Päivänkakkarapeltoja ja viinitarhoja

Tulin eilen illalla rattiväsyneenä kotiin. Lähdimme aikaisin aamulla ajamaan kohtin Hahnin lentokenttää Saksassa. Ei sinne ole kuin kolmisensataa kilometriä, mutta joutuisin ajamaan yksin takaisin kotiin, joten pitkä päivä oli edessä.

Ryanairilla pääsee Hahnista Tampereelle aika halvalla ja tällä kertaa löydettiin miehen Suomen matkaa varten lähes ilmainen lento. Ajomatkaan kulutetun polttoaineenkin kanssa matkan hinta tuli huomattavasti halvemmaksi kuin lentäminen Brysselistä.

Kerrankin meillä oli onni matkassa ja aurinko paistoi koko matkan. Saksan puolelle päästyämme tuntui, että emme koskaan ole ajaneetkaan samoilla teillä. Maisemat näyttivät aamuauringossa ihan uusilta. Moottoritien kyltteihin oli ilmestynyt lentokentälle osoittava opastus ja päätimme seurata sitä. Reitti olikin ihan toinen kuin olimme ennen käyttäneet. Ennen ajoimme pieniä teitä pitkin Moselin laaksoa (Laaksosta Matkaopas-lehdessä v. 2006 julkaistu juttu täällä), läpi romanttisen ja erittäin ahtaan Bernkastel-Kuesin ja mutkaista tietä yli vuoren.

Kapealla kujalla. Kuva täältä.

Eilenkin reitti vei Moselin laaksoon ja viiniviljelmien ohi, mutta tie oli leveä eikä vuoren ylityskään ollut niin mutkainen kuin toisella tiellä.

Kun lähdin ajamaan kotiin päin, päätin antaa navigaattorille vapaat kädet ja annoin sen ohjata reittini "kaunista tietä" pitkin. Olihan siellä kaunista, mutta en ymmärrä, miksi huonoilla, mutkaisilla vuoristoteillä nopeusrajoitus on 100 km/h. Eihän siinä vauhdissa edes näe maisemia! Ajelin hitaasti ja ihailin tielle näkyviä viinitarhoja ja päivänkakkarapeltoja. Harmi, kun kamera oli matkalla Suomeen. Mieleni teki pysähtyä ja jäädä poimimaan kotiin suuri kukkakimppu, mutten uskaltanut. Jokamiehen oikeutta ei täällä päin tunneta ja yleensä maan omistajalta pitää pyytää lupa ihan kaikkeen. Hidastellessani jäin tietysti paikallisten kuskien jalkoihin ja siirryin pian takaisin moottoritielle.

Belgiaan päästyäni lähdin Malmedystä taas kurvailemaan kotia kohti näköalareittiä. Ajelin Stavelotin läpi, ohitin Ouffetin ja Trois-Pontin ja huomasin, ettei minusta ralliautoilijaksi olisi. Jouduin jatkuvasti pysähtymään ja antamaan tietä, kun perääni kertyi usean auton jonoja. Taas kerran totesin, että mutkaisilla pikkuteillä en belgialaisille kuskeille vauhdissa pärjää. Moottoritiellä pysyn kyllä oikein mainiosti menossa mukana.

Liègen nurkilla alkoi ratin vääntäminen jo väsyttää ja loppumatkan huristelin vauhdilla Brysselin Ringille saakka, joka oli tietenkin täysin tukossa. Viimeiseen 20 kilometriin meni aikaa yli tunti!

Brysselin kehätien liikennettä arkiaamuna. Kuva täältä.