkiin juhlimaan suomalaista vappua, enkä ehtisikään. Belgialaiset eivät tiedä mitään kevätkarnevaalistamme ja Brysselin Grand Placella juhliva suuri suomalaisjoukko herättääkin ihmetystä ja kysymyksiä. Tänään olisi suomalaispiknikin vuoro Brysselin kuninkaallisessa puistossa, mutta sinnekään en ole menossa. Retkeilen koirien kanssa täällä omalla pihalla ja haistelen omenankukkien tuoksua.

Hauskaa alkavaa toukokuuta kaikille!