Taisin olla eilen illalla vähän väsynyt. Työpäivän jälkeen oli taas hollannin tunti, vettä satoi, oli pimeää eikä yhtään huvittanut. Opettaja oli lievässä flunssassa eikä hänelläkään tainnut olla paras päivänsä.
Tunnin alussa opettaja muutti ryhmämme istumajärjestyksen. Minulla nousi niskavillat pystyyn ja mutisin vastalauseeni. Halusin istua siinä, missä ennenkin. Piste. Seuraavaksi pääsimme tekemään jotain älytöntä ryhmätyötä, jossa piti lukea pieniä lehtijuttuja ja löytää niistä nippelitietoa. Nyt alkoi höyry nousta ja avasin jo suuni kysyäkseni koko homman tarkoitusta.
Tunsin pienen teinikapinallisen nousevan taas olkapäälleni riehumaan. En ollutkaan tavannut sitä muutamaan vuoteen, mutta muistan kuinka lopetin aikoinani ranskan tunnit juuri sen pienen, vihaisen teinitytön takia. Se pisti suuhuni tekstiä, joka ei ollut ollenkaan soveliasta aikuisen ihmisen sanomaksi. Ei kyllä nuorenkaan sen puoleen. Silloin hävetti niin, että lopetin koko kurssin. Jostain menneisyyden koulukokemuksista se varmaan kaivoi tiensä esiin. Minä en ollut teini-ikäisenä mikään hyvä enkä edes kiltti oppilas. Elämässä oli silloin niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin koulunkäynti.
Eilen en päästänyt sitä pientä pirulaista pidemmälle. Päätin, että aikuisen ihmisen on osattava käyttäytyä kunnolla. Jos jostain asiasta ei pidä, ei sitä tarvitse silti kovaan ääneen muille ilmoittaa eikä ainakaan opettajalle tarvitse vihoitella. Loppuajan istuin nätisti ja tein mitä pyydettiin. Kun tehtävät oli tarkastettu ja asiasta keskusteltu, opettaja oli tyytyväinen ja sanoi iloisena, että nyt osaisimme lukea sanomalehtiä.
Ryhmämme, ranskalainen mies, espanjalainen nainen ja minä, hymyili ymmärtäväisenä.
2 kommenttia:
Oikeastaan haluaisin olla sittiäisenä katossa näkemässä tuon maagisen teinikapinallisen riehuntaa. Sen verran oudolta Tuijalta tuo kuullostaa!
Kyllä sitä kummasti rauhoittuu, kun aikansa on päätä seinään hakannut. Jossain se siellä piileskelee, onneksi ei usein naamaansa näytä.
Lähetä kommentti