28.8.2009
Liian pitkä pikkutytöksi
Nykyinen pituus ei kuulemma vielä ole ongelma, mutta äiti pelkäsi, että tytöt kasvavat isänsä mittaisiksi. Tyttöjen täti, isän sisko, on kuulemma 196 cm. (Kylläpä on pitkää sukua!)
Tällä viikolla äiti kiikutti tyttäret kokeeseen, millä testattiin, kuinka pitkiksi lapset aikanaan kasvavat. Mittaustuloksesta riippuen tytöille saatetaan alkaa antaa pituuskasvua hidastavaa hormonihoitoa. Helpotus oli kuitenkin eilen suuri, kun tulokset tulivat. Hormonihoito voidaan unohtaa. Vanhempi tytär kuulemma kasvaa 186 sentin pituuteen ja nuorempi jää äitinsä mittaiseksi.
Tällaisesta persjalkaisesta, lyhyenlännästä naisihmisestä koko juttu kuulosti vähän oudolta, kun itse olisin aina halunnut olla ainakin 170 cm pitkä. Toisaalta ymmärrän kyllä äidinkin huolen. Parimetrinen ihminen, oli sitten nainen tai mies, on lähes joka paikassa päätä pidempi muita. Koripallokenttä taitaa olla niitä ainoita paikkoja, joissa pituutta ei kummastella.
27.8.2009
Kuvako muka valehtelee?
Onpas vuosi 1978 jäänyt jotenkin hämärään, kun en muista ihan noin blondi olleeni.
Olivatko opiskelijat tosiaan noin vanhan näköisiä vuonna 1970?
Tehkää perässä, jos uskallatte!
25.8.2009
...ja maailma pelastuu
Ylen uutisen mukaan brasilialainen ympäristöjärjestö SOS Mata Atlântica on laskenut, että vettä säästyy tuhansia litroja vuodessa, jos ihmiset eivät käyttäisi vettä vessojen huuhteluun. Suihkussa kuluu vettä muutenkin, joten samallahan se pissi huuhtoutuu siinä missä shampoo ja hoitoainekin. Hajuhaittojakaan uutisen mukaan ei tule, jos vain muistaa pissiä heti suihkun alussa.
Minä olen jo ihan pikkuisena oppinut, että saunassa - ja myöhemmin suihkussa - ei pissata. Se on yksi niitä tärkeitä, äidiltä opittuja asioita. Tiedän toki, että varsinkin monet miehet (Pyydän anteeksi teiltä, jotka ette sitä koskaan tee.) lorottavat ihan vain ilokseen samalla kun suihkuttelevat. Toivottavasti myös siivoavat kunnolla jälkensä ja kuuraavat suihkualtaan. Epäilen, että urean haju kyllä tarttuu aikaa myöten niin altaaseen kuin suihkuseiniinkin. Hyi!
Minä taidan olla huono maailmanpelastaja, sillä en missään tapauksessa aio ottaa uutisesta opikseni. Toisaalta suomalaisena ja paljon aikaani maalla viettäneenä en vierasta puuceetä ja nurmipissikin on ihan tuttu juttu. Kyllä vettä säästyy niilläkin tavoilla.
23.8.2009
Turkkilaisia matkalaisia
Eilen kurvasin moottoritien laidassa olevan, rekkakuskien ja muitten matkalaisten suosiman kuppilan pihaan. Uloskulkutien varressa seisoskeli kaksi nuorta miestä. Käsissään he pitelivät kylttiä, jossa ilmoittivat haluavansa Amsterdamiin. Kysyin matkaseuran mielipidettä, josko ottaisimme pojat takapenkille kyytiin Hollannin rajalle asti. Meidän kulkumme ei Amsterdamiin suuntautunut, mutta pääsisiväthän pojat vähän matkaa taas eteenpäin. Tyhjensimme takapenkin irtotavaroista ja kysyin pojilta, kelpaisiko kyyti. Koiran haukunta ei kulkijoita yhtään haitannut ja matka jatkui rattoisasti jutellen.
Nuoret miehet olivat Turkista kotoisin, toinen Istanbulista ja toinen Ankarasta. Opiskelijoitahan he olivat, kumpikin valmistumassa avaruustutkimusinsinööriksi ja olivat nyt harjoittelijoina Belgiassa NATO:n opistossa. Amsterdamiin he olivat menossa ensimmäistä kertaa.
