Pylvään palvojat

Tänään sain ajella töihin melkein yksikseni ja aika haipakkaa meninkin, kun tiet olivat auki. Lähes kaikki muut viettivät vapaapäivää 1. maailmansodan päättymisen muistoksi. Töihin pääsin alle 20 minuutissa, kun normaalina päivänä matkan tekoon omalla autolla saattaa kulua yli tunti joskus jopa kaksi.

Oli meitä muitakin kuninkaan linnan vieressä pylväitä kumartelemassa ja jarruttelemassa. Siinä on hassu paikka, ensin on iso merkki nopeusvalvonnasta ja hetken päästä tummanvihreä pylväs samanvärisine kameroineen puitten sekaan naamioituna kummallakin puolen tietä. Joka ikisen auton jarruvalot syttyvät ennen kameraa ja vähän sen jälkeen painetaan kaasu pohjaan. En pysynyt millään edelläni ajavan autoilijan perässä, niin vauhdikkaasti hän jatkoi matkaansa. Tavallisena aamuna sellaista ei voisi tehdä, kolmikaistainen tie on nimittäin tupaten täynnä ja liikenne soljuu lupsakasti kymmenen kilometrin tuntivauhtia.

Aika hauskasti ovat kamerat täällä muutenkin piilossa. Sain jokunen aika sitten sakot, kun olin ajanut viidenkympin alueella kuuttakymppiä. Ainakin saamani kirjeen mukaan. Viime viikonloppuna ajelin samoilla nurkilla ja ihan uteliaisuuttani yritin löytää matkaani kuvanneen kameran. Ensimmäistä kertaa ohittaessani paikan en sitä nähnyt, vasta takaisin tullessa tajusin, että se oli lähes kiinni taajamamerkissä, jonka jälkeen on heti liikennevalot.

Aika kehveleitä sen kunnan poliisit. Niin kauan kuin muistan on nopeusrajoitus sillä tiellä ollut 70 km/h, mutta nyt asia on muutettu ja lisätty taajamamerkki eli eipäs saakaan enää valoihin seitsemääkymppiä päästellä. Toisaalta hyvä, mitä varten pitäisi asutulla alueella ajaa kuin höyrypäinen.

Saisivat muuttaa nopeuden myös kotikadullani 70:stä ainakin 50:een. Talon ohi ajetaan välillä vallan hirveää vauhtia. Siinä on pitkä suora, jonka päässä loistavat liikennevalot. Kaipa niihin valoihin on pakko ehtiä ja mieluusti vielä ohi ennen kuin vaihtuvat punaisiksi. Kyllä siinä joskus rytiseekin, kun kaikki eivät tunnu ymmärtävän liikennevalojen merkitystä. Eilen viimeeksi oli kaksi autoa jalkakäytävällä hätävalojaan vilkutellen. Aika hyvin olivat rypistyneet.

Aamurusko siellä mainostaa myrskyn saapumista.
Jos ei olisi pyhä, tiellä olisi piiiitkä autojono.

Tänään muuten sain ensimmäisen kerran kokea, miltä tuntuu jarruttaa oikein kunnolla märkien lehtien peittämällä nupukivikadulla. Oli aika liukasta. Juuri nyt lentävät loputkin lehdet kaduille. Myrsky myllertää ja vettä sataa vaakasuoraan. Toinen koiristakaan ei suostu nenäänsä ulos pistämään. Toivottavasti jaksaa pidättää kunnes myrsky laantuu.

Minähän en sateella ulos lähde!