12.8.2009

Olisiko elämää ilman autoa?

Alan olla kurkkuani myöten täynnä tuota pari vuotta vanhaa ajopeliäni! Harmittaa niin vietävästi, että vaihdoin entisen, hyvän, ystävällisen, mukavan, turvallisen, luotettavan ja kauniin värisen autoni tähän nykyiseen pahankuriseen ja suureen rumilukseen. Kalliskin se oli.

Heti alussa auton hieno tietokone alkoi mököttää ja kiukutella. Sitä sai lepytellä useita tunteja ennen kuin lauhtui. Sama vika jatkui kuukaudesta toiseen ennen kuin maahantuoja otti valitukseni todesta. Monen monituista tulikivenkatkuista palautusviestiä on auton myyjälle ja maahantuojalle tämän runsaan kahden vuoden aikana lähtenyt. Onneksi ainakin toistaiseksi takuu on kattanut vikojen kustannukset.

Viime kesänä konepellin alle oli ilmeisesti majoittunut vanha hammaslääkäri kiviporineen. Juuri sellainen ääni autosta lähti. Koirat haukkuivat, pyöräilijät ajoivat ojaan ja jalankulkijat osoittivat sormella, kun ajoimme ohi. Korjatahan se täytyi, kun omia korviakin alkoi jatkuva poraaminen vihloa. Samaan syssyyn polttoaineen kulutus nousi pilviin.

Entäs sitten tänä kesänä? Suomesta varattiin aika määräaikaishuoltoon, kun määräkilometrit täyttyivät juuri loman aikana. Lisäksi piti ostaa uudet renkaan vanhojen ja erittäin sileiden tilalle. Rahaa meni rutosti. Niihin kun lisää vielä vähän sähkötöitä, että saatiin auton ja asuntovaunun virrat toimimaan sääntöjen, asetusten ja toiveiden mukaan, oli henkilökohtainen konkurssi valmis. Viimeisen laskun summan kuultuani henkeä salpasi ja melkein lensin persiilleni! Yritin pitää ilmeeni kurissa, kun laskin rahoja tiskiin. Vaikeaa se kuitenkin oli, kurkussa kuristi.

Ja yllätys, yllätys! Se viime kesäinen hammaslääkäri oli palannut konepellin alle. Sama porausääni siellä on nytkin ja lisäksi kojetaulun valot vilkkuvat kuin diskoteekissa konsanaan. Yritettiin hoitaa asiaa Suomessa, mutta tarvittavia osia ei löytynyt Saksaa lähempää ja minulla alkoi jo olla kiire töihin, joten päätimme ottaa riskin ja ajaa metelin kera takaisin Belgiaan. Välillä poraus melkein loppui, mutta matkan aikana se alkoi uudestaan entistä äänekkäämpänä. Tietysti menovettäkin kuluu taas runsain mitoin. Ei hyvä, tankkia saa muutenkin olla yhtenään täyttämässä.

Muitakin yllätyksiä tuli. Se hiivatin sähköasennus oli jotenkin mennyt poskelleen, eikä asuntovaunussa lataantunut yhtään mikään. Jääkaappi ehti sulaa pitkän ajomatkan aikana ja tietäähän sen kesäkuumalla, mitä sellaisesta seuraa. Eväämme päätyivät tienvarsiroskikseen. Yhteydenotto Suomen korjaamoon kyllä toi miellyttävän yllätyksen, kun lupasivat selvittää, mikä oikein oli mennyt vikaan. Tosin eipä siitä minulle mitään iloa ole, kun en nyt heti tältä istumalta pääse sinne auto pirulaista tuomaan. Eipä taitaisi kannattaakaan ja se hammaslääkärikin porineen pitäisi ensin ajaa huut hemmettiin.

Olen ajatellut myydä koko koslan pois. Vaan millä sitten asuntovaunua vedettäisiin, vai myisinkö senkin? Ja kuka nyt tähän aikaan vuodesta ja muutenkin näinä aikoina ostaisi autoa, jota vilpittömästi ei maailman luotettavimmaksi voi kutsua? Hemmetin hemmetti!

Eihän auto ole ollenkaan tarpeellinen, eihän? Sellaisen voi aina halutessaa vuokrata ja onhan täällä myös Cambio. Töihinkin pääsen bussilla ja metrolla ihan mainiosti. Täytyypäs alkaa oikein tosissaan ajatella, voisiko olla elämää ilman omaa autoa.

4 kommenttia:

Unelma kirjoitti...

Otan osaa autosurkeuteesi. On meilläkin tänä kesänä siunailtu noita auton huoltokustannuksia.

Taitaisi tulla halvemmaksi ajaa ne muutamat pitemmät reissut vuokra-autolla.

Heli kirjoitti...

Voi perhana! On siinä sattunut yhden kärryn osalle monta kurimusta. Hommaa heppa!

irene kirjoitti...

Tulin tuolta Vilukissin puolelta kurkkaamaan tänne sun blogille.

Kokemuksesta voin sanoa, että elämää on ilman autoakin. Minä ostin ensimmäisen autoni 56-vuotiaana ja ihan vain siksi, että sain niin halvalla, etten voinut jättää tarjousta käyttämättä.
Toivon sinulle viisautta tehdessäsi päätöstä auton suhteen.

vilukissi kirjoitti...

Ei oo kivoja ääniä ei, eikä ne discovalotkaan. Siinä saa pian pitkällä ajomatkalla epileptisen kohtauksen. Mulla on ollut auto joskus vuonna viisi viimeksi ja nyt en enää kaipaakaan. Toki kaverillani on auto, että pääsen suhtkoht helposti liikkumaan, mutta kuitenkin. Auton pitäisi toimia, yksinkertaisesti vain toimia. Tehdä sitten tenän kokonaan, niin kuin monet kodinkoneetkin. Varoittamatta. Esim.kovalla pakkasella fööni...ja kiire kävellen töihin. ja kun autoa ei edes korjata yms.satasella parilla. Olen joskus sanonutkin autoihmisille, että autoille pitäisi kehittää oma korkeakorkoinen tili, johon automaattisesti menisi palkasta jotain ja se jotain sitten kans riittäisi korjauksiin. Mutta sinne tilille sais osoitella rahoja koko ajan, ja kun muutakin rahanreikää on aina. Eikä autoista edes tehdä enää kestäviä. Se jos mikä on totta!