Kun pojat kuulivat meidän olevan Suomesta kotoisin, he riemastuivat. "Suomesta tulee hyvää rap- ja metallimusiikkia", ilmoittivat he yhteen ääneen. Minä olin samaa mieltä, vaikka tuosta rap-musiikista en paljon tiedäkään. Tiesivät he senkin, että Suomessa on korkea elintaso ja kaunis luonto. Juttelimme myös siitä, kuinka jotkut kieli-ihmiset väittävät, että suomen ja turkin kielet ovat sukulaiskieliä. Jos yhden sanan perusteella sukulaiskieli määritellään, niin sitten väitteen täytyy olla tosi. Onhan sana okul (koulu) ihan melkein suomalainen.
Lyhyen matkan aikana ehdimme myös pohtia, miksi turkkilaiset ymmärtävät azerbaizanin kieltä, mutta mikään muu naapurimaan kieli ei ole lähelläkään turkkia.
Heti rajan jälkeen pysähdyimme huoltoasemalla ja jätimme pojat uutta kyytiä odottelemaan. Kohteliaina miehinä he kättelivät ja kiittivät matkasta. Toivottavasti pääsivät hyvin perille ja viihtyivät Amsterdamissa.
Jaa, että miksi halusin ottaa pojat kyytiin? Kun näin heidät kyltteineen siinä tienposkessa, tuli nostalginen olo. Muistin, kuinka aikoinani itse Suomea pitkin poikin liftatessani joskus oli epätoivoisen vaikeaa saada kyyti eteenpäin. Jo muutaman kilometrin siirtyminen kohdetta kohti tuntui valtavan hienolta. Siksi.
20.8.2009
Seikkailuni julkisessa liikenteessä jatkuvat
Bussi tuli ja tällä kertaa kuskina oli rennohko miespuolinen henkilö, joka heitteli rahoja ja lippuja kuin keskenkasvuinen Tom Cruise pulloja elokuvassa Cocktail. Virnistikin vielä. Reitti mieheltä kyllä tuntui olevan hukassa. Onneksi olin jo autoon noustessani päättänyt ajaa vähän pidemmälle kuin yleensä enkä yhtään hätkähtänyt, kun bussi ei kaartanutkaan tavalliselle pysäkilleni. Tietöitä, ajattelin.
Kuski suhaili pitkin Brysselin pikkukatuja miten sattuu, eikä minulla ollut vähään aikaan aavistustakaan, missä mentiin. Kun kukaan matkustajista ei ääneen ihmetellyt, minäkin pidin suuni tällä kertaa kiinni ja katselin uusia maisemia. Vähitellen päästiin tuntemilleni kaduille ja halusin metroaseman kohdalla pois. Tietysti tohkeissani hyppäsin bussista liian aikaisin ja jouduin kävelemään aamuhelteessä (kyllä vaan, aamulla oli jo +25º lämmintä!) muutaman turhan satametrisen.
Kaikessa rauhassa ihan laillisesti risteystä ylittäessäni kuulin, kun joku huusi takanani. Katsoin sivulle ja raitiovaunuhan siinä työnsi nokkaansa minua kohti. Se oli jo niin lähellä, että käsin olisin voinut koskettaa. Onneksi takana tullut nuori mies ehti varoittaa ja tajusin ottaa pari hyppyaskelta. Outoja pelejä nuo ratikat, ihan varmasti sille paloi punainen valo, koska jalankulkijoille oli vihreä. Taas toisaalta, voihan olla, että sekin ajeli päin vihreää. Ei näistä ristyksistä aina tiedä, varsinkin jos monta katua risteää samassa paikassa.
Loppupäivä onkin kulunut helteessä kärvistellessä. Onkohan toimiston ilmastointi säästösyistä katkaistu, kun sisällä on tänään yhtä kuuma kuin ulkona? Tällä hetkellä aika paljon yli 30º!
19.8.2009
Opastavana matkustajana
Illalla leimaan jo kertaalleen leimatun metrolipun bussissa (ollaan nimittäin Brysselissä, jossa voin niin tehdä), pyydän siirtolipun kotikylääni, jne. Helppoa kuin mikä!
Tänä aamuna taisi olla lomittaja tai mikä lie päällikkö linja-auton ratissa, kun ei tuntenut systeemejä. Ensin kuski yritti leimata metrolippuani, sitten ottaa ylimääräistä rahaa ja lopulta hän ei löytänyt bussilippuja. Alkoi ihan naurattaa, kun sain neuvoa, kuinka tällainen eritystapauksellinen lippuasia hoidetaan. Onnistuihan se lopulta ja liputkin löytyivät, kun näytin miehelle, missä niitä yleensä pidetään. Ei kai ne kateissa olleetkaan, mutta kuski taisi vain vähän hämmentyä, kun huonolla hollannillani selitin, mitä pitää tehdä.
Taidan ostaa kolmen kuukauden kausilipun, niin ei tarvitse kuin sanoa hyvät huomenet ja iltapäivät. Vilautan vain lippuani ja matkustan muina naisina niin lähiliikenteen bussissa kuin Brysselin metrossakin. Laskeskelin, että sellaisella lipulla tulisi työmatkalle hintaa enintään 1,60 euroa päivässä, ja mitä enemmän matkustelisin, sitä halvemmaksi yhden matkan hinta tulisi.
Päivän piristykseksi lisäsin vähän kuvia puutarhaviidakosta löytyneistä selviytyjistä:
Kehäkukkia tai niin kuin pappani pruukasi sanoa, rinkeblummia löytyi jokunen.
Upean punaiset krassitkin selvisivät lomakriisistä.
Tämä on rikkaruoho, jota ei tapa mikään.
Pihakuusi on alkanut hassutella ja kasvattaa uusia kerkkiä. Toisen kerran jo tänä kesänä.
12.8.2009
Olisiko elämää ilman autoa?
Heti alussa auton hieno tietokone alkoi mököttää ja kiukutella. Sitä sai lepytellä useita tunteja ennen kuin lauhtui. Sama vika jatkui kuukaudesta toiseen ennen kuin maahantuoja otti valitukseni todesta. Monen monituista tulikivenkatkuista palautusviestiä on auton myyjälle ja maahantuojalle tämän runsaan kahden vuoden aikana lähtenyt. Onneksi ainakin toistaiseksi takuu on kattanut vikojen kustannukset.
Viime kesänä konepellin alle oli ilmeisesti majoittunut vanha hammaslääkäri kiviporineen. Juuri sellainen ääni autosta lähti. Koirat haukkuivat, pyöräilijät ajoivat ojaan ja jalankulkijat osoittivat sormella, kun ajoimme ohi. Korjatahan se täytyi, kun omia korviakin alkoi jatkuva poraaminen vihloa. Samaan syssyyn polttoaineen kulutus nousi pilviin.
Entäs sitten tänä kesänä? Suomesta varattiin aika määräaikaishuoltoon, kun määräkilometrit täyttyivät juuri loman aikana. Lisäksi piti ostaa uudet renkaan vanhojen ja erittäin sileiden tilalle. Rahaa meni rutosti. Niihin kun lisää vielä vähän sähkötöitä, että saatiin auton ja asuntovaunun virrat toimimaan sääntöjen, asetusten ja toiveiden mukaan, oli henkilökohtainen konkurssi valmis. Viimeisen laskun summan kuultuani henkeä salpasi ja melkein lensin persiilleni! Yritin pitää ilmeeni kurissa, kun laskin rahoja tiskiin. Vaikeaa se kuitenkin oli, kurkussa kuristi.
Ja yllätys, yllätys! Se viime kesäinen hammaslääkäri oli palannut konepellin alle. Sama porausääni siellä on nytkin ja lisäksi kojetaulun valot vilkkuvat kuin diskoteekissa konsanaan. Yritettiin hoitaa asiaa Suomessa, mutta tarvittavia osia ei löytynyt Saksaa lähempää ja minulla alkoi jo olla kiire töihin, joten päätimme ottaa riskin ja ajaa metelin kera takaisin Belgiaan. Välillä poraus melkein loppui, mutta matkan aikana se alkoi uudestaan entistä äänekkäämpänä. Tietysti menovettäkin kuluu taas runsain mitoin. Ei hyvä, tankkia saa muutenkin olla yhtenään täyttämässä.
Muitakin yllätyksiä tuli. Se hiivatin sähköasennus oli jotenkin mennyt poskelleen, eikä asuntovaunussa lataantunut yhtään mikään. Jääkaappi ehti sulaa pitkän ajomatkan aikana ja tietäähän sen kesäkuumalla, mitä sellaisesta seuraa. Eväämme päätyivät tienvarsiroskikseen. Yhteydenotto Suomen korjaamoon kyllä toi miellyttävän yllätyksen, kun lupasivat selvittää, mikä oikein oli mennyt vikaan. Tosin eipä siitä minulle mitään iloa ole, kun en nyt heti tältä istumalta pääse sinne auto pirulaista tuomaan. Eipä taitaisi kannattaakaan ja se hammaslääkärikin porineen pitäisi ensin ajaa huut hemmettiin.
Olen ajatellut myydä koko koslan pois. Vaan millä sitten asuntovaunua vedettäisiin, vai myisinkö senkin? Ja kuka nyt tähän aikaan vuodesta ja muutenkin näinä aikoina ostaisi autoa, jota vilpittömästi ei maailman luotettavimmaksi voi kutsua? Hemmetin hemmetti!
Eihän auto ole ollenkaan tarpeellinen, eihän? Sellaisen voi aina halutessaa vuokrata ja onhan täällä myös Cambio. Töihinkin pääsen bussilla ja metrolla ihan mainiosti. Täytyypäs alkaa oikein tosissaan ajatella, voisiko olla elämää ilman omaa autoa.
11.8.2009
Takaisin arkeen
Tältä näytti puutarha maanantaiaamuna.
Tällä kertaa matkaa tehtiin Suomesta Belgiaan peräti neljä päivää. Matka vei Naantalista Kapellskäriin ja sieltä sivuteitä Malmön kautta Tanskaan. Tanskassa ajeltiin pikku teitä ja ihailtiin maalaismaisemaa. Eteläinen Jyllanti ei kyllä hetkauttanut mihinkään suuntaan, aika yksitoikkoiselta siellä ainakin minun silmääni näytti.
Ruotsissa poikkesimme Skeppshultin tehtaanmyymälässä valurauta-astioita ihailemassa. Tällä kertaa mukaan matkaan lähti kunnollinen rautapaistinpannu, jollaisesta olen jo kauan haaveillut. Painavahan se on, mutta jos kaksin käsin patakintaat kädessä nostelee, niin eiköhän sen kanssa pärjää. Kannattaa muuten käydä kaupassa, kun Jönköpingin suuntaa on asiaa. Kertakaikkiaan mainio paikka
Näkymä asuntovaunun ovesta Landskronan linnoituksen liepeillä.
Saksassa leikimme turistia sen verran, että ylitimme Elben lossilla. Vaikka liikenteessä olikin neljä lossia, oli autojono satamaan yli kilometrin mittainen. Onneksi aurinko oli pilvessä ja vähän taisi sadellakin. Koirille olisi voinut tulla olo aika tuskaiseksi auringonpaisteessa.
Matkalla ohitimme Weluven kansallispuiston Hollannissa ja sielläkin piti pysähtyä jaloittelemaan. Polkuja kuljeskellessamme söimme mustikoita ja kummastelimme hakattua metsää. Kummastelemaan jouduimme myös ihan oikeaa villisikaa, joka myös nautiskeli metsän antimista. Jostain syystä se ei kuullut tai haistanut tuloamme, vaan häipyi vasta, kun koirat aloittaivat äänekkään komentamisensa. Toinen olisi mielellään mennyt tekemään lähempääkin tuttavuutta sian kanssa, mutta nuorempi koira pelästyi eläintä oikein tosissaan. No, eipä sellaisia ennen olekaan vastaan tullut.
Onkohan tämä suojeltu hakkuulta hyönteisten tai lintujen kodiksi?
Tässä vielä kesämuistoksi kuva karvamadosta, johon törmäsin Lauhanvuoren rinteillä.
P.S. Lisäsin lupaamiani kuvia edelliseen postaukseen.