10.7.2010

Kuumana kesäpäivänä

Meillä on tänään ollut kuuma, puutarhan perällä peräti 40 astetta! Olo on kuin huonosti lämmitetyssä saunassa eikä mitään jaksa tehdä. Pääsin oikeastaan vasta iltapäivällä liikkeelle ja käväisin kaupassa.

Silläkin reissulla kuumuus teki tepposensa (tai sitä ainakin syytän). Jouduin nimittäin palaamaan kauppaan takaisin hakemaan osan ostoksistani. Otin hyllyltä kärryyni pari pulloa espanjalaista punaviiniä. Tarjouslappusen mukaan pullot maksoivat 3,59 euroa kappale. Kassakuittia tarkistaessani huomasin, että minulta olikin veloitettu normaalihinta. Eikun takaisin valitustiskille. Asia hoidettiin ja sain euroni takaisin - mutta unohdin ne pullot! Vasta kotona huomasin asian ja jouduin palaamaan takaisin kauppaan. Siellähän ostokseni odottivat, oikein nimilapulla varustettuina. Tapahtuma oli pelkästään kuumuuden syytä, mistään muusta ei voi olla kysymyskään.

Koska kuuman kuumana päivänä ei paljon voi tehdä, kokosin tähän hieman toimintoja, joihin ehkä mahdollisesti energia riittäisi.

Voi vaikka ihmetellä, mitä Titi-Uu tekee kitkemättömässä kasvimaassa. Etsii matoja? Syö salaattia?

Hyvä on myös käydä tarkistamassa, kuinka Mr. Morse voi sananjalkamajassaan (on se siellä, ihan varmasti!). Sama maja kasvaa joka kesä Morsen kesäkodiksi.

Kuumana kesäpäivänä voi myös seurata raukeana perhosten lentoa. Se on helppoa, mutta kuvaaminen ei niinkään. Kumma, että sain edes tällaisen otoksen aikaiseksi, ovat ne niin vikkeliä.

Salkoruusun kukkien ihailu ei vaadi yhtään energiaa. Sitä voi tehdä vaikka kuinka kauan yhteen soittoon.

Ruiskaunokki-istutuskin on silmien ilona, eikä yhtään tarvitse sen puolesta hikoilla. Mehiläinen rehkii puolestani. Hassu otus, sekin liikkui vähän liian nopeasti.

Nyt juuri alkoi sataa ja jyristä. Morse kulkee rauhattomana ympäriinsä tai vapisee kyljessä kiinni, mutta Titi-Uu ei ole moksiskaan. Se ei ukkosta pelkää. En kyllä pelkää minäkään. Muistan, kuinka isän kanssa istuttiin kotikuistilla ja ihailtiin salamointia ja laskettiin, kuinka kaukana ukkonen oli.

3 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Kuumuus tekee kyllä tepposia :)

kaunis kuva ruiskaunokista.

vilukissi kirjoitti...

Aivan karehdin viinipullojen hintaa, en saa leipäänikään (glut) tuolla hinnalla ja täälläkin saisi olla viinit ruokakaupan hyllyllä. Jos on ollut täälläkin lämmintä niin teillähän vasta onkin kuumaa! Mulle ei sovi näin kuumat ilmat...luulisi että tähän ikään mennessä olisi osannut sopeutua kaikenlaisiin ilmoihin, mutta ei. Virkistymisiin!

Tuija kirjoitti...

Unelma: Nyt ei voi enää kuumuutta syyttää omista töppäyksistä, ainakaan täällä :)

vilukissi: Totta, halpoja ovat juomat täällä.
Minulle kyllä kuumuus sopisi oikein hyvin, mutta nyt meillä on sellaista normaalia kesäkeliä eli vähän yli 20 astetta. Suomessa onkin paljon kuumempi